Hyvän mielen haaste

Sain haasteen, hyvän mielen haasteen. Blogissaan sisareni haastoi minut. Haaste kuuluu näin: ”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.”

Minä jätän avoimeksi: jokainen voi halutessaan tähän haasteeseen vastata… En käynyt listaamaan, tuo tuollainen tajunnanvirta tästä tuli….

 

Hyvä mieli on tehty hyvistä yöunista, takkatulesta pakkasiltana, sateen jälkeisen kesäaamun kosteasta, mutta raikkaasta tuulesta.

Hyvä mieli on merenrannalla ja tunturissa, hyvä mieli on liikkuessa, kävellessä.

Tuoksu tuo usein hyvän mielen, muiston. Muistoista tulee hyvä mieli. Tulee ainakin monista muistoista, ei kaikista.

 

Hyvä mieli tulee kun saa tehdyksi jotain mikä pitikin; hyvän tekemisestä tulee vielä parempi mieli.

Joskus hyvä mieli on kun saa olla yksin, useinmiten hyvä mieli kyllä tulee sanoista, joten hyvä mieli tulee muilta.

Useimmiten silloin kun ei kovin kovasti ajattele mitään, on hyvä mieli.

 

Hyvä mieli on onnellisuuden diminutiivi. Tiedättehän poika – poikanen, kirja – kirjanen, onnellisuus – hyvä mieli.

Onnellisuus on sunnuntai ja hyvä mieli on arki. Ja arkihan on hyvä.

 

Jotenkin näin se minusta menee.

Tuntuuko teistä joskus, että kohtalo puuttuu peliin, auttaa tekemään ratkaisuja?

Minusta tuntuu, – juuri nyt tuntuu siltä.

 

 

 

3 kommenttia artikkeliin ”Hyvän mielen haaste”

  1. Ja kyllä joskus kohtalo puuttuu peliin, ja näyttää mihin suuntaan tulee mennä. Arvaankohan oikein, kun mietin mitä tämä koskee?

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.