Tuulestatemmattua

Piparkakku-semifreddo ja muuta myrskypäivän einettä

Pimeää, tihkua, reipasta sadetta, hurjia tuulenpuuskia, Meri-Toppilan rannassa vesi korkeammalla kuin koskaan, tyrskyjä ja meren pauhua, mitä tuolla ei yleensä ole, hetken pala sinistä taivasta, liki tyventä, sade vaihtui rännäksi, lumeksi, vastatuulta, päivän valkeneminen, ja taas sadetta. Ja tuo kaikki yhden aamulenkin, yhden tunnin! aikana. Seurauksena punaiset posket ja lenkin jälkeen lupa olla sisällä koko päivä.

Touhupäivä, – ja into laitella ruokaa.

Nuoripari tuli syömään. Ja tällä tänäänkin (ks. ohje eilisestä postauksesta) aloitettiin:

Pääruokana Viskaalin kaupan eilisistä tuomisista tehtyä

Vorschmackia jauhelihasta

500 g lampaan jauhelihaa (voi tämän tehdä kokonaankin lampaanjauhelihasta,
mutta puolet voi olla)
500 g naudan limousinjauhelihaa

2 isoa sipulia
2 rkl voita
4 dl vettä/lihalientä
2 kevytsillifilettä
2 prk tomaattipuretta
10 anjovisfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 dl smetanaa

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Murenna joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää paloiteltu silli, anjovis, valkosipuli, tomaattipure ja lopuksi vesi tai lihaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin kaksi tuntia. Lisää kypsään massaan smetana ja mausta pippurilla (suolaa ei tarvita: silli ja anjovis hoitelevat sen osuuden). Soseutin massan pamixilla: ”ihme kevyttä tämä” – totesi Juniori.

Tarjolle tuotaessa mukaan smetanaa, suolakurkkua ja punajuurikuutioita.

Perunamuusi, uuniperunat, bataattilohkot, ruusukaalit, uunipunajuuret … kaikki käyvät lisukkeeksi.

Ja tämä on ihan erinomaista kylmänä. Siitä saa oivallisia alkupaloja, tapaksia. Ja yöruokanahan tämä on hyvinkin tunnettu. Ja sellaisena ylivertaisen hyvä.

Kovin tuhdin pääruoan päälle halusin tehdä jotain kevyttä, hyvää. Jääkaapista löytyi Arlan Piparkakkurahkapurkki, ja siispä siitä jälkkäri. Semifreddo. Voisikohan sen kääntää puolijäädyke. Ja tämä minun versio sikälikin puolikas, että jätin keltuaiset pois, enkä lisännyt yhtään sokeria. Siis ihan ”laitti” versio. Keltuaiset mukaan ja ehkä piparkakkumaustetta teelusikallinen, niin keveys jo häipyy, mutta maku on varmasti täyteläisempi. Mutta näin marraskuussa tämä kevytversio oli oikein simppeli ja soppeli.

Kevyt Piparkakku Semifreddo

2 valkuaista
1 prk piparkakkurahkaa
1 dl vispikermaa
2 tl Mexicon vaniljaa* tai vaniljasokeria
10 piparkakkua

Murustele piparkakut muovipussissa. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vispaa erikseen rahka ja kerma vaahdoksi, johon lisäät vaniljan. Sekoita vaahdot ja piparkakut ja nostele annosmaljoihin. Pakasta muutama tunti. Pinnalle vielä piparimuruja. Ei mitään tuhannen erikoista, tai taivaallisen hyvää, mutta mukava pikku herkku kuitenkin.

Myrsky ei tällaisen ruoan jälkeen paljon hetkauta. 😉

Marraskuinen Oulu

Aamulla tummanpuhuva, vai itse asiassa tummanpuhumaton, taivas. Kaupungin yllä se näyttää kumman kelmeältä.

Mutta nousee se aurinko. Nousee siniselle taivaalle.

