Reija

Tuoreutta ja terveyttä – palmusunnuntaina tunturissa

Tämä on se kohta kun tullaan Rumakurun suunnasta kohti Laanilaa – neljän ladun risteyksestä tai Iisakkipäältä kuten me tänään. Mietin, kuten monta kertaa ennenkin, että mikä on tuon liikennemerkin tehtävä. Se on ollut ladun vieressä iät ajat. Hiihtokielto, yhden eniten hiihdettävän ladun varrella? – Miksi, mitä se tarkoittaa?

Aamupuuron äärellä oli pienen pieni hetki, jolloin mietittiin, jotta josko lähdettäisiinkin kotiin jo tänään, palattaisiin Ouluun, kun kerran sää näyttää täällä jatkuvan lumisateisena ties kuinka monta päivää vielä.

Mutta kun ensimmäinen must-juttu (kuvauskeikka) on vasta keskiviikkona, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä lähteäkin ladulle eikä Ouluun. Onneksi lähdimme heti kymmeneltä, jolloin pieni pala sinistä taivasta oli näkyvissä.

Niinpä sateetonta ja välillä aurinkoistakin taivalta riitti ihan viime kilometreille: Kuutamoladullla jo hipsutti lunta, Prospektorilla (viimeiset 2 km) ihan läpimärkää räntää. Se jo vähän hiivutti iloa.

Mutta olimmepa Laanihovin ja monotanssien huudeilla taas valinnan edessä: tansseihin vai möksälle? – Kello ei ollut vielä likikään kahta, eikä tiedossa livebändiä, joten palasimme lähtöruutuun (= Piispanojan parkkipaikalle) ja mökille.

Palsternakkapasta oli oikein hyvä ”paastoviikon” sapuska. Sopii kyllä varmasti pääsiäispyhien tarjoiluihinkin. Että se on hyvää ja niin makiaa. 🙂 Suosittelen.

Palmusunnuntaina ei kohtaamisia, ei ovella kävijöitä, ei yhtäkään virpojaa, eipä täällä Hangasojalla paljon muita kuin me. Viikko täällä kaukana kaikesta…

Tuoreutta ja terveyttä täältä kuitenkin kaikille toivottelemme. Ja rauhaa. Paljon rauhan toiveita tämän vuoden virpomisiin…

Mökkielämää

Mökkihöperöitä

Harvoin näinä huhtikuun viikkoina on ollut näin paljon lumi-, räntä- ja vesisateita silloin, kun me on täällä Hangasojan varrella retiriittejä, pääsiäisiä ja talvilomia vietetty. Nytkin sataa märkää, hyvin märkää räntää. Yöllä oli tullut taas muutama sentti lunta, hangen korkeus on nyt yli metrin.

Noh, eipä moinen ole iso murhe. Päätimme viettää pirttipäivän. Ja sitten, emme kuitenkaan viettäneet. Kauppareissua ennen kävimme Kakslauttasen West Villagessa ajatuksena vierailla sen taidegalleriassa ja tutustumassa uuteen, Euroopan suurimpaan planetaarioon. Ihan linjassa ko. paikan olemassaolon, tiedottamisen ja melkein salamyhkäisten avoinnaoloaikojen suhteen ne olivat kiinni. Siispä ajelimme Kuukkeli-kauppaan.

Kauppareissulta palatessa Pehtoori päätti, että tänään on lumenpudotuksen aika ja kapusi Tuulentuvan katolle. Mie yritin aikani, että vain luppoilisin, mutta ei se taaskaan onnistunut: kun sade taukosi, lähdinkin ”kotiladulle”. Siispä Laanila – Rönkönlampi – Poroaita ja takaisin. Vain paluumatkalla satoi vedensekaista räntää. 😀

Ja juuri kun suunnilleen tasan kahdelta olin Laanilassa, kuului kauas ulos asti Monotanssien ensitahdit. Siinä sitten miettien, menenkö mukaan, semminkin kun tiesin ystäväpariskunnan siellä olevan, mutta kyllä ajatus mökkisaunasta vei sittenkin voiton.

Aasialaista kalaruokaa ja espanjalaista valkoviiniä. Ruoka kelvollista ja viini niin hyvää, että sitä voin suositella. Äyriäisille varmasti ihan nappiosuma. Pazo de Villarei Albariño (15 €). Olen tainnut suositella joskus aiemminkin, mutta haitanneeko.

