Reija

Home Reija (Page 20)
Showing: 191 - 200 of 6 404 RESULTS
Mökkielämää Niitä näitä

Nattaset ja muuta pohjoista

Kaukaa Sompiojärven ja aapojen takaa katsoo Nattastuntureitten moniharjainen kaarto, katsoo koko korpimaata vartioiden.

Ne ovat omat tunturit, tutut pohjoisen vartijat. Niiden laella kesäpäiväkin valvoo öitänsä, ja niiden taakse se laskeutuu yölevolleen, niiden takaa talviset taivaanvalkeat puhaltavat öiset soihtunsa. – – Niiden korkeilla harjoilla asuivat entiset väkevät jumalat, ja siellä tunturien tyvillä on suuri ja pyhä Sompiojärvi.

           Samuli Paulaharju, Sompio (1939)

Eilen meillä oli kolmannen kerran Pyhä-Nattasen huiputus (508 mpy). Ei se kapuaminen ihan vaivatta mene, mutta aika reippaasti muutama kilometri noustiin. Helle ja leppeä tuuli avittivat kulkua.

Monta vuotta Sompiojärventie on ollut niin huonokuntoinen, ettei Kansallispuiston rajalla olevalle retkeilyreitin juurelle ole ollut tavallisella henkilöautolla juuri menemistä. Emme ole edes yrittäneet. Nyt tie on kunnostettu, ja hyvin onkin. Ja siitä ilahtuneena, me ajelimme eilen heti aamusta Vuotsoon ja sieltä kohti Sompiojärveä ja Nattasten juurelle.

Mekin olemme iät, ajat luulleet, että Nattaset ovat saamen kielen sana, jolla tarkoitetaan naisen rintoja. Niin me on monille mökkivieraille tätä kansanetymylogiaa jatkettu ja kerrottu ”kaikille”.

Mutta! Olen nyt antanut itselleni kertoa ja sitten tullut lukeneeksi, että eihän se näin olekaan. Ensinnäkin ”Nattaset” eivät ole edes saamelainen sana, vaan sen alkuperä on suomenkielinen. Nämä Sodankylän pohjoisosan ylväät, rakkakiviset, laelta toorien (toori = ”eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai pieni jäännösvuori”) peittämät tunturit* eivät ole menettäneet kiehtovuuttaan vaikka tällaisia määritelmiä olen lukenutkin.

”Nattaset ovat pieniä, yleensä öisin aktiivisia hyönteisiä, jotka kuuluvat yökkösperheeseen. Nattaset lentävät usein valoa kohti kesäöinä.”

Tai:

”Nattanen on suomalainen perinteinen nimitys, joka tarkoittaa usein nuorta poikaa tai nuorukaista.”

Samuli Paulaharjun kuvaus Nattasista on minulle tärkeämpi, elävämpi, koskettavampi kuin nämä kielitieteilijöiden selitykset.

* Nattasten huiput ovat: Sodankylän Pyhätunturi eli Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. Terävä-Nattanen on 544 metriä korkea ja Pyhä-Nattanen 508 metriä.

Eiköhän ensi vuoden kalenterikuvien elokuu löydy eiliseltä muistikiorttitallenteelta!

Iltapäivä kului pihahommissa, saunoen, puronvarressa istuskellen, pulahdellen. Oli vielä helle (+ 27 C) iltaan asti.

Yöllä nousi ukkonen, rankkasade kuuluu mökin kattoon mukavasti. Ei se kuitenkaan enää aamupäivällä ole mukavaa kuunneltavaa, tai siis kun ei houkuttele ulos, ei liikkumaan, ei tunturiin. Niinpä käytiin ”pakollisella” Ivalo-reissulla. Ja iltapäivällä kaikenmoista siivoilua, järjestelyä,

— JA JUURI NYT  (klo 21. 38 istuessani tässä pirtin pöydän ääressä postailemassa) nuo kaksi tulivat tuohon ikkunan alle ”mustikalle”.