Luulet hetken, että ei isommasti tuule, mutta kun käännyt Silloilla toisin päin – kuvaamaan – tunnet kalsean vihmomisen. Etkä huomaa jalkakäytävän mustaa jäätä, ennen kuin horjahdat ja olet vähällä kaatua.

Jokiuomassa näyttää olevan syksyn ja talven raja. Se ei ole tyynen ja virtaavan raja, vaan sulan ja jään raja, syksyn ja talven raja.

Se saa miettimään että olisi mukava tehdä kuvakirja tai nettikuvagalleria vedestä. Vesi marraskuussa Oulussa, vesi kesäkuussa Karibialla, vesi lasissa, vesi sateena, vesi purona tunturissa, vesi altaassa, meressä, tyrskynä ja tyvenenä, vesi pisarana, vesi tulvana ja koskena, vesi höyrynä, jäänä, tyynenä, myrskyävänä, vesi rauhoittavana, pelottavana … Ehkä minä vielä joskus sellaisen kokoankin.

Ei lehteäkään, ei yhdessäkään puussa.

Ihan tunnelmaan sopimattomasti päässä soi ikivanha Rod Stewartin biisi Have you ever seen the rain, ja sitten etsin taskusta iPodin ja tukeudun Tuure Kilpeläiseen, Eloon! Ja heti perään Brandi Carlilen Dreams. Rautalankamusiikkia joka vie ajatukset pimeästä pois.

Kameran kennolla on roska, yksi iso, monta pientä. Objektiivit olen putsannut, mutta kennoihin en pääse, – enkä uskalla koskea. Roskathan voisi kuvista photoshopata, mutta alkaa käydä aika työlääksi kaikista niitä putsailla. Kennon puhdistus onnistuisi liikkeessä, eikä maksaisi ihan hirveästi, mutta vie aikaa! Joutuisin olemaan ainakin kaksi viikkoa ilman kameraa! Vierotusoireita tulee pelkästä ajatuksesta.

Aamuisen kaupunkilenkin jälkeen kauppa-asiat ja äidin luona käynti, – lopuksi ajelin vielä Viskaaliin. Aiemmin olen usein mainostellut heidän nettikauppaansa, mutta nyt jo reilun kuukauden Viskaalin kauppa on ollut myös Kasarmintiellä, pehtoori siellä asioinutkin, mutta minä olin vasta tänään ensimmäistä kertaa: huomenna on vorschmack-päivä. Palaan reseptin kera asiaan huomenissa. Ostin kaupasta myös kylmäsavustettua hailuotolaista siikafilettä. Jopas se Antellin saaristolaisnappileipien, salaatin, kurkun ja kananmunien kanssa olikin oivallinen lounasherkku!

Nyt siirrymme hiljalleen kohti Karjasiltaa, jossa on tiedossa epäpönöttävät 60-vuotissynttärit.

Madeira Valokuvaus

Taidenäyttely – Rua de Santa Maria

Perjantai-illan letkeässä uuvahduksessa selailen reissukuvia, harkitsen sivuston kokoamista… en ainakaan, kuitenkaan, vielä jaksa. Joulukorttikuvaakin olisi syytä sitä ennen ryhtyä työstämään.. mutta ei ideaa. – Siispä reissun yhden illan taidenäyttelystä kuvasarja tähän.

Madeiran viikkomme keskiviikkoiltana kävelimme hotellilta Rua de Santa Marialle, joka on kauppahallin ja meren välissä oleva kapea kävelykatu. Sen varrella on paljon ravintoloita ja sen varrella olevien asuntojen ovet on maalattu siten että voidaan kirjaimellisesti puhua katutaiteesta; ei mitään graffiteja vaan maalauksia, enimmäkseen ne olivat ovissa. Oviin oli kirjoitetu myös runoja ja tehty kollaaseja. Taso oli hyvin vaihteleva, mutta kaikkinensa aika viehättävä idea, ja toteutuskin.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Kun ”taidenäyttelyn” jälkeen olimme valinneet yhden monista kadulla olevista ravintoloista, nauttineet erinomaisen kala-aterian, palailimme kaupungin läpi, kohti Lidoa, kohti hotellia – ja taas totesimme, että katukiveyksetkin ovat Funchalissa taideteoksia.

