Vielä ovat tuulesta temmatut juttuni jossain bittiavaruuden mustissa aukoissa, ja on todella vaikeaa on saada mitään postauksiin liittyvää toimimaan. Siis vielä tänään taukoa blogin osalta. Kaikkea muuta onkin ollut ihan hurjasti, – eikä näitä postausongelmia ole ehtinyt juuri setviä.
Huomenna sitten.
EDIT 14.9. klo 10.46
Taas mennään. Siis toimii.
Syyskuun toinen tiistai.
Sehän on perinteinen Oulun Viininystävien meetingin aika. Mietin pitkään ilmoittaudunko, ja ilmoittauduin onneksi sittenkin! Joskus tämä syyskuun meetinki on ollut meilläkin, mutta nyt en ollut lupautunut järjestäjäksi, mutta mukaan Aleksinkulman meetinkiin kuitenkin menin.
Meitä ei ollut paikalla kuin 10, joskus on ollut parikymmentä ja enemmänkin. Tänään porukan pienuus oli oikeastaan vahvuus. Juteltiin, kuunneltiin, vaihdeltiin mielipiteitä, – oikein oli familiääri tunnelma. Teemana oli ”matkapullo”. Ideana näissä syyskuun maistiaisissa on se, että jokainen tuo maisteltavaksi viinin joltain reissultaan. Jollei muuta, niin reissu on voinut olla vaikka lähi-Alkoon. Reissu vuosien takaa, tai vaikka nettikauppaan.
Yksi tämän teeman hienoimmista kokemuksista oli tänään, kun yksi jäsenistämme – viimeisen päälle viiniharrastaja ja ammattilainen – oli oman tasavuosisyntymäpäivänsä vuoksi/iloksi tuonut kellaristaan vuoden 1982 Chateau Palmerin! Vuoden 1982!!
Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä! Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.
Minun liruviinini Kroatian reissulta oli ehkä illan vaatimattomin, mutta olipa jännä, että sille oli sattui olemaan verrokki, samasta rypäleestä, samalta saarelta, eri vuosikerta ja (parempi) tuottaja. Taas opimme uutta. Ja oppiminen on hyväksi ja iloksi, – viiniystävyys on.
Me ollaan oman viinikerhon kanssa testattu samainen viini joskus 1990-luvulla. Ja nyt tänään tämä!
Mitä opimme tästä: kellaroinnissa on ideaa! Ja on hienoa yhdessä maistella jotain näin ainutlaatuista.
Minun liruviinini Kroatian reissulta oli ehkä illan vaatimattomin, mutta olipa jännä, että sille oli sattui olemaan verrokki, samasta rypäleestä, samalta saarelta, eri vuosikerta ja (parempi) tuottaja. Taas opimme uutta. Ja oppiminen on hyväksi ja iloksi, – viiniystävyys on.
Olikohan tänään tämän kesän, syyskesän, viimeinen lämmin päivä? – Todella kaunista, tyventä ja lämmintä.
Ja mikä siinä on että ei puhettakaan, että olisin ehtinyt aamulenkille ennen kampaajalle menoa (klo 9.30). Varuilta kellokin oli herättämässä, mutta heräsin ilman sitäkin ajalleen, mutta että olisin kahdeksalta ollut valmis polkemaan jonnekin Oulujokivarteen ja sieltä sitten 1½ tunnin lenkin jälkeen hiusten leikkuuseen? – Ehei, häthätää ehdin autolla ajoissa. Nyt on kesähiukset! Kesällä oli paljon pidemmät. No nyt näin, ja tämä hyvä.
Kaupungille toinenkin asia! VIHDOINkin sain aikaiseksi mennä Telian Deskille vaatimuksella tarkistaa sekä laajakaistan, telkkarikanava- ja tallennuspalveluiden että oman kännykkäni (joka muuten onkin jo viisi vuotta vanha – toisin kuin vielä viime viikolla luulin) liittymän hinnat ja sopimaan uudet ”tarjoushinnat”. Pehtoori ”kilpailutti” keväällä oman liittymänsä ja sai uuden sopparin olennaisesti halvemmalla, mistä innostuneena ja pitkästä aikaa hoksanneena tein tänään saman: kaikki laskutettavat osat sain olennaisesti edukkaampana. Noin kolmanneksen tippui kuukausittainen hinta kaikille, siis monta kymppiä! Joten: kannattaisi itsekin muistaa tehdä tämmöinen tiuhemmin.
