Reija

Monte Baldo huiputettu (huom. videot lisätty)

Sitruunakaupungin ilotulitus

Eilen illalla vastarannalla, Limonen kylässä, jossa oltiin käyty päivällä, oli ilotulitus. Siitä oltiin nähty päivällä mainoksia, ja tiesin tulituksen alkavan iltakymmeneltä, tuossa ihan vastapäätä (noin 4 km?). En ole oikein ilotulitusten ystävä, – en enää. Jotenkin niin turhaa rahan- ja luonnonkin haaskausta. En ole koskaan myöskään päässyt sellaisia kuvailemaan kunnolla, en vain ole viitsinyt mennä edes yrittämään. Mutta eilen kuitenkin, vaikka ei ole edes jalustaa täällä mukana, päätin koettaa muutaman kuvan ottaa, tästä meidän hotellinhuoneen parvekkeelta. Ja tulitusta kesti 20 minuuttia! 20! Olihan se hieno. Ja muutama kuva onnistuikin. 🙂

Monte Baldo!! 💙

Tälle päivälle oli luvattu, tai siis uhattu, taas sadetta. On jo satanutkin, mutta vasta illansuussa. Joten me pääsimme kuin pääsimmekin Monte Baldon patikalle! Aurinkoon, raikkaaseen vuoristoilmaan.

Olimme ennen yhdeksää kylän keskustassa, Monte Baldon funivian lippuluukulla: kauan haaveiltu patikka Monte Baldolla lähempänä kuin koskaan.

Reitinhän minä olin jo kotona valinnut; ei liian pitkää, mutta toiveissa paljon hienoja näköalapaikkoja, ”alppiniittyjä”, nousuja ja laskuja sopivasti, ei sadetta, aurinko olisi iso plussa.

Ja kaikkea tuota ja paljon muuta se olikin. Reittikuvauksissa mainittiin erityisesti, että reitti on

”A nice, exciting route along the trail of Ventrar: this is our botanical paradise. The landscape is partly rocky and partly panoramic with beautiful views over northern Lake Garda.”

Ja todellakin oli. Varmasti parikymmentä kukkivaa keltaista, lilaa, lemmikinsinistä, violettia, valkoista, punaista, … kukkaa nähtiin. Muutama koivu, paljon kuusia, – rotkoja!!

” … it is 4,88 km long (meillä oli pitempi, noin 6 km) with 514 mt of positive and 506 mt of negative height difference. …. classified from CAI as EE and suitable for experienced hikers.”

Nyt olen niiiiiin ”experienced”, semminkin kun sieltä hengissä selvittiin.

Todella kapeita polkuja, ei mitään kaiteita. Kahdeksassa, tai ehkä kymmenessä, vaikeimmassa kohdassa kuitenkin vaijerit vuorenseinämässä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut kuvailla siellä. Muutaman kerran vakavissani ehdotin, että käännytään takaisin, kun pystysuorilla seinämillä kulkevat kohdat eivät näyttäneet edes loppuvan.

Olikohan tuo hankala pätkä ehkä kilometrin mittainen, mutta se kyllä mentiin hitaasti, jokainen askel varmistaen (kuten olemme oppia saaneet sekä Kitzbühelin että La Comeran vaelluksilla), kiitellen siitä, ettei onneksi ollut liukasta kuin muutamassa kohdassa ja onneksi oli oikeat patikkakengät ja vähän kokemustakin.

Oikein kuuskutosten ”Route 66”. Tätä on vaikea unohtaa.

Kunto kyllä riitti, ja lopulta sitten rohkeuskin, mutta kyllä jälkimmäisen kanssa ihan rajoilla mentiin. Kolme tuntia melkein kahdessatuhannessa metrissä kulkien sai aikaan pakahduttavan olon, enimmäkseen hyvän, välillä oikeasti pelotti.

(Kuvassa vasemmassa reunassa juustola)

Loppukilometreillä ihan vaan patikoinnin juhlaa, toki tymäkkää ylämäkeä, mutta lintujen sirkutusta, laulua, käki kukkui, ”alppiniittyjen” lehmien kellot kalkattivat, lampaiden määkinä kuului jostain. Siinä vain tepastelin, kiittelin kaikesta kaikkia.

