R & P patikoi! Voi hyvä tavaton! Kyllä me taisimme jossain välissä todeta, etteikö Madeiran seikkailusta ollut mitään opittu: ihan ilman karttaa ja varmaa tietoa reitistä lähdimme heti aamiaisen jälkeen reippaasti kohti kukkuloita, ja varmana tavoitteena Femez. Olisihan sinne vähän matkaa, ja mitähän kautta takaisin, mutta patikoimaanhan tänne on tultu.
Ja kun sääkin tuntui tänään olevan mitä mainioin. Eilisenä iltana täällä Yaizassa satoi kovasti, mutta mepä olimmekin illan rannikolla Playa Blancalla jossa ei satanut. Se oli enemmän sellainen kanarialainen rantalomakohde, jollaiseksi minä aina Kanarian väistämättä ajattelen. Kävelimme siellä rantabulevardilla muiden turistien joukossa, kävimme rantabaarissa aperitiivilla ja seitsemän jälkeen menimme La Chalanita -ravintolaan, joka olikin mitä mainioin. Sen olivat liki täyttäneet englantilaiset ja tanskalaiset talviasukit. Teen varmasti tämän reissun ruokakokemuksista erillisen postauksen jälkeen päin, ja tuo ravintolakokemus tulee varmasti olemaan viikon kohokohtia. No kun sitten kymmenen tietämissä palasimme Yaizaan ja hotelliin hoksattiin, että kovasti oli täällä sisämaassa illalla satanut.
Vielä aamullakin ilma tuntui kostealta – ja syksyiseltä. Mutta syksyinen poutasäähän on mitä mainioin patikkakeli. Niinhän siinä sitten kävi, että patikka vei yli neljä tuntia, – ja me todella tepastelimme koko ajan, eikä mitään hütteillä istuskelua ja maisemien ihailua. Sen että pikaiset juoma- ja kuvaustauot pidettiin, ja matka jatkui. Ylös, alas, soraa, kivikkoa, laavarinnettä, asfalttia, autotietä (kävipä poliisikin meitä puhuttamassa: pitäisi olla huomioliivit tai ainakin käsivarressa nauha, jos kerran kapealla vuoristotiellä tepastelee).
Femez oli pääkohde, ja sen miradoresilla, näköalapaikalla, yhytimme hotellihuonenaapurimme, englantilais-eläkeläispariskunnan. Tovi juteltiin, pohdittiin paluureittejä, ja heillä oli KARTTA. Sellaistahan meillä ei ollut. Kannattaisi olla, koska täällä ei todellakaan ole näitä patikkareittejeä merkitty maastoon yhtään mihinkään. Ja onneksemme tapasimme saman pariskunnan tunnin myöhemminkin, siinä vaiheessa kun olimme vielä noin 300 metrissä, jumalattoman sadekuuron kastelemia, hieman epätietoisia siitä, missä olemme, ja jo harkitsimme laskeutumista rantaviivan läheisyyteen ja turvautumista bussi- tai taksikyytiin, jotta päästäisiin omalle kylälle. Mutta eipä siinä mitään: yhdessä paikallistimme missä oltiin, löydettiin kivikkoisesta maastosta polku ja lähdettiin laskeutumaan kohti Yaizaa.
Kun onnellisesti huoneeseen palasimme, looppi ranteessa näytti 22 000 askelta, mikä merkitsee reilusti toistakymmentä kilometriä, josta osa oli vähintäänkin vaikeakulkuista. No mutta maisemat oli hienoja, liikuttu on, muistikortilla 150 kuvaa ja ahavasta punaiset posket.
Tein kuvista kansion: siellä on saaren flooraa ja faunaa. Polkua ja pikkutietä, maantietä ja maisemaa. Lähdehän nojatuolipatikalle. Me lähdemme pian syömään! Nyt on kyllä eiliset kalorit kulutettu joten taas maistuu.
Klikkaamalla oikean yläreunan nuolista pääset koko ruudun näyttöön: kannattaa kyllä. Kestää tovin, sitten vain klikkailet oikean reunan nuolista eteenpäin.
