Kuinkas monelle on lääkäri määrännyt herkkukaupassa käyntiä? – Minullepa määräsi! Kuuliainen kun olen, niin oitis ajelin kotiin Pakkahuoneenkadun kautta. Mon Chou Pâtisserie, maailman pohjoisin ranskalainen leipomo on avannut Oulussa ovensa. Croissanteja ajattelin ostavani, mutta niitä ei pienen kahvilan pienessä vitriinissä puolenpäivän aikoihin ollut, niin macaronsit sopivat oikein hyvin. Niiden tekeminen ei minulta – vieläkään – onnistu, – pitkään aikaan en tosin ole edes yrittänyt. Kuitenkin pidän niistä edelleen aika lailla. Joten pieni rasia niitä.
Mukava kun oli iltapäiväkahvilla piipahtaneille ”kierrätystavaraa” ostaneille oli jotain kaunistakin tarjottavaa, minun ruttuinen Pinocchio/Britani ei kuulu joukkoon ”moni kakku päältä kaunis”. Sitäkin parempaa, ihan vaan vaatimattomuuttani totean. Mutta odottakaapas kun näette lauantaina Apsun synttärikakun!! 😀
Lauantaista puheenollen: silloin on Lukijakyselyyn osallistuneiden ja nimenomaan kommentoineiden kesken arvonta. Koko huominen päivä, ja lauantaiaamupäivä aikaa osallistua. Palkintoja on kaksi joten aika hyvä voittokerroin on vielä. Tästä osallistumaan!
Milloinhan meillä on edellisen kerran käynyt perheen ulkopuolisia? Meidän siivooja-S. eilen ja muutaman kerran talven mittaan, ja viinikerho joskus syyskuussa? Ei muita.
Pihalla on jo vihreää: Pehtoori leikkasi nurmen ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja samaan aikaan minä takapihalla istuttelin yrttitaimet penkkeihin. Saapa nähdä, miten minun siemenestä asti kasvattamani yrtit tänä vuonna onnistuvat. En ole ennen paljonkaan esikasvattanut, vaan olen ostanut taimia puutarhalta sekä kylvänyt suoraan maahan, mutta tänä vuonna on toisin. Koeviljelyn onnistuminen ratkaisee, miten sitten ensi vuonna. Minulla on jo meriselitys valmiina, jollei onnistu: mökkiviikot estävät jatkuvan huolehtimisen. Heh! No katsellaan.
Muutoin päivä kuluikin erinäisten huolto- ja terveystoimien parissa – niistäkin tuloksia odotellessa.
Kylläpäs on mukavaa kun ei ole koko päivänä satanut, nyt jo paistaakin. Kuvan teeman mukaisesti punaisella Helkamallani olen parikin lenkkiä tänään tehnyt. Maikkulan kirjaston seinässä on tuollainen tilataideteos. Oulussa on paljon hienoja kuvia, mm. alikulkutunneleissa. Aliskojen maalauksia ja graffiteja on jo kuvattu ja koottu Instagramiin @oulugraffiti, mutta olisi kyllä mukava itse tehdä sellainen parin päivän muraali- ja alikulkutunnelien tilataide- kierros/maraton. Kuvailisi vain muraalit ja alikulkutunneleiden seinät. Siinä sais pyörälenkille kohdetta – toki kilometrejäkin. Pysähtely, kameran esiin kaivaminen ja kuvaaminen kyllä voisi ryhtyä tympimään, mutta voisihan sitä kokeilla.
Tänään runsaahkon pyöräilyn lisäksi olen saanut aikaiseksi paljon muutakin, minkä seurauksena olen voinut ilokseni ruksailla to-do-listalta yhden jos toisenkin jutun pois. Ja sellaisestahan tulee hyvä mieli.
