2011

Kuin syksy. Vesisadetta, harmaata, kylmää, tuulta. Aamulla purolle katsellessa  mietin, onko tämä sama maanääri, jossa eilen menimme nukkumaan. Oli kuin vuodenaikakin olisi vaihtunut.

Peurasuvantoon asti satoi, reilusti. Rovaniemellä pilviverho jo rakoili. Matka sujui nopeasti, talvirajoitukset poistettu ja minulla lukemista. Partisaanien iskut Koilliskairassa ja paljon muutakin. Niin paljon, että nyt ahdistaa kaiken lukemisen määrä. Ja tekemisen. Kävin jopa kampuksella äsken, tenttikysymyksiä tekemässä, paperipostia aukomassa. Oli hyvä syy päästä pyöräilemään. Hyvä syy päästä ulos.

Poika piipahti. Johtavalla rengasmyyjällä tuntuu olevan töissä kohtuullisen hoppu.  Polvea ei rengasmyyjä ehdi pohtia.

Nyt ei irtoa… mutta  huomenna lupaan raporttia Ylikiimingin palautepäivä/kulttuuriretkeltä, osallistumisen makrohaasteeseen, ehkä ehdin kirjoittaa ihan huippureseptin, jolla teimme parsaa mökillä (yhtä paljon lappilaista mökkiruokaa kuin sinihomejuustogratinoidut etanatkin 😉 ) …  ehkä ehdin/opin purkamaan niitä hienoja video-otoksianikin. Heh. Ne on kamalia. Tiedättehän kotivideot, mutta minulla onkin mökki- tai mäki tai purovideoita. Heh! Ehkä ei kannata maailmanensi-iltaa isommasti mainostaa.

Muistatteko, kun kansakoulussa oli kerran kuussa vapaamaanantai? Silloin kun oli lauantaitkin koulua, oli kerran kuukaudessa koulusta vapaa maanantai.. tänään on ollut sellainen. Kun ei vieläkään oikein voi ymmärtää, että on pääsiäinen, saatikka että on toinen pääsiäispäivä, ja kun ei kerran lähdetty ajelemaan kotiin, on tuntunut vapaamaanantailta.

Huoltopäivä on ollut. Aamupäivällä ”huolsin” kandiseminaarilaisia: luin tekstejään, annoin sähköpostitse palautetta (lue: hankin levollisen omantunnon kun ei lähdetty vielä tänään kotiin). Siivoiltu liiteriä, saunaa, mökkiä, pyöriä, vahailtu mökkiterassin kalusteita. Kuunneltu kun tulvaojan takana metso on pitänyt soidinkonserttiaan. Ääni tuntuu kuuluvan vierestä, mutta lintua ei näe, vaikka kuinka koetin katsella, kamera kädessä vaania. Ei ole meitsistä lintukuvaajaksi.

Ei käyty kylilläkään, ihan vain oltu mökillä. Ja mökkinaapurissa. Kävimme Nimilopun (naapurimökin mainio nimi) terassilla pääsiäiskahvilla. Ja sitten ”töitäkin” tehtiin. Historiaprojekti on tekeillä… Kyllä siitä vielä hyvä kirja aikaansaadaan. …

Lämmitelty saunaa. Osa blogivieraistani, jotka ovat jo pitkään pysyneet Tuulestatemmatun tuiverruksessa, ovat kuulleet ja nähneet legendaarisesta rantasaunasta paljonkin. Kuvia ulkoa kesällä ja talvella, aamulla ja kuutamossa on julkaistu, mutta tänään mukana laajakulma, ja lämmitellessä sitten vihdoin kuvasin tämän meidän ainutlaatuisen, ei niinkään koolla tai varustetasolla pilatun rantasaunamme

Ja sitten kuva Hangasojan paljon kuvatusta mutkasta (vrt. kuukausi sitten)

Jotta lumet sulaa täälläkin. eikä ihme, lämmintä on riittänyt.

