Tuulestatemmattua

Tänään palasi aurinko. Ja tänään olen kokenut jotain mitä en koskaan aiemmin, enkä varmaan koskaan tämän jälkeen!

Aamiaisen jälkeen vuorossa Umbrian toinen linturetki. Kävelimmme Assignanoon, ja montakohan lintua kuulimme, tunnistimme (lue: E. tunnisti ja kertoi meillekin). Peukaloinen, etelän satakieli, pähkinänakkeli ja ties mitä. Olisihan meillä kaksistaankin ollut mukava, mutta kyllähän meillä viidestään oli vielä mukavampaa.

Lenkin, aamu-uinnin, tyttären soiton (kuinka tulinkaan iloiseksi soitostaan, asiastaan, ilosta liki kyynelehdin) ja ”kaupunkikuntoon” laittautumisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Assisia. Kolmatta kertaa tämän oleilun aikana. Kahdella edellisellä sateen uhka, tänään ei. Ajattelimme että nyt ”tavallisena” tiistaina, aurinkoisena tiistaina, pääsemme tutustumaan hartaaseen hiljaiseen Assisiin. Eihän se ihan niin mennyt.

Ennen kuin menimme luostarikaupunkiin kävimme tutustumassa Santa Maria della Angelin kirkkoon (jossa ei tietenkään saanut kuvata), joka oli äärimmäisen vaikuttava, ihan merkillisen iso kompleksi, kirkko kirkossa, museo, ruusupuutarha, kelvollinen matkamuistomyymälä (luulen että eräs ystäni ilahtuu tuliaisesta), ei brameilua, kerrassaan tutustumisen arvoinen 1500-luvun alun basilica.

Sieltä lähdimme kohti Assisin kaupunkia, jo sinne mennessä katselimme, jotta Giro d´Italia  (vrt. Ranskan ympäriajo) on näillä seuduin joku päivä. Assisin parkkihallissa ymmärsimme, että näinhän se on: se on täällä tänään!

Koko Assisi oli vaaleanpunaisen etappivärin peittämä, ilmapalloja, viirejä, tv-kameroita, aidattuja kulkureittejä, jos jonkinlaista markkinahumua…  satoja, tuhansia ihmisiä oli tullut kaupunkiin katsomaan kun tämän Italian läpi kulkevan, kolme viikkoa kestävän kilpapyöräilyn suurkisan tämän päivän matkan maali ol Assisin Piazza del Comunella. Juuri siellä, mihin oli sovittu Helsingistä Rooman kautta meille tänne tulevien ystävien tapaaminen kello kahdeksi.  Viimeiset Villa Francon vieraat oli määrä tavata lounaalla Assisissa ja sitten tulla kimpassa talolle.

Tapasimmekin heidät. Kävimmme (taas) trattoria Pallottassa syömässä tagliatelle con Ragu alla Sagrantino. …  Ja mitä sitten tapahtuikaan… Se on jotain ihan huikeaa…. Kerron huomenna. Yritän saada jopa videon liitetyksi…

Kun otin tämän kuvan en tiennyt mitä tulisi tunnin päästä samassa paikka tapahtumaan. Kerron huomenna. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Eilen illalla vielä istuessamme illallispöydässä alkoi ukkonen.

Eikä ollut mikään pieni rytinä vaan Ukkonen isolla uulla ja rytinällä. Tuli aina uudelleen ja uudelleen päälle. Korkealta näki komeasti, kuinka salamat ristiin rastiin löivät. Talossa valot räpsyivät ja myrsky piiskasi ikkunoita.

Lämpötila laski alle kymmeneen. Syksy helteisen kesän jälkeen?

Me kuitenkin olimme valmiita nukkumaan jo varsin varhain.  Mutta kahden jälkeen myrsky yltyi niin kovaksi että heräsimme …  Oliivipuiden oksat viuhuivat ja viistivät maata, ikkunaluukut kolisivat, .. puolen tunnin jälkeen tyyntyi kunnes taas aamuyöllä alkoi uudelleen. Kivitalon jykevyys alkoi tuntua merkittävän hyvältä tekijältä.

Aamulla oli hyytävän kylmä. Oikeesti. Aamiaisen jälkeen ei lenkille, vaan lähdimme neljästään autolla tutustumaan lähikyliin.

Collazzonen kylä meille jo tuttu, mutta Torguiano (viinin ja oliiviöljyn ystävien mekka) olivat kohteina. Pikkuteitä kierrellen pari tuntia ajelimme.