Lähdenpä heti tarkastamaan, että edes toinen auringonkukkani säästyisi noilta. Toisen tuo pienempi söi eilen lounaaksi. Palailen huomenna ….

Mökkielämää Niitä näitä

Mökille luppoilemaan ja liikkumaan

Lapissa ollaan. Tuntuu, että ollaan oltu täältä pois kauan.

Ja matka tänne tuntui jostain syystä tavattoman pitkälle ja hitaalle. Liikennettä – ja poroja!! – oli paljon. Tuntui että tien tukkona oli varsinkin ulkomaalaisia autoilijoita paljon, ajoivat alinopeutta ja ohitusmahdollisuuksia juuri niillä kohdin vähän. Ja silti: tasan viisi tuntia 15 minuuttia kotipihasta mökkipihaan, vaikka Peurassa kävimme kahvillakin.

Asettautumiseen, mökin asettamiseen ”omiin asetuksiin”, – ja varsinkin hiljaa puronrannalla istumiseen, on kulunut aikaa. Koko heinäkuun täällä oli Emmiliini vanhempineen, – tyttö on kahteen ikävuoteen mennessä ehtinyt viettää paljon aikaa Lapissa. Nyt sitten taas meidän vuoro. Tiedossa enemmän patikkaa ja metsissä ja tuntureilla kulkemista kuin työleiriä. Kesäkuun projektien jälkeen täällä näyttääkin aika hyvälle.

 

Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlaviikonlopun lopulla

Vain muutamat Oulun kesäiset tapahtumat ovat saaneet meidät osallistumaan; asuntomessuilla sentään kävimme, samoin kesäteatterissa, mutta Qstock ja Kuninkuusravit ovat jääneet väliin. Mutta sentään pyöräilyä ja uimista. Hyvin syömistä. Oikeastaan koko kuukauden 🙂

Mutta on yksi, johon me osallistuaksemme jopa siirsimme mökille lähtöä, jotta varmasti voimme osallistua. Ja se on rotissööripiknik! Tämänkesäinen oli eilen. Olimme Oulujoenrannassa, kauniin kodin ja sen viihtyisän, vehreän pihan suojassa nauttien helteisestä illansuusta ja lähes 30 rotissöörin aveceineen tuomista piknikherkuista. Tänä vuonna teemana oli Cooking with Jazz, Soul`n`food Street Food. Ja mitä kaikkea hyvää saimmekaan syödäksemme.

Toiveena oli kreoliruokaa, ja mielellään myös musiikkia ruoan oheen.

Minä tein Chicago Cheesecaken. Se poikkeaa monista muista juustokakuista siinä, että se tehdään (useimmiten) murotaikinapohjaan, ja juustona on paksu tuorejuusto (Philadelphia), eikä mascarpone kuten italialaisissa juustokakuissa tai rahka/smetana/tuorejuusto-sekoitus, jollainen aika usein on New Yorkin Cheesecakessa.

Mansikat tuskin Chicagossa sen yhteyteen kuuluvat, – kirsikat tai hedelmät ehkä enemmänkin. Minä laittelin mansikoita. Se, miksi juuri tämän tein, on se, että minä en tiedä mitään kreolikeittiöstä/en ole harrastanut kreolikeittiötä, joten oli etsittävä teeman mukaista ideaa muualta. Siis ruoanlaittomusiikkia!

Ja minulle se on ollut ”aina” The Entertainer elokuvasta The Sting. Kuuntelehan! Muistatko elokuvan: Chigacossa Paul Newman ja Robert Redford, seitsemän Oscaria ja nuoruuden jälkiä ainakin minussa. Tämän musiikin tahdissa on edelleen hyvä tehdä ruokaa… Mm. juustokakkua rotissööri-piknikille!

Olen aika varma, että eilisen piknikin menun tarjonnasta löytyy vielä juttuja, joihin täällä palaan.

