Kaamoksen kynnyksellä

Pehtoori lähetti tekstarin saavuttuaan mökille: ”Terveisiä lumisen kauniilta Hangasojalta!” Kiitos vaan. Terveisiä takaisin pimeästä, työntäyteisestä Oulusta. Totta puhuen ei niin hirveästi haittaa tämä kaamoksen alku. Minä pidän työntäyteisistä marraskuista. Silloin ei useinkaan ole juurikaan sosiaalista elämää, ulkoilukaan ei ole niitä ykkösjuttuja. En tarvitse suklaalevyjä serotoniinin puutteeseen. Siinä missä perheen isä ja tytär mieluusti kauppareissulla ostavat tummaa ja vaaleaa suklaata, suomalaista ja sveitsiläistä suklaata, belgialaisia konvehteja ja tryffeleitä, käpertyvät sohvannurkkaan ja nukkuvat pitkiä öitä, minä hankin kynttilöitä ja mandariineja ja saan usein tehtyä tutkimusta yöhön asti. Ainakin ennen sain. 🙂

Tänään en tee tutkimusta yöhön asti, yritän vihdoin saada Sisilian kuvat www-sivustolle. Tai osan niistä. Otin yli 500 !! kuvaa.  Varmaan monet syyslomat aurinkoon ovat osasyynä siihen, ettei pimeä ole minua ahdistanut. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Nyt tarvitaan myötätuntoa!

Tänään olin iltapäivän OYS:ssa. Allergiatestejä ja verikokeita. Lateksi ja timotei jo löydettyjä uusia allergeeneja. Ja nyt on selkä täynnä sellaisia liimalappuja, joilla testataan lisää. Ja niitä testauskohtia kutisee jo nyt! Auts! Tuon kyllä kestää keposesti, mutta olen perjantaihin asti urheilu- ja suihkukiellossa! Miten hitossa minä pärjään?

Juhlaruokaa

Riistaruoka ei ole vahvuuksiani. Milläpä sitä juuri olisi treenannut? Seurusteluaikana siippa metsästi mutta silloin se oli minusta lähinnä raivostuttavaa: jouduin monta perjantaita olemaan vailla poikaystävää kun tämä kykki jossain rantavitikossa enonsa kanssa odottamassa ammuttavia sorsia. En todellakaan ollut erityisen riemastunut. No vuosia sen jälkeen siippa tuli joskus töistä jänis tai sorsa mukanaan: työkavereilta lahjaksi saatuna. Olin lähinnä kauhuissani: mitä minä niillä/niille teen?

Surkeahkosta riistaruokakeittotaidostani huolimattta – rohkea kun olen 🙂 – ostin mennä viikolla Stockan pakastealtaasta kilon ruotsalaista (!) jäniksenfilettä vakaana aikeena tehdä siitä tälle päivälle ruokaa. Teinhän minä. Perhe ja ruokapöytään saatu mummukin söivät. Mutta eittämättä meistä kaikista jälkiruoka oli vielä parempaa. Sen reseptin säästän joulureseptisivuilleni, joita jo suunnittelen  🙂 . Tänään eturuokana oli maa-artisokkakeittoa. Suosittelen  (vanhassa keittokirjassani on resepti. Se ON hyvää! Juuri näin syksyllä).  Ja keiton lisänä ruisleipää ja mökin metsästä poimituista sienistä tehtyä sienisalaattia.

Jos jälkiruokareseptin säästänkin joulusivuille, niin nyt voin julkistaa kuitenkin suht hyvin onnistuneen jänis-reseptin. Sovelsin sen yhdestä monista italialaisista keittokirjoistani löytämästäni ohjeesta. Vähän kuivaksi liha meni, mutta ehkä desi, pari tomaattimursketta olisi mehevöittänyt …  Entäs viini. Espanjalainen Cote de Imaz, 12 vuotta vanha Gran Reserva oli ”rodukas” ja juhlaviini! Ja se resepti: täällä!

Vanha ystävyys

Viikko sitten lauantaina aamupäivällä lenkillä tuli vastaan tämmöinen ruusu (klikkaamalla näet valon paremmin).

Ja tänään tämmöinen.

Hieno sää täälläkin tänään. Pian lähdemme tepastelemaan eksnaapureiden luo syömään. Ystävyys heidän kanssaan on hyvä esimerkki siitä, ettei iällä ole merkitystä ihmisten välisessä hyvässä kanssakäymisessä. Olemme tunteneet heidät yli 20 vuotta. Meistä tuli naapureita niihin aikoihin kun heidän kuopuksensa muutti kotoa ja meidän esikoisemme syntyi. Työkään meitä ei ole oikeastaan yhdistänyt, olemme hyvin erilaisissa töissä (he jo nyt eläkkeellä), mutta niinpä vain heidän kanssaan on oltu tekemisssä näiden vuosien aikana enemmän kuin kenenkään muun. Siis on hyvin hyvä mennä tänäänkin.

Römppä, reipas sanailu ja lumi

Aamu oli vailla vertaa. Paitsi että tein römppäkakun – siis ei todellakaan mikään Halloween kakku – ”koristelun” keskustelin siinä ohessa taas vaihteeksi poikani kanssa. Ja sitten kun tämä ei muuten olisi ehtinyt kouluun,  niin minä tyhmä vein. Äippä kun aina huolehtii, niin ei kai ison jätkän tarvi koskaan oppiakaan itse huolehtimaan! Argh! Olen vihainen lähinnä itselleni.  Mutta reippaanlaisen sananvaihdon jälkeen matkalla toiselle puolen kaupunkia (siis amisjakso vielä menossa) ehdimme keskustella luottamuksellisesti nuoren miehen parisuhdeongelmista ja niiden ratkaisuista, ensi hiihtolomasta, koulunkäyntistrategiasta, kännykkälaskujen maksamisesta ja ties mistä.

Ensilumen päivä tänään. Kunpa olisi pysyvä. (klikkaamalla kuvat aukeavat isommiksi)

Se römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

Sellainen vähän huonompi päivä

Kaikki päivät eivät ole hyviä. Tämä on ollut sellainen päivä. Mutta jotta huominen olisi parempi teen nyt ensin  huomiseen kokoukseen sellaisen paperin ettei siinä ole kellään vastaansanomista, eikä mitään lisättävää :). Toivottavasti ei ole. Jos on, niin en tiedä, mitä teen. En ainakaan uutta paperia. Olen edelleenkin sitä mieltä,  että kehittäminen kehittämisen vuoksi, jota yliopistolaitos meiltä vaatii, on turhaa, tyhmää ja tuhlaavaa. Sekä aikaa että rahaa palaa. Lappeenrannan yliopistossa (voiko sellaisessa paikassa olla yliopisto?) jo käyvät YT-neuvotteluja.

Ja jotta huomisesta tulisi parempi päivä teen tänään Halloween-kakkupohjat. Koko Halloween-hömpötys on Suomeen kuulumatonta: kekri ja pyhäinpäivä kuuluvat Suomeen, ei amerikkalaisten Halloween. Mutta voin minä kakun tehdä. Tai jos tekisin kekri-kakun? Römppä-kakku ehkä olisi parempi? Moniko edes enää tietää mikä on römppä?  Yksi vihje on täällä.

Oodi siisteydelle

Viimeisessä Hiidenkivi-lehdessä (5/2008) Potter-kirjojen verraton kääntäjä Jaana Kapari-Jatta kertoo suomentajan työstään, ja työtavastaan:

Ulkoilu – kävely, sienestys, puutarhanhoito, pyöräily, uiminen, mikä tahansa – on olennainen osa kääntämistä. Samoin papereiden ja kirjojen järjestäminen työhuoneessa uusiin asemiin. Myös imurointi tai ikkunanpesu auttaa ja silittäminen tietenkin. Laskut pitää maksaa ja kirjeisiin ja meileihin vastata. Kaiken on toisin sanoen suotavaa olla ojennuksessa, kun kirjoitustyö alkaa.

Juuri noin. En voi kuvitellakaan tekeväni töitä perheen teinien kirjoituspöydillä. En ymmärrä, miten esikoinen pystyy keskittymään monta tuntia markkinointioikeuden tenttikirjaansa, kun kirjoituspöydällä on yhtä lailla viikonloppuna syödyn mandariininkuoret, sulkismaila, epämääräinen läjä vaatteita, muovikassi, kolme mehu/vesilasia, kortteja, kirjoja! Ja juniorihan ei kirjoituspöytää – eikä kyllä mitään muutakaan tilaa – läksyjen tekoon käytä. Hänelle kirjoituspöytä on tarkoitettu vain ja ainoastaan romujen kasaamiseen, kaiuttimien paikaksi ja läppärille.

Eikös järjestyksen ja siisteyden kaipuun pitäisi olla jotensakaan periytyvää? Me kun pehtoorin kanssa ollaan mieluusti hommat ordnungissa ja huusholli huollettuna, mutta miksi kumpikaan jälkeläisistä ei todellakaan välitä moisesta? Pehtoori on vielä niuhompi kuin minä. Muistan kun opiskeluaikoina muutettiin parisuhteen vakinaistuttua yhden ja yhteisen jääkaapin ja tv:n äärelle: olisin saattanut joku torstai jättääkin siivoamatta, osatentit kun pakkasivat olemaan perjantaisin ja lopputentit lauantaisin, joten torstaiehtoolla ei aina ollut (siistin kaksion!) siivoaminen se eka mieleen tullut juttu. Mutta tentti tai ei, silloinen uusi, nyttemmin sama, elämänkumppani rullaili mattoja ja painui niiden ja mattopiiskan kanssa hissiin mutisten matkalla, että ´ei kai tässä tarvi yksin siivota´. Ei auttanut muu kuin nostaa tenttikirjat sivuun ja ryhtyä luutuamaan!

Minun siisteysintoni vuorostaan sai lievää rajumman vastareaktion kun taloraksallamme järjestellessäni pistin pinon valmiiksi maalattuja (itse olin vielä maalannut) ja jiirejä myöten valmiiksi tehtyjä kattolistoja sirkkelillä takansytykkeiksi ´hittojako noita rimoja on joka paikassa lojumassa´-mentaliteetilla. On meille sitten tehty uudet listat.

Siivoiltu siis on. Useimmiten ihan mukisematta, hyötyliikunta-ajatuksellakin, ja ennen kaikkea koska ”niin kuuluu tehdä”. Kun talo on putsattu ja puleerattu, on olo kuin hyvän urheilusuorituksen jälkeen. Sitä paitsi pölyallergiani vuoksi on oltavakin suht hyvä hengitellä. ”Tingitään mistä tingitään, mutta siisteydestä ei tingitä!” Kuitenkin muutamissa elämänvaiheissa (ison leikkauksen jälkeen, historia-projektien loppusuorilla, jne.) olen antanut itselleni periksi ja palkannutkin meille siivoojan. Mutta suomalaiskansalliseen tapaan, siistiin ja kohtuullisen pihiin sukuun syntyneenä, näitä lyhyiksi jääneitä ”hairahduksen kausia” oli perusteltava (itselle) aika lailla: ”enhän minä laiska ole, kyllä taas pian itse ehdin kaiken puunata”. Mutta nyt en enää perustele. Nautin suunnattomasti kun saan tulla puhtaaseen kotiin – niin kuin tänäänkin. Jo ovelta tiedän, että S. on taas tehnyt siistiä jälkeä. Minä saan viettää iltani ilman imuria ja lattialuutuja. Ei niin, ettenkö enää ollenkaan itse siivoasi, vieläkin järjestelen ja luutuilen jatkuvasti jotain, mutta puolenkymmentä vuotta, – kai jostain väikkärin loppuvaiheesta lähtien, S. on käynyt meillä parin-kolmen viikon välein. Meillä on kuukausisiivooja: ja että minä nautin!