Showing: 4681 - 4690 of 6 408 RESULTS
Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Minä ja maailman väestöhistoria

kirkonkirjatElämää tunnit täynnä. Innostusta niin paljon, että muistan, millaista oli opiskeluaikana kun sai päivät istua luennoilla ja oppia kaikenmoista historiasta ja ihmisistä, ihmisten historiasta. Ihan yhtä mukavaa on ollut oppia opiskelijoiden tekemistä harjoitustöistä ja oppia tekemällä luentoa. (Tulinpa tehneeksi sitä äsken digikurssillakin; huono oppilas kun puuhailee omiaan. Mutta kun jo osaan tehdä photarila panoraamakuvia. :))

Olen vuosikausia opetuksessani ja tutkimusaiheissani pysynyt 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa, mutta nyt on ollut edessä koko maailman historia: esihistorian hämäristä, homo sapiensin pyyntikulttuurin ajan pienistä populaatioista 2000-luvun globaalin demografisen kehityksen kiihtyvään (vai sittenkin tasaantuvaan?) vauhtiin.

Ja netti on tarjonnut jos jonkinmoista asiallista apua ja kaikkea asian vierestäkin. Väestötieteilijöillä näyttää olevan hurjasti nettisaitteja, luentoja, tilastoja, pelejä, kaikkea mahdollista asiallista tutkimustietoa ja hieman vähemmän vakavaa.

Olen mm. oppinut, että kun synnyin, olin elossa olevista ihmistä 2 921 441 374:s. Ja että minua ennen oli elänyt (syntynyt) jo yli 76 miljardia ihmistä. Ja vaikuttavinta ja tämän kaavion käyttökelpoisin ”opetus”, tai hyvä  keino havainnollistamiseen on se, että maailman väkiluku on yli kaksinkertaistunut puolessa vuosisadassa.

 

 

 

Monesko sinä olit syntyessäsi? Katso täältä.

Niitä näitä

Tallessa

Sikäli merkillinen päivä, että minulla ei ole mitään hukassa. Niin auton, kodin, työpaikan ulko-oven ja oman huoneen oven, lämpöpaikan, mökin kuin äidin asunnon avaimet ovat tallessa. Kameran objektiivien suojaläpät ja vara-akku ja kaikkien digitaalisten/sähköisten vempaimieni piuhat ovat paikoillaan tai muutoin tallessa. Myös molemmat rannekelloni, sekä vihkisormus että muut sormukset, samoin rannekoru, kaulukoru, -ketju sekä kelta- että valkokultainen ovat tallessa.

Kalenteri ei ole hukassa, tiedän myös missä minun lukuisat sormikkaani ja tumppuni ovat. Ne kaikki ovat eteisen vaatehuoneessa juuri siinä korissa, jossa niiden kuuluukin. Samoin huulipuna, allergiasumute ja rillien pesusuihkepullo ovat repussa pienessä pussukassa kuten kuuluukin. Lompakkoahan minä en – juuri koskaan – kadotakkaan ja sekin on visusti tallessa. Myös digikurssin ja luennon muistitikujen olinpaikat tiedän takitilleen.

Mitäkö näitä luettelemaan? On kuulkaa sen verran harvinainen juttu minun elämässäni tällainen kaikkinaisen pienen, jos kohta myös rahallisesti aika arvokkaan, irtohärpäkkeen tallessaolo – kaikkien yhtä aikaa! – että kun sellaista tapahtuu niin siitä kannattaa erikseen kirjoittaa. Kerrassaan hämmentävää.

Olen usein miettinyt, että kuinka monta viikkoa, tai jopa kuukautta, niistä kaikista hetkistä, jolloin etsin jotain minulta hukassa olevaa – ehdottomasti liki aina löydän ne, kertyisi jos ne etsintähetket pantaisiin peräkkäin. Ja minua kuulkaa pidetään aika järjestyksen ihmisenä. Aika monet ainakin pitävät. Minä en niinkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oltiin taas pojan kans photarikurssilla, ja nyt on kyllä sanottava, etteipä minulle juuri mitään uutta, mutta mukavahan se oli treenailla vanhojakin juttuja.

Tällaiseen kesäkuvaan tiedostoissani törmäsin … siihen jäin kiinni.

Pyry, joka ehkä jatkunee aamuyöhön asti, hieman huolettaa, mutta poika lupasi ajaa varovaisesti.