Ja perjantaina meillä oli myös juhlapäivä: sain mummeilla oikein kunnolla. Pyöräilin aamupäivällä Valkiaisjärvelle, jonne muksut isänsä kanssa tulivat autolla. Olimme vihdoinkin yhdessä uimassa muualla kuin kylpylässä. Kirkasvetinen sympaattinen Valkeinen oli hyvä.

Iltapäivällä sitten vietettiin meillä perheen kesken Miniän synttäreitä. Sen seitsemän sortin salaattia ja grillistä maissia, broileria ja scampeja. Ja synttärikakkuna tietysti mansikka-Brita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vielä!! Juuri äsken palasimme Iskosta, jossa meillä oli viinikerhon maistelut, – ja hyvää ruokaa! Tänäänkään ei tarvinnut itse kokata! Ja parastahan se, että taas tovi ystävien seurassa.

Ei mitään helppo, mutta ah, niin hyvä maistelu. Ja saimme hyvin syödäksemme, uutta tieto viineistä, paljon hyvää ystävyyttä.

Nyt hyvä, juhlinut mieli. Kesä on sittenkin tuonut kontakteja, makuja, iloa. Ja jatkunee samoissa merkeissä. Vaikka nyt  palaamme ”arkeen”, juhlaviikonloppu toi hyviä muistoja, makuja ja mielen.

Liikkuminen Ruoka ja viini

Pyöräteillä ja piazzalla helle hellii

Oulussa mitattiin koko Suomen tämän vuoden lämpöennätys, 32,6 astetta, tiedottaa Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.
Ennätys mitattiin torstaina kello 16.01 Oulun lentoaseman havaintoasemalla.⁠

Melkein kolme viikkoa jatkuneet helteet ovat monelle tuskaa, tuskaa eri syistä, hyvinkin ymmärrettävistä syistä. Mutta minulle ei. Varsinkaan kun ei ole tarve, pakko, velvollisuus, työ tai mitään muutakaan syytä pysyä pois ulkoilmasta. Kun ei tarvitse hikoilla helteisissä tiloissa kotona tai töissä, kun ei ole välttämätöntä tehdä mitään muuta kuin oleskella ulkona, puuhailla pihalla, pyöräillä baanoilla, rientää rannoille, istuskella piazzalla ystävien tai perheen kanssa, niin minulle helle sopii oikein hyvin.

Jos aamulenkki siirtyy keskipäivän paisteeseen, niin silloin on hyvä valita reitti, joka kulkee metsien (latupohjat/kuntopolut hyviä) suojissa tai tiheiden tienvarsikasvustojen lomassa. Ja pyörällä kulkiessa käy aina ilmavirta, joka on mukavasti leppeä, joten siksikään paahtava helle ei haittaa. Maantie vaatii kulkemaan, kilometrejä on kertynyt.

Tänään Haukipudas, Virpiniemi, Kellon vanha tie ja välillä asfaltti oli kyllä kuumaakin! Reilun parin tunnin aikana vettä kului!

Tiistaina kävin Koitelissa, siellä koskenrannalla hyvä nauttia kylmä matkakahvi ja huilata (ja kuvailla) tovi ennen paluuta kotipihalle. Maanantaina ja eilen vähän lyhemmät lenkit; maanantaina lähdin Pehtoorin mukaan anoppia heippaamaan ja eilen vain ”hyötypyöräilyä” aamulla labraan ja Kauppahalliin muikkujen, loimulohipalan ja porolastujen hakuun ja iltapäivällä Korttelileipomosta hapanjuurileipää. Eilen kun oli ”Pienet päivälliset piazzalla”.

Olin kutsunut amicit kesäkuulumisia vaihtelemaan ja samalla syömään kaikenmoista pientä kesäruokaa… Pientä pipertämistä, marinointia tai kastikkeiden tekoa oli, mutta minullahan on vain aikaa! Eikä kukaan valittanut. 🙂 Oli oikein mukava ilta ja maailmaakin tuli taas parannettua.

