Reija

Ruokapäivä

Tänään enemmän puhetta ruoasta, kuin sen tekemistä tai nauttimista. Joskin sekä lounas että iltapala (iso ruoka!) on nautittu.

Jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa olin merenrannassa, jokivarressa.

Ei niin hirvittävän lämmintä, mutta kaunista.

Suoraan ajelin sitten Lasarettiin, jossa koko aamupäivän yhteen asti seminaaria ja sitten erinomainen päivän teemaan sopiva lounas. Olisi kannattanut monen muunkin tulla. Erityisen vaikuttunut olin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen puheenvuorosta ”Terveellinen ja turvallinen ruoka EU:n näkökulmasta”. Palaan varmati siihen täällä joskus. Ja ei voinut kuin ihailla puhumisen ammattilaisen esiintymistä. Jo ammatillisesti ja tutkimuksellisesti kiinnosti seuraavakin aihe ”Pohjoisen maut ja identiteetti”, josta puhui ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä (Helsingin yliopisto). Siihenkin varmasti palaan… 😉

Ravintolakoulu Perhosta oli puhumassa ruokakulttuuriviestinnän maisteri (tuo olisi aika hieno pesti!) Jarmo Åke. Hänen puheenvuoronsa jälkeen kuiskasin vieruskaveri A:lle että parin vuoden päästä taidan pyrkiä Perhoon! Kestävän gastronomian koulutus kuulosti minun jutulta.

Seminaaripäivän jälkeen on vaikea olla syömättä marjoja. Alan olla vakuuttunut siitä, että sosiaalisesti, kulttuurisesti, geeniperimän vuoksi, terveysvaikutusten takia ja suunnilleen mistä tahansa syystä suomalaisia marjoja kannattaa syödä desi päivässä.

Illalla oli vielä voutineuvoston kokous, jossa vahvistettiin voudin vaihdos. Ja voutikunnan 30-vuotisjuhlien suunnittelua! Eikä ollut mikään paperinmakuinen kokous, vaan ”jalkauduimme” ensin pitämään kokousta Jumpruun (mitä muistoja se paikka tuokaan!) ja sitten iltapalalle Kauppuriin. Me paistinkääntäjät istuimme hampurilaisilla ja ymmärsin, miksi Juniori on ko. paikkaa moneen kertaan kehunut. Olisiko ollut elämäni paras – ja pitkään aikaan ensimmäinen – hampurilainen? Ja se oli erinomaisen hyvä!

Ja siitähän piti vielä sanoa, että kaupungilta takaisin polkiessa, lämmintä oli edelleen + 16 C!! Ihan ainutlaatuisen ihanaa!

Yksinäisellä fotomaratonilla

Ei ainakaan voi syyttää säätä, jos tulos ei ole hyvä!
Ihan mieletön ilma, + 20 C vielä illalla. Ja mahtava valo.

Vähän ennen viittä olin jo kaupungissa, ja sitten etsimään tulkintoja seuraaviin haasteisiin. Pasin haaste Kuopion fotomaratonilta: Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen, ja sitten Tiinan vaikeat, kovin vaikeat, mutta silti – tai siksi – kiinnostavat haasteet: ”uskollinen ystävä, ilo, portti, rauha, syvyyksissä, huii!”, Katrin ehdottama ”intohimo”, Annen ”poikkeava” ja Railan ”kello neljä”. Siis yhteensä 15 juttua, aihetta, jotka oli tarkoitus kuvata! Kaikkia yritin ja kuvasaalis on 236 kuvaa. Saa nähdä, mitkä kelpuutan julkaistavaksi.

Harvoinpa tulee torstai-iltaisin monta tuntia käveltyä Oulun katuja ja puistoja, rantoja ja reunoja. Ainakin tänään, huippulämpimänä iltana, siellä oli paljon ulkomaalaisia, opiskelijoita, turisteja, maahanmuuttajia, mutta ei juurikaan oululaisia. Mitä nyt nuoria juomassa pussikaljaa puistoissa.

