Nyt kun tytär on ollut reilun viikon Monterreyssä ja kolme työpäivääkin jo takana, kyselin lupaa, jotta saanko postailla tännekin kuulumisia. Lupasi. Oman Meksiko-bloginsa perustamista on kyllä harkinnut, mutta sitä odotellessa tässä jotain kuulumisia.
Asunto on siis San Pedrossa, joka on kaupunki kaupungissa. Koko Monterreyn alueella on yli neljä miljoonaa asukasta ja San Pedro, joka on isojen vuorten (Cerro de la Silla) juurella, on miljoonakaupunki (kaupunginosa) sekin.
Tyttären kaksi vuotta sitten Strassburgin vaihtokeväänä tapaama, samassa Business Schoolissa opiskellut monterreyläinen Alice (joka on tyttären kanssa samanikäinen, siis 23-vuotias) hommasi asunnon, jonne siis myös itse muutti. Alice muutti nyt vasta pois kotikotoaan; kuusilapsisen perheen kuopus sai tyttärestämme kaverin ja sitä kautta mahdollisuuden muuttaa vanhempiensa luota pois.
Lopultakin vuokra-asunnon hommaamisessa taisi Alicen isällä olla osuutensa; ymmärtääkseni hän kun on jotenkin asuntokauppojen/vuokraamisten kanssa töissään tekemisissä. Vanhempien vaikutukseen viittaa myös se, että tyttöjen vuokrakämppä on vain parin korttelin päässä Alicen vanhemmista [mikä kummasti minuakin ilahduttaa].
Kalustettu vuokra-asunto on toisessa kerroksessa, alakerrassa asuu amerikkalainen ja brittiläinen opiskelija, poikia molemmat. Tyttöjen toisen kerroksen 120-neliöisen, ihan kelpo, asunnon vuokra on 703 euroa kuukaudessa – mitä ei voi pitää pahana kun on kyseessä Monterreyn alueen ”turvallisin, siistein, varakkain asuinalue”. Noin ainakin haluan uskoa, paino sanalla turvallisin.
Työpaikka on neljän, viiden kilometrin päässä, ja kun tyär viime viikolla oli kysellyt bussiyhteyksiä, oli Lucy (Alicen sisko) kertonut, että ei siellä onnikoilla ajele ”kuin köyhät ja huonot ihmiset”, että jollei ole autoa tai kimppakyytiä töihin, on mentävä taksilla. Meidän harjoittelijaksi lähtenyt esikoinen oli vähän kauhistellut ja kysellyt, kuinka kalliiksi mahtaa duunissa kulkeminen tulla ja oli saanut kuulla, että alle kolme euroa on taksikyyti suuntaansa. Ja sitten oli vielä selvinnyt, että pääsee kimppakyytiin.
Työaika on puoli kymmenestä iltakuuteen – virallisesti ainakin, vaikka kuulostihan tuo, että ”aamuisin voi jo etukäteen mennä”. Toimistossa on S:n lisäksi kaksi muuta nuorta naista, markkinoinin kandi ja graphic designer. He ovat paikallisia. Työnkuvasta meidän MMM (markkinoinnin melkein maisteri) kirjoitti näin:
Ensimmäinen isompi task oli miettiä, että minkälaista dataa yks prosessoituja ruokia valmistava yritys vois tarvia segmentointia varten ja minkälaisia työkaluja me sen datan analysointiin tullaan käyttämään. Koska Weston Mack on näillä alueilla vasta alkamassa on tämmöset asiat vielä kehitysvaiheessa, eikä hyväksitodettuja käytäntöjä varsinaisesti vielä ole olemassa. Vaan ne pitää kehittää. Ja sitä kehittämistä oon minä tekemässä. Vähän kyllä jänskittää että mitä tästä tulee, mutta syteen tai saveen.
Tässä on kännykkäkameralla otettu kuva officesta, joka on melkoisen lasipytingin toisessa kerroksessa.
(kuvat suurenevat klikkaamalla)
Ja tässä on toimistorakennuksesta kuvia, jotka minä Googlen street view -näkymistä kroppasin…
Kavereita tuntuu jo löytyneen, lauantaina tyär oli jo käynyt jossain synttäribileissäkin ja ”kaikki on edelleen ihan tosi mukavia ja avuliaita”. Aika hyvinhän kaikki on siis lähtenyt käyntiin. Mitä nyt viime viikonloppuna simahti yhtä aikaa läppäri, kännykkä eikä Visa-korttikaan pelitä, joten pientä säätämistä on täällä ja siellä ollut, mutta asiat alkavat olla kunnossa.
Niin ja lämmintä siellä on: ”parikymmentä ja yli, helle välillä.”
