Sosiaalinen lörpöttelijä?

Blogisti, blokkaaja, blogaaja, bloginiekka, postaaja … näitä ja monia muita nimityksiä pohtivat aamulla radiossa kun olin lenkillä. Novassa olivat vieraina Vesa Silver ja Katja Ståhl, joista ensimmäinen on pitänyt (muoti)blogia viisi vuotta ja Ståhl on juuri tehnyt ensimmäisen postauksensa. Mielenkiintoisen keskustelun kävivät bloggaamisesta ja sen perusteista.

Kun toimittaja Janne Virtanen kyseli, miksi ihmiset perustavat blogin, mikä saa kirjoittamaan julkisesti, oli lopputulemana jotain sellaista, että bloginpitäjät ovat ”tekstillisiä ekshitibionisteja” tai ”sosiaalisia lörpöttelijöitä”. Miksen ehkä voi allekirjoittaakin, tunnustaakin  😉 – siitäkin huolimatta, etteihän se ole kauhean fiksua olla ekshitibionisti tai lörpöttelijä? Mutta on oltava voimaa kohdata omat heikkoutensa! 😉

Monelle bloggaajalle, nimenomaan  blogistille  (jotka minä rinnastaisin perinteisiin kolumnisteihin), julkisesti kirjoittamisesta, blogista, on etuja työssä: bloginpito on osa työtä tai bloggaaja saa touhusta jotain taloudelllista hyötyä (kirjoja, vaatteita, kosmetiikkaa, ihan silkkaa rahaa (esim. Ståhl). Monelle bloginpito on osa oman yrityksen (esim. korujen tai ruokatarvikkeiden) markkinointia ja mainontaa. Enin osa kuitenkin tekee tämmöistä ihan omaksi ja toivottujen lukijoiden iloksi.

Varmasti suurin osa blogeista on ns. yhden-asian-blogeja: ruokaa, muotia, kalastusta, vauva-asioita, parisuhdekriisejä, neulomista, Lappia, salitreeniä, valokuvausta TAI sisustusta,  – kaikkea mahdollista mutta useimmat käsittelevät vain yhtä asiaa. Ei kaikkea tuota JA vaan TAI.

Mutta sitten on sitten kaltaisiani ”päiväkirjanpitäjiä”. Oman elämän kirjaamista päivittäin tai viikottain tai harvemminkin. Minulla tämä lähti liikkeelle (ks. ensimmäinen blogini KLIKS)  halusta oppia sanomaan (kirjoittamaan) lyhyesti (alla ensimmäisen bloginkuukauden tekstit kopioituna). Silloin vielä lyhyesti sanominen onnistui, mutta kuten noista parin virkkeen jutuista huomaatte, sisällöllisesti mikään ei ole muuttunut. Ihan samat asiat ne ovat elämässäni läsnä edelleenkin.

Eihän siitä lyhyesti kirjoitttamisesta sitten mitään tullut!. Kuten jo syksyllä 2008 kirjoitin:

Lyhyet pienet tuntojen, tekemisten ja tunnelmien kirjaamiset ovat venähtäneet päivittäiseksi höpöttämiseksi ja minimalistinen sanonta on tuhannen hukassa. Tekstini alkavat olla – ei lyhyesti kirjattuja tuokiokuvia – vaan nimimerkkini mukaisesti “tuulestatemmattua” tarinaa ilta toisensa jälkeen. Mutta: pitkistä henkilökohtaisista päiväkirjavuodatuksista olen kyllä tämän myötä päässyt eroon. Yksi tavoite on siis tullut saavutettua.

Radiossa sanoivat myös, että ei tule, eikä ole, lukijoita eikä kiinnostuneita, jos kirjoittelee kaikenmoista sekaisin yhteen postaukseen… Näin sanoi bloginpitäjä, joka on tehnyt yhden postauksen! Minä olen postannut 1660 (!!) juttua Tuulestatemmattuun ja kaikkea sekaisin ja sitä on tullut kaikenmoista kirjoitettua. Pitäisikö siis ottaa opiksi ja vastedes kirjoittaa vain asia/postaus?

Siispä en nyt kerrokaan, kuinka täällä Pohjois-Pohjanmaalla sataa ihan mielettömästi lunta, räntää ja/tai rännänsekaista lunta, en kerro, mitä söimme (harvoin kyllä saa niin hyvää karitsaa :)), saatikka kuinka hyvä ja mikä viini meillä ko. herkullisen päivällisen seurana oli, yhtään kuvaa lenkiltä tai ruokapöydästä en tähän liitä. En kerro myöskään siitä, millainen ahdistus oli, kun poika (joka on tämän viikonlopun ”kiinni”. Puolustusvoimat pitää kipeän pojan ampumaradalla, ettei lerppuilu iske.) ei vastannut vaikka jo aamuvarhaisella kuulumisiaan tekstarilla kyselin. Enkä kerro (vielä :)), kuinka monta aamua on reissuun lähtöön ja mihin tarkkaanottaen lähdemme.

