Valokuvatorstai: kuvahaaste

 

Tällä kertaa haaste on kuvamuodossa. Valokuva on Ian Brittonin ottama ja Freefoto.com -sivuston kuvapankissa. Kuva on Creative Commons -lisenssin alainen. Haastajakuva ohessa.  Ja minun vastaukseni alla (klikkaamalla kuva suurenee). Kuva otettu Kaunispäältä, Saariselältä – 28 C pakkasessa tammikuussa 2007.

Toimivatko yhteydet, pohjoisesta etelään, kylmästä lämpimään, sinisestä valkoiseen … Kohti ääretöntä ja sen yli?

 

Telkkari, mafia ja minä

Kysymys kuuluu: Uskallanko katsoa Kummisetä-trilogian? Tosiasia on nimittäin se, että nykyisin en pysty/halua katsoa telkkarista tai elokuvissa mitään väkivaltaista. Kummisetä ykkösen (1972) olen nähnyt suunnilleen sen ilmestyttyä, siis kohtuullisen pentuna vielä. Kolmosta en ole nähnyt koskaan. Kakkosta en ainakaan muista. Miksi nyt sitten pitäisi katsoa? Ennen Sisilian matkaa haluaisin ne nähdä; Corleonin suvun sijoille kun kerran ollaan menossa. Ja ehkä myös siksi, että Sopranosien mafiaperheen kuuden tuotantokauden kaikki jaksot (86) olen nähnyt: väkivaltakohtausten aikana pistin silmät kiinni ja tytär oli tukena :). Sopranos on ainoa sarja vuosiin, johon olen jäänyt koukkuun, pahasti. Sopranosit eivät ole Cosa Nostraa (Sisilian mafiaa) vaan kuuluvat Camorraan, Italian mantereelta (Avellinosta?) lähteneeseen mafiaan, mutta jotain Kummisetä-vaikutteita sarjassakin ymmärtääkseni oli. Siis Sopranosien takiakin haluaisin Godfatherin katsoa.

BB:t, Maajussit, Pelkokertoimet, Lostit ja kaikki muut realityt  sekä Teoriat miehistä, Salkkarit ja sairaalasarjat ja muut saavat minun puolestani elää ihan omaa elämäänsä. Idolsia saatan katsoa jakson silloin tällöin, ja Uutisvuoto on varma suosikki, – muutenkin kuin Peter Nymanin takia. 🙂 Kokkiohjelmista en enää innostu; Ramsayta varsinkaan en voi sietää. Joitakin historia- ja matkadokkareita ja elokuvia voisin katsella, mutta nekin tahtovat mennä ohi kun en seuraa ohjelmatietoja.

Eilen alkoi Täydellisten naisten neljännen tuotantokauden jaksot; ”Täykkäreitä” katson. Mikähän Wisteria Lanen elämänmenossa viehättää? Kierot, kovin epätodelliset juonikuviot, tolkuttoman hienot talot, upeat naiset? En tiedä. Miesnäyttelijät ovat toinen toistaan surkeamman näköisiä, joten ainakaan niiden takia ei maanantai-iltaisin tule telkkarin ääreen asetuttua. Eilen katselin kokeeksi myös uuden hulluna mainostetun kotimaisen Tukka auki -sarjan avausjakson. Eipä tarvi enää tuhlata aikaa siihen: viimeistään vastenmielinen Oskari K., joka  oli saatu vielä itseäänkin ärsyttävämmäksi, pitää minut pois sarjan äärestä. Huh!

Mutta siis: iso huoli, joka varjosti syyslomamatkan odotusta ja syvensi pohjaimua,  on nyt ohi (yesh!, yesh!),  joten alan hyvillä mielin kerätä tietoa ja taustoja Sisiliasta. Ja siis, uskallanko katsoa Kummisetä leffat?

Dottoressa

Yliopisto-opettajilta ei vaadita pedagogisia opintoja. En tiedä, olisiko niistäkään ollut tänään apuja. En tiennyt itkeä vaiko nauraa… Yritin olla vakavana, ja opettaa.

Vaaditaankohan Italiassa korkeakoulujen ”dottoressoilta” ja ”professoressoilta” (siellä periaatteessa jokainen yo-ope on professore tai professoressa joten olenkin harkinnut painattaa käyntikorttini italiaksi… 😉 ) arvosanaa kasvatustieteessä tai auskultointia? Tuli vaan mieleen kun yöpöytälukemisena on parhaillaan Donna Leonin dekkari. Leonin kirjojen päähenkilö Guido Brunettin vaimo opettaa Venetsian yliopistossa englantilaista kirjallisuutta, ja hän vaikuttaa opettajanakin hyvin hyvältä. En vain ymmärrä, miten tämä kahden teinin äiti ja rikoskomissarion puoliso Paola ylipäätään ehtii tutkia ja opettaa, sillä hän tekee jumalisen oloisia, monen ruokalajin lounaita ja päivällisiä harva se päivä. Eikä Paola hermostu, vaikka miehensä jättäisi sitten tulematta jonkun niinkin vähäpätöisen seikan kuin murhan takia. Minunhan on jotensakin vaikea pysyä liitoksissani, jollei meillä perhe ole arkisapuskallakaan pöydässä silloin kun ruoka on kuumaa, salaatti raikasta ja juomat kylmiä. Mutta Paola onkin fiktiivinen henkilö, mikä on hyvä muistaa!

Donna Leonin dekkarit kuuluvat yleensä kesälomaan, ovat sen huippujuttuja, mutta tänä vuonna käännös ilmestyi vasta elokuun lopussa. Liekö lämmön ja auringon puute sitten syynä siihen, että tämä 15. dekkari (”Haurasta lasia”) ei minusta ole niin hyvä kuin monet edelliset?

Lohirullia ja suklaajälkkäriä

Perjantaina sain tulla töistä valmiille ruoalle kun pehtoori oli käyttänyt aikaa (päivän? :)) ja loihtinut huippusapuskan perheelle. Eilen olimme – taas – vain kaksistaan kotona, joten haimme pitkästä aikaa hallista sushi-laatikollisen. Niinpä tänään oli virtaa kokkailla.

Kun oli vielä vähän toiveita saada murmelikin syömään kokkailin ja kokeilin oikein kunnolla. Lohirullia tein vanhalla reseptillä (alla) mutta puolet annoksesta tein siten, että kylmäsavulohen korvasin savujuustoviipaleilla.  Tuli hyviä. Lisäksi tsatsikia,  joka vävykokelaalle maistuu kerta toisensa jälkeen, lohkoperunoita, iso kulho salaattia, maalaisleipää. Silti jaksettiin vielä syödä jälkkäriä, jossa oli kaloreita enemmän kuin koko viikon sapuskoissa yhteensä. Minulle melkein liiankin makeaa, mutta ystäväpiirissä on pari, joiden tiedän tästä pitävän…

Muutoinkin ”suorituspäivä” vailla vertaa: kilpikonnan terraarion siivouksesta haravointiin, huomisen opetuksen valmistelusta kylppärin kaappien putsaukseen (kuinka monta härskiintynyttä aurinkorasvapurkkia siellä olikaan ja olenko minä oikeasti joskus kuvitellut käyttäväni luumun väristä huulipunaa!).

Homma jatkuu vielä …

__________________________________________________________-

Lohirullat ja mätikastike

500 g tuoretta lohta fileinä
500 g kylmäsavukirjolohta fileinä  (vaihtoehtona savujuustoviipaleita ja ruohosipulia)
kalafondia
2 dl smetanaa
200 g siianmätiä
tilliä, tilkka kuivaa valkoviiniä

Leikkaa lohifileestä laajoja viipaleita. Laita päällekkäin tuorelohiviipale ja kylmäsavulohiviipale, kääri rullalle ja  kiinnitä hammastikulla. Keitä vahvassa kalaliemessä (fondia ja vettä), johon lisäät hieman valkoviiniä tai sitruunamehua, noin 10 minuuttia.

Valuta mädistä ylimääräinen neste pois ja sekoita hiukan vatkatun smetanan joukkoon. Mausta tillillä ja valkoviinillä. Poista rullista hammastikut ja tarjoile lohirullat kastikkeen ja puikulaperunoiden kanssa.

Matkakuumeinen lauantai

Tänään olen juuri ja juuri ehtinyt käydä lenkillä. Hyvä on, pitkä lenkki. Ja käydä kaupungilla asioilla. Eikä sitten juuri muuta. Mitä nyt netissä surffaillut. Olen surffannut Italiassa ja surffaillut New Yorkissa ja surffaillut Etelä-Afrikassa.  Matkakuume on korkea. Ja mökillekin on ikävä. Että semmoinen lauantai.

Lenkillä kävelin kaupunkiin. Oulun keskustassakin voi olla syksyllä kaunista.

Tuulestatemmattu ja Myötätuuli

Jokunen on kysellyt, että miksi ensin otin nimimerkikseni Tuulestatemmattu, ja sitten tämän blogini nimeksi Tuulestatemmattua? Syystä, että olen Aleksanteri Tuulen tyttärentytär. Tuulestatemmattu siis. Sisareni, joka luonnollisesti on myös Tuulesta, tosin kritikoi nimimerkin valintaa, ja väitti, ettei minua temmota. No ehkei sitten, mutta systerikin – joka osaa kirjoittaa! – myöntää, että juttuni ovat välillä ´tuulestatemmattuja´, joten edes blogin nimessä sen säilytin.

Tuulen suku on asunut 1700-luvulta lähtien Koivistolla, sekä Tiurinsaaren Partialassa että meidän sukuhaara Koiviston saaren Ingerttilässä (kartta). Voisinko satunnaista 🙂 puheliaisuuttani selittää karjalaisilla sukujuurillani?

Karjalaan Tuulet lienevät tulleet 1200-luvulla Saksasta tai Ruotsissa. Merenkulkijoita, laivanvarustajia ja kauppiaita on suvussa sukupolvesta toiseen riittänyt. Siirtokarjalaisina koivistolaisia ja meitä heidän jälkeläisiään on ympäri Suomea, mutta virallinen uusi kotikunta oli Miehikkälä.

Tuulen suku ei ole kovin suuri; ´Tuuli´ sukunimenä on tällä hetkellä yhteensä 210 suomalaisella ( Kannattaa surffailla: Väestörekisterikeskuksen sukunimipalvelu )

Entäs Myötätuuli? Sukujuuret siis senkin taustalla? Kun 1980-luvulla äitini rakennutti mökin pohjoiseen, sen nimi vääjäämättä oli Tuulentupa. Puronrantatontti on luonnollisesti Tunturituuli. Aloitetulla Tuuli-linjalla on jatkettu senkin jälkeen kun jokunen vuosi sitten teimme sukupolven vaihdoksen ja mökki siirtyi äidiltä tyttärelle. Kieltämättä Dannyn Tuulensuojaan ja Tuuliviiri ovat sanoituksiltaan edesauttaneet Tuuli-nimen säilyttämistä mökin nimessä.

Kesällä 2005 maalasin ja sisustin mökin puuceen ja siippa vielä naulasi oveen kyltin ”Tuulenviemää” minkä jälkeen touhumme Hangasojan varressa oli varmaankin lopullisesti sinetöity etelän ihmisten kummallisuuksiksi. Ei epäilyksen häivääkään, etteivätkö mökkiraksan lappilaiset työmiehet keskenään tupisseet, jotta ”lantalaisten vouhotuksia”.

Kun sitten myös uusi mökki alkoi valmistua, oli sillekin tietysti nimi pohdittava. Perheen nuoriso totesi ykskantaan, että jos vanha, mummun rakentama mökki on Tuulentupa, niin meidän uusi mökki on perheen äipän mukaan joko Tuulenpuuska, Vastatuuli tai Myrskytuuli. Ovat olevinaan hauskoja, nuo meidän teinit.

Asiantuntemusta vai …?

Aamupäivä paneelissa, jossa olin ajatellut olla statistina, kommentoida vain pakon edessä ja lyhyesti:  muistattehan minun lyhyesti-projektini, joka epäonnistui surkeasti. Noh, yhtä surkeasti onnistui aikeeni tänäänkin. Että minä annan itseni vielä tuohtua ja innostua, vuorotellen! Merkillistä oli huomata, että niinkin isossa porukassa olin oikeasti niitä harvoja, jolla oli näistä jutuista kokemusta ja asiantuntemusta. Sehän taas tarkalleen ottaen tarkoittaa vain sitä, että olen niin vanha, jotta olen elänyt jo yhden jos toisenkin kehitysvaiheen näissä ympyröissä. Huh!

Ja paneelin jälkeen kollegan kanssa varsinainen stand-up -show opiskelijoille. Pidettiin infoa. MM:n kanssa ei tarvitse kirjoittaa nuotteja etukäteen. Toivottavasti koheltamisesta välittyi myös asian ydin: Suomen ja Skandinavian historia ja Yleinen historia ovat mennyttä, pyyhitty pois. Nyt on vain Historia. Yksinkertaista eikö? Merkitsee vaihteeksi uudistusta. Ja mitä uudistus merkitseekään: byrokratiaa, kokouksia, suunnitelmia, www-päivityksiä, infoja. Noh, tähän uudistukseen kuitenkin uskon. Tai siis sen mielekkyyteen.

Nyt nollaan työkoheltamisen, vetäydyn nojatuoliin, otan Donna Leonin dekkarin ja kuuntelen kun syystuuli ujeltaa jo melkein lehdettömissä koivuissa.