Oliiviöljymuseo oli kiinni, viinimuseo auki, mutta meillä rajallisesti aikaa, sillä tiesimme saavamme vielä yhden vieraan Ternin asemalle. Siis puolelta päivin paluu Pantallaan, ja kauppaan. Taas kerran kärryllinen ruokaa ja juomaa…

Ystävämme E., jota oli jo odotettu kovasti, tuli kahden junalla Terniin. Oli huippua että saimme maailmaa kiertäneen, monella mantereella asuneen E:n tänne, vihdoin Italiaan. Hän kun ei ole koskaan Italiassa käynyt. Ferrarilla toivotimme tervetulleeksi, ruusu minua ilahdutti. Viinikerhomme edustus on nyt täällä. Buono!

Saamme olla isäntinä ja emäntinä täällä landella, keskellä lintuja. E. tietää ja tuntee linnut ja paljon kasvejakin, kuten lounaan jälkeen parin tunnin iltapäivälenkillä taas kerran havaitsimmme. Opimme paljon uutta, ja minustahan ei ole mitään mukavampaa kuin kävellä … Paitsi kävellä kauniissa maisemassa ja hyvässä seurassa. 😉

Ei meillä täällä Villa Francossa ole kovin hiljaisia ihmisiä parin viikon aikana muutenkaan ollut, mutta nyt ei enää tarvitse ollenkaan ajatella ”mistähän juteltaisiin”. Meitä on sen verran monta, jotka eivät arkaile juttuja aloittaessaan, monta vuosikymmeniä ystäviä olleita olemme, joten lussakkaa on istahtaa yhteisen pöydän ääreen tai kimpassa lähteä pikkuteitä kävelemään. Yhteisiä kiinnostuksia ja kysymyksiä on paljon. Ja naurua. Sitäkin on paljon. Se on hyväksi.  Unikin on. Buona notte!

La Cantina del Mercataccio oli meidän (äitienpäivä)lounaspaikkammme tänään. Lähdimme puolen päivän jälkeen Villalta ajelemaan kohti Todia.

Jälkiruoat olivat perfetto, eikä ravioleissa pähkinä ja tryffelikastiikkeen kanssakaan ollut mitään moittimista. Ruoan kanssa oivallinen valkoviini oli (umbrialaisesta rypäleestä tehty) Grechetto di Todi -viini. Hedelmäinen viini, johon tuli mukavasti happoja ruoan myötä. Buono!

Todin Piazza del Popololla oli antiikkimessut, mutta vältyimme ostoksilta.

Pehtoori on kauan aikaa haaveillut meidän pihalle, puutarhaan, tykkiä. Olen ehdottomasti kieltänyt moisen hankkimisen. Nyt yllytin ostamaan tämän pienen (korkeintaan metrin pituinen), mutta ei hankkinut.

Erityisen iloisia olimme kun herkkukauppa Principi oli auki.

Saimme tyttärelle toivomaansa tuliaista, ja itsellekin. Ja Villalle herkkuja. Onko tänne oikein ruokalomalle tultu? No on! Ei voi välttyä konössööriydeltä ja herkutteluilta. Pehtoori onkin jo kohta kolme viikkoa selittänyt, että ulkomaiden ruoissa ei ole kaloreita. 🙂

Kun Todiin oli tutustuttu, oli iltapäivän lopulla aika palata Collazzoneen.

Ilma viileni todella, nyt on jo kylmä (+12 C, hrrrr….)

Onneksi olimme jo aamupäivän auringossa ehtineet käydä kävelemässä tutustuttamassa VMP:n lähitienooseen, ihailemassa kumpuilevia maisemia. Ja aamu-uinnillakin muutamat olivat ehtineet käydä.

Ja me löysimme nyt kolmannella kerralla etsimämme reitin Pantallan kirkon sisällekin. Kaunis kirkko päältä, fasadi erityisen upea, mutta sisältä näytti merkillisen kolkolta, kylpylältä ?, varastolta, mutta kynttilöitä kävimme sytyttelemässä runsaamminkin …

Eilen Orvietossa, tänään Villa Francon pihalla.

