Koko päivä matkaten

Kahden pysähdyksen taktiikalla kohti kotia. Ensimmäinen pysähdys oli Bordeaux´ssa: tekninen välilasku eli käytiin tankkaamassa. Nyt toinen välilasku: odotellaan Helsinki – Vantaalla Oulun konetta, jotta päästäisiin yöksi kotiin.

Aamulla nousimme tasatahtia auringon kanssa, seitsemän jälkeen herättyä todettiin, että olisi hyvää aikaa käydä vielä aamulenkki rantapromenadilla. Tunteroisen lenkin aikana aurinko ehti nousta jo melko korkealle.

Perusteellista suihkuttelua, hiusten kuivaamista (kesti tuolla kosteahkossa ilmanalassa ihan tolkuttoman kauan), pakkaamista. Viimeisen kerran hotellin huikealle aamiaiselle. Ison, meidän mielestämme oikein hyvän Las Costas -hotellin aamiaistarjonta ei ollut mitenkään erikoisuuksilla erottuva, mutta kaikkea ”tavallista” oli monenlaista: mehuja, kahveja, juustoja, leipiä, hedelmiä, munakkaita, pannukakkuja, hilloja, leikkeleitä, pähkinöitä, kaikkia oli monenlaisia. Ainoa espanjalainen ”erikoisuus” oli tortilla eli perunamunakas, jota oli myös ja vielä parempaa Yaizan pikkuhotellissa. Niin ja ne omenaletut.

Hyvin syöneenä oli hyvä lähteä kentälle. Hotelli oli sikälikin hyvä, että se oli aina viimeisenä jonnekin lähtiessä ja ensimmäinen palatessa. Eli muista Aurinkomatkojen hotelleista retkeläiset ja lentokentälle lähtijät oli haettu ennen meitä. Meidän hotellissa Puerto del Carmenissakaan ei ollut ketään muita suomalaisia kuin me, kuten jo aiemmin oli puhetta, yhdistelmämatkalaisia (Yaiza – Puerto del Carmen) ei koko koneellisesta ollut muita kuin me. Ja olisi kyllä kannattanut. Tämä oli hyvä ´combo´.

Lanzaroten Arricifen aeroporto oli ihan hotellimme lähellä, eilenhän sinne käveltiinkin, joten hyvissä ajoin olimme varsin vilkasliikenteisellä kentällä. ”Departures”-taululla oli klo 11–15 välillä yhteensä 45 lentoa. Siis viiden minuutin välein lähti koneellinen turisteja takaisin kotimaahan. Lähtötiskejä oli 40 ja homma hoitui, ei mitään mañana-meininkiä, vaan liukuhihnalla turistit lastattiin paluulennolle. Ihan selkeästi saarella oli eniten brittejä, sitten saksalaisia.

Kentällä oli paljon parempia tuliaiskauppoja kuin mitä me Avenida de Playesiltä eilen löysimme, joten vielä Apsulle t-paita ja kotiin vähän paikallisia herkkuja. Hyviä kauppoja olisi – näköjään – ollut Vanhassa Satamassa, jossa eilen kävimme syömässä. Mutta eipä me nyt niin noiden kauppojen perään oltukaan.

Lähtöselvitysjonossa pohdittiin, että taisi olla viimeinen kertamme Lanzarotella. Ei niin, että jotain muuta kuin hieman toivottua heikommat kelit, olisi mennyt pieleen tai että saari olisi huono talvilomakohde, päinvastoin. Mutta eipä jäänyt mitään, mitä jäisi niin tavattomasti jäisi kaipaamaan, että uudestaan olisi päästävä. Jos Kanarialle joskus lähdetään niin ehkä sitten se vielä näkemätön Fuenteventura. Gran Canaria, Teneriffa, La Gomera ja nyt Lanzarote on käyty.  Ja Kanariaa enemmän – jo tuttu – Madeira houkuttaa kyllä patikoijaakin enemmän. Siellä kun on paikallistakin elämää. Se on monipuolisempi monin tavoin.

Kaikkein eniten minua kyllä kiehtovat auto-laiva-talonvuokraus -reissut Italiaan tai muualle eteläisempään Eurooppaan. Ja vielä touko-kesäkuussa jos saa valita. Seuraavat reissut on kyllä jo päätetty, ja suunta on pääasiassa pohjoiseen: Tornio, Tornio, Hangasoja, ja sitten keväämmällä Helsinkiin tyttären luo.

Reilun seitsemän tunnin matkalla luin Alan Bradleyn ”Filminauha kohtalon käsissä”. Minulle uusi tuttavuus nämä Bradleyn dekkarit. Eivät ole turhan jänniä, saatikka väkivaltaisia. Kirjan hersyvä kieli, värikkäät sanakäänteet, brittiläisen mielenmaiseman sarkastinen tarkastelu viihdyttivät meno- ja paluulennolla.

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.