Onnistuneen kaupunkireissun jälkeen oli hyvä lähteä sykkelöimään.
Tarkoitus oli kuvailla jokivarressa pitkästä aikaa… Kamera toki oli satulalaukussa, mutta oliko kamerassa akku paikallaan? – Argh! No se siinä sitten syyskuun kuva Oulu-kalenteriin jäi ottamatta. Noh, koko kalenterirumba taitaa tänä vuonna ainakin Oulun osalta jäädä muutenkin tekemättä.
Kotipihalla tepastelin illansuussa kameran kanssa. Lämmin syksyn valo on kaunis.
Eilen illalla/yöllä oli Oulun seudullakin ollut revontulia. Ja olinko kameran kanssa rannoilla kuvailemassa kuten vielä puolenkymmentä vuotta sitten? – Ehei. Ei enää jaksa, ei ole enää sellaista oppimisen paloa kuvaukseen kuin vielä silloinkin.
Nippa nappa muistin/jaksoin katsella ja kuvailla uusia pihavaloja. Kyllä ollaan niihin tyytyväisiä. Ja lämpimiin iltoihin, sateettomiin päiviin. Juuri tällainen syksy on mitä mukavinta.
Näin syksyn tullen olisi kyllä – taas – halua opiskella jotain. Joku lyhytkurssi. Kirjoittamista, kuvaamista, jotain ihan uutta? Etelä-Suomessa olisi vaikka mitä mahiksia, mutta täältä kotihuudeilta en ole löytänyt mitään mieluisaa… Ehkä vain oleilen. Ja totta puhuen, on meillä tiedossa tuleviin viikkoihin ja kuukausiin kaikenmoista tekemistä ja reissua ja retkeä.
Tänään vain pyöräretki
(40 km päämäärättä, kirjaa kuunnellen, tihkusadetta väistellen)
ja makumatka
(kaappien tyhjennys -pizzaa; tuli opittua, että Västerbotten-juusto on hyvä juusto myös pizzaan).
Olipa mukava ilta. Kyllä minä niin toivon, että sittenkin olisin kaivanut järkkärini laukustani ja rohkeasti kuvaillut niitä toinen toistaan kauniimpia annoksia, joita illan aikana nautimme.
Olemme olleet viettämässä – myöhästyneenä – Miniän synttäreitä. Ne oli tarkoitus viettää heinä-elokuun vaihteessa – siis oikeaan aikaan, mutta kun tuli tuplabuukkaus (Qstock), niin siirsimme suosiolla. Hyvä että siirsimme, tänään oli hyvä aika ja hyvää aikaa. Lämmin syyskuun lauantai ilman kiirettä minnekään.
Olimme Pikisaaren Kurkelassa nauttimassa The Menun. Viineineen. Enimmäkseen ihan huikeaa makujen yhdistelyä, ennen kokemattomia makuja ja nimenomaan yhdistelmiä. Eniten meitä kaikkia hämmästytti, ilahdutti ja puhutti tomaatin, mantelin ja fetan yhdistelmä, jonka parina tarjoiltiin vuoden 2014 riojalaista punaviiniä. Kuulostaa ehkä hieman kummalliselta, mutta voi kuinka se oli hyvää. Olimme hiljaa hämmästyksestä ja ihastuksesta. Muutoin emme juurikaan olleet hiljaa… 🙂
Nuorten kanssa yhdessä juhlimassa – pitkään iltaa istuen – hyvällehän se tuntuu.
Perjantai. Ihan niin kuin se pitäisi erikseen mainita.
Ei, ei ole ollut mikään työteliäs tai muutenkaan rankka viikko, jolloin perjantai vihdoin koittaisi. Sellaisiakin viikkoja on elämässä ollut, paljonkin. Mutta kaukana ne vuodet. Tänään vaan on tuntunut mukavalle, että on perjantai. Viikonlopun alku. Oli tällekin päivälle yksi ”iso” juttu. Olin päättänyt valmistaa huolella jotain hyvää sapuskaa, oikein viikonloppuruokaa. Ja huomiseksi meillä on tiedossa juhladinner. Joten siis selkeästi viikonloppu eroaa arjesta. Mukava niin.
Tälle perjantaille muutakin hyvää: löysin vihdoin mieluisat sukkapuikot [tämäkö on oikeasti mainitsemisen arvoista? – Mistä se, että tästä mainitsen, kertoo elämänmenostani nykyisin? – Sen että kaikki on ihan hyvin.]