Näitä kukkatolppia on kaupungissa monessa kohtaa, Pokkisella ja Lyötyssä niitä kuvailin: ajattelin, että ehkä ”punainen” olisi joku näistä, mutta on minulla parempikin punainen tulossa… 😉

Jossain vaiheessa mietin, että saakohan näillä fotomaratoneilla kuvata sisällä. Tuli kummasti esimerkiksi tuon ”herkkua” ja ”kallis” kohdalla mietittyä, että olisi voinut piipahtaa Stockalla ja muutamassa Rotuaarin liikkeessä kuvailemassa, mutta jotenkin olen ajatellut, että maraton kuuluu ”juosta” ulkona.

Maratonini kesti kolmisen tuntia. Ei niin huono aika? 🙂

Julkaisen setin kuun puolivälin tienoilla, jolloin Kuopion fotomaratonin tuloksetkin ovat julkisia, on sitten mukava vertailla.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Kauppahallissa iltapalalla, ja töissä uudet opiskelijat

Kävimme pehtoorin kanssa illansuussa Kauppahallissa. Siellä oli mukavia pieniä maistiaisia. Arctic flavours -päiviin liittyviä tietoiskuja. Siellä oli tuttuja. Hassua että jossain oululaisessa ruokatapahtumassa tapaan tuttuja.

Kukkakaali-pannacotta ja karisiika olivat mukava yhdistelmä.

Tyrni-valkosuklaaherkut vielä parempia.

Hallissa söin pienen annoksen rössypottuakin. Olisko ollut kouluvuosien jälkeen ensimmäinen kerta? Se on niitä harvoja ruokia, joita en syö, saatikka että tekisin. Se on oululainen perinneruoka, johon tulee perunoita, veripalttua ja siankylkeä. Minä en ollut koskaan lapsuudenkodissani sitä syönyt, ja kun menin kouluun, olin ihan ihmeissäni moisesta keitosta. Eikä se koulun keitto ollut ehkä lajinsa parasta antia. Se oli juuri niitä ”kouluruoka-jota-itkin-ja-söin”, ”söin-kun-oli-pakko” -ruokia. Pehtoori on saanut äitinsä tekemänä parempaa ja nyt sitten joskus käy Kauppahallin kahvilassa sitä lounaaksi nauttimassa, minä en suin surminkaan. Mutta tänään söin sellaisen desin kipollisen. Eikä se nyt mitään pahaa ollut. Ehei. Soppa mikä soppa. Itse asiassa ihan hyvää keittoa. 🙂

Kauppahallin Juustokuu-puoti on vaihtanut pitäjäänsä, mutta edelleen siitä löytyi muutama mukava juustokimpale kotiin ostettavaksi. Siellä oli sitä Valdeon-sinihomejuustoa, jota oli Tampereen kapitulin lounasruoan jälkkärissä: ostettiin palanen ja äsken nautimme sen sunnuntailta jääneiden kylmien uuniomenoiden kanssa. Ei huono! Ja kalaakin M:lta ostettiin. Huomisen ruoka-ainekset ovat valmiina.

Hyvä niin, sillä voipi olla vähän hoppu päivä. Vähän ajattelin, että jos hyvin käy, voin huomenillalla lähteä maratonille. Siis vielä voisitte esittää kuvaushaasteita. Olisi mukava kun esittäisitte. ks. täältä

Tänäänkin meinasi olla vähän hoppu: opiskelijat todella ovat täyttäneet käytävät ja luentosalit. Me otimme tänään vastaan fuksit: 42 uutta historian opiskelijaa. Me henkilökunta esittäydyimme, ja opiskelemaan päässeet pienet (nämä on syntyneet pääosin 1993, viisi vm. 1994 ja muutama edellisiä vuosikertoja) esittäytyivät. Reipas vuosikurssi näyttäisi olevan. Persoonia, nuoresta iästään huolimatta.