Tässä kuvassa, jonka otin kun oltiin kallioseinämien ja rotkopolkujen jälkeen jo kelpo poluilla, paikoin melkein tasaisella, kyltin alareunassa lukee ”Escursionisti, Esperti”!

Kyllä olin niin sankaria, ja etsin kovasti huipun putiikista pinssiä asiaan tai tähän huiputukseen liittyen. Mutta ei. Täällä taitaa patikoijille tämänpäiväiset polut olla ihan verryttelyreissuja. Me tapasimme vain yhden (ikäisemme saksalais)pariskunnan ja heidän kanssaan olimme yhtä mieltä, ettei ollut ihan helpoin polku.

Kuva alkumatkalta. Alhaalla näkyy Riva del Garda.

Ja me nähtiin alkumatkasta murmelikin! Huomionarvoista tässä jutussa on se, että meillä oli tapana kutsua äitiäni murmeliksi.

Hän käytti nimitystä myös itse, sähköpostinsa usein allekirjoitti lempinimellään ”Murmeli”. Kovin kaukaa kuvasin, mutta aika kauan sen liikkumista seurailimme.

Otin pieniä videopätkiä vuorilla, laittelin jo Instagramin stooreihini, liittelen myöhemmin tännekin….

Hyvinkin lounasajan jälkeen olimme takaisin funivian lähtöpisteessä, oli ansaitun ”after hikingin” aika. Pieni chiaretto bardolino (uusi tuttavuus) ja Focaccia Lago di Garda puoliksi maistuivat…

Iltapäivän loppu hotellissa – uimassa käyden, sadetta pidätellen, kuvia lataillen ja muokaten, perhechatissa ja sitten taas syömään: aika vaatimattomassa paikassa keskustassa kävimme ”Järven kalaa” ja polentaa syömässä, sateelta vältyimme.