Reseptit Ruoka ja viini

Kesäruokapöydässä

Ruoka on kesälläkin ilo, ja tarviihan sitä ihan että jaksaa… 🙂

Tomaattirisotto. Hassua etten (kai) ennen ole sellaista tehnyt. En, vaikka sekä tomaatit että risotot ovat ehdottomia herkkujani. Eilen tein. Ja tietysti Henkka Alenin ohjeella. Henkan italialaisista kokkailuista tykkään muutenkin, ja onhan hän ”Mutti-lähettiläs”.  Siis keskellä kotimaisten tomaattien sesonkia tein risoton tölkkitavarasta. Ja kyllä, kyllä se kannatti.

Tomaattirisotto Henri Alénin tapaan

 

 

Oheen Lihamestarilta ostettu muutama siivu Iberico Serranoa. Italia meets Spania. Lisäksi oululais-ranskalaisen pastisseerian hapanjuurileipää.

Oli hyvää. Kyllä me nautimme. Paljonkin. Ja erityisesti alkuruoka, lisuke. Kirsikka-burrata-salaatti!!! Kuinkahan monta päivää peräjälkeen voisin syödä vain tätä …

Se ohjeen löysin FB:stä.

Ja tässä se. Laitoin meille vain yhden burratan, ja kirsikoita taisi olla neljä desiä. Niin hyvää. Sumak?  – Sen voi korvata raastetulla sitruunan kuorella, mutta onnistuin löytämään (kolmannesta kaupasta) aitoa sumakia. Merikoskenkadulla on Itämaisten herkkujen kauppa, ja sieltähän tämäkin, ehkä vähän eksoottinen mauste löytyi. Pikantin lisän antoi ruoalle.

 

 

 

Tänään jatkoa hyvän ruoan viikonlopulle.

Muttista huolimatta, – kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaita. Moneen sopivat. Syön niitä enemmän kuin mansikoita, ja se on paljon se.

Uudenlainen tomaattipiirakka, ja sille pari salaattia, olivat tämän päivän menussa. Ohjeen kaikkia aineksia ei ollut kotona, ei mm. valkosipulisuolaa, joten laittelin omasta penkistä pienen, pienen kokonaisen valkosipulin, ja juuri sekö teki tästä piirakasta tuoksuvan, melkein makean. Niin tai näin: jo tuoksu oli hyvä, ja maku erinomainen.

Tomaatti-juustopiirakan oheen, ukkosen nousua piazzalla katsellen, avasimme valkkarin, joka Alkon mukaan näyttää olevan uutuus, mutta on sitä ollut ennenkin.

Ja ennenkin on todettu hyväksi. Tämän talon punaviini (jota nyt ei ole Alkossa) oli meillä talvella pataruokien kaverina ainakin pari kertaa, ja nyt valkoinen tempranillo oli mitä parhain. Paco Garcia el Yergo Tempranillo  Lämmin suositus tälle.

Nyt on kahden hengen ruokaviikonloppu vietetty. Pyöräteillä ja puutarhassa kulutettu kaloreita ja aikaa. Kesän soisimme jatkuvan…  myös pohjoisessa, jonne jo mieli taas halajaa, viikon päästä sitten sinne. Toivottavasti.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokaviikonlopulla ….

Juhlaviikonloppu. Juhlaa on ollut sää, liikkuminen ja ruoka.

Meidän heinäkuu on ollut aika ”vähäeleinen”, ei juurikaan ole ollut menoja, ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei juhlia. On ollut kotipuuhia, pieniä projekteja, vain vähän huolta, paljon liikkumista, – ja minulle niin mieluisaa auringonpaistetta. Lämmintä ja leppoisaa melkein koko kuukausi.

