2008

Home 2008 (Page 13)
Showing: 121 - 130 of 339 RESULTS
Italia

Arrivederci – näkemiin italiaksi, huomiseen

Arrivederci! Tänään on hyvä toivottaa näkemiin nimenomaan italiaksi. Italiaksi koska

1) kävimme Toscanassa syömässä. Nuoriso teki ulkomaanmatkan – ajelivat Haaparannalle eivätkä tulleet porukalla syömään vaikka niin toivoin. Siispä pehtoorin kanssa Toscanaan. ISOJA scampeja. Ja hyvää Piemonten viiniä.

2) Arrivederci italiaksi koska täällä on niin kylmä, että syysloma ja Italia ovat kummasti mielessä. Aamulenkillä kirosin kun en sittenkin ottanut topattua takkia vaan tyydyin tuulitakkiin. Siis lämpimän Sisilian maisemiin ajatuksia, ci vediamo Taormina!

3) Arrivederci myös koska VIHDOIN avasin italian alkeiden kirjan – pitkästä aikaa…

4) Arrivederci myös koska tämä on viimeinen varsinainen postaus tällä foorumilla. Arrivederci domani, eli huomenna ilmoittelen uuden paikan missä bloggailu jatkuu.

Bloggailu

Ilta

Eilen illalla Iijoen rannalla. Maisema (klikkaamalla kuva suurenee) ei ollut ainoa aisteja herkistävä asia. Sisar miehensä kanssa olivat nähneet vaivaa ja käyttäneet aikaa, ja meille se merkitsi juhlaa.

Eilisen nautinto tuntui viipyilevänä hyvänä olona vielä tänäänkin, – mutta myös uupumuksena. Viiden tunnin yöunen jälkeen kuitenkin artikkeli töissä valmistui.

Päivää on leimannut myös uuden blogin työstäminen, – minusta tuntuu kuin saisin uuden vaatteen, uuden takin, kun pian saan näille jutuilleni uudet raamit.

Perheen fuksi on lähdössä seurustelemaan, viikon varrella onkin erilaisia pilheitä piisannut. Kuopus huitelee kylillä. Ja meidän iltamme pehtoorin kanssa kuluu punaviinilasillisen ja syksyn ensimmäisen takkatulen ääressä nuokkuen.

Historiaa

Flow – tekstin tuottamisen riemu

Flow! Pitkästä aikaa. Suljin aamulla työhuoneeni oven, en jättänyt raolleen helposti avattavaksi, en yrittänytkään olla helposti lähestyttävä. Yhtään sovittua tapaamista tai HOPS-sessiota ei ollut; niinpä tein huoneestani tutkijankammion, vetäydyin sinne. Aamukahvilla sentään kävin, mutta eväät söin sorvin ääressä. Kirjoitin. Koko päivän. Pitkästä aikaa flow: työ vie mennessään niin, että yhtäkkiä vain havahtuu: on aika lähteä kotiin.

Tällaisten päivien ansiosta sitä luulee, että tekstin tuottaminen on luomisen juhlaa, eikä tuskaa. Luulee, että historiankirjoittaminen ja -popularisointi on helppoa. Tällaisten päivien fiilis on onneksi se, joka työstä jää päällimmäiseksi.

Voisiko tätä jotenkin stimuloida? Miten haltioituneeseen kirjoittamisentilaan pääsisi useamminkin?

Ruoka ja viini

Tonnikalacrepsit ja hilloffee?

 

Eilen kun eksnaapurit kävivät hakemassa kirjoja lainaksi ja katsomassa reissukuvia laitoin iltapalaa, joiden reseptejä voisin jakaa. Manoffee, alkuperältään Banoffee-kakku, sai uudenlaisen olomuodon kun tein sen hilloista. Olisko se sitten Hilloffee? Lakkoffee? Tänä vuonna hilloja on ollut vähän, mutta minulla on suhteita :). Kiitos ja kumarrus Livon suuntaan. 

Suolaisena oli Crespelle al Tonno. Sellaisia Roomassa on tullut nautittua, ja yhdessä monista italialaisista keittokirjoistani on ohjeenaihio, josta – omapäinen kun olen – oli saatava soveltaa oma versio. 

Tonnikalacrepsit (12 kpl)

Crepes-taikina

5 dl maitoa
4 munaa
4–5 dl jauhoja
40 g voita
1 tl suolaa

Sulata voi ja jäähdytä se. Riko munat ja sekoita maitoon. Lisää jauhot ja suola ja lopuksi sulatettu voi. Laita taikina jääkaappiin turpoamaan tunniksi. Paista ohuita isoja lättyjä, crepsejä, räiskäleitä, minkä nimisiä huvittaa ja jätä sitten jäähtymään.