En kerro, ettei lukijamäärät laske.

Mutta kyllähän tässä viiden vuoden aikana olen aina vain enemmän ryhtynyt myös ajattelemaan, että näitä arkeni ja juhlani tarinoita lukee yhä useampi… Ja olisi mukava jos lukijat pysyisivät ”linjoilla”.

_______________________________________

Syksyn 2007 aikana blogini ei ollut julkinen. Harjoittelin silloin. Kirjoitin rivin, pari päivässä ja ”julkaisin” kuukauden kerrallaan. Vuoden vaihteessa 2007 – 2008 aloitin päivittäisen bloggauksen ja syksyllä 2008 Lyhyesti-blogi vaihtui Tuulestatemmattuun….

 

Tästä se lähti.
Elokuun viimeinen 2007

Blogit eivät ole mun juttu!

Niinhän minä olen väittänyt. Olen väittänyt, etteivät blogit ole mun juttu, WWW-julkaisu ja päiväkirjat ovat, mutta eivät blogit. Nyt olen kuitenkin antamassa periksi, koska1) kirjoitan ja puhun työssäni ja elämässäni turhan monisanaisesti. Nyt opettelen sanomaan asiani lyhyesti.2) Päiväkirjoihini kuluu monia kymmeniä minuutteja päivittäin, enkä ikinä jaksa lukea tolkuttomia sepustuksiani, vaikka joskus mieluusti palaisinkin johonkin hetkeen: “mitä mietin, mitä tein, mitä aioin?” Nyt opettelen kirjaaman olennaisen.3) Mahdollisuus liittää kuvia mukaan ehkä helpottaa elämäni dokumentointia. Muistikuvienkin tallentumista.4) Olen pitkään ihaillut bloggaajien Valokuvatorstai-ideaa ja toteutusta. Ja nyt kun opettelen myös kuvaamaan, käytän tätä blogia julkaisuun.5) Tässä yritän sanoa jotain lyhyesti ja kertoa kuvilla enemmän.

Aloitan – lyhyesti!

la 1.9. Onneksi on huono ilma: voin sen varjolla istua päivän koneella ja tehdä uusia www-sivuja.

su 2.9. Viikonlopun webbailun jälkeen julkaisin Toscana-sivuston. Olen aika tyytyväinen.

ma 3.9. Kiimingissä: minulta oli pyydetty 5–10 minuutin näyttelynavausta. Puhuin puoli tuntia! SEKIN saa ryhtymään tähän bloggausyritykseen. Opettelen kirjoittamaan, puhumaan lyhyesti.

ti 4.9. Reklamaatiorumba Interhomen kanssa vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä.

ke 5.9. Aamulla salille lähtiessä auton ikkunat jäässä ja mittari näytti -0 C. Uudet opiskelijat: aina vaan nuorempia!

to 6.9. – Kirjoittaisinko sairaslomaa tämän poskiontelotulehduksen vuoksi? – Niinku miks?

pe 7.9. En tiedä, miten kotiin pääsee ja sieltä pois: piha on kuin taistelun jäljiltä.

Kiirekö?

la 8.9. Päivän ohjelmassa piti olla artikkelin kirjoittamista: tein paljon muutakin vaikka olisin halunnut ulkoilla ja shopata.

su 9.9. Onneksi oli kutsu Pirjolle viininmaisteluun. Sepä pelasti päivän ja mahdollisti pyöräilyn upeassa syyssäässä.

ma 10.9. Yhtä aikaa artikkeli Otavaan, uudet opiskelijat, proseminaarin aloitus. Elmerin lääkäri. Pankissa paperiasiat. Yhtä aikaa kaikki.

ti 11.9. Nuoria opiskelijoita kertomassa minulle mitä aikovat isona. – Tutkijaksi? – Oletko varma? Monta nuorta, monia unelmia, – yritin olla murskaamatta yhtäkään.

ke 12.09. Aamusta yöhön kirjoittamista. Ja pitäisi kirjoittaa lyhyesti. Artikkelin pituus on tällä hetkellä viisi liuskaa, saa olla korkeintaan kolme. Minähän sanoin etten osaa kirjoittaa LYHYESTI!

to 13.09. Että se on hyvä mieli kun saa artikkelin lähtemään. Saa tehdyksi. Saa valmiiksi. Ja illalla: Ciao! Italian kurssi alkoi.

pe 14.9. Lean ja Raimon kanssa kohti Pohjoista. Myötätuuleen, lenkille ja saunaan. Mukavan rauhallista.