Ilta-auringossa

Niitä näitä

Kovin pientä

Yöntuuli vielä kuuden jälkeen kuului talonnurkissa, heilutteli pihan lyhtyä. Lauhtunut oli ja luntakin oli tullut, vielä siinä aamusella vähän lisääkin tuli. Mutta pian tyveni. Eikä luntakaan niin paljoa, että olisi isommasti häirinnyt lenkillä, vaikkei auraa vielä ollut täällä päin näkynytkään. Koivut olivat tuulelle joutuneet lumipitsinsä luovuttamaan, mutta havupuissa vielä lumi. Palatessa jo valkeni, sunnuntain hieman samea aamu.

Päivä kulunut enimmäkseen kirjoituspöydän ääressä, mistä on se hyvä seuraus, että jotain olen saanut aikaiseksikin. Luennossa on jo muutakin kuin raamit; hiljalleen sisältökin alkaa hahmottua… 🙂 Kuva on syksyllä arkistoekskulla otettu, Kansallismuseosta, aika lailla stailasin…

luento1

Ja toki olen siis myös kuvieni kanssa touhunnut. Vaatehuolto ja pientä keittiön siivousta. Mutta kovin pieniä ovat tänään käänteet ja olemiset olleet.

 

Niitä näitä Oulu

Lauantaita koko päivä!

Ihan hurjan touhukkaasti tein aamulla lähtöä, ja silti myöhästyin sinisestä hetkestä. Vasta yhdeksältä olin Nallikarissa, jossa rantaremontti ei suo erityisen kaunista kuvattavaa ja jossa silloin jo usvaa, nousevia pilviä, sinisestä enää häivähdys. Ajelin sitten Linnansaareen ja aloitin pitkän kävelylenkin rannoilla ja puistoissa.

Pilvisestä (täydenkuun jälkeisestä, huoh – kuka voi nukkua levollisesti kun kuu on täytenä taivaalla?) säästä huolimatta, tavattoman kaunis kuvaussää… (ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi)

alakanava

Tammikuun kuvia-4

Jokisuistossa kiertelin, kaartelin.

merijalin rannassa 2

merijalin rannassa

 

Kaupassa ja Caritaksessa ja sitten haudalla höpöttelemässä [olihan käytävä kertomassa että tyttären tytär on nyt kaukana opettelemassa/harjoittamassa markkinoinin meininkiä].

Tammikuun kuvia-6

Kotona loputkin jouluvalot pois, ja joulutähdet vaihtuivat tulppaaneihin…

Tammikuun kuvia-2

Miksikö noin samea vesi? Tulppaanit pitää laittaa vähään, huoneenlämpöiseen veteen, jossa on vähän perunajauhoja. Siten pysyvät ryhdikkäinä kauemmin, usko pois.

Tammikuun kuvia-3

Hassua miten kuvassa näyttävät keltaisilta, oikeasti ovat valkoisia…

Eikä rivikään kirjoitettuna töitä, ei sivuakaan luettuna … Silti kieltäydyn huonosta omastatunnosta!

Valokuvaus Vanhemmuus Yliopistoelämää

Talviperjantai

Kolminkertainen hurraahuuto Internetille, Skypelle, WhatsAppille! Lähetän lämpimät, kiittävät, ylenpalttisen hyvät terveiset jokaiselle nettiyhteyksien kehittäjälle, joka on mikrosirun puolikkaankaan verran osallistunut Meksikon (Monterreyn) ja Oulun (Rantapellon) välisten netti-, skype-, tekstariyhteyksien luomiseen.

Olen juuri palannut Virtual Tourilta tyttären San Pedron asunnolta. Hyvältä näytti. Ilmeisen lämmintä siellä on, ja kaikki ok. Kämppiksen parin korttelin päässä asuva ”hieman” hösöttävä, ruoasta huolehtiva äiti (ja muutoin vain huolehtiva isä) sekä isosiskomaisesti päsmäröivä isosisko Lucy kuulostivat siltä, että minun ei tarvitsisi niin tavattoman paljon huolehtia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten asioita Rantapellon näkökulmasta:

Keskimmäinen postilaatikko on meidän. Kaikissa kolmessa on kaunis kristallisointi.

Talviperjantai

Rantapellossa talvi. Ihan hurjan kaunis talvi jatkuu.

Talviperjantai-5

Ainoa vaan, että työ pahimmoilleen häiritsee kauniista talvesta nauttimista.

