Tuulestatemmattua

Tuulee etelästä. Tuulestatemmattu lähtee etelään. On loma.

Töistä tultuani kun sain kulkuneuvoni (juniori on edelleen pohjoisessa tyttöystävänsä kanssa, joten olen viettänyt autottoman viikon) parkkeerattua ja kun pehtoori vielä viimeisteli pihaa lähtökuntoon maistuivat meille lasilliset huippukuohuvaa.

Matkakuumetta? Eipä juuri, kun en ole vielä ehtinyt oikeasti tajutakaan, että huomenna lähdetään. Koko kesä on tullut puun takaa, ja on hieman huolta tässä loman alussa. Huolta joka on kalvanut jo pari kuukautta, ja vähän muutakin huolta ja sitten vielä pieni huoli kun meidän kilpurilla on nuha. Kilpikonnan nuha ei ole mikään pikkujuttu. Viimeksi kun Elmeri oli nuhassa tauti kehittyi hengitystietulehdukseksi ja minun oli opeteltava pistämään konnuliin antibioottiruiskeita. Ei ollut mukavaa, ei. Nyt nuha ei ole ainakaan vielä konnan vauhtia hidastanut. Askel on aika vetävä, eikö?

Eilen esille pistämäni kyselyn (sivupalkissa 10.7. asti, käyhän pistämässä ruksisi) tähän mennessä vastanneiden (35) kesken neljännes teistä – hyvät blogivieraat – käy blogissa kuulumisten vuoksi ja viidennes reissuraporttien vuoksi. Molemmille porukoille tiedoksi, että kuulumisia ja reissuraportteja on tarkoitus päivitellä ensi viikon matkallakin: vuokratalossamme on esitteen mukaan nettiyhteys. Jollen itse saa sitä toimimaan uskon, että matkaseurueessa on joku, joka osaa auttaa. 🙂

Oulussa on helle, mutta niin näyttäisi olevan matkakohteessammekin:

http://www.weather-forecast.com/locations/Rosas/forecasts/latest

Ja kohde on siis Rosesin pikkukaupunki Kataloniassa, 160 km Barcelonasta koilliseen. Interhomeen on taas kerran turvauduttu, ja sen kautta vuokrattu viikoksi asuinsija. Huomenna lennämme Barcelonaan, josta lauantaina ajamme Rosesiin. Siis adios, amigos!

Tänään on Oulussa ensimmäinen kesäpäivä.

Tänään olen liikkunut. Paljon.

Ostanut uusia vaatteita. Taas.

Ollut töissä. Vain osan päivää.

Syönyt kaupungilla. Arkena, noin vaan.

Tehnyt kaikkea sellaista, mikä liittyy siihen, että tänään on kesäpäivä.

Maanantaina töihin lähtö kuten tavallisestikin. Seitsemän pinnassa kohti Linnanmaata. Tänään vaan poikkeuksellisen pitkä työmatka vaati kahvittelun puolivälissä matkaa, – Rovaniemellä. Puolilta päivin olin kampuksella, eikä olisi kyllä voinut vähempää kiinnostaa. Mutta eipä siellä ollut juuri muitakaan. Niinpä hyvissä ajoin ennen neljää liityin pehtoorin seuraan pihan trimmaushommin. Nyt kelpaa säiden lämmetä. Voimme siirtyä totaalisesti ulkoruokintaan. Joskin juhannusviikonlopun jälkeen, ennen ensi viikon Katalonian matkaa, olisi ruokittava itseä vain hyvin vähän.

Eilisen juhannusaaton julkilausumaksi hyväksyttiin äänin 7–0: ”Maailmanrauha olisi taattu jos YK:n turvallisuusneuvoston ja muiden tärkeiden päättävien elinten kokouksia edeltäisi saunominen.” Ehdittiin eilen toki muutakin rupatella. Ja juhannsuyö oli jo pitkällä kun ”Saariselän naapurit” hyvät yöt toivottelivat ja lähtivät.

