Niitä näitä

Tällaisina kesäpäivinä, jolloin herää viideltä ja jolloin sataa kaatamalla vettä, toivoo, että joko ei olisi herännyt niin aikaisin tai että ei sataisi vettä. Jos paistaisi, voisi lähteä kesäaamuun kulkemaan, tuoksuttamaan, kuuntelemaan hiljaisuutta tai jos sataa, niin voisi huoletta ja mieluusti nukkua vaikka yhdeksään. Joko-tai, jos tai ei. Mutta ei. Herää ja sataa. Ei hyvä.

Ja tällä elämänkokemuksella pitäisi jo tietää, että tällaisessa tilanteessa ei kannattaisi jäädä pyörimään sänkyyn: kannattaisi nousta ylös ja mennä vaikka lukemaan, silittämään, keittämään kahvit, kutomaan – mutta EI jäädä miettimään ja valvomaan. No kuuden jälkeen jo ymmärsin, että on parasta nousta.

Merkittävintä, mitä tänään olen saanut aikaiseksi on se, että olen varannut meille kesälomamatkamajoituksen. Eka kertaa ikinä airbnb -majoitus netin kautta. Kerron sitten kokemuksista. Viikon päästä ollaan jo reissussa … 🙂

Autolla lähdetään. Lieneekö lennetään ollenkaan tänä vuonna? Ulkomaille ei lähdetä, – se on huomaamatta, sanoitta yhdessä päätetty. Joutaahan tuota yhden vuoden olemaan ihan (koti)maankamarallakin. Tuossa yksi päivä mietin ja laskeskelin, että jos Ruotsissa (lue: Haaparannalla) käynnitkin lasketaan, niin minulla ei montaa vuotta elämässäni ole, jolloin en olisi ulkomailla käynyt. Ja vaikka noita Haaparannan käyntejäkään ei laskettaisi, niin silti: lähes joka vuosi olen jossain käynyt, ihan pentunakin tuli perheen kanssa reissattua. Mutta tästä monin tavoin merkillisestä vuodesta näyttää tulevan ihan koti-Suomen rajojen sisällä pysyvä.

Mitenkäs (aika lailla reissaavan) lukijakuntani keskuudessa? Nimenomaan lomareissaaminen?

Jos maailma ja elämänmeno olisi erilaista, osin entisensä, niin minä varaisin tämän matkan NYT. No en nyt kuitenkaan varaa. Ollaan noilla alueilla kuljettu autolla, aika tarkalleen 10 vuotta sitten. Ja pyöräilyä ja viiniä on Oulussakin. Tänäänkin on ollut, jotta mitäpä sitä turhaan kauas lähtisi.

Kävimme iltapyörälenkillä Pehtoorin kanssa, – ajelimme Voxiin lasillisille lämmittävää punaviiniä. Ei mitään patiokierrosta, eikä terdeillä notkuilua: täsmälasillinen viinibaarin sisätiloissa ja takaisin kotiin. Eikä nahkasormikkaat olleet yhtään turhaan. Aamupäivän sateiden välissä kävin pidemmällä lenkillä, – ei lämmin ollut silloinkaan. Sanoisin että kalsea oli keli.

Tänään sapuskalla Pehtoorin savustamaa Perämeren lohta, minä tein tykötarpeet ja mansikkajälkkärin, – ja olennaista on, että tänään nautimme oman sadon tomaateista – eka kertaa ikinä. Minun toisessa (joka EI ole alla olevassa kuvassa) tomaattipensaassa (onko se pensas?) oli muutama kypsä tomaatti. Ehkä en voi leuhkia, että maku olisi ollut ainutkertaisen makea, mehukas, herkullinen, luomu tai jotain muuta ainutlaatuista, mutta ihan kelpo tomaatteja olivat.

Luulenpa, että joudutte vielä satokauden jatkuessa näkemään kuvia ja lukemaan tuloksia tästä minun uudesta ”harrastuksestani”.

