2015 – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Ulkoilua ja saunavuoro

Aamuhämärän vaihtuessa sinisen hetken kautta pilviseksi aamupäiväksi touhusin pihalla: lumitöissä, saunan vesien kannossa, esilämmityksessä (kuvaillessa lämpenevää saunaa) kului hyvinkin pari tuntia noissa touhuissa. Pakkasta kolme astetta, lunta alkaa olla yli 30 senttiä. Harmaan sävyjä on enemmän kuin 50.

Nuo edeltävät ovat ”kuvituskuvia”… niiden ottamisen jälkeen en suinkaan mennyt saunaan, vaan lähdin ladulle. Yhdyslatu mökiltä valaistulle ladulle ja sieltä pois oli hieman haastava, meni lähinnä kävelemiseksi sukset jalassa, mutta eipä tuo haitannut.

Tuli liikuttua, tuli nautittua ympäröivästä luonnosta, ihanasta ilmasta ja liikkumisen iloa oli havaittavissa. Ja sitten vasta saunaan.

Mökin keittiön kaapeissa on kaikenmoisia ”muinaismuistoja”, mm. Porvoosta vuosia sitten ostetun etanapurkin löysin tänään. Parasta ennen päivä alkoi olla lähellä, joten päätinpä, että tänään on hyvä päivä nauttia etanoita eturuuaksi (pääruoka kun oli vähemmän gourmet = sellainen edellisten päivien jämistä tehty ”mix” – kuten Pehtoori ystävällisesti ruoan nimesi).

Etanoiden kanssa pitää olla patonkia tai jotain muuta vaaleaa leipää, jota ”topata” etanapannun pohjalla olevaan voi-valkosipuli-tms. -liemeen, mutta eipä meillä ollut sellaista, enkä viitsinyt lähteä ajelemaan kylille. Onneksi kuivahiivapussi löytyi kaapista: siis sämpylöiden leivontaan pitkästä aikaa!

Ja tässä etanapannut.

Etummaisessa on klassikkoversio: etanoita, valkosipulia ja persiljaa, ja voinokare pinnalle. Punaisessa on uusi viritys: olennaista on, että juustogratiinin alla on sitruunavoita. Sepä olikin hyvä, -teki raikkaan maun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Liikkuminen

Epätodellinen tuntuu hyvälle

Nyt on ollut hyvin epätodellinen olo koko päivän. En tahdo uskoa, että minulla on näin iso onni, että saan tuosta vaan viettää arkikeskiviikon mökillä, hiljalleen aamuun heräillen, aamupäivän vähän kuva- ja kirjoitushommia tehden, sitten ukkelin kanssa ulkoillen, kunnon kävelylenkki pitkin ”Saariselkä Cityä”, mökkinaapuriakin treffattiin kauppareissulla, seuraavaksi rantasaunoen, ja sitten kylille mentiin keilaamaan ja käytiinpä ulkona (Lumi-ravintola) kevyesti syömässäkin. Juhlaahan tämä taas on! Ja voitte olla varmoja, että nautin joka hetkestä.

Pimeän tulo jo varhain iltapäivällä ja pitkään nukkuminen sotkevat käsityksen ajasta. Se ei haittaa.

Tänään täällä on ollut eilistä ja toissapäiväistä tavallisempi kaamossää: tupruttanut lunta, harmaatakin ollut. Mutta silti sellainen ”Winter Wonderland” -fiilis täällä on.

Glögitkin tänään nautimme. Snälleröds-pullollisen ostin perjantaina Haaparannan Systembolagetista (Sadun suosituksesta), ja kyllä glögit äsken maistuivat. Tosin edelleen toinen glögimaaottelun (Blossa vs. Loimu) glögeistä on enemmän minun mieleeni. Maaotteluun on osallistuttu vallan laimeahkosti, – mitäpä jos viimeistään viikonloppuna vastauksesi klikkaisit? Ensi viikolla on tulossa jouluviinisuosituksia, ja siihen mennessä olisin iloinen jos lukijaäänestyksen tulokseenkin voisin vedota. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Niitä näitä

Revontulia ja muita kaamoksen valoja

Näitä nettisaitteja eilen illalla kovasti tarkkailin samalla kun lasten kanssa chattailin.

Yhdeksän jälkeen sitten revontulet realisoituivat myös livenä meidän mökkipihalla. Siellä minä heiluin kameran ja jalustan kanssa pitkän tovin, ja ennen kymmentä lähdettiin vielä käymään autolla Kaunispäällä.

