Reija

Viikonlopun viihdettä ja …

Sisaren kaverille tullut este merkitsi eilen minulle ”paikkaajan” pestiä ja konserttilippua ja -seuraa! Eilen illalla Hector!

Kolmituntinen konsertti Oulun Teatrialla. Hector sanoi, ettei halua olla jukebox, mutta esitti bändinsä kanssa kuitenkin ne pakolliset. Onneksi. Ilman ”Lumi teki enkeliä” ja ”Akea, Makea ja Peraa” olisi jäänyt puuttumaan jotain äärimmäisen olennaista. Mutta oli konsertissa vähemmänkin tunnettuja biisejä. Leonard Cohenin ”Halleluja” ja Hectorin itsensä (ei Edelmanin) esittämänä ”Jos sä tahdot niin” ja miksei myös tuunattu, 2000-luvulle sovitettu jou-versio ”Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään …” –kappaleesta olivat tämän sarjan parhaita. Ja kaikkinensa tuo Halleluja (taas) kolahti meitsiin. Ja kuinka paljon Hector onkaan ollut oman elämäni käänteissä mukana! Konsertissa Freemanin vierailu ja ”Ajetaan me tandemilla” veivät lukiomuistoihin aikas voimalla. 🙂

Konsertissa oli 2000 ihmistä. Teatrialle mahtui, mutta totta kai meidän eteemme sattuivat konsertin loppupuolella tulemaan paikan kaksi pisintä ja leveähartaisinta miestä. Noh näimme ja kuulimme me silti. Sitä me vain lähtiessämme ihmettelimme, miksi kahdessa narikassa oli yhteensä vain puolenkymmentä ihmistä jakamassa takkeja. Ei oikein sujunut se homma.

Tänään? Hulvattoman laiska päivä. Kaikkea pientä puuhaa, mutta enimmäkseen vain ihmettelyä. Ihmettelen, … omaa tapaani tehdä töitä, tapaani kirjoittaa, luopua, luovuttaakin?

Viinimaistiaisiin lähdin vinkkelit jalassa, ihan vain varmistaakseni, ettei tule lähdettyä jatkoille. Ei lähdetty. Eivät kyllä lähteneet muutkaan, eikä voinut johtua vain minun vinkkeleistäni. 🙂 Viinit ja iltapala oivallisia. Ja seura. Osa parempaa seuraa kuin toiset. Kaikkenensa mieluisa ilta. Ei ollut mitään ”yrmeähköä”.. (olen taas oppinut uuden sanan, joten päivä on ollut hyvä!).

Olenko kertonut, kuinka on kaunista, kun on satanut lunta? Pehtoori on aina ehtinyt lumitöiden tekoon ennen minua, ja onpa ehtinyt laittaa jo kuusenkin. Kaunein kuusi mitä meillä ikinä!

___________________________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

Perjantaihan se!

Yhtä haastattelua, asiantuntijalausuntoa, heh! – varten piti etsiä tietoa vanhoista jouluperinteistä ja erityisesti ruokatavoista jouluna. Ja kuinkas kävikään? Siinä se kului aamupäivä, muutaman lauseen muodostamiseen. Ihan omaksi ilokseni unohduin etsimään tietoa, ja ensi viikon kolumnikin alkoi valmistua. Missä on aikeeni lähteä salille? Kaikessa sijaistoiminnassa! Hällä väliä!

Sitä paitsi se uuniperunoille (lohihakkeluksesta ja Kitkan leivitteestä) tehty tahna oli ihan äärimmäisen hyvää… 🙂

Sitten sain ”vanhalta oppilaaltani” tekstarin, jonka jälkeen olisin valmis palaamaan huomenna töihin!

Eikä täällä myrskyä kuten tekee Etelä-Suomessa, minkä me kaikki saamme kuulla radioista ja tv:stä suhteellisen tiuhaan… Silloin kun Pohjois-Suomessa myrskyää, tietääkö siitä yksikään ihminen etelässä? Ei tiedä, ei. Mutta etelän myrskyssä minua ei nyt kiinnosta mikään muu kuin se, että onhan Hector päässyt Ouluun?

