Reija

Joulureseptejä – edes vähän

On vaan niin hyvä kun ei ole kiire. Rauhassa ehdin aamulla asiat toimitella Iissä. Haukiputaallekin ajelin etsimään Putiikki 27:ää, löysinkin sen, mutta ei ollut vielä auki, siispä ehkä ensi viikolla sinne. Sitten halliin, postiin, Caritakseen, ruokakauppaan. Ja jo puolelta päivin kotona. Vallan erinomaista.

Postitusta, järjestelyjä, huomisen tekoa, uusia makukokeiluja, ja kaikki rauhassa. Minulla on viikko aikaa laitella joulua. Ihan hurjan mukavaa…

Siihenkin liittyen… Varsinaista uutta joulusivua en aio/en enää ehdi tänä vuonna tehdä. (Olethan löytänyt edellisten vuosien runsaatkin joulureseptisivut? Täällä ne ovat: KLIK! ) Olen luvannut täällä blogissa julkistaa jouluruokaohjeita ja viinivinkkejä. Siispä tämän lupauksen täyttämiseksi ensimmäiseksi tämän pienen joulukakun, jälkiruoaksikin hyvin soveltuvan, resepti….

Mokkamoussekakku

Pohja

½ pakettia tummia kahvinmakuisia täytekeksejä (Dominotkin käy, hätätapauksessa, yhteensä noin 175 g)
25 g sulaa voita

Täyte

6 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 rkl pikakahvijauhetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 valkuaista
3 dl (kevyt)vispikermaa

mokkapapukarkkeja koristeeksi

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Jauha keksit, sekoita sulanut voi joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
Liota liivatelehdet, ja liota vesitilkkaan.
Lämmitä tilkka kermaa, sekoita joukkoon pikakahvijauhe.
Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kermakahviseos ja liotetut liivatteeet.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista. Valkatkaavispikerma kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kaikki vaahdot varovaisesti keskenään. kaada seon vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä vuoka, ja laita hyytymään useaksi tunniksi.
Koristele suklaapavuilla.

Aperitiiviksi teimme merkillisen sekoituksen, jonka pehtoori oli Viini-lehdestä bongannut. Olutta ja kuohuviiniä.

Eikä mitä tahansa olutta, vaan Lindemans´in kirsikkaolutta ja sille kumppaniksi cavaa sekoitussuhteella fifty-sixty 😉 (siis 6 cl olutta ja 7 cl kuivaa kuohuvaa). Lehdessäkin luki, että voi olla vaikeaa uskoa, että on hyvää. No oli niin vaikea uskoa, että oli pakko testata, semminkin kun jo tuo oluen nimihän nyt velvoittaa. Siis tulisiko tästä ”aperitif di casa”? Lindemans´n australialaiset viinithän ovat jo vuosikymmeniä (kyllästymiseen asti) olleet meillä talon viinejä, joten nyt sitten olutkin!!?? Mutta oikeasti tuo merkillinen, eriskummallien yhdistelmä pelitti. Se toimi. Maistui joululta. Olut kannattaa viilentää melkein jäiseksi, silti kirsikan tuoksu on voimallinen. Kahdesta piccolosta tulee kolme lasillista. Kannattaa kokeilla, vaikka glögin korvikkeena tai uudenvuodenaaton tervetuliaismaljana. Ja ehdottomasti – ainakin – kannattaa kokeilla. Me pidimme.

Siis Lindemans Kir! Cin cin!

______________________________________________________________

JOULUKALENTERI: Muistaako joku miltä lumi näyttää?

Niitä näitä

Juhlapäivä

Nukuin niin kauan kuin huvitti. No hyvä on, ei nukuttanut kuin seitsemään. Lenkille. Liukas. Mutta olin ulkona.

Puolelta päivin kaupungille. Mukavia jouluasioita, monta.

Iltapäivällä luennon mittainen meetinki. Pullakahvilla! Minähän en pullakahvilla käy. Tänään kävin. Pulla oivallista, meetinki vielä parempi. Olenhan sanonut monta kertaa ennenkin, ettei iällä ole merkitystä, etteikö voisi olla samalla aaltopituudella. Tai ainakin luulen niin. Minä ainakin olin 🙂 Siis samalla aaltopituudella. Luulen ainakin, että olin.