Me päästiin Monte Baldolle! Ainakin tämän yhden kerran..

~~~~~~~~~~~~~~~~

Äänet päälle jälkimmäiseen videoon… 🎶

Veneretki Limoneen

Buongiorno hyvin nukutun yön jälkeen ja hotellin vallan monipuolisten aamiaistarjoilujen äärelle. Reippaasti lähdimme kohti patikkaloman ensimmäistä etappia.

Oltiin puolikymmeneltä patikkakamppeet päällä, reput selässä jonossa Funiviaan ja valmiina suunnitellulle ja odotetulle patikkaretkelle Monte Baldolle (korkein huippu yli 2200 mpy). Ventrar-lenkki oli toiveissa päästä kulkemaan, ehkä vielä muutakin – jos vielä iltapäivällä jaksettaisiin ja sää suosisi.

[Kuvan alareunassa meidän hotelli, ja siitä suoraan ylös funivian reitti. Monte Baldon huippu pilvien peitossa.]

Tovin jonotettuamme, saatuamme jo liputkin ostetuksi, tuli tieto, että gondoleille ei ole sähköä! Eikä tilanteen korjaantumisesta ollut tietoa: ehkä puoli tuntia, ehkä kolme. Eihän me patikkakengissä, paksuissa vaatteissa (ylhäällä oli aamukahdeksalta + 6 C) ja reppujen kanssa mihinkään lähelle haluttu jäädä käveleskelemään ja odottelemaan.

Siispä hotellille (vajaa kilometrin matka) vaihtamaan vermeet ja päätettiin, että lähdetään sitten tänään Limoneen: Gardajärven vastarannan pieneen ”sitruunakaupunkiin”.

Tutustuminen siihen on myös ollut tämän reissun toivekohteena, ja myös se vaatisi sateetonta keliä: ei innostaisi lähteä laivakyydillä järven yli ja kulkemaan sitruunalinnassa, La Limonaia del Castel.

Siispä vaihdetaan patikointi vuorilla venematkaan naapuriin, järven yli Venetosta Lombardiaan. Raja näiden alueiden välillä kulkee keskellä Gardajärveä.

Ja sehän olikin mukava retki. Ihan turistikylä, paljon saksalaisia kuten täällä kaikkialla.

Ei olla montakaan italian sanaa täällä kuultu, kun ravintoloissakin tarjoilijat puhuvat meillekin automaattisesti saksaa. Tänään kyllä lounaalla (piadineja ja lasilliset paikallista Luganaa) pääsimme muutamia osaamiamme italian fraaseja käyttämään ja tulimme jopa ymmärretyksi.

Mutta turistejahan mekin, joten hyvin mahduimme mukaan.

Käveleskeltiin, syötiin sitruunagelatoa, käytiin kirkossa (muistokynttilät sytytimme, tällä kertaa myös ystävälle), ja ihasteltiin sitruunapuita ainutlaatuisessa sitruunapuutarhassa, joka on tehty vanhaan linnaan.

”Puolenpäivän proseccon” sijaan nautimme puolenpäivän jälkeen limoncellospritzit. Ja juuri Limonessa ne olivat todella raikkaat ja hyvät, auringon paistaessa, Gardan aaltojen liplattaessa venesataman rantaan.

Kylässä oli putiikkeja, joissa oli kaikkea mitä saattaa kuvitella sitruunasta. Saippuaa, keksejä, pastaa, ihonhoitotuotteita, monenlaisia alkoholeja, herkkuja, vaatteita, kyniä, kaikkea. Ja niinhän siinä kävi, että sitruunasuolaa ja iso sitruunakuvioinen pöytäliina on nyt kotiinviemisinä. 🙂

Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen venekyyti takaisin Malcesineen, – varttitunnissa takaisin Porto Vecchiossa.

Jäimme lounaalle yhteen sataman monista ristoranteista, nautimme lämmöstä, valosta, sunnuntaista… Epätodellisesta olosta.

Iltapäivän lopulla hotellin parvekkeelle, uimassakin kävimme.

[Kuvassa hotellimme. Huoneemme alakerrrassa, neljäs ikkuna vasemmalta. Ja etualalla uintipaikka. Eipä olla vielä nähty muita uimareita. 🙂 ]

Illan tullen ei maltettu pysyä pois ulkoa, Pehtoorilla vähän nälkäkin, kävelimme taas keskustaan. Trattoria Scalieri oli familiaari, pieni idyllinen ravintola, jossa Pehtoori söi – lemppariannoksensa ulkomailla – ”seabassia”, minulle riitti antipastiannos paistettuja sardiineja. Hyviä olivat.

”Kotimatkalla” hieno auringonlasku. Vielä siis aurinko ilonamme. Järvi liki tyyni, aika hiljaista rantapromenadilla. Sää samettinen. Hyvällehän se tämmöinen tuntuu.

Nyt toivotaan, että huomenna ainakin vielä aamupäivä olisi sateeton: kohti Monte Baldoa!

Garda Niitä näitä Reissut

Dove siamo – Malcesinessa ollaan

Aamulla.

Niin paljon jännitti, oli matkakuumetta, ei nukuttanut, tai jotain, että olimme molemmat vartin yli neljä aamulla hereillä. Siis hyvissä ajoin turvatarkastuksessa ja lentokentän Espresso Housessa cappuccinolla ja croissantilla, – eiku ´correttolla´. Italiaahan me ollaan menossa.

Kaikki sujui helposti ja nopeasti, – turhaan ei Helsinki-Vantaan kenttää ole rankattu korkealle maailman lentokenttien kesken.

Ja lento: samassa ajassa kun ajelemme mökkimatkalla pohjoiseen, Oulusta Rovaniemelle (talvirajoituksilla) olimme Helsingistä Veronassa, – kaksi tuntia ja kolme varttia on just sopiva lentomatkan kesto. Varsinkin jos onnistuu ottamaan unoset, kuten me teimme. Ei muuta kuin Spotifystä Andrea Botticellia nappikuulokkeisiin soimaan ja unille.

Tänään paavi on Veronassa, Giro di Italia Sirmionessa (Gardajärven eteläisimmässä kaupungissa) ja me Malcesinessa.

Matkalla Veronasta …

viinitarhoja, pittoreskeja kyliä, unikkoja tienvarsilla (ah, onnea!!), aika vähän liikennettä, italialaista maisemaa – kaikki tuntui merkillisen tutulle. Oisko se niin, että Italia on se mun juttu. 🙂

Ja tänään ei ole satanut! Liki hellerajalla lämpötilat, siksikin ulkona, liikkeellä koko päivä. Ahmimme aurinkoa, lämpöä, valoa, Italiaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Paikallista aikaa ennen kymmentä olimme jo bussissa matkalla kohti Malcesinea. Bussilastillinen aurinkomatkalaisia (paitsi että matkan varasin Aurinkomatkojen kautta, varasin myös kyydin Veronasta Gardalle) jäi välille: hotelleja meille ja muille turisteille oli pitkästi toistakymmentä (kylissä matkan varrella Lasize, Bardolino, Garda etc.) ja meidän Malcesinen hotelli vihoviimeisenä: Hotelli Europa

Oli oikeastaan ihan mukava istuskella bussin kyydissä, saatiin tietoa ja nähtiin Gardan itärannikot kylät, kun melkein parituntisen aikana niiden kautta jouduimme/saimme kulkea ja pääsimme omaan kohteeseen.

Sen jälkeen kun lomakohteeksi oli valittu Gardajärvi, oli ollut valittava kaupunki/kylä, jonne majoitutaan. Koska aikeena oli ja on liikkua paljon, valitsimme (= minä valitsin 🙂 ) Malcesinen, ja hotelliksi valikoitui juuri tämä, koska tämä on rannalla, koska tämä on vähän syrjässä, mutta lähellä, koska tämä on pieni, koska tämä ei ole mikään resort, ei spa, vaan 25 huoneen pieni, neljän tähden hotelli. Järven aaltoliike kuuluu huoneeseen, pieneltä parvekkeelta näkyy vastarannan vuoret ja Limonen kylä. Perfetto!

Ja me on jo käyty uimassakin! Jopa Pehtoori, joka ei ole vuosiin uinut, uskaltautui pulahtamaan.

Eipä muita tänään nähty järvessä uivan, – eikä se ollut edes kylmää. Loman tuntua ja freesausta sieltä saatiin.

Ja nautimme juuri äsken rannan tuntumassa, hotellin omassa ravintolassa, mini-illallisen: friteerattuja artisokkia, timjamikastiketta ja ravioleja.