Oulussa ja Rantapellossa kaikki hyvin! Meillä on täällä lunta, ja seesteistä.

______________________________________________________

JOULUKALENTERI

Jouluhuvila pihallamme!

Kauppahallin tunnelmassa

Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla. Siellä on ihana katsella, mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo. 🙂 Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…

Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.

Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)

Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)

ja täytteeseen

150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria

Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.

Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.

Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.

Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan. Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.

Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).

Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.

Tänään olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…

__________________________________________________

JOULUKALENTERI

Savuporotorttuja

Vuorotteluvapaa

Vuorotellen kaikenlaista

Identiteetti kiinni hiuksista? Niinhän minä olen joskus sanonut. Tänään identiteetti on sitten ollut merkillisesti kuparinsävyinen (joku elvyttävä värihuuhtelu) ja merkillisen lässähtänyt (runsaahko leikkaus).

Kuinkahan kiire eläkkeellä on, jos vuorotellenkin on näin haipakkaa? Vuorotellenpa hyvinkin. 🙂 Tarkoittanee kaiketi sitä, että arkipäivän aikana voi tehdä välillä töitä ja välillä käydä kampaajalla, välillä hoidella yhtä sun toista kirja-asiaa ja vähän joulujuttuja, välillä etsiä julkaistavia kuvia ja välillä käydä pilateksessa. Ja katsoa telkkaria: minähän en paljon telkkari yleensä – tavallisessa vuorottelemattomassa elämässäni – katso, mutta nyt kun on alkanut uudet jaksot ”Karjalan kunnailla” -sarjasta, olen taas ihan myyty. Kesä! Ja maalaisidylliä ja -romantiikkaa, ja oivallisia näyttelijöitä ja tunnin verran totaalista hömppää. Hyväätekevää viihdettä.

Taas on ikävä mökille, ja mökin omaan tuoliin, lukemaan jotain … Jouluiseen oloon.

_____________________________________

JOULUKALENTERI

Historiaa

Juhlapuhujan painajainen ja parempi puhe

Itsenäisyyspäivä.

Kauan, kauan sitten olin kutsuttuna juhlapuhujana Keminmaan itsenäisyysjuhlassa. Tiedossa oli ehkä suurin yleisö, mitä minulla koskaan oli vielä ollut, enkä koskaan ennen ollut itsenäisyyspuhetta pitänyt. Niinpä valmistelin esitelmän huolella, mietin kohdeyleisön, halusin kuitenkin sanoa jotain ”uutta” (sillähän minua oli pyydettykin ”saataisiin uusia näkökulma kun on nuori puhuja, ja mukava kun saataisiin kerrankin nainen puhumaan itsenäisyysjuhlassa…”). Päätin suosiolla jättää Kannaksen ratkaisevat taistelut ja jääkäreiden osuuden itsenäistymiskehityksessä käsittelemättä. Päätin, että puhun kyllä vuoden 1918 tapahtumista sekä vähän viime sodistakin, mutta että hankinkin tietoa siitä, miten ne vaikuttivat kotirintamalla, miten arki Peräpohjolassa muuttui, miten naiset ja lapset pohjoisessa sodan aikana selvisivät, miltä äideistä ja vaimoista tuntui, miten he selvisivät kun pojat lähtivät sotaan ja miehet olivat rintamalla. Luin muistelmia ja sanomalehtiä, haastattelin paikallisia talonemäntiä ja kirjoitin koko puolen tunnin juhlapuheen sanasta sanaan paperille. Ajattelin että jos/kun jännittää, niin voin sitten turvata siihen.