Näin ollen: varasimme eiliselle illalle pöydän Uleåborgiin. Kahdelle. Väistämättä, ilolla: oli aika ikkunapesuillalliselle. Helteinen perjantai, jolloin Oulussa on Qstock, ja keskusta täynnä festarikansaa, aurinkoa, musiikkia, iloa ja eloa, oli oikein hyvä lähteä koti-piazzalta ja pyöräteiden kiehtovasta maailmasta 🙂 nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta.

Kannatti. Melkein kuin ystävien luo oltaisiin menty. Ja helteisenä iltana, aittaravintolan liki familiäärissa tunnelmassa naapuripöydässä ”nuoripari” (yli nelikymppisiä kuitenkin) oli hyvin samanhenkinen. Olihan meillä mukava satunnaisesti illan mittaan vaihtaa jokunen sana, tunto ja kokemus.

Eivätkä ravintoloitsijat jättäneet meitä huomiotta. 🙂 Tuttuja jo ovat. Palvelu ehkä vielä aina vain piirun verran parempaa… Any way. Viihdyimme taas kerran. Ja ruoka!!

Kaikki maistui. Yllättäen huomasin taas kerran olevanikin kasvisruokaan kallistuva: eikä se nykyisin, kuten vielä 80-lvulla lyhyen vegetaristikauteni aikana tarkoita hemapa (herne-maissi-paprika)-täytettyjä juustokuorrutettuja paprikoita, vaan ”currylla maustetut peruna-purjosipulikroketit, valkosipulivoissa muhennettua pinaattia ja pinjansiemeniä, kookoskermalla pehmennettyä kasviskastiketta”. Ja minähän tykkäsin. Paljon.

Alkuruokakin (Kirjolohta ”poke style”, soija-yuzukastiketta ja retikkasalaattia) oli hyvin suunmyötäistä, mutta jälkkäri (ruusunmarjasorbettia, pehmeää marenkia ja mantelifinancier).

Ehkä ei ole sanoja! Sehän se oli täyteläinen, monia tekstuureja, mehukkuutta, sopivaa makeutta, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta. Ja kaiken lisäksi erinomaisen kaunis asettelu, pleittaus.  (Ja kännykuvahan ei todellakaan tee oikeutta!!)

Hyvillä mielin lähdimme iltakahdeksan jälkeen kohti kotia. Ihan myöhään siis. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja juhlatunnelma jatkui tänään jo aamusta. Oli ”pakko” mennä Festan puolelle ja pihalle nauttimaan kahvi. Ja croissant: Oulussa on nyt toinen ranskalaisen avaama ”pastisserie”. Mon Chou on se eka,) ja tämä toinen Chez Flo on Limingantullissa Alasintiellä. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin: kaikkea hyvää tiedossa.

Pienen brunssin jälkeen lähdin katsomaan, joko vihdoinkin auringonkukka aukeaisi.  Ja juuri tänäänhän oli auringonkukan kukkimisen aika.

Ja voi kun tietäisitte, missä aamun jälkeen pyöräilimme ja mitä meillä oli iltapäivällä pihapöydässä. Huomenna kerron…  reseptejä tiedossa. 🙂

Niitä näitä

Aamuisin Oulussa pyöräillen – kamera mukana

Olen viime viikkoina yrittänyt herätellä kuvausinnostusta –  ja onnistunutkin. Joka aamu on kamera pyörän tarakan laukussa kulkenut mukana rannoilla ja baanoilla, hiljaisessa keskustassa ja uinuvissa lähiöissä.

Vielä ”vaiheessa” on tämä kesäisen Oulun taltiointiprosessini, jota ihan omaksi ilokseni, jotain tehdäkseni, olen koonnut. Nyt sain yhden kansiollisen jo kasatuksi.

