Reija

Sadekuuroja aamupäivällä. Hyvä niin, niiden aikana sain tehdyksi kaikkia pieniä kotityörästejä pois. Pois mielestä, näkyvistä. Ja puolelta päivin jo selkeni ja lämpeni. Pakkasin pyörän satulalaukkuun kameran ja pari objektiivia vakaana aikeena kuvailla kauniin kotikaupungin rantoja ja raitteja. Kuvia keväisestä Oulusta. Kahden tunnin lenkin aikana en edes avannut pakaaseja. Parin juomatauon aikana kännyräpsyjä… Tämmöiseksi se on mennyt minun kuvausintoni.

Mutta näkeehän tästäkin, että vihertää (ja siitepölyttää!!). Ajelin mm. Pyykösjärven rannan ja Hietasaaren (Hartaanselän) kautta etsiskellen niillä pesiviä joutsenpariskuntia, jotka olen jo aiemmilla kierroksillani nähnyt. Niillä kerroilla ei ollut kameraa ja pitkää objektiivia mukana, ja nyt kun oli, niin joutsenista ei tietoakaan. Linturetkeilijöitä varsinkin Pyykösjärven rannalla aika moniakin.

Iltapäivällä pihahommissa, eikä sitten juuri muuta.

Pihallamme kasvaa (valkovuokkojen lisäksi 🙂 ) mm. yksi tämmöinen. Osaako kukaan sanoa, mikä se on?

Valkovuokot kotipihan illassa. Tänä vuonna niitä on meillä enemmän kuin koskaan. Eikä niiden kasvu täällä Perämeren rannoilla ole mikään tavallinen juttu. Me olemme saaneet turppaan vuosia sitten Oulunsalosta, ja siitä olemme saaneet pariin kolmeen paikkaan pihalle niitä leviämään. Tänä vuonna muutama kukka nousee kivijalan vierestä pikkukivien välistäkin. Tänään nämä kukkimalla ilahduttavat erityisesti; äitienpäiväksi eivät ehtineet, mutta nyt.

Aurinko on tänään hellinyt vasta iltapäivän lopulta. Aamulla olin pienten kanssa leikkipuistossa ja kyllä tuuli kylmästi. Sepä saikin sitten liikkumaan ja kiikkumaan kunnolla. Muutoin päivä sisällä. Nopeasti kuuluu aika, vaikka ei mitään erityistä ollutkaan ohjelmassa. Erityistä kyllä taustalla…

”Titi”, kuten Eevis isäänsä kutsuu, tuli kustannuspaikalta kahden jälkeen, ja ryhdyttiin puuhaamaan ruokaa. Grillistä entrecotea, ja sen oheen kaikenmoista kokkailin. Tuntuu sunnuntailta.

Iltaseitsemältä on vielä niin lämmin (ja sääsketöntä), että avasin työhuoneen oven. Lämmin huokuu pihalta sisälle, lintujen iltalaulut kuuluu ja Pehtoorin asentama ”vesiaihe” (= pihalla oleva ”vesipallo”) pulputtaa, mikä sekin kertoo, että on siirrytty kohti kesää. Tänään tuntuu kesältä. On tuntunut aamuvarhaisesta asti.

Avasin nimittäin eilenkin illalla oven pihalle, istuin nojatuolissa, kudoin ja kuuntelin merkillistä romaania (Grand Hotel Europa) ja eilisen illan oven avaus oli ”kohtalokas”. Jossain välissä pujahti sisälle orava, joka pihapiirissämme pyörii. Ja aamukuudelta se heräsi, ehkä hätääntyneenä tai jostain muusta syystä se aloitti pienen ”naputtelun”. Aikani sitä kuunneltuani nousin ylös ja tsädäm! Meillä on orava sisällä, ja se pitää METELIÄ! Saimme sen häädetyksi, mutta ei puhettakaan,  että kuuteen tuntiin jäänyt yöuni olisi enää jatkunut. Argh!

Mutta onneksi oli kesäaamu, oli helatorstai vailla lupautumista mihinkään, pl. systerin kanssa kahvitreffit, mutta nehän eivät ole pakko, eivätkä rasite, päinvastoin. Niinpä rukkasin päiväohjelmaa, ja lähdin jo aamutuimaan pyöräilemään. Koiteliin en aikeista huolimatta sittenkään suunnannut, vaan uusille reiteille hakeuduin: Kaakkurin kupeessa (itäpuolella) on asuinalue nimeltä Metelinkangas. Se ei varsinaisesti ole pääpyöräilyreittien varrella, joten en ollut koskaan siellä kunnolla liikkunut.