Illansuussa omatekoisen joululahjan paketointia. Sehän ei ollut ollenkaan hassumpaa. Sekään. Pehtoorin kanssa otimme lasilliset samppaajaakin. Sekään ei ollut hassumpaa, juhlaa oli sekin.

Ja illaksi historiatieteiden pikkujouluun. Meitä oli paikalla 26!! Onko koskaan ollut niin paljon? Ei, ei meillä mitään ohjelmaa. Söimme (Hellassa) hyvin, erinomaisesti. Satuin, pääsin, hyvään pöytään, hyvälle paikallle. Vähän oli kylläkin kaikkinensa sellainen ulkopuolinen olo, mutta sitten oli ”saatille” tyrkyllä montakin… Siis sain valita kenen kyydissä kotiin tulin. Todellakin tulin kotiin, vaikka moni lähti jatkoille. .. Niin juhlatunnelma minulla ei sentään ollut, että olisin halunnut mihinkään enää lähteä.

Nyt on juhlaa mennä nukkumaan. Nyt on ”sitteku”. Palaan asiaan.

____________________________________________________

JOULUKALENTERI

Kahvi-suklaavaahto voisi olla joulun jälkiruoka. Resepti …. KLIK!

Niitä näitä

Joululauluja

Ja sitten kolmas postaus tälle päivälle.

Aamulla tonttukavalkadi valokuvatorstaihin (siellä tuntuu kommenttilootassa olevan äänestys parhaasta tontusta), sitten Joulukinkku-kolumni ja siinä muisto jostain 90-luvun puolivälistä ja kolmas jouluun liittyvä juttu?

Kauneimmat joululaulut. Moneen vuoteen ei ole tullut mentyä, kiirekö estänyt, ehkäpä. En tiedä, onko niitä ennen ollutkaan päivisin, mutta nyt hoksasin, että tuomiokirkossa olisi. Laitoin ne vähemmän liukkaat ulkoilukengät (vaelluskengät) jalkaan ja lähdin kävellen kaupunkiin. Eihän se säätila niin jouluinen ollut. Liukaskin, mutta tulipahan tienattua reippaus-piste.

Laulut kuuntelin, paino sanalla kuuntelin. Minähän en laula, sen verran otan lähimmäisiä huomioon etten laula. 🙂 Ohjelmalehtisestä opin, että ”Kauneimpia joululauluja voi kuunnella netin kauttakin: www.kauneimmatjoululaulut.fi

_______________________________________

Joulukalenteri.

Kauneimmat joululaulut Oulun Tuomiokirkossa

Kolumni

Joulukinkun historia

Kolumnipäivä. Alla Kalevassa ollut juttu.

En viitsinyt Kalevan jutussa kertoa siihen liittyvää muistoa, mutta kerronpa nyt tässä.

Oli jouluaatto. Meillä Esikoinen (oisko ollut 7 v.) ja Juniori (5 v.) ilmoittivat ihan oma-aloitteisesti, että he voisivat laulaa joulupukille. Ei meillä koskaan oltu sellaista ennen tehty, eikä kai edes ehdotettu lapsille, että laulaisitteko, mutta nyt nämä sanoivat ykskantaan, että laulavat. No mehän oltiin vaan tyytyväisiä, että siitä vaan. Kunhan pukki tulee, niin laulakaa vaan.

Pukki tuli, vähän aikaa juteltiin, kuulosteltiin Korvatunturin kuulumiset ja sitten nämä meidän kullannuput ottivat ja heläyttivät ilmoille Juicen Sika-biisin!

Pukki oli hieman hämmentynyt, no niin mekin olimme.

Ja sitten tässä on muistettava, että meillä ei koskaan ole jouluna ollut kinkkua. Ei koskaan.

__________________________________________________________

Kinkku on kunkku

”Joulu täynnä on kinkkua, kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa
Kun loppuu aatto ja alkaa yö
Ihminen on sitä mitä hän syö”

Juicen aikoinaan paheksuntaakin herättänyt joululaulu Sika kertoo siitä, kuinka suomalaisessa jouluruoassa kinkulla on keskeinen asema.