Klikkaa isommaksi.

Tästä seuraavasta kuvasta Juniori, joka on erikoistunut yö-, revontuli-, timelapse-, tähtitaivas-, linnunratakuvaukseen, sanoi, että tuossa minunkin kuvassani näkyy linnunrata: tuossa revontulten oikealla puolella, tiheä tähtiketju. Enpä ennen ole Milky Waytä onnistunut valottamaan, – nytkin vahingossa.

Kaunispäällä oli jo aika kylmä, ja sitten … Kaunispään huipun Huippu-ravintolassa oli muutama sata ranskalaista, joita viisi bussia tulivat juuri silloin kymmeneltä hakemaan: ei siinä mitään: turismi ja bussiliikenne ovat ok, mutta pikkusen häiritsivät minun revontulikuvaamistani nuo tulevat ja menevät dösät. Toisaalta, – jo ne reposet olivat heikkenemässäkin.

Iltaulkoilun jälkeen yöuni parempaa kuin aikoihin: yhdeksän tuntia syvää, levollista unta. Mökkielämä rulettaa.

Koskapa pakkasmittari aamulla näytti aika hurjia lukemia,

päätin, että tänään olisi toimitustyöpäivä: levitin Laanilan historia -paperit pirtin pöydälle ja pääsin jo hyvään vauhtiin, kun Pehtoori palatessaan kyliltä auton tankkausreissulta ilmoitti: ”Jos haluat kuvata komeita pilviä, niin kannattaa lähteä ulos nyt.”

– Minähän uskoin, vedin villasilkkialusvaatteita, jumpperia, toppaa ja untuvaa ylle, kannoin kameralaukun ja jalustan autoon ja huristelin taas pohjoiseen. Eihän siellä niin kylmä ollutkaan. Mutta taivas oli täynnä purppuraa, botticellin pastilleja, tulen lieskoja, sinisen harmaita sävyjä. Ihan huikeaa. Pari tuntia ja pari sataa otosta melko sujuvasti, melko nopeasti.

Oikeastaan olisi tehnyt mieli mäkeenkin – menin sitten kuitenkin iltapäivän sinisenä hetkenä hiihtämään…
Pakkanen kun laski iltapäivällä kymmeneen asteeseen, eikä se näillä leveysasteilla ole pakkanen eikä mikään.

Auringonlaskun ratsastajat

Talo nousevan auringon…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tomafoin monet jo tuntevatkin: se on meidän mökkitonttu, joka on nyt vanhemmiten käynyt aika mukavuudenhaluiseksi: pysyttelee sisällä, lämpimässä. Vaikka hänellä on kyllä menneisyydessä kuuluisat vaiheensa: Tomafoi kun on ollut Saariselän Sanomissakin, – melkein kansikuvatonttuna. 😉

Tässä on kuva sen nuoruusvuosilta, jolloin se lähti vielä rohkeasti tunthuriin.

Lappi Niitä näitä

Kaamos on kaunis!

Kaamos. Sehän se täällä Koilliskairassa, Saariselällä, nyt on. Ja ennakkokäsitys siitä ihmisillä on, että on tavattoman pimeää ja ankeaa, harmaata ja synkkää. Olen ennenkin urputtanut tätä käsitystä vastaan, sillä täällä on valoa – ja iloa! – enemmän kuin etelämpänä.

Herätessäni puoli kuudelta, kuten marras-joulukuussa tapana on ( 🙂 ), oli uni karannut ihan kokonaan. Päätin, että tänään en laita kelloa käteen, en katso sitä ja että en todellakaan välitä siitä. No aika hyvin tuo päätös on pitänyt, mutta se on kyllä sitten tarkoittanut sitä, että totisesti en tiedä, mikä kellonaika on. Eikä päivänvalostakaan sitä voi oikein päätellä. Mutta ei täällä mikään pimeä, eikä ainakaan synkeää, ole! Tai siis tietysti nyt jo on pimeä, mutta päivällä on valoisaa, ja taivaalla on hienoja valoja, värejä.

Nämäkin kuvat paranevat olennaisesti kun klikkaat isommiksi.

Kävimme Kaunispään huipulla: yläkuva on luoteeseen, Magneettimäki on horisontin takana. Ja alakuva on kohti etelää.