Tänään liikuin. Helatorstaina helteisenä aamupäivänä ajelin ristiin rastiin ja hämmästelin. Tällaistakin Oulussa? Metelinkankaalla kesäisen aamun hiljaisuudessa, puhtailla kaduilla, mustien ja valkoisten omakotitalojen, puisten sellaisten, pihoilla oli paljon Tesloja. Eikä se ollut vain yksi piha, jossa oli kaksi autoa tyyliin toinen valkoinen ja toinen musta. Ihan kuin sekin olisi rakennuskaavassa niin määrätty.

Aikuisia ei näkynyt pihapiireissä, mutta kaduilla pyöräili ja potkulautaili alakouluikäisiä ja nuorempia lapsia, pellavapäisiä, kiharatukkaisia, kesäkamppeissa, iloisina … Miksi minulle tuli olo kuin olisin Ruotsissa? Melkein kuulin lasten diskuteeraavan siitä, kenen vuoro olisi ekana mennä trampoliinille, joita näytti joka toisessa pihapiirissä olevan. Ja niissä ”jokatoisissa” olikin sitten erityisen hienosti hoidettu piha, ehkä kaksi Teslaa ja monta havupihtaa ja rautapenkkiä. Oikeasti tuli olo, että olin jossain epätodellisessa maailmassa. Ehkä se oli lämpö ja pyhäaamun verkkaisuus jotka tekivät miljööstä oudon.

Epätodellista oli myös Ainolan puistossa ja kahvila Kiikun patiolla. Siellä treffasimme sisaren kanssa. Emme kumpikaan olleet koskaan nähneet siellä niin paljon ihmisiä: jono jäätelökioskille oli ainakin 50 metriä, eivätkä turvavälit edes olleet isoja. Leikkipuistossa oli kymmeniä, kymmeniä lapsia. Siellä oli sellaista kaupunkielämää, jollaista Oulussa ei kovin usein tapaa.

Iltapäivän lopulla piipahdimme Pehtoorin kanssa lyhyesti Juniorin kutsumana Taskilantiellä, jossa oli pienetkin. Vaikka edellisestä näkemistä ei nytkään ollut kulunut kuin reilu viikko, tai noh, melkein kaksi, niin taas lapsilla kesti tovi ennen kuin oltiin taas omillaan, mutta sitten olisivatkin jo tulleet mukaamme, kun lähdimme takaisin kotiin. Noh, huomenissa on mummilan perhepäivähoitohuki aamupäivällä. 🙂

Minä sykkelöin vielä Pateniemen Lidliin. Lidlissä on Italia-viikot, mikä vastasi hyvin sään ja kuunneltavan kirjan herättäneeseen Italian ikävään. Parsaa Kellogs´n kera sekä monenlaisia antipastiherkkuja kotipiazzalla. Viileä ruoka maistui juuri tänään hyvälle. Juuri tänään ei huono päivä.

Aurinko Oulun yllä aamulla. Oikealla näkyy (pitkällisen vitkuttelun ja valitusruljanssin jälkeen) rakenteilla oleva uusi hotelli.

Tässä vaiheessa minulla oli vielä välipusero anorakin alla ja hanskat kädessä, kun olin matkalla kohti Kempelettä. Puolelta päivin ne olivat todellakin tarpeettomia: helleraja ylittyi iltapäivällä heittämällä!

Kävin tarkistamassa joko Kempeleen vanhan kirkon remontti olisi valmistunut, mutta vielä oli aidattu koko kirkkopiha… Tovin hautausmaalla käveleskelin, ei yhtään uutta nimeä, mutta ”sairaalavalokuvaaja”. Pari vuosikymmentä sitten kuollut. Enpä ole koskaan ennen törmännyt hautakivissä tai muutenkaan tuommoiseen ammattinimikkeeseen. Mistähän hänen työnkuvansa koostui?  (edit 13.5. aamulla. Hesarissa tammikuussa ollut pitkä juttu sairaalavalokuvaajan työstä. KLIKS )

Ajelin (kauppakeskus) Zeppeliiniin jonka Suomalaisesta kirjakaupasta muistikirja ja muuta ”toimistotarviketta” – se on paljon selkeämpi ja valikoimaltaan parempi kuin Valkean Suomalainen kirjakauppa.