Hyvä. Itsenäisyyspäivän aamuna ajelimme koko perhe Keminmaahan. Tarkoituksena mennä juhlan jälkeen Haaparantaan ostamaan joulukarkit, omenasoseet ja hyytelöt. Sekä Jalan kaupasta leluja pukinkonttiin. No pehtoori ja lapset tulivat myös juhlaan odottamaan, että pääsisin mukaan. Ennen juhlaa esittelin perheen mm. kirkkoherralle, joka oli silloin oikeastaan työnantajani (kirjoitin seurakuntahistoriaa) ja Juniori (silloin about 3 v.) katsoi pitkään pitkää kirkkoherraa (aika komeakin, tai noh, omalla tavallaan) joka oli ihan tumma ja hänellä oli pitkä papinpuku päällä .. poika tuijottaa ja pitkän pohdinnan jälkeen kysyy: ”Isi, miksi tuo pappi on noin musta?” Hetkeksi unohdan jännityksen, joka kyllä palasi aika pian. Juhla alkoi ja jäin perheen kanssa istumaan ison salin takaosaan.

Kun vuoroni tuli, menin puhujapönttöön, tuijotin vain papereitani ja aloitin: ”Itsenäisyysjuhla ei ole vain sotilaiden juhla. Haluaisinkin kysyä, miksi Suomessa itsenäisyysjuhlissa puhutaan vain taisteluista ja sodista? Puhutaan vain miehistä… Itsenäisyys on iso ja iloinen asia, se on tavattoman hieno asia ja olisi muistettava, etteivät vain sotilaat ole itsenäisyyttä meille hankkineet, vaan …. ” Ja siinä vaiheessa uskallan/muistan vihdoin nostaa katseeni: koko satapäisen yleisön ensimmäisessä rivissä ei ole muita kuin armeijan ihmisiä. En tunnistanut sotilasarvoja, mutta sanoisin, että kapiaisia. Ja he kyllä kuuntelivat ja katsoivat kiinnostuneena… ! Todellakin. AUTS !! Olin ainakin onnistunut kiinnittämään kuulijoiden huomion. Siinä vaiheessa olisin vain halunnut juosta ulos. Onneksi minulla oli ne paperit, että pystyin niistä jatkamaan.

Eikä minua lynkattu. Yksikään armeijapukuinen ei kylläkään puhutellut juhlan jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Ruustinna puhutteli: kävi kädestä kiittämässä. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja (nainen) kävi silmät kosteina kiittämässä ”kerrankin itsenäisyyspäivä -puhe, jossa ei oltu poteroissa”. Ja kirkkoherrakin sanoi lämpimästi, että hyvin se meni. En ollut itse niin varma. Niinpä kun muutama vuosi tuon jälkeen pyydettiin Iihin vastaavaan juhlaan puhumaan, lupauduin aika varauksellisesti ja olin vähän vähemmän räväkkä. Aloitin varovaisemmin, vaikka kyllä silloinkin olin samaa mieltä: että itsenäisyys on iloinen asia ja että se on joukkuepeliä (kuten tämän päivän Kalevassa luki). Iin itsenäisyysjuhlaa varten olin ottanut selvää siitä, miksi itsenäisyyspäivänä poltetaan kahta kynttilää. Puhuin sitten aika paljon siitä.

Se puheenpätkä on tuolla artikkelit sivulla, ja sen ovat tänään ja tällä viikolla googlettamalla löytäneet useammat kiinnostuneet kuin Keminmaan ja Iin juhlassa yhteensä oli porukkaa.

Levollista ja iloista itsenäisyyspäivää!

____________________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä

White Christmas?

No nyt on lunta. On satanut ihan mahdottoman sakeasti räntää, satanut niin paljon, että sitä on maassa siksi paksu kerros, että se näyttää lumelta. Mutta siis valkoista. Hyvä, hyvä. Saadaanko valkoinen joulu? Niissä toiveissa etsin jo joululevyt esiin ja soittelin myös viime viikolla pehtoorilta saamaani Michael Bublén CD:tä. Ei huono. Pehmeä-ääninen on tämä kanadalainen laulaja. Viimeisen viiden vuoden joulukuut olenkin kuunnellut kolmea tenoria, Andrea Boccellia ja Jyrki Anttilaa, joten mukava saada uutta ääntä ilmoille. Sinatraksikin tätä nuorta miestä sanovat, en nyt sentään ihan sellaista menisi väittämään. Mutta jos asuisin Helsingissä voisin huhtikuussa Hartwall-areenalle mennä kuuntelemaankin Bubléa. Luulen kyllä, että siihen aikaan kuunnellaan kuukkeleita Hangasojan varrella.