Niin, – aurinko ei tosiaankaan nouse, mutta kyllä se valaisee! Maiseman väri riippuu siitä, mihin suuntaan katsoo. Tämä kaamoksen aika on täällä Napapiirin pohjoispuolella todella kaunista aikaa. Tänään kun oli vielä juuri sopiva muutaman asteen pakkanen, oli ulkoilu mitä miellyttävintä. Minkä olivat hoksanneet myös tänne tulleet turistit: harvoin näkee Saariselän keskustaa niin täynnä busseja ja ulkomaalaisia kuin tänään.

Kauppareissua ennen olin lumilinkoillut mökkipihan ja kulun vedenottopaikalle. Vielä lopuksi siistinyt kolalla, lapiolla ja harjalla. Kyllä siihen aamupäivä kului. Pehtoori kävi jo hiihtämässäkin. Minäkin sitten huomenna.

Vähän kuvamuokkailin tuota joulukalenterin kuvassa olevaa mökkiä, ja näytin Pehtoorille. Kyseli, että ”mistä muka tuommoinen valo tuohon mökkiin tulee?” – Muka? Tietysti joulunaikana mökeissä on lumousvaloa. Ei kuulu kysellä, mistä se tulee. Se on. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Erilainen itsenäisyyspäivä

Summuntain koulupäivän jälkeen ajelin Torniosta Rovaniemelle, jonne Pehtoori oli tullut bussin kyydillä. Siitä sitten jatkoimme ihan kimppakyydillä kohti Hangasojaa. Jo Rovaniemellä lunta, ja pimeää. Joulupukin postikonttorissa piipahdimme, – paljon oli ulkomaisia turisteja Napapiirillä. Ja kyllä siellä kelpasikin olla: kaunista oli, paljon putiikkeja, liikkeitä, hienosti rakennettu uusi pulkkamäki, poroja, monta kahvilaa, ravintoloita, Santa Parkki ja sekä siellä että Pajakylässä joulupukki. Kaiken kruunasi pikkupakkanen. Oikein turistirysä. 😉 Mutta ihan hieno sellainen. Meillä ei kuitenkaan tarvetta jäädä sinne …

Itsenäisyyspäivän illassa ajeltiin Hangasojalle, jossa aurinko laski eilen klo 12.20 ja nousee seuraavan kerran tammikuun seitsemäs klo 12.20.

On kaamos. Ja on kaunista. On parikymmentä senttiä lunta. On pimeää. On tähtitaivas.

Ja ehdimmepä mekin katsomaan linnan juhlia. Tai minä taidan juhlistaa itsenäisyyspäivän iltaa katsellen enemmän takkatulta kuin telkkaria.

Ja suoraan tästä päästään ensi viikon viikkohaasteen äärelle: tulevalla viikolla kuvaillaan tulta, lämpöä ja/tai kuumuutta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä VAT

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, … joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia, — silti, sen vuoksi…

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

Niitä näitä

Kolmas lähiopetusjakso

Nyt kun kolmas lähiopetusjakso VAT-koulutuksessa täällä Torniossa on menossa, voin todeta, etten koskaan ole ottanut niin huonoja kuvia kuin nykyisin. Eikä tämä tunne suinkaan johdu vain ja ainoastaan siitä, että tänään on saatu etätehtävistä palautetta, vaan myös siitä, että olen oppinut edes vähän näkemään, mikä kuvissani on pielessä, mitä niistä puuttuu, mitä niissä on liikaa… Olen jo vähän oppinut siitä, mikä tekee kuvasta hyvän.

Tänne oppimiseen, porukkaan, koulutukseen uppoaa merkillisesti heti kun tulee, mihin ehkä osansa on silläkin, että näille lähiopetusjaksoille lähtee pois kotoa. Asuu motellissa, syö ICAsta ostettua ”retki”einestä yksikseen yhdeksän aikaan illalla motellin pienessä huoneessa. Mutta sehän on niin, että nautin kovasti tästä yksinolostakin.

Huomiseksi suunnittelevat (nuoremmat) pikkujouluja, suoraan koulusta (joka päättyy iltaseitsemältä) illanviettoon. Saapa nähdä, lähteekö porukan vanhin (it´s me!!) mukaan… No kun ei ole ollut opiskelijapikkujouluja niin …. no katsotaan nyt.

No mutta palatakseni vielä tämän päivän koulutukseen: ei tullut ihan niin paljon turpaan kuin viime kerralla kirkkokuvista. Mielenkiintoista oli se, että kun meidän piti tehdä kaksi kuvasarjaa – toinen oli ”urbaani maisema” ja ”toinen vapaavalintainen miljöö” – ajattelin itse onnistuneeni PALJON enemmän miljöökuvissa, mutta sikäli kuin ymmärsin oikein, niin urbaani maisema´´ sai sittenkin vähemmän kriittisiä kommentteja.