Kuvaamisen (vai sittenkin siis minun) aktivoitumisen lisäksi on myös somessa taas tullut vietettyä aikaa. Ei vain satunnaisia piipahduksia tutuissa FB-ryhmissä tai Instaa vähän vilkaisten, vaan olen oikein julkaissut vähän joka tuutissa ja pitkäänkin scrollaillut muiden juttuja. 🙂  En ole kyllä ihan varma, jääkö paluuni kovin pitkäaikaiseksi, – katsellaan. Ja olenhan taas jo tätä blogiakin päivitellyt; en ihan joka päivä, mutta jo muutaman kerran viikossa. Ja tänään täällä jopa KAKSI kommenttia pitkästä aikaa! Siis on vielä seuraajiakin! Mukava juttu!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta palaanpa takaisin tuohon Oulu-kuvakansioon. Kaikenlaista siellä on.

Esim. eilen sattui kohdalle yksi oikea iso yksisarvinenkin! Kuvissa myös kaunis kukkaketo voimalaitoksen kupeessa, Åströmin tehtaan vesitorni kimmeltävä kuparikatto, Intiön vanhan tornin kaunis kupoli, uusi Hartaanselän silta, Hietasaaren uusi siirtolapuutarha-alue (siellä aika kivoja pikkutaloja), tietysti kuvia Hupisaarilta ja Nallikarista, baanoilta ja puistoista.

Pikisaaren jokakesäinen taidepolku ”Pikinen poloku” tuli myös (aika pikaisesti) katseltua. Erityisesti jäi mietityttämään tämä teos, jonka nimi on ”Villa Purra”. Kertooko nimi jotain? Mitä teos siis kertoo tai kertooko mitään? Eikös taiteen yksi tehtävä tai tavoite olekin saada ajattelemaan? Mitä ajatuksia? [klikkaamalla kuva suurenee]

Tervetuloa kuvalliselle ”PYÖRÄRETKELLE” Oulun kesäaamuihin

[https://pic.fi/3AUPC4GVH2]

Aamut on parhaita, kaupungissakin.

Oulu Valokuvaus

Asuntomessuilemassa

Oulussa on asuntomessut, tuossa muutaman kilometrin päässä meiltä, joten vaikka ei mitään rakennus- eikä edes sisustusaietta olekaan, niin olihan se mukava käydä katselemassa uudenlaisia koteja ja sisustuksia. Joskus on ajeltu toiselle puolen Suomeakin asuntomessuille, joten kyllähän se nyt oli tässä kotikulmilla käytävä tutustumassa.

Tämän linkin takana on kohdeluettelo. Kun ostaa lipun saa koodin, jolla pääsee tutustumaan taloihin myös virtuaalisesti. https://www.asuntomessut.fi/oulu-2025/kohteet/

Me oltiin keskenään aika lailla samaa mieltä siitä, mitkä ja missä oli parhaita ratkaisuja, mitkä olivat sellaisia, joista pidimme eniten.

Talo 12 Villa Satakieli oli ulkoverhouksen väriä (”ryssän sininen” sanoisi äitini) lukuun ottamatta yksi parhaista. Siinä oli värejä, ei vain valkoista ja harmaata, lämpimiä pintoja, kylppärissä, vessoissa tyylikkäitä, italialaisia (?) laattoja, valoa, messinkiä eikä mikrosementtiä ja mustaksi maalattuja kaappeja kuten melkein kaikissa muissa. Tilat avaria ja puuta oli käytetty paljon.


Tuo ja ehkä nämä kolme muuta miellyttivät eniten: 13 Villa Musica oli harmoninen ja valoisa, raikas ja tyylikäs,

16 Kontio Vehmas kodikas ja luonnonläheinen, muutamissa huoneissa sisäkatot erityisen tyylikkäitä,  17 Ainoakoti Villa Peak´ssa erityisesti ulkotilat olivat  houkuttelevia.

Ainakin nämä talot olivat meistä sopivia ja tarkoituksenmukaisia, eikä niissä ollut pieniä kopperohuoneita, eikä liikaa mustia seiniä tai kaapistoja ja niissä oli kunnon ikkunoita tuomaan valoa ja luontoakin kotiin.