Miksi juuri kinkku on joulupöydän kunkku? Miten se on vakiinnuttanut asemansa? Kalkkuna ja poronpaisti ovat jo uusia tulokkaita, mutta miksei naudanpaisti tai lampaanviulu voisi olla joulupöydän ykkösruoka? Siihen on historialliset syynsä.

Jo pakanallisessa Skandinaviassa sydäntalven juhlaa (talvipäivänseisaus) vietettäessä oli sianlihalla tärkeä asemansa, sillä silloin uhrattiin ja syötiin Freyr-jumalalle pyhitetty (villi)sika. Kristinuskon tulon myötä paastoaminen tuli osaksi uskonnonharjoittamista, ja paastohan merkitsi nimenomaan lihan puuttumista ruokapöydästä. Niinpä kun paaston aika oli ohi, aina paaston päätyttyä, lihansyönti kuului asiaan jos siihen vain oli mahdollisuus.

Tultaessa 1800-luvun lopulle joulu- ja juhlapöydässä oli kinkun lisäksi muitakin vaihtoehtoja liharuoaksi, mutta yhä useammin lihana tarjottiin nimenomaan syysteurastuksen jälkeen valmistettua kinkkua. Se oli erityisesti herrasväen herkkua, mutta kyllä se alkoi myös maaseudulla talonpoikaistalouksissa olla joulunajan ykkösruoka. Joulukinkkuun oli jo monissa taloissa varaa. Ja possu oli hyvää jouluruokaa siksikin, että siitä tuli kylläiseksi, se oli tuhtia täyttävää ruokaa. Jokainen sai ”kystä kyllä” kuten tutussa vanhassa joululaulussa todetaan. Ruokaa kuului jouluna olla yllin kyllin.

Kun Suomi 1900-luvulle tultaessa alkoi kaupungistua ja muutto maaseudulta kaupunkeihin ja niiden liepeille alkoi, monella oli kaupungissakin, pienessä pihapiirissä, ryytimaa ja pihan perällä kotitilalta tuotu porsas. Sitä sitten kesä ja syksy lihotettiin. Laskiämpäristä riitti possulle einettä; kierrätys ja luomu olivat jo tuolloin kunniassa.

Vaikka kinkulla – tai ainakin sianlihalla – on jo vuosisataiset perinteet talven juhlapöydässä, sen ehdoton asema joulupöydän keskipisteenä on kuitenkin vakiintunut vasta sotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvulla.

Niitä näitä Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Tontut hiipivät

Valokuvatorstain haasteessa kysellään: ”Ovatko tontut jo käyneet kurkkimassa ikkunoidenne takana?”

– Ovatko? Täällä niitä vilisee, ja vielä montaa tonttuheimoa on liikkeellä.

Pieniä punaisia on kaikkein vaikein nähdä…

(kaikki tonttukuvat näkyvät paremmin kun klikkaat ne isommiksi)

VMP (varamiespalvelun) tontut tavataan usein mökkimaisemissa.

Saunatonttu on aina ikkunan vieressä.

Ja kaikkein rakkain tonttu on Tomafoi, joka vähän mököttää kun lumet taas sulaa.

Tämä etelän enkelitonttu on ihan liian vähällä vaatteella liikkeellä,
eikä oikein tiedä, että tonttujen kuuluisi kulkea porojen, eikä lampaiden kansa.

Leppoisaa Joulua ja Onnekkaita Otoksia Ensi Vuonna

toivottelen koko Valokuvatorstai-poppoolle!

Lisää tonttuja muiden blogeissa. KLIK!

Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Kummallinen keskiviikko

Mitä iloa on vuorotteluvapaasta? Vaikkapa se, että voi vastata myöntävästi kun ex-naapurit kutsuvat keskiviikkoiltana syömään. Ja vaikkapa se, että keskiviikkona menee vain aamupäivä Linnanmaalla. Vaikkapa se, että ei oikeastaan yhtään harmita, vaikka yöunet ovat edelleen mitä sattuu…

Ei melkein yhtään haittaa, että joidenkin projektien kohdalla uhkaa pieni likviditeettiongelma (hyvästi ”ilmainen” Rooman matka), ja nyt ei kuitenkaan ole kyse Euroopan velkakriisistä. Nyt ei melkein yhtään haittaa, että kaunis talvimaisema vaihtui karseaksi lohkaksi. Mutta ei se estä, etteikö kaipaisi sinisiä hetkiä…

___________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Vapaapäivä

Ei mitään sovittua tälle päivälle. Ei mitään!

Ehdin aamulla lenkille ennen kuin märkä, tihkuinen, harmaa räntäsade alkoi. Ketjutiellä oli rauhallista, mukava kävellä.

Aamupäivällä lähdimme Pehtoorin kanssa toimittelemaan jouluasioita. Joita tänä vuonna tuntuu olevan kovin vähän. Mikä ei luonnollisestikaan haittaa. Sunnuntain kekkereitä varten ruokatarpeita roudattiin ja muuta pientä, nuoretkin kun ilmoittivat etteivät juuri mitään tarvi.

Kun kerran etelänsuunnalla olimme liikkeellä, päätimme käydä lounaalla Vihiluodon kalakeittiössä. Tai siis Kalakauppa ja keittiö paikan oikea nimi on. Kempeleessä ABC:n vieressä viime syyskesällä avattu paikka on paitsi kalanjalastamo, myös ravintola. Arkkitehtoonisesti jännä rakennus oli sisältä vähän kolsu, mutta siellä oli meidän lisäksemme vaikka kuinka monessa pöydässä väkeä.

Lounas olisi maksanut noin 11 euroa (vaihtoehtoina lohta ja leivitettyä kuhaa paistinperunoiden ja salaatin sekä leivän kera) ja ihan hyvältä sekin vaihtoehto vaikutti, mutta me päädyimme a la carte annokseen (16,80 €) nimeltään Hailuodon kuha karpalokastikkeen kanssa. Se oli ihan tavattoman hyvää. Kala oli paistettu rapeaksi, ei kuivaksi, se oli tuoretta, hyvää, ohessa olleet perunarenkaat erinomaisia, karpalokastike raikasta ja kasvikset rapsakoita ja makoisia.

Paikasta on kuulunut hyvinkin kahdenlaisia kommentteja. Meille tämänpäiväisen perusteella jäi erittäin mieluisat makumuistot. Noin satakertaa mielummin tuolla söin kuin että olisin mennyt naapuriin ABC:lle syömään wieninleikettä ja ranskanpottuja. Ja ravintolan eteisessä olleessa kalatiskissä oli oikein hyvännäköisiä lohimedaljonkeja, lohisalaattia, silakkapihvejä, savukalaa. Ei mitenkään kovin monen sorttisesti fisuja, mutta lohiruispiirakoita sentään tuli ostettua kotiviemiseksikin. Niin ja mustikkarouhetta. Pullaa ajattelin tässä vaihteeksi tehdä.

Joulukortitkin vietiin postiin, ainakin isoin osa niistä. Sitä minä olen tässä kirjepostia syksyn mittaan lähetellessä miettinyt, että miksi se tuo sininen Priority-tarra taas on otettu käyttöön? Miksi se pitää kauniisiin kultaisiin kuoriin liimata?

_________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Levoton Rantapellossa

Tiesinkö yöllä että on kuutamo? No en tiennyt, mutta silti nukuin ihan järjettömän huonosti. Painajaisia sanotusta ja tekemättömästä, tehdystä ja sanomattomasta. Ja taas hereillä. Hetken unen ja valveen rajamailla, ja taas painajaisia.

Olin kiukkuinen herätessäni, tavallistakin aikaisemmin. Setvittyäni kollegoilta tullutta sähköpostia (sinänsä hyviä posteja :)) lähdin liikkeelle paljon aiemmin kuin oli tarviskaan. Ajelin Tuiranrantaan. Kuvailin merkillistä jokinäkymää (ks. ed. postaus), kävelin. Mietin. Jatkoin matkaa… Ulkoilma ja liikkuminen tekivät – taas kerran – tehtävänsä. Pian jo levollisempi olo.