San Lorenzon -linnake iltavalossa melkein funkkis. 😉

Niitä näitä

Eipä ihmeempiä

Aina ei ole mitään järjellistä kirjoitettavaa tänne ”Päivittäisiin tosiin ja tuulestatemmattuihin juttuihin”. Ehkä joku teistä mutisee, että onko yleensäkään – järjellistä siis. No hyvä on, ei kovin usein, mutta tänään on sellainen päivä, ettei irtoa melkein yhtään mitään. Olisihan minulla sellaisia ”rästijuttuja”, sellaisia aiheita, joista olen luvannut/uhannut kirjoittaa, kuten meidän esikoisen vauva-ajan koliikki [juuri tällaisina marraskuun pimeinä aikoina sitä 24 vuotta sitten elettiin 24/7], Madeiran Michelin-ravintolan illallisesta tai omasta ja muutaman muun ex libriksestä, mutta kun nyt en viitsi.

Sentään sellaisen asian voisin mainita, että eilen näin Ilta-Sanomien sivulla jutun (KLIKS), jossa kirjoitettiin:

Tutkijoiden mukaan säännöllisesti toistetut seisomajaksot työpäivän aikana voivat kaventaa vyötärönympärystä neljä senttiä.

Siis sitä minä nyt tässä odottelen. Jutussa kerrottiin, että seisomalla töissä työpöydän ääressä elämä käy kaikin puolin laatuisammaksi. No minullahan on lokakuun alusta asti ollut duunissa pöytä, joka nousee ja laskee. Yleensä aamusella pari-kolme tuntia lueskelen ja sähköposteja, nettisivujen päivityksiä yms. hoitelen seisaaltani.

Joten nyt sitten vain odottelen niiden senttien hiipumista vyötäröltä. Ei vielä ilmiselviä tuloksia. Mutta täytynee olla pitkäjänteinen. 😉 Ja ehkä vähentää kaakaoiden juomista iltapäivisin. Ja … ja ehkä jotain muutakin asiaa edistävää voisi kokeilla. Totta puhuen hoikkumiseen en oikein usko, mutta olkapäälleni tuo pöytä on hyväksi. Olennaisesti on juiliminen vähentynyt. Se on mahottoman mukavaa se.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

VIELÄ on palattava siihen perjantain haloilmiöön. Kuten Pasi kommentissaan kehotti, laitoin kuvan haloilmiöstä Taivaanvahti havaintoilmiö -sivuille, ja todellakin! Siellä se rankattiin komeaksi (komeusaste IV/V). Se ilmiö siis, ei minun kökkö kuvani. 😉 Hieno sivusto, jossa on mahtavia kuvia revontulista, tulipalloista, kuusta ja komeetoista.

Ja siellä sitten asiantuntijat määrittelivät kuvaamani ilmiön. Enpä ottaessani tiennyt kuvaavani ”yläkuperaa Parryn kaarta” ja auringonpilaria, jolla on ylläsivuava kaari. Onpa jännä juttu.

Tämän jälkeen alan entistäkin innokkaammin tähyillä taivaalle. Kameran kanssa myös. Ja nyt tiedän, että kannattaa olla laajakulma, eikä niinkään tele, jota perjantaina kaipailin mukaani. Olen kuin olenkin oppinut taas uutta. Mukava.