Ilo on ollut myös valmistella lauantain juhlia. Tänään on tasan kuusi vuotta siitä kun minusta tuli mummi: on Apsun syntymäpäivä. Synttäreitä on juhlittu jo viime sunnuntaina toisessa kodissa, äidin luona Haukiputaalla ja ens viikonloppuna juhlitaan sitten täällä Taskilassa, isin luona ja mummilassa. Viime vuonna näihin aikoihin ei juuri juhlatunnelmaa ollut. Nyt on moni asia jo paljon paremmin. ♥
Päivä on mennyt sisällä. Valokuvausjuttuja melkein koko päivän. Edelleen on kylmä ja koko päivän on satanut. Se inspiroi opettelemaan uuden niksin Photoshopissa. Kolmella klikkauksella sain eilisellä pyörälenkillä otetusta kuvasta poutasääversion. Kaikkea sitä. Ehkä huomenna sitten oikeastikin on jo sinitaivas.
Kirjasta elokuva – onkohan hyväksi?
Toissakesänä Bookbeatin kirjasuosituksista minulle pulpahti Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää”. En ollut koskaan kirjailijasta saatikka kirjasta mitään kuullut tai lukenut, ja vähän pohdin, että olisiko minusta ensisijaisesti rakkausromaaniksi luokiteltuun kirjaan innostuvaksi. Toki minä niistäkin pidän, mutta en sellaisista kovin romanttisesta jaksa innostua. Pienen vastaan haraamisen jälkeen olin ihan mennyttä. Aloin aika pian pelätä, että kirja loppuu kohta. Toissakesänä lapioin mökillä hiekkakasoja ja kuuntelin tätä ja itkin.
Mietin jälkeenpäin ja nytkin, miksi kirja koukutti ja miksi se oli minusta niin hyvä. En tiedä. Kun kirjalle tuli kaksi jatko-osaa, kuuntelin tietysti nekin. Nekin saivat 5/5, vaikka eivät olleet ensimmäisen veroisia.
En ole tiennyt, että kirjasta on tehty myös elokuva (jo 2016), mutta viime viikolla jossain vilahti tieto, että se tulee telkkarista. Juuri tänään. Katsoin leffan trailerin, ja tietenkään pääosan esittäjät eivät ´suunnilleen yhtään´ vastaa sitä, millaisiksi minä heidät ajattelin, mutta aion riskeerata ja katsoa. Ehkä en tänään, sillä se alkaa vasta kymmeneltä nelosella ja kestää yli puolenyön, mutta tallennuksessa on.
Aika harva elokuva on ollut parempi kuin luettu kirja, tai edes kelpo omassa sarjassaan. Poikkeuksiakin on: esim kirjan ”Edelleen Alice”, josta pidin ihan mahdottoman paljon, filmatisointi oli hyvä. Vähintään yhtä hyvä kuin kirja. Molemmat vaikuttivat, koskettivat ja veivät omaan maailmaansa hyvällä tavalla.
Toissapäiväisen postaukseni virheitä ja puutteita
Toissapäiväinen postaukseni on saanut monet kommentoimaan, lämmin kiitos kaikista kommenteista. Myös lukijakyselyssä on vilkkaasti klikkailtu vastauksia. Onhan se mukava – siksihän se värkkäsinkin. 😀
Koko postaukseni idea lähti siitä, että pian on blogin yksi etappi saavutettuna: 5 000 artikkelia juhlistaakseni ryhdyin hommaan, ja sitten kirjottelen juttuun, mitä sattuu lukuja. Onneksi Jarin kommentoi virhettä, nyt tekstissä on oikein.
Toinen huolimattomuusvirhekin postauksessani oli. Marja oli tipahtunut 10 eniten kommentoineen listalta pois, vaikka hän on kommentoinut tasaisesti blogini kaikkien vuosien varrella. Varsinkin Italiaan liittyvät jutut yhdistävät: siitä on jo yli kymmenen vuotta kun olimme samalla italian kielen alkeiskurssilla Kansalaisopistossa.
Jos eilen aamuisella lenkillä oli melko kylmä ja satoi aika reilusti, niin tänä aamuna oli ihan halvatun, hyytävän kylmä (+4 C) ja vettäkin tuli, vaikkei sadetakin alle asti sentään. Pakkoko se oli heti aamusta tormata pyörän kanssa tyhjille reiteille? – Ei pakko, mutta aattelin, että onpahan ”alta pois”. Niinhän siinä sitten kävi, että vajaa tunti riitti, ja hakeuduin kotiin lämpimään suihkuun.
