Sanomakellot soivat tänään puolenpäivän aikaan. Hiljaa ne soivat, ja tänäänkin ne perinteen mukaan kertoivat eletyistä vuosista, niiden määrästä.*
Pyöräilimme Pehtoorin kanssa Kiiminkiin, ja kun ei ollut muita ja kun ystävällinen suntio oli luvannut tulla aukaisemaan ovet, menimme kirkkoon sisälle.
Aika harvoin sanomakelloja kuulemma enää halutaan soitettavan, varsinkaan kaupungeissa niistä eivät monet (nuoremmat) edes tiedä.
Tänään sanomasoitto tuntui hyvälle, rauhoittavalle, turvalliselle.
Niin ei ollut viime vuonna.
*Yleensä soitto alkaa huomiokelloilla: perinteisesti iso kello lyö kolme kertaa kun edesmennyt on mies. Naiselle huomiokellot soitetaan pienellä kellolla. Huomiokellojen jälkeen vainajan elämän täydet kymmenet vuodet soitetaan ison kellon lyönneillä, ja sitten vuosikymmenten perään soitetaan yksittäiset vuodet. Tämän jälkeen on loppusoitto, usein niin, että iso ja pieni kello lyövät vuorotellen 20 sekunnin välein noin 10 minuutin ajan.
Enemmän sanomakelloista ja niiden historiasta kirjoitin silloin kun oli aika äidin sanomakellojen soida.