Yliopistoelämää

Talkoopäivä

Järjestettiinpä meidän toimistosihteerin kanssa tänään ”kanditalkoot”: oltiin ilmoiteltu että meillä molemmilla on koko päivän avoimet ovet, nonstoppina opinto-ohjausta, arvosanojen ja kanditutkintojen koostamista, hopsien viilaamista. Ei aiheuttanut mitään hirvittävää ryysistä, mutta tasaiseen tahtiin kävi porukkaa. Ja yhteensä neljä kandia taidettiin ”leipoa”. Ei huono. 😉

Töissä ajankohtaista myös se, että oppiaineen toinen proffa alkaa hiljalleen luopua hommistaan; jo ennakoi vappuna alkavia eläkepäiviään, mikä merkitsee, että vuodenvaihteesta lähtien pitäisi olla uusi oppiaineen pääedustaja. Kovasti on tuota manttelia minulle ehdoteltu ja esitetty, kannatettu ja (liki) käsketty, mutta en suostu. En vaan suostu. En halua valtaa, enkä vastuutakaan, en enää uraa rakenna, en lisää hommia halua. Koetan parhaan kykyni ja voimieni mukaan hoidella nykyiset hommat ja sillä hyvä. Koetan ennemminkin harjoitella luopumisosaamista, jota meidän yliopiston strategiajargonioissa hoetaan tuon tuostakin.

Niinpä tänäänkin lähdin neljältä kotiin, vaikka olisi monta hommaa vielä tehtävänä. Ehdin huomennakin, ja jollen ehdi, teen perjantaina. Juuri kun minä olen tällaiseen oppinut, niin enhän minä taas uusiin hommiin hyppää. Niihin talkoisiin en lähde.

Kunhan olimme syöneet lähdin kaupungille. Uusi kalenteri, pari kirjaa, herkkuja (Roscoff-sipulia on taas tullut!) ja tyttärelle kokosin lähetettävää pikkuiseen pakettiin. Chattäilimme aamusella. Meidän klo 6.30 on hänen klo 22.30, pieni chatti ennen kuin lähdin töihin ja ennen kuin tytär meni nukkumaan. …

Kuvien pallot on Pentikin ikkunasta…

Ruoka ja viini

”Tule hyvä kakku”

Hiljalleen kävelen työpaikan parkkipaikalla aamulla. Kierrän pitemmän kautta, vielä mutkan kautta. Ei minua harmita mennä sisälle. Sataahan vettä ja on pimeää. Mutta olisi minulla kuvattavaa. Liikuttavakin olisi. Mutta ei minua harmita. Ja mukava työpäivähän se – taas – oli.

Ja iltakin jatkui yliopistoihmisten (tulinko pojitelleeksi? Niinpä taisin tehdä. ;)) kanssa. Eihän me paljon eri tieteenalojen eroista juteltu, vaikka kolmesta eri tiedekunnasta meitä olikin. Ihan muita yhteisiä asioita ”neuvoteltavana”.

Leivoin eilen tätä meetinkiä varten tarjottavaksi kakun, piirakan, joka kulkee nimellä ”Biologien (unkarilainen) juustokakku”. En tiedä kummalta biologikollegaltani olen tämän reseptin aikanaan saanut: pitkään aikaan en ole tehnyt, mutta nyt se ainakin maistui. Ja hapankirsikat tai kirsikkahillo eivät ole pakollisia/ainoita hyviä kumppaneita sen kanssa, mutta ehkä vaihtoehto on vallan varteenotettava.