Jos/kun kiinnostaa, olen tehnyt kaikista koulutehtävistäni portfolio-kansion kuvasivustolleni. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/VAT+Valokuvausopinnot/

Siellä on viikkotehtävät, etätehtävät (joita siis tänään käsiteltiin) ja koulutehtävät (joita on taas huomenna (vesisateessa?) tiedossa). Käykäähän katselmassa, ja kommentoimassa! Alan sietää palautetta. 😉 Olenhan käynyt tätä ennen jo ainakin puolen tusinaa valokuvauskurssia, joissa kaikissa on saanut palautetta kuvaamisestaan, eikä se ole niin helppoa niellä sitä, mutta siedettävä se on. Siis antakaa tulla vain: opikseni se on! Hyvillä mielin kuitenkin.

Joulukalenterikuvaksi oli tarkoitus lähteä kuvailemaan Haaparannan joulukatua, mutta enpäs jaksanut. Joulukatukuva tähän kuitenkin. Tämä on kahden viikon takaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus

Aapeli ilonamme

Ajattelin herätessä, että en sittenkään lähde aamuvarhain lenkille. Menen aamupäivällä. Siispä suihkuun, aamukahvi, smoothie, sähköpostit, uutisotsikot, tukan kuivaus, kevyttä kenttämeikkiä, ja kun tähän vaiheeseen olin päässyt, olikin jo räntäsade alkanut. Sen varjolla jäin sisälle. Siispä aika Laanilan historialle.

Jossain vaiheessa Juniorilta tuli tekstari: ”Ootteko kotona, jos Aapeli tulis hoitolaiseksi, kun pääsen koulusta, mentäis kauppaan, – kunnolla”. – Ollaan kotona [mikä riemu olikaan vastata noin, eikä esim. ”olen seminaarissa, en voi vastata”. Tai: ”koko iltapäivän koulutusneuvostossa, ei pysty”. Siis: Ollaan kotona, tuokaa Aapeli!

Ja siinä me sitten iltapäivä seurusteltiin.

Puolivuotias Aapeli jutteli, nauroi, kummasteli ja hämmästeli, piti ihan omaa monologiaan, pyöri, kääntyili, katseli jouluvaloja, nauroi ääneen, posmotti ja jokelteli, ihmetteli, söi jo oikeaa ruokaa kelpo kipollisen, päälle puoli pullollista maitoa, ja sitten tuli väsy, nukahti syliini. Kahden ei-niin-hyvin-nukkuneen, ei-koskaan-helposti-nukahtaneen –vauvan äitinä tällaiset nukahtamiset tuntuvat uskomattomilta. Ja ihanalle tuntuu pieni sylissä.

Illalla nuoripari tuli hakemaan Aapelin kotiin.
Enää en katsonut tarpeelliseksi lähteä ulos.
Ei tänään tarvittu enää muuta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jotain odotusta on tässä kuvassa…

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Oulun aamu

Klikkaa isommaksi.

Kyllä minä joskus työaamuisin ajattelin, että ulkona saattaisi olla kauniita sinisiä hetkiä. Että pikkupakkasessa, hiljaisessa kaupungissa voisi olla mukava kävellä. Vaikka harvoinhan niitä sellaisia ajatuksia sittenkään tuli, sillä eipä yliopiston kampuksen kolossissa paljon ulkoilmasta tiennyt. Toki ikkunoita työhuoneissa ja neukkareissa, luentosaleissa ja käytävien varsillakin oli, mutta ei ikkunoista juuri taivasta tai puita näkynyt. Tavallisesti vain tehdasmaisen valtavan rakennuskompleksin toinen seinä, tai synkeä sisäpiha.

Eikä sitä nyt paljon mitään näköaloja tullut kaivanneeksikaan. Työ vei, eikä siinä mitään. Minähän viihdyin töissä vallan hyvin. Luennon pitäminen oli juhlaa, niiden tekemisessä oppi itsekin, eikä huomannut ajan kulumista. Seminaarit olivat ehkä kaikkein parasta, kelloa ei tullut katsotuksi. Enkä varmaan yhdenkään opiskelijan kanssa palaveeratessa miettinyt, kuinka olisi sittenkin kiva olla kameran kanssa kävelemässä Pikisaaren läpi tai pysähtyä Ämmänväylän kevyenliikenteen sillalle katsomaan, kuinka Oulu-yhtiö, tai whatever se nykyään onkaan, on kuin koneromantiikan lippulaiva – tai raketti! – peilityynen Romakonselän takana.