~~~~~~~~~~~~~~

Kun olimme puolenpäivän jälkeen majoittuneet, lähdimme Malcesinen aurinkoiseen keskustaan. Rannan tuntumassa kulkee kävelyreitti, jota pitkin on alle kilometrin matka historialliseen keskustaan.

Siellä kuljimme, katselimme, nautimme lounaan: nuo tomaatit!!!! (palaan siihenkin huomenna), löysimme Euro-Sparin, suklaata ja evästä huomiseksi.

Tämä postaaminen on taas vähän vaivalloista, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin… Huomenna lisää. Ja ilokseni voin todeta, että kaikki hyvin, enemmänkin.

Reissut

Jo matkalla

Kohti Gardaa.

Ensimmäinen etappimme on Helsinki-Vantaalla: alkuillan (myöhässä olleella) lennolla tultiin, hotelli Hiltonissa ollaan ja odotellaan varhaista aamulentoa lähteväksi kohti Veronaa.

Kävimme hotellin alakerrassa syömässä ja nauttimassa lasilliset erinomaista grüner veltlineriä. Toast Skagen oli yksi parhaista ikinä, ravut todella, todella hyviä, ja niitä oli paljon. Palvelu pelasi ja ravintolassa oli reissutunnelmaa…

Sekä Oulussa että Helsingissä on paistanut, lämpötila hellerajoilla. Gardallakin on. Tänään, ja ehkä huomennakin. Mutta siinäpä se aurinkomatkaloma taitaa ollakin. Pääasia, että reissuun päästiin.

