Eilisen turistipäivän alun (Ivalon Kenkä-Asu, Karhunpesäkivi-hiidenkirnu, Inarin kirkonkylä, Siida) jälkeen olimme kahdelta valmiina lähtemään patikkaretkelle kohti Pielpajärven erämaakirkkoa. Edessä 4,5 km suuntaansa. Noh, pehtoorille ei juttu eikä mikään, ja enköhän minäkin jaksa.  Siis ei muuta kuin kamera reppuun ja kohti Pielpajärveä.

Matkan alussa tulemme miettineeksi, mitä tarkoittaa aarniometsä? Meistä metsä oli aarniometsää…
Isoja vanhoja puita, valtavia siirtolohkareita, naavaisia oksia.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen tajusimme, että matka käy kovin hitaasti.
Korkeuseroja reitillä ei ole juurikaan, mutta kiveliö, rakka, puiden juuret pakottavat patikoimaan varovaisesti, katsoen eteen ja jalkoihin.
On mietittävä, mihin kenkänsä pistää, jottei kompastu.

Puolentunnin jälkeen näemme ensimmäisen kerran vettä. Tulemme Puntsijärven rantaan. On aivan hiljaista.
Ei edes tuulen huminaa kuulu. On ihan tyven.
Kunnes pienen kosken solina kuuluu.

Taival muuttuu vähän helpommaksi, – vähäksi aikaa.
Mutta samaan aikaan alkaa vähän ripsiä vettä, mikä onneksi loppuu pian.
Jatkamme matkaa.
Löydämme ennennäkemättömiä kukkia.

Kellosinilatva (Polemonium acutiflorum):

Puolukkaa näyttää tulevan, ja hillankukkia oli paljon.

Ja kaipaamiani kulleroitakin löytyi.

Kun tulimme Pikku Pielpajärven rantaan, luulimme jo olevamme perillä.
Olimmehan kävelleet hyvinkin melkein tunteroisen.
Muutamat pitkospuut veivät yli kannaksen, jonka rannalla kasvaa raatetta, paljon raatetta.
Tässä vaiheessa tajusin, että Pielpajärvi on vielä jossain edessä …

Ja matka jatkui…

Yhtäkkiä polulla melkoinen järkäle. Ei siirtynyt… Kuntoni on kovasti lopahtanut. 🙂

Kasvillisuus muuttui yhtäkkiä.
Koivikko (tuli mieleen yksi tietty taulu :)) enteili, että olisimme vihdoin jo lähellä.
Reilusti toistatuntia oli tepasteltu.

Ja lopulta edessä Pielpäjärven kirkon kenttä.

Kullerokenttä, jossa on 1700- ja 1800-luvulla ollut kymmeniä kirkkotupia.
Kun inarialaiset tulivat kirkolleen,
oli suvuilla tällä kentällä omat pienet kirkkotuvat,
joissa yöpyä kirkonmenojen ja markkinoiden aikana.
(Wikipediassakin kerrotaan jotain Pielpajärven kirkosta: Klik)

Opastustaulussa kerrotaan näin:

Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1760.

Karussa kirkkosalissa pidetään edelleen joka juhannus kirkonmenot
ja joka kesä kirkossa on myös vihkitoimituksia.
Pohdittiin, ettei kyllä frakkia ja kovin pitkälaahuksista huntua
kannata kirkolle mennessä päälle pukea. …

Kirkon eteisessä on vieraskirja,
josta näemme, että meitä ennen kirkossa oli eilen puoli viiteen mennessä
käynyt kymmenen henkeä.
Ei erityisen ruuhkainen nähtävyys. 🙂

Hetken huilasimme Pielpajärven rannassa, jossa on retkeilijöille päivätupa, puuceet ja tulistelupaikat.
Meillä ei ollut mukana edes kunnon eväitä, vähän energiajuomaa vain.
Onneksi Siidassa oli syöty lohipiirakkapalaset.
Samaa reittiä takaisin. Erämaajärvet kauniita.
Eikä edelleenkään itikoita. Ei vaikka metsän suojassa oli tyven.
Ei erityisen lämmin (n. + 12 C), mutta ei myöskään itikoita.

Toiset puolitoista tuntia takaisin. Kannatti. Oli hieno reitti.

Rantasauna, ruoka ja uni maittoivat.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja voit siirtyä kuvasta toiseen kuvan reunaan tulevan nuolen avulla.)

___________________

Tänään ei ole patikoitu.
Siivoiltiin mökki, saunottiin ja ajeltiin kotiin.
Rovaniemellä lounastettiin.
Ei ollut kiire.
Kotona kaikki hyvin.

7 Comments

  1. Giitu! Erinomainen kuvareportaasi!

    Aarniometsä? Luonnontilainen vanha metsä, jonka rakenteeseen ihminen ei ole vaikuttanut ollenkaan tai hyvin vähän. ”Suomessa aarnimetsät ovat sukkession takia yleensä muuttuneet aikaa myöten vanhoiksi kuusimetsiksi.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarniomets%C3%A4) Niin näyttää tapahtuneen (patikkaretken kuva #2).

    Kellosinilatva lienee yllätys botaniikkaan vihkiytymättömälle. Siellä jänkhien kätköissä, ja vielä luonnonvaraisena!. Lähes prikulleen samannäköiseen LEHTOsinilatvaan (Polemonium caeruleum) voi törmätä etelän maalikylissä, puutarhojen laiteilla/kukkapenkeissä. Mainio sisaruspari! Olen sulkenut suosiooni rva puolison kukkapenkkien (valitettavan) harvalukuiset lehtosinilatvat.

    Kulleroista. Menetetyssä Laatokan Karjalassa voi myös – surprise, surprise! – ihailla kullerokenttiä.

    Taidanpa ottaa suunnan Sortavalaan.*

    *kulleronkukinta on varmasti ohi, mutta ehkä muutakin kiinnostavaa löytyy…

  2. Kiitokset Koivu aarniometsä-linkistä. Taas olemme oppineet uutta.

    Ja botaniikkaanhan me todellakaan emme ole vihkiytyneet. Kunhan patikoinnista palattuamme yritämme tarkistella ja opetella, mitä olemme nähneet. Kellosinilatva luonnollisesti minua viehätti. Sininen kun on.

  3. Tätä oli kiva katsoa. Muutaman viikon kuluttua menemme siellä naimisiin kaikilta salaa.

  4. Kuukkeli, voi kuinka hienoa! Kuten kirjoitinkin: huntu ei varmaankaan voi olla kovin pitkä 🙂

    Toivottelemme hienoja häitä. Kaunista säätä. Paikka ainakin on ainutlaatuinen.

  5. Olipa kiva, kun löysin blogisi. Minulle mieleisiä kuvia ja tarinoita paljon 🙂 Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että laitan tämän suosikkeihini?
    Pielpajärven kirkolla kävin minäkin vuosi sitten. Mukavasti palautui reissu mieleen kuviesi myötä 🙂

  6. Ruska, ilo kuulla, että blogistani on iloa sinulle. Laita toki suosikkeihisi, eihän minulla mitään sitä vastaan voi olla. Päinvastoin.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: