Tuulestatemmattua

Töitä, unelmia, unelmatyö?

Kävinpä tänään Linnanmaalla, duunipaikalla, hoitelemassa vielä juhlakirjan postitusasioita ja palauttamassa Humanistin malja -pokaalin, joka on nyt siis vuoden ollut minun hallussani, ja ojennetaan kohta seuraavalle… .

Kävin myös etsimässä perusteita töihin paluulle tai irtisanoutumiselle. Viime viikolla kertomani ongelma (ks. alla postaus otsikolla ”Palata vai ei?”) kun ei pääsiäisviikolla Lapissa ratkennut suuntaan eikä toiseen. Kävin haastattelemassa sijaistani ja vanhoja kollegoita, tunnustelemassa maaperää, urkkimassa strategialinjauksia ja töidenjakoja. Katsomassa työhuonettani, etsimässä vastauksia kysymyksiini. – Enkä hullua hurskaammaksi tullut!

Yksi sanoo, että tule, tulisit, toinen, että minä ainakaan en tulisi, jollei olisi pakko, kolmas, jotta ethän kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään, neljäs, että homma yliopistomaailmassa menee aina vain hullummaksi. Opiskelijat pysähtyvät juttelemaan, kyselevät kuulumisia, ylpeänä kertovat suorituksistaan. Aikani asioita hoidellen, neuvottomana harhaillen katselen ja mietin. Lähden pois, eikä mitään ratkaisevaa ”merkkiä” minulle ollut tullut.

Ja sitten kun olen digikuvauksen verkkokurssilla valittanut, että punaisen kuvaaminen on niin vaikeaa, värit eivät toistu oikein, ja lupaan hakea esimerkeiksi kuva-arkistoistani epäonnisia ”punaisia kuvia”, joita olen ottanut kymmenittäin mutta huomaankin että olen ilmeisesti aika järjestelmällisesti tuhonnut ne saman tien. Löysin muutamia punaisesta otettuja otoksia, jotka ovat kauniin ja oikean punaisia.

Ja niin kesäisiä. Mikä taas minut ajattelemaan, että kahden viikon päästä eletään jo yhtä isoa unelmaa… johdattelen teitä aiheeseen huomenissa lisää…

Niitä näitä Vanhemmuus

Perheen kesken

Jopas meitä pohjoissuomalaisia on hellitty pääsiäisen keleillä. Vielä tänäänkin aurinkoa ja lämpöäkin enemmän kuin todellakaan on tavallista.

Ulkoilua siis.

Ja sitten pääsiäisruokaa vihdoin sain tehdä. Mökillä kun ei ollut vieraita, niin meidän syömisemmme – ravintolailtaa lukuunottamatta – oli sellaista aikas vaatimatonta, mutta nyt minulla oli ruokavieraita, kun nuoriso tuli käymään. Erikseen on mainittava jälkiruoaksi tekemistäni tuulihatuista. Jostakin (Stockmann?) oli tarttunut mukaani purkillinen pistaasi-valkosuklaatahnaa. Vispasimpa sen kermavaahdon sekaan ja täytin tuulihatut sillä ja hedelmähakkeluksella. Olis melkein kannattanut jättää nuo hedelmät pois. Turhaan yritin kevennellä… Mutta jos ko. tuote sattuu kohdallesi, kehotan ostamaan. Varmasti täytekakussa tai kääretortussa rulettaa erinomaisesti. Ja entäs jos sen vispaisikin mascarponen kanssa. Tai kerman ja mascarponen sekoitus ja siihen tahna. Eipä puutu kilojouleja! Mutta onhan varmasti hyvää!

Tytär tekee kandityötä. On tehnyt koko kevään, kaikkien muiden opintojen ohessa. Minulla luonnollisesti ihan erityiskiinnostus asiaan, – ja saamaansa ohjaukseen ja prosessiin. Aiheeseen ja asiaan minulla ei ole paljon sanomista, vaikka kauppatieteellisestä alasta huolimatta aihe kyllä hieman kiinnostusta herättää. Liittyyhän se kuitenkin oululaiseen ravintolamaailmaan… 🙂 Ja sitten minä olen meidän perheessä muka se, joka tuottaa ylipitkiä tai ainakin runsaahkoja tekstejä. Jo nyt tyttären kandi on yli 30 sivua (normi on 20 – 30 sivua), eikä loppua näy. Mutta kun kuuntelen noita TATKin (taloustieteellisen) juttuja mietin jotta onhan meidän opiskelijoilla moni asia PALJON paremmin, mutta toisaalta alan entistä enemmän kallistua siihen, että historiatieteissäkin siirryttäisiin pois mistään non-stop-seminaareista. Entistä tiukempi kuri pitäisi meilläkin olla. …

Juniorin armeija-aika kulkee vääjäämättä kohti loppua, mutta juttua riittää pojallakin. J:nsä ei paljon puheenvuoroa saa kun meidän Juniori posmittaa. Keneen noista lapsista noin puheliaita on tullut?

Ja sitten – taas – takauma Roomassa vietettyihin pääsiäisiin. Olen molempien lasten kanssa käynyt kaksistaan viikon matkan Roomassa silloin kun nämä olivat 13 v. Rahat kerättiin kirppiksillä: lapset mukana pakkaamassa, hinnoittelemassa, roudaamassa, myymässä. Vuorollaan omia lapsuuden aikaisia romppeitaan ja lehtiään, vaatteitaan ja urheiluvälineitään pakkasivat ja myivät, minä jotain muuta huushollissa tarpeetonta. Tehtiin sitä aika monta viikonloppua. Niin paljon, että pääsiäisenä 2003 olimme tyttären kanssa reissussa ja pojan kanssa kaksi vuotta myöhemmin.

Juniori täytti äiti-poika-reissullamme 14 v. ja hänen lahjansa etsimisessä meillä kului eräskin tovi: käveltiin Rooman keskustan kaikki mahdolliset Burago-kaupat (autojen pienoismallien keräilysarja, joka pojalla on vieläkin tallessa ja kotonaan vitriinissä esillä) etsien jotain tiettyä merkkiä ja vuosimallia, ja sitten piipahdimme myös kaupassa nimeltä Il Papiero.

Se on ihan Pantheonin aukion ja Tazza d´Oron lähellä oleva pieni paperikauppa, jossa myydään kalentereita, muistikirjoja, käsintehtyjä kirjepapereita, plaseerauskortteja, sinettitarvikkeita, mustekyniä ja kaikkea – hurjan kallista – ihanaa.

Ostoskierroksen jälkeen menimme sitten Pantheonin sivukaduilla olevan ristoranten ulkopöytään syömään, illan lämpö samettinen, olimme päivän kierroksista aika uupuneita ja odotellessamme pasta-annoksiamme poika yhtäkkiä veti jostain kauppapussukastaan paperipussin ja virnistäen sanoi: ”En olis kuitenkaan malttanut oottaa äitienpäivään asti”. Poika oli ehtinyt Papierosta ostaa minulle kauniin käsintehdyn kynän ja kortin (vai muistivihon?). Tuli vaan mieleen. ..

PS. Tuosta reissusta kuvia ja juttua täällä. Snif.. 🙂

Niitä näitä

Buona Pasqua a tutti

Hyvää pääsiäistä kaikille. Kaksi pääsiäistä Roomassa viettäneenä, ja varmaan kaksikymmentä Saariselällä, joten tällainen pääsiäispäivän ilta kotona on harvinaista.

Aamuaurinko kristallisoi Hangasojan yläjuoksun puolella olevat koivujen ja mäntyjen latvat, sinistä taivasta vasten kauniita olivat. Hangetkin kristalliset, ajatukset ehkä eivät. Mutta ei tarvinnutkaan. Pääsiäisaamun kirkkaus häikäisi, eikä siinä auttanut mitään selitellä, että voisi jäädä. Kun kerran oli päätetty lähteä, niin lähdettiin.

Miksikö? Johan sitä viikko taas oltiin, juuri tänään oli rauhallista ajella (olikin, oikeesti. Enkä tutkan kohdalla sittenkään ajanut ylinopeutta :D)), pian on uuteen reissuun lähtö ja sitten ennenkaikkea se, että huomenna saadaan nuoret syömään kun kerran ollaan ajoissa kotosalla. Ei olla kunnolla nähty ja korpraali on ens viikonlopun kiinnikin.

Kitinen jo virtauksen keskeltä sula, teillä kesäkeli – mutta talvirajoitukset, hanget koko matkan vielä korkeat, ja aurinkoa.

Illansuussa lenkillä hiljaista.

Lappi Liikkuminen

Lankalauantaina Lapissa

Kyllä täällä aletaan olla pääsiäisfiiliksissä.

Pääsiäsfiilistä on, mitä nyt meillä vanhuksilla vähän vaivat vaivaa. Pehtoorin lonkkanivelen limapussintulehdus ja meitsin helmikuussa puhjennut, silloin kivuliaskin, diagnostisoitu ja lääkitty gastriitti ja (ehkä, sanoi lääkäri) alkava mahahaava oireilevat, mutta tämmöistähän se voi olla, eikä maailma näistä krempoista kaadu. Kun siippa ei voi hiihtää, eikä lähteä mäkeen, lähdin tänään kaverikseen tepastelemaan. Kaunispään tiellä viheliäinen pohjoistuuli tuntui luihin ja ytimiin, mutta aurinko teki ulkoilusta mielekästä.

Koskapa huomenissa lähdetään kohti kotia, on tämän talven hiihdot ja laskettelut nyt ohi. Eihän noista kummastakaan kovin mittavia urheilukertymiä tullut, mutta kävelty on. Hyvänen aika, kuinka tämän vuorotteluvapaan aikana olenkaan kävellyt ja patikoinut! Tasaisella ja tunturissa. Koillis-Kairassa, Vuokatissa Alpeilla, Kanarialla, Koskelan- ja Koskitiellä, Meri-Toppilassa ja kaupungin kaduilla. Satoja kilometrejä. Pilatesta ja salia vähän, hiihtoa ja laskettelua vähän, mutta kävellyt minä olen, paljon.

Ja kävelemisestä tulee nälkä. Sisar ja kaverinsa, jotka ovat tuossa ”naapurikylässä” mökkeilemässä, hakivat meidät seurakseen syömään; mentiin kylille ja vihdoinkin sinne Petronellaan, jonne on varmaan joka kerta viimeisen vuoden aikana täällä ollessa aiottu ja yritetty mennä. Nyt mentiin. Oltiin oven takana jo ennen kuin ko. restaurantti edes aukesi. Päätimme aukeamista odotellessa mennä Siulaan, jossa on Kohti Jäämerta -näyttely. Valokuvia ja tietoa luonnosta ja historiasta. Esineitäkin vähän. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen näyttely. Ja sen jälkeen pehtoori jo totesi ”Ollaan kuin ulkomailla: ensin museo tms. kulttuuria ja sitten syömään.”

Ja syömäänhän kannatti mennä. Ruoan lisäksi seura lystiä, ei tarvi koko ajan puhua, mutta voi. Ja nauru tekee hyvää. Nyt vain on liian täysi. Iltahiihdolle?, sehän tekisi hyvää ja ruoka ei painaisi ja sattuisi. No mutta ei sentään mitään yltiöliikuntaa.

