Tuulestatemmattua

Sain haasteen, hyvän mielen haasteen. Blogissaan sisareni haastoi minut. Haaste kuuluu näin: ”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.”

Minä jätän avoimeksi: jokainen voi halutessaan tähän haasteeseen vastata… En käynyt listaamaan, tuo tuollainen tajunnanvirta tästä tuli….

Hyvä mieli on tehty hyvistä yöunista, takkatulesta pakkasiltana, sateen jälkeisen kesäaamun kosteasta, mutta raikkaasta tuulesta.

Hyvä mieli on merenrannalla ja tunturissa, hyvä mieli on liikkuessa, kävellessä.

Tuoksu tuo usein hyvän mielen, muiston. Muistoista tulee hyvä mieli. Tulee ainakin monista muistoista, ei kaikista.

Hyvä mieli tulee kun saa tehdyksi jotain mikä pitikin; hyvän tekemisestä tulee vielä parempi mieli.

Joskus hyvä mieli on kun saa olla yksin, useinmiten hyvä mieli kyllä tulee sanoista, joten hyvä mieli tulee muilta.

Useimmiten silloin kun ei kovin kovasti ajattele mitään, on hyvä mieli.

Hyvä mieli on onnellisuuden diminutiivi. Tiedättehän poika – poikanen, kirja – kirjanen, onnellisuus – hyvä mieli.

Onnellisuus on sunnuntai ja hyvä mieli on arki. Ja arkihan on hyvä.

Jotenkin näin se minusta menee.

Tuntuuko teistä joskus, että kohtalo puuttuu peliin, auttaa tekemään ratkaisuja?

Minusta tuntuu, – juuri nyt tuntuu siltä.

Kuinka jo aamuvarhain tarmokkaasti latasin pyykkikoneen ja häthätää ehdin aamugefiluksen – ja kahvin heti perään – nauttia kun oli jo sännättävä lenkille. Väistämätöntä oli, että tänään oli tehtävä se pitempi lenkki, joka vie melkein puolitoista tuntia. Asioiden näin ollen, ei ollut mitään syytä, miksen juuri tänään olisi tehnyt tyttärelle ja äidille isoja kulhollisia lappuskaa ja myöskin toimittanut niitä perille, aina lappapuurosta ilahtuville. Puolenpäivän aikaan olin jo hyvinkin syventynyt veroilmoituksen mielenkiintoisiin saloihin, loppumattomiin lisäselvityksiin; pienet sivuansiotulot sieltä ja täältä, vuorottelukorvaus ynnä kotitalousvähennystä varten vaadittavat paperit saivat minut ahkeroimaan pitkän tovin.

Kuinka olisinkaan tänään voinut välttää kilpikonnan terraarion siivoamisen? Eikä sitä hiuslakkapulloa nyt todellakaan ehtisi huomenna muutenkin kaupunkiin mennessä hakea. Tiedä vaikka juuri nyt loppuisi, joten siis ei muuta kuin hopusti  Harlekiiniin.   Italian sanojen kertaaminen ja opettelu on jo turhan monta kertaa siirretty päivästä toiseen, mutta noup! – ei enää tänään sellaista! Kirjat esiin ja muutama rästiharkka pois päiväjärjestyksestä.

Onneksi olin varannut tälle päivälle niska-hartiahieronnan; onhan omasta terveydentilastaan pidettävä huolta. Ja T:n luona käydessä myös henkinen terapointi on tärkeä osa hoitoa. Ruoan jälkeen huomaan, että tiskikoneen siivous on odottanut jo melkein viimeiseen tappiin asti; ei muuta kuin sihti irti ja tiskikoneen Suuri Puhdistus alkakoon …

Ihan turha kuvitella, että yritän vältellä jonkin asian tekemistä. Ihan turha.