Juuri NYT fiilis, että ei haittaisi vaikka olisin vuorottelulla…
voisi kuvailla, ulkoilla.. ja vaikka varata matkan Meksikoon!

Talviperjantai-3

Perjantaista huolimatta ihan tolkuttoman työteliäs päivä,
jolloin jäi luvattoman paljon aioituista hommista tekemättä.

Talviperjantai-2-3

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kiisseleistä ja mascarponekastike

Suureen Kiisselikyselyyni (täällä) vastaili (ainakin) 28 henkilöä, ja vain yhdellä oli niin epämieluisia muistoja lapsuuden jälkiruokakiisseleistä, etteivät ne maistu vieläkään.

Puolet vastaajista ilmoitti syövänsä/tekevänsä kiisseliä (ainakin/suunnilleen) kerran kuussa, ja hieman alle puolet tekee muita jälkkäreitä. Vain kolmen huushollissa ei kotitekoisia kiisseleitä tai muitakaan jälkiruokia tai ”perämakeita” kuten asia murteella ilmaistaan, juuri harrasteta.

Kolmannes vastaajista tiesi, mitä on kuutamokiisseli. Maitokiisselihän se on, suurusteena joko vehnä- tai perunajauhoja. Olennaista – ainakin minusta – on kunnollinen vaniljan maku.

Maitokiisselin sukulainen on suklaakiisseli, josta minulla on kansakoulusta niin karseita muistoja, ettei mistään muusta ruoasta siellä. No, ehkä rössypottu oli kuitenkin vielä enempi inhokkiruoka. Koulun suklaakiisseli oli sellaista ruskeanharmaata, yleensä haaleaa niljakasta vellin ja kiisselin välimuotoa, johon oli kertynyt limainen ketto kulhon tai lautasen päälle. uuuuuh. Vieläkin puistattaa. Monien mielestä se oli herkkua, pojat saattoivat kinuta keittolan tädeiltä kolmannenkin lautasellisen samaan aikaan kun meitsi yritti saada niellyksi sen ensimmäisenkään.

Postauksen kommenttilootaan tuli paljon, ennätyspaljon,  kommentteja ja kiisselimuistoja: Esterin kertoma kaljavelli (kaljaa, rusinoita, leipäjuustoa) ja Annen kodissa nautittu yhdistelmä –  perunamuusi ja mustikkakeitto – eivät kyllä saaneet minullekaan vettä kielelle.

Kyselyn kommentteihin oli tullut tällaiset:

 – Työpaikan ruokalassa on kerran viikossa kiisseliä, harmi vaan kun on klimppistä.
– Karpalokiisseli on ihanaa, sekaan vadelmia ja päälle nokare kermavaahtoa! 😉
– viikonloppuisin näitä tulee tehtyä
– Lapsuuteni k:t: Maito-, suklaa- ja marjakiisseli. Hyviä. Kamalaa ei ollut.
– Maitokiisselin osasin jo koululaisena tehdä

 

Kun kiisseleiden menneitä vaiheita viime viikolla hieman koetin etsiä, selvisi mm., että Helsingin Kasvatusopillisen talouskoulun kursseilla ei sotien välisenä aikana opetussuunnitelmaan kuulunut kiisseleiden tekoa, vaikka kaikkea tavallista ja tavatonta siellä näyttiin opetettavan. Sitten kun selailin ja muistelin tietoja kansainvälisistä keittiöistä niin eihän niitä kiisseleitä juuri ranskalaisesta, italialaisesta, kiinalaisesta, thaimaalaisesta  tai mistään muustakaan keittiöstä löydä. Skandinaviassa niitä on tarjolla. Meidän hienot marjat ovat tietysti yksi syy siihen, että ”kiisselikulttuuri” on niin vahva.

Lakkakiisseli-4 (Custom)

Viime sunnuntaina meilläkin oli pitkästä aikaa kiisseliä. Tyttären läksiäissapuskalle tein lakkakiisseliä, siilasin jopa kivet pois, ja kermavaahdon sijaan tarjosin sen kanssa mascarpone-kastiketta (vaahtoa). Se on hyvä jälkiruokakastike milloin vain. Ja JOS sitä sattuu jäämään niin loput pakkaseen, seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.