Motivaatiot lähteä lukemaan historiaa vaihtelivat: ”en päässy muualle”, ”olen sukuni viimeinen toivo” (suvun edeltävät jotka olivat (korkea)kouluopinnot aloittaneet, olivat keskeyttäneet tai heidät oli potkittu pois opinahjoistaan tai muuten hämärissä oloissa jättäneet opintonsa kesken), ”isoisän mustanpörssinkauppa sotavuosina herätti historiakiinnostuksen”, poikkeuksellisen usealla oli kiinnostus antiikkiin, ja kun jo kyselin, jotta miksi, selvisi, että monet antiikin maailmaan sijoitetut supersankarielokuvat olivat kiinnostuksen taustalla, monella oli ”vain yleinen uteliaisuus”, ”kiinnostus kansainvälisistä asioista”, ”ajatus siitä, että historia on paras mahdollinen aine kirjoittamiseen vaadittavaan yleissivistykseen …”

Ajatella – ja herra varjelkoon, onneksi! – yksikään ei sanonut, että haluaisin valmistua ammattiin, jossa tienaa paljon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, pehtoorista on tullut tänään isoeno. Meidän ensimmäinen kummilapsi sai tänään pojan. 😉 Suvun ”neljäs sukupolvi” on alussa.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Professoriksi professorin paikalle

Onhan tästä ollut puhetta; esimies, oppiaineen toinen (Suomen ja Skandinavian historian) professori eläköityy kuukauden päästä. Juurikin se proffa, jolle olin tekemässä juhlakirjaa vuorotteluvuoteni aikana ja sitä ennen. Historian selkosilla -kirja ja sen julkistamistilaisuus oli huikea yllätys jubilaarille.

Ja myös oppiaineen toinen (yleisen historian) professori jättää virkansa, tosin vasta kevätlukukauden loppupuolella. Oppiaineessa on siis tulossa vuoden sisällä kaksi virkaa auki, sillä yliopiston merkillinen, tosin jo ikivanha järjestelmä, on niin kankea, että virkaa ei panna auki ennen kuin entinen on poislähtenyt. Eivätkä nämä professorien virantäyttöprosessit ole mitään nopeita juttuja.

Tänään ”meidän” – siis Suomen historian professori, esimieheni yli 20 vuotta, opettaja vuodesta 1978 – tuli taas duunipaikalle putsailemaan huonettaan, tyhjentämään arkistojaan, tekemään hiljalleen lähtöä, siirtelemään töitään. Löysi mapeistaan minunkin vanhoja tenttituloksia, kaikenmoista muuta, mikä aiheutti muistelua… Siinä sitten muisteltiin. Kyselin onko haikeutta? On kuulemma sitäkin.

Ja samalla kun esimies on lähdössä, tuli sitten minullekin hallinnosta joku aika sitten tällainen paperi.

Eropaperi samaan syssyyn sitten minullekin?
No ei. Poissaolo omasta virasta vain;
lokakuun alusta heinäkuun loppuun.

Ja syy?
”Muu tehtävä, oma työnant.” lukee lanketissa.

Pitäähän sitä professorin hommaa jonkun ruveta virantäyttöprosessin ajaksi hoitamaan. Keksivät sitten minut: ehdottivat työkaverit, järjesti hallintopäällikkö, virkamääräyksen teki dekaani.

En isommasti kevään lopulla osannut hanttiikkaan pistää, kun juttu vireille lähti ja pian jo päätettiinkin. En oikein moiseen nimitykseen uskonut, enkä todellakaan hakeutunut.

Ja tässä sitä nyt sitten ollaan: kuukauden päästä professorina professorin paikalla.

Koko tulevan lukuvuoden.