Sain aamukahvin, lehtien, huushollausten, sähköpostien jälkeen itseni lähtöön vasta kymmenen jälkeen, jolloin Pehtoori jo palaili kävelylenkiltä. – Onko siellä vielä kylmä?, kyselin. – Eiku ihan hyvä ilima!

Onneksi en ihan ostanut tuota vastausta. Melkein olisi tarvinnut hanskatkin. Asioilla, korttitoimituksissa ja uuden parfyymin ostossa (ah, onnea) vierähti aikaa, semminkin kun vain kuljeskelin, olin ihmisten keskellä ja mietin, mihin menisin erikoiskahville, enkä sitten lopulta minnekään.

Illansuussa jo aurinkoakin, ja ryhdyin vähän kuvaushommiin: heinäkuun kuvahaasteen väri on tummansininen, ja epiteetteinä myrskyisä, rikas, romanttinen ja kuninkaallinen. Eihän tuo minun ensimmäinen yritelmäni oikein sovi mihinkään noista, mutta kunhan kokeilin. Sitä paitsi Huvilan sinisestä pullokokoelmasta tuli oikein kiva installaatio näinkin. Pihan valkoiset syreenit olivat viime yönä sateessa pudottaneet melkein kaikki kukkansa, niistä olisi tullut ehkä vielä parempi tähän…

Tummasininen rikas tai rikas tummansininen? Mitä ihmettä se voisi olla? Joku Lamborgini? Safiiri? – Ei ne ole rikkaita, ne on kallita. Minulle kesäinen, kimmeltävä, syvänsininen meri voisi olla rikas. Löytyisiköhän sellainen maisema huomenna?

Pimeähkö, pilvinen, nyt illalla jo sateinenkin, päivä on ollut hyvä monenlaisten päivitysten tekoon. Ei ole puolta päivää kulunut kulkiessa pitkin poikin pyöräteitä.

Juniorin kanssa pitkä pätkä juttelua, kirje ekstyökaverille ja eri opistojen syksyn kurssitarjontaa katsellen. Pieni aie lähteä salille, mutta aika pieneksi jäi aie – ei ollut siitä toteutujaksi. Ei edes uusia kuvia.

Tämä eiliseltä.

Koivistolla 1.7.1930 Aleksanteri ja Elisa Tuulen seitsenlapsisen perheen kuudentena lapsena syntyi äitini. Tänään oli siis aihetta juhlaan.

Ysikymppiset vietettiin veljeni ja perheensä mökillä. Me kolme sisarusta ja melkein kaikki meidän perheenjäsenemme olimme (yhteensä 12) paikalla Iijoen rannalla aurinkoisessa, mutta mukavan vilvoittavan tuulisessa kesäsäässä. Söimme hyvin, kilistelimme samppanjalla, lauloimmekin, nautimme auringosta, me Eeviksen kanssa nautimme jokirannassa oleilusta (olivathan lapselle ohikulkevat veneet ja aallot kummastuksen aihe), vaihdeltiin kuulumisia, höpötyksiä.

90 vuotta!

Mökin maisemista palattua …

–  kaupungissa ilma kosteaa ja kuumaa, pieni ukkoskuurokin illansuussa. Puutarha syvänvihreä, lenkillä asfalttikadut ja sähköpyörä. Kaupassa runsaasti ruokaa, paljon vaihtoehtoja, hyllyt ja tiskit täynnä. Pihalla kahluuallas, – ja siinä pienet.

Tuiranpuiston ja kotipihan alppiruusut kukassa.

Tämä kesä jää mieleen kukista. Nimenomaan luonnonkukista. pientareiden pitkistä keltaisista voikukkavöistä, niittyleinikkipelloista, korkeana ojanpenkoilla heiluvista runsaista kullerolaikuista, valkoisista koiranputkipitseistä, ja soita peittävistä tupasvillapelloista. Niitä on niin paljon, kaikkia niitä.  Kesä 2020 on luonnonkukkakesä. Tänään niin kesä muutenkin.