Sitten istahdus koneelle, ja eilisen postauksen vastauksiin ja tilastoihin perehtyminen: monia vastauksia kyselyyn ja kommenttejakin. Niistä mukavia ilonläikähdyksiä. Vastausaikaa on vielä ens lauantaihin asti!
Päivän agendalla oli parin (minulle) uuden ruokatuotteen testaus: Briossijauhopussi on ollut kaapissa jo muutaman kuukauden, mutta Valion Vaniljakreemi solahti ostoskärryyn vasta viime viikolla.
Briossit ulkomaiden hotelliaamiaisilla tai ravintoloiden leipäkorissa ovat aina maistuneet minulle, samoin kuten croissantitkin. Niinä harvoina kertoina, kun olen ravintolassa (Kauppuri, Rooster) syönyt oikean gourmethampurilaisen, on briossisämpylä maistunut hyvälle, ei sellaiselle kuin Mäkkärin kuiva, jauhohöttöinen pulla. Kun kotona on ainakin kerran kesässä viikonlopun grilliruokamenussa ollut hampurilaispihvejä, on niitä varten ostettu kaupan valmiita briossisämpylöitä. Mutta tänäänpä tein niitä itse! Ja niinhän siinä nyt taisi käydä, että muunlaisia ei meillä enää ole tarjolla: oli kyllä pienen (koneella) vaivaamisen väärti!
Jauhoja ja taikinaa on helppo työstää, pussin pohjassa olevalla ohjeella tein. Sämpylöihin tulee hyvä sitko, eivät ole höttöä (100 g voita taikinassa 🙂 ).
Koska keli ei suosinut grillailua, meillä oli täytteenä ”pulledporkia”, tein sen oheen vielä itse hillottua punasipulia. Cheddar oli jäänyt ostamatta, mutta kylläpä oli silti hyvää. Ja helppoakin!
Suunnittelin jo, että näitä pullapalleroita voisi tehdä vähän pienempinä: halkaisisi, täyttäisi vaikka poronkäristyksen jämillä, teelusikallisella creme fraichea ja salottisipulirenkailla. Olisipa hyvä lapas möksällä tarjottavaksi vaikka korvasienikeiton ohessa.
Ja jälkkäriksi Pastel de Nata. Kaikki Portugalin kävijät (ja Lidlin leivonnaiskaapilla käyneet) tietävät nämä pienet vaniljakreemileivonnaiset. Minähän olen niitä joskus aiemminkin koettanut (pitkän, vaikean kaavan kautta) itse tehdä. No joo, eivät huonoja olleet nekään, mutta tänään: näitä teen toistekin! Pohjana oli Valion resepti. En tosin käyttänyt valmista voitaikinaa, vaan lehtitaikinalevyjä (Myllyn paras). Ja laitoin täytteeseen vähän myös sitruunamehua. Nämä tekeleeni eivät ole mitään konditoriatuotteiden helmiä, ainakaan ulkonäöltään, mutta hyviä olivat.
Vaniljakreemistä on kyllä varmasti vaikka mihin: täytekakkuihin, jälkkäreihin, piirakoihin. Miksei tällaista paiston kestävää tuotetta ole aiemmin tuotu markkinoille? No nyt on. Kokeilkaahan hyvät leipurit ja kotikokit!
Tuulestatemmattua on ja pysyy – myös seuraajien arjessa?
Siltä ainakin vaikuttaa, sillä teini-ikään yltäneessä (13½ v.) blogissa on nyt noin 1 330 600 käyntiä! Ja kolmen viikon päästä täällä on yli 5 000 artikkelia. Nyt 4 984 artikkelia.
Se on sellainen etappi, että on aika (taas) hieman kirjoittaa aiheesta, bloggailusta ja sen tuomista iloista, tehdä lukijakysely ja kiittääkin!
Ja tietysti on arvontakin, kuten niin monta kertaa ennenkin näiden virstanpylväiden kohdalla.
Blogin kommentointi
Blogissani on ennen tätä postausta yhteensä 13031 kommenttia. Niistä 5170 on minun (vastaus)kommentteja ja melkein 8000 kommenttia teiltä, hyvät seuraajat! Aika paljon, eikö? Minulla on omassa maailmassani, sanastossani, nimitys ”blogituttu”. Sellaisiksi ovat tulleet ahkerat kommentoijat ja pitkään mukana kulkeneet lukijat.
Kommentoijissa on sellaisia, jotka ovat juttujani seuranneet iät, ajat ja he kommentoivat satunnaisen säännöllisesti. Kaikkien 13½ vuoden bloggausvuoden tilasto kertoo, että kymmenen kommentoijan kommenttien määrä on yli sata. He ovat Katri (622), Jarin (596), Satu (191), Katri H. (174), Kati (162), Irma (+ wondersbykaari = 156), Anneli (130), Koivu (127), Toini (113), Lähes naapuri (108). (EDIT: 24.5. aamulla) Ja Marja! Tarkistuslaskennan jälkeen sijalle seitsemän nousee Marja (154). Siis yli sata kommenttia on kirjoittanut 11 blogin seuraajaa.
Mistään tilastoista en löydä kuinka paljon eri kommentoijia on ollut, mutta varmaan lähelle sata. Vuorovaikutteisuus on ilo; minulla jokaisesta kommentista vahvistuu se tunne, etten vaan itsekseni täällä iltaisin keskimäärin tunteroista käytä suoltaakseni ’jotain’ jonnekin tuntemattomaan bittiavaruuteen, vaan että höpinäni menevät jonnekin, nimenomaan jollekin, jollekin tutulle.
Blogini on yhteisö
Näiden kymmenen joukosta Kati Kittilästä, Anneli Salosta ja Toini Kymenlaaksosta sekä Satu Kouvolasta ovat sellaisia, joiden kanssa emme ole koskaan tavanneet, mutta jotka minä jotenkin koen tuntevani. Olisi kyllä ilo tavatakin. Katrin, Jarinin ja Lähes naapurin kanssa on tutustuttu ja tavattu livenäkin, mihin blogilla on ollut ratkaiseva vaikutus – ilman blogia kohtaamisia ei ehkä olisi ollutkaan, emme olisi koskaan tutustuneet paremmin.
Blogini myötä olen saanut myös muutamia sähköposteja lukijoilta. Ne kaikki ”yksityiset” yhteydenotot ja ”lukijoiksi tunnustautumiset” 🙂 ovat ilahduttaneet kovasti! Kiitos vielä niistäkin!
Ja iso ilo ja tässä touhussa pysymisen kannustin ja edellytys, on ollut se, että minua ja blogiani on kohdeltu hyvin. Täällä ei ole ollut mitään ilkeyksiä, ei katkeruutta, ei mollaamista, ei elämänmenoni, mielipiteitteni, kuvieni tai tekstieni halveksuntaa tai asiatonta kommentointia. Toki – myös – kriittinen kommentointi on hyväksi, kommentointi ja keskustelu on tavoitekin. Ja todellakin: kaikenmoinen perusteltu palaute on aina hyväksi. Toisaalta enhän minä provosoikkaan, enhän? Koetan olla perusteetta arvostelematta ja arvottamatta muiden tekemisiä.
Olen saanut täällä paljon tsemppiä ja myötäelämistä niin kivoissa kuin kipeissäkin vaiheissa vuosieni varrella. Kuluneena koronavuonna blogini on ollut jonkinlainen ikkuna muuhun maailmaan. Olen saanut kommunikoida edes johonkin suuntaan. Syvimpien tuntojeni kirjaaminen tänne on ollut lopultakin aika vähäistä, mutta myös eheyttävää ja olen voinut laittaa omia ajatuksiani järjestykseen.
Blogini on (vähän) myös Muistikuvia-yritykseni markkinointikanava, vaikka eihän tämä ole sellainen yritysblogi, joka monella muulla valokuvaajalla on. Sen sijaan Instagram-tilini on ”mainoskanava”, mutta kyllä blogin kauttakin on jotain kuvausjuttuja tullut. Ainakin kalenteri- ja korttitilauksia. 🙂 Kiitos niistäkin.
Tuulestatemmattua ja minä
Ne eivät ole sama asia. Eihän blogissani oikeastaan koskaan ole mitään ihan ”tuulesta temmattua”. Kaikki mitä täällä on, on ”totta”. En vääristele asioita paremmiksi, en kerro epätotuuksia, en vähättele tai suurentele, mutta onhan se niin, että eihän täällä ole ”koko totuus ja vain totuus”. Tälläkin viikolla on tapahtunut jotain minun elämänmenossani koskettavaa, sekä satuttavaa että ilahduttavaa, jota en tänne vuodata.Ei ole mitään syytä sellaiselle. Emme lopultakaan ole ihan yhtä, minä ja blogini. Aika harva meistä on se, mikä näkyy kaikille ulospäin. Mutta eikös sekin ole osa meitä?
Vähän täälläkin ehkä näkyy se ”pieni kansanvalistaja” joka minussa elää: historiaa, perinteitä, Oulua, Lappia, matkoja, ruokaa ja viinejä – ainakin niistä yritän kertoa, saada levitettyä tietoa ja tuntemusta. Jakaa omia hyviä kokemuksia, iloksi ja koettavaksi muillekin.
Blogielämä jatkuu
Nyt blogi ei ole kriisissä, tällä hetkellä en aio, en osaa, vaikka välillä haluaisinkin, lopettaa päivittäistä kirjaamista. Ja kun kerran suorittaja ja mittaaja olen, niin olisipa ilo jos tänä vuonna blogissa käynnit ylittäisivät 130 000 rajan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, että kaikkien aikojen kakkossija on tulossa, mutta sehän on teistä kiinni, hyvät blogissani piipahtelijat! 🙂
Kysely ja arvonta
Olen taas tehnyt jonkinlaisen lukijakyselyn. Näinhän kaikki varteenotettavat mediat tekevät? 😀 Kyselyyn voi vastata nimettömänä, ja kovasti toivon kaikkien osallistuvan, mutta ne, jotka vielä ”kuittaavat” kommenttikentässä vastanneensa, ovat mukana arvonnassa. (nimimerkki riittää hyvin)
Sain viime viikolla yhden kuvaprojektin yhteydessä valita kolme pokkaria ja lisäksi tuli Tuomas Kyrön kirja ”En juhli”, jotka päätin laittaa jakoon, arvontapalkinnoiksi. Arvon viikon päästä (su 30.5.) kaikkien kyselyyn vastanneiden ja kommentteihin kuitanneiden kesken 2 + 2 kirjaa.
Tässä kysely – vastaaminen on nopeaa ja helppoa. Myös kaikenlainen suora sanallinen palaute on tervetullutta. (reija at satokangas.fi)
Pian 5000 postausta tehneenä en kadu mitään. 😀 Jatketaan, hyvät blogiystävät ja -tutut!
Auton mittari näytti +5 C, kun puolilta päivin ajelin Kauppahalliin. Huom. autolla. Ei tullut pieneen mieleenkään lähteä pyörällä, vaikka aikaa olisi todellakin ollut.
Puistola Bakerystä rieska, Riikalta perunoita (uusia! – vastoin odotuksia, eivät huonoja, jos kohta kuukauden päästä vielä parempia…) sipulia – korvasieniä harkitsin, mutta luotan että mökkiviikolla kesäkuussa löydämme niitä itse Ahopään rinteiltä. Ja sitten ostamaan M:lta (kalaliike Pekuri) kalaa: tänään kalakauppaan oli uinut ensimmäinen Perämeren lohi! Toipilas-Pehtoori grillasi ja minä tein oheen vielä tsatsikia ja ”hernepyreepalleroita”.
Olen vuosikymmenien varrella tehnyt jos jonkinlaisilla aineksilla, jukurteilla ja mausteilla tsatsikia ja tänään vielä yksi uusi kokeilu. Jugurttina Lidlin Milbona ”Greek Style Yogurt, Creamy”. Tulipa aidon oloista: eri lailla kiiltävää ja pehmeää kuin turkkilaisesta, Bulgarian tai Valion kreikkalaisesta jugurtista. Hyväähän se niistäkin tulee, mutta kannattaa kokeilla. Tämänkin jukurtin valutin ensin, puolisen tuntia, samoin raastetun kurkun. Lähtee turha neste pois.
