Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Ja laskiaisesta alkaa paasto. Pääsiäisen ajankohdan puolestaan määrittää niin sanottu ”pääsiäissääntö”, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu näin: pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Tänä vuonna se tarkoittaa pääsiäisen ”venymistä” huhtikuun puoliväliin, ja siksipä laskiainen on nyt näin myöhään; niinkin myöhään kuin Kalevalan päivänä, helmikuun viimeisenä.

Ja laskiaisen ruokana on Suomessa perinteisesti ollut hernesoppa ja laskiaispullat (niiden historiasta kerroin täällä).

Hernesoppaa en nyt kuitenkaan halunnut ryhtyä keittelemään, enkä syömään 🙂 , vaan vähän oikaisin ja – yllätys, yllätys – valitsin italialaisen, tarkemmin ottaen toscanalaisen papukeiton, ribollitan, tämän viikon jokaviikkoiseksi sopaksemme. Semminkin kun sen väri sopii kuvakollaasiini paremmin. 😀

klikkaamalla kuvat suurenevat

Ribollita tarkoittaa ”uudelleen keitetty” ja yhden hyllyssäni olevan keittokirjan (Maggie Beer & Stephanie Alexander, Toscanalainen keittiö, tarinoilla höystettyjä ruokaohjeita) mukaan ribollita on ”lämmitettyä minestronea, johon on lisätty leipää, jolloin siitä on saatu ruokaisampaa”. Minestrone on minusta kyllä ihan eri soppa kuin ribollita. Ribollita on ensisijaisesti papusoppa ja kaalisoppa, mitä minestrone todellakaan ei ole.

Italia-keittokirjoja minulla on jos vaikka ja kuinka, on Ellaa, Jamieta, Sikkeä, Kolmea tenoria, Saku Tuomista ja on Leslie Forbesia (ehkä mieluisin). On italialaisia, on suomalaisia, on käännöksiä, uusia ja vanhoja (eikä kuvassa edes kaikki), mutta lopultakin aika harvassa noista oli ribollitan ohjetta. Niinpä taas keittelin oman version. Ja sellainen ribollita oikeasti – ihan kuten minestronekin – Italiassa onkin: jokainen tekee omanlaisensa.

Ribollita kuuluu ”cucina poveraan” ~ kansankeittiöön, köyhään keittiöön, talonpoikaiskeittiöön. Ihan aitoon kuuluisi kai käyttää ´cavolo neroa´ eli mustaa kaalta, jota meidänkin marketissa aina joskus on, mutta ei nyt, joten vaihdoin sen tilalle lehtikaalin.

Ja tyydyin käyttämään purkkipapuja, liottamalla kuivista voisi tulla vielä parempaa, mutta kyllä tämä pikaversiokin pakkaspäivänä nälän hyvin vei.

Ribollita
(tästä riittää monelle 4 – 6)

Ainekset

1 prk valkoisia papuja
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 varsisellerin vartta
2 porkkanaa
1 pss (200 g) lehtikaalta
oliiviöljyä
2 tl suolaa
mustapippuria
(peperoncinoa)
1 prk tomaattimursketta
5 – 6 dl kasvislientä (fondista tai Puljonki)
kuivahtanutta rustiikki- tai paesano-leipää, patonkia tms.

Pilko sipulit, porkkanat ja varsiselleri, ja laita ne kuullottumaan oliiviöljyyn kattilaan. Sekoita joukkoon tomaattimurske, pavut ja hetken kuluttua silputtu lehtikaali.

Keitä hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Jos keitosta on tulossa muhennos tai pata, lisää kasvislientä.

Lisää lopuksi leipäkuutiot ja hauduta vielä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi ripauksella pereroncinoa tai chiliä ja ennen tarjolle viemistä lisää ribollitaan pieni loraus hyvää oliiviöljyä: se tekee keitosta kauniin kiiltävän ja samettisen. Ja anna keiton tovi jäähtyä, liian kuumana maut eivät pääse oikeuksiinsa.

Jos talossa on chiantia, vieraita tai viikonloppu, tai jollei teillä on olla reissun jälkeisellä viinittömällä viikolla niin kuin täällä, niin tämän kanssa ehdottomasti lasillinen tai kaksi hyvää chiantia kuuluu asiaan. Parmesan-lastut ovat ”cucina poverassa” luksusta, mutta kyllä niitäkin voisin suositella. Ainakin ”kuvausteknisesti” ne olivat tärkeitä. 😉

Tämä oli nyt yhdeksäs soppa tässä sarjassa. Ei yllä kärkikolmikkoon, mutta arkikeittona, hernekeiton korvikkeena ja vaihtoehtona, puoltaa paikkansa.

Bon Appetito, amici! 



Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.