Kuusi tuntia ulkona tänään. Vieläkin (iltakahdeksalta) keittiönikkunan mittari näyttää +10 C! Pääsiäinen pohjoisessa? Näin on, eikä paremmin voisi olla. Paitsi että jos nuoretkin olisivat täällä. Kavereineen kaikkineen kuten monena pääsiäisenä ovat olleet. Mutta meneehän se näinkin. Ja laittelin kaikkea pientä valmiiksi, josko tytär vaihtarikavereidensa kanssa tulisi täällä käymään toukokuun lopulla…

Olimme jo aamuvarhain liikkeellä. Meitsi mäessä, pehtoori tepastelemassa. Puolenpäivän jälkeen rinteet jo melkein vaarallisen pehmeät. Kolmen tunnin jälkeen siirryn mökin pihaan. Ottamaan aurinkoa, siirtelemään lumia, tekemään kevättä, puroja parkkipaikalle ja sieltä pois. Lämmittelimme rantasaunaa, saimme saunavieraan Laanilasta, lounaan jätimme väliin. Päivälliseksi karitsapataa, ja punaviiniä. Pashaa, edes kevyt sellaista, olisin halunnut tehdä, mutta kun meitä syöjiä on aika vähän, niin sitten appelsiinirahkaa ryyditettynä pähkinä-kuivahedelmäsekoituksella. Herkullista sekin oli.

Ja opettelin (nyt vasta!) käyttämään kamerassani olevaa videotoimintoa. Laatu ei raposta, ajattelin liittää tähän pienen videoklipin, mutta sepä ei sitten enää onnistunutkaan.

Siispä vähän perinteisempi kuva saunapolulta.

Sattuipa niin että nukuin 11 tunnin yöunet, ja puolentoista tunnin päikkärit. Ketä tämä kiinnostaa? Tuskin ketään. Ainoa vaan, että yritän kertoa, että jos on univajetta tai nukahtamisongelmia niin kannattaa hakeutua Napapiirin pohjoispuolelle. Täällä on unta, unenomaista olemista.

Paljon muutapa tänään ei ole ehditty sitten tehdäkään. Nukkuminen kun on vienyt ison osan vuorokaudesta.

Ehdimme kuitenkin illalla syömään. Kaltio. Saariselän uusi ravintola on koemaistettu. Minun ja pehtoorin arvovaltaisen raadin tasoa nosti olennaisesti kun saimme mukaan sisareni. Hangasojan raati vahvistettuna Laanilan osastolla kävi siis Kaltiossa ja on tyytyväinen. Äärimmäisen.

Ai niin, ulkoiltukin on. Lopultakin aika paljonkin.

Kaunispäällä pälvet, taivaalla pilvet.

(kuva suurenee klikkaamalla)

Herääminen Hangasojan aamuun kahdeksan jälkeen. Aurinkoiseen aamuun!

Mäkeen? Jo vain. Ja pehtoori lenkille. Ei ihan vesihiihtoa ollut mäessä, mutta melko solsketta rinteet jo ovat. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pieniä hissijonojakin. Ehkä väkeä toi sekin, että mäessä oli Antti Auttikin. Snoukkamaailmanmestarin hypyt olivat kohtuullisen komeita.  

Se että pääsiäinen on näin kummallisessa paikassa kalenteria, tekee vaikeaksi ymmärtää, että on pitkäperjantai. Vielä enemmän ihmetyttää se, että pitkänäperjantaina paistaa, yleensä täällä ei paista. Ja sekin on outoa, että poika soittelee Oulusta ja kyselee pihvinpaisto-ohjeita. Kuukauden kotoa pois asunut Juniori on laittanut ja opetellut laittamaan jo vaikka mitä. Mitä tietty ilolla seuraan ja avitan.