Valokuvaus

Tahtoo fotomaratonille

Nyt kun tälle syksylle en ole ilmoittautunut yhdellekään digikuvakurssille, on vähän kaipuu kuvaustehtäviin. Ne kun aina vaativat vähän miettimään, mitä ja miten kuvaa. Haastavat ajattelemaan ja yrittämään. En ole pitkään aikaan osallistunut Valokuvatorstain haasteisiin, saatikka viikottaisiin Makrokuva-haasteisiin. Iissä viime viikonloppuna järjestetty Valto Pernu -digikuvamaraton ei ollut ihan minulle passeli, saatikka että olisin Kuopioon asti lähtenyt vaikka paikallisen kamerakerhon järjestämään kuvamaratooniin tuli kutsukin. 😉

Viikonlopun kuvausretkilläni jo mietin, että laitan teidät hyvät blogilukijat, keksimään minulle kuvahaasteita. Ja kuinkas sitten kävikään? Lepolandian Pasi, joka oli viikonloppuna Kuopion maratoniin osallistunut, haastoi minut. Pasi kirjoitti kommenteissa näin:

Heitin tänään blogissani haasteen ilmaan, joka koskee myös sinua, ensi vuonna Kuopioon maratonille. Voisin heittää myös toisen sinulle erityisesti suunnatun extrabonushaasteen, eli haastan sinut kuvaamaan nuo maratonkuvat (vähintään 6h kuvat). Otatko vastavuoroisesti haasteen vastaan?

Haaste tuli kuin tilauksesta, joten totta kai otan vastaan. Ja tosiaankin onhan minun vuoronikin. Viime syksynä haastoin Pasin, joka otti haasteen vastaan, joten nyt on minun vuoroni. Nuo meidän viime syksyn kuvat ovat täällä: minun kuvat ja Pasin näkemykset samoista aiheista.

Ajattelin nyt hieman modifioida haastetta. Kuopion fotomaratonin 6 h -sarjan kuva-aiheet, jotka Pasi siis minulle heitti haasteeksi, olivat nämä: Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen. Ehkä jopa jo huomenna iltasella voisin lähteä näitä aiheita hakemaan. Ehkä siirtyy lauantaille.

MUTTA: nyt toivoisin, että mahdollisimman moni teistä esittäisi aiheen, joka minun tulisi kameralla tallentaa noiden kuuden lisäksi. Yksi tai kaksi sanaa (ks. noista edellistä esimerkkejä). Kirjoita se kommentteihin. Mieluummin ennen huomista kello neljää. Jos aiheita tulee niin paljon (kuten suotavaa olisi), että en ehdi kolmetuntisen aikana niitä kuvata, niin käytän ne joku toinen kerta. Ehdottakaapa, pliis.

Ettei aina tarvisi näitä samoja aiheita tänne näytille laitella.

Niitä näitä Oulu

Syyskesän Oulu – torilla, hallissa, metsässä

Eiliseen vielä palatakseni. Aamulla … linnanraunioilta kohti toria ja ruusuja…

Tuomiokirkon yllä merkillisen dramaattinen taivas.

Ihan kuin joku olisi kääntänyt viitat, – eikö?

Kivisydämen = kallioparkin rakennustyömaa on suojattu näin kauniisti…

Eikö joka lauantain kannattaisi käydä torilla?

Kannattaisi. Ostin omenoita (äsken uuniomenoina nautimme pois), porkkanoita,
mustikoita (jo eilen tein piirakan), porkkanoita lihapataan, niin ja kanttarelleja – tietysti …

Tein tänään tavallisia uuniomenoita,
mutta jos haluat ylivertaisen hyvän, juhlavan ohjeen,
niin kokeile calvados-manteliversiota (ohje täällä)

Ja auringonkukkia suoraan Paavolasta.

Ja sitten halliin.

