2013 – Sivu 11 – Tuulestatemmattua

Tuparit ja rääppiäisetkin jo ohi

Eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä pojan ja kihlattunsa tupareiden merkeissä. Kaksi asiaa päällimmäisenä mielessä: roudaaminen ja nauru.

Eihän tästä meiltä nuoren parin uuteen kotiin ole kuin 12 minuutin automatka, matkaa pikkusen näppi viisi kilometriä. Kaiken vieminen ja tuominen kuitenkin vaati oman vaivansa ja aikansa. Sinne toissapäivänä ja eilen, ja tänne tänään. Mutta kyllä kannatti.

Siinä missä kesällä tyttären valmistujaisjuhla tykötarpeineen oli meidän lahja esikoiselle, siinä nämä tuparit kaikkinensa oli lahja juniorille ja nuorikolleen. Ja ilo meille itsellekin. Nähtiin sukulaisia, kerralla paljon, ja lasten kavereita. Melkein kaikki eilen olleet (yhteiset) kaverinsa jo tarha- tai ala-asteikäisestä meillä ja mökillä kulkeneet. Meidänkin kavereita. 🙂

Menu oli kovin lappilainen; nuoren parin mieleen kun ovat sekä Lappi että pohjoiset ruoat. Ja kelpasivathan nuo vieraillekin. Erityisesti muusi. 😉 Tosiasiassa erityisiä mainesanoja sai saaristolaisleipä, jonka ohje on mm. Vuorotellen-kirjani tammikuun kohdalla. Eiliseen olin laittanut vähän vähemmän siirappia kuin tavallisesti ja pitänyt uunissa vain 2 ½ tuntia. Sehän on kyllä ihan tolkuttoman helppo ohje, … Mätimoussessa oli joku vika, kun se jäi kovin kastikemaiseksi, – joskus tuttu ja vakioresepti pettää kun tekee viisin-, kuusinkertaisia annoksia tavalliseen verrattuna, – tai en oikein tiedä missä meni vikaan. Turha selitellä. Mutta oli pari onnistumista, uutta juttua, joista varsinkin toiselle voisi olla muillakin käyttöä.

Lapin leipäjuustonhan nyt kaikki tietävät, kaikki eivät pidä, ja useimmat ovat jo aika kyllästyneitä, mutta kannattaa hieman tuunata vanhaa ohjetta (kiitos Kelujärvelle!). Tavalliseen tapaan leipäjuusto leikataan kuutioiksi, pistetään uunikestävään vuokaan, sokerioidaan ja kaadetaan kermaa päälle, mutta pointti onkin se, mitä sokeria ja mitä kermaa. Laita tavallisen taloussokerin ja kuohukerman sijaan raakasokeria (cane) ja vispikermaa.

Sitten uuniin (225 C) vartiksi, ehkä vähän reiluksi. Ja oheen hilloja (lakkoja). On tavallistakin parempaa. Ja Juniori sanoi, että oli yöllä baarista (olivat sisarukset sitten oikein kunnolla tanssineet) palattua jääkaappikylmänä ollut erityisen hyvää.

Toinen uusi juttu oli se mansikka-tuorejuusto-suklaakakku, jonka ohjeen sain keskiviikkona (kiitos S.). Sitäkin ohjetta vähän tuunasin.

Sain viime kesän kalaaseissa tuliaisia Sveitsistä, kolme purkkia maustettuja sokereita. Tuota ruususokeria sitten kokeilin tähän kakkuun. Ripottelin sitä tuorejuuston päälle, mansikkakastikkeen alle. Kakku maistui RUUSULLE! Kyllä siitä tykättiin. Mihinhän noita muita kokeilisi?

Tapani mukaan tein ihan liian paljon ruokaa: varsinkin leipomuksia oli ihan liikaa. Onko neuvoja miten oppisi mitoittamaan oikein?! Toinen mustikka-valko-suklaakakku ja toinen omenatäytekakku jäivät kokonaan syömättä. No voivatpahan molemmat nuoret viedä huomenna kakut töihin. Vähän rääppiäisiä vein aamupäivällä äidille sairaalaan ja illansuussa nuoret ja systeri olivat rääppiäisissä, joissa edelleen naurua riitti, ja sitten lähtiessään veivät vielä loput graavikalat mennessään. Tuparit on syöty ja nautittu.

Valokuvaus

Fotomaraton 2013 – my way

Kokosinpa sittenkin ne minun fotomaratonin (linkin takaa näet mistä oli kyse) kuvat jo nyt.