Kaikkinensa oli siellä paljon hienoja kohteita, vaikka jäiväthän nämä messut vähän suunniteltua vaatimattomammiksi, mm. kelluvat talot jäivät rakentamatta. Mutta on siellä myös erityisjuttujakin: mm. Olosauna (vuokrattavissa käyttöön myös juhlapalveluineen etc.)

Tässä saunan peili-ikkuna ulkoapäin.

Me olimme messualueella ennen aamukymmentä odottamassa porttien avaamista, ja liput ostettuna netistä valmiiksi; näin vältyimme pitkältä jonolta ja pääsimme nopeasti kierroksen alkuun. Viikonloppuna oli kuulemma ollut iltapäivisin jo aika tuskaista… Kolmisen tuntia kiertelimme, eikä edes ihan kaikissa taloissa käyty sisällä.

Kaikkinensa on siellä paljon katseltavaa: ja tämä uusi silta!!

Tänään sitten heti aamusta letkeälle, verkkaiselle pyöräajelulle, jossa paljon pysähdyksiä: melkein parisataa kuvasaaliina. Tallentelin hetkiä, tuttuja reittejä, rantoja. Teenpä niistä huomiseksi kuvakansion…

Niitä näitä Oulu

Pyöräillen helteisessä Oulussa

Oulunsalon museokahvila suvisunnuntaina on ollut yksi minun viime kesien pyöräretkikohteeni: tänään, ah niin helteisenä kesäaamuna, oli sen aika. Lähdin kymmenen aikoihin kotoa, jotta olisin hyvissä ajoin, heti kahvilan avautuessa ja ennen kuin kirkonmenot naapurissa loppuvat ja ennen kuin kirkkokansa rientää kirkkokahveille museoalueelle.

Ja nappiajoitus: kokemuksesta on hyötyä tämmöisissäkin asioissa. Olin siis perillä kaksi yli yksitoista, toisena asiakkaana. Istuimme pihapiirissä omissa pöydissämme aamun toisesta kahvikupposesta nautiskellen (onnistuin välttelemään mansikkakakkuviipaleen kiusauksen…) ja meidät yhytti yhteen reippaan oloinen kasikymppinen? mies, joka ilmoitti että hänpä nyt kertoo meille kahdelle paikan historiasta. Ei käynyt kieltäminen; historiahan ainakin minua luulisi kiinnostavan!

Virkulla papparaisella oli uuttakin tietoa museoalueesta ja sen vaiheista. Oli kuulemma oikein yliopistoihmisten kanssa ollut puheissa…   Mutta oikeasti hänellä oli hyvä kerronta, uutta tietoa, selkeästi ja ennen kaikkea innostuneesti kerrottuna. Kiittelin kovasti.

Palailin kaupunkiin. Ajelin leppeässä tuulessa hautuumaan kautta Hupisaarille, ruusut alkavat olla kukassa, pionien takana jo näkyy pinkkiä kukintaa …

Sitten Hietasaareen Aleniuksen puutarhalle, josta ei sittenkään löytynyt riippukukkaa, jota kotipihalle vielä kaipailin ja sitten Nallikariin, lopuksi piipahdus kauppaan.

Kotipihalla, takavarastossa, autotallissa minun ”tyhjennystornadoni” tai ”kuolinsiivous” tai konmaritus tai mikä lieneekään taas iski, samaan aikaan kun Pehtoori & poika olivat autojen pesussa pihalla. Helteellä voi puuhaillakin. Miniä ja koiransa piipahtivat jätskillä. Paljon viesteilyjä suuntaan jos toiseenkin. Kaikenlaista. Helle on hyväksi, – minulle sopii, verenpaineelleni ei. Laiskistuttaa mokomaa entisestäänkin. Noh, eipähän ole paineita!