Varaslähtö kesään meillä kuitenkin. Hyytävästä säästä huolimatta.
Päivään on kuulunut edellen paljon perhe-whatsappia sekä muuta sähköpostia. Ihan kuvauksiin liittyviäkin. Ja iltapäivällä Juniori kävi potrettikuvauksissa: tarvitsee töihin esittelykuvan, ja kylläpä on ollut säätämistä. Ei meillä vaan töissä ollut mahdollista valita ja säätää, millaiset kuvat nettisivuille laitettiin. Enkä tiedä, kiinnostikokaan niin kovasti. 😉
Touhujen taustalla olen kuunnellut Kaari Utrion elämäkertaa, ei omaelämäkerta, vaan Anna-Liisa Haavikon kirjoittama. Uskonette, että minua kiinnostaa kovastikin. Ja kyllä, ehkä vähän yllättäen, myös yllättää ja kiehtoo. En ole koskaan ollut mikään hänen kirjojensa ehdoton fani, aika monia olen kuitenkin lukenut, mutta nyt näen hänet eri valossa, – rohkeana. Olen kerran tavannutkin hänet, hakenut Oulussa lentokentältä yliopistolle – puolen tunnin perusteella hän oli erilainen kuin elämäkerran perusteella. Tulin tänään miettineeksi, että olen tavannut hyvin vähän ihmisiä, joista on kirjoitettu elämäkerta tai jotka ovat itse kirjoittaneet muistelmansa: onkohan se aina niin, että elämäkerta ja pikainen tapaaminen ovat aika kaukana toisistaan? – Varmastikin.
Myrskyisän yön jälkeen herääminen koleaan aamuun. Puoli Oulua tuntuu heränneen ja kuunnelleen ukkosta, katselleen aamuyön myrskyä, mutta eipä meidän lintukodossa mitään tietoa moisesta. Kuitenkin vähän tavallista aikaisemmin olimme ylhäällä. Minulla kuljetushuki tänään, eikä tällä kertaa ollutkaan kyse lapsenlapsista vaan Pehtoorin yksityisautonkuljettajana toimin.
Pieni leikkausoperaatio terveystalossa aamulla: peukalonhangassa pitkään vaivannut ganglio poistettiin, ja hyvinkin tuttu, kalaasigruppoomme kuuluva, lääkäri oli määrännyt ”kahdeksan viikon sairausloman”. Ilmoitin, että ei kyllä tulla hyväksymään. Semminkin kun sama lääkäri leikkasi myös minulta joskus 20 vuotta sitten samanmoisen hyytelörakkulan sekä pienen luupiikin vasemmasta kämmenselästä, ja minä sain silloin kolmen päivän sairausloman duunista. 🙂
Toisaalta Pehtoori on huhkinut pihahommien kanssa pari edellistä viikkoa siihen malliin, etteipä näillä tiluksilla isompia hommia ole tehtävänäkään. Pesi mm. meidän punaiset pihatiilet Kärcherin painepesurin erikoissuuttimella: kaikki sammalet ja muut pinttyneet möhkät on nyt pois. Ihan kuin olisi uusi kiveys pihapiirissä. Joten huilikoon nyt edes muutaman päivän 🙂 . Epäilen, ettei enempää jaksaisikaan. Siis huilia.
Minä olen leiponut paritkin kakkupohjat pakkaseen, inventoinut korttivaraston, chattaillyt vilkkaasti perheen kanssa – paljon muutakin kuin leikkauspotilaan asioita, aikonut ja aloittanut kaikenmoista. Ja valmistellut viikonlopun postausta, jossa on arvonta!
BTW: eiliseen postaukseen liittyen: eilen illalla linkit Alkon verkkosivuille eivät toimineet, mutta nyt näyttäisi pelittävän. Ja jos jotakuta pätkääkään kiinnostaa aiemmin mainitsemani MTV:n haastattelu, niin se on nyt julkaistu. Turhan ison kuvan sinne laittoivat. Miksi piti ylipäätään laittaa? Ja tekstissä on muutama virhe, ei isoja, mutta kuitenkin. Ehdinköhän koskaan oppia, että pitäisi itse muistaa pyytää saada lukea juttu etukäteen. Yleensä saakin, mutta ei aina.