Kuopion fotomaratonin 6 h -sarjan kuva-aiheet, jotka Pasi siis minulle heitti haasteeksi, olivat nämä: Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen. Sitten pyysin blogilukijoilta aiheita ja niitä tulikin yhteensä yhdeksän: Tiinan vaikeat, haasteaiheet: ”uskollinen ystävä, ilo, portti, rauha, syvyyksissä, huii!”, Railan ”kello neljä”, Katrin ehdottama ”intohimoinen” ja Annen ”poikkeava”. Siis yhteensä 15 juttua, aihetta, jotka kuvasin.

Vain kuva ”rauha” ja ”kello neljä” otin seuraavana päivänä, muut räpsin torstai-iltana kaupungilla viiden ja kahdeksan välillä. Syyslämpimän illan valo oli viehättävä, mutta minä olin aika huolimaton. Muutama kuva ehkä vaatisi selityksen, mikä tarkoittaa etteivät ne ehkä aukea katsojalle, mutta kaikkinensa oli mukava kuvailla etsien vastauksia haasteisiin. Tässä valitut liki 300 kuvasta.

Kuvat aukeavat isommiksi ja ovat nuolilla klikkailtavissa aina seuraavaan.

Ehdottomasti kyllä kannattaa.

Kesähattu

Herkkua

Varjo

Kone

Kallis

Punainen

Uskollinen ystävä

Ilo

Portti

Rauha

Syvyyksissä

Hui

Kello neljä

Intohimoinen

Poikkeava

Melkein kaikille kuville oli vaihtoehtokin, palaan ehkä niihin ja selittelyihin myöhemmin mutta nyt on riennettävä tuparivalmisteluihin.

Ai niin, Lepolandian Pasi muuten voitti sen Kuopion maratonin, – enkä yhtään ihmettele miksi. Käykäähän kurkkaamassa (KLIKS) mestarin hienot fotot ja sen miten eri lailla ja samalla lailla aiheita tulkitsimme.

Niitä näitä

Keittiöhommien jälkeen

Nyt olisi mahdollisuus julkistaa otokseni fotomaratoniin (palannen asiaan sunnuntaina), mutta tilannehan on se, että olen töistä tultua ollut viisi tuntia keittiössä ja nyt on hiukka väsy, joten en ryhdy pitkää fotopostausta tekemään.

Mitäkö keittiössä viisi tuntia? Huominen pitopöytä pojan ja avokkinsa tupareihin noin 40 hengelle on vaatinut pientä harrastuneisuutta. Pehtoori on savustanut siikoja, minä paistanut neljä kiloa käristystä, — – eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Ei todellakaan. Tiedä häntä, paljonko vieraita tulee, mutta pari kattausta (iltapäivällä sukulaisia, illalla kavereita, vrt. tyttären valmistujaiset heinäkuussa) on ollut toiveena. Haasteensa on siinäkin, että nuorella parilla ei uudessa kodissaan todellakaan ole tuoleja, lautasia, kakkulapioita eikä oikein mitään muutakaan 40 hengen kekkereitä varten. Mutta nou hätä; soveltaen mennään.

Livahdin töistä jo ajoissa, enkä sittenkään ajellut sairaalaan, vaan kauppaan hankkimaan kaikenmoista pientä. Pitäisi käydä useammin kaupassa avoimin silmin. Pehtoorihan meille arkiostokset yleensä tekee, joten minulla jää moni uutuus huomaamatta. Vahinko. Löysin kaikenmoista.

Jos nyt menen nukkumaan, herään varhain- ehdin aamullla lenkille! Siispä buona notte a tutti!

Yliopistoelämää

Kaikki muuttaa, muuttuu

Kaikki muuttuu. Muuttaa.

Kajaanista yliopistokeskus on nyt kohta vuoden muuttanut meidän kampukselle. Jatkuvasti ovat käytävät täynnä tavaraa, rempparomuja, kalusteita, työmiehiä.

Tässä oli ennen meidän kirjaston alakerta, jossa oli tarpeelliset tilastot, kurssikirjat, opinnäytetyöt. Nyt siitä on avoin varhaiskasvatuskerho. Yliopiston alakerrassa on tarha!

Näillä huudeilla oli ennen paljon parkkipaikkoja autoille. Nyt siinä on raksamiesten ja päiväkerhoon ja -kerhosta lapsiaan roudaaville vanhemmille kiekollinen puolen tunnin parkkipaikka. Ei tahdo se puoli tuntia duunipäiväksi oikein riittää.

Tässä on normaalisti paljon opiskelijoita. Tänään sekin tilanne oli muuttunut, koska eilen illalla oli kasvatustieteilijöiden ja historianopiskelijoiden fuksisuunnistus. Kovin oli hiljaiseksi muuttunut kampus.

Alla olevien viittojen kohdalta käännyn yleensä vasemmalle. Mutta jotkut tahtoivat, että olisin nykyistä enemmän kääntynyt oikealle, että suuntani muuttuisi. Siihen liittyen kävinkin tänään tuolla ”oikealla”, kokoushuoneessa YY301. Oli käytävä kun olin listalla. Koulutusdekaanin valinta on edessä ja minut oli listalle pistetty, esitetty, ehdotettu. Huolimatta siitä, että olin sanonut, etten hommaan ala. Kaksi muuta oli ilmoittautunut, vapaaehtoisesti. Tänään oli sitten ehdokkaiden kuuleminen. Minä annoin kuulua, että en ole käytettävissä. 😉 Osasin sanoa ei! Osasin! Ja nyt saan taas kääntyä vasemmalle, – historiatieteisiin, en tiedekuntahallintoon. Se on hyvä.

Minulle riittää muuttuvia tilanteita omankin käytävän varrella. Ensi viikolla pitäisi minunkin muuttaa, pitäisi vaihtaa huonetta. Kaikki muuttuu.

Kesä syksyksi. Vihreä oranssiksi ja keltaiseksi.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Korvapuustit forever!

Täällä tuoksuu leipomukset. Vaikka eiliseen postaukseeni ei yhtään kakkuvinkkiä tullutkaan, oli sellainen kuitenkin työpöydällä odottomassa kun tulin töistä kotiin. Tänään kun oli siivouspäivä ja S. oli taas käynyt tekemässä kodistamme puhtoisen, oli hän jättänyt makoisan oloisen kakun ohjeen pöydälle. Nyt on pohja paistettu. Viikonloppuna laitan kuvan valmiista – ja ehkäpä ohjeenkin.

Lisää korvapuustejakin leivoin. Eivät ehtineet ihan jälkiruoaksi kun tyär oli syömässä. Kaikista maailman leipomuksista minä taidan pitää eniten korvapuusteista.

Olenkohan kertonut kun leivoin ensimmäistä kertaa korvapuusteja? Haluatteko kuulla? Kerron silti. Elettiin 1970-luvun loppua, ja olin vastikään muuttanut pois kotikotoa, abiturienttivuottani vietin ja poikaystäni (sittemmin tunnettu pehtoorina :)) tuli lauantai-iltapäivänä pari tuntia sovittua aiemmin luokseni riiaamaan. Minulla oli (muka) niin paljon lukemista, että oli pakko lukea. Poikaystävä ilmoitti, että hän voi lähteä siksi aikaa pesemään auton, jota äitini kanssa tuolloin vielä kimpassa ”hallittiin” (lue: minä käytin niin paljon kuin mahdollista), jotta minulla on rauha lukea.

No kun olin jäänyt yksin kämpilleni, minä mitään lukenut; oli huono olo, kun olin poikaystävän ”pistänyt pihalle” pariksi tunniksi. Niinpä päätinkin – lukemisen sijaan – leipoa korvapuusteja auton pesusta palaavalle. Leivoinkin, mutta kaunis ajatukseni pullantuoksuisesta illansuusta, jolloin voisimme mussuttaa lämpimiä korvapuusteja ja juoda kylmää maitoa sohvannurkassa samalla kun katsottaisiin ”Happy Daysia” tai ”Rakkaudesta Lydiaan”, ei onnistunut! Niillä puusteilla kun ois voinu tappaa jonkun! Ne oli niin kovia, että niitä oli vaikea edes kahviin toppaamalla saada syödyksi. Mutta minä yritin. Minä yritin.Sittemmin olen oppinut tekemään pehmeämpiä puusteja, mutta eivät ne ole parhaita mitä tiedän. Esimerkiksi Saariselän Kuukkelin korvapuustit ovat ihania, pidän myös Bistron valtavista, lähes pitkon kokoisista puusteista, jollainen yksi riittää hyvin kahdelle, kolmellekin. Tai sitten päivän pääruoaksi. 🙂