Lakkakiisseli-2-2 (Custom)Mascarpone-kastike

250 g mascarponea
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
1–2 rkl Amaretto-mantelilikööriä

Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa varten ostaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset
vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan.

Lakkakiisseli-2 (Custom)

 

Niitä näitä

Mennyttä ja olevaa

 

Kovin intensiivisen alkuviikon jälkeen nyt vajottaa. On merkillisen voipunut olo. Eikä yhtään piristänyt kun töiden jälkeen lueskelin pari tuntia kirjaa ”Mao. Kiinan suuri nälänhätä 1958 – 1962”. Tämä meneillään oleva luentosarjani ei ole mitenkään mieltäylentävä aiheeltaan. Mieletön, mieletön maailmanhistoria! Neljässä vuodessa 40 – 50 miljoonaa kiinalaista kuoli Maon ”Suuren harppauksen” jaloissa. Kiinan arkistojen avautuminen on tuonut karmaisevaa uutta tietoa…

No mutta, jotain piristävämpää…

Kun tiedän kiinnostuneita olevan, niin laitanpa tähän kuvan tyttären Monterreyn kotikadulta. Vasemmalla olevan keltaisen kaariovellisen talon toisessa kerroksessa on iso kolmio, josta äsken sain tietää, että ”Mun (!) vaatekaappi täällä on isompi kuin Ranskan asunto”. (Vaihtarikeväänä lapsi asui pienen laivahytin kokoisessa opiskelijasuntolan boksissa.)

Saaran Montereyn asunto

Valokuvaus

Kuvien maailmaan

Pistänpä vielä tälle päivälle toisenkin postauksen tuon aamulla töissä kirjoitetun lisäksi. Enpä ennen ole kyllä töissä bloggaillut, mutta kun olin aamulla niin helpottunut että oli vaan kirjoitettava… 🙂

Mutta nyt iltasella jo näitä tavallisempia tarinoita. Elikkäs haluan näyttää, että olen minä vähän oppinut sitä valomaalausta, joka on tämän päivän digikurssin läksynä, ja joka vielä lauantaina näytti kovin surkealta. Sunnuntaiaamulla keksinkin, että kristallilasi ja laserpointteri ovat hyvä yhdistelmä. Kodinhoitohuoneesta tein pimiön ja aikani harjoiteltuani jotenkin onnistuin. Kannattaa klikata isommiksi, …

Valomaalaus3 (Custom)

Toinenkin …

Valomaalaus 2 (Custom)

Varmaan näitä valomaalaushommia harjoittelen ja teen toistekin. Tulette näkemään. Ja sitten on luvassa muutakin kuvaharjoittelua.

Aloitimme eilen Juniorin kanssa Photo Shop -kuvankäsittelykurssin Oulun Seudun Ammattiopistolla. Viisi seuraavaa maanantai-iltaa istutaan pojan kanssa yhdessä koulun penkillä. Eilen ainakin oli mukavaa. Ainakin pojalla kun sai äitiään opettaa. Kurssilla melkein parikymmentä osallistujaa, minulla  muilta digikuvauskursseilta tai muuten tuttuja puolenkymmentä, mutta olin kovin iloinen, kun poika oli mun seurana. Ehkä eilen olin virittynyt muutoinkin niille taajuuksille, että meidän yhteinen juttu tuntui erikoismukavalle. Digikurssilla poika ei ole, mutta mie sinne pian lähden taas illaksi oppimaan.

Onkin mukava olla oppimispuolella, sillä päivä mennyt ihan opettaessa ja ohjatessa  – ja kaikenmoisessa sälässä.

Niitä näitä Vanhemmuus

Elämme jännittäviä aikoja

Aamuyöllä klo 2.47* ”MC:ssä, laukku täällä, nyt chekkautuu uuestaan ..”

klo 4.15 ”MC:ssä, laukku kadoksissa, 2h lähtöön. Siinä on sun numero siinä laukussa eli ne soittaa sulle jos se löytyy”

klo 7.36 ”Just laskeuduttiin 🙂 Toistaiseksi jos soittaa sano että monterreyn lentokenttä osoitteena. Ku mä en oo varma että tarvinko mä adapteria, et jos mulla akku loppuu. Selvitän alicen** siskolta mistä saan semmosen huomiseksi. Ja jos en vastaa puhelimeen niin syy on sama :D”

klo 7:51 ”Mä sain mun laukun!! Ihanaa!!”