Mökkielämän suuria tapahtumia on, että keltaista ja vihreää on vähän joka nurkalla. 🙂 Näin mullistavia juttuja nyt. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihtopäivä

Saariselän latuverkosto on laaja ja hyvin huollettu! Ja latujen varsilla on päivätupia ja latukahviloita, joissa useimmissa on tullut piipahdettua vuosien varrella. Joko yli 30 vuotta sitten tai muutaman edellisen vuoden aikana. Rautulammella en muista koskaan ennen käyneeni, ja kun siellä päivätupa paloi pari vuotta sitten ja nyt on uusi (paljon keskustelua aiheuttanut) tupa valmiina ja nyt kun tuntuu, että hiihtokunto yltää sinne ja takaisinkin, niin päätimme yhdessä (sic!) lähteä tänään sinne.

Aie vaati aurinkoa ja lupaavaa luistoa parinkymmenen kilometrin lenkille, ja nämä ehdot näyttivät aamulla täyttyvän.

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen aamuyhdeksältä lähdimme (ensin autolla) reppu pakattuna eväillä, kahvilla ja kameralla kohti Suomen ladun majaa Kiilopäällä.

Sieltä retki alkoi ylös tunturin kuvetta haarakäyntiä pari ensimmäistä kilometriä. Ja aurinko paistoi aina vain komeammin. Niin hyvä olo. Kun eilisen illan ja yön oli satanut pakkaslunta ja aamulla latukone ajellut, niin ladut pehmeät – siis ei lentävä keli, mutta ei myöskään vaarallisia laskuja. Uskalsimme nauttien lasketella kohti Rautulammin laturisteystä.

Ja sitten! Latu Rautulammelle oli ajamatta, vain aika tukkoinen luonnonlatu, joten yhteispäätöksellä skippasimme alkuperäisen suunnitelman: siispä hiihdetään Luulammelle.

Niin tehtiin. Melkein ruuhkaisessa latukahvilassa nautimme kaakaon (minä) ja kahvi-munkin (Pehtoori) ja taival jatkui Rumakurulle. Aurinko paistoi, suksi kulki, ei huolen häivääkään. Lappi!

Retkieväiden jälkeen kohti Vahtamapäätä ja kohti Ahopäitä. Aurinkoa, hiljaisuutta, liikkumisen iloa.

Hiljalleen alkoi tuuli nousta, ei paha, mutta jo pilveili, vastatuuleili.

Nousimme Ahopäälle, laskettelimme tovin, ja taas tamppaamista. Kunnes Kiilopään keskus jo näkyi. Leppoisaa laskettelua pehmeällä latu-uralla…

Ehkä tämän kuvauksen perusteella voi saada sen käsityksen, että ollaan hiihdetty vähintään 50 km mutta ehei, se parikymmentä tuli täyteen. Ja siihen olen oikein tyytyväinen. Oli ihan hurjan hieno hiihtopäivä. Toivottavasti kausi jatkuu vielä muutaman päivän…

Rantasauna, toissapäiväisen vierasillallisen rääppiäiset ja päiväunet täydensivät tämän päivän. Elämä on. Hyvä päivä tänään.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Luonnollisesti – ulkona ja ruokapöydässä (ja PS)

Voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia, hävettää kertoakaan, mutta kerronpa silti. Kun ei ole käytössä toimivaa kuvankäsittelyohjlemaa (joka on välttämätön, että ”oikealla” kamerallani otetuista ns. raakakuvista saa (julkaisu)kelvollisia), on osa mökkkielon riemusta ja tekemisestä kadoksissa. Täällä mökkimaisemissa on aina kuvattavaa, sekä myytäväksi, postattavaksi, ihan vaan kuvaamisen iloksi ja opiksi, harrastukseksi, mutta nyt! – Nope!

Mutta yksi kuva sentään tässä. Se kertokoon, että toisin kuin säätiedotus ”uhkaili”, tänään ei ole ollut pilvinen ja lumisateinen päivä, vaan suurimmaksi osaksi kaunis pikkupakkasen, sopivasti paistavan auringon päivä. Aamupäivällä paistoi aika lailla kunnolla, ja silloin olimme hiihtämässä Kiilopään – Sivakkaojan suunnalla. Otin paljon kuviakin, mutta…

Ja sitten iltapäivällä Hangasojan hangilla. Kerta kerralta, vuosi vuodelta luonto, sen puhtaus, levollisuus, kauneus ja karuus on tärkeämpää. Se tekee hyvää, rauhoittaa. Auttaa hengittämään syvään. Panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja muistamaan kiitollisuuden. Että tämä kaikki hyvä on.