Nythän on korvapuustipäiväkin ihan lähellä. Parin viikon päästä, lokakuun neljäntenä on kansallinen korvapuustipäivä. Kansallinenpa hyvin! Ruotsistahan se piti tämäkin idea pölliä: siellä on ”kanellbullens dagia” vietetty jo 2000-luvun alusta, Suomessa kai vasta vuodesta 2006. Korvapuustiohjeita kyllä löytyy jo sotien välisen ajan keittokirjoista. Hmmm …

Bloggailu Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Blogiuudistuksesta – ja kakkuohjeen kyselyä

Voisin jo tässä vaiheessa (kun hommasta ei kerran näytä valmista, eikä mieluista vielä tulevan) kertoa, mitä kaikkea tässä jo ainakin viisi kertaa mainitsemassani blogirempassa on tapahtunut. Kuten olette huomanneetkin, on tuosta yläpuolelta tuo linkkivalikko-”nauha” siirretty otsikko/bannerikuvan yläpuolelle. Tarkoitus on modifioida sitä vielä…

Mutta niissä linkeissä tai siis niiden takana on nyt uutta: sellaista helppokäyttöisyyttä on tullut lisää. Painike ”tänään” palauttaa nyt suoraan viimeisimpään postaukseen. Jos harhailet blogissa jossain vanhoissa teksteissä, niin siitä voit palata takaisin uusimpaan juttuun ilman mitään väliklikkailuja. Sitten Galleria-linkin takaa aukeaa edelleen ”vanha” kuvagalleriani, joka on sekin jo pian vaihtumassa, mutta olennaista on, että silläkin sivulla on nyt kommentointimahdollisuus, mitä ennen ei ole ollut.

Kuvien katsomisesta puheen ollen: hieno juttu on se, että nyt kuten ennenkin, kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla, mutta nyt toimintoa on petrattu siten, että voit siirtyä saman postauksen kuvasta toiseen kuvan reunassa olevien nuolien avulla (ks. alla oleva kuva). Siitä on iloa erityisesti silloin kun on joku kuvasarja samasta aiheesta. Esimerkiksi meksikolaisella hautausmaalla ottamani kuvat on mukava selata peräkkäin, kuvat isoina, ja nyt entistä nopeammin aukeavina.

Kokeile vaikka KLIKS

Eikös vain ollutkin mukava toiminto? Ja se toimii nyt kaikissa postauksissa.

Mitäs muuta uutta? Ai niin, tuosta ylävalikosta pääsee nyt suoraa www-sivuilleni, joissa on matkaraportit (Etelä-Afrikka, Katalonia, Kiina (2), New York, Malta, Milano ja Madrid, Italia ja paljon muita! Ja www-linkin kautta nettikeittokirjoihini ja nettireseptikansioihin. Työsivullenikin sieltä pääsee, – tosin sekin odottaa päivittämistään, taidan tehdä vasta parin viikon päästä. 😉 Ehkä laitan vielä matka-, työ- ja ruokasivuille erikseen suorat linkit, mutta nyt siis kätevästi ylhäältä suoraan noillekin sivuille.

Ja kaikki tämä vain teitä sivuillani surffailijoita varten, per favor!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mitenkähän on, voisitko postitella kommenttilaatikkoon parhaan kakkusi/piirakkasi ohjeen? Tai laita linkki johonkin reseptisivuun/ruokablogin ohjeeseen, jonka olet löytänyt, testannut ja hyväksi havainnut.

Olisi hakusessa jonku mukavan kokeiltavan ohje. Lauantaina kun on Juniorin ja J:nsä tuparit (ja vähän kuin myöhästyneet kihlajaisetkin) niin haluaisin tehdä jonkun uuden jutun, enkä aina noita omia vanhoja. Näiden pilheiden teemana ei ole mitään Meksikoa tai Italiaa, vaan ihan lappilaisella menulla mennään. Täydennettynä ihan tavallisilla suomalaisilla pitopäytäherkuilla, eikä sortimentteja ole kovinkaan montaa. Mutta jollekin ikihyvälle kakulle olisi nyt paikka.

Vaihtarina voisin laittaa tähän yhden vanhan suosikkini. Ulla Svenskin ensimmäisestä kirjasta Omena-mantelipiiras, jonka ohje oli jo vuoden 2008 joulureseptieni joukossa.

