2015 – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Joulun alkuruoaksi?

Vuosikausia tein jouluksi www-sivustolleni ”Jouluruoka ja -viini” -sivut. Niistä olen hiljalleen luopunut, siis kokonaan uusien sivujen tekemisestä. Nyttemmin olen täällä Temmatussa jotain jouluruokaohjeita laittanut ehdolle, enimmäkseen eturuokaehdotelmia. Omia hyviksi todettuja (kala)kokeiluja. Ja niinpä niitä taas tässä ..

Graavilohi-tartar

150 g graavattua (kirjo)lohifileetä
1 punasipuli
1 pieni hapahko omena, esim. Granny Smith
1–1 1/2 rkl Dijon-sinappia
1 tl sitruunapippuria
1 prk (200 g) (kevyt) Crème fraîchea
1/2 dl tuoretta tilliä hienonnettuna

Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi, samoin punasipuli ja omena. Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa muutaman tunnin. Tarjoa alkupalana leipänapposten päällä tai alkuruokana salaattipedillä tai pääruokana uuniperunoiden kanssa.

Mökillä testasimme kaikki em. vaihtoehdot ja hyvää oli. Jouluna aion tarjota saaristolaisleivän kanssa. Sen helppo ja hyvä ohje on täällä.

Ankan rintafilettä alkuruoaksi

2 kpl tuoretta ankanrintafilettä
3 dl hyvää lihalientä (Puljonki on parasta)
¾ dl soijaa

Laita fileet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Uunin lämpö parisataa astetta ja fileet saavat olla uunissa 20 -30 minuuttia. Ota vuoka uunista, ja anna fileiden jäähtyä rasvassa (joka kannattaa ottaa talteen, sillä se on erinomaista paistinrasvaa). Laita jäähtyneet fileet liemeen jossa on Puljongin lihalientä ja hyvää soijakastiketta. Anna fileiden maustua ja marinoitua 4–8 tuntia. Leikkaa sen jälkeen ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa alkupalana salaattipedillä, päärynä- tai mustaherukkahyytelön kanssa.

Lohi-katkarapuceviche

Viimeksi Helsingissä käydessämme, kävimme syömässä ravintola Pastorissa, jossa otimme alkuruoaksi lohicevicheä. Raakakypsytettyjä kalaruokia kun tyär sanoi Meksikosta kovasti kaipaavansa… ja hyvää oli Pastorin ceviche, jossa oli myös katkoja.

Minähän olen ihan itse kehitellyt haukicevichen toisinnon, joten olin varma, että osaan tehdä myös lohi-katkaversion. Ja samalla reseptipohjalla lähdin liikkeelle, – ja kyllä, kyllä siitä tuli niin kelvollista, että joulupäivänä sitä toistamiseen aion tarjota.

200 g lohta
pieni pussillinen pakastekatkarapuja
yhden sitruunan mehu
pieni punainen chili (siemenet ja kalvot pois)
½ ruukkua korianteria
1 (roscoff/)punasipuli tai pätkä purjoa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl (ruusu)suolaa
ripaus sokeria

Leikkaa lohifile pieneksi silpuksi. Valuta sulaneet katkaravut. Silppua ja pieni kaikki muutkin ainekset. Purista situunasta mehu ja sekoita kalan joukkoon. Lisää sitten muut aineet. Anna makuuntua jääkaapissa tunti, pari. Tarjoa paahtoleivän tai patongin kanssa.

Joulun jälkkärissä jatkuu tämän syksyn pannacotta -teema (kahvi- , tyrni- ja hillapannacotta on jo testattu (ohjeita), ja kun jouluna ei kaloreita lasketa, tarjolla on valkosuklaaversio. Sen kruunaa joko mustikkasiirappi tai lakkakastike. Jokainen voi valita mieltymystensä mukaan omansa.

Valkosuklaa-pannacotta

Valmistusaineet

1/2 vaniljatankoa
1 dl Valio kuohukermaa
200 g valkosuklaata
2 dl Valio turkkilaista jogurttia

Ja sitten pöydässä jokainen voi valita, mitä herkun päälle haluaa, marjoja, marjasiirappia, lakkakastiketta, etc…

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsellä. Laita siemenet ja vaniljatanko pieneen kattilaan. Kaada kerma kattilaan. Kiehauta.
Poista vaniljatanko ja sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Sekoita kerma sulatetun suklaan joukkoon.
Anna seoksen jäähtyä, sekoittele välillä ja lisää sitten jogurtti.
Jaa seos pieniin kahvikuppeihin tai laseihin. Pidä peitettynä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Ja jos joku teistä ei ole vielä testannut Zabaione freddoa, niin viimeistään nyt tulevana uutena vuonna? Sen kanelisuus kyllä sopii jouluunkin erinomaisen hyvin.