_____________________________________________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Yliopistoelämää

Siirtäminen

– No entäs jos vain istuisit alas ja kirjoittaisit. Tekisit alta pois. Raivaat hommalle tilan, etkä anna minkään sijaistoiminnan keskeyttää asiaa.
– Aivan, onhan se tarpeellista harrastaa liikuntaa, ja ihan totta, vielä tärkeämpää on hoitaa ihmissuhteita ja tavata läheisiä, mutta kun sinun on nyt tämä vain tehtävä. Ennemmin tai myöhemmin..
– Tiedäthän sinä, että tekemättömät työt ne stressaavat eniten, ei se työnteko.
– Ei kannata vielä miettiä, tuleeko siitä hyvä tai erinomainen tai kenties vain välttävä. Ei me voida keskustella siitä ja sen tasosta ennen kuin se on tehty. Ei ole tärkeää, ei edes elinehto, tehdä jotain ainutkertaista, tehty työ on paras työ, perfektionismilla ei tässä maailmassa pitkälle pötkitä. Muistathan, olenhan sanonut niin monta kertaa: tehty työ on paras työ.
– Kyllä sinä kehtaat ja voit sen tähänastisen jo esille tuoda, sittenhän voidaan porukalla katsoa, miten sitä voisi parantaa, jos tarvetta on. Eihän siitä mitään tule, että loputtomiin hierot ja säädät tekstiäsi. Anna muiden jo auttaa…

Näinhän minä olen kymmeniä kertoja opiskelijoiden kanssa joulukuun alussa tai toukokuun alussa keskustellut. Moneen kertaan pitkin vuotta koettanut kannustaa tekemään, perumaan siirtämiset. On keskusteltu kun ovat siirtämässä proseminaarin, kandiseminaarin, laudaturseminaarin esityspäivää, gradun kansituksen päivää tai väitöskirjan esitarkastukseen jättämistä… Olenhan minä monelle sanonut, että kyllä minä tiedän, mitä tarkoittaa kun on korkea kynnys aloittaa, kun on vaikeaa tehdä ja varsinkin kuinka vaikeaa on lopettaa, kuinka vaikeaa päästää käsistään.

Kuka sanoisi minulle ”lopeta siirtäminen”?

Tänään aamuvarhain istuin tähän koneen ääreen ja sanoin ääneen: NYT tämä on tehtävä loppuun. Tässä sitä ollaan. Tuskaisena. En siirrä. Istun ja kirjoitan. Jätin menemättä lenkille, jätin menemättä naisten messuille, jätin menemättä haudalle, jätin soittamatta äidille, sanoin pehtoorille tämän herättyä, että en ole tänään tavoitettavissa.

Sentään ruoan laitoin. Autosotamies morsiamensa kanssa kävivät syömässä. Mutta tässä minä nyt taas istun, – istun vaikka maailman tappiin asti ja kirjoitan – sata kertaa siirtämäni – jutun valmiiksi. En siirrä. Blogauskin on nyt tehty, joten paluu tekstiin, mars!
_______________________________________________

Luulisi, että Oulussa on kovinkin talvista kun katsoo Pepsi-mainosta, jonka japanilaiset kävivät täällä jo melkein kuukausi sitten tekemässä. Kauppahallin edessä kuvattu videopätkä on varsin viehättävä…

Ja koskapa tätä lumenkaipuuta nyt on, eikä yöllä satanutkaan kuin ikävää räntää, vaikka oli lupaus lumesta, niin joulukalenterissa lumikuva Kakslauttasen risteyksestä viime uudenvuodenaatolta…

______________________________________________________

JOULUKALENTERI

(Klikkaamalla sininen hetki suurenee)

Niitä näitä

Kaamoksessa

Joulukuuko? Kaamosko?