Eilenkin oli aika hyvä hiihtopäivä, mutta isoin juttu oli, kun saimme iltasella oululaisia kalaasiystäviä mökille syömään. Kuten viime vuonnakin he ovat tällä samalla viikolla yhtä aikaa kanssamme näissä maisemissa, joten oli hyvä tavata.

Kovin kummoisia en kokkaillut: vähän lapaksia alkuun, pääruoaksi käristystä ja pottuvoita ja Aura-murua, sokeroitua puolukka-karpaloa sekä palsternakkatikkuja. Siitäpä energiaa hiihtäjille!

Ja jälkkäri. Tähän menukokonaisuuteen meillä kuuluu yleensä automaattisesti leipäjuustoa ja hilloja, mutta nyt halusin jotain pääsiäiseen viittaavaa, jotain uutta. Perinteinen kevytpasha tuunattuna lappilaiseksi.

Hillapasha mökkikeittiössä

2 tlk rahkaa (esim. toinen lakkarahkaa ja toinen tavallista)
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
3 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, rusinoita
50 g mantelirouhetta tai -lastuja
2 dl hilloja

Vaahdota kerma, lisää sokerit. Lisää joukkoon rahka ja muut aineet.
Laita massa muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.
Anna valua vuorokauden tai pari kevyen painon alla.

Kumoa pasha lautaselle, koristele marjoilla.
Tarjoa marjojen, kermavaahdon ja colomban tai pullaviipaleiden kera tai ihan vain sellaisenaan.

Jos olisi ollut tuollaisia kuivattuja sitrusten siivuja kuten bannerikuvan kakussa ja jollaisia on kyllä kotona, olisin laittainut koristeeksi. Mutta ei ollut. Mökillä ei voi olla kaikkea… 🙂

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

PS.

Tämä vaatisi kyllä enemmän kuin pelkän PS:n. Vaatisi kokonaisen postauksen, mutta en ainakaan vielä pysty.

Ensimmäisen kuuntelutunnin jälkeen aloin jo surra, että kirjan loppu on pian. Nyt se on loppu, enkä sure. Kuuntelen uudelleen. Sellaista en yleensä tee. Nyt teen. ”Keskeneräisyys” selittävänä, anteeksiantavana ja lohduttavana mutta myös haastavana tunteena koskettaa kovasti.

Mikko Kuustosesta olen tykännyt aina. Nyt myös kunnioitan, entistä enemmän.

Artistin itsensä kirjoittama ja lukema omaelämäkerta, jossa on myös hänen uutta musiikkiaan.

Elämä on opettanut, ja Kuustonen osaa pukea oppimastaan paljon sanoiksi. Ja kirjoittaa hyvin, kieli on kaunista, teksti ei junnaa. Suosittelen lämmöllä. @kuustonenmikko

Niitä näitä

Mökin sisustuspuuhia

On viisitoista vuotta siitä, kun tämä meidän Myötätuuli-mökki valmistui. Vuoden 2007 pääsiäisviikolla muutettiin saman pihapiirin Tuulentuvasta Myötätuuleen. Silloin Tuulestuvasta tuli vierasmökki, nuorison mökki.

Vuoden loppuun 2017 mennessä Myötätuuli-mökki (tai kakkoskodiksikin tätä kai voisi nimittää) oli sisustettu suunnilleen kokonaan. Tänne hommattiin melkein kaikki uutta. Sisustussuunnittelijaystävä piirsi suunnitteluohjelmalla huonekaluille paikat: tänne asti kun ei mitään haluttu roudata kokeiltavaksi, vaan oli hyvä nähdä suunnitelma kuvina ja vasta sitten tehdä hankintapäätös.

Minulla/meillä on syvällä sellainen ajatus, ”että kun kerran hankitaan, niin sitten hankitaan sellaista, ettei tarvi uutta hankkia vuosikymmeniin”. Eikä olla hankittu. Ei olla kyllästytty mökin sisustukseen, eikä mikään ole kulunut, rispaantunut tai rikkoontunut käyttökelvottomaksi.