Täyte:
2 prk tonnikalaa öljyssä (Abba)
1 prk punaista pestoa
1 prk tomaattimurskaa tai valmista pastakastiketta (Pecorino tai Tonno)
½ dl pinjansiemeniä
1 dl parmesaaniraastetta
paljon tuoretta silputtua basilicaa
mustapippuria rouhittuna
Sekoita aineet keskenään.

Levitä täytettä iso ruokalusikallinen tai parikin crepsin päälle ja sitten rullaa tai taittele neljään osaan. Ripottele pinnalle parmesaania ja lämmitä kuumassa uunissa ennen tarjolle tuontia.

_________________________

Miksikö nyt tällainen reseptiikka-postaus? Kalaasiporukasta yksi crepseihin ihastunut ystävä kyseli ohjetta ja toiseksi on NIIIIN nälkä. Töissä häthätää ehdin eväät syödä ja noiden eilisten jälkeen on kurinpalautuksen aika. ´Ei pysty´. Pepsi-Max, ananasmurske ja raejuusto illan eineet. Hyvin ei mene täälläkään… 😉 

Niitä näitä

Henkilökemia

Työhuoneessani kävi tänään poliisi. En ole koskaan ennen tavannut häntä. Keskustelimme yritysmaailmasta, sen taustalla vaikuttavista psykologisista ja henkilökemioihin liittyvistä asioista, keskustelimme historiantutkijan ja poliisityön yhtäläisyyksistä. Keskustelimme siitä, kuinka arjen historia onkaan kiinnostavaa, ja kuinka rikokset kertovat ihmisten arjesta. Yhtäkkiä keskustelimmekin urheilusta ja liikunnan vaikutuksesta ihmisen olemiseen ja tekemiseen, ja tulimme todistaneeksi yhtäpitävästi ja yhteen ääneen, että liikunta on ihmiselle välttämätöntä. 

Merkillistä, miten joidenkin ihmisten kanssa tuntee jotain hengenheimolaisuutta, sielujensympatiaa tai että yksinkertaisesti vain synkkaa heti ensi metreillä. Mistä sellainen tunne ensi tapaamisella tulee? Sekö että molemmat olemme toimineet naisina miehisessä työmaailmassa (poliisi ja onnikkakuski), sekö että arjen historia kiinnostaa meitä molempia vai sekö että molemmilla on insinöörimies vai lopultakin vain se, että meille molemmille liikunta on osa arkea – mikä oli se ratkaiseva tekijä, joka sai tuntemaan, että tämän ihmisen kanssa voisin keskustella tunnin joskus toistekin? 

Historiaa

Naiset ja ura

Vuoden 1938 Kotiliedessä haastateltu amerikkalaisfilmitähti totesi, että hän on tavattoman onnekas saatuaan vaimon, joka ”ei erityisesti pidä puhumisesta, on säyseä ja jolla ei ole haaveita oman tulevaisuutensa tai uran suhteen”. Säyseä? Ei olisi ollut meitsistä filmitähden vaimoksi. Muuten ehkä, mutta että vielä olisi pitänyt olla ”säyseä”!
Prosemma-aiheita etsiskelin ja lehtiä lueskelin. Joten ei se niin hääppönen tämä minunkaan ”urani” ole.
Mainos: Kotiliesi 1938
(klikkaa kuva isommaksi, jotta vallan mainio tekstikin näkyy. Kestää hetken … ).
Ruoka ja viini

Sadonkorjuu- ja kameran ulkoilutuspäivä

Aivan tyven. Aurinkoinen. Ja vielä sunnuntai. Aamu siis. Jo varhain puutarhaan: kasvimaa siistittävä. Keväällä tehtiin töitä, että viime vuotisen kaltaiselta surkealta sadolta välttyisin, mutta tulos ei juuri kummempi. Salaatit, sipulit, lipstikka ja raparperit rehottavat, mutta kaikki muu kitukasvuista. Pehtoori elikkäs perheen pääpuutarhuri epäilee, että kasvimaan reunalla kasvavat kymmenen koivua vievät voiman porkkanoilta ja tilleiltä. Tiedä häntä. Joka tapauksessa kasvimaalla ja talon reunakiveysten välissä kasvaa enemmän villiorvokkeja kuin penkeissä kasviksia ja yrttejä. Puolenkymmentä vuotta sitten meillä oli naapurinrouvan kanssa molemmilla orvokki-innostus, ja sen seurauksena koko lähitienoo on edelleen enemmän tai vähemmän ”orvokkinen”.