Lentokentällä jo varmuuden vuoksi latailimme Verona ATV -aplikaatiot puhelimeen. Siis Plan B on jo valmiina: jos on sadeviikko, niin ajellaan paikallisbussilla ympäri Gardajärveä ja pysähdellään cappuccinolle tai lounaspizzalle jossain vähäsateisessa kylässä tai kaupungissa.

Bussimatkailusta ilo irti: aivan ylimainostettua moinen vuoristoissa tarpominen. Voihan sitä patikoida Saariselän tuntuilla tuntureilla. Tehdäänkin siis kulinaarinen retki, kierrellään viinitiloja, joita niitäkin Gardan ympäristössä sekä Veneton (itärannikko) että Brescian (länsi- ja etelärannikko) alueilla on kymmeniä ja nautitaan maisemista helposti. Pikkukyliin ja -kylissä kävely nyt on niin pienimuotoista liikkumista, ettei niistä kuitenkaan olisi mitään kunnon liikuntaa saanutkaan.

Sitä paitsi mehän ollaan jo käyty (1997) Monte Baldolla, mitäpä tuolla päntiönnään ramppaamaan.

Ja meillähän oli Andalusiassa marraskuussa ja viime vuoden toukokuussa Kroatissa ihan poikkeuksellisen hienot aurinkoiset, leppeät säät, joten johan sellainen jatkuva päivänpaiste reissuilla alkaisi rassata.

Eiku oikeesti: reippaasti ja ilolla ollaan jo matkalla. Buona vacanza, buon viaggio!

Herätys on viiden jälkeen, joten nyt koetetaan kaveerata Nukku-Matin kanssa.

Niitä näitä Reissut

Lentoon lähdössä ✈🟩⬜🟥

Samalla kun surffailen, silittelen vaatteita, käyn pyörällä kaupungissa ripset ja kulmat ehostuttamassa loman kestäviksi, kuuntelen ”Kuuntele ja opi italiaa” -äänioppikirjaa ja mutisen ääntämistä itsekseni . . . Siinä samalla pakkailen ja ihmettelen tämän reissukuumeen korkeutta.

Lomareissuille on ollut aina mukava lähteä, joskus vielä jännempää kuin nyt, mutta on tässä on nyt melkoinen, ison ilon lataus mukana. Huolimatta siitä, että aika sateiselta Gardan viikkomme näyttää… Ja että Italiassa ollaan vasta lauantaina, huomenna illansuussa lento Helsinkiin.

– Due caffè, per favore! Uno normale e uno macchiato.
– Ecco a voi, signora. Altro?
– No grazie, va bene così. Quanto pago?
– Sono due euro. La cassa è lì in fondo.

Le piace la cucina italiana? Pidättekö italialaisesta ruoasta?

Le piace la cucina italiana?
Mi piace tanto.
Buon appetito!

Cucina Italiana kotonakin: Prosciutto e Melone, Insalata Caprese, tryffeliöljyllä (sorella ~ sisar, toi Firenzen reissultaan) maustettuja, paistettuja ruskeita herkkusieniä, salviamaustettua broilerfilettä.

Bussi- ja laiva-aikatauluja Malcesinesta Gardan muihin kyliin ja kaupunkeihin.

Onko markkinapäiviä niin kuin Umbriassa ja Lombardiassa?

Mitenkäs jos sittenkin omin neuvoin Veronaan?

Funivian aikataulut ja hinnat. Patikkareittikartta? – Löytyipäs aika hyvä. Monte Baldolle pitää muistaa ottaa mukaan kameralle paremmat remmit…

Oliko jossain vanha matkaopas, oikein kirja, jossa olisi vähän Lago di Gardan historiaa?

Ja pitäisikö sittenkin varata jo nyt se Michelin-ravintola! 😮 😋

Strada del vino BARDOLINO, tai jos sataa, mennäänkö bussilla Zenaton tai Masin viinitaloille asti?

