Tuulestatemmattua

Muutto kesäpaikkaan

Oulussa, kuten muissakin Suomen kaupungeissa, porvaristo lähti kesän tullessa kaupungin keskustasta lähiseudulle, huviloille. 1800-luvun puolivälissä Helsingillä ja Turulla oli omat huvilayhdyskuntansa; Ruissalo on hyvä esimerkki. Karjalassa säätyläistö ja kauppiaat hakeutuivat Terijoelle kesän ajaksi. Oulussa kauppaporvaristo, laivanvarustajat Snellmanit, Candelinit, Antellit ja Bergbomit ja monet muut rakennuttivat pitsihuvilansa Toppilansalmeen ja Hietasaareen. Porvariston hillitty charmi huokuu tuon ajan huvilavalokuvista. Kaunis muisto vain on jäänyt noista toinen toistaan kauniimmista rakennuksista ja niiden puutarhoista; onneksi Villa Hannala elää uutta kukoistuskauttaan.

Kemijokivarressa oli talonpoikaistaloissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa tapana muuttaa nikkarityylin isoista taloista, pirteistä ja kamareista, navettaan. Kun lehmät pääsivät kesällä laitumelle, navetat pestiin ja kalkittiin, ja niissä oli mukava, viileä nukkua. Sotien välisenä aikana ja pitkälle 1960-lukuakin kaupunkilaislapset lähettiin maalle, vanhemmat olivat töissä, joten lapsille oli hyväksi mennä maaseudulle ”vahvistumaan”. Pehtoorikin on monta kesää viettänyt sukulaisissa Siikajoella.

Minäkin muistan monien luokkakavereideni suvivirren veisuun jälkeen häipyneen jonnekin ”maalle”, mummolaan, mitä minä en voinut käsittää. Meidän molemmat mummolat olivat valovuosien päässä (Tavastilassa ja Perniössä, molempiin yli 500 km) Oulusta, enkä tuntenut kunnolla isovanhempiani, vaikka joka kesä kävimme heitä tapaamassa. Mutta vain tapaamassa. Koskaan ei tullut pieneen mieleenikään, että sinne oltaisiin menty kesäasumaan. Alle kouluikäisenä vietin isot osat kesistä mökillämme, joka oli vain muutaman kymmenen kilometrin päästä kaupungista. Mutta kun se jouduttiin myymään, olen viettänyt kesäni kaupungissa.

Koulujen loputtua, lomien alettua monet muuttavat vieläkin kesäpaikkaan. Ei ehkä huvilayhdyskuntiin, eikä ehkä villoihin, – kaukana porvariston hillytty charmi – mutta mökeille ja pois kaupungista kumminkin.

Mutta se mitä yritän nyt selittää, on se, että meillä oli töissä aiemmin tapana ”muuttaa kesäpaikkaan”. Matkalaukkuprofessorit lähtivät Tampereelle tai Turkuun, arkeologit kaivauksille, tuntiopettajilta loppuivat työt ja me muut saimme vetäytyä tutkimuksen tekoon, arkistoihin Helsinkiin tai kirkonarkistoihin pitkin Pohjois-Suomea. Tai ainakin osan viikosta saattoi viettää Maakunta-arkistossa. Hämärästi muistan, kuinka meillä ennen oli aina perjantaisin (myös lukukauden aikana ja silloinkin kun moni lisäkseni oli vielä kulunvalvontalaitteen [lue: kellokortin] ”alaisena”) tutkimusvapaapäivä. Silloin pääsi ja oikeasti ehti lähteä arkistoon.

Nyt menee juhannukselle, että saat kaikki raportit, webbipäivitykset, korkeakoulupedagogiset opinnot, koulutukset, jatkotutkijoiden jelppaamiset tehdyksi. Tänäänkin olin ajatellut puolelta päivin siirtyä ”kesäpaikkaan”, arkistoon siis, mutta olihan kesätenttikysymykset laadittava, eräskin todistus opiskelijoille sossua ja Kelaa varten kirjoitettava (jostainhan se on opiskelivien ja/tai kesätyöttömien opiskelijoiden elämisenapu saatava).

Mutta huomenna, huomenna lähden Villa Arkistoon. 🙂

*****************************************************************************

Tämmöisen värkkäsin (klikkaamalla suurenee). Töissä kun saa niin vähän olla koneen ääressä 🙂

Valintakokeen äärellä

Valintokokeen arvostelu on valmis; jyvät akanoista valittu. Selkeitä piste-eroja tuli, mikä on tietysti hyväksi.

Historian pääsykokeessa oli yksi laaja esseekysymys ja sen lisäksi viisi käsitettä/termiä jotka oli selitettävä (max. viisi lausetta/käsite). 160 vastauksen joukossa oli monia mallikkaita, täydet pisteet ansaitsevia vastauksia, mutta sitten oli muutamia riemastuttavia selitysyrityksiä asiasta, josta hakija ei selvästikään tiennyt yhtään mitään.

Erityisen vaikeaa tuntui olevan selittää Yhdistys- ja vakuuskirjaa. Alla sabluuna jota käytin tarkastuksessa. Nuo asiat tietämällä olisi saanut kaksi pistettä

Yhdistys- ja vakuuskirja

Kustaa III antoi tämän aatelin vastaisessa taistelussa 1789
YVK rajasi aatelisten privilegioita, suosi porvaristoa, vahvisti kuninkaan asemaa (valtaneuvoston koko, sodanaloitus)
YVK:ssä talonpojille annettiin täysi omistusoikeus perintötiloihinsa; vahvisti myös kruununtalonpoikien hallintaoikeutta tiloihinsa ja helpotti perinnöksiostoja. Talonpoikaiston vahvistuminen alkoi tästä.

_______________________________________________

Hakijoiden vastaukset. Kokonaan lyhentämättöminä, kirjoitusvirheitä ja oikeakielisyyttäkään korjaamatta …

Yhdistys- ja vakuuskirja

oli asiakirja, jolla ihmiselle taattiin koskemattomuus pyhiinvaelluksilla.
olivat eräänlaisia vakuuksia, joita esimerkiksi kuningas ennen valintaansa joutui antamaan valitsijamiehilleen.
Eri maiden johtajat kokoontuivat 1991 Maastrichtiin, jossa allekirjoitettiin sopimus Euroopan unionin perustaminen.
asiakirja, joka sai Tanskassa perustuslaillisen aseman.
oli välttämätön yhdistyksen tai vakuuden haluajalle.
antoi Ruotsissa luvan luoda puolueita ja kuulua puolueeseen. Kirja luotiin uudenajan alussa.
antoi luvan perustaa yhdistyksiä ja vakuutti ettei valtio sekaannu.
valloitettuaan Suomen Ruotsista 1808 Venäjä antoi Suomelle tämän kirjan.
tehtiin Tanskassa keski-ajalla. Siinä järjestettiin Norjan asioita.
Siihen kirjattiin 1900-luvun alussa kaikki Suomessa toimivat yhdistykset, joita oli muun muassa raittiusseura. YVK:n avulla olemassa olevia yhdistyksien toimintaa oli helpompi seurata.
se myönnettiin tuomarin toimesta.
YVK on pohjoismaissa kehitetty kirjanpidon malli.
Tanskassa 1600-luvulla ilmentynyt lakikokoelma, jolla Tanskan varsin alueellisesti hajanaista valtakuntaa pyrittiin keskittämään.
takasi vakuudet yhdistykseen kuuluvalle työntekijälle ongelmatilanteiden varalle.
Yhdistyskirjalla saatettiiin perustaa yhdistyksiä. Vakuuskirja taas oli kahden ihmisen välinen sopimus jostakin tietystä asiasta
[JA SOKERINA POHJOLLA EHDOTON SUOSIKKINI!!]
Yhdistys- ja vakuuskirja on pyhäinjäänne joka löydettiin Keiteleeltä maailmansotien välissä. Nykyään merkityksetön.

Skandinavismi

oli aate joka kyti pohjoismaissa. Sen pääideana oli yhteinen pohjoinen valtio jossa jäsen valtiot auttaisivat toisiaan hädässä.
tarkoittaa pohjoismaiden vetämää linjaa, joissa he ovat samoista asioista suht samaa mieltä.
niin sanottu ylimääräinen -ismi 1800- ja 1900-luvuilla. Ihmiset toivoivat Skandinavisten maiden yhteistyötä Pohjoismaissa ja halusivat minimoida maiden väliset rajat.

Eerik Pommerilainen

oli viimeinen viikinkipäällikkö, joka yhdisti Norjan yhdeksi.
oli entinen viikinki josta myöhemmin tuli Norjalaisten johtaja.
oli yksi suurimmista viikinkipäälliköistä Pohjolassa. Hän oli myös vahva kristinuskon kannattaja ja pyrki käännyttämään Suomen.

Turskasodat

käytiin Norjan rannikon seutuvilla, keskiajan loppu vaiheilla. Tanskan viljantuotannon kontrollointi hankaloitti norjalaisten tuotantoa, niin se alkoi keskittyä kalastukseen pitkällä rannikollaan. Tästä aiheutui kiistoja Tanskan kanssa, sillä tanskalaiset pitivät Norjaa omana alueenaan.
olivat Norjan ja Tanskan väliset keskiajalla käydyt sodat. Lopulta Norja menetti niissä itsenäisyytensä. Sodat saivat nimensä turskasta joka oli tärkeä vientituote.

Mutta mikä positiivista: ei ainakaan puuttunut yritystä. Ja selittämistähän historioitsijoiden on hallittavakin…

__________________________________________

Vaikka on kylmää, pihasyreeni kukkii jo. Yleensä juhannukselta.

Ruoka ja viini

Kesäruokaa vaikka on kylmä

Tarvitsen enemmän aikaa!!!

Ja se mitä kaipaan on lämpö. Varhain aamulla rullistelemassa tuntui että lapaset eivät olisi olleet ollenkaan turhaan. Lujaa sai luistella ettei olisi muutenkin palellut. Sitten aamupäivällä pihahommissa olisi kevyttoppapuku ollut ihan passeli. Ja kuinka mukava olisikaan ollut kattaa ulos kun tytär ja äiti tulivat ruoka”vieraiksi”. Noh söimme Festassa. Tein uudesta mozzarellasta rullia ”terveisiä keittiöstä”. Tosi kätevä tuote.

Paketista avautuva mozzarellalevy on hyvä täyttää mieleisekseen. Näin eka kerralla kovin konservatiivinen ratkaisu, mutta eipä siinäkään ollut vikaa. Basilikanlehtiä, tomaattihakkelusta, ruohuosipulisilppua, parman kinkkua, ja eiku rullalle ja sitten viipaleiksi.

Tein näitä paristakin paketista, tarkoituksena viedä toinen nyyttäreille, kihlajaisnyyttäreille. Kuukauden sisään toiset kihlajaiset. Olen siis siinä iässä, että ollaan mukana ”toisella kierroksella”!! Siis. Meillä oli kutsu illansuuksi yliopiston kasvitieteelliseen. Sinnehän pyöräilimme, OSA nyyttärisapuskoista mukana. Ei haitannut vaikka mozzarella-rullat jäivät kotiin, sillä tarjolla oli paljonkin herkkuja. Ja oli mukava nähdä muutamia harvoin tavattavia tuttujakin.

Takaisin tullessa kädet jäässä. Kun ei ollut tullut mieleen – vieläkään, taaskaan – ottaa hanskoja mukaan. No huomista aamua varten olen ne jo tuulikaappiin nostanut.

Tosin en haluaisi edes lähteä töihin huomenna. Minulla olisi niiiiin paljon tekemistä täällä kotonakin. Varsinkin jos olisi vähän lämpimämpi 🙂

Vanhemmuus

Lakkiaiseton päivä

Tätä minä väittäisin jo positiiviseksi ajatteluksi ja toisen huomioon ottamiseksi: tänään olisi periaatteessa voinut olla meidän Juniorin lakkiaispäivä. Noh, sellaistahan ei enää pitkään aikaan ole odotettukaan tänään vietettävän. Olen iloinen ja ehkäpä hieman yllättynyt jos ensi vuonna…

Mutta siis: tänään kun asiasta oli puhetta, lähinnä siksi kun koetin myötäelää niitä, joilla tänään tuo päivä perheessä oli… ja heidän puolestaan surkuttelin sään viileyttä. Kaunista mutta kovin kylmää (+ 9,5 puolenpäivän aikaan näytti auton lämömittari) on juhlijoilla tänään ollut… Ja mitä toteaa meidän juniori: ”Ihan äipän vuoksi ajattelin, ettei kannata tänä vuonna lakkiaisia järkätä. Olisi kurjaa kun ei voi ulkona viettää, ei ulos kattaa… ” Ei voi kun kiitellä pojan pitkän tähtäimen suunnitelman onnistumista! Tosin mieluusti katan vaikka sisällekin, vaikka autotalliin, kunhan koulunsa saa läpi kahlatuksi.