Eilen hyvin varhain aamulla kuulen kun alakerrasta kuuluu kohtuullista kolinaa: Juniori on luvannut viedä J:n ja tätinsä (siis systerini) Roomaan, ja matka kohti Terniä ja Rooman junaa alkoi aikaisin. Onnistuin nukahtamaan uudelleen. Enkä kovin paljon edes päivän aikana ollut heistä huolissaan; sekä poika että sisar ovat käyneet Roomassa usein ennenkin ja viesteilivät koko ajan, joten no problem. Ja kuinka paljon olivat yhdessä päivässä ehtineet! Colosseum, Pantheon, Vatikaani ja Pietarin kirkon aukio, Espanjalaiset portaat, Trastevere, Santa Maria Maggiore, Hard Rock Cafe, Corso, Vittorio Emmanuelle…. Minulla menisi viikko noihin… 😉 Ja minä olen sentään nähnyt nuo kaikki monta kertaa aiemminkin. … 😉

Ja toivat tuliaisia, synttärilahjoja. Olivat ehtineet shoppaillakin vaikka ja kuinka. Kuten eläväisen raportin pojalta palattuaan saimme. …

Samaan aikaan toisaalla. … Me harrastimme kuntoilua aamupäivällä; me pehtoorin kanssa lenkillä, tytär ja eksnaapurit salilla, ja sitten puolelta päivin lähdimme autolla kohti Orvietoa. Puolensataa kilometriä, mutta kovin mutkaista. Perille päästyämme päätämme jättää auton ”alas” parkkiin ja mennä Funicularilla ylös. Ihan hyvä ratkaisu.

Kaupunki oli mukavasti heräämässä turistikauteen; silti leppoisaa oloa. Tärkein kohde Duomo. Kaksi vuotta sitten se jo nähty. Ja nytkin se oli vaikuttava. Tällä kertaa meillä aikaa mennä sisällekin (katsomaan vaikuttava ”Viimeinen tuomio”). Tytär ei päässyt; minihameesta on haittansa. Pikkuisemme sitten istui kirkon portailla meitä muita odotellen…

Duomon jälkeen aika Il Pranzolle. Lounaspaikkamme Vinosus  oli ylläolevan bannerikuvan oikeassa laidassa.

Paikan mainio isäntä itse meille serviiserasi. Tyttären kanssa testasimme paikallista herkkua tagliatelle mustan tryffelikastikkeen kanssa. Olihan se erinomaista.

Muut nauttivat maitoporsasta insalato miston kanssa. Eivät valittaneet.

Lounaan jälkeen kävelimme Orvieton hiljaisilla kaduilla, luulen säästäneeni erinäisiä euroja koskapa oli siesta-aika, ja laukkukauppa kiinnni. Mutta ehkäpä meillä on ensi viikollakin asiaa Orvietoon. Löysimme L:lle kaivattua balsamicoa, minulle kalenterin töihin (huoh) ja nautimme lämmöstä. Oli pakko otattaa tämä kuva samalta piazzalta jossa kaksi vuotta sitten kävimme ja josta on bannerikuva…

Kaupan kautta talolle, jossa vaatimaton iltaruoka: äyriäissalaattia, herkkusienimuhennosta, leipää, jälkkäriksi mansikoita ja sen sellaista. Kun olimme lopettelemassa, Rooman kävijät palasivat: kokemuksia, tuliaisia, synttärilahjoja ja puhetta  ja pulputusta….

Rooman kävijöille uni maistui aamusella, me muut kuntoilimme. Minä yksikseni Collazzoneen. Parin tunnin lenkillä liki sata kuvaa. Ja hyvä olo. Sieltä palattua nuorten kanssa kauppaan. Nuorilla lounashuki. Parman pikkusalaatti ja pizzapalat olivat menestys. (laittelen joku päivä tänne koosteen lounassalaattiemme ohjeista… ). Iltapäivä Unon pelaamista, aurinkoa, lepoilua, surffailua, uimista, kaikenmoista.

Illallisella Arezzon ankka olikin Umbrian kalkkuna, sanoivat hyväksi… Minä pidin kesäkurpitsalisäkkeestä enemmän. Ja jäätelöstä 🙂

Ai niin, poika oli yllätyksestä yllättynyt. 😉

Nukuin myöhäiseen, tänään ei ollut minulla aamiaishukia: systeri ja tytär olivat luvanneet laitella kaiken valmiiksi, ja me pehtoorin kanssa heräilimme puoli kahdeksan tienoissa ja saimme mennä valmiille aamiaiselle.

Lenkille? Kuka lähtee? Kävelimme viileässä, syksyisen tuntuisessa aamussa Piedicolleen, tervehdimme kirkon portaiden vieressä istuvia harmaita miehiä, jotka kuorossa vastasivat Buongiorno. Piipahdimme kylän muutamalla pikkukujalla ja palasimme takaisin. Syysaamu vaihtui kesäksi. Linnut lauloivat, maisemat edelleen suurenmoiset.