Pipari-sinihomejuusto-herkkuihin ohjeita on täällä ja muutamia viime vuoden vinkkejä (mm. vitello tonnato kalkkunasta ja puolukka-kookospiirakka).

Tänään tein tupla-, tripla-satsit porolasagnea. Jälleen kerrran muokkasin omaa ohjettani, ja edelleen se vain paranee. Uudeksi vuodeksi sinunkin juhliisi? Laittelen petrausversion ohjeesta viimeistään heti joulun jälkeen…

Ja jos jollakin meni ohi niin jouluviinisuositukset on täällä.

Kiihtyvällä tahdilla kohti joulua. Joulukalenterikynttiläkin tulee jäljessä. Ja joulutähdessä on jännää ”varsikasvua”, ihan kuin juuresta kasvaisi uuden kukan. En todellakaan tiedä oikeaa nimeä. 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

(Ruoka)ystävyys on hyväksi!

Jouluostoksilla aamupäivän. Kolmen tunnin täsmäkierros, johon kuului myös ruokakauppa, sitten kotiin. Huh! Ohi on. Tulkoon Joulu. Ja sitten sain vain odotella, että olisi aika päivälliselle.

Tänään siis sellainen merkillinen päivä, että pääsin valmiiseen ruokapöytään, joka ei ole meillä kotona, eikä ravintolassa. Edellinen kerta taitaa olla elokuulta Naantalissa. 🙂

Ystävät kutsuivat remontin jälkeen kotiinsa. Myös toinen kalaasiystäväpariskunta (VMP) oli kutsuttu. Juhlaahan se sellainen. Näiden ihmisten kanssa ei ole vaikea olla, nauttia, jutella, – eikä syödä hyvin.

Harmi, ettei ollut järkkäriä mukana: nyhtökuusi ja huikea rommirusinakakku ansaitsisivat tulla esitellyksi. Mutta jos kerron: kaikki oli erinomaista. Eikä ollenkaan pahaksi, että kävelimme mennen tullen, semminkin kun ruoan lisäksi saimme nauttia mitä mainioimpia viinejä. mm. tämä (Malbec). Ja lopuksi vielä Marsalaa ja ”kotipakettiin” marinoitua punasipulia. Yhdessä syöminen on hyväksi. Niinhän olen aina sanonut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulutulppaaneja, pikkuisia tulppaaneja, pienessä Aalto-maljakossa. Pikkujoulutulppaaneja? 🙂

Niitä näitä

Joulua kohti

Tänään ei kummoisia.

Liian aikaisin heräsin. Silti en salille lähtenyt, myöhemmin päivällä vain pienelle lenkille.

Aamupäivä käynnistellessä kotitöitä, en viitsi kertoa enempää lakanapyykistä, villapyykistä, liinojen silityksestä ja sen sellaisesta.

Leivoin. Monta saaristolaisleipää, pari joululimppua. Hyviä tuli. Niitä meillä pitää jouluna olla.

Hoitelin sähköposteja: ”työasioita”, paistinkääntäjäasioita, henk.koht. asioita.

Mietin kaupungille lähtöä, jo ajatus tuntui vastenmieliseltä, joten en mennyt, vaikka olisi pitänyt.

Tein meille uudenlaista ruokaa, erinomaisen hyviä ankan rintafileitä. Palaan asiaan tässä lähipäivinä.

Paketoin lahjoja, ja mietin, miten olen niin vähän hankkinut, tehnyt. Hyvilläni olin siitä, että kaikki on sellaisia käytännöllisiä juttuja. Tarpeellisia.

Kuuntelin koko päivän joulumusiikkia. Tänään se sopi minulle.

En tehnyt lumitöitä, Pehtoori teki. Mutta minä kävin äsken pihalla kuvailemassa. On talven ihmemaa täällä, – voi kunpa lumi pysyisi.

Näitä kuvia ottaessa (taas) sellainen voimakas déjà vu-fiilis: tyttären Meksikon aikana näitä lumikuvia otin harva se viikko, ja postittelin Monterreyhin, jotta lapsi sai työkavereilleen ja ystävilleen näyttää lumen ihmettä. Ja tänään olin niin iloinen, että otin näitä blogiin liitettäväksi, enkä lähetettäväksi jonnekin Atlantin taakse.

Koko päivän olen ymmärtänyt olla kiitollinen tästä vapaaherrattaren elämästäni, – juuri näin joulun alla töissä ollessa tuntui, että tarvin lisää aikaa, rauhaa. Nyt sitä on ollut: leipoa leipää, paketoida lahjoja – päivällä.

Siis hyvä päivä tänään. Joulua kohti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoka ja viini

Ehdotuksia jouluviineiksi…

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla: etiketitkin näkyvät siten paremmin.)

Perinteestä voin jo puhua… kymmenes kerta? Jostain syystä, tämä aika isotöinen, koko syksyn uurasta 😀 maistelua vaativa jouluviinien suosituspostauksen teko, on minulle osa laskeutumista kohti joulunpyhiä, ja onpa ollut mukava vuosien varrella hoksata ja saada kuulla, että näistä kuvista, kommenteista, suosituksista ja kauppalapusta (se on täällä)! on ollut iloa.

Muistanpa sen yhden joulun kun suositusteni (osa?)vaikutuksesta Linnanmaan Alkosta loppui Juno-viini. 🙂 Tänä vuonna, jo pian 25-vuotias, viinikerhomme ei ole osallistunut näihin valintoihin, joten joudumme Pehtoorin kanssa kaksistaan kantamaan vastuun …

Mutta asiaa: nyt on ollut monta maisteltua, joita haluaisi suositella, toisaalta aika tavallisia viinejä näyttää tänä vuonna kertyneen listalle. Ja punaisissa useimpien luennehdinta on ”mehevä ja hilloinen”. Eikä kenellekään liene yllätys, että melkein puolet suosituksista ovat italialaisia.

Ensin tietysti glögi. Siihenhän oli äänestyskin menossa: Blossa vai Loimu? jotka nykyisin molemmat ovat suomalaista tuotantoa. Ja pitkästä aikaa olemme me, ja monet muut, tykänneet Blossan vuosikertaglögistä enemmän kuin väkevämmästä ja kalliimmasta Loimusta. Tänä vuonna Blossassa on teen aromeja, eikä ole ällöttävän makea. Eikä sellainen ”ulkoviinillinen seikka” kuin pullon ulkonäkö ole vähäpätöinen asia: tämänvuotinen on huomattavan viehättävä. 😀

Haaparannasta hankittu Snälleröds-glögi kului itsenäisyyspäivän jälkeen mökillä oikein helposti, hyväähän se oli. Sen kanssa hengenheimolainen on nyt Alkossa myynnissä oleva saksalainen Glühwein, joka sikäli poikkeaa Blossa-Loimu-linjasta (edukseen), ettei ole makea, ei väkevä, ja on hyvin viinillinen, mutta silti jouluinen. Ja se on vallan edullista. Litran pullo maksaa kympin. Ja tarinathan ovat aina hyväksi:

Hehkuviiniä on valmistettu Etelä-Saksassa Nürnbergin seudulla jo 1500-luvulta lähtien. ”Rauschgoldengel” oli tunnetun nürnbergiläisen kellarimestarin tyttären lempinimi.

Silleen aika simppeli lempinimi, eikö?

Entäs sitten joulun valkoviini? Kaikki kultivoituneet, oikeat viiniharrastajat roudaavat äyriäis- ja lohipöytään ranskalaisia Sauvignon Blanc -viinejä, mutta minussahan on sellainen tyyppivika, että ruohoiset SB:t eivät – siedätyshoitoyrityksistä huolimatta – minulle maistu. Joten meillä pysytään joulunakin riesling- ja sekoiteviinilinjalla. Adamsin Pinot Grisin olen jo kehunut, ja kuvassa on monta muuta menneen kesän ja syksyn suosikkia, mutta kun oli valittava niistä vain pari …

Kahden kärkeen nousivat itävaltalainen Leth ja (vanha! – pitkään suosikkiviininä ollut, Alkoon taas palannut) italialainen Bucci. Leth sopii joulupöydän kalaosuuteen, ja Buccissa riittää voimaa vaikka kalkkunan kumppaniksi. Kolmas vasemmalta on italialainen Pieropan, joka on tyyris ja jollaisen saimme ystäviltä kesän kalaaseissa. Kun syksyllä lahjaviinin nautimme, oli väistämättä haettava uusi pullo jemmaan, ja siellä se nyt odottelee jouluaaton alkuruokia. Jopa graavilohen kumppaniksi siitä on.

Pistesijoilla, neljältenä, on ikisuosikki Wolfberger Riesling – Pinot Gris, jota myydään myös puolikkaissa pulloissa, joten pienen poppoon vaihtoehto sekin. Viides on edellisen saksalainen haastaja, ja viimeisen pistesijan sai Liguriasta oleva viini. Muistoja! Ja kyllä se Belgvardo on muutenkin hyvä viini… Mutta tässä siis voittajakaksikko.

Punaviineissä on vielä enemmän valinnanvaraa! Poikkeuksellisesti meillä on listalla kaksikin Alkon valitsemaa ”jouluviininä” (etikettiä myöten) myytävää punkkua: australialaien Christmas Cabernet Sauvignon 2014, ja italialainen Terre Valpolicella Ripasso 2013. Eikä kumpikaan ole huono valinta, jos pöydässä on kinkkua (mitä meillä ei kyllä ole ;)). Nämä ovat tarpeeksi kevyitä, mutta ”terveitä”, makoisia viinejä.