On alettava asennoitua kotiinlähtöön.. tuli mieleen näyttelyssä ollut ”Katuhaastattelu”, jossa on kysytty mitä pohjoinen on, vastauksia…

aito, avara, haavoittuva, heinäinen, karu, kiihkeä, kylmä, luonnontilainen, mystinen, paratiisi, puuton, rauhallinen, routainen, sopulinen, vapaa, viimainen, villi.

Lisäisin vielä tärkeä, seesteinen, levollinen, joka kerta vaikea hyvästellä.

Niitä näitä

Pieniä säänmukaisia puuhailuja

Pitkänäperjantaina Saariselällä hiihdetään Vaskoolihiiihto. Siihen osallistuu satoja, jopa yli 1000 harrastajaa ja kilpahiihtäjää. Minä en osallistunut. No en todellakaan: suosiolla lähdin mäkeen, pois latuja tukkimasta.

En tiedä, muista, olisiko täällä ollut vuosikausiin niin paljon väkeä kuin nyt. RInteissä on porukkaa, ei sentään jonoja, mutta kaikissa kymmenessä (vai montako niitä on?) hississä on rinteissäviihtyjiä, laduilla on hiihtäjiä, toissapäivänä Laanihovin ohi ajaessamme terassillakin paljon viihtyjiä (legendaariset monotanssit klo 14 – 17: monona sisään, stereona ulos :D), sekä Kuukkelissa että Siulassa paljon asiakkaita, kuulin tänään että Keskusvuokraamo joutuu myymään ei-oota. Hyvä niin. Palvelut säilyy kun on asiakkaita. – – –

Mutta palatkaamme Vaskoolihiihtoon. Kilpailuun osallistumattomuuteeni ei ollut syynä tämän aamun aika huikea pakkasmäärä… On kyllä todettava, että olisi ehkä pitänyt nostaa narsissi sisälle – ei sekään pitänyt yöpakkasista. (klikkaahan isommaksi :))

Päivällä sitten ihan järjettömän hieno keli. Iltapäivä olinkin mäessä monta tuntia. Tiedättekö miltä näyttää otsa, kun on monta tuntia mäessä ja aurinko paistaa ja on kypärä päässä. Poikkiotsaiselta näyttää… 😉

Illaksi tulivat mökkinaapurit kahville ja historiaprojektin väliraporttia käsiteltiin/seminaaria pidettiin. Olen ollut vähän kuin mentorina, lukijana, kommentoijana, kannustajakin. Hyvin etenee projekti, ei voi kuin ihailla ikihistorioitsijan tarmoa ja taitoa. Ja minäkin opin koko ajan uutta.

Opin uutta myös kuvauksesta, kiltisti olen läksyjä tehnyt; harjoituksena mm. kylmä ja lämmin valo.

Bloggailu

Yllättävää blogisuosiota

Tämä päivä on kulunut ulkona. Koko päivä. Huhtikuun aurinko Napapiirin pohjoispuolella on jotain ainutlaatuista. Se rusketttaakin. Olen kasvoista päivettyneempi kuin viikon Kanarian patikkareissun jälkeen.

Kun syötyämme avaan taas ihan tuskastuttavan hitaasti toimivan netin, on täällä vaikka minkälaista iloista yllätystä. Ensinnäkin minulle on tieto, että olen saanut bloggaamisesta tunnustuksena kaksi kunniamainintaa tai miksihän näitä sanotaan. Tunnustuksia. Wonders-blogin wordsbyirma on myöntänyt minulle tällaiset

Kiitän ja kumarran tämmöisestä. 😀 Tunnustukset kuuluu jakaa eteenpäin, mutta minä seuraan niin satunnaisesti muiden (paitsi wordsbyirma- ja Valoon ja tuuleen) blogeja, etten osaa nimetä yhtään blogia kun nuo kerran jo on mainittu.

Kunniamaininta oli tarkoitettu blogille, jossa on alle kaksisataa lukijaa… No kyllä Tuulestatemmattuun klikkaudutaan päivittäin yleensä vähintään sen 200 kertaa, mutta kävinpä näiden ”prinikoiden” innostamana tarkistamassa tilastoja… (klikkaa isommaksi)

Ja mitä näenkään: eilen tänne on eksynyt yli 500 kävijää… ja sitten seuraavaan tilastoon katsomaan, mikä on niin ajankohtaista, että kävijämäärissä on selkeä piikki. Varsinkaan kun en ole tällä viikolla osallistunut makroviikkoihin tai valokuvatorstaihin.

Tuskin ketään kiinnostaa se, että käydäänkö me rantasaunassa vai ei tai että tieto siitä, ollaanko oltu mäessä vai ladulla, saisi satoja ihmisiä tänne tulemaan. Ehei, vaan monella on ollut Googleen kirjoitettuna hakusanana kevyt pasha. Ja tuo toissapäiväinen postaukseni ”Palata vai ei” kommentteineen on myös hieman nostanut lukemia keskiarvosta…

Mutta kaikkinensa ilman näitä satunnaisia seikkoja lukijamäärä on jatkanut hidasta nousuaan vuodesta ja kuukaudesta toiseen. Mikä minua tietysti ilahduttaa, mutta toisaalta myös edelleen hämmästyttää… Ja saa kiittämään kukkien kera kaikkia kävijöitä kiinnostuksesta ja kommentoinneista.

Niitä näitä

Perässähiihtäjä

Pakkasyön jälkeen äkkiä lauhtui, lähelle nollaa jo ennen puolta päivää. Tuuli länneltä.

Päätin sitten lähteä hiihtämään. Luttojoen kurunpohjaa hiihtelin yksikseni, pehtoorin lonkka-selkävamma ei sittenkään pidä hiihtämisestä, joten mieheni lähti kävelemään, vain sellainen lyhyt poikkeama yhteisellä taipaleellamme 😉 ja eihän me muutenkaan olisi kimpassa menty: minun vauhtini kun on kovin hitaanpuoleista, joten eihän siitä yhdessä mitään tulisi kuitenkaan tullut.

En tosin ollut ainoa hiihtämässä. Ladulla oli ihan hurja trafiikki. Tämmöinen fiilistelijä ja fotaaja, oli jäädä ihan jalkoihin, kun perässä- ja edessähiihtäjät suihkivat luistellen ja perinteisesti kropanmyötäisissä vermeissään. Menomatka oli mukavasti myötäistä, sekä maasto että tuuli, ja Lutolla jo mietin, että jatkaisinko Vellinsärpimälle asti (mutkin kymppi lisää matkaan), mutta enpä sitten halunnutkaan.

Iltapäivä meni – taas – digikuvauskuvauskurssin läksyjä tehdessä. Tämä verkkokurssi kun vaatii Optiman opettelemista. Ja kymmenien kuvien ottamista. Laittelen kuvia kunhan mökin nettiyhteys taas on yhteistyökykyinen… Ennen toivottiin juoksevaa vettä, sitten sisävessaa, nyt pelittävää nettiyhteyttä. Semmoistahan se tämä on …

Vuorotteluvapaa

Palatako vai ei?

Eihän me mihinkään kylille tänään jaksettu syömään lähteä. Tein jotensakin kelvollisia, etten sanoisi erinomaisia kalkkunaleikkeitä ja niille ISON lisäkkeen sienistä ja paprikasta. Ja niitäkin tehdessä mietin, miksi menisin takaisin duuniin?

Päivän, viikon, kuukauden teemana on ollut ”puolesta ja vastaan”. Olen miettinyt vaihtoehtoja… Jos heittäytyisikin virattomaksi kairankulkijaksi, satunnaiseksi esitelmöijäksi tai päätoimiseksi patikoijaksi ja pehtoorin puolisoksi. Lähipiirin huoltojoukoksi, tilaushistoriahankkeiden tekijäksi…?