Meillä ei ollut lakkiaisjuhliin osallistumistakaan tänä vuonna. Nuorilla on ollut kavereiden luona kulkemista, ovat sitten juhliin tulleet ja menneet tätä kautta. Mukavaltahan se tuntuu kun kulkevat kavereineen. Mahottaman mukavalta.

Päivä kulunut jotenkin merkillisen aikaansaamattomasti. Haudalla, asioilla, hallissa, – se tavallinen lauantairundi. Ja sitten? Eipä juuri muuta. No ”uudet” naapurit kutsuttiin iltapäiväkahville Huvilaan ja lasilliselle. Korkea aika vähän edes tutustua.

Ja sitten nuo nuoret. Lakki tai ei. Parasta ovat meidän elämässä.

Ruoka ja viini

Myrskyisänä kesäperjantaina säilöntää

On niin syksyinen ilma (+ 7 C!! + illansuussa tuuli niin, että sitä voi nimittää myrskyksi!!) että säilöntä sopii oikein hyvin kuvioihin. Siis raparperichutney. Vakkarireseptillä (klikkaa niin saat reseptin näkyviin). Juuri nyt on paras aika tehdä chutneyta: tulee hyvää. Ja nyt koko huusholli tuoksuu inkiväärin ja valkosipulin, haudutetun raparperin ja makoisan valkosipulin aromeilta. Siis makoiselle tuoksuu. Chutney maistuu pitkin kesää ja talvea. Ja saapahan tuon kasvimaalla anarkistisesti vellovan raparperipehkon edes vähän pienemmäksi!

Sitten toinen säilyke. Uusi resepti joka on kirjassa Toscanalainen keittiö. Timjamilla ja valkosipulilla maustettuun balmicoon säilöttyä munakoisoa! No munakoisoreseptejähän on vaikka kuinka, mutta tässä on parasta se, että munakoisoja voi käyttää paljon ja ”kompotti” säilyy – kauankin.

Munakoisot marinadissa

750 g munakoisoa
1 ½ dl oliiviöljyä
ohuiksi viipaleiksi leikattuja valkosipulinkynsiä (4 – 8)
½ dl pilkottua timjamia
suolaa
mustapippuria myllystä
½ dl balsamicoa

Leikkaa munakoisot pitkittäin sentin siivuiksi. ja sitten leikka kahtia. Levitä viipaleet uunipellille ja sivele niille vähän oliiviöljyä. Grillaa uunissa (250 astetta viitisen minuuttia puoleltaan, käännä välillä)
Siirrä munakoisot kulhoon jäähtymään. Sitten laita päälle valkosipuliviipaleet, timjami, suola ja pippuri. Kaada päälle keskenään sekoitettu balsamico ja oliiviöljy. Tölkitä.

Heti nautittuina ihania, mutta munakoisoviipaleita voi tarvittaessa nostella salaattiin, lautaselle. …

Eihän munakoisosta voi mitään silmänruokaa tehdä, mutta hyvää silti. Ja tyttärelle maistuvat kaikki munakoisosapuskat! Sekin on hyvä syy niitä tehdä.

_____________________

Ai niin: puutarhakuva (klikkaa isommaksi). Daalia sateen jälkeen.

Historiaa

Ultra marine ja muita historian herkkuja

Torstai. Olisi ollut valokuvatorstaikin, mutta aiheena ”silkkaa jazzia”, eikä minulla syttynyt kyllä minkäänlaista mielikuvaa. Ei minkäänlaista.

Aamusella oli sitä paitsi tavallista vähemmän aikaa ja tavallista täsmällisemmin katseltava kelloa sillä oli ehdittävä ajoissa hammaslääkäriin. Nyt vuosihuolto on taas kestetty.