Aavistuksen hienostuneempi, ja vaikka juustojen kanssa tarjottavaksi passeli, on ranskalainen, hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Château Aquerian Lirac-viini. Kannattaa pistää muistiin joulun jälkeiseenkin elämään.

Ja jos olet espanjalaisten viinien vannoutunut ystävä, niin tässä on tarjolla kelpo tempranillo. Vuoden viiniksi valittu, kympin Durius on kinkun ja laatikoiden seuraan (myös ulkoiselta habitukseltaan!) enemmän kuin sopiva.

Ja sitten vähän kalliimmista viineistä voisin – taas – kertoa yhdestä jos toisestakin Amaronesta… mutta tänä syksynä Amaronen – samoin kuin parempien kuohuvien – maistelut, ovat olleet – sattuneesta syystä – Haaparannan Systembolagetin tarjonnan varassa [palaan tähän varmastikin viimeistään tammikuun puolella. Lähiopetusviikonloput Torniossa liki edellyttävät Systemissä käymistä (säästyy bensarahat! 🙂 ].

No niin, mutta siis: tämän vuoden viinilöytö, suosikki, eikä vain meidän, on ollut hyväksi jo aiemminkin tiedetyn Hewitsonin viinitalon La Secateur 2014. Se nyt vaan on ihan mahdottoman hyvä viini! Ajateltiin poronpaistin kanssa se tai sitten se perinteinen Chateauneuf-du-Pape nauttia. Ja La Secateur kannattaa tarjota vaikka uutena vuonna vorschmackin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni … ohje siihen ja moniin muihin juhlakauden safkoihin löytynee täältä.

Ja onpa vielä muistutettava italialaisesta, ryhdikkäästä ripassosta, jota olen sitäkin jo täällä Temmatussa aiemmin kehuskellut: Antiche Terre Valpolicella Ripasso 2013. Jouluviininä sitäkin myydään, mutta voisin kyllä ajatella sen sopivan erinomaisen hyvin vaikka grillin äärellä kesällä. Mikset siis kokeilisi nyt? 🙂

Ja kun aattoilta on hiipumassa tai ehkä jo keskiviikkona kaksistaan, kun melkein kaikki on joulua varten valmiina, entä jos silloin istahtaisitte takkatulen ääreen ja tovin pohtisitte kumpi (viime vuoden suosikki, oikea portviini) Nirvana vai ”köyhän-miehen-eteläafrikkalinen-tawny”? [Elämää suurempia ongelmia! :D]

– Molemmat ovat sarjassaan erinomaisia, vaikkapa manchego-viipaleen, suklaan (muista Reeses! kuvassa etualalla) tai vaikka sinihomejuustolla täytettyjen taateleiden ja – tietysti – pähkinöiden etc. kanssa! Kyllä näitä voi nauttia vaikka ihan yksikseen kuunnellessa joulumusiikkia, lukiessa. Ainoa ongelma on vain valinta. Kumpi?

Ehkä jo jouluna, viimeistään uutena vuonna, herää kysymys, mitä kuohuviinilaseihin?

Nekin on meillä kuluneena syksynä tarvittaessa täytetty aika usein Ruotsin tuliaisilla, mutta jotain kokemusta kotimaisen monopolin tarjonnasta silti on.

Kuvassa ei ole Rotarin reserve -kuohuvaa, joka on uusi tulokas meidän makumaailmassa, ja jota kyllä voimme lämpimästi suositella. Alkossa on myynnissä vuosikerta 2010, joten on kyse jo kypsyneestä kuohuvasta, mikä tuntuu positiivisena täyteläisyytenä maussa. Kuvassa on monelle suomalaiselle kesäsuosikiksi muodostunut Fresita ”kausipullossa”. Ihan samaa mansikkaskumppaa se edelleen on, sellaisena voisi mennä vaikka joulun täytekakun kaverina. Ja jossain näin ohjeen, jossa suositeltiin alle Blossan glögiä ( 4cl), ja päälle Fresitaa. Vielä ei olla testattu, mutta … ehkä … Lopultakin ehkä jouluna meillä on kuitenkin samppanjaa. Ja vaahtokarkkeja. 😀

Tässä linkkejä

http://www.alko.fi/tuotteet/377037/ Blossa 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/641368/ Glühwein

http://www.alko.fi/tuotteet/455727/ Christmas Cabernet Sauvignon

http://www.alko.fi/tuotteet/407397/ Durius

http://www.alko.fi/tuotteet/457557/ Lirac

http://www.alko.fi/tuotteet/476347/ La Secateur

http://www.alko.fi/tuotteet/563967/ Fresita

http://www.alko.fi/tuotteet/519647/ Rotari

http://www.alko.fi/tuotteet/334736/ Nirvana

http://www.alko.fi/tuotteet/307357/ Cape Tawny

Edellisten vuosien viinisuosituksissa on monta klassikkoa, joten ehkä kannattaa kurkata niitäkin: 2014, 2013, 2012, 2011 …

Viikonloppuna tänne Temmattuun on tulossa jotain uusia joulupöydän ruokavinkkejä. Niin ja tässä se kauppalappu noista viineistä. Siitä näet hinnat etc.