Omena-mantelipiiras

2 kananmunaa
1½dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 dl sulatettua voita
1 dl mantelirouhetta
3 omenaa

Päälle
150 g mantelimassaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 rkl mantelilikööriä
70 g mantelilastuja (1 pss)
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen. Lopuksi sula voi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Asettele kuoritut ja viipaloidut omenat taikinan päälle. Vuoka uuniin (200 C, n. 20 min.) Jäähdytä pohja. Kauli mantelimassa ohueksi pyöreäksi levyksi ja nosta piiraan päälle.
Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja mantelilikööri keskenään. Levitä seos mantelimassan päälle. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla ja ripottele pinnalle. Tomusokeri viimeistelee piiraan juhlavan näköiseksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten tällainen uutislinkki: Jyväskylän yliopistossa luovutaan historian valintakokeesta. Minulla olisi tähän painava sanani sanottavana. En sano. Miksipä sanoisin? 🙂

Yliopistoelämää

Uudistusten parissa

Eihän minun tarvitse odottaa kellonsoittoa aamulla. Ehei, olen hereillä ennen kuutta, vaikkei olisi tarvinnut. Mutta pitkästä aikaa olen nukkunut. Yhteenmenoon. Koko yön. Näkemättä yhtäkään painajaista. Yhtäkään. Ottamatta yhtäkään särkylääkettä. Heräämättä kertaakaan olkapään kipuun. Nukkunut, nukkunut! Koko yön! Silti … silti aamulla ensimmäisenä olo on vähän turta, enemmän henkisesti kuin fyysisesti turta.

Päivällä työ vei mennessään. Kandiseminaarilaisten liikehdintää, ja mikä parasta tänään oli tärkeä välietappi meidän uudistuneessa seminaarijärjestelmässä. Ja mitä paljastui? Töitä valmistuu, suunnilleen niinkuin toivoin ja suunnittelinkin. Toisaalta suunnittelussa on tullut pieni suunnitteluvirhekin, tai aikataulutusongelma, sillä minulle näyttäisi kertyvän syyslomaksi jotain ihan muuta lukemista kuin matkaoppaita tai hömppää. Historiantutkijoiden nuoret versot ovat nyt saamassa ensimmäisiä haparoivia tutkielmiaan valmiiksi, ja niitä on sitten kymmenkunta heti loman jälkeen seminaarissa, mikä merkitsee minulle kolmisensataa sivua tutkielmia matkalaukkuun. Mutta oma vika. Ja parempi että valmistuvat kuin etteivät.

Myös minun blogiremppani pitäisi valmistua ja viimeistellä. Ja taidan ryhtyä siihen puuhaan nyt. Julkisivu uusiksi.

Niitä näitä Oulu

Pitkä lempeä kesä

Tänään lenkille vasta puolelta päivin. Merenrannassa näytti ihan kesältä. Annoin tuntuakin siltä. Olisi voinut kävellä vaikka kuinka kauan …

Takiaisetkin olivat antaneet periksi, ja tällaisia pehmoja niistäkin tullut…

Muutoinkin päivä kulunut harrastusten parissa. Kuvia, ruokaa, viiniäkin (palaan suosituksiin), ystäviä. Liikkumista. Iltapyöräily tuottaa myös iltakuvia…

Esikoinen syömässä, kipeänä, juniori ei ehtinyt, mistä olimme kollektiivisesti pahoillamme.

Jossain välissä hoksaan lipsahteneeni työnteon puolelle, mutta tilapäinen häiriö lempeään syyskuun sunnuntaihin oli lyhyt. 🙂 Koneella enemmän aikaa vei kuitenkin blogiremppa, — lähipäivinä täällä uudistuksia. 😀 Tuulestatemmattu on ajan hermolla, uskokaa pois.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Äyriäiskurssilla

Tänään oli paistinkääntäjien äyriäiskurssi. Meitä oli parikymmentä Oparin keittiössä; puolet ammattilaisia, puolet amatöörejä ja olihan mukava ja makoisa päivä. Olen avannut ostereita!! Monikossa: avasin kaksi. 😉 Siitä huolimatta eivät ole minun ykkösherkkujani. Mutta tänään oli niin paljon muuta erinomaisen hyvää… Ja pääsin ryhmään, joka teki hummerikeittoa!

Nyt osaan tehdä hummerista ruokaa. Olen tainnut tehdä ennenkin,
mutta nyt on taustalla ammattilaisten antama oppi!

Mitä muuta oli menussa ? Tässäpä menu kommentaarein:

Ihan ensimmäiseksi niitä tuoreita ostereita jääpedillä… sitten se hummerikeitto.