Vuorotteluvapaani päättyy heinäkuun lopussa ja minun on mentävä ainakin kuukaudeksi virkaani, jotten menetä tämän vuoden aikana saamiani vuorottelukorvauksia. Mutta olen myös miettinyt, jotta jos en menisikään. Olenhan minä jo 30 vuotta historiasta ja vähän muustakin elantoni hankkinut… Tämän vuorotteluvuoteni yhtenä projektina oli myös harkinta herkkuputiikin perustamisesta Ouluun (kerron siitä joskus toiste) mutta se on ohi. Out. Passsing true, haave haudattu.

Luuseriksihan yhteiskunnassa ennen aikojaan eläkkeelle jäävät, tuottamattomat, tuomitaan, mutta entä sitten? Eikös humanistit ole jo lähtökohtaisesti ”tuottamattomia”? Jos jäisinkin vakituiseksi vuorottelijaksi, enkä vain satunnaiseksi sapattivuoden sählääjäksi? Leppoistaja lopunelämää?

Nyt alkaa olla aika tehdä ratkaisuja, ja tänään keväthankien kimmellyksessä, monta tuntia auringonpaisteessa ulkoillessa, levollisessa lukemisen lomassa mietin…

Puolesta ja vastaan, veto- ja työntötekijöitä on yllin kyllin. Äärimmäisen ristiriitaisia fiiliksiä, argumentointia puolesta ja vastaan riittää enemmän kuin pienet aivot riittävät työstämään…

Miksi menisin tekemään töitä enemmän kuin oikeastaan pystyn? Syys-, tammi- helmi- ja toukokuussa tekemään töitä 24/7 ja vielä valvomaan ylikierroksien ja ahdistuksen vuoksi? Turhautumaan siitä, ettei tehtyä työtä (likikään) aina arvosteta. Tappelemaan (vanhoja) tuulimyllyjä vastaan, …

Miksen menisi? Onhan siellä elämää ja tapaahan siellä jatkuvasti uusia ihmisiä, onhan siellä vanhat hyvät työkaverit, ystäviksikin jo tulleet. Onhan siellä opiskelijat, elämän suola, nuoruuden voima, josta aina lähtee jotain opellekin. Ja monesti heistä tulee liki ystäviä, oppii uutta, kaipaa monia.

Voisinhan vielä dosentuurin hankkimiseksi tehdä tutkimusta,… mutta mitä minä dosentin tittelillä teen? Professuureja en aio hakea, en missään tapauksessa. Siis eikö riitä, että olen yliopistonlehtori, periaatteessa eläkevirassa… eikö FT riitä?

Ehdinkö tehdä tutkimusta töissä? Vuorottelun aikana olen ehtinyt julkaista enemmän kuin viime vuosina töissä ollessa … Ja voinhan minä tutkia vaikken ole virassa. Toki voin.

Töissä ollessa elämässä on ryhtiä, perjantait tuntuvat viikonlopulta ja mökille pääsyssä on ihan oma onnentunteensa kun pääsee pois kampukselta ja Oulusta.

Olisi niin huippua taas syventyä tutkimukseen kokopäiväisesti. Antaa flow´n viedä, olisi ihanaa nauttia tekstin tekemisestä, tutkimuksen kristallisista hetkistä, jolloin hoksaa ”minä sain tämän esiin, tämä asia on tässä, minä tein sen!”

Töissä ollessa ei ole mahdollisuutta lähteä lenkille tiistaina iltapäivällä tai torstaina aamupäivällä. Duunarina joutuu käymään kaupassa, kampaajalla ja syyslomalla silloin kuin kaikki muutkin työtätekevät. Siis et voi nauttia väljästä fiiliksestä… Valinnan mahdollisuudet vähenevät monella muullakin tavalla. Uskomattoman monella.

Siinä vaiheessa kun päivän ”tärkein suorite” on lenkki ja valokuvauskurssin läksyjen loppuunsaattaminen, on syytä miettiä, eikö sittenkin voisi tehdä jotain ”oikeesti”?

Kotoilijana ei tarvitse tärvätä aikaa ja rahaa siihen, että olisit jotensakaan kuosissa luentosalissa tai kokouksissa.

Töissä ollessa on mukavaa kun saa/pitää hankkia työkamppeita ja on mukava kun on sinut itsensä kanssa. Tulee pidettyä ulkonäöstään huolta ihan eri lailla kuin mökillä ja kotikulmilla…

Kun ei ole töissä ehtii pitää läheisistään huolta ihan eri tavoin kuin töissä ollessa. Ehtii huolehtia nuorista, tehdä niille ja monille muille ruokaa. Jollei ole töissä, ehtii sisaren kanssa pitää palavereita, nauttia kesäaamuista ja tehdä kirjan. Ehtii käydä mummuloissa, käydä asioilla ja ehtii soitella ystäville, tavata ystäviä, kutsua läheisiä mökille ja kotiin. Ehtii olla vieraanvarainen ja siten osoittaa välittämistä moneen suuntaan… Ehtii tehdä hyvää enemmän kuin töissä.

Palkkapäivissä on tietysti puolensa – – mutta ”freenäkin” voisin tienata … Olisi parikin työtarjousta …

Kun olet pois töistä, lässähdät. Tieto ja taito keskustella hiipuu, et ole ajan tasalla. Et tiedä, missä historiatieteissä yleensä ja erityisesti Oulussa mennään. Et välitä seurata ajankohtaista keskustelua, saatikka että osaisit enää sanoa mistään mitään… Luet kaikkea hömppää, suunnittelet matkoja, etkä tiedä mistään, mitä tieteessä tapahtuu…

Kun et ole sidottu työpäiviin, lukukausiin, opetukseen, kokouksiin, voit lähteä helmikuussa Kanarialle patikoimaan tai voit olla koko toukokuun jossain ihan muualla kuin kampuksella.

On vaan niin ihana nukkua tarpeeksi. Jos tulee unettomia öitä, ei se haittaa niin paljon kuin töissä. Voit olla poissaoleva tai jopa nukkua päikkärit (jos osaisit) jos tarve vaatii …

Miksi mennä takaisin yrittämään kertoa opiskelijoille, kuinka oman elämän, omien opintojen suunnittelu on ihan tärkeä juttu? Kertomaan yhtään mitään opiskelijoille, joiden mielestä olet paapova täti, jonka höpinöistä nyt ei paljon tarvi piitata… Miksi mennä tekemään uusia luentosarjoja, joihin sinulla menee monta viikkoa tai kuukautta aikaa ja joiden aikana opiskelijat valittavat suurta työmäärää kun joutuvat tekemään muutaman esseen ja moni kollegakin pääsee erinomaisen paljon vähemmällä?

Kuinka olisikaan taas ihan sydäntä raastavan huippua hoksata tai jopa saada kuulla, että on voinut jonkun nuoren elämän suurissa ja pienissä käänteissä olla avuksi – tavalla tai toisella. Että on ollut olkapää tai tiukkis opinto-ohjaaja tai innostusta herättävä ope tai historiantutkimuksen uusille poluille viitoittaja… Että on ollut ihminen jollekin.

Ei ole helppoa ratkaista. Ei todellakaan.

________________________

Mihin jäljet vievät?

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Ei niin tavallinen maanantai

Yöllä oli satanut puuterilunta, kaikki ulkona valkoista ja pehmeää. Se oli hyvä houkutin miettiä mäkeen lähtemistä, mutta toisaalta hiihtäminenkin saattaisi maistua…

Näitä aamiaisella pohdin ja samalla katselin, että olivathan ne perunanarsissit toipuneet eilisestä automatkasta. Roudasimme ne, ja perjantaina saamamme komean kukkakimpun ja tulppaanit ja pienet pihanarsissit Oulusta tänne. Kerralla pohjoinen kukitettu.

Päädyimme sitten molemmat hiihtämiseen, pehtoori lähti poroaidalle ja minä Prospektorin lenkille. Minä lähdin turhan aikaisin; aamupakkkanen (- 10 C) tuntui vielä ladussa, ei mitään lentävää keliä, mutta väliäkös sillä: olihan kuitenkin rauhallista, valkoista, aurinkoista, kaunista. Ja maanantai.

Korostan sanaa maanantai. Pääsiäisretriittini (ks.esim. 2009 tai 2010) on taas vähän ”vajaa” mutta menee se hiljainen viikko näinkin. Iltapäivällä notskilla, kuvailemassa, kaupparessulla, kävelyllä Hangasojantiellä (melkein joka mökissä on porukkaa, mikä on hyvin harvinaista), kaikenmaailman tyhjäntoimitusta … vasta iltapäivän lopulla pilvistyi. Siirryimme sisälle… mm. uuden taulun ripustus ohjelmassa. Ei huono, vai mitä mieltä olette?

(klikkaa kuva isommaksi…)

Sitten kevyttä einehtimistä; meillä oli ajatuksena, että syömme tämän viikon pääasiassa kasvisruokaa, ajatuksena, että syödään kevyesti ja liikutaan paljon. Ajatuksena ja aikeena vallan erinomainen ja jo pelkkä tuollaisen suunnitteluhan hoikentaa 🙂 heh ! ja sitten minä satuin surffailemaan Saariselän sivuilla ja onneton löysin tämmöisen KLIKS: huomennako se olisi sitten kylille ajeltava… 😉 Se siitä kevyesti syömisestä.

Ruoasta puheenollen… Naapurin nili* on niin kaunis. (* saamelaisten ruokavarasto, varastoaitta)

Ja kaikille teille, jotka kuumeisesti mietitte, mitä pääsiäisenä ruoaksi? Yksi järjettömän hyvä ruoka on lammaspatee. Jos kokonainen lampaanviulu ei innosta, ei ole tarpeeksi syöjiä, olet mökillä tai muuten vain haluat helpon ja erinomaisen tarjottavan pääsiäispöytään, tee lammaspatee. Ohje on LappItalia-keittokirjassani sivulla 19. Jos sinulla itselläsi ei ole kirjaa, niin täältä löytyy.

Lappi

Ei milloinkaan, ei missään

Ei milloinkaan, ei missään. Ei koskaan, ei kotonakaan… Vain täällä pohjoisessa on tämä rauha ja seesteisyys.

Aamuyhdeksltä taivas satukirjan sininen, valkoisia pilviharsoja jossain korkealla… Puiden latvat valkoisia yön pakkasen jäljiltä. Jeff Buckley laulaa Hallelujah. Se sopii. On hetken liki harras kiitollisuus kun tajuaa, kuinka onkaan etuoikeutettu kun voidaan taas lähteä omalle mökille, taas lähteä ja taas palata. Ei uskalla ääneen sanoa, että kaikki hyvin. Kell´onni on, …

Sula keli, auringonpaiste, vielä paljon lunta teiden varsilla. Talvirajoitukset vielä, mutta reilusti ennen kolmea oltiin aurinkoisella Hangasojalla. Laskeudumme hiljalleen pääsiäiseen.

Käsittämätöntä, kuinka nopeasti lumityöt sujuvat, kun linko on korjattu. Parissa tunnissa oma mökkitontti ja mökkinaapurinkin polku putsattu ja vielä viimeistelty. Kunpa minä aiemminkin olisin tiennyt …

Sitten MM-kisajoukkueen (tytär + kaverinsa täällä edelliset asukkaat) jäljiltä lakana- ja pyyhepyykki, mutta muutoin hyvin vähän muuta järkkäiltävää; olisivatpa nytkin täällä…

Täällä on valoisaa. Ja talvi.