Yksi unelma on lähellä toteutumistaan. Kun viime vuonna sain varmistuksen vuorotteluvapaasta, melkein yksin tein vuokrasin meille talon Italiasta! Kerron siitä vielä – paljonkin – mutta toiste. Nyt lyhyt talonvuokrauksen historia … 🙂

Talonvuokrausta on harrastettu jo ennenkin, monta kertaa. Interhome on ollut käyttämämme firma. Sen kautta vuokrattiin talo ensimmäisen kerran vuonna 1995. Ystäväperheen kanssa haaveilimme matkasta Provenceen (ensimmäiset Peter Maylet ilmestyneet silloin? ja kai joku telkkarisarjakin?), mutta siellä talojen vuokrahinnat olivat niin huikeita, että päätimmekin mennä Kataloniaan. Kylä nimeltä Calonge oli meidän kotipaikkana kaksi viikkoa – Villa Agnes  oli oikein sopiva meidän seitsemän hengen porukalle. Talossa oli pari ongelmaa: siellä oli muurahaisia mutta ei tiskikonetta.  Se oli sellaista keskitasoa, huoneita tarpeeksi, terassi ja uima-allas. Kävin nyt tsekkaamassa Interhomen sivuilta; Villa Agnesta ei enää näkynyt listoilla, mutta vastaavat talot samassa kylässä maksavat nyt vain 600 – 700 euroa viikolta.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Menimme Kataloniaan autolla, rahtilaivalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä Euroopan läpi Espanjaan. Meidän tuolloin tarhaikäiset muksut jaksoivat pitkät automatkat vallan hyvin: korvalappustreot, laukullinen nauhoitettuja Nalle Puh- ja Fedja-setä, kissa ja koira -satukasetteja ja Tiimarin puuhapussit ja matka sujui.

Alla oleva kuva on kylläkin otettu junassa matkalla Calongesta Barcelonaan. Käytiin eläintarhassa, kauppahallisssa, Tibidabon huvipuistossa ja Ramblasilla ja shoppaamassa El Corte Inglesissä (pöytäliina on vieläkin käytössä, mekko ei :)). Kahtenakin päivänä teimme Barcelonan reissun.  Menimme junamatkan pummilla 🙂 . Ei tiedetty mihin maksetaan, luultiin että liput ostetaan junasta, mutta ei kukaan mitään maksuja vaatinut, emmekä siis maksaneet.

Ensimmäinen talonvuokrausturnee vei koko neljän viikon kesäloman. Reissu oli niin onnistunut, että kahden vuoden päästä vuokrasimme Interhomelta toisen talon: kohteena Italia ja Garda-järvi.  Villa Paolan pihalla ei ollut uima-allasta, mutta talo oli 100 metrin päästä Garda-järvestä. Ja totta puhuen sillä lomalla säät eivät niin suosineetkaan, että allasta kovasti olisi kaivattukaan. Siellä koin elämäni hurjimman ukkosen. ”Villa Paola” näyttää olevan vieläkin vuokrakatalogissa KLIKS.

Tässä kapeassa sisäänkäynnissä meidän muksut ja ystäväperheen isä jaksoivat pelata. Joka aamupäivä tai ilta koko kaksi viikkoa potkivat palloa…

Gardan maisemissa meidän mutikaiset olivat jo tottuneita reissaajia: Molte Baldo huiputettiin – tosin köysiradalla. Siellä  oli huippua ja Gardalandissa vielä huipumpaa.

Espanjan ja Italian jälkeen kesällä 1999 oli vuorossa vain meidän perheen kesken tehty matka Ranskaan. Alsacesta, Vogeesien rinteiltä Gerardmeristä vuokrattiin viikoksi lomaosake. Kuvan talosta yksi neljäsosa oli meidän käytössä.

Lomaosakkeilla oli yhteiskäytössä uima-allas. Ja pihalla meidän juniori puhui paikallisen ”talkkarisedän” kanssa ranskaa sujuvasti. Tai ainakin tervehti: ”Ihan helppoa se bonjour on ääntää. Pistää vaan purkan ja kielen poskeen ja sanoo, että  ponjour”.