Eilen klo 4.20 lähdimme Rantapellosta lentokentälle. Oulu – Helsinki – Lontoo – kaikki aikataulussa, kaikki ok. Lontoossa erinäisiä häslinkejä, lentojen vaihtoja, reitityksen vaihto, yhteensä kolme tuntia myöhässä kohti Mexico Cityä, tekstareita, minulla koko työpäivä netissä lentokenttien lähtevät-saapuvat -sivuilla piipahdellen, ja äsken, reilut 28 tuntia kotoa lähdön jälkeen viesti:

 klo 8.40 ”Kämpillä, ihan sikahieno livenä! Alicen sisko nukkuu täällä mun kans tän yön!”

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt helpottaa 🙂

* Meksikossa kello on kahdeksan tuntia jäljessä Suomen ajasta.

** Alice on tyttären meksikolainen kaveri, kevään kämppis, joka on nyt työreissulla Maya Rivieralla.

Monterray-486x400

Niitä näitä Vanhemmuus

Maailman laidalle lähti hän

Viideltä halasin tyttären, – enkeleitä elämääsi, nautihan!

1-5

Tämä postaus pitäisi lukea niin että taustalla soi tämä KLIKS

Jos pärjäämisellä tarkoitetaan matkustamisesta, asioiden hoitamisesta ja arjen sujumisesta selviämistä, en minä juurikaan huolissani ole.  Kun olen katsellut ja myötäelänyt sitä, miten on opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja asumisensa hoitanut, niin en epäröi, etteikö tyär pärjäisi. Hyvin on ihmisten kanssa toimeentullut ja ystäviä hankkinut ja niistä kiinni pitänyt. Uskon vakaasti, että siivet ja juuret lapsella on, . .

Tytärtä itseään jännitti eniten, miten pärjää töissä, miten markkinointitutkimuksen teko simahtaa ja toinen asia, mikä arvelutti oli se, että miten tulee toimeen mañana-meiningin kanssa: oli jo Strassburgin vaihtovuonna monta kertaa liki tuskastunut  meksikolaisten ystäviensä tapaan hoidella asioita, eikä osannut mukautua kavereidensa loputtoman kiireettömään, aikatauluista piittaamattomaan elämänmenoon. Tytär kun ei oikein osaa vitkutella ja on yhtä allerginen omille ja muiden myöhästymisille kuin moni muukin suomalainen, mm. molemmat vanhempansa. 😉  Mutta koetin lohdutella, että onhan sitä opittava sellaisessakin maailmassa elämään.

Tiedänhän minä, että ainahan voi sattua jotain, – mutta niinhän kotonakin voi sattua, niinhän voi sattua mansikanmyynnissä Raksilassa, tai niin voi Helsingissä tai Saariselälläkin sattua. . . – ei niin, ettenkö siitä olisi huolissani. Jos kohta olen enemmän huolissani kaikkina niinä arkiaamuöinä, jolloin tiedän pojan olevan matkalla Raaheen, Tornioon tai mihin tahansa tien päällä, kun keli on karmea, niin kuin nyt lauantaiaamunakin.

Mitäkö sitten kyynelehdin, – –  miksi itkusilmin ajelen lentokentältä aamuviiden jälkeen takaisin päin?

Matkan pituus Meksikoon, ehkä se etäisyys on se suurin huolen aihe. Poikaystävä Baden-Württenbergistä ja riiuureissut Stuttgartiin ja sieltä tuntuvat tähän verrattuna melkein kuin naapurinpojan kanssa seurustelisi, – pari lentoa, muutama tunti. Mutta Meksiko, ja siellä vielä Monterrey! Jos hyvin ketjuttaa Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Mexico City – Monterrey niin vuorokaudessa on siellä. Vuorokaudesssa!

Minä en voi olla auttamassa tai lohduttamassa jos ois tarve. Jos on tyttärellä paha olo, jos ahistaa tai jos sitten oikeasti jotain sattuu, minä en voi olla läsnä. Se se on se kyynelten aihe.

Ikävä. Ei enempää, eikä vähempää kuin ikävä.     . .. tunnen saman ikävän kun poissa on hän…

1-2-2

Enkeleitä elämääsi, pikkuinen, pistä monet sukat päällekkäin kun jänskittää liikaa — niinhän teit pienenäkin joulupukin tuloa jännitellessä. Neljät sukat päällekkäin ja joulupukin tulo oli ihan peloton juttu.