Reija

Kahden pysähdyksen taktiikalla kohti kotia. Ensimmäinen pysähdys oli Bordeaux´ssa: tekninen välilasku eli käytiin tankkaamassa. Nyt toinen välilasku: odotellaan Helsinki – Vantaalla Oulun konetta, jotta päästäisiin yöksi kotiin.

Aamulla nousimme tasatahtia auringon kanssa, seitsemän jälkeen herättyä todettiin, että olisi hyvää aikaa käydä vielä aamulenkki rantapromenadilla. Tunteroisen lenkin aikana aurinko ehti nousta jo melko korkealle.

Perusteellista suihkuttelua, hiusten kuivaamista (kesti tuolla kosteahkossa ilmanalassa ihan tolkuttoman kauan), pakkaamista. Viimeisen kerran hotellin huikealle aamiaiselle. Ison, meidän mielestämme oikein hyvän Las Costas -hotellin aamiaistarjonta ei ollut mitenkään erikoisuuksilla erottuva, mutta kaikkea ”tavallista” oli monenlaista: mehuja, kahveja, juustoja, leipiä, hedelmiä, munakkaita, pannukakkuja, hilloja, leikkeleitä, pähkinöitä, kaikkia oli monenlaisia. Ainoa espanjalainen ”erikoisuus” oli tortilla eli perunamunakas, jota oli myös ja vielä parempaa Yaizan pikkuhotellissa. Niin ja ne omenaletut.

Hyvin syöneenä oli hyvä lähteä kentälle. Hotelli oli sikälikin hyvä, että se oli aina viimeisenä jonnekin lähtiessä ja ensimmäinen palatessa. Eli muista Aurinkomatkojen hotelleista retkeläiset ja lentokentälle lähtijät oli haettu ennen meitä. Meidän hotellissa Puerto del Carmenissakaan ei ollut ketään muita suomalaisia kuin me, kuten jo aiemmin oli puhetta, yhdistelmämatkalaisia (Yaiza – Puerto del Carmen) ei koko koneellisesta ollut muita kuin me. Ja olisi kyllä kannattanut. Tämä oli hyvä ´combo´.

Lanzaroten Arricifen aeroporto oli ihan hotellimme lähellä, eilenhän sinne käveltiinkin, joten hyvissä ajoin olimme varsin vilkasliikenteisellä kentällä. ”Departures”-taululla oli klo 11–15 välillä yhteensä 45 lentoa. Siis viiden minuutin välein lähti koneellinen turisteja takaisin kotimaahan. Lähtötiskejä oli 40 ja homma hoitui, ei mitään mañana-meininkiä, vaan liukuhihnalla turistit lastattiin paluulennolle. Ihan selkeästi saarella oli eniten brittejä, sitten saksalaisia.

Kentällä oli paljon parempia tuliaiskauppoja kuin mitä me Avenida de Playesiltä eilen löysimme, joten vielä Apsulle t-paita ja kotiin vähän paikallisia herkkuja. Hyviä kauppoja olisi – näköjään – ollut Vanhassa Satamassa, jossa eilen kävimme syömässä. Mutta eipä me nyt niin noiden kauppojen perään oltukaan.

Lähtöselvitysjonossa pohdittiin, että taisi olla viimeinen kertamme Lanzarotella. Ei niin, että jotain muuta kuin hieman toivottua heikommat kelit, olisi mennyt pieleen tai että saari olisi huono talvilomakohde, päinvastoin. Mutta eipä jäänyt mitään, mitä jäisi niin tavattomasti jäisi kaipaamaan, että uudestaan olisi päästävä. Jos Kanarialle joskus lähdetään niin ehkä sitten se vielä näkemätön Fuenteventura. Gran Canaria, Teneriffa, La Gomera ja nyt Lanzarote on käyty.  Ja Kanariaa enemmän – jo tuttu – Madeira houkuttaa kyllä patikoijaakin enemmän. Siellä kun on paikallistakin elämää. Se on monipuolisempi monin tavoin.

Kaikkein eniten minua kyllä kiehtovat auto-laiva-talonvuokraus -reissut Italiaan tai muualle eteläisempään Eurooppaan. Ja vielä touko-kesäkuussa jos saa valita. Seuraavat reissut on kyllä jo päätetty, ja suunta on pääasiassa pohjoiseen: Tornio, Tornio, Hangasoja, ja sitten keväämmällä Helsinkiin tyttären luo.