Mutta NYT on jotain uutta tullut vanhan tilalle. Ensinnäkin ”pikkukamarissa”, jonka seinällä on ollut suunnilleen se ainoa vanha, mitä täällä on ollut eli iso poppana”ryijy”, joka oli minulla jo 1970-luvun lopun opiskelijaboksissani, on saanut lähteä. Se on koko ajan ollut vähän ankea, jotenkin väliaikaisen näköinenkin. Se sai nyt lähteä kierrätykseen ja tilalle tuli kaksi taulua.

Kotona siivotessani löysin kaksi Kiinan-matkalta Suzhousta ostamaani kehystämätöntä pientä vesivärimaalausta. Vein ne kehystettäväksi ja nyt ovat seinällä. Miten kirsikanpuun kukkiva oksa ja kiinalaiset kirjanmerkit sopivat Lapin mökin kamarin seinälle? Oikein hyvin. 🙂 (laitan paremman kuvan — joskus)

Toinen juttu: kun viimeksi siivosin Tuulentuvan (= vanhan mökin) puolella, hoksasin, että siellä olevat äidin aikanaan meille omakotitalon kodinhoitohuoneeseen 1970-luvulla teetättämät räsymatot, jotka ovat vuosikymmeniä olleet täällä ja ovat jo kertakaikkisen kulahtaneet ja lurpahtaneet, ovat tehtävänsä tehneet.

Siispä täältä Myötätuulesta kaksi keittiön kaunista punaista räsymattoa lähti Tuulentupaan ja tilasin tänne ihan uudet hienot matot. Muistanette kun kerroin meidän matkapossun tyhjentämisestä. Vuosikausia säästettiin isoon pankkiin, säästöpossuun, kolikoita, joita olikin sitten monen sadan euron edestä. Matkakassahan se oli ollut, mutta pandemian myötä muuttui sisustuskassaksi. Matkapossusta tulikin lentävä matto?!

Tilasin niillä rahoilla mökkikeittiöön kaksi uutta mattoa.

Ensimmäisessä kuvassa on Pappelinan muovi”räsy”matto: väri on zinfandel/pinot noir. Pappelina-mattoja meillä on (kotona) monta, ja olen kyllä tykännyt niistä. Ovat pehmeitä, eivät näytä muovisilta, ne on helppo pitää puhtaina ja pestä.

Isompi matto oli sekin alennuksessa, vaikkei sittenkään mikään edullinen. Se on Carpet Vistasta tilaamani Gabbeh-matto – paksu ja painava villamatto. Ja niin hyvän värinen, tuntoinen. Se on oikein mieluinen.

Nyt on sisustettu. Tuskin ihan heti mökillä tällaista tapahtuukaan… 🙂

Tänään meillä oli ruokavieraita, kalaasiystäviä, ja kyllä, kyllä se hillapasha oli hyvää. Huomenna palaan tähän päivään. 🙂

Niitä näitä

Kuukkeli is back!

Sää kuin pitkänäperjaina. Tietäjät tietää: Saariselällä on ”aina” pääsiäisperjantaina hillitön pyry, räntäsade tai lumisade, myrsky ja/tai vesisade. Tänään on ollut lumisade ja kaiken peittävä tuisku. Ei puhettakaan siitä, että olisi tehnyt mieli lähteä ladulle.

Niinpä lähdimme aamupäivällä ”kaupoille”. Onhan meidän mökkitienoon ”oman kylän kauppa” Kuukkeli noussut kuin Fenix-lintu tuhkasta. Viime torstaina avattiin helmikuun lopulla maan tasalle palaneen kaupan korvaava ”pikku Kuukkeli” melkein entisen kaupan naapuriin. Siula-kiinteistön lähes koko alakerta on nyt Kuukkelin käytössä.

Yläkerrassa on edelleen Jäämeri-näyttely, mutta siellä keskilattialla vähän Kuukkelin matkamuisto-osastosta sekä collegeja ja T-paitoja etc.

Pääovesta tullessa oikealla (jossa oli joskus Kotipizza) taitaa olla pieni tila Alkoa varten? Se avataan ensi viikon torstaina.

Eikä Kuukkeli olisi edes varjo entisestä, jollei siellä olisi postikortteja ja ennen kaikkea jälkiä yhteistyöstä Souvareiden kanssa!

Ei me lippuja tansseihin ostettu. Eikä edes kortteja (äidille – kuten aina ennen).