Lupasin kertoa eilisestä odottamattomasta kiirastorstaipuuhastelusta.  Tapahtuipa nimittäin niin, että kun viimeksi täältä mökiltä lähdimme teimme poikkeuksellisen perusteellisen siivouksen ”kun-tullaan-pääsiäisenä-on-kaikki-siistiä-ja-valmista” -ajatuksella. Viimeiseksi ennen lähtöä vielä öljysin keittiön umpipuiset tasot ja massiivipuisen ruokapöydän. Pari kertaa vuodessa kun sen tekee niin ne pysyvät kauniina ja vettä hylkivänä. Nyt oli väärä öljy, sitä liikaa, tai jotain. Joka tapauksessa kaikki kauniit tasot ihan turmeltuneet. Niinpä eilen kun tulin tänne, päätimme ottaa asian heti käsittelyyn. Pehtoori hioi. Minä imuroin. Puupölyä vaaleilla seinillä ja laittioilla ja astioissa ja joka paikassa! Reilusti kolmatta tuntia teimme hommia, eikä tulos ole vieläkään ihan tyydyttävä. Ei mukava.

Mökkiasumiseen liittyvä toinen juttu joka viime kerralla jäi ”kesken” oli nettiyhteys ja sen parantaminen. Ja se on nyt tehty! Ei tämä nyt vieläkään mikään hypersupertrupesnopea laajakaistayhteys ole, mutta pelittää. Soneran liittymä pelittää niin ettei sivunvaihdon aikana enää ehdi purolla tai liiterissa käydä kuten aiemmin. Olen iloinen. Kuten myös siitä että iltaseitsemältä ulkona on +9 astetta lämmintä.

Hangasojan valoisassa kiirastorstain illassa. Täällä on lunta, valoisaa, rauhallista, kaikinpuolin odotusten mukaista…

Matka sujui helposti. Tampereen sumuisesta varhaisaamusta R-lähijunalla 150 kilometrin tuntivauhdilla (yesh!) Tikkurilaan, josta ruuhkaiselle Helsinki-Vantaalle, ja edelleen Ivaloon. Epätodellista. Elämäni lentomatka. Takana istui kolme ikäistäni naista, eronnutta, kuuluvasanaista, puolelta päivin ensimmäiset drinksut ottaneet … tajusin, että kaikki eivät tule näiden tuntureiden juurelle samoin toivein ja ajatuksin kuin minä. Vajaan kahden tunnin lentomatkan aikana tajusin, että elämästä ja Lapista ja Saariselästä voi olla monen muunkinlaisia käsityksiä ja odotuksia kuin minulla on/oli.

No minunkaan odotukseni tälle päivälle eivät ihan toteutuneet (kerron vaikka huomenissa), mutta hurjan hienoa olla täällä.

Olen liittynyt niiden harvalukuisten ihmisten joukkoon jotka ovat syöneet ravinteli Berthassa. Tampereen ravintolataivaan uusin ja kirkkain? tähti on nyt koettu ja nautittu. Ei turhaan mainostettu ja kehuttu paikka. Sopuhintainen, miellyttävä sisustus, keskeinen sijainti, ystävällinen, asiantunteva, pöyhkeilemätön tarjoilu ja tärkein kaikesta: erinomainen ruoka ja vielä mukavassa seurassa – vaikea valittaa. 🙂

Alun haukimureke hyvää, ei kuivaa,  maistui hauelle . kuten kuuluukin, ja perunasalaatti jossa sipulina ruohosipuli oli herkkä ja keväinen. Kaunis kuin mikä, eikä kreetalainen, vähän mitäänsanomaton (kylläkin) viini sitä tärvellyt. Pääruokana maksaa. Minähän otan ravintolassa usein maksaa, jos suinkin mahdollista,  ja tämä (sirkulaattorissa!! viimeistelty) oli kyllä yksi parhaista, ellei paras, ja se on jo paljon sanottu se. Perunamuusi ja pekoi kerallaan hienostunutta ja hyvää, olematta mitään piperrystä. Dein Montepulciano todettiin vähän vaisuksi, mutta ei virheeksi (olihan meillä kahdella ravintolafriikällä mukavaa yrittää vähän edes braissailla, ihan vaan keskenään testailimme sanoja :)).