Muiden liukuessa uima-altaalle jäin hetkeksi hoitelemaan tiedottajan juttujani, ja sitten liityin auringonpalvojien porukkaan. Torkuttiin, luettiin, kuunneltiin lintujen laulua, mietittiin onko tämä tottakaan, uitiin, välillä kävimme ”takapihalla” pitämässä lounastaukoa (eilisistä syntyi nopsasti pari salaattia) ja sitten osa porukasta lähti käymään Todissa, osa iltapäivälenkillä, osa jäi altaalle.

Illansuussa oli aika lähteä viettämään tuplasynttäreitä: naapurikylä Gruttista, ristoranta Le Nocista oli varattu pöytä.

Poika oli taas kuskina, kartanluku on vähän retuperällä, mutta illallispaikkaan löydettiin. Ja tuntui että koko Gruttin kylä (3 + 2) oli tullut katsomaan meidän ”gruppoamme”. Meitä oli juhlapöydässä tasan kahdeksan (otto), ja kun kerroin että meillä tunnettu termi ”OttoMatti” (pankkiautomaatti) tarkoittaa italiaksi kahdeksaa hullua, niin oli aika väistämätöntä, että juttu vei siihen, että porukastamme tuli Gruppo Otto Matti! Ja minulle kovin tärkeitä ihmisiä nämä kaikki, – siinä heitä katselin, jatkoin juttua, ettei kukaan pientä liikutustani huomaa…

Ruokaa tilattiin vähän ”hazardilla”. Alkupaloja ”otto”, pääruoaksi ”bambi” (= metsäkaurista) kahdeksalle, vähän viiniä, otimme maljan Oulunkin suuntaan,  vähän aquaa, ja lopulta me kaikki vierimme ulos ristorantesta. Ja eihän se taas maksanut paljon mitään,  varsinkaan meille (sisäpiirin juttu). Nauroimme niin että nämä synttärivuodet eivät edes karttuneet: nauru pidentää ikää.

Villalle ajellessa Jupiter ja Venus ja kukkuloiden kylien valot olivat jotain niin kaunista. … Once in a lifetime ….

(laittelen huomenna kuvia tältä päivältä lisää… nyt on vain mentävä nukkumaan … buona notte!)

Maanantai(ko)? Sateen uhka on, yöllä oli kova myrsky, vielä kuudelta kylmä. Ja satoi.

Eikä hieman apaattista tunnelmaa auttanut, että Klippanin oli lähdettävä. Pehtoori lähti seitsemän aikaan viemään nuoren naisen Ternin rautatieasemalle… me muut laittelimme aamiaista, mietimme mitä tehdä, odottelimme synttärisankaria aamiaiselle.

Alkuperäissuunnitelman mukaan päätimme lähteä kohti Peruginan suklaatehdasta. Vuokra-Mersu-Vito kuskinaan melkein ammattikuski lähdimme kohti pohjoista.

Ja löysimmehän me! Tehdaskierrokselle päästiin alakoululaisten kanssa tutustumaan suklaan tekoon.  Siellä ei saanut kuvata :(. Olisin halunnut kuvata niitä suklaaketjuja, tai sitä kuinka jonkun työtehtävänä on päivästä toiseen purkaa isoja pääsiäismunia paketista, ja laittaa ne koneeseen takaisin uusia sellofaaneja varten. Kyllä oli sekin mukava nähdä.

Rautatehtaassa ja sellutehtaassa on tullut käytyä, kymmenillä viinitiloilla, mutta nyt suklaatehdas! Ja sitä me porukalla mietimme, kuinka italialaiskoululaiset olivat koko tunnin esittelyn ja kierroksen ajan kovin hiljaa, kohteliaita ja rauhallisia. Ja kuinka opet jaksoivat ja katsoivat tarpeelliseksi säätää koko ajan!

Kierroksen jälkeen tehdasmyymälään – luonnollisesti. Kaikille meille löytyi ostettavaa….vaikkei kukaan oikein hurjaksi suklaafriikiksi tunnustautunutkaan.

Lähdimme palailemaan kohti Collazzonea. Aurinko pilvien välistä, kauniita kumpuilevia maisemia.Collepepessä pysähdyimme hautausmaalla, ja Collazzonessa kävimme kävelyllä, linnoitusmuureilla ja pienillä kujilla kävelimme, ”kylämme” kirkossa kävimme.