Mutta savupororieskaa ja Kuukkelin karjanlanpiirakoita kyllä.

On hyvä, että tietyt asiat elämässä pysyvät! 🙂

Iltapäivän askareeksi järjestin itselleni mökkisaunan (ei rantasauna) ja kylppärin kuurnaamisen. Nyt on laattojen välitkin jynssätty. Vasemmalla kädellä voi ihan hyvin tehdä sellaistakin! Puhtaanapitopuuhat ovat tiettyyn rajaan asti oikeinkin hyviä sijaistoimintoja ja energian purkamista. Huomenna soisin lähteväni kunnolla ulos!

Ja huomenna ehkä kerron (ja näytän) minun mökin sisustuspuuhistani. Niitäkin on tässä tullut tehtyä. 🙂 Jotain ihan uutta on täällä. Ja jos onnistuu, niin hilla(pääsiäis)pashan ohjekin on tulossa. Huomiseksi on luvassa väärtejä mökille…

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pieniä, isoja asioita

Koska näytti siltä, että tänään puolelta päivin alkaa suunnilleen viikon kestävä lumisade ja koska olin herännyt kun oli vielä pimeää*, oli hyvä syy hankkiutua ladulle jo aamuyhdeksän tienoilla.

*Täällä päivän pituus ja valoisan aika on selkeästi eteläää runsaampaa.
Saariselkä: Auringonnousu tänään 6:06. Auringonlasku tänään 20:23.
Päivän pituus 14 h 17 min.
Oulu: Auringonnousu tänään 6:23. Auringonlasku tänään 20:20.
Päivän pituus 13 h 57 min.
Helsinki: Auringonnousu tänään 6:36. Auringonlasku tänään 20:11.
Päivän pituus 13 h 35 min.

Jo lähtiessä päätin, että eipä minulla ole kiirettä. Eikä ollut. Kiersin Pieranvaaran, Prospektorin kautta takaisin Laanilaan. Siinä kaikki ja se oli oikein hyvä.

Pysähtelin, kuvailin, chattailin, olin hiljaa, kuuntelin kun luontokin oli hiljaa, mietin, mikä se ”pyhän” määritelmä olikaan, jatkoin, eihän se mikään huippuluistava keli ollut, mutta entä sitten. Oli hyvä.

Lämmittelimme saunan, tein kohtuullisen surkeaa ruokaa, mutta tein loistavan löydön internetin kätköistä: Koiviston evakuointia ja pika-asutusta käsittelevä gradu.

Uutisia kieltäydyn taas katsomasta, harmittelen vanhan läppärin oikeuttelua (kuvankäsittelyohjelmat eivät enää avaudu – aavistuksen verran raivostuttava juttu) ja samaan hengenvetoon mietin, so what. Jatkan lukemista. Olisikohan takkatuli valoisana huhtikuun maanantai-iltana hyvä juttu? – Voi se olla.

Pieni suuri maailmani! 😀

Mökkielämää

Mökkimatkalla

Kuten tavallisestikin, myös mökille lähtöaamuina tykkäämme nousta ja lähteä ajoissa. Tänäänkin lähdettiin. Kahdeksalta. Pehtoori olisi ollut valmis lähtemään jo kuudelta.

Meillä on kaksi edellistä yötä oravat pitäneet kevätjuhliaan kattorakenteissa. Ettekä usko, kuinka iso meteli kahdesta (tai kolmesta) kurresta voi lähteä! Pehtoori on pitkin talvea tukkinut verkoilla koko talon räystäät, mahdolliset pienetkin kolot, joista nämä pienet otukset pääsevät elämöimään välipohjaan. Ja miksi hitossa ja miten edes näkevät keskellä yötä, kahden jälkeen ravata ympäriinsä pimeällä katolla, räystäissä ja kattotuoleissa. Toissayönä onnistuttiin jossain välissä nukahtamaan uudelleen, mutta viime yönä Pehtoori ei puoliviiden jälkeen enää nukkunut.

Matkan teko Rantapellosta Hangasojalle kestää rajoituksista, pysähdyksistä, kelistä ja liikennemääristä riippuen viisi tuntia ja vartin (kesärajoitukset, vähän liikennettä, sula tie, vain yksi pikainen kahvi/pissatauko) tai 7½ tuntia (talvirajoitukset, liukas, lumisateinen, tietyöt ja ruuhkaisa liikenne sekä tauot). Tänään tultiin talvirajoitusten vallitessa, liki autioilla sunnuntaiaamupäivän hiljaisilla, sulilla teillä, pikainen pysähdys Rollossa ja 5½ tuntia.