Hyvää myös se, että löysin mieluisat kengät! Riekerin citylenkkarit, joilla syksyn Helsingin reissut ja hääpäiväjuhlavuoden ”grand tour” tulevat sujumaan hyvin. Enkö ole grand tourista vielä kertonut? – Enpä taida vieläkään kertoa. Sellainen on kuitenkin tulossa. Mutta kun olen oppinut tähän, jos ja jos ja jos…. -juttuun niin en vielä kovin paljon hehkuttele. Mutta kengät reissua varten on kuitenkin jo löytyneet. Olen viikon aikana pyörälenkeillä Kempeleen Zeppeliinissä ja Ritaharjun Ideaparkissa sekä netissä surffaillen mieluisia etsinyt ja tänään sitten vahingossa (sukkapuikko-ostosten vierestä) Haloselta löysin. Yesh! Kenkien löytyminen ei ole mikään pikku juttu. Tai siis on. Mutta pikku jutuistakin voi tulla iloiseksi.
Ja se ruoka. Siis pitkästä aikaa Saltimbocca alla Romana. Kuten jo tämän pihviruoan nimi kertoo, ruoka on varsin herkullista. Ruokahan nimensä mukaan suorastaan ”hyppää suuhun” [ saltare ~ hypätä ja bocca ~ suu]. Tänään tein oikein huolella ja melkein läträten marsalalla ja voilla.
Nykyisin meillä syödään kovin harvoin pihviä, ja harvoin punaviiniä. Mutta tänään! [Turhapa on sitten aamuyöllä tulla kyselemään, miltä nyt vatsassa tuntuu… 🙁 ]
kaksi naudan ulkofileepihviä
suolaa, pippuria
salvianlehtiä
prosciuttoa
vehnäjauhoja
tarpeeksi (50 g) voita
tarpeeksi (1 – 2 dl) marsalaviiniä
Ota pihvit hyvissä ajoin huoneen lämpöön ja nuiji sitten noin ½ sentin vahvuisiksi. Pintaan suolaa ja pippuria. Kiinnitä cocktailtikulla jokaisen pihvin toiselle puolelle pari, kolme salvianlehtiä sekä parmankinkkua. Lopuksi taputtele pihvien molemmille pinnoille vehnäjauhoja.
Kuumenna paistinpannu, lisää ainakin ruokalusikallinen tai kaksi voita ja paista pihvejä noin kaksi minuuttia puoleltaan. Laita pihvit lämpimään, kannen tai folion alle.
Lisää viini sekä muutama silputtu salvianlehti pannulle. Keitä tovi ja lisää vielä pari ruokalusikallista voita pannulle, lisää suolaa ja pippuria. Laita pihvit takaisin pannulle kastikkeen joukkoon ja anna vielä kiehahtaa.
Tänään meillä ohessa tomaattisalaattia (Modenan balsamico ei ole vain koriste!!) sekä eilisen kesäkurpitsapastan tuunaus parsakaalilla. Ja jotta ’Italia vibes’ olisi pihalle paistaneen auringon lisäksi täydellinen, niin ruoan kanssa nautimme Peppolia. Paljon muistoja, paljon makua ja sopivaa hapokkuutta ruoalle.
Kastikkeeseen tarvittavaa makeahkoa marsalaa jäi pienestäkin pullosta runsaasti, joten juustopalasen kanssa siitä sai lisää italialaisia muistoja. Semminkin kun pihapöydillä oli viime viikonloppuna keramiikkamyymälästä ostamiani pikkuisia ruukkuja. Ja torilta valkosipuleita!
Ja vielä huomiseksi luvattu lämpöä! Voidaankohan jo puhua intiaanikesästä?
[täällä olen sitä selitellyt tai siis tietoja lainaillut. Eihän se sana ole kielletty?]
Kunhan aamupäivän pyöräilyhaahuilulta palasin kotiin oli aika liittyä pihahommissa taas viikon viihtyneen Pehtoriin seuraan.
Mm. uudet pihalamput ovat olleet miehen to-do-listalla tällä viikolla. Eikä kahdeksan vanhan lampun vaihtaminen uusiin erilaisiin ihan pikkujuttu ollutkaan. Jokaiselle kun oli valettava pieni uusi betoninen tuki; ja ensin oli tietysti vanhat otettava pois.
Hommaa ei helpottanut se, että muutaman lampun paikka on keskellä perennapenkkiä tai koristepensasta. (esim. tämän postauksen kuvissa näkyy muutama vanha lamppu).
Nyt uudet valot ovat paikoillaan, ja odotellaan pimenevää iltaa, että nähtäisiin millainen valo ja miten näiden uusien lamppujen valo pihalle sopii. Laittelen viikonlopun aikana iltakuvia lampuista.
Minä hommailin enimmäkseen kesäkukkaruukkuja tyhjennellen ja pesten sekä takapihalla, yrttipenkkien parissa, – ja taas kerran päätin, että ensi vuonna aurinkogonkukkien lisäksi sinne tulee paljon muitakin kukkia, ja vastaisuudessa yrtit kasvattelen ruukuissa tai ostan kaupasta. Se, että ollaan nyt parina vuonna oltu alkukesästä – jolloin yrtit pitäisi istuttaa, varjella kylmältä, koulia – parikin viikkoa mökillä, on merkinnyt kasvukauden alussa ratkaisevaa poissaoloa menestyksellisen yrttiviljelyn kannalta. Se ja muutoinkin olen ollut aika piittaamaton… Noh, on sieltä tänäkin kesänä yrtit aika hyvin lähteneet.
Otsikkokuvassa olevia auringonkukkia katselin: liekkö nuo neljä viimeistä ehtivät kukkia ennen lumentuloa? Josko viikonlopuksi luvattu lämpö saisi ne avautumaan?
Sitten minulla on penkissä tällainen.
Ostin sen ihan pienen pienenä taimena, se oli minttujen joukossa, minusta se tuoksuikin mintulta, myyjä kuitenkin kertoi, että se on anis. Mutta ei tämä minusta anikselta näytä. Tosin siinä on aniksen ja mintun vihvahteita maussa. Eikä se (kai ? 😀 ) ole myrkyllinen, koska olen sillä parikin kertaa jälkkäreitä maustanut ja koristellut. Ja puutarhalla se oli muiden syötävien yrttien joukossa. Tietääkö joku, mikä tämä on? Se on tosi kaunis, noin 15 – 20-senttinen hentolehtinen yrtti.
Google Lens ehdottaa sekä lakritsiyrttiä että sarja/häntäparsaa, joka on huonekasvi! Vakaalla pohjalla tämä minun vuosikymmeniä jatkunut yrttiviljelyni!
Syksyn ensimmäisen omppupiirakan olen leiponut tänään.
Ohje on suoraan uusimmasta K-ruokalehdestä.
Hyvä ohje oli tämä.
Uutta ja minulle varsin mieluista oli mascarponetäyte mehevöittämässä piirakkaa. Tämä piirakka ei kaipaa vaniljakastiketta, kermavaahtoa tai jätskiä kylkeensä, vaan on ihan omillaan oikein mehukas ja omenainen. Sekoitettu mascaronetäyte oli suoraan purkista nuoltavan hyvää, ja ajattelin, että sitä voisi käyttää, vaikka tuulihattujen tai täytekakun täytteenä. Saattaisi sopia jonkun puolukkaleivonnaisen tekoonkin oikein hyvin. Kunnon kreemiä.
Kuinkahan monenlaisia omenapiirakoita sitä on tullutkaan leivotuksi? Alla linkkejä täällä blogissa julkaisemiini piirakkaohjeisiin.
Kookosomenakakun ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruoanlaittoon), jossa muuten näyttää olevan aika monta syksyistä ruokaa ja säilöntäohjetta. Ehkä niistäkin vinkkejä sinullekin. Kaikki keittokirjanihan ovat nettiversioina ja siten ladattavissa omalle koneelle.
~~~~~~~~~~~~~~
Minulla oli viime viikolla mökillä mukana (hääpäiväviikonlopun kunniaksi tms.) matkapäiväkirja meidän häämatkalta Kreetalle syyskuussa 1983. Kirjoittelimme molemmat matkallamme pieneen muistivihkoon hääreissustamme (niinkuin muistakin reissuistamme teimme aina siihen asti, että rupesin tekemään matkoista nettisivuja tai päivittämään blogiin matkakertomuksia), – ja olipa kyllä mukava nyt lukea tuon 40 vuoden takaisen matkan kulusta.
Saatiin matka häälahjaksi vanhemmiltani, ja koska edellisenä vuonna oli oltu mun ”työreissulla” Kreikassa (olin kahden viikon opiskelijaekskursiolla yksi kolmesta reissun vetäjästä) oli ihan mahtavaa mennä kahdestaan honeymoonille juuri Kreikkaan.