Lämmin kahvi ei tuntunut hyvältä idealta joten hemmottelin itseäni Espresso Housen jäisellä cappuccinolla (Salted Caramel). Olipa melkoisen herkun jälkeen voimaa ja syytä polkea vielä muutama kymmenen kilometriä! 😀

Kotiin palauduttua en raskinut sisälle jäädä, joten yrttipenkkien kääntö ja perusteellinen putsaus oli just passelia puuhaa. Kylvöksiä ja pieniä auringonkukan taimia en vielä uskaltanut istuttaa pihalla; tämä hellejakso ei montaa päivää meitä helli, ja yöt voi vielä olla kylmiä. Mutta nyt nautitaan lämmöstä. Tuntuu niin hyvälle.

Tulin juuri lääkäristä. Kartiokeila-kuvassakin kävin. Kuulin, että ei oikein mitään löydy, eikä mitään voi tehdä. Lääkäri totesi, että ”hermojen, hermojuurten ja hermopunosten sairaudet, nehän ne särkee, sellainen kolmoishermosärkyhän se on – pärjäätkö olemassaolevilla lääkkeillä?”, minä totesin, että ”särkee paljon ja että lääkkeitä on vaikka kuinka paljon”.  Maksoin melkein 400 euroa ja sanoin näkemiin.

Poljin vesisateessa kotiin ja nyt lähinnä raivostuttaa. Ihan hitosti.

Kaikenlaista uutta vireillä, tekeillä, aloitettu, aiottu…

Olen aloittanut uuden harrastuksen. En ole koskaan käynyt joogassa, enkä mennyt nytkään, mutta pari viikkoa sitten törmäsin somessa ”Joogaa jäykille” -verkkokurssiin, joka oli tarjolla melkein puoleen hintaan alennettuna, ja minähän sen ostin.

Orientaatiopätkät olen katsellut, yhden avaavan aamuharjoituksen oon tehnyt, ja pari kertaa rintakehää avaavan (iltaan sopivan) harjoituksen. Ja olen tykännyt.  Minähän olen tavattoman kankea, kaikkea muuta kuin notkea, ja yläkropan jumit ovat vallitseva olotila kehossani ympärivuotisesti, – tosin hiihto vähän jelppas niiden osalta. Eikä minusta ole ryhmäliikkujaksi, eikä rentoutumaan saatikka joogaamaan jossain porukassa tiettynä aikana, tietyssä paikassa. Pyöräilykauden ollessa jo täydessä vauhdissa todellakin tarvitsen venyttelyjä.

Nämä reunaehdot selittävät hyvin, miksi tämän kurssin otin/ostin kokeiluun. Hyvä juttu on sekin, että kertakorvauksen jälkeen ohjatut tuokiot on kotona käytettävissä milloin vain; kurssille on pysyvä kirjautumisoikeus. Ja pidän ohjaajasta (Katja Ojala), joka selittää miksi tehdään ja selittää hyvin miten tehdään, ja antaa vaihtoehtoja, jollei taivu (olkapäällä ei vaan pysty tekemään likikään kaikkia juttuja) ja hän on sopivan rauhallinen. Tämä vaikuttaa antoisammalta kuin oli Fotojooga-kurssi. itse asiassa minä olin sille kurssille väärä tyyppi. Moni mukana ollut varmasti sai sen annista irti paljon enemmän kuin minä.

Olen aloittanut myös uuden ison neuleen kutomisen. Kesäksi itselleni merimieshenkinen puuvillaneule on jo puikoilla – ekstempore pyörälenkillä poikkesin lankakauppaan ja ostin kilon lankoja. Ostin langat tähän malliin, mutta päätinkin, että teen tämän. On siis vähän koetettava itse soveltaa ohjetta, koska lanka on eri, joten saapa nähdä, tuleeko tästä muuta kuin kesäneule, ehkä vain huivi? 😀

On palattu tupaantuliaisista.

Ne oli vähän kuin talkootkin. Talkoot tarkoittivat lopulta ruoanlaittoa ja nyyttäreitä.

Olipa mukava. Olla nuorten parissa, nauttia muiden tekemistä sapuskoista. Ja hyvin valituista viineistä. Livemusiikista. Olla pois kotoa. Muistella menneitä, syväluodata kokemuksia…

Tärkeää oli että meidätkin oli kutsuttu.