Homma hanskassa, ja hanskat hukassa!
Nyt ei ole ollut hanskat hukassa, usein kyllä nekin, mutta nyt on kysymys isommasta jutusta.
Olenhan useinkin tainnut kertoa kuinka olen hyvä piilottamaan, sujauttamaan, hukkaamaan, ”laittamaan talteen” kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin.
Lapsemme muistavat edelleen kertoa omilleen kuinka mummi silloin heidän lapsuudessaan piilotti yllärijoulukarkit, eikä niitä löydetty ennen kuin juhannuksena, ja silloinkin vahingossa jostain eteisen yläkaapin hyllyltä. Ja vastaavia tarinoita tuntuu heidän muistoissaan riittävän…
Myös asioiden, tavaroiden, ruokien, papereiden sujauttaminen laatikkoon, kaappiin, laukkuun, koriin kuuluu minun jokapäiväiseen elämääni. En tykkää siitä, että papereita lojuu työpöydällä, tai että keittiön tasoilla on maustepurkkeja, avattuja keksipaketteja, leipäpusseja. Niiden kuuluu olla kaapissa, ja niille ON paikkansa, mutta tosiasiassa minä saatan sujauttaa leipäpussin vihannelaatikkoon tai vaikka kattilakaappiin. Huomaamattani. Ei niin ihan hirveä usein käy, mutta on keittiössäkin tavaroita ja aineksia tullut etsityksi joskus hyvinkin kauan.
Ja sitten: kuinka monta kertaa minulla on olleet hukassa avaimet, sormukset, pankkikorttikotelo, käsilaukku, kameran linssisuoja, kännykkä, kirja, …
Ja nyt en ehkä uskalla sanoa ääneen, enkä kirjoittaa tähän kuin ihan himmeällä, että AINA ne ovat löytyneet. Lopulta. Tai joku muu on ne löytänyt ja minulle palauttanut, tuonut, antanut. Eihän tämä hyväonnisuus nyt vaan häviä.
Niin kuin eilenkin. Olin iltapäivällä käyttämässä pojantytärtä Dentopoliksessa hammasröntgenissä ja kaikki meni hyvin; tyttö oli reipas ja mummilla lapsen KELA-kortti tallessa jne. Hyvillä mielin lähdimme kaupungille jätskille: Robert´s Coffeen vaniljajäde oli tarkoitus testata. Hyväksi havaittiin, ja jätskit saatiin maksetuksi, kuten myös Suomalaisessa Rambon talli -kirja [olen niin iloinen ja ylpeäkin, kun sekä Eepi että Apsu lukevat mielellään ja paljon, joten aina silloin tällöin ostan heille lempparikirjoja omiksikin]. Jätskit ja kirja oli maksettava käteisellä, jota sattui olemaan laukun sivutaskussa riittävästi. Pankkikorttikoteloni ei nimittäin ollut laukussa!
Samaisessa oli kotelossa kirjastokortti, bussikortti, museokortti, ajokortti, ja kaksi pankkikorttia!
[Näitä Thin King -koteloita olen mainostanut täällä blogissa joskus vuosia sitten. Taisi kerran olla jossain arvonnassa palkintonakin.]
Illansuu sitten Pehtoorin kanssa etsittiin kotoa, soittelin Dentopolikseen, kävin kyselemässä lähikaupasta, jossa olin korttia toissapäivänä viimeksi käyttänyt. Kaikki takit, laukut, reput, auto, kaikki koluttiin ja etsittiin. Lopulta päätin että tänä aamuna suljen pankkikortit, anon uudet ja hankin väliaikaisen ajokortin ja tilaan uuden.
Ja sitten: vaikka olin eilen jo ainakin kahdesti, jollen kolmesti jo tarkastanut, niin aamulla päätin, että katson vielä kerran käsilaukun ja repun. Ja ta-daa! Repun sivutaskussa vetoketjun takaa turvasta se löytyi.
En vaan ymmärrä! Mutta olen kiitollinen, että taas löytyi.