Alla ohje ja teksti suoraan LappItalia-kirjastani

Biologien (unkarilainen) juustokakku

Molemmat biologi-herrasmies-tuttavamme ovat vuorollaan tarjonneet tätä kakkua viinikerhomme illanistujaisten loppumetreillä. Jotenkin tämä kakku liittyy Unkariin, mutta en ole koskaan tullut kysyneeksi miksi. Keksipohjakakkuja ei yleensä paisteta, vaan niihin tehdään täyte liivatteen avulla, mutta tämä Biologinen kakku pistetään uuniin. Reseptiä voi varioida monin tavoin. Esimerkiksi täytteeseen voi lisätä omenakuutioita, jotka voi makustaa lilluttamalla niitä calvadoksessa. Juustokakun kanssa on saatu myös pohjoisessa satoa tuottaneen kirsikkapuun marjoista tehtyä kirsikkakompottia. Jokainen voi yrittää pistää paremmaksi … 🙂

Pohja

12 kpl Digestive-keksejä
60 g voita

Täyte

1 pkt Philadephia-juustoa
1 prk maitorahkaa (vähintään 2 prosenttista)
2 dl kahvikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 rkl maissijauhoja (maizena)
1 muna

Murskaa keksit, sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voi keksimurusten kanssa ja levitä (älä painele, levitä vain) irtopohjavuoan pohjalle.
Täyte valmistetaan yksinkertaisesti vispaamalla kaikki aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa ( 175 C) noin 40 minuuttia.

Lappi Valokuvaus

Siniset hetket tunturissa

Linnanmaalla on sinistä, työhuoneeni on hyvin sininen. Ihan hyvin sielläkin tämän päivän viihdyin.

Mutta kyllä tuonne Lapin sinisiin hetkiin kaipaa …

(Kuvat suurenevat ja vaalenevat klikkaamalla.

Yläkuvassa pilven katveesta näkyy mukavasti Kiilopään huippu.)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tässä vielä lisää niitä halokuvia perjantailta… Alimmaisessa näkyy oikeassa reunassa ”sateenkaarikin”.

(nekin suurenevat klikkaamalla. Muutama lisää aiemmassa postauksessa KLIKS)

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Lapin herkkuja

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli neljättä kertaa syynä sille, että juuri täksi viikonlopuksi haluttiin mökille ajella.

Tänä vuonna olimme taas (2010 ja 2011) rotissöörien pöydässä; meitä oululaisia paistinkääntäjiä oli pieni iskuryhmä (2+2) (meidän nuoret olivat Luttosalin puolella, mutta piipahtelivat pöydässämme välillä :)), ja sitten Lapin voutikunnasta oli toistakymmentä aveceineen, joten yhden pitkän pöydän saimme täyteen. Taas tutustuttiin uusi ruokaihmisiin, tavattiin vanhoja tuttuja.

Siinä se ilta vierähti: syöden ja höpötellen. Puoli kymmeneltä lähdimme nuorten kanssa taksilla takaisin mökille. Ei tarvinnut enää makkaroita takassa paistella. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Paistinkääntäjät pääsevät tässä tapahtumassa saliin ja herkkuja notkuvien noutopöytien ääreen ennen kuin muut, ja keittiömestarit esittelevät viikon varrella tekemänsä ruoat, mikä sitten mahdollistaa, että voi kuvata pöydät aika rauhassa… Tänä vuonna esittely alkoi jälkiruokapöydistä.

Ennen jonoja näkee kuinka kauniisti kaikki on aseteltu: jälkiruokia tuntureina! Minulle kun iso ilo ja nautinto ovat myös nämä asettelut, yksittäisten pienten suupalojen kauneus, värien ja makujen harmonia.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Jälkkäreiden makumaailmasta yksi ylitse muiden: porkkanakakku kookoskermassa. Minun tekemäni porkkanakakku oli päivällä saanut hyväksyviä muminoita osakseen, mutta kyllä mestareiden kakku (kuvassa nuo neliönmalliset kipot) oli ihan omassa sarjassaan. Hmmm. Sai laajasti kehuja. Sitruuna-lakuhyytelö sekä hillakonvehti olivat minun makumaailmassani mieluisimpia. Hillakonvehti oli jotenkin piste iin päälle koko setissä. Makujen kontrasti viehätti.

