Tänään aamulla silitin oman kastepukuni, pian 68 vuotta vanhan kastemekkoni, jonka äitini sisar on ommellut. Sitä on minun jälkeeni käyttänyt tyttäreni, ja vajaa kolme vuotta sitten tyttärentyttäreni sai se yllään kasteen ja nimen. Ylihuomenna saan pukea sen tyttäreni toisen, helmikuussa syntyneen tytön päälle. 💗
Aamulla silitin myös oman mustan housupukuni ja valkoisen silkkipaidan. Tänään saattelimme Pehtoorin äidin taivasmatkalle. 🤍
Viime päivinä, tai oikeastaan jo aikoja sitten, olen tullut ajatelleeksi, etten oikeastaan haluaisi puhua anopista, – siihen kun usein liittyy jotain kaihertavaa, eikä meidän kesken kaihertanut. Minulle hän oli ensisijaisesti Maija-mummu, miehen äiti, lastemme mummu, Jäälin mummu, tai ihan ”vaan” Maija. Hän ehti olla puolivuosisataa osa minunkin elämääni, monissa vaiheissa, eikä koskaan kaukana.
Nyt oli aika, ja nyt meillä on ikävä.
Täällä, Pohjantähden alla,
on nyt kotomaamme
Mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
Täältä on, kun kukkaselta,
aika lyhy meillä
iellä elo loppumaton,
niinkun enkeleillä.
Täällä sydän huokailee,
ja itku silmän täyttää;
Siellä sydän iloitsee,
ja silmä riemun näyttää.
Sinne toivon siivillä jo
sydän pieni lennä;
Siellä kun on kotomaani,
sinne tahdon mennä.
J. F. Granlund.
Täällä Pohjantähden alla (Youtube)