Hammaslääkäristä livahdin suoraan arkistoon: tutkimusapulaisen palkkausasioissa ja 1800-luvun tullausluetteloita lukiessa. On oikeastaan ihme, kuinka paljon herkkuja Ouluun ja Kemiin on jo 1880-luvulla Pietarista tuotu. Ja viinejä. Rheinin viintä. Körsbärsvin. Bourgognen viiniä jne. Ja mausteita. Fenkolia, pippuria, timjamia jne. Ja sitten jäin miettimään, mitä on ultra marine. Sitäkin oli tuotu, suunnilleen yhtä painava (siis kevyt) paketti kuin mausteita. Mitä se on? Asiakirjat ovat ruotsinkielisiä, ja etsin arkiston vanhoista sanakirjoistakin mitä ultra marine on?

Minusta se on veneen nimi tai voisi olla joku purjehdusseuran nimi tai jotain. Ja värihän se on, mutta miksi väriaine (jauhe? maali?) oli tullausluettelossa ruoka- ja maustetarvikkeiden joukossa. Luettelossa kun kuitenkin oli erikseen rautanaulat ja mittavälineet ja sen sellaiset … Isoja eivät ole minun tutkimusongelmani tänään olleet.

Tavallista aiemmin kotiinkin. Tytär tuli syömään ja halusin kokkailla hänen herkkujaan. Insalata Caprese, sieni-sipulihakkelusta, parsaa ja parman kinkkua.

Ukkosen jyristessä, sään viiletessä ja reippaasti sataessa, samalla kun tytär lukee, höpättää, olen tarkastanut viimeistä nippua pääsykoepapereita. Itkeä vai nauraa? Poimin joku päivä parhaita paloja. Nyt lukemaan niitä viimeisiä…

Niitä näitä

Pihapuuhia

Tutkintotodistuskiireitä, uuden projektin käynnistystä ja kotona pihahommia. Pehtoori on tänään pessyt ikkunat. Ja poika hionut ja öljynnyt pihakalusteita. Kyllä minun kelpaa kun on ahkeria miehiä talossa.

Voiko pihaa sisustaa? No minä olen tässä tohinalla pari tuntia sisustanut. Kilpurin kesäkotikin rakennettiin taas…

Vielä kovin pieni koristeomenapuumme jo kukkii.

Niitä näitä

Teorioita ja tekoja

Siinä vaiheessa kun opinnäytetöiden ohjauskoulutuksessa alettiin vihjailla freudilaisen teorian huomioimista ohjaajan ja opiskelijan välisessä kommunikaatiossa ja ohjausprosessissa aloin saada näppyjä. Koko työpäivä meni ohjausprosessikoulutuksessa. Tiesinhän minä, millaista siitä tulisi kun kasvatustieteilijät pääsevät kouluttamaan (ryhmäkeskusteluja, tikkupuheenvuoroja, fläppitauluille käytänteiden kokoamista, itsereflektiota, kellokierroksia ja jos jonkinlaisia ryhmätöitä). Mutta silläkin uhalla, että tiesin suunnilleen, mitä tuleman piti, olin ilmoittautunut ko. kurssin suorittamaan (se siis jatkuukin vielä ja siitä saa opintopisteitä!). No totta puhuen, ei ollut ihan mahdoton päivä ja kyllä sieltä varmasti jotain ensi syksyn ohjaussessioihin ja seminaareihin jäi hyödynnettäväksi.

Liekö teoriat ja ryhmätyöt aiheuttaneet sen, että ilta tuntui vaativaan jotain konkreettista aikaansaamista. Huvilan siivous, kesäkuosiin laitto ja ikkunoiden pesu tuntui hyvältä idealta. Oli ihana tehdä jotain näkyvää ja puhtaalle tuoksuvaa. Juniori maalasi Huvilan ulkoapäin toissa viikolla, joten minun ei tarvinnut jynssätä ikkunapuitteita, riitti kun pesin ikkunat ja kuurasin lattian, pyyhin hyllyt ja tuolit, hakkasin maton. Ikeasta perjantaina tuomat kukkakorit laittelin ikkunalle. Pieniä iloja. Naapurustosta kuului kun joku leikkasi nurmea, kujalla läheisen rivitalon isä lapsensa kanssa opettelemassa pyörällä ajoa, linnut lauloivat ilta-auringossa. Oli aika lämmin. Kesältä tuntui. Hyvälle tuntui.