Ja juustoja. Järin hyvä makupari oli Valon Alppi Kreivi ja pähkinä-amarettosiirappi.
Minähän yritän oman versioni tehdä, hyvinkin pian ehkä yritän. Kerron sitten.. 🙂

Ja sitten alkupaloihin. Tässä kolme ihanaa, pientä. Pehtoori ilmoitti että ”saan” ensi viikonloppuna tehdä noita raputuutteja ja kaviaaria. Saan? – Hieno homma. Minäpä tuosta vaan tekaisen. Tekaisenpa hyvinkin, heh!

Graavattu turska jakoi mielipiteitä, minä pidin. Suolaista se oli, mutta erilaista graavikalaa kuin mikään aiemmin maistamani. Huom. kuvassa nuo hauskat ongenkohot: retiisistä on moneksi.

Silloin kun hampurilaiset on tällaisia, minäkin pidän niistä. Naudanliha-miniburgerit olivat tavattoman maukkaita, eivät kuivia. Eivät tirskuneet rasvaa, vaan makua. 😉

Pienet vuoat (oisko vol-au-vent? :)) , joissa oli alla korvasientä(hyytelöä?), ankansydäntä ja päällä ankanmaksaa olivat gourmetti, jollaisesta pidän. Hienoja makuja. Snobbailua? Tiedä häntä. Ikihyvä makupala oli.

Pääruokavalikoimasta parasta oli haukimurekkeelle kuuluva rapukastike. Olisin voinut syödä sitä kipollisen! Siinä maistui, että se oli tehty huolella ja hartaudella. Siinä tiivistyi maut hienosti, täyteläistä, merellistä. Ylivertaisen hyvää! Eikä karitsanfileessäkään ollut moittimista. Ei missään ollut. 😉

Lapin keittiömestarit (noin 40) olivat taas urakkansa tehneet. Me ja 550 muuta nautimme tuloksista hyvin paljon.

Koko menu tässä.

(Osterit ja jäätelöt jätin maistamatta, muutoin kaikkia. Kenguru? Sitä(kin) otin vain hyvin vähän. Olipa niin kylmäsavuporon makuista, siis hyvää. Mikään ei ollut huonoa, mutta oli muutamia jotka olivat ylitse muiden. Muutamia, jotka jättivät hyvän makumuiston, saivat makunystyrät muikistelemaan mukavasti. Ja tuo tapahtuma on siitäkin mukava, että siellä ei ole turhaa pönötystä. Jo vain, siellä on lappilaista lussakkuutta, ja ruoka on pääosassa.)

ÄYRIÄISET JA MÄDIT

Ostereita
Punaista ja mustaa villakuoreen mätiä
Hyytelöityä kuningasrapua, juuressalaatti
Taskurapu ”petit fours”
Raputuutti ja kaviaaria

KYLMÄT KALAT
Graaviturskaa, katajaremoulade
Ylikypsää Inarin muikkua 2:lla tavalla (yrtti ja tomaatti)
Kylmäsavustettua seitä, sinappimousse
Ahvenquenellit, punasipulia

KYLMÄT LIHAT
Miniburgerit naudasta ja possusta, karpalosinappia
Poropâté, pikkelöity punasipuli
Kylmäsavustettua kengurua, tumma olutkastike
Siiderissä haudutettua karitsankieltä, omenasalsa

LINNUT
Ankan maksaa, pensasmustikkaa ja ”salty fingers”
Riekkotartar

LÄMPIMÄT
Haukimurekepihviä, hummerikastike
Karitsanfileetä, balsamico-ruohosipulikastike
Chilipaahdettua hanhenrintaa
Paahtojuureksia

LEIVÄT
Kiviarina vehnäleipä
Omena-spelttileipä
Porkkanasämpylöitä
Rieska
Rouheinen reikäleipä

JUUSTOT
Valio Alppi Kreivi, pähkinä-amarettosiirappi
Valio Ritari, mustikkahilloke
Valio Aura, mustikkahilloke