Kollegan kanssa helppo jatkaa siihen, mihin hänen vieraillessaan Oulussa jäätiin. Perheistä, yliopistojen uudistuksista, historiantutkimuksesta,  yliopistolehtoreiden työnkuvista.  Ei se näytä olevan erilaista on sitten kyse Tampreesta tai Oulusta. On kyse kummasta sukupuolesta hyvänsä. joka tapauksessa oli ilo….

Mutta ennen kuin tämä illallinen päästiin nauttimaan oli tehtävä töitä. Aamulla heräsin sateiseen Tampereen aamuun. Eilen melkein kesä, tänään kuin syksy. Aamupäivän tein töitä, monenlaisia. Ja puolelta päivin lähdin käymään neuvottelussa. Nyt olen PALJON viisaampi.

Olisin halunnut ehtiä myös Stockalle, ja halliin, Ullan Unelmaan  ja vaikka ja minne (työväenmuseeon mm.)  mutta oli jo kiirehditttävä viimeistelemään luento.

Ja sitten sateessa yliopistolle. Luennolla oli kuulijoita, päinvastaisesta olettamuksestani huolimatta. Muutamia kymmeniäkin. Ja minustahan on mukava luennoida, eikä edes Tampereella jännitä  🙂 Heh! Vanha aihe lämmitti. Oli mukava.

Nyt tämä reissu alkaa olla yöunia vaille putkessa. Pääsiäistä kohti…

Juna Tampereelle lähtee ajallaan. Minulla on kuusi tuntia aikaa supistaa noin 20 tunniksi riittävä luentoni pariin tuntiin: 100 vuotta linja-autoliikenteen historiaa pariin tuntiin. Mahdoton tehtävä. Yritettävä oli.

Junavaunussa on vain yksi nuori nainen, yksi keski-ikäinen mies Tervolasta matkalla Tallinnaan – ” ihan vesieväillä vaan”.  No joo, kirkasta ainakin. Oikeasti hyvin hiljaista ja rauhallista Kokkolaan asti. Eikä senkään jälkeen mitään hulabaloota. Pari penkkiä kauempana ruotsinkielinen äiti opettaa ala-asteikäiselle tyttärelleen suomea ja tyttö kääntää ”- – haluan uida yksi sataa metriä – -” Jään kuuntelemaan kun äiti kerta toisensa jälkeen sanoo lapselleen: ”Nej, nej, et opi mitään!” Hö, en mene sanomaan, mitä mieltä olen tuollaisesta opettamisesta. En mene.

Monta kertaa matkalla mietin, kuinka hienoja junatkin nykyisin ovat. Siistejä, hiljaisia, kulkevat tasaisesti, pistorasiat läppärin akkua varten. Olin vielä varannut lipun toka kerrokseen, joten aurinkoisessa iltapäivässä hyvä katsella Pohjanmaan lakeuksia, ohi vilahtelevia kirkonkyliä.

Vettä jo pelloilla, Pyhä-, Siika-, Kalajoki kaikki kukkuroillaan vettä. Kevättulva korkealla. Kannuksessa pellolla paljon joutsenia. Kauniita, mikä niissä on sellaista, että ensimmäisenä niitä katsellessa tulee mieleen adjektiivi kauniita?

Poika tekstailee, on herännyt leikkauksesta. ”Jäätävännäköinen” reidestä irronnut – nyt tähystyksessä poistettu – luunkappale kuulemma kehystetään.