EuropaPark oli yksi tuon reissun kohokohdista. Sinne menoa tässä suunnitelllaan…

Samaisella reissulla tultiin Tanskan läpi kotiinpäin ja käytiin Legolandissa ja Ljeiren kylässä katsomassa se koulu, jossa mummu (minun äitini) sotalapsena kävi koulua. Meidän tytär oli tuolloin  suunnilleen samanikäinen kuin äitini oli sotavuosina Tanskassa ollut, ja arvannette, että piti itkeä tihuuttaa siellä koulun pihalla. Mutta muutoin ihan itkuton reissu. 🙂

Kului taas kaksi vuotta ja meillä jälleen Interhomelta hommattuna talo: tällä kertaa ystäväperhe tuli taas mukaan. He tosin lensivät Pariisiin ja vuokrasivat sieltä auton, mutta me ajeltiin kotoa asti omalla. Ja mentiin Travemündeen rahtilaivalla. Muksut tutustuivat botskimatkalla Eikkaan, jonka kanssa pitivät yhteyksiä vuosienkin jälkeen. Kesän 2001 talo oli vuokrattuna Loiren laaksosta, Ranskan länsirannikolta, Pornicista. Villa Mariaksihan se tämä sitten nimettiin.

Siellä oltiin vain viikko. Meidän juniori oli melkein puolet ajasta rankassa kuumeessa, mutta kun menomatkalla käytiin Pariisin Disneylandissa, ketään ei vaivannut mikään.

Tämän jälkeen tehtiin muita matkoja, ei juurikaan kesäisin, vaan syyslomilla (matkakertomuksia täällä). Kunnes viisi vuotta sitten mentiin koko ”kalaasiporukan” = Gruppo San Lorenzon kanssa Toscanaan, vuokrattiin pieni 1700-luvun Palazzaccio Arezzosta. Siitä reissusta ja huushollista on matkakuvakertomus reissusivullani.

Kolme vuotta sitten lähdimme taas lomalle vuokrataloon: VMP:n kanssa lensimme Barcelonaan, vuokrasimme auton ja ajelimme Costa Bravalle Rosesin pikkukaupunkiin, josta olimme onnistuneet löytämään uuden vuokratalon ja joka osoittautui kerrassaan erinomaiseksi (talo on edelleen Interhomen listoilla ja näyttää olevan varattuna koko ensi kesäksi). (Kuvia talosta sisältä ja ulkoa) Tämän reissun yksi kohokohta oli kun teimme päiväretken Andorraan. Tämän toisen Katalonian talonvuokrausmatkan vaiheet, elämää Villa Voiksissa,  olivat reaaliaikaisesti Tuulestatemmatussa luettavissa; eli blogini oli silloin jo olemassa. Kaikista muista reissuista on vanhanaikaisesti pidetyt matkapäiväkirjat ja valokuva-albumit tai diat, jotka vastikään tallennetutin digimuotoon, joten sen vuoksi tähänkin juttuun oli helppo noita vanhoja kuvia liitellä.

Seuraava kohde ei ole Interhomelta vuokrattu, mikä ei johdu siitä, etteikö Interhomeen edelleenkin luotettaisi, kokemukset ovat olleet varsin positiivisia. Tuon Toscanan talon vuokrausprosessissa oli kyllä yksi isohko ongelma (talo oli 3 km:n päässä rautatieasemalta ja kylältä eikä kilometrin päässä kuten esitteessä oli kerrottu), mutta kun aikani asiasta reissun jälkeen reklamoin ja perustelin vaatimuksiani korvauksesta, saimme kunnon hyvityksen vuokrasta. Italiasta vuokraaja oli nihkeä hyvittämään mitään, mutta Interhomen Suomen toimisto hoiti asian hyvin. Siis ei luottamuspulaa Interhomeen, mutta silti nyt varaus on tehty toista kautta.  …

Tarina jatkuu lähiaikoina.

Mutta siis. Kaikkinensa talonvuokraus on ihan omanlaisensa matkustusmuoto, ja meistä se on, paitsi edullisempi kuin hotelliasuminen, myös monesta muusta syystä erinomaisen mukava tapa tutustua paikalliseen elämänmenoon, eikä pieni tekijä ole se, että taloissa on oma uima-allas ja että niissä voi tehdä ruokaa 🙂