Kesäkukistakin enimmät jo kompostoin. Ruukkujen tyhjentäminen ja peseminen on niin paljon ikävämpää kuin keväällä istutus. Mennään kohti pimeää, kohti talvea.

Pihahommien ohessa kuvailin; auringossa makrolla kuvaaminen on mukavaa. Kuvasivun pikaisesti värkkäsin… Vilkaisehan. Pihamme takana pikkumetsässä oli paitsi kuvauksellisia kärpässieniä myös vattuja.

Tein jälkiruoaksi semifreddoa. Tosin pakastimella oli käytävä täydentämässä, että viiden hengen annokseen tuli riittävästi: – 2 dl vaniljavispiä vispataan vaahdoksi, lisätään 1 prk Sunnuntai Vanilja-tuorejuustoa, ½ dl sokeria, 3-5 dl kohmeisia/tuoreita vadelmia, ja lopuksi pussillinen murusiksi rutisteltuja marenkeja. Sitten pariksi tunniksi pakkaseen ja ennen tarjolle tuntia tuoreita vadelmia päälle. Kelpasihan nuorisollekin. Hyvinkin.
Niitä näitä

Lussakka olo

Vaikka eilen meni myöhään (meidän mielestämme puoliyö on myöhä) teatterissa ja illallisella, niin tänään virkistynyt olo. Ehkä juuri siksi. Siis se virkistää, että on oltu ”ulkona”. Teatterissa Suomen hevonen oli mainio: Tuula Väänänen ja Anneli Juustinen vahvoja. Poskilihakset olivat traagiseen loppuun asti kireänä, hymyssä siis.
VMP (K & M toistamiseen ”varamiespalveluasemassa”) seuranamme. Onneksi on ystäviä, joista saa seuraa, vaikka pitkään valmistellut alkuperäissuunnitelmat eivät onnistuneetkaan. Nauru, puhuminen, hiljaa oleminen on luonnollista. Vielä me teemme sen ”alkuperäistenkin” kanssa.

Tänään aurinkoiseen aamuun herättyä rullislenkille (viimeinen tälle vuodelle? pudonneita havuneulasia ja lehtiä jo niin paljon, että Niittyarossa ja Syynimaan takana jo tosi liukasta). Haudalla kävin kertomassa – höpöttämässä itsekseni, tekeekö muut sellaista? – Kalevasta luetut huonot uutiset (sisäpiirin juttu!) ja vein uuden lyhdyn, mikä syksyn kauniissa auringossa tuntui hassulle. Kynttilälyhty kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta, mutta tuleehan se ilta, surullinen ilta…

Puolelta päivin duuniin, väitöstä kuuntelemaan. Ehkä on parempi, etten julkisesti kommentoi.

Vielä auringossa – kuinka paljon valo vaikuttaakaan mielialaan! – kotiin ja pitkästä aikaa ohjelmaton lauantaiehtoo; siis www-sivuja, valokuvia, blogiremonttia, musiikkia, viiniä, huomisen sapuskan (saadaan nuoria ruokapöytään!) suunnittelua. Hyvä mieli. Kuitenkin. Mikseipä?

Niitä näitä

Hetken hiljaakin

Ääneni käheäksi töissä puhuneena (HOPSeja, henkilökohtaisia opetussuunnitelmia fuksien kanssa suunniteltu ja kynnyksiä alennettu, tutustuttu) olen mieluusti hiljaa. Istun koneella, järjestelen kuvia ja surffailen (osumana mm. uusi reseptisivu. Myös sivun layout näin uuden blogisivun suunnitteluvaiheessa kiinnitti huomion. Aikas hyvä, eikö?). Ja kenellepä täällä kotosalla puhuisinkaan. Pehtoori lenkillä, poika seukkaamassa, tytär ”akateemisissa aloittajaisissa”. Joka vuosi opiskelijat keksivät uusia nimiä erilaisille kinkereille ja kekkereille, joita pitkin vuotta viettävät. Siinä missä esikoisemme on noissa aloittajaisissa, humanistit ovat Syynimaalla, jollain notskilla makkaran paistossa. En muista nuotioiltaa ennen olleenkaan. O tempora, o mores!

Latinan lausahduksesta pääsenkin aasinsiltamaisesti meidän italian opiskeluumme. Niinhän siinä sitten kävi, että ei kurssille ilmoittauduttu. Pitäisi siis vain itse ryhtyä edes alkeita kertaamaan ennen syyslomaa.  Italian oppikirjan lisäksi yöpöydällä odottaa myös John Dickien Cosa Nostra, Sisilian mafian historia ja Marko Koskisen Passione, intohimona italialainen keittiö. Mutta ennen niitä olisi yksi väitöskirjan käsikirjoitus vielä luettava loppuun.