Nyt sitten kaikki mahdolliset akut lataukseen, muistikortit- ja Visa-kortti reppuun, läppärin päivitykset kuntoon, ettei (taas) tarvitse niiden kanssa reissussa repeillä.

Niitä näitä

Midlayeri ostoksilla Kempeleessä

Ajelin tänään Kempeleeseen, Zeppelinin Intersporttiin ostamaan reissuun tennarisukkia. Toki lähempänäkin olisi Intersportteja, mutta Kempeleen lenkki on hyvä vähän tavallista pitempi, ja kun on joku päämäärä (siellä on myös Espresso House jääkahveineen 😊), niin on mielekästä polkea.

Palasin kotiin kassillinen kamppeita mukanani. Toki myös kaksi punttia sukkia.

Ostin midlayerin! Minulle ihan uusi vaate! Midlayer! On minulla toki ollut fleecejä ja ohuita neuleita, tuulitakkeja, jopa windstopperi, mutta tämä on eka ”midlayer”. Miksi tämmöisiä nimityksiä pitää olla? Miksi oikeastaan kaikissa tienvarsi-, pysäkki- ja tolppamainoksissa on kummallista kaksikielisyyttä: puolet suomea, puolet englantia.

Ja mainitussa Espresso Housessa ostin tänään ”Booster Peachin”. En ollut ihan varma, mitä tilasin, mutta näytti tiskin takana olevassa kuvassa persikkaiselta jääteeltä, mikä tuntui hyvälle lounasjuomalle, joten päädyin siihen.

Housut sentään myytiin ihan vaan housuina, – mitoitus ei ollut kuitenkaan ”normaali mitoitus”, vaan ”regular fit”. Ne on tummansiniset ryhdikkäät (siis aika paksut), hyvin istuvat Esping-collegehousut. Ostin ne vähän kuin verkkareiksi reissua ja mökkieloa varten. Nekin kantaja-asiakashintaan – 25 %. Värin ja edullisen hinnan lisäksi tykkään niistä muutenkin kovasti. Ei aina vaan farkkuja ”vapaa-ajan asuna”. Toppeja tuli kaksi yhden hinnalla. Joten ihan pelkkää säästämistä tämä ostosreissu, vaikka vähän heräteostosten puolelle menikin.

Oulu Ruoka ja viini Viini

Hyvä päivä tänään

Meillä on pihapiirissä sepelkyyhkypariskunta, joka aamuisin kurkkuäänillään hallitsee kaikkien lintujen laulua, laulavat, kurnuttavat kaikkien muiden ylitse. Ja järripeippoja, joita on paljon, – melkein kuin Lapin tuntureilla kulkisi. Kotipihan västäräkit ovat jo monta viikkoa hyppineet – hankien päällä 🙂 – mutta pääskysiä ei ole vielä näkynyt. Silti tänään on ollut kesä.

Reissua varten ja muutenkin kesävaatehuoltoa, jopa ompelukoneen otin esille! Asia on siis jo melkoisen vakavalla tasolla! On vaan niin mahdottoman mukavaa päästä reissuun, päästä Italiaan.

Illalla toisen viinikerhon maistiaiset, joihin hyvin skeptisenä kuitenkin päätin mennä: epäily ja jahkailu johtuivat siitä, että teemana oli Sauvignon Blanc -rypäle. Ja sehän ei todellakaan ole minun mieleiseni, mutta annoin sille mahdollisuuden. Ja mitä tapahtuikaan: Juniori sekä Grand Old Alkon viiniasiantuntija JJ esittelivät ja maistattivat sellaisia versioita, jotka käännyttivät minutkin! Uskon nyt, että SB voi olla hyvää, jopa erinomaista. Nämä viinit Italiasta, Ranskasta, Chilestä, Uudesta-Seelannista ja Itävallasta eiväto olleet lajinsa tyypillisimpiä edustajia, eivätkä todellakaan edullisimpia, mutta … Varsinkin Pouilly-Fume (Henri Bourgeois) oli mieluinen ja Sancerre tietysti. Mutta: samalla rahalla ostan edelleen jotain muuta.