Ulkoilua ja webbailua

la 15.9. Ruijanpolkua kohti Kiilopäätä, takaisin Ahopään rakan kautta: 4 t. Illalla oltiin sankareita, sauna ja sapusta ansaittu.

su 16.9. Kelpo kelissä, ruskaisilla tuntureilla käveltiin. Luttojoen vartta, Kaunispään rinnettä, Saariselän keskustaa. Myötätuulen takkatulen loimussa lasten kasvatus ja rakentaminen, viini ja vanheminen veivät monta tuntia ennen kuin tulivat käsitellyksi perin juurin.

ma 17.9. Ajomatka kotiin sujui. Suunnilleen suoraan kampaajalle: minulla ei ole koskaan ollut näin lyhyt tukka. Muka nuorentaa, niskaa tämä paleltaa.

ti 18.9. Illat menee vielä www-sivuremontissa. Nykyisin en enää juurikaan tee töitä kotona, mutta koneen ääressä tunnun silti olevan. Ainakin perheen huomautuksista päätellen…

ke 19.9. Toimikuntia, palavereita, HOPSeja, huomisen puheenvuoron valmistelua.

to 20.9. Helsingissä Paikallishistoria-seminaari. Itseäni paremmassa seurassa paneelissa, mutta oikein antoisa päivä.

pe 21.9. Rauhallinen perjantai, kotona ja töissä paljon pieniä rästejä, jotka on ihana saada pois.

Hämmästyttää, kummastuttaa

la 22.9. Kummallista kun ei ole haravointia. Kummallista kun ei oikeastaan ole pihaa. Autotalliremontti ja ”festari”-laajennus ovat tehneet puutarhastamme vallihaudan!

su 23.9. Täytyy kävellä näin, täytyy kävellä näin. Ja eiku kamera mukaan!

ma 24.9. Että minua raivostuttaa pikkusieluisuus, kateus, katkeruus, “hyvähän-se-sinun-on” -asenne, vaikka hittojakaan tiedä mistään minun “hyvähän se on!” -asioistani!

ti 25.9. Suunnaton väsymys ei estänyt katsomasta Sopranosien paluuta.

ke 26.9. Meidän esikoisemme on täysi-ikäinen. Nyt jo!

to 27.9. Tompan kanssa käytiin ihotautilääkärillä. Aloitettiin sellainen rankka tablettikuuri kuin Santrikallakin oli. Onhan niitä nykyään keinoja, ei vaan meidän finninaamojen aikana: oli vaan Clearsillia ja peitepuikko, jotka molemmat vaan pahensivat asiaa.

pe 28.9. Töisssä mukavan rauhallista. Saara lähti illalla baariin, kyllähän se minusta tuntuu vähintäänkin ennenaikaiselta.

4 kommenttia artikkeliin ”Sosiaalinen lörpöttelijä?”

  1. Älä vaan ”ota opiksesi”! Ruoka- ja viinivinkeistä on todellakin iloa sekä blogin lukijoille että heidän vierailleen. Terv. nimimerkki ”Taas-tein-eilen-mätimoussea-uusille-vieraille” 😉

    Vastaa
  2. En ”ota opikseni”, en varsinkaan kun saan tällaisia kommentteja. 😉 Hienoa että mätimousse maistuu. Teehän vielä joku kerta saaristolaisleipää sen seuraksi, – pelittää hyvin.

    Ja voinpa tässä nyt lörpötellä sen viininkin: Smeriglio, syrah, toscanalainen oivallinen punaviini joka toimi ainakin runsaasti timjamiyrteillä maustettujen karitsanfileiden kanssa erinomaisen hyvin.

    Vastaa
  3. Tulipas jännä tunne, kun luin noita sinun alkubloggauksiasi. Nimittäin aloitin opinnot juuri tuona syksynä. Hymy tuli huulille varsinkin 11. päivän kohdalla. 🙂

    Vastaa
  4. Laura, hyvä että hymy huulille eikä kyynel silmään; sinun kohdallasi ainakaan en kai murskannut mitään; opeksi vauhdilla valmistuit. 🙂

    Onhan täällä blogissa opiskelijoistakin tosiaan aika paljonkin juttua. Sinun vuosikurssissasi oli/on monta, jotka ovat jättäneet tänne jälkiä, vaikka ulkopuolisille varmaan aika huomaamattomia… mutta jälkiä kuitenkin.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.