Hallissa on muuten keskiviikkona illansuussa avoimet ovet,
Arctic flavours -päivien Get together -tapahtuma klo 17 -19.
http://www.arcticfla.fi/fi/lahimatkailukohteet/
Sinne siis. Ja viimeistään perjantaina
kannattaa osallistua seminaariin.
Minä ainakin olen menossa
http://www.arcticfla.fi/fi/pohjoisia_makuja_oulun_ruokaseminaarissa_4-6_syyskuuta/

Ja eilen hallista suoraan kotiin.
Kotipihalla varjot vahvoja.
Mutta vielä niin lämmin,
niin kaunis syyskesä, niin kaunis.

Lähdimme metsään. Sieneen. Aina ei voi voittaa. Ei herkkutatteja, vain kangastatteja.
Niitä oli ja niitä poimimmekin. Ja haaparouskuja. Mutta parasta olikin ”osallistuminen”.

Oli niin kaunis metsä, niin kaunis lauantai. Hyvä hengittää.

Ja tänään? Aamulla viileähkössä säässä lenkillä, pitkästä aikaa oma lenkki merenrantaan. Ei muita. En kaivannutkaan. Iltapäivällä piipahtivat eksnaapurit, olisivatpa jääneet syömään. Ruokaa oli enemmän kuin paljon. Eilistä ”saalista” oli sitten vain nuoriso syömässä. ”Vain” nuoriso? – Eivät ole vain. Ovat minulle (meille) elämä.

Oulu

Oi ihana elokuu!

Elokuun viimeinen, lauantai. Aamulla + 6 C. Pian lämpeni. Aurinkoa. Eikä mikään saanut minua pysymään sisällä. Ihana, ihanan lämmin, aurinkoinen elokuu, jolloin viikonloputkin ovat hellineet, jatkui vielä tänään.

Ajelin Linnansaareen, ja kameran kanssa katsomaan ruusuja, torille ja halliin. Sieltä palattua lähdimme pehtoorin kanssa sieneen. Olipa ihana olla metsässä. Aurinkoisessa, lämpimässä, kauniissa metsässä. Sienisaalis ei järin huikea.

Saatiin vähän enemmän, mutta palaanpa siihen ja päivän muihin juttuihin huomenissa. Nyt laittelen kuvat Ruusu-Oulusta, Oulun ruusuista, ruusuista kaduista Oulussa.

Oulussa on viikon ajan ollut neljän korttelin pätkällä 34 ooo ruusupensasta (vai ruusunkukkaa? uutisissa puhutaan kyllä pensaista, mutta 34 000 tuntuu ihan hurjalta määrältä, oisko sittenkin kukkia?) ! Joka tapauksessa ihan huikea taideteos, joka ”päättyy” huomenna. Oululaiset saavat aamukymmeneltä käydä hakemassa itselleen ruusun.

Taiteilija Kaisa Salmen ”teos” on suomalaisen ruusuntuotannon hautajaiset; ruusuja ei enää Suomessa tuoteta. 🙁 Kuten ei tuoteta enää Hollannissakaan; ruusut Eurooppaan tulevat nykyisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Mutta vielä tänään saattoi ihailla kotimaisia ruusuja ja niiden tuoksua Oulun kaduilla! Hieno juttu!

Kaikki ruusukuvat suurenevat klikkaamalla.

Valkoisia, keltaisia, punaisia, vaaleanpunaisia, oransseja, … ihania ruusuja.

Ruoka ja viini

Sadonkorjuuajan perjantairuoka

Perjantaina on hyvä tulla kotiin. Istahtaa toviksi. Hiljalleen aloitella ruoanlaitto.