Tapaaminen oli muutenkin poikkeuksellisen mukava, leppoisa, välitön. Olin ehkä poikkeuksellisen hyvässä kohdassa, hyvässä seurassa.

Yhdeksän jälkeen lähdin kohti kotia.

Pitäisi useamminkin lähteä kuvailemaan kaupungille auringonlaskun aikaan.

Yhdeksän jälkeen oli ihan tyven, kesäilta, hiljaista, valoisaa.

Moni asia on tänään saanut muistamaan, ajattelemaan, kiittämään. Uskaltaakohan sitä sanoa ääneen: nyt on hyvä.

Niitä näitä

Koneen äärestä keväisille rannoille

Kaiken maailmaan päivityksiä, kirjeenvaihtoa, vielä kuvien tekoa, ja siinä ohessa sähköpostiohjelma onnistui ihan itsekseen menemään umpijuntturaan ja mökötystilaan! Niinpä kaunis, ja jo melko lämminkin kevätpäivä on mennyt koneella istuskellen, vain vähän voimasanoja, ja paljon enemmän onnistuneita tuloksia.

Pidennetyn juhlaviikonlopun jälkeen siis kertaheitolla arkeen.

Toki ehdin uloskin.

Pikisaaren pyörätie – kuten niin monet, monet muutkin on poikki, suljettu: uusia baanoja tehdään urakalla. Kiersin sitten rannan kautta ja ilokseni totesin, että törkygraffiteilla ja muilla tavoin sotkettu uimahuone oli saanut uuden maalin pintaansa. Mukava juttu.

Reitti jatkui Torinrannan kautta kohti Oritkaria – tänään sinne merenrantaan, ja hämmästyksekseni huomasin, että Oulunlahti oli melkein jäässä. Keskellä vain virtapaikassa sulaa.

Pilvibongari heräsi taas, sillä tänään oli monessa kerroksessa, hahtuvia, aaltopilviä, cumuluspilviä …

Puut vielä lehdettömiä, mutta nyt tuloillaan oleva lämpöaalto varmaankin tuo vihreää maisemaan. Ouluun on ensi viikoksi luvannut lämpimämpää kuin meidän etelän lomalle Gardajärven rannalle. Noh, ei aurinkolomalle olla lähdössäkään. Toiveena kyllä sateettomia päiviä, – patikointi ja kylissä kulkeminen, sekä kuvaaminen ovat vaan niin paljon mukvavampia poutakelillä kuin vesisateessa tai tihkussa.

Edellisen Garda-loman aikana kyllä opittiin, että Gardalla sataa aika usein, ja ukkoset ovat aika seisauttavia! Ukkospilvet jäävät järven päälle, kuin kattilaan, pohjoisen Dolomiitit ovat seinämänä vastassa ja ukkosmyräkät puskevat päin vuoria. Katsotaan nyt, miten tällä kertaa päästään/joudutaan ukkosmyrskyjä todistamaan.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Äitejä – uusia ja menneitä

Äitienpäivä – siis minunkin.

Myös tyttärelläni äitienpäivä. Hänellä, jota niin kauan odotettiin, odotettiin hänen tulonsa tekevän meistä vanhempia, tekevän minusta äidin. Tänään oli hänellä ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Minähän en koskaan unohda omaa ensimmäistä äitienpäivää, – taitaa se olla vieläkin vähän kipeä muisto.

Äitini haudalla kävin eilen, ja poikani tyttärelle sain aika pitkään selittää, miksi kukkia vien haudalle – ”Eihän se Caritaksen mummu (jota Eepi ei edes muista nähneensä, kun oli niin pieni vielä) enää niitä näe. Kuka niitä kastelee? Ja mihin ne sitten viedään, sitten kun ne kuolee?”

