Tuulestatemmattua

Vappuaaton kestiystävyysillan jälkeen eilen olimme kaksistaan, aika vaatimattomasti vappuperinteitä; ei lähdetty kaupungille yo-lakit päässä, ei oltu kuoroja kuuntelemassa, eikä katsomassa vappumarssia, ei aiemmin, eikä nytkään mitään vappupiknikkejä, ei jäätelökioskille hakeutumista, ei kuohuvaa missään patiolla, saatikka vappulounasta.

Erikseen lähdettiin pyörälenkeille; minä sentään sen verran vappuperinteiden parissa, että toista tuntia ajelin, kävelin, kiertelin niillä reiteillä, missä satojen vanhojen autojen letka kulki. Laiskasti kuvailin, mutta jännä, että muistikortille on tallentunut oikeastaan pelkästään jotain keltaista. Olokin oli aika aurinkoinen.

Tänään kotoilua. Pehtoori pihahommissa, minulla kauppareissu, joka ei sujunutkaan jälkiä jättämättä. Jätin sitten pyörälenkin (vaikka pyörä vihdoin taas käytössä ja kunnossa ja sää mitä parhain) vaan tein vähän kotihommia ja huolella sapuskaa meille kahdelle.

Pakastimessa oli 2 kpl maissikananrintoja (Torin Lihamestarilla on niitä pakkasessa, pkt 10 €), yrttejä aaton kokkailujen jäljiltä, fenkolia meillä on melkein aina ja nektariinit löytyivät kaupasta.

Oheen ”klassikko” marokkolainen couscous-salaatti (sopii kesän grilliruokien ´saideriksi´ oikein hyvin. Tein ison annoksen, koska se säilyy hyvin, ja huomisen raakamakkaragrillailun oheen on näin hyvä lisuke valmiina. Ohje siihen täällä. Ja toinen ohje tässä:

Avasimme oheen myös aiemmin ystävältä saadun roseen. Se vaikuttaa olevan turvallinen ja raikas valinta kesän ruokaviiniksi. Mikseipä aurinkoisella pihalla sellaisenaan lasillinen, pari tätä; maistuu varmaan monille: Coteaux d´Aix-en-Provence.

Ollaan jo toukokuussa. Nyt on paljon mukavaa odotettavissa, toiveissa kaiken aiotun toteutuminen.

Pitkästä aikaa nämä ystävät täällä – tällä kertaa tällaisen menun äärellä.

Kyllä: edelleen kokkaileminen ja kestitseminen on minulle mieluista.

Oli oikein hyvä vappuaatto.

Homma hanskassa, ja hanskat hukassa!

Nyt ei ole ollut hanskat hukassa, usein kyllä nekin, mutta nyt on kysymys isommasta jutusta.

Olenhan useinkin tainnut kertoa kuinka olen hyvä piilottamaan, sujauttamaan, hukkaamaan, ”laittamaan talteen” kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin.

Lapsemme muistavat edelleen kertoa omilleen kuinka mummi silloin heidän lapsuudessaan piilotti yllärijoulukarkit, eikä niitä löydetty ennen kuin juhannuksena, ja silloinkin vahingossa jostain eteisen yläkaapin hyllyltä. Ja vastaavia tarinoita tuntuu heidän muistoissaan riittävän…

Myös tavaroiden, ruokien, papereiden sujauttaminen laatikkoon, kaappiin, laukkuun, koriin kuuluu minun jokapäiväiseen elämääni. En tykkää siitä, että papereita lojuu työpöydällä, tai että keittiön tasoilla on maustepurkkeja, avattuja keksipaketteja, leipäpusseja. Niiden kuuluu olla kaapissa, ja niille ON paikkansa, mutta tosiasiassa minä saatan sujauttaa leipäpussin vihanneslaatikkoon tai vaikka kattilakaappiin. Huomaamattani. Ei niin ihan hirveän usein käy, mutta on keittiössäkin tavaroita ja aineksia tullut etsityksi joskus hyvinkin kauan.

Ja sitten: kuinka monta kertaa minulla ovat olleet hukassa avaimet, sormukset, pankkikorttikotelo, käsilaukku, kameran linssisuoja, kännykkä, kirja, …

Ja nyt en ehkä uskalla sanoa ääneen, enkä kirjoittaa tähän kuin ihan himmeällä, että AINA ne ovat löytyneet. Lopulta. Tai joku muu on ne löytänyt ja minulle palauttanut, tuonut, antanut. Eihän tämä hyväonnisuus nyt vaan häviä.

Niin kuin eilenkin. Olin iltapäivällä käyttämässä pojantytärtä Dentopoliksessa hammasröntgenissä ja kaikki meni hyvin; tyttö oli reipas ja mummilla lapsen KELA-kortti tallessa jne. Hyvillä mielin lähdimme kaupungille jätskille: Robert´s Coffeen vaniljajäde oli tarkoitus testata. Hyväksi havaittiin, ja jätskit saatiin maksetuksi, kuten myös Suomalaisessa Rambon talli -kirja [olen niin iloinen ja ylpeäkin, kun sekä Eepi että Apsu lukevat mielellään ja paljon, joten aina silloin tällöin ostan heille lempparikirjoja omiksikin]. Jätskit ja kirja oli maksettava käteisellä, jota sattui olemaan laukun sivutaskussa riittävästi. Pankkikorttikoteloni ei nimittäin ollut laukussa!

Samaisessa oli kotelossa kirjastokortti, bussikortti, museokortti, ajokortti, ja kaksi pankkikorttia!
[Näitä Thin King -koteloita olen mainostanut täällä blogissa joskus vuosia sitten. Taisi kerran olla jossain arvonnassa palkintonakin.]

Illansuu sitten Pehtoorin kanssa etsittiin kotoa, soittelin Dentopolikseen, kävin kyselemässä lähikaupasta, jossa olin korttia toissapäivänä viimeksi käyttänyt. Kaikki takit, laukut, reput, auto, kaikki koluttiin ja etsittiin. Lopulta päätin että tänä aamuna suljen pankkikortit, anon uudet ja hankin väliaikaisen ajokortin ja tilaan uuden.

Ja sitten: vaikka olin eilen jo ainakin kahdesti, jollen kolmesti jo tarkastanut, niin aamulla päätin, että katson vielä kerran käsilaukun ja repun. Ja ta-daa! Repun sivutaskussa vetoketjun takaa turvasta se löytyi.

En vaan ymmärrä! Mutta olen kiitollinen, että taas löytyi.

Nyt kun on suru- ja kastejuhlien, perhe-sukutapahtumien jälkeen alkuviikosta ollut vielä muitakin menoja ja tapahtumia niin johan tuntuu, että on hyvinkin kiireistä elämä.

Taidemuseossa Eanangiella – Maan kieli –näyttelyssä ehdin pikaisesti käydä, Naisten Oulu -luentosarjan esitelmää olin kuuntelemassa tiistaina, eilen oli rotissöörien vuosikokous, tutustuminen Lapland Hotels´n uusiin tiloihin ja lopuksi illallinen Il Puro -ravintolassa. Sitten vielä erinäisiä pyörän ja pyöräilijän huoltoasioita, joten kalenterissa viimeisen viikon aikana ollut joka päivälle ainakin yksi happening. Kuvaajan hommiakin on näissä kohtaamisissa ollut, ja se tarkoittaa sitten tietysti myös editointi-, postitus- ja julkaisuhommia.

Saamelaisen taiteen ja duodjin suurnäyttely tutustuttaa saamelaiskulttuurin kirjoon, sinnikkyyteen ja kestävyyteen. Moni teos pysähdytti; pysätti enemmän ´sanomansa´ kuin taitavuutensa, taiteellisuutensa, kauneutensa, vaikuttavuutensa vuoksi. Monia asioita Saamenmaalla on tullut nähtyä hyvin eri tavoin kuin jos olisi katsonut niitä saamelaisin silmin.

Otsikkokuvassa Kirsi Máret Palton ”Kuoppia elämän tiellä”. Se kosketti. Ja nämä kauniit silmälasit ovat Ann-Sofie Kallok´n teos.

”Erinomainen suoritus! Hyvin meni. Mukavaa päivää!”
”Hienosti meni, tästä on hyvä jatkaa!” 

Tällaisia iloisia kommentteja ja valoisia tervehdyksiä jakeli isohko, ei enää ihan nuori lentokenttävirkailija (mikähän lienee hänen oikea nimikkeensä?) sunnuntaina aamupäivällä Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa läpivalaisulaitteen luona. Että tuli hyvä mieli tuommoisesta! 

Paljon muitakin hyviä kokemuksia meidän kuuden hengen (Juniorin perhe + me) ristiäismatkaseurueellamme: 

• valkovuokot Järvenpään Saunakallion asemalle kävellessä
• aamiaisvohvelit (Eepi) ja skagen (mummi) hotellissa (Marski)
• sateeton sää
• sekä Apsu että mummi löysivät farkut Stockalta 
• sunnuntain aamukävelyllä nähtiin pieni pätkä uutta Kruunuvuorensiltaa
• ratikalla kulkemisen helppous 
• Hetki lasten kanssa istuen auringonpaisteessa suurkirkon portailla. Apsuhan se jopa mielellään kuuntelee mummin historiajuttuja. 
• kylpypommit 

Paradox-museo oli sekä lasten että aikuisten mieleen ehdottomasti käymisen ja nimenomaan kokemisen arvoinen.  

Sekä perjantaina että lauantaina kävimme illansuussa ravintolassa syömässä. Kauppatorin rannassa on italialainen ravintola Bacco.  Rustiikkinen pienehkö ravintola, jossa pizzaa, pastaa ja mm. hyvää siikaa juusto-perunakuorukoiden kanssa. 

Lauantai-illaksi Juniori oli varannut meille pöydän Pikku-Roballa olevasta Krog Robasta. Kylläpä tykkäsin siitä, – hyvin paljon. Kaunis art deco -rakennus, korkea huonekorkeus, vähän sellaista menneen maailman tunnelmaa, hyvää ruokaa, ystävällinen, välitön palvelu, myös lapsille. 

Parasta reissussa oli tietysti matkaseura. Ja lauantain kastejuhla.