Mietin, kuinka junassa on yksin keskellä muita,  on rauha tehdä, on rauha ajatella (vrt. työhuone). Voi olla irti. Toisaalta voi olla kontaktiseerattavissa jos haluaa. Joku vaunuosastossa haluaa: puhelimensa ilmoittaa parin minuutein välein tekstarin saapumisesta. Tekstariääni samanlainen kuin meidän seinäkellossa. Kuulostaa hassulta. Joku kertoo puhelimassa olevansa menossa Tallinnaan silmäleikkaukseen, tulee kuulemma paljon halvemmaksi siellä.

Konnari kuuluttaa, että juna on myöhässä; onko se nyt joku uutinen. Kannattaisiko siirtyä kuuluttamaan jollei ole. Routavauriot, tiedättehän. Vaikka samapa tuo minulle. Tälle illalle ei mitään aikataulutettua. Aamupäivällä vasta menen neuvotteluun. Bisneksiä. Heh. Tai käyn kyselemässä kokemuksia. Tiedä vaikka olisi merkittäväkin meetinki loppuelämäni kannalta. Tiedä häntä.

Ja vasta iltapäiväksi yliopistolle. Niin että mihinhän menisi syömään, sitä mietin junassa ja sitä miettiessä käyn iltapäiväkahvilla ravintolavaunussa. Muistuu mieleen yksi  Helsingin reissu kun olin opiskelijoiden kanssa ollut taas kerran turneella. Yksi opiskelijapoika kertoi, kuinka hän on täysin rahaton, kuinka hänellä ei ole rahaa jatkaa opintoja, eikä hän saa vanhemmilta mitään apuja, eikä opintoraha riitä. Olipahan jostain saanut kuitenkin sen verran fyffeä että oli kohtuullisen tanakassa kännissä. Mutta sen jälkeen en enää ole häntä nähnyt, jätti opintonsa kesken. Rahanpuutteen tai jonkun muun syyn takia. Siitä on jo kauan.

Sitten taas värkkäilen luentoa ja mietin, että noinkohan ketään pääsiäisviikon keskiviikkona iltapäivällä on Tampereella luennolla. Ketä tulee kuuntelemaan oululaista lehtoria joka puhuu liikennehistoriaa pääsiäiskeskiviikkona iltapäivällä. Saapa nähdä. Kollega on uhannut tulla kuuntelemaan. No eipä mene haaskioon tämäkään keikka, ja onhan minulla muutakin tekemistä Tampereella.

Huomaan, että minusta on mukava matkustaa junalla. On mukava olla Tampereella. Nyt.

Nyt lähden syömään. En tiedä mihin.

____________________

klo 21.15: Vinoteca del Piemontessa kävin. Ja pidin. Kaikesta. Nyt hotellin ikkunasta näyttää tältä. Näsinneula suurenee klikkaamalla.

Tänään on hoppu. Ollut koko päivän. On edelleen. Töissä asiat kuntoon ennen reissuun lähtöä, Caritakseen pienimuotoinen rahtikuljetus, haudalle synttärikukat (vähän hassua että haudalle viedään synttärikukkia, mutta niin vaan pehtoorin kanssa käytiin äsken viemässä), Juniorille sairauspääsiäiseksi ruokaa ja herkkuja, valittava ja tilattava sisustustarpeita, seminaarilaiset ”huollettava”, itseänikin vähän huollettava, huomenna aamusella vielä hammaslääkäri (rasittavat, kiristävät tikit saan pois!) ja …

Luentomatka alkaa olla siinä vaiheessa valmis, että enää mietittävä, mitä  pistää päälle? Kunnon tieteellisen luennon yksi edellytys on, että olet vakuuttavasti pukeutunut. Ei, eihän se niin mene, mutta itsellä vaan on kivempi, varmempi olo, kun on sopivissa kamppeissa. Paino sanalla sopivissa. Sopivissa ymmärrettynä monin tavoin.  Nyt olisi sitten päätettävä, mikä on sopivaa?

Huomiseen! Matkakirjeenvaihtaja Mansessa huomenissa.  Son moro!