Jo matkakuumetta

Minun piti viimeisteillä huominen opetus. Viimeistelinkö? No en! Seikkailin netissä siellä, missä kahden viikon päästä esikoisen kanssa kohdataan oikeasti uusi kulttuuri. Samalla mietin, josko siellä päivittelisin blogia. Reissupäiväkirjan pätkiähän olen tavallisesti sposteillut lähipiirille mutta jos nyt bloggailisi kun on uusi puhelinkin. Toisaalta kun pakopaikkamme piti olla salaisuus… Ja toisaalta jos/kun reissun jälkeen kuitenkin työstän matkan muistot talteen nettiin. Toisaalta bloggaus olisi reaaliaikainen päiväkirja: kun perheen miehet eivät mukaamme lähde, voisivat blogistakin seurata seikkailuamme.

En ole reissua varten tehnyt pohjatöitä (lue: matkaoppaita plarannut ja paikkaan liittyvää historiaa selvittänyt, en ruokakulttuurin ?pakko-päästä-testaamaan? juttuja etsinyt (viinikultuuri tuskin kovin paljon perehtymistä vaatisikaan)). Muutoinkin valmistelut murto-osa viime kesän Suuresta Toscana Turneesta. Silläkin tavalla kovin erilainen matka tulossa. Mutta sitä ennen vielä Vappu. Ja paljon muuta mukavaa. Ja huomenna aamuvarhaisella Jyväskylään! Ei riemulla rajaa!

Tekemisen meininki

Eilen ja tänään. Eilen kakkuja (jääliläiset kävivät) ja tänään töitä. Molemmat sujuivat. Täyden kuun viikonloppuna kun ei juuri nukuta. Tekemisen meininkiä on riittänyt.

Iltaselta töistä tullessa huusholli täynnä laseja. Riedel is here! Onneksi kaikki ei meille. 😉

Pihalla

Pihalla isoja lumikasoja, joissa raksan roskia, jäätä, sahanpuruja,  … niitä pari tuntia lapioituani kovin keväisessä kelissä pehtoorin maalatessa ulkopaneeleita, aloin uupua (kaukana vuodet, jolloin jaksoin lapioida multaa tuntitolkulla) ja ääneen ajattelin, että usein tämä tehtäisiin toisinpäin: mies lapioisi raskasta, jäätynyttä lunta ja vaimo maalailisi, mihin siippa totesi: ”Ei tämä ole muutenkaan mitenkään normaali suhde”. Jotta tämmöistä 25 avioliittovuoden jälkeen. Siinä sitten jatkettiin hommia ja aurinko paistoi.

Jälkiruokaa

Tänään taas sellainen päivä, että merkittävintä oli itse kehitelty jälkiruoka: Mascarpone-mansikka-marenki-jälkiruoka

Olen jo kauan ajatellut pakastimen mansikoita tuollaiseksi jalostaa. Tänään, kun tyttären poikaystävä vähän yllättäen saatiin eka kertaa ruokapöytäämme, oli aika toteuttaa aie. Ja kelpasihan se. Poikaystävä ja jälkiruoka ;).

Kritiikitöntä kirjoittamista!

Jätin itsekritiikkini aamulla kuntosalille, en miettinyt kenelle Paikallishistoria-artikkelia kirjoitan, en sitä, kuinka paljon itseäni oppineemmassa seurassa olen, en sitä, etten tästä asiasta ole luennoinut, esitelmöinyt, kirjoittanut ikinä ennen muille kuin omille opiskelijoille… Siis en ole millään tieteellisellä foorumilla ajatuksiani ja tuloksiani testannut, ja niinpä sitten suolsin melkein kolme liuskaa tekstiä. Tuosta vaan! Edelliset kolme liuskaa vaativat tiukkaa vääntöä ja itsekritiikin kivulloiseksi kurjistamaa kirjoittamista. Mitenhän tästä eteenpäin?