Nauttikaahan, ihmiset!

(ja kommentoikaa … nämä kun ovat vain meidän makumuistoihin jääneet… )

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hautausmailla Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Adagion soidessa

Koko päivän on soinut päässä Tomaso Albinonin ´Adagio´. Ei, ei ole ollut hautajaisia, eikä mitään erityistä surupäivää. Tosin olen ollut hautausmaalla tunteroisen aamuyhdeksän aikoihin, ja reilun puoli tuntia iltaviiden jälkeen.

Adagiosta on paljon hyviä ja huonoja esityksiä, sovituksia, sanoituksiakin. Saija Varjus ja Lara Fabian jääkööt unholaan, mutta Andrea Bocellin versiosta pidän, ja ehkä hienon kuulemani Adagio on Youtubesta löytyvä herkkä, silti koskettava ja kauniisti soiva urkuversio. https://www.youtube.com/watch?v=OL1oSGgrEuk

Tänään olen kuitenkin ollut Jarkko Aholan version tunnelmissa.

”On kaikkialla lunta
Vain kylmää, kylmää lunta
On yhtä taivas ja maa
Muu kaikki pois katoaa
Ei muuta jäljelle jää
Vain jää, vain jää … ”

Tämä on klikattava isommaksi. Ja yhtäaikaa pitäisi soida Aholan komea ääni.

”Musiikki kuvaksi” –haastetta vartenhan kuvia olen ollut ottamassa. Päivän saldo 100 kuvaa, mutta ei yhtään sellaista kuin olisin halunnut. Aamulla alkanut räntäsade voisi olla hyvä syy selittää, mutta illansuussa ei ole selityksiä.

Olen tässä opiskellut tuosta Albinonin Adagiosta mielenkiintoisia juttuja. Ensinnäkään se ei ole 1700-luvun alussa eläneen ja säveltäneen venetsialaisen Albinon sävellys, vaan se on syntynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen. Remo Giazotto julkaisi sen vuonna 1958. Giazotto on kertonut teoksensa kuitenkin pohjautuvan Albinonin teoksen fragmenttiin, joka oli löytynyt Dresdenin pommitusten jälkeen maakuntakirjastosta.

Julkaisuvuoden lisäksi teokseen liittyy hassu, tai siis minulle hassu, yhteensattuma: ”Kappaletta on myös sovitettu monille eri soittimille. Se soi mm. Peter Weirin ´Gallipoli´-elokuvassa.” Ja minähän olen tehnyt ensimmäisen yliopistollisen opinnäytteeni Gallipolin taisteluista, jotka käytiin I ms:n aikana Ison-Britannian ja Turkin välillä. Kaikkea sitä. 😉

Hautausmaan kuvaushetkien lisäksi olen viettänyt päivää tohtoriopiskelijoiden parissa: toisen kanssa perinteisellä joulukahvilla ja vähän asioistakin puhumassa ja toisen seurantaryhmässä yrittämässä luoda uskoa ja auttamassa rajauksien teossa. Nämä oljenkorteni, pienet sidokseni yliopistoon, ovat juuri sopivia – niidenkin vuoksi lukukauden lopetus- ja tervehdyskäynnillä oli hyvä syy piipahtaa. Ja ihan mukavakin. No hard feelings. 🙂

Kaupungillakin ehdin kuljeksia, jouluostoksilla ja allergialääkkeet (pakkanen on repinyt sormeni ja kämmeneni pienille haavoille, uuh!) uusimassa. – Kun ei ole enää työterveyslääkäripalveluja, on tämmöinen juttu vähän kuin isompi tapahtuma. Ja ainakin hinta on olennaisesti eri!

Joulukalenterikuvassa panoraamakuva hautausmaalta (vähemmän hevi kuin tuo haastekuvaksi aikomani), ja siinä näkyy kuinka pikku kappelin viereen on tänä syksynä valmistunut uusi kellotapuli, joka mielestäni kyllä kauniisti tasapainottaa maisemaa.

Ja huomenna, vihdoin huomenna joulun viinisuositukset!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus Niitä näitä

Mummin elämää

Eilen illalla näkyi revontulet. Kotipihalla, kujan päässä (josta kuva) ja lähimetsän aukiolla kävin pariinkin otteeseen kuvailemassa: eihän ne matalalta, puiden keskeltä paljon näy. Poika oli kuvannut kotonaan katolta ja saanut taas komeita kuvia. Oli muuten yhdellä kuvallaan, jossa oli revontulia, voittanut GT1-lehden autokuvakilpailun äänestyksen viime viikolla. Loppukilpailussa taisi olla parikymmentä otosta. Ja Juniori veti voiton. Osaa kuvata revontulia, toisin kuin äitinsä. Alla olevan kuvan olen ottanut tästä työhuoneen ovelta kohti naapurin pylväshaapoja. 🙂

Olisi pitänyt jaksaa lähteä jonnekin mäennyppylän päälle tai merenrantaan tai pellon reunaan. En kuitenkaan yötä vasten halunnut, koska tänään oli tiedossa tärkeä päivä!

Tänään olen viettänyt mummin elämää melkein koko päivän! Aapeli tuli kymmenen jälkeen, kun vanhempansa lähtivät käymään Haaparannan Ikeassa ja muilla kaupoilla. Eka kertaa puolivuotias on ollut koko päivän hoidossa meillä. Miniän siskon luona poika on ollut jo yhden yönkin, joten ei ihan uusi juttu Aapelille. Ja onhan kuitenkin, aiemmin ollut meillä ja meidän kanssa paljon, käyvät kerran, pari viikossa koko poppoo, mökillä ollaan kimpassa ja onhan pojanpoika ollut meilläkin itsekseen muutamia tunteja jo useamman kerran. Mutta että koko päivän, molempine päikkäreineen kaikkineen.

Ja hyvin meillä meni. Tehtiin ensin keittiöhommia: minä vähän järjestelin kaappeja ja Aapeli pyöri lattialla ihastuksissaan kaikkien Tupperware-purkkien keskellä. Sitten syötiin pottua ja bataattia.

Pikkuisen poika näytti kiistävän aika yleisen käsityksen, että meillä tarjotaan hyvää sapuskaa. Noh, ilmeestä huolimatta kaikki upposi ja puoli pullollista maitoa päälle. Oli aika lähteä lenkille, — mitä kauneimpaan pakkassäähän. Hassua, että tulin valinneeksi reitin, jota esikoisen ollessa vauvana oli tapana kävellä. Reitin, jota en koskaan ”ilman vaunuja” kävele. Se on hiljainen ja lyhyt (½ t.?), hyvä vaunureitti. 😀

Aamupäiväpäikkäreiden jälkeen oltiin työhuoneessa ”kirjallisissa hommissa” ~ Aapeli sitterissä ja matolla piti minulle seuraa, kun vähän yritin kuvia työstää. Ja tietysti kuvasin ja leikin lattialla minäkin. Ja sitten pappakin käväisi joulunalus- yms. kiireiltään. Ja mitä tekee Pehtoori?? – Kuunteluttaa Aapelilla Souvareita ja Yölintua, ja poika on silminähden innoissaan, laulaa mukana!

Iltapäivän välipalan ja maidon jälkeen sitten pitempien, parituntisten unosten aika. Ei mitään hyssyttelyjä, ei vatkaamisia, ei kävelyä pitkin Koskelantietä, vaan vain puin lapsen, ja pistin vaunuissa ulos. Ennennäkemätöntä minun vauvakokemuksissani.

Vaikka kaikki menikin hyvin, niin voi sitä riemun määrää, mikä Aapelilla oli kun isänsä äsken tuli hakemaan. Tuntui, että oikein esitteli meille: TÄMÄ on mun iskä! Niin se on, ja se on mun poika. Poika ja pojanpoika lähtivät, – tuohon lähelle, viiden kilsan päähän. Olenhan siitä hyvilläni, että lähellä asuvat. Ja että aina joskus saan viettää kokonaisen päivän mummin elämää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterikuvassa on ”joulukuun vene”. Se on vähän apaattinen. Mutta jotenkin herkkä. Eilen se oli Möljällä.

Niitä näitä

Koti-ihmisen leppoisa maanantai

Lenkille – en aamuvarhain, enkä Toppilanrantaan – vaan vasta puolenpäivän jälkeen autolla meidän uuden lähikaupan (Toppilan K-market, yesh, se on hyvä asia, ei tarvi ajella Välivainiolle asti. Linnanmaan Prisma olisi lähellä, mutta minä kun en pidä siitä.) pihaan, ja siitä kävellen Möljälle.

Klikkaamalla kuvat suurenevat, maisemat näkyvät.

Paistoi se tovin tänäänkin.
Pitkästä aikaa Toppilanranta vastarannalta kuvattuna:

Ja sitten Nallikarin suuntaan…

Minun kauppareissuni lisäksi Pehtoori kävi tänään hallissa, ja iltapäivällä sitten, paitsi sulateltiin pakastimet, tuunattiin lanttu- ja porkkanalaatikot. Pehtoori oli jo aamulla lämmittänyt leivinuunin ja sitten hallista tultuaan kuori ja paloitteli neljä kiloa porkkanoita ja neljä kiloa lanttuja, ja minä hoitelin homman loppuun. Nyt täällä on huikea tuoksu, ja keittiön tasoilla laatikoita koti- ja viemistarpeiksi asti. Saaristolaisleivätkin ajattelin tehdä, mutta menipä sitten kirjallisissa hommissa aikaa niin, että siirtyy tuo leipomishomma toiselle päivälle. Pikaisesti keittelemäni päärynähilloke juustojen seuraksi (ohje Valion sivuilla) ei ehkä ole ihan odotuksen mukaista, kunhan maistelemme ja JOS on hyvää, pistän ohjeen ja kuvan tännekin.