Rovaniemelle asti aurinkoista, ja viimeöisen lumisateen jälkeen hohtavan valkoiset hanget ja pikkupakkanen; kuin oltaisiin helmikuun lopussa oltu. Ja mökkipihaan puolikahden aikaan tullessa näkyi sinitaivasta, eikä pahastikaan lumitöitä tiedossa, joten minäpä lähdin käväisemään ladulla, Pehtoori kieltäytyi vetäytymästä päiväunille ja lähti kolailemaan mökkipihan siistiksi. Ja niinhän se jo ennen Piispanojaa satoi lunta niin, ettei latua tahtonut nähdä. Mutta eipä haitannut. Hyvä oli olla ulkona, talven keskellä.

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Historian parissa

Paljon muuttuvia tekijöitä, vaikka tuntuu, että melkein kaikki (!) on viime aikoina, vuosina, ollut jämähtänyttä, paikoillaan polkemista. Tai taaksepäin valumista. Siltä se on välillä tuntunut. Vaikka onhan muuttuvia tekijöitä ollut: oikeastaan ehkä sittenkin enemmän muuttuvia tekijöitä, perumisia, yllätyksiä, muutoksia, vähäisten sovittujen juttujen (valitettavia) lykkääntymisiä tai häviämisiä ties mihin, enemmän niitä kuin paikoillaan oloa.

Tälle viikonlopulle oli muutamia kalenterimerkintöjä: perhepäivähoidot ylitse muiden, muutamia tuplabuukauksiakin ja tietysti aie käydä ladulla. Mutta koska koronaa lähipiirissä, meni suunnitelmat uusiksi. Olisi siis ollut mahdollisuus lähteä mökille vaikka jo eilen, viimeistään tänään, mutta. Karjalaseuran juhlaseminaari eilen ja väitöstilaisuus tänään olivat sellaisia, joihin minulla oli toive osallistua, joten Lappiin ei lähdettykään, vaikka lastenhoitoa ei ollutkaan. Lähdemme huomenna. Vasta huomenna. On ollut mahdollisuus valita.

Väitöstilaisuus tänään olisi ollut ”nautittavissa” myös striimattuna, mutta kun siihen oli mahdollisuus osallistua myös livenä, niin menin.

Pandemian aikana olen seurannut – muistaakseni – kolmea väitöstä etänä, eivätkä ne nyt olleet mitään erityisen sykähdyttäviä kokemuksia. Yhden aikana mm. pesin nyrkkipyykkiä ja silitin, toisen aikana istuin autossa matkalla mökille. Ei sellainen ole sama kuin olla läsnä! Ei todellakaan.

Toki tänään halusin nähdä ja kokea, kuulla ja nauttiakin, miten kandivaiheen opiskelijani ja muutenkin tuttu nuori nainen tohtoriksi väittelee. Hienosti väitteli! Olipa ilo olla läsnä, – paitsi väitöstilaisuudessa, mutta myös ennen ja jälkeen sen tavata ihmisiä, tavata entisiä kollegoja, tuttuja ja ystäviä yliopistoelämän ajoilta. Myös kaukaa vuosikymmenien takaa. Hämmentävääkin.

Väittelijä (ja toki myös vastaväittäjä) selvisi tilaisuudesta erinomaisesti: rauhallisesti, oppineesti, asiantuntevasti, helpottuneestikin, kiittäen keskustellen ja argumentoiden. Väitöskirja sai paljon kiittäviä kommentteja vastaväittäjältä. Olisi ihan mahdottoman mukava selittää, että tätä nuorta naista sain opettaa kandiseminaarissa, avittaa opintojensa alkuvaiheessa, jotta tämänpäiväiseen hienoon tulokseen päästiin, mutta eipä olisi oikein rehellistä: hän teki opinnäytteessä ihan itsenäisesti, erinomaisesti jo silloin. Ei siinä yliopistonlehtorin neuvoja tarvittu. Kunhan kannustin ja kehuin.