Kevättalvella kun minulla oli vaiheessa yhtäaikaa meksikolainen keittiö ja mielenhäiriö nimeltä karppaus, löysin netistä (Karkkipäivä-blogista) tortilla-ohjeen, jonka mukaan olemme jo monta kertaa nauttineet näistä. Tänään tehdyt olivat parhaita ikinä: sadonkorjuukauden tuore luomukukkakaali on ihan eri juttu kuin talvinen tiukkaan kelmuun kääritty markettivihannes. Maku on eri. Se on. Olivat hurjan hyviä. Ja ohje menee näin (puolikas annos riitti meille):

400 g raastettua kukkakaalia
3-4 kananmunaa (koosta riippuen)
6 dl juustoraastetta

(reseptistä tulee n. 6 tortillalettua)

Raasta kukkakaali ja sekoita raaste, munat ja juusto kulhossa “taikinaksi”. Muodosta mössöstä ohuita tortillalettuja uunipellille. Kaksi saa mahtumaan kerralla aika hyvin. Laita pellille kaksi leivinpaperia. Paista lettuja uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, ja käännä ne sitten heilauttamalla päällimmäinen leivinpaperi ylösalaisin.

Lisukkeethan voi valita ihan mielensä mukaan. Tänään oli kanttarelleja (teflon-pannulla hakkelus kuivaksi ja sitten sekaan Creme Bonjour kanttarellituorejuusto, lyhyt haudutus ja se on siinä) ja rapeaa pekonia, sekä aiolia (tunnustan: purkista). Voisihan joistakin nyannsseista valittaa, mutta en sitä tee. Oli hyvää.

Eikä Rheingaun sekt yhtään vähentänyt nautintoa. Harva kuohuva on niin ”tervettä” kuin Barth, Rheingausta (http://www.alko.fi/tuotteet/513537/) Kuivaa, pienikuplaista, mineraalista, siinä on häivähdys paahtoleipää (mikä on minulle varma merkki hyvästä kuohuvasta/samppanjasta). Olisipa sitä lasissa vielä. ..

Mitäs mieltä olette uudesta bannerikuvasta? Pitääkö bannerikuvasta lisäkseni joku muu? 🙂

Niitä näitä Yliopistoelämää

Syksyn merkkejä

Vuoristorataa töissä. Aamulla soitti yhden opiskelijan äiti. Pitkän puhelun jälkeen tuli surullinen olo. Ehkä vähän epäonnistunutkin olo. Sitten muutamia sähköposteja opiskelijoilta, kertoivat niissä olevansa tyytyväisiä eilisiin uutisiin, joita oppiaineessa kerrottiin, sellaisesta taas hyvä mieli.

Hyvä mieli myös kun meidän uusi Manuale Historiae (Historian opiskelijan opas), jota tein ja toimittelin ennen ja jälkeen kesäloman, tuli painosta. Se on sellainen opus, jonka ideoin ja lähdin vetämään julkaisuprojektia reilut 10 vuotta sitten. Ja sen aikaansaaminen on sellainen juttu, josta olen ylpeä. Sainpa aikanaan sen johdosta ”Vuoden opetusta edistävin teko” -palkinnonkin. Meidän opuksesta on otettu mallia muihinkin oppiaineisiin ja yliopistoihin. Tämä nyt ilmestynyt taitaa olla jo seitsemäs painos, uudistettu, muokattu, päivitetty versio. Tietysti siinä on mukana koko historiatieteiden porukka, mutta minun idea ja projektin ylläpito. Sillä leuhkin ihan estoitta.

Iltapäivällä pienryhmäohjaajien kanssa hyvä palaveri, mutta sen jälkeen yliopiston henkilöstöhallintotietokantojen järjettömän byrokratian kanssa tunnin tapeltuani, olin taas vähemmän iloinen. Mutta työaikasuunnitelma on saatu tehtyä ja eteenpäin välitetyksi. Meillä yo-opeillahan on sellainen 1600 tunnin kokonaistyöaika: ei työaikaa klo 8 – 16 tai mitään muutakaan, vaan 1600 tuntia duunia on vuodessa osoitettava tekevänsä. Eihän se 1600 tuntia mihinkään riitä, joten ei vaikeuksia osoittaa muuten kuin sen ohjelman kanssa; semminkin kun minulla on vähän kaksijakoinen tämä tulevan vuoden ”työaikasuunnitelma”.