Murmelin kanssa käytiin asioilla. Minun oli tarkoitus oli jäädä iltapäiväksi jouluostoksille, mutta en minä nyt sentään niin levollinen vielä ollut, että olisin siihen pystynyt.

Nyt kun vaatehuone on siivottu, alkavat kirja, nojatuoli ja kynttilänvalo jo houkutella, ja minun vireystilani olla sillä tasolla, että pysyn aloillani.

__________________________________

JOULUKALENTERI

JOULUKUUTAMO
(Oikeastaan suosittelen klikkaamista isommaksi, näet edes jotain)

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Merikosken yläkanavan vuosi kuvina

Tänään aamusella viimeinen tämän vuoden kuukausikuva.

Yläkanava oli merkillisen hiljainen, näytti ettei ole virtausta ollenkaan, mutta ahtojäitä jämähtäneenä. Ihan erilainen kuin koskaan! Ja olen sentään aika monta talvea (aikoinaan) kulkenut siitä joka aamu opiskelemaan/töihinkin.

(lisäys klo 18.28. Laitoin tuon tämän aamuisen kuvan Kalevan lukijakuviinkin… ja siellä olisi keskustelu tuosta ”virtaamattomuudesta” ja J. Alatalo teki tiettäväksi että

Vesi virtaa jään alla niinkuin talvella yleensäkin joissa. kuvassa on suppojäätä.. Oulujoen virtausta on pienennetty jäätymisen ajaksi, jotta jokeen saadaa kattava jääkansi, eikä suppojäätä pääse muodostumaan, lauhat säät voivat vesittää kuitenkin jäädyttämisen onnistumisen, siihen tarvitaan yleensä noin viikon verran aikaa varsinkin Montta-Merikoski välillä jossa virtaama nopeus on suuri, myös pakkasta pitäs olla mielellään -10–15. Joen juoksutus nyt ma iltana oli noin 200m3.)

Nyt kun tämä sarja on täynnä (edelleen kesäkuun kuva hukassa), mietin teenkö ensi vuonna tällaista. Ensimmäinenhän oli rautasillalta Puutteenperälle päin, tämä vuosi Patosillalta voimalaitokselle päin, joten pitäisikö siirtyä vielä lähemmäs merta, ihan jokisuuhun. Siis Merikosken sillalle? En taida. Tai tiedä häntä. Ja teenkökään edes kuvasarjaa ensi vuonna?

Mitähän ylipäätään teen ensi vuonna? Sekin pitäisi ratkaista.

Tässä tämä kulunut vuosi kuitenkin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lunta ja lämpöä

Aamuhämärässä pihalla valkoinen satumaailma. Hiljainen, lumisateinen aamu. Lumitöiden ohessa kuvia … tonttuja on liikkeellä.

Kotosalla koko päivä. Leivinuunin pehtoori lämmitti. Ja kuori lantut ja porkkanat. Eihän minulle sitten paljon jäänyt tehtäväksi. Mummuloihinkin asti taitaa nyt laatikoita riittää.

Nuoret tulivat syömään, tein muka hienoa paistia. Hö! Ihan syötävää, muttei erikoista. Jälkiruoka (pitkästä aikaa uuniananasta, nam! Ja jouluruukku oli taattu herkku (resepti ja kuva täällä). Sitä tuli tehtyä niin paljon, että tyttärelle lähti mukaan iso vuoka; riittää pariksikin päiväksi. Ja pojallehan valtio takaa eväät ensi viikollakin. Teoriaopintoja on kuulemma rekkakuskikokelaalla ensi viikon. Minulla on ollut jouluruokien teoriaopintoja .. sekä Kalevaan että Hesariin juttua. MIKSI minä aina lupaan… ? Tässä kohtaa pehtoori tupisee… miksi…? No ettei kirjoittamishommat loppuisi!

___________________________________________

Tonttuja on jo liikkeellä!

(klikkaamalla suurenee, ehkäpä kannattaakin)