Juniori muksuineen piipahti tänäänkin, – lasten kanssa taas katseltiin kuvia, mietittiin sukunimiä, mitä kenelläkin on ja miksi. Hassua, kuinka Apsu oli ihmeissään kun kuuli, että me ollaan papan kanssa naimisissa. Että ollaan oltu suunnilleen ”aina”. Tämä oli pojalle melkoinen hämmästyksen aihe. 😊

Pehtoorin äidin luona oltiin iltapäivällä. Jäälin mummu jaksoi jutella ja muistella pitkään. Muistaa vielä, – muistaa ja muistelee paljon. Muistelee mm. päiviä meidän lasten kanssa. Ja katselisi kuvia ja kuuntelisi juttuja lastenlasten lapsista vaikka kuinka kauan. Sitä me sitten tehtiin.

Muistoja, juttuja ja elämää; äitejä ja lapsia melkein sadan vuoden ajalta.

Isovanhemmuus

Muksupäivä kesää odotellessa

Tänäänkin juhlapäivä. Aamuyhdeksältä pari parasta tyyppiä tulivat brunssille.

Brunssin jälkeen sitten Helsingin tuliaiset/synttärilahja vähän etuajassa Apsulle. Pojanpoika jo kuukausi sitten ilmoitti toivovansa lahjaksi Niken lenkkareita, ja silloin yhdessä katseltiin netistä mieluisia, sellaiset löytyivätkin. En luvannut ostaa, sanoin vain, että ehkä, katsellaan sitten… Tuli mieleen Juniori joka myös – vähän vanhempana tosin – oli hyvin tietoinen parhaista ja hienoimmista ”skeittikengistä”, olikohan merkki DG vai DC tai jotain. Monena kesänä peräkkäin juuri sellaiset piti hankkia.

Uudet kengät poika siis sai. Ja oli niiiiin iloinen, tyytyväinen. Istui kengät sylissä pitkään, sitten jalkaan, kokeili ja katseli, sitoi rusetteja eri tavoin… Ja ehdottomasti ne jalkaan kun lähdettiin käymään kaupungissa. Hakemassa mansikoita, – olin luvannut paistaa lettuja: broilerjauhelihasta, paprikasta, raejuustosta ja soijasta täyte pääruoaksi ja jälkkäriksi makea täyte, johon hillokin olisi ehkä kelvannut, mutta Apsu vispasi kerman ja yhdessä ilmoittivat, että mansikat ne olisivat hyviä, parasta.

Chillailtiin kaupungissa tunteroinen, muksut halusivat käydä Kauppahallissakin ja kulkiessamme miettivät, mitä kaikkea voidaankaan tehdä, kun tulee kesäpäiviä. Oli oikeastaan mahdottavman mukava kuunnella, mitä kaikkea muistivatkaan siitä, mitä oltiin yhdessä nähty ja missä heidän kanssaan on tullut käytyä: liikennepuisto tietysti, Oulun linnan rauniot, museot, tuomiokirkko, monet leikkipuistot (muistivat paljon enemmän niistä kuin me papan kanssa), Toripolliisin mahaa piti jo tänään käydä koputtelemassa ”kumisee se taas, on silläkin nälkä”….

Lounaan jälkeen kävin lasten kanssa vielä parissakin leikkipuistossa, ja Apsu oli kovin onnellinen ja liikkui tosi vähän tavalliseen verrattuna, KOSKA uudet Nike Airit. Ja: ”Mikset, mummi, ostanut itelleskin valkoisia Aireja”. Minähän ostin Hesasta uudet tennarit, jotka eivät A:n mielestä ole ollenkaan niin hienot kuin hänen uudet poponsa.

Käytiin myös Koskelan kansakoulun, mikähän sen nimi nyt onkaan 😀 pihalla, jossa on siis nykyisin leikkipuistokin. Minun ja tyttären alakoulun piha, kun kerroin (taas kerran) siitä Eepillekin, tämä jaksoi ihmetellä: ”Miten te molemmat ootte voinu olla samassa koulussa?”

Oli kyllä vähän sellaista elämän filminauha-efektiä tuossa kohtaa.

Ja jotenkin hirmu hyvä mieli koko päivän. Hyvä hyrinä, levollinen olo. Sellainen ”ei minulta mitään puutu”…