JÄLKIRUOAT
Whoopie pie
Cup cakes
Porkkanakakku ja kookosta
Mansikka-valkosuklaakakku
Sitruuna-lakritsivanukas
Hillakonvehti

JÄÄTELÖT
Vihreä omena
Mustikka

KAHVI
Tumma Juhla Mokka
Erikoiskahvit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten on kerrottava arpajaisista. Herkkuiltaan kuuluu arpajaiset ja joka kerta olemme ostaneet arpoja ja joka kerta voitettu jotain mukavaa. Nyt meidän nuoret voittivat kelpo lasagnevuoan, Tapio Soinnun Grand Chapitre Laponiae -kirjan, Iittalan kartio-laseja, minä Mika Jokelan keittokirjan, pehtoori voitti nahkakäsitöitä sekä upean kravattineulan. Ja arpoja ostimme kuitenkin vain kahdella kympillä. Myös edellisinä vuosina olemme tulleet voittojen kanssa mökille. Voittoisat arpajaiset ovat mukava pikku lisä tuossa illassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jopa tuon kaiken jälkeen kelpasi eilen illalla vatsansa ja pehtoorin viereen nukahtaa. Aamiaista en juuri kaivannut, kahvittelimme kuitenkin. Ja päätettiinhän me sitten, että pehtoorin kanssa lähdetään iltasella kotiin, eikä vasta maanantaiaamulla hyvin varhain (tarkoittaa starttia klo 6), kuten alunperin oli ajatuksena. Minun kun on kuitenkin ehdittävä kustannuspaikalle viimeistään puolelta päivin. No nyt sitten voin rientää sinne jo heti aamusta. 🙂

Nuorilla huominen vielä vapaata töistä, joten he jäivät koiruleiden kanssa vielä mökkeilemään. Mutta mekin ehdimme aamupäivän nuoskakelissä ulkoilla, porukalla lenkkeilimme, saunottiin vaihteeksi ja sitten – johan sitä oli monta tuntia edellisestä syömisestä – menimme Laanilan Kievariin brunssille. Kolmelta me suuntaisimme loskaiselle nelostielle kohti Oulua ja nuoret vielä Hangasojalle.

Sodankylän jälkeen paha räntä- ja sohjokeli, Rovaniemen jälkeen alkoi vesitihku, Tervolassa lumiraja ja sen jälkeen vallitsi hillitön pimeys. Talvella pimeydelläkin on yleensä rajansa, mutta tänään marraskuisessa sadeillassa matkalla kotiin oli vain musta. Noh, liikennettä ei nimeksikään, ja nyt turvallisesti Rantapellossa.

Lappi Niitä näitä

Kaloreita ja niiden kulutusta

Hyvä yöuni, levollinen aamiainen, rakkaitten kanssa ulkoilemaan, laaja Lapinmaa jalkojen alla ja tilaa hengittää, ystävät notskilounaalla joka kuitenkin vaihtui takkatulen ääressä nautiskeluksi (lapaksissani uusi juttu: poronvasan maksaa… hmmm) , rantasauna, ja illaksi kylille syömään. Siinä tämän lauantain rakennuspalikat. Aika hyvä lopputulos. 😉

On nuorenparin yksivuotiskihlajaispäivä (me olimme vastaavana Auschwitzissa – vähän eri fiilikset. Uh!) ja on Lapin keittiömestareiden 22. Herkkupöytätapahtuma, isänpäivän aatto (tytärtä tietysti ikävä!) ja monien (ruoka)tuttujen tapaaminen.

Kaunispään huipulla tänään kovin usvaista, harmaata. Ei haitannut meitä. Koirulitkin tykkäsivät kovasti.

Ja nyt hankkimaan takaisin niitä kadotettuja kaloreita. Kenguru ja biisoninkieli lienevät menun erikoisimmat jutut. Minä odotan kalapöytää erityisesti. Kerron huomenna kannattiko.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Lapin lumo ja halo