Reilun seitsemän tunnin matkalla luin Alan Bradleyn ”Filminauha kohtalon käsissä”. Minulle uusi tuttavuus nämä Bradleyn dekkarit. Eivät ole turhan jänniä, saatikka väkivaltaisia. Kirjan hersyvä kieli, värikkäät sanakäänteet, brittiläisen mielenmaiseman sarkastinen tarkastelu viihdyttivät meno- ja paluulennolla.

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.
Tässä taustalla näkyy eilinen huiputus, De La Corona.

Tänään on ollut ehkä reissun lämpimin päivä: Avenida del Playas´n  apteekin mittari näytti iltapäivällä +22C.

Näinhän tämä helmikuu kuluu ilman ahistusta, ilman pakkasen puraisua, kristallisen valon kiristystä.

Meillä tänään ohjelmaton päivä, joten päätimme viimein kävellä Puerto del Carmenin rantapromenadin Arricifeen, joka on saaren nykyinen pääkaupunki. Se on koko saaren ainoa paikka, jossa talot voivat olla muun värisiä kuin valkoisia ja jossa talot voivat ilman erityislupaa olla korkeampia kuin kaksikerroksisia. Nämä säädökset on omaksuttu ja niistä pidetään kiinni Manriquen ohjeistuksen mukaan. Hänen ansiotaan on myös, että täällä ei ole teiden eikä katujen varsilla mainoksia, ei vilkkuvia valokylttejä, ei kirkuvia värejä maisemassa.

Tuulisessa aamupäivässä, meren rannalla oli hyvä tepastella. Kävelemäänhän tänne on tultu. Ja ihmetellä saarelle laskeutuvien lentokoneiden määrää! Vartin välein niitä laskeutui. Onhan se perjantai vaihtopäivä. Niin kuin lauantaikin. Joten johan tässä on sellaista loman lopun tunnelmaa.

Ja lähdettiinpä sitten iltapäivällä ”kaupoille”. Vielä ei oltu käyty kuin läheisissä supermercadoissa sekä Yaizassa että täällä Puerto del Carmenissa, mutta nyt oli aika etsiä mm. matkamuistomyymälä, josta ostettiin ”pakollinen” jääkaappimagneetti, käydä kosmetiikkakaupassa ostamassa itselle muutama voidepurkki (ovat oikeasti ainakin kolmanneksen halvempia täällä kuin Suomessa) ja etsiä nuorille ja Apsulle jotain pientä viemistä. Ja löydettiinhän me… Mutta eipä täällä kyllä shoppailumahdollisuudet ole mitkään kummoiset, pieniä putiikkeja on kymmeniä, tai varmaan satoja, mutta eipä mitään, mikä kiehtoisi – enempi vähempi sellaista turistikrääsää, pyyhkeitä ja muovia monessa muodossa. Jopa Saariselän raitilla on parempia kauppoja.

Lounas kuitattiin yhdellä pääkadun kymmenistä terasseista kuohuvalla ja oluella sekä hotellihuoneeseen ostetulla Ibericon Jamonilla ja hedelmillä.  Kun kuitenkin päivän kävelysaldo oli taas pitkästi yli 10 kilometriä, on jo kovakin nälkä. Mehän hieman ronkeleita olemme näiden ruokapaikkojen suhteen, joten tänäänkin toiseen päähän tätä rantakohdetta lähdetään. Tänään ei kävellä, bussilla matka maksaa 1,40 henk. ja taksilla viisi euroa, joten turvaudumme moottoroituihin kulkuvälineisiin.

Ehkä vielä palaan kuvien kera … jos netti toimii… mikä ei todellakaan ole varma asia…

Patikkapäivä, paras päivä.

Tälle päivälle olimmme tilanneet/ostaneet ohjatun patikkareissun. Aamuyhdeksältä Carlos tuli kahdeksanpaikkaisella Fiatillaan hakemaan meidät hotellilta. Kyydissä oli jo ranskalaisperhe (vanhemmat + kaksi alakouluikäistä poikaa) ja sitten suuntasimme kohti Timanfayan kansallispuistoa. Päivän pääkohde oli Volcán De La Corona (609 mpy), jonka huippua kohti puolen päivän jälkeen lähdimme kapuamaan.

