Vihdoin. Vai viimein? – Onko niillä joku ero. Sitä mietittiin matkalla. Kielitoimiston sanakirjan mukaan ne ovat synonyymejä. Mutta meistä eivät ihan: ”vihdoin” on enemmän tunnetila kuin ”viimein”. Vihdoin on jonkun kauan odotetun, ajan kulumisen seurauksena saavutettu juttu. Viimein taas on enemmän joidenkin tapahtuneiden asioiden ketjussa oleva ”piste”, se on enemmän ”asia” kuin ”tunne”.
Nyt viimein! Viimein, puolen vuoden jälkeen, mökillä. Sen jälkeen kun vuonna 2006 mökistä tuli meidän oma, ei minulla ole ollut melkein puolen vuoden Hangasoja-vajetta. Tammikuun jälkeen en ole käynyt, Pehtoori piipahti helmi-maaliskuun vaihteessa, mutta minä olen ollut kotona, kotona koko ajan.
Pääsimme tien päälle vasta iltapäivän puolella, – äidin poliklinikkakäynti on siirtynyt ja siirtynyt, mutta tänään vihdoin. Ja sen jälkeen sitten: ilolla jätin kodin, ei mitään syytä olla lähtemättä mökille ja istahdin autoon, poikkeuksellisesti Pehtoorilla ensin ajohuki, jotta minä sain seurata netistä väitöstilaisuutta, sekin omalla tavallaan historiallinen.
Oulu – Kemi välillä edelleen paljon tietöitä, hidasteita, pysäytyksiä – palatessa mennäänkin taas Ranuan kautta. Koko matkan, ihan ”ylös asti” oli paljon liikennettä. Vastaatulevia rekkoja oli kymmeniä, jollei satoja: malmirekkoja, tankkiautoja, tukkikuormia, K-kaupan kuorkkureita, virolaisia pressurekkoja, erityispitkiä rekkoja. Sitten tavallisesti tavallista henkilöautoliikennettä, yksi ruotsalainien tientukko Audi (ainoa ulkomaalainen ha) ja yksi poro. Helteestä lämpötila laski välillä puoleen (25 > 12 C) ja Sodankylän tienoon sateen jälkeen taas vähän lämpimämpää… Hiljalleen erkaannuin Oulusta, kohti mökin hyvää tekevää erakoitumista ukkelin kanssa.
Ja nyt (klo 22) niin kaunis, valoisa, aurinkoinen pohjoisen ilta. Purossa on paljon vettä, koivuissa vähän, pieniä lehtiä, lumilaikkuja vain syvällä metsässä.

Myöhäinen matkanteko sai aikaan sen, että pysähdyimme Rovaniemelle syömään. Paikaksi valikoitui Roka Street Bistro (Ainonkadulla): mukava, rento, pieni ravintola, jossa bistro ja street food -ruokaa. Tämän päiväisen perusteella voimme suositella. (huomenna ehkä kuvia… kunhan saan taas yhteydet ongelmittomiksi).
Nyt on jo joulukoristeet, kynttilät ja talvikamppeet kätketty kaappeihin, ja hiljalleen mökkia tehty kesämökin tuntoiseksi. Kohti mökkiviikon iloja ja lepoja, viimeinkin!


Perässä tullaan… siis Oulusta eteenpäin ei kannata ajaa Kemin kautta, pitänee tehdä uusi reittisuunnitelma. Vain 1000 km edessä
Tervetuloa Lapin valoon ja kesään. Ja todellakin Kiiminki – Pudasjärvi – Ranua – Roi on parempi vaihtoehto. Juhannuksena ehkä korvasienimetsässä tavataan?
Tervetuloa Lappiin!Kesähän tuli melkein yhdessä yössä…hiihtelimme vielä Toukokuun lopulla ja nyt jo perunamaat laitettu ja kesäkukat kukoistaa.Lapissa kaikki kukkii nopeasti-toivottavasti ehditte nauttia!
Kiitos, Kati. Niin hyvä olla täällä. Jo tieto siitä, että täällä on pari viikkoa mahdollisuus olla, onilon ja hyvän mielen asia. Leppoisaa juhannuviikkoa sinne länsirajan tuntumaankin.