Luettua

Jo joutui armas aika…

Suvi ei ole nyt erityisen suloinen. Ei ainakaan lämmin. Mutta kevätlukukauden opetus on ohi! Ihan urakoinniksi meni tänään, kunnollinen seminaarin loppukiri. Tarkoittaa että nyt alkaa taas jäädä aikaa ja intoa kaunokirjallisuudenkin lukuun.

Pöydällä on Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia, josta on sanottu että se on lottien Tuntematon sotilas. Katsotaanpas nyt … ja toinen opus on Joutilaita iloja. Tarttui eilen Akateemisesta mukaan. Ja minunhan ei pitänyt kirjoja ostella. Mutta kesällä pitää olla luettavaa… Mikäs se on se Sillanpään kesäkirja? Ihmisiä kesäyössä? Sellaistakin on suositeltu. Ja Katse avartuu -blogissa kehuttu Jukka Mannerkorven Ranskalaisia makupaloja näyttää minullakin olevan hyllyssä, taidan lukea uudelleen kun en siitä mitään muista. Jatkotutkijoiden käsikirjoitukset ja kanditutkielmat väistykööt yöpöydältä! On kesälukemisten aika!

Niitä näitä

Ruokaa ja ruukkupuutarha

Sanat eivät riitä kertomaan, tai ovat ihan turhia. Kuvat kertovat aika paljon siitä hyvästä, mistä saimme eilen sisareni luona nauttia. Valitettavasti maistiaisia ei voi netin kautta tarjoilla… leipä, sitruunasorbetti ja pinaattilasagne (kaikki itse alusta asti tehtyjä, luonnollisesti 🙂 ) olivat ylivertaisia. Ja suolakala, tai kala suolassa. Sellaista en ole ennen syönyt, pehtoori on, ja sanoi että systerini tekemä oli parempaa kuin Kataloniassa kalaravintolasa tarjottu. Kaikki oli hyvää, erinomaista. Ja ylöspano! Minäkin pidän ruokalistojen värkkäämisestä ja kattamisesta, mutta … no katsokaapa itse!

Tästä se lähtee: (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Olin sen verran täpinöissäni ruoasta ja meidän oli vain niin hyvä istuskella ja olla, jutskata ja nauttia, että Iijoen kaunis maisema jäi kuvaamatta. Iijoki oli kaunis, kimmeltävä. Kunnes yhtäkkiä vetäytyi kylmän sumun taakse. Veden äärellä oli hienoa. Rauhallista. Leppoisaa. Kovin helppo olla.

Tänään sitten? Sunnuntai. Siis paljon puuhia. Mukavia puuhia. Iso osa päivästä kulunut kesäkukkia hankkiessa ja laittaessa. Säynäja-ahon puutarhalle ajelimme ja latasimme auton täyteen, itse asiassa piti käydä toinenkin reissu hakemassa loput. … Puutarha on siisti, palvelu hyvää ja mutkatonta, kukat ja taimet erinomaisia, olemme ”aina” hankkineet kesäkukat sieltä. Voimme lämpimästi suositella.

Purkissa on vain yksi ruusubegonia

Ainakin kymmenen vuotta olen laitellut ikkunanaluslaatikoihin ja portinpieliin Japanin kelloja (tunnetaan myös miljoonakellojen nimellä), seinäruukkuihin surffinoita ja autotallin nurkalle pelakuu-lobelia -ruukun, mutta nyt on uudet tuulet pihalla!

Meillä on riippupelargonioita ja mukulabegonioita. Ja daalioita.

Voi kunpa saisin ne elämään ja kukkimaan …

Kuinka hyvältä tuntuu minusta, kun saan sydämestäni tuntea sitä yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun hän voi laskea pöydälleen kaalinkerän, jonka hän on itse kasvattanut, ja kun hän samassa silmänräpäyksessä voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan kaikista niistä onnellisista päivistä, siitä kauniista aamusta, jona hän sen istutti, ja niistä ihanista illoista, jona hän kasteli sitä ja joina hän iloiten katseli sen edistymistä ja varttumista.
J. W. von Goethe

Kasvimaa on vielä laittamatta, mutta joskopa ensi viikonloppuna ehtisi…