Kävelin aamulla kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, ja mietin, että kun tutkijat väittävät, että säännölliset jo 20 minuutin kävelyt metsässä vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen, niin kyllä varmasti myös kauniissa kaupunkimiljöössä, pikkupakkasessa kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia.

Kahdeksan jälkeen ei ollut paljon liikennettäkään, viime yönä hivenen satoi lunta, mikä teki maisemasta vähän valoisamman, kauniimman. Vedet eivät ole vielä jäässä, ja oli ihan tyven. Aamun sininen hetki kaupungissa oli kovin kaunis. Sellainen epätodellinen olo monessakin mielessä. Hieno aamu- ja aamupäivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hämäränhyssyssä tontun aitan postilaatikko odottaa kirjeitä: mitä toivot joululahjaksi?

Historiaa Niitä näitä

Joulukalenteri

Ei ole aina ihan tervejärkistä tämän minun bloginpitoni. Tarkoitan vaan, että kun olen ottanut itselleni tällaisen ”tehtävän”, tavan, antanut lupauksen ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja”. Kahdeksan vuotta. Lähes 700 000 klikkausta! Tarkoitan vain, että kun nyt ei tule tekstiä automaattisesti – kuten useimpina iltoina tulee – niin sitten päädyin siihen, että siteeraan itseäni viime vuodelta. Viime vuonna kirjoitin joulukuun alussa näin:

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi jo tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten KLIKS ( ja itsenäisyyspäivän kahden kynttilän tarina on täällä).

Tuossa lainauksessani ”viimeistään ensi vuonna” -kohdan taustalla tai siis ajatuksena (kun jo silloin tiesin, että tänä vuonna olen pois ansiotyöstä) oli, että minulla olisi tänä vuonna yllin kyllin aikaa marraskuussa kirjoitella ”Vuotuisjuhlien historiallisista juurista” kolumneja ja lehtijuttuja, ehkä koota kirjaakin. Viime vuonna ajattelin, että tänä vuonna etsisin tietoa myös joulukalentereista. No onko ollut luppoaikaa? – Noh, on sentään sitäkin, mutta olen käyttänyt sen kameran kanssa vaeltelemiseen pitkin Oulun rantoja ja raitteja. (Ja Laanilan historian massiiviseksi paisuneessa toimitustyössä.)

Kuitenkin nyt vähän joulukuun ja joulukalenterin historiaa tähänkin: joulukuuhan on ollut joulukuu vasta pari sataa vuotta. Ruotsin vallan lopulle, 1800-luvun alkuun asti joulukuun nimi oli talvikuu. Monissa muissa eurooppalaisissa kielissä joulukuu on kymmenes kuu (decembre, dicembre, december, dezember). Sehän taas johtuu siitä, että vielä antiikin Roomassa vuoden alku oli keväällä, joten joulukuu oli sitten kymmenes kuukausi. (tästäkin on ollut jo puhetta. Noloa toistella omia juttujaan. 😉 )

Joulukalenterit tulivat Suomeen (vasta) 1940-luvulla, Saksasta, osin Ruotsin kautta (tietysti), partiolaisten tuomana. Vieläkinhän Adventtikalenterit ovat partiolaisten tärkeä myyntituote ja keino kerätä varoja toimintaansa. Adventtikalenteri-nimi liittyy kirkkovuoden alkuun, adventtiin, odottamiseen ja ”oikeasti” adventtikalenterin ensimmäinen luukku pitäisikin avata ensimmäisenä adventtina/adventtisunnuntaina, eikä joulukuun ensimmäisenä. Ja siksipä Tuulestatemmatun kalenteri onkin nimenomaan JOULUkalenteri, ei adventtikalenteri! 😉

Joulukalenterini ensimmäisessä luukussa on kyse joulun yhdestä tärkeästä perusasiasta: ruuasta! Joulun(kin) valmistelu alkaa ruoan suunnittelusta ja valmistamisesta: ruoka on hyvin keskeinen osa joulua. Joten joulukalenterini ensimmäisessä kuvassa on jouluinen Oulun Kauppahalli!

Klikkaa isommaksi, se on aika hyvä kuva. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~