Viime kesänä kotoilevien ja mökkeilevien suomalaisten viiniharrastajien/nauttijoiden ”hitiksi” nousivat rieslingroseet, joiden syntyprosessin käynnisti suomalainen Master of Wine Tuomas Meriluoto. Hän kertoo MTV:n haastattelussa näin:
– Ajatus rieslingrosee -viinin kehittämisestä syntyi kuten monet timanttiset ideat, vahingossa. Istuimme Etelä-Saksassa Pfalzin viinialueella kotiaan ja viinitilaansa pitävän viinintekijän Axel Neiss’in puutarhassa. Lasissani oli vielä maistelun jäljiltä tilkka pinot noir -punaviiniä, kun isäntämme kaatoi sinne lounasviiniksi valittua kuivaa rieslingiä.
Maku oli hyvä, ja tämän sattuman jälkeen Neiss´in viinitilalla ryhdyttiin kehittelemään riesling- ja pinot noir -yhdistelmäviiniä. Niinpä viime kesänä Alkossakin oli myynnissä juuri (saksalaisen Weingutt Neiss’in) That’s Neiss Pink Rieslingja lisäksi chileläinen Torres Digno Riesling Rosé.
Me olemme nuo molemmat viinit maistaneet (viime elokuussa mökillä?) ja ensimmäinen on minun makumuistoissani ihan ”turha viini”, ei ollenkaan ´neiss´. Torresin Digno Pink ei saanut aikaiseksi mitään erityisiä innostuksen ja ihastuksen huokailuja, – ´mutta ”ihan kiva” kesäviini.
Kuten etiketistä näkyy, viinissä on rieslingiä, pinot noiria ja vettä, kyllä: H2O. Torresin roseerieslingissä ei ole vettä. Miksi näin? – EU:n viinilainsäädäntö ei salli punaisten ja valkoisten rypäleiden sekoittamista (paitsi samppanjoissa), joten valkoisen rieslingin ja punaisen pinot noirin sekoituksiin lisätään yksi prosentti vettä, minkä jälkeen tuote voidaan myydä ”viinijuomana”. Etelä-Amerikassa tällainen ei ole tarpeen, joten Torresin Chilen tuotantolaitoksissa rieslingrosee voidaan tehdä ilman vesitipalla lantraamista. Melkoista nippologiaa, tai tiputtelua paremminkin.
Roseeviini – puna- vai valkoviiniä vai jotain ihan muuta?
Entäs perinteiset roseet? Roseet ovat punaviinirypäleistä tehtyjä viinejä – rypäleiden punaiset kuoret ovat saaneet antaa vain hetken makua ja väriä viiniin. Roseeviinin etiketissä voi olla myös jokin seuraavista: blush, blanc de pinot noir, cabernet blanc, chiaretto, clairet, clarete, pink, rosado, rosato, vin gris, white zinfandel, weissherbst, rotling, schillerwein. Ne ovat selkeästi kesäviinejä, nekin. Ja niiden suosio on Suomessa parin viime vuoden aikana noussut hyvinkin paljon.
Meidänkin piazzalla ja mökkiterassilla niitä on varsinkin kesäisten kasvisruokien tai vaaleiden kalaruokien kanssa nautittu, mutta silloin ”ulkoviinilliset” syyt ovat olleet viinivalinnan takana: roseet ovat niin kauniita, kesäisiä ja vähän sellainen, miksipä ei pari kertaa kesässä roseetakin. Torresin ikiaikaisesti Alkon listoilla olleen cabernet sauvignon -roseen lisäksi olen tykästynyt Ca´Bottan roseeviiniin, jota ei Suomesta ole saanut kuin monta kesää sitten lyhyen ajan. Haaparannasta sitä joskus toin, Italiassa sitä on nautittu ja nyt sitä on meillä täällä taas!
Toissaviikolla tilasin Viinikellari.comin kautta laatikollisen kesäviinejä toimitettuna suoraan kotiovelle. Neljä pinkkiä/roseeta ja pari samppanjaa.