Tämän viikon kuvahaaste kuuluu näin: ”Musiikkikappale kuvaksi. Eli vapaavalintainen kappale ja kuvataan siihen kuva, joka kertoo kappaleesta tai sen tunnelmasta.” Minä tiedän jo, mitä kuvaan, mutta se vaatii tietynlaisen kelin. Toivottavasti onnistuu tälle viikolle. Lähtekäähän kaikki kuvahaasteisiin osallistuneet taas mukaan, ja innostukaapa uudetkin kuvaamaan, vaikka joku joululaulu tai sen tunnelma. Minulle vain sähköpostia, niin laitan latausoikeuden kuvahaastesivulle. Viime viikon aihe (lämpö – tuli – kuumuus) toikin sinne monta kuvaa, ja mukavaa keskustelua. Käyhän katselemassa ja tule mukaan! KLIKS!

Joulukalenterikuvassa on meidän jouluruusu. Sellaisia kuulemma ostetaan joka vuosi edellistä enemmän, kertoi tuttu kukkakauppias. Meillä ei ole ennen ollut. Enkä kyllä ihan tavattoman jouluiseksi sitä mielläkään. Se ei itse asiassa ole edes mikään ruusu, vaan leinikki. Antiikissa sen mustaa juurta käytettiin rohtona. Se aivastuttaa ja siksi nimenä oli myös ”pärskäjuuri”. Nyt ei enää kannata kokeilla rohdon avulla aivastelun terveysvaikutuksia, sillä kasvi on luokiteltu myrkylliseksi. Että sellainen jouluruusu: feikki joulu, feikki ruusu, feikki terveysrohto. Näistä huolimatta joulukalenterikuvassa se nyt on. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Lucian päivän aikaansaamattomuus

Merkillinen töpöttelypäivä. Koko päivän olen ollut liikkeessä, ja missä se näkyy?

Ehkä juuri Lucian päivälle ominaista, että ei näy, sillä Luciahan on nimenomaan sokeiden suojeluspyhimys. Pieni juttuni aiheesta täällä… (linkin takana myös omatekoisen glögin ohje).

Viime viikon kuvasatoa olen purkanut, ja yhden panoraaman saanut jotenkin siedettävään kuntoon: Saariselkän keskustan panoraaman on tehnyt 18 kuvasta. Tai siis Lightroom on tehnyt. Ja en millään viitsinyt ryhtyä (lue: paljolti en osannut) korjailemaan kaikkia ongelmia, joita siinä on. Mutta onpahan rutastu. Ehdottomasti klikkaa isommaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Pikku vikoja – helppo korjata! :)

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mökin ovet oli suljettava ja aihkille hyvästit sanottava. Lähdön kanssa kipuilua helpotti tieto, että jo pian tullaan uudelleen.

Koko matkan Rovaniemelle asti pyrytti, välillä oikein sakeastikin. Istuin läppäri sylissä ja etsin joululahjavihjeitä, chattailin nuorison kanssa, vähän historiaprojektiakin työstin. Rollossa, Napapiirillä kävimme lohileivillä melkoisen väenpaljouden keskellä. Pukin pajalla kävi melkoinen kuhina.

Britit pohtimassa millaisen porontaljan ostaisivat!

Rovaniemen jälkeenkin jäin kakkospaikalle, Pehtoori ajamaan. Ja onneksi niin. Kemijoen sillalla meni autosta rengas. Puhki. Pam.

Ajettiin ulos motarilta, Keminmaan ST1 -kylmäaseman pihalle. Ei muuta kuin tyhjentämään paksia, ja etsimään vararengasta. Kyllähän se onneksi autossa oli – ei kuulemma nykyautoissa aina ole (enpä tuotakaan tiennyt). Ja oli pieni tunkkikin. Yritin olla assistenttina, ja tarkkaavaisesti katsoa, miten rengas vaihdetaan. Kerran onnikkakuskiuran alkuvaiheessa ihan kokeeksi halusin kokeilla, miten se tapahtuu, ja silloin tein renkaan vaihdon harjoitusluontoisesti (henkilöautoon luonnollisesti), mutta eipä ole tullut sen jälkeen kokeiltua. Kesällä 1997 Italian reissulla meiltä meni rengas yhden jos toisenkin kerran, mutta silloin Pehtoori vaihteli niitä ja minä huolsin sillä aikaa pieniä lapsia.