Lenkillä sitä oli vaikea uskoa. ..

Ja löysinhän minä ne lukot, joista Katri toissa päivänä kommentissaan sanoi…

Muutoin tänään joululahjapuuhissa. Ihan itse tehden, tietäisittepä! Ja sitten kaksistaan kynttiläpäivällistä. 🙂 Niinkin suurta herkkua kuin jauhelihapihvejä (savupaprika, maistuihan se, hyvälle) ja sieni-tomaattilisuketta. Ei valittamista, vaikka itse sanonkin.

Radiossa (eläköön Groove) soi Elton Johnin Sacrifice, enkä minä taaskaan ymmärrä, miksen ole koskaan mennyt kuuntelemaan livenä. Onko minulle ollut tärkeämpää säveltäjää, laulajaa kuin Elton John?
Ei, en minä kyynelehtinyt lenkillä, mutta nyt Youtubella surffatessa nieleksin… Daniel ja Nikita ja Yellow brick road, entä Your song? …

http://www.youtube.com/watch?v=T2CuG1vpIS4&feature=fvwrel

Kynttilän valossa näitä on hyvä kuunnella.

________________________________________________________

JOULUKALENTERI

(klikkaamalla suurenee, ja hiiren oikealla näppäimellä saat siitä taustakuvan koneellesi.
Minä laitoin omaan näyttööni. Levollinen on. Muistuttaa relaamaan…)

Niitä näitä Valokuvaus

Valokuvaajan (harrastajan, opettelijan) illansuu

Tänään tuuli aika hurjasti. Mutta paistoi aurinko. Puolen päivän jälkeen Linnanmaalle kävellessäni (menee nopeasti kun on ajateltavaa, eikä ole kameraa) paistoi aurinko! Sehän ei ole hassumpaa.

Kotiin palattua oli aika ottaa kamera käteen. Minulla oli tehtävä! Oli otettava yksi onnistunut kuva yhdestä tietystä aiheesta. Siis kamera, laajakulma, makro, normizoom, jalusta, salamavalo, suodatin, heijastinkangas ja kaikki kuvattava rekvisiittoineen valmiiksi. Ja sitten: sälekaihtimet auki, sälekaihtimiet kiinni. Lisää kattovaloja, vähemmän kattovaloja. Lautanen sinne, kynttilä tuohon. Taustavaloja saatava lisää, eiku sittenkin vähemmän. Ja otanko sittenkään salamaa, pienempi isoarvo mutta pidempi valotus, vai toisinpäin. Entäs jos laittaisikin alivalotusta, tulisi tunnelmaa enemmän. Ei vaan lisää valoa, että edes näkyy mitä on tarkoitus kuvata. Mutta sittenkin koko asetelma toisinpäin! ja 142 kuvaa siinä tuli otettua, pehtoori kysyi jossain välissä, syödäänkö me tänään? joo, joo, tietysti… 142 kuvaa ja kolmeen olen aika tyytyväinen. Näyttävät ihan siltä, että ovat ”sillai helposti räpsästy, niinku tilannekuva tosta noin…” Tiedättehän? 142!! Joista kolme aika hyviä, yksi kelpuutettavissa. Jotta olenhan minä melko hyvä kuvaamaan. Just!

No ehdimme sitten syömäänkin. Ja jälkkäriksi pullaa. Joulupullaa. Pullassa on jotain erityisen hyvää. Täälläkin mainitsemani Lohturuoka-haasteen voitti pulla. Pulla on lohturuokaa, jouluna välttämätöntä, kesällä maistuu, joskus juhlien paras tarjottava… pulla on hyvää. Mutta miten eilinen pulla poikkeaa tavallisesta pullasta. Hyvin vähän, mutta ero on ratkaiseva. Vielä parempaa pullaa! Melkein kuin mustikkapiirakkaa ja sitä parempaahan ei ole?

Mustikka-pullat

Puolen litran pullataikina (jossa minun mielestäni on ehdottomasti oltava kardemummaa ja voita) josta tehdään kierrepullia. Siis se täyte on se juttu.

Ja täytteeseen tulevat mustikat erittäin tärkeä juttu. On mentävä Kauppurienkadulla olevaan pikku puotiin (joka vastikään on vaihtanut nimensä, aiemmin Punnitse ja säästä, nyt Kuudes maku) ja ostettava kuivattuja mustikoita. Vain ko. putiikista saa tarpeeksi meheviä ja makoisia (otin eilen kuvankin niistä, mutta tulinpas tuossa kuvaustuoksinassa tuhonneeksi kaikki eilen otetut kuvat, sellaista on valokuvaajan elämä joskus). Ja sieltä saa ihania pähkinöitä, suklaata leivontaan, teetä, luomukastikkeita ja — menehän katsomaan. Suosittelen. (Eikä ole maksettu mainos.)

Siis tee täyte (½ litran taikinaa varten) tarvitset 200-300 kuivattuja mustikoita, 4 rkl sokeria, 100-150 g huoneenlämpöistä voita. Sekoita näistä täyte.

Kauli pullataikina kolmeksi ( n. 1½ cm paksuksi) levyksi ja levitä niille täyte. Rullaa, leikkaa viipaleiksi, laita muffinsi-vuokiin, voitele ja paista 210-asteisessa uunissa n. 10 – 12 minuuttia.

Mustikat mehevöittävät pullan. Tulee hyvää, melkein kuin mustikkapiirakkaa.

Joulukalenterissa siis perjantaipullaa…

______________________________________________________________

Joulukalenteri

Jouluna pitää olla pullaa!

Niitä näitä

Joulukuun alkaessa

Aamulla kävellessä (hammaslääkäriin – viimeinen käynti tänä vuonna? JEE!) huomasin että Pikisaaren siltaan oli laitettu lukko. Sellainen ”love”-lukko. Eilen. Ikinä ennen en ole Oulussa sellaista nähnyt. Ensimmäistä kertaa sellaisen näin Riiassa kesällä 2008. Siellä sillankaiteeseen oli tällaisia vastaavia pistetty vaikka kuinka paljon, mutta eilen oli laitettu Oulussa ensimmäinen – sikäli kuin minun silmiini on sattunut. Onnea vaan Irmeli ja Antti!

Kaupungilla vielä asioita – niinkin tärkeitä kuin joulukalenterin ostaminen ja pullavuokien etsiminen. Siis on joulukuu! Mitä on vaikea sään puolesta uskoa. Silti tai sen vuoksi – pehtoori laitteli pihalle jouluvaloja, (joita arvattavastikin tulen vielä kuvaamaan, ) että vähän olisi pihallakin joulufiilistelyjä. Juuri nyt kuuluu ilotulituksen pauke jostakin …

Ja iltapäivällä minä aloittelin leipomaan.

Illansuussa tuli ystävä kaveriksi. Oliko meillä enemmän tarkoitus jutella ja juoruta, parantaa maailmaa vai täyttää pakastimia? Teimme molempia. Oli mukava. Joululimppua söimmekin, samoin pullasta nautimme. Ja espresso-kekseistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Pulla ei ollutkaan ihan normipullaa, joten kirjoittelen huomenissa reseptiä…

Ja sitten joulukalenterin olen luvannut täällä laittaa…

Oikeastaan ainoa oikea joulukalenteri on sellainen pahvinen/paperinen, jossa on hopeahilettä. Jossa on enkeleitä ja leluja. Lumisadetta ja sadunsininen taivas. Ei mitään suklaakalentereita, soivista puhumattakaan. Arpajaiskalenterit ja tulitikkuaskeista tehdyt tilpehöörikalenterit ovat luku sinänsä, mutta vanhanaikaiset piirroskalenterit ovat minulle se ainoa oikea versio. Sellaiset vanhanaikaiset.

Sellaisesta on jo ensimmäinen luukku avattu.

______________________________________________________________

Joulukalenteri

(klikkaa isommaksi … näet luukut paremmin)