Keskellä on perinteiset punaviiniroseet Zenato ja Villa Wolf, jotka löytyvät myös Alkon hyllyiltä ja ne on testattu ja hyviksi havaittu, varsinkin Zenato, mutta oikeassa reunassa on yksi näitä uusia pinkkiriesling-viinejä, huom. H2O -merkintä.
Ja sitten vielä oranssiakin viiniä?
Niitäkin on muutama testattu. Ne on (minusta) hinta-laatusuhteeltaan aika tyyriitä, ja luulenpa, että ne pitäisi osata ihan tarkkaan täsmätä ruoalle, jotta maku pääsisi oikeuksiinsa. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tämäkin harvinaisuus.
Ja tässä linkki tuoreeseen artikkeliin, jossa meidän Junioria on haastateltu. Kertoo jutussa, missä ja miten oranssiviinejä valmistetaan, myös ruokasuosituksia löytyy. Artikkeli on täällä: Oranssiviinit
Onkos näistä kokemuksia? Tai mikä on kesän paras viini? Mitäs suosittelet kokeiltavaksi? – Virtuaalivinkkejä tännekin päin, kiitos! 🙂
Tuntuu hyvälle kun voi merkitä kalenteriin jotain: menoja, ”perhepäivähoitopäiviä”, valokuvauskeikkoja (olen lupautunut hääkuvaajaksikin!), lasten kesälomia, sovittuja juttuja, ystävien tapaamista, suunnitella mökkiviikon ajankohtaa – ihan kuin pitkään jatkunut staattinen tila, jossa päivät vain seuraavat toisiaan ilman erityisiä odotuksia, olisi muuttumassa. On jo fiilis, että ”uusi normaali” alkaa olla eletty, että hiljalleen palataan elämänmenoon, jossa on jotain odotettavaa, että on vähän vapaampaa, vaikka ei tässä kovin sidotuksi ole tuntenutkaan. Mikäpä tässä taas!
Vaikka pientä maailman avautumista on odotettavissa, niin arki ja viikonloputkin, paljolti varmasti kesäkin, sujunevat edelleen kaksin kotoillen, ja ehkä siksi olinkin tänään kaupungilla kodin sisustuksen kohentamisen merkeissä. Ensinnäkin vein SPR:n Konttiin ja kierrätykseen omia ja kodin ”vanhentuneita” tekstiilejä (vaatteita ja liinoja, pyyhkeitä ja kattiloita) mutta myös etsin sieltä jotain pientä uutta. Nyt kuten joskus ennenkin (mm. pieniä mariskooleja), löysin sieltä taas yhden pienen koriste-esineen/astian. Stefan Lindforsin koboltinsininen Boy-juomalasi on nyt meidän Huvilassa, jossa on ennestäänkin kaikkea (reissuista tuotua) sinistä. Boy-lasi saa siellä palvella pienenä kukkamaljakkona.
Decorassa kävin: meidän takkahuoneen hyvät, pian parikymmentä vuotta hyvin palvelleet nojatuolit ovat edelleen kuosissaan, ryhdikkäät, sopivat, mutta kaipaavat uuden verhoilun. En vielä löytänyt uutta kangasta niihin, ja kyllä hinta-arvio projektista pistää miettimään, että onko verhoilu sittenkään tarpeen? Mutta uuden sänkypeiton mökille tilasin. Se vaan oli ”pakko”.
Aikeeni oli käydä myös ompelijan luona, viedä muutama vanha iso liina ommeltavaksi kaitaliinoiksi ja käyttämättömät kesä(juhla)housut modistettaviksi, mutta siinä vaiheessa olin jo uuvahtanut kaupoissa kulkemiseen, joten päätin jatkaa toiste. 🙂
Ajelin kotiin, vaihdoin ulkoilukamppeet ja lähdin pyörähtämän lenkin Kello-Virpiniemi-Haukipudas. Se sujui paremmin kuin shoppailu etc hommat, – ja tuntui hyvälle. Tämän kauden ensimmäiset tuhat kilometriä alkavat olla pian poljettuna. 😀