Töistä lähtiessä ihanainen kesäsää, toki viileämpi (+ 16 C) kuin eilen mutta aurinkoa ja mukava tuuli.
Sapuskan jälkeen pihahommiin. Kesäkukkia kompostiin, siistimistä, lakaisua ja tietysti kuvia.

Takapihan toisessa yrttilaatikossa salvia ja sitruunamelissa voivat hyvin. Ja viinisalaatti.

Aronioista voisi tehdä hilloa. Ohje täällä.

Orvokeilla ei ole mitään aietta vetäytyä syksyn viettoon.

Historiaa Lappi Luettua

Arkiruokaa ja kultahistoriaa

Olen miettinyt, että kumpi on määräävä tekijä? Onko niin, että kun laitan tavallisesta poikkeavaa, parempaa (arki)ruokaa, lapset tulevat kotikotiin syömään vai onko niin, että kun tiedän, että he tulevat, teen tavallista parempaa (arki)ruokaa? Niin tai näin, hiiligrillissä paistetut karitsanlihapullat, joissa oli paljon yrttejä ja valkosipulia, olivat ihan ylivertaisen hyviä. Hiiligrilliruoka rulettaa.

Kun pehtoori ja poika ruoan jälkeen lähtivät rautakauppaan ja jotain listoja hakemaan, me jäimme tyttären kanssa kirjan toimitustyöhön. Olenpahan vetänyt esikoisenkin mukaan Laanilan historia -projektiin, ja kyllä meillä on sen parissa vähintään yhtä haastavaa ja mukavaa kuin pojilla kattolistojen kanssa. 😉

Pohjoisen historiasta puheenollen: sain eilen luetuksi kirjan ”Balladi kauniista Petronellasta”.

Kesän alussa 1949 saapui laivalla Turkuun hollantilainen neitonen – Sylvia Petronella Antoinette van der Moer. Hän esiintyi amerikkalaislehden kirjeenvaihtajana, ja tyylikkäänä kaunottarena hän oli jonkin aikaa Helsingin ja eteläisen Suomen seurapiirien suosikki. Kohtalon oikusta menneisyyttään pakeneva, miltei varaton Petronella joutui etsimään turvapaikkaa pohjoisen Lapin erämaasta, suurta kultaryntäystä kokevalta Lemmenjoelta.
Petronella pesi kultamiesten pyykit ja auttoi ruoanlaitossa, kunnes suojelupoliisi muutamaa kuukautta myöhemmin pidätti hänet Ivalossa. Helsingin hotellilaskut oli maksamatta, ja lisäksi häntä epäiltiin vakoilijaksi. Petronella karkotettiin maasta, ja kultamiesten pyyteettömästä hengettärestä tuli kansainvälinen seikkailijatar – Lemmenjoen legenda.
Mauno J. Pyhtilä kertoo Petronellan tarinan: mikä oli tämän salaperäisen naisen tausta, mitä hän teki Suomessa ja mitä tapahtui Lapin kultamailla. Samalla se on kuvaus Lapin lumosta, luonnosta ja suuren kultaryntäyksen ajasta.
Lainaus kirjankustantamo Kariston sivulta

Hassua etten ole ennen sitä ennen lukenut. En vaikka toissa juhannuksena Lemmenjoella ja Morgamojalla käytiinkin. Ja Hengenahistusmäkikin patikoitiin. Ihan niissä Petronellan maisemissa siis liikuttiin. Ja paljolti juuri sen takia kirja kannatti lukea. Ja kyllähän se kertoo Lapin sodan jälkeisestä kultaryntäyksestä aika vaikuttavasti. Mitähän nyt aloittaisi iltalukemisena, vai pitäisiköhän taas jo kaunokirjallisuus unohtaa … taitaa pian olla taas opinnäytetekstejä yöpöydälläkin. …

Kirja kannattaa lukea, ja Lemmenjoella käydä. Mielummin aika yhtä aikaa molemmat.