Alkumatkasta pieni hämmennys tullissa, kun piti luovuttaa virkailijalle maihinnousukortti, johon olin epähuomiossa kirjoittanut vielä tyttönimeni, minkä hoksasin sillä samalla hetkellä kun annoin passin ja kortin tullin tiukannäköiselle virkamiehelle. Ja siinä samassa tempaisin lapun miehen kädestä, revin sen hänen silmiensä edessä ja tulipunaisena koetin selitellä jotain ”sorry, honeymoon, new name, …. ” ja jotain muuta. Passin oli kuitenkin jo hommannut uudelle nimelle ja sain sitten täytettäväksi uuden lanketinkin ja pääsin kuin pääsinkin saarelle häämatkan viettoon.
Mutta siis, matkamme alkoi ajelemalla ensin autolla Helsinkiin, jossa vietimme pari päivää tuttuja tapaamassa, tutustumalla Hvitträskiin ja mm. kävimme syömässä ravintolassa, jossa olimme aiemmin keväällä onnikkakurssin seitsemän viikon Helsingissä asumisen aikana pari kertaa käyneet ja ihastuneet. Nyt päiväkirjastamme luettiin, että ”Villiviini”-ravintola oli syyskuussakin ollut hyvä kokemus, melkein kuin Helsingin kantaruokaravintolamme (kolmas kerta on jo ”kanta”). Eikä meillä kummallakaan ole muistikuvaa, missä kohtaa Helsingin keskustassa tällainen ravintola oli? Pieni epäily, että jossain Erottajan lähellä, Diana-puiston reunalla? Mutta onko kellään blogin lukijoista tietoa tai muistikuvaa? Onko Helsingissä ruokamatkailleita tai muuten kulkeneita, jotka tämän paikan 1980-luvun alkupuolelta muistaisivat? Olisi mukava tietää missä se oli.
Syksy, syksykin tuntuu nyt hyvälle.
Ja nyt olisi niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä, ettei oikein tiedä mille alkaisi, ja sitten päivä suhahtaakin jo ohi, eikä ole ehtinyt vielä päättää… 🙂
Sadonkorjuuhommia ei minun yrttipenkeistäni tänä vuonna juuri ole. Mökiltä palatessa täällä odotti kaatunut iso, vanha pihlaja, jonka Pehtoori eilen sahasi ja pilkkoi, olisi ollut helpompi pari ämpärillistä pihlajanmarjoja hyytelöitäväksi, mutta kun se hyytelö ei meillä kulu, niin mitä sitä turhia keittelemään. Oksia laittelin kyllä maljakoihin ja ruukkuihin sekä sisälle että pihalle, mutta eivätpä ne oikein hyvin siinä voi.
Marja-aroniapensaissa on paljon, hyvin paljon marjoja, eivätkä rätsät vielä ole hyökänneet niitä syömään, mutta eipä ole marjat vielä kypsiäkään. Niistä tulisi todella hyvää hilloa: ehtivätkö kypsyä ennen rätsien tuloa? Toivottavasti, sillä linnut putsaavat pensaat parissa tunnissa.
Omenoita tulee niin vähän, että ne syödään suoraan puista. Osto-ompuista aattelin huomenna leipoa piirakan. Tai ylihuomenna.
Puhelimista ja niiden valokokuvsta parisskin yhteyksissä ollut tänään puhetta, minulla vähän reistailee puhelin, tai siis lähinnä se, että luurin näyttö on säröillä, joten kosketusherkkyys ei ole paras mahdollinen. NÄytön vaihtaminen on varsin hintavaa, enkä millään raskisi vielä vaihtaa uutta puhelinta. Pitäisi sinnitellä, että ehtii täyttää ainakin neljä vuotta… Nyt on sellainen aika, että Google lähettelee parin vuoden takaisia ikävähköjä kuvamuistoja. Yleensä puhelimen kuvamuistot minulla ovat Lapin laduilta tai patikkapoluilta, ravintolaruoista tai lapsenlapsista, ja niitä kaikkia olen kuvaillut kymmenittäin, sadoittain, tuhansittainkin myös Canonilla, joten miksi hankkia puhelinta – ainakaan vielä.
No niin, mutta tällaista sillisalaattia tämän päivän yhteenveto.
Huomenna sitten yksi kysely, hyvät lukijat!
