Oulussa, kuten muissakin Suomen kaupungeissa, porvaristo lähti kesän tullessa kaupungin keskustasta lähiseudulle, huviloille. 1800-luvun puolivälissä Helsingillä ja Turulla oli omat huvilayhdyskuntansa; Ruissalo on hyvä esimerkki. Karjalassa säätyläistö ja kauppiaat hakeutuivat Terijoelle kesän ajaksi. Oulussa kauppaporvaristo, laivanvarustajat Snellmanit, Candelinit, Antellit ja Bergbomit ja monet muut rakennuttivat pitsihuvilansa Toppilansalmeen ja Hietasaareen. Porvariston hillitty charmi huokuu tuon ajan huvilavalokuvista. Kaunis muisto vain on jäänyt noista toinen toistaan kauniimmista rakennuksista ja niiden puutarhoista; onneksi Villa Hannala elää uutta kukoistuskauttaan.
Kemijokivarressa oli talonpoikaistaloissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa tapana muuttaa nikkarityylin isoista taloista, pirteistä ja kamareista, navettaan. Kun lehmät pääsivät kesällä laitumelle, navetat pestiin ja kalkittiin, ja niissä oli mukava, viileä nukkua. Sotien välisenä aikana ja pitkälle 1960-lukuakin kaupunkilaislapset lähettiin maalle, vanhemmat olivat töissä, joten lapsille oli hyväksi mennä maaseudulle ”vahvistumaan”. Pehtoorikin on monta kesää viettänyt sukulaisissa Siikajoella.
Minäkin muistan monien luokkakavereideni suvivirren veisuun jälkeen häipyneen jonnekin ”maalle”, mummolaan, mitä minä en voinut käsittää. Meidän molemmat mummolat olivat valovuosien päässä (Tavastilassa ja Perniössä, molempiin yli 500 km) Oulusta, enkä tuntenut kunnolla isovanhempiani, vaikka joka kesä kävimme heitä tapaamassa. Mutta vain tapaamassa. Koskaan ei tullut pieneen mieleenikään, että sinne oltaisiin menty kesäasumaan. Alle kouluikäisenä vietin isot osat kesistä mökillämme, joka oli vain muutaman kymmenen kilometrin päästä kaupungista. Mutta kun se jouduttiin myymään, olen viettänyt kesäni kaupungissa.
Koulujen loputtua, lomien alettua monet muuttavat vieläkin kesäpaikkaan. Ei ehkä huvilayhdyskuntiin, eikä ehkä villoihin, – kaukana porvariston hillytty charmi – mutta mökeille ja pois kaupungista kumminkin.
Mutta se mitä yritän nyt selittää, on se, että meillä oli töissä aiemmin tapana ”muuttaa kesäpaikkaan”. Matkalaukkuprofessorit lähtivät Tampereelle tai Turkuun, arkeologit kaivauksille, tuntiopettajilta loppuivat työt ja me muut saimme vetäytyä tutkimuksen tekoon, arkistoihin Helsinkiin tai kirkonarkistoihin pitkin Pohjois-Suomea. Tai ainakin osan viikosta saattoi viettää Maakunta-arkistossa. Hämärästi muistan, kuinka meillä ennen oli aina perjantaisin (myös lukukauden aikana ja silloinkin kun moni lisäkseni oli vielä kulunvalvontalaitteen [lue: kellokortin] ”alaisena”) tutkimusvapaapäivä. Silloin pääsi ja oikeasti ehti lähteä arkistoon.
Nyt menee juhannukselle, että saat kaikki raportit, webbipäivitykset, korkeakoulupedagogiset opinnot, koulutukset, jatkotutkijoiden jelppaamiset tehdyksi. Tänäänkin olin ajatellut puolelta päivin siirtyä ”kesäpaikkaan”, arkistoon siis, mutta olihan kesätenttikysymykset laadittava, eräskin todistus opiskelijoille sossua ja Kelaa varten kirjoitettava (jostainhan se on opiskelivien ja/tai kesätyöttömien opiskelijoiden elämisenapu saatava).
Mutta huomenna, huomenna lähden Villa Arkistoon. 🙂
*****************************************************************************
Tämmöisen värkkäsin (klikkaamalla suurenee). Töissä kun saa niin vähän olla koneen ääressä 🙂