Sitä ennen pari pientä pysähdystä, joiden aikana Carlos selitti meille englanniksi ja ranskalaisille ranskaksi joitain mielenkiintoisia pieniä asioita… Niin kuin nyt vaikka tuosta opuntiakaktuksesta. Juuri sen hedelmistä tehtyä likööriähän me eilen maistelimme, mikkihiirikorvaista kaktusta on toki nähty myös La Gomeralla ja Meksikossa, mutta eipä ollut tietty, että sitä oikein pelloissa viljellään. Täällä viljellään, eikä suinkaan – vain – sen hedelmän takia. Tärkeämpi on se kirva, joka elää mikkihiirenkorva-kaktuksen pinnalla. Se kerätään, murskataan ja siitä saadaan punaista väriä! Kosmetiikka-, makeis- ja Campari-teollisuus käyttää sitä!

Carlos kuljetti meitä saaren pohjoisosassa, ja toisin kuin sääennusteet olivat pelotelleet, oli meillä mitä mainion patikkakeli. Aurinkoa – ja toki tuultakin – riitti. Eikä satanut, se oli tärkeintä. Ei ollut liian kuuma, oli hyvä ajella ja välillä pysähdellä, käydä kukkulan rinteillä katsomassa vedenkeruuta, erikoisia kasveja ja taas jatkaa matkaa.

Nämä yllä olevat kuvat La Coronan reunalta. Se myös ylimmässä kuvassa. Klikkaahan kuvat isommiksi…

Alla kuvissa La Graciosa, paratiisisaari joka kuuluu Lanzaroteen. 700 asukasta, alakoulu, internet, ja pitkä historia.

(Alla) Mä näitä polkuja ….

Carlos on syntynyt Zürichissä, asunut Lanzarotella 29 vuotta, tehnyt jos-vaikka-ja-mitä, ja torstaisin tekee näitä patikkaretkiä. Jos Lanzalla tarvitset patikka-, kajakki- tai sukellusohjaajaa, niin voimme suositella- Carlos. Kyseltyäni hän ehti kertoa kaikenmoista, mm. niistä kameleista, joita sunnuntaina Ugan reitillä nähtiin ja venäläisistä turisteista… kerron teillekin myöhemmin.

Tulivuori De la Corona oli siis pääkohde, mutta kävimme myös laavatunneleissa, kaktuspuistossa, pienellä piknikillä, … hyvä päivä tänään. Kovasti meidän mieleinen. Myöhäinen lounas oli Tuc-keksejä ja chorico-makkaroita hotellihuoneessa, joten aika aikaisin lähdimme hiljalleen tepastelemaan kohti Vanhaa Satamaa ja paria valmiiksi katseltua ravintolaa.

Matkaa hotellista, Playa del Carmenin länsipäädystä vanhaan satamaan tuli hyvinkin viitisen kilometriä, joten päivän askelsaldo oli reilut 20 000 askelta. Hyvä niin.

Se ”antoi luvan” syödä viikon kalleimman annoksen ”Surf and turf” – enpä ole tainnut ennen syödä. Nyt sitten hummeria ja sisäfilettä. Varsinkin hummeri oli suurenmoista, eikä pihvissäkään vikaa. Oheen otimme pullon El Grifon punaviiniä. Paikallinen Lister Negro ja Syrah -rypäleinä. Tuhtia oli, ja rikki maistuu, mutta lopultakin todella hyvin sopi ruoan kanssa. Ja illan lasku koko viikon suurin: 92 euroa! Siis ”kattausmaksu”, johon tuolla kuului leipää, oliiveja ja manchegoa, valtava pihvi ja puolikas hummeri (usein pelkkä hummeri on tuon hintainen), pullo talon kalleinta lanzarotelaista punaviiniä, yksi jälkiruoka ja yksi jälkiruokaviini. Siisti, miellyttävä paikka, ihan keskellä vanhaa satamaa, ulkoterassilla liki tyvenessä Atlantin illassa, tähtitaivaan alla.