Sen hetken, että auto Villan pihalla pysähtyi, oli porukkamme loihtinut lounasbuffetin …ja kunhan saimme hieman suolaista ja hieman proseccoa oli aika siirtyä aurinkoiselle altaalle. Kuinka lämpö ja aurinko eilisen ja aamuisen sateen jälkeen olivatkaan mieluisia. Melkein kuului hykertelyä …

Synttäripäivästä huolimatta tänään vähän sellainen arkisempi menu: insalata tomato e bruschtetta pesto, Pasta con salmone, spinaci e mozzarella, pane ja sitten jälkkäriksi eilen Assisista ostettu ”synttärikakku” = ihanan rapea, sisältä vähän sitkeä marenki, iso marenki.

Sen lisäksi – naturalmente – mansikoita ja lime-mascarpone-kastiketta. Annoin itseni ymmärtää, että ruoka maistui. Ja sitten meidän nuoret, jotka tänäänkään eivät lähtenee Perugian iltaelämään, katselivat muumeja ja nauttivat viinistä (ristiriita? höpö, höpö), muistelivat lapsuuttaan, ja kaikin puolin lussakkaa oloa. Illan lopuksi pistettiin vielä seurueen miesten kanssa Suomen maanpuolustus ennen ja nyt kohilleen.

Nyt, huomista aurinkoa odotellessa, buona notte.

Sunnuntai Collazonessa. Aamu on pilvinen. Tämähän me tiedettiin.

Vähitellen Villan molemmista kerroksista kömpii hyvin nukkuneita lomalaisia keittiöön, pihalle, laitellaan aamiaista… Kahvi tuoksuu ja monella on loman aloittamisen tuntu.

Mietitään mitä tehdään, osa lähtee kuntikselle (tässä Villassa  – meidän uima-altaan alla – on kuntosali joka on kolmen loma-asunnon yhteiskäytössä ja kun meidän naapureissa ei nyt ole ketään, on pieni kuntosali ja sen yhteydessä saunat (!, suomalaiset tarvitsevat saunan Umbriassakin) yksin meille.

Tänään sellainen viipyilevä aamiainen joista kovasti pidän, ja kun sitten yön kestänyt sade hiljalleen tokeni, me vanhusosasto (pehtoori, meitsi ja eksnaapurit) päätimme lähteä lenkille. Kävelimme Pantallan kirkolle ja kävimme näyttämässä ”vieraille” cimitarion (hautalehdon). Reilun tunnin lenkillä vähän ripsi, mutta vain vähän.

Villassa yhteispäätöksellä päätämme lähteä ajelulle. Menemme Assisiin. Ajetaan Folignon kautta. Viitta meidän talon nurkalta sinne näyttää 20 km. Viittahan voi olla vaikka mitä; matka Folignoon oli varmasti sen 50 km. No, olipahan saitteri. Ja vuokra-autoon mahduimme kaikki yhdeksän, joten mukava ”rekiretki” oli.

Tänään Assisi kovin erinäköinen kuin Vappupäivänä. Hiljainen, pilvinen, lussakka. San Fransiscuksen kirkossa juuri messu kun menimme sisälle. Hieno.

Alkoi olla il Pranzon aika. Lounaaksi herkkuja?

Ehei, mehän olemme reipasta ja terveellisiä elämäntapoja noudattava porukka, joten etsimme Trattorian. Sivukadun varrella viehättävä paikka, joka oli liki täynnä paikallisia, perheitä sunnuntailounaalla. Liityimme joukkoon. Odottelimme pasta-annoksiamme aika kauan, mutta kyllä se kannatti. Olimme  oikein tyytyväisiä, eikä edelleenkään hinta huimannut.

Kolmen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa halki Assisin kauniin kaupungin, ja löysinhän minä kauniin puvun itselleni… Väri vain ei sopinut 🙂 Vyötäröltä just passeli.  (uskokoon ken tahtoo… ;))

Kun kaduilla alkoi näyttää tältä, totesimme että on aika lähteä Supermercatoon hakemaan ruokaa ja juomaa.

Ostimme ihan hurjan paljon kaikenmoista, ja edullista on.

Villassa neljän pinnassa. Erittäin hyvin kaikki suhtautuivat ajatukseen päiväunista. Illansuussa alkoi yhteinen ruoanlaittosessio. Eikä me tänäänkään huonosti syöty. 😉

Nyt buona notte. …