Höyrytettyjä partaveitsisimpukoita
(joiden kanssa tarjotussa aiolissa oli tilkka pernodia – kummallisen hyvää!)

Kampasimpukoita Landesin tapaan (yksi parhaista ruoista!)

Sinisimpukoita a´la Henna
(uijui, olivatpas hyviä, ennen kokemattomia, aasialainen mausteisuus (chili-sahrami) tekivät hyvää!)

Paahdettuja merirapuja ja yrttivoita (nyt osaan tehdä niitäkin jos joskus olemme Barcelonassa
tai muualla maailmalla, jossa niitä näkee halleissa myytävän!)

Gratinoituja hietasimpukoita suukkoina

Täytettyä mustekalaa Jannen tapaan (tämä oli ylivertaisen hyvää! Paras mielestäni!)

Lautasellinen äyriäisiä!

Ja pitäähän olla jälkiruokaa…!!

Omena-paahtovanukas (siis jumalaista omena-creme brûleetä)
Jäätelöä glukoosisiirapilla höystettynä (tästä minä vielä kerron teille)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla…

Ja kaikkien näiden teossa, nauttimisessa ja pitkän äyriäislounaan jälkeen
ammattikoulun keittiön siivoamisessa, mukavaa seuraa.
Pehtoori tietysti. Ja muita. Harrastukset ovat hyväksi.
Ruokaharrastukset varsinkin. 😉

Historiaa Vanhemmuus

Murros ja minä

Meidän historioitsijoiden helmasyntinä, elämäntapana, usein tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena, väistämättömänä ammattitautina, on etsiä, tunnistaa, löytää, keksiä? murroksia. Me käymme läpi lähteitä menneestä: asiakirjoja, kirjeitä, lehtikirjoituksia, komiteamietintöjä, muistelmia, taseita, lähetystöraportteja, päätöslauselmia, missioita, muistioita, päiväkirjoja, raportteja, tilastoja, haastatteluja, kuvia, karttoja, kertomuksia – – – Kaikkea mahdollista, joka voisi osoittaa, miten asiat ovat olleet, missä kohtaa ne ovat muuttuneet, missä ja milloin on ollut murros ja millainen se murros on ollut.

Minunkin väitöskirjani otsikossa on sana ”murros” ja väitöstilaisuudessa ollut ystävä, joka ei ole historioitsija ja joka ei ole lukenut tekelettäni, jaksaa edelleen ihmetellä, kuinka joku jaksaa ja voi tutkija ja väitellä ”murroksesta jota ei oikeastaan ollutkaan”. 😀

Tänään ajallessani töistä OYSin kautta (äiti on taas sairaalassa) kotiin ajattelin, että tämän viikon jälkeen en ole entiseni. Tällä viikolla elämässäni on ollut murros. Monia, monia asioita, ajatuksia, sanoja ja tekoja on sattunut, jotta hoksasin, että tämän viikon jälkeen ajattelen maailmasta erilailla, – jokin minussa naksahti tällä viikolla.

Tiedättehän kuinka elokuvissa tehdään takaumia; päähenkilön ajatuksista kerrotaan takaumilla ja ehkä hidastetuilla kuvilla, jotka kertovat menneestä ja tulevasta, – kuvilla, jotka kertovat haamuista ja haaveista. Tällä viikolla tällaiset ”rainat” ovat kulkeneet yöllä ja päivällä mielessäni.

Tämä alla oleva kuva ei ole niitä rainoja, mutta kuvassa ovat lisäkseni kaikki minun kymppivuotissynttärikaverini sekä veljeni ja sisareni. Hekin ovat olleet avaamassa silmiäni tällä viikolla… 😉

Olen joskus täällä blogissani kertonut, että olen koko ikäni pitänyt päiväkirjaa ja kun kuutisen vuotta sitten aloitin tämän julkisen arkeni ”vuodattamisen” täällä blogissa, lopetin tuntojeni kirjaamisen paperille, vatvominen ja vatulointi loppui, lopetin itseruoskinnan ja tajunnanvirran suoltamisen mustakantisiin kirjoihin. Herra varjelkoon, onneksi lopetin! Ja nyt lupaan, että huomenissa ryhdistäydyn ja palaan täällä Tuulestatemmatussakin entisiin höpötyksiini.

Ai niin, – olettehan huomanneet, kuinka on mieletön syksy, tämä lämpö! Nautitaanpa siitä. Syyslämpimin terveisin, … 😉