Tilaisuudessa oli myös yksi ”sykähdyttävä” kuva vanhasta kartasta. Kahdestakin syystä sykähdyttävä: 1) olen kirjoittanut artikkelin, jossa ko. kuvan karttakokoelmaa käytän. 2) Tänään esillä ollut yksityiskohta on meidän mökkimaisemista. Anders Bureuksen kartassa näkyy Ivalojoki (Avila) ja Lutojoki (Luttojoki), joiden varsilla on ensi viikollakin tarkoitus kulkea ja hiihdelläkin.

Kuvan nähtyään Vävy totesi: ”Liukulumikenkäily ollut muotia jo tuollon”. 🙂 Niinpä 400 vuotta sinne tänne.

Nyt pakkaamaan, jotta tuonne Lutojoelle päästään ensi viikoksi.

~~~~~~~~~~~~~~

Kaikesta edellisestä huolimatta, tai paremminkin vuosikymmeniä ennen sitä, minulla oli yliopistolla työhuoneeni ilmoitustaululla alla oleva lainaus, historian filosofian ja metodologian klassikon lausuma ”aforismi”. Ehkä siksi, että lohduttauduin sillä, etten saanut väikkäriä tehdyksi paljon aikaisemmin kuin lopulta sain.

History is life:
he who has not lived
or has lived only enough
to write a doctoral dissertation
is too inexperienced with life
to write good history.

Louis Gottschalk

Historiaa

Tunnustan väriä

Olipa ilo ”tunnustaa väriä” Oulun Karjalaseuran juhlaseminaarissa. Sain syksyllä viinikerhon 30-vuotissynttäreillä ”huomionosoituksen”: Heikki Nuutisen Karjalanliitolle suunnitteleman silkkihuivin, jossa on liiton 80-vuotisjuhlavuoden logo ”sukupolvien ketju”.

Ja seminaari oli hyvä, etten sanoisi mahdottoman mielenkiintoinen. Tuli ikävä, ei ehkä Viipuriin, se kun on koskaan käymätön paikka, vain junalla ohi on tullut mentyä, vaikka ehkä joku muistijälki ja geeniperimä minussa kaipasi sinnekin, mutta tuli ikävä historian pariin, historiantutkimuksen, luennoimisen pariin (oi, että minä tykkäsin siitä!) ja uuden oppimiseen, ihmisten joukossa olemiseen, elävästi kerrotun historian pariin.

Muistojen Viipuri -seminaarin luennoisijat ja aiheet olivat aika pro!
Historioitsija Teemu Keskisarja: Sodan ja rauhan Viipuri
Arkkitehti Kimmo Kuismanen: Viipuri – arkkitehtuuri ja paikan henki
Kirjailija Anna Kortelainen: Uusi Viipuri Pohjois-Pohjanmaalle – tositarina ja miten se kirjoitetaan.

Kirjaston Pakkala-saliin mahtuu vähän yli 200 kuulijaa ja se oli aivan täynnä, osa seminaariin tukeista jäi jopa ulkopuolelle. Keski-ikä oli niin korkea, että olin lähes nuorimmasta päästä. Monia oululaisia ”julki-karjalaisia” oli joukossa.

Kuinka ollakkaan minun takanani istui suunnilleen ainoa maskiton kuulija, joka yski ja pärski aika lailla tasaisin väliajoin ja melkein vieressä mummarainen, jolla käynnykkä soi aina 10 minuutin välein, eikä hän saanut sitä äänettömälle, kunnes eräs papparainen hermostui ja sulki tältä puhelimen. En muistanutkaan, että julkisissa tiloissa voi olla tällaistakin. 🙂

Kuinkas kotipaikkauskollisia ihmiset ovat? Onko sellainen ”heimoerot esiin ja härnäämään” -mentaliteetti edelleen olemassa? Ajatteletko olevasi nimenomaan pohjoispohjanmaalainen, lappilainen, satakuntalainen, uusmaalainen, pohjalainen, karjalainen? Onko sinulla millainen kotipaikkaidentiteetti? Vahva vai olematon? Minulla se on aika pirstaleinen, huolimatta siitä, että olen kaikki useat vuosikymmeneni asunut Oulussa, ja yli puolivuosisataa tässä kilometrin säteellä, mutta kyllä mie ajattelen olevani kotoisin vähän sieltä ja täältä. Oululainen kuitenkin, kuiteski. Vaikka geeniperimähän tietysti vaikuttaa tempperamenttiin, … Tiedä häntä.