No niin, siis tänään iltapäivän hämärtyessä, onneksi ei kauhean kylmässä, renkaanvaihto oli hyvällä alulla, kunnes tunkki luiskahti liukkaalla jäällä ja jäi jumiin auton alle. Hitto!

Muutama puhelinsoitto, ja puolen tunnin odottelu, ja rengasliikkeen paku kaarsi auton vierelle, mukavan näköinen, ei-niin-kovin-nuori Manoliton näköinen, mukava mies tuli ja vaihtoi meille vararenkaan. That´s it! Isohko repeämä oli uudessa renkaassa, ”joku metallisiru varmaan repinyt”….. arveltiin miehissä, minä tomerana mukana kommentoimassa: ”… niin varmaan oliki, metallisiru tai joku muu rautainen… ” . 🙂

Onneksi ei sattunut mitään. Osaisinkohan nyt vaihtaa renkaan? Ehkä. Toivottavasti ei tarvitse koskaan ryhtyä kokeilemaan.

Pikku haverista huolimatta oltiin kotona niin ajoissa, että ehdimme tunnin kotipyrähdyksen jälkeen viinikerhon ”pikkujouluihin”, jotka poikkeuksellisesti (sairaustapauksen vuoksi) pidettiinkin ravintolassa; pizzatreffit Cantinassa.

Joulukalenterissa Joulupukin pajakylän humusta tähti…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Aamusta iltaan sinisiä hetkiä

Liki heti aamukahvipöydästä minun oli päästävä ulos. Sininen hetki on (taas) koettava ulkona. Huolimatta, että oli pakkasta, ihan reilusti, peräti toistakymmentä astetta, – mutta ei se täällä tyvenellä tunnu.

Kameran ja kolan kanssa aloittelin aamun, sitten ajelimme Saariselän keskustaan: minulla kun oli ”kana kynittävänä” kirkon kuvaamisen kanssa. Pehtoori lähti kävelylle, minä päätin – teitä hyvät blogilukijat – ilahduttaa (?) kuvailemalla sarjan Saariselkä Cityä. Tämä EI ole kattava kuvasarja, mutta joitakin Saariselän verraten pienen keskustan kiinnekohtia aamuntunneilta siinä on.

[Postauksen kuvat hävisivät blogiromahduksessa toukokuussa 2017]

Tässä yllä on Lumi-ravintola. Entinen Riekonkieppi. Nyt ravintolassa on kaksi juttua, joista minä pidän kovasti: samppanjabaari ja se että a la carte -listalla on kuningasrapua.

Japanilaiset lukevat karttaa! Ja kävelevät keskellä katua ja ovat siitä ihan onnessaan.

Angry birdsin ystäville on teemapuisto sisällä.

Lippujonon takana on Muossi-grilli, joka on ollut paikallaan vuosikymmeniä, ja se on auki aamuneljään. Hassua, että me emme olla koskaan sitä tulleet kokeilleeksi. 🙂

Tämä Panimokin on ollut paikallaan iät, ajat. Ja minä sain siellä käydyksi ensimmäisen kerran viime uudenvuoden aattona, kun vastikään Meksikosta palannut tyär meidät sinne vie. Ja nyt juuri kovin hyvä tunne siitä, että pikkuinen ei ole enää Monterreyssä, vaan Helsingissä.

Charter-lennolla Ivaloon tulleita turisteja on tänä joulusesonkina 70 lentokoneellista. Joten kelkkahaalarikansaa on katukuvassa aika runsaasti. Siimiinpistävää on, että sekä venäläiset (joita nyt on aika vähän) ja britit kulkevat avopäin. Huolimatta, että tänään siis oli pakkasta ihan kunnolla. Ja japanilaisilla (/aasialaisilla) on hengityssuojat.

Teerenpesästä on tasan kaksi kokemusta. Mutta sen kanssa samassa kiinteistössä olevasta Design centeristä sitäkin enemmän.

Ja sitten meidän lähikauppa, sekametelisoppa Kuukkeli. Se on legenda. Ja nyt taas ainoa kauppa aluella, Siulassa ollut Tarmo Lähikauppa on lopettanut, mikä näkyy Kuukkelin hintatasossa: monopolin jälki on tosiasia. Mutta onneksi on Kuukkeli. 🙂

Aamupäivän lumityö- ja Saariselkä-rundin jälkeen lähdin pienelle kuvaus/hiihtolenkille.

Pastillin sävyt olivat hyvä syy pysähdellä tiuhaan.

Iltapäivä perjantaihommissa: pyykkiä, siivoilua, matot hankeen, pakastimen sulatus, saunan lämmmitys, ja safkan tekoa.

Nyt voisin vaikka vähän leuhkia: voissa paistettu poronpaistikäristys, puikulamuusi ja itse poimitista puolukoista tehty tarpeeksi sokerinen puolukkasurvous. On vaikea kuvitella parempaa ruokaa tämmöisen päivän ehtoolle.