Yöllä ukoisti, salamoikin vähän. Ja satoi. Rajusti. En sitä kauaa kuunnellut. Illasta ja aamusta olin hereillä niin paljon, että siinä välissä oli hyvä yrittää nukkua vähän, joten mitkään syyskuun ukkoset turhan kauan sydänyön unta häirinneet. Nyt pitäisi olla ulkona lenkillä, mutta millään ei jaksa, viitsi.
Töissä syksyn info-ruljanssin viimeinen ”kattaus” ja reilu puolensataa opiskelijaa kuuntelemassa. Sellainen motivoi, myös siinä hetkessä, ja innostuin puhumaan ja selittämään, ohjaamaan ja ohjeistamaan niin paljon, että unohdin kaiken muun. Voisikohan puhua ´flow ´sta´? Se on hyvä tunne. Muutoinkin alkaa lukukauden alun hektisin huippu olla jo laskupuolella. Äkkiähän se aina menee.
Vielä näitä viime sunnuntain kasvitieteellisen lenkiltä otettuja kuvia (myös yllä) riittää.
Tohtorikoulutettavia kävi ja illalla pienoinen palaverikin. Minun tilapäinen professoriutumiseni on aiheuttanut käsittämättömän määrän jonninjoutavaa paperin pyörittämistä ja lanketin täyttämistä (ihan kuin sitä ei olisi muutenkin!), eikä vähiten jatkotutkijoiden ohjauskuvioiden järjestelyissä. Minulla vain on käsitys, että teknologiakaupunki Oulussa, digitaalisen elämän ja tietohallintojärjestelmien onnenmaassa, on viheliäisen paljon byrokratiaa. Verrattuna 10 vuoden takaiseen hallinnonpyörittämiseen on nyt kaikenmoisen ”ahotoinnin” ja raportoinnin tekoon laitettu mies- ja naistyövuosia enemmän kuin paljon.
Energian turhasta kulutuksesta puheenollen: oletteko koskaan ajatelleet, kuinka paljon maailmassa menee energiaa töksäyttelyjen ja tahdittomuuksien aiheuttamien mielensäpahoituksien eheyttämiseen. Kuinka paljon ihmiset loukkaavatkaan toisia tahallisesti, tahtomattaan, tahdittomuuttaan, tarkoituksella? Sellaisista toipuminen kuluttaa… ja sitä jää miettimään, että miksi? Ja sitten voikin jo miettiä, että onneksi on ystäviä, onneksi on ihmisiä, joiden kanssa on hyvä ja helppo olla.
