On tälle muutaman kuukauden ajan ollut tarve ja aie, toive ja toteutumaton haave. Ollu toive nähdä, mutta vasta tänään…
Jo valmistelu tuotti iloa ihan mahdottomasti. Suunnittelu, järjestely, vähän siivoilukin, kokkailu, marinointi ja misat. Oonhan moista jo kaivannut.
Saimme ystävät pihallemme, ja Festaamme turvavälien päähän ruokapöytään, olisimmepa mieluusti halanneetkin, mutta onnistuimme vuosikymmenien ystävävyyden jälkeen saamaan ”tuntuman” ilman rutistuksia.
Kuinka hyvä onkaan saada kuuntelua, naurua, kommunikointia, vertaistukea, ymmärrystä, tuoda iloa, makua, yhteistä oloa, muistoja… Olla vain, ymmärtää sanoitta.
Kyllä minä olisin itseeni paljon tyytyväisempi, jos ottaisin taas kuvia kuten ennenkin. Olisi kuvallista kerrontaa tänne blogiinkin. Mutta jos kerron, että meillä oli aurinkoa, aikaa, juhlatunnelmaa. Hugot, focacciaa, parsarisottoa (huom. kotimaisesta parsasta), karitsan kyljyksiä grillistä, vuohenjuustosalaattia, paistettuja nauriita.. ja jälkkäriksi juustoa ja vadelmapossetia keksilajitelman kanssa……
Paljon elämää ja mietteitä elämästä 60 v. ja sen jälkeen, juttuja lapsenlapsista, elämästä ja siitä, miten se tulisi hanskata. Taas muistoja, kokemuksia. Todetuksi tuli, että ei elämää voi hallita. Ei voi. Ja taas naurua.
Olennaista on ystävyys.
Se juuri pitkäaikaisessa, vuosia kestäneessä ystävyydessä onkin parasta; yhteiset muistot joihin voi palata ystävän tietäessä jo puolesta sanasta mitä tarkoittaa.Ystävyys voi kantaa myös vaikka ei vuosiin tapaisikaan toista, minulla oli ilo löytää facebookin kautta nuoruudenaikainen tyttöystävä, en tiennyt hänestä mitään, kunnes 52 vuoden jälkeen tavattiin. Tuntui kuin olisi löytänyt uudelleen palan omaa itseäänkin joka oli ollut jo unohduksissa.
Juuri noin, yhteiset muistot, kokemukset, tunnot ja tutut. Niistä voi jatkaa juttua, selittelemättä ja satuttamatta. Helposti myötäeläen, sanoitta tulla ymmärretyksi. Juuri se.
Sinulla on kyllä todella ainutlaatuinen ”löytö”. Hienon hieno kohtaaminen puolen vuosisadan jälkeen.