Saunateema jatkui tänäänkin. Koska tänään ei ole ihan niin kylmä kuin eilen, oli mentävä uimaan. Nanosekunnin murto-osa purossa riitti. Veden lämpötila + 4 C! Eikä ilma juurikaan lämpimämpi.

Mökin lähikaupassa oli kortti, jossa teksti::

Se on kuin pontikkaa

tämä maa –

väkevää, salakavalaa.

Humalluttaa tunturiin tohtivan!

Niin se tekee. Tohdittiin tunturiin. Sen jälkeen kun oli – vihdoin – herätty. Nukkuminen tuntuu olevan tämän kylmän (+ 6 C) juhannuksen ykkösjuttu. Tunturissa kulkiessa kerättiin korvasieniä, ei paljon, mutta mukava että edes vähän.

Nyt odotellaan vieraita. Ruokavieraita. Ei ole tarvinnut miettiä, katanko sisälle vai ulos.

Rovaniemen eteläpuolellla on tie, jonka nimi on Lähteväntie. Usein ohi ajaessa olen sitä miettinyt. Kyllä nimi minua viehättää, kovastikin, mutta ehkä haluaisin ennemminkin asua Palaajantiellä. Nyt ei asuta Lähtevän- eikä Palaajantiellä, Hangasojalla asutaan nyt nämä muutamat päivät. Tämäkin juhannus.

Oja ei kuulosta niin hyvältä kuin puro. Miksei meidän puromme nimi ole Hangaspuro? Puro, tunturipuro se kuitenkin on, ei mikäään oja. Mistäkö tulee nimi Hangas? Hangas on peuranpyynnissä käytetty ansa. Näillä mökkitienoilla on 1700- ja 1800-luvulla pyydetty peuroja, paljonkin. Joten siitä purolle nimi. Nyt peuranpyyntiä ei enää ole, mutta puron alajuoksulla on kultavaltauksia. Ollut sadan neljänkymmenen vuoden ajan. Ja Hangasojasta on vaskattu Suomen suurimpia hippuja. Meidän rannassa ei valtausta ole, vedenotto paikka vain. Ja pulahduspaikka. Nyt – tähän aikaan vuodesta –  ei kyllä enää ole purossa juurikaan vettä, eikä sitä onneksi nyt näytä lisääkään tulevan: pilvipoutaa on juhannukseksi luvannut.

Joka tapauksessa tänne pohjoiseen on taas lähdetty, tänne taas palattu. Täällä on hyvä.

Hieman irrallinen olo. Kovasti olen huolissani kun en saa töissä sanoja syntymään, tekstiä ei tule. Merkillistä, kuinka käveleminen työpaikan kohtuullisen tyhjillä käytävillä on tullut jokapäiväiseksi huvikseni. Milloin kävelen kirjastoon, mutkan kautta. Milloin ostamaan kahvia, mutkan kautta. Milloin pankkiautomaatille, mutkan kautta. Milloin huomaan, että onkin käytävä uudestaan kirjastossa, mutkan kautta. Huomenna taidan suosiolla lähteä jaloittelemaan ulos. Mitä tuota kiertelemään: ”täytyy kävellä näin, täytyy kävellä näin”.

Tänään minulla oli kaksi muistettavaa tapaamista. Molemmat jättivät minuun jäljen. Toinen isomman, toinen pienemmän. Tämän hetkisen tietoni perusteella luulen, että jäljet ovat hyviä. Voi, kunpa minäkin olisin voinut jättää hyvän jäljen, kunpa olisin osannut sanoa oikeita sanoja.

Sitten sain tänään taas kerran kadehtia sisareni kykyä käyttää sanoja, kiteyttää jotain olennaista: ”naiset rakentavat, miehet remontoivat”.  Vähän sisäpiirin juttu :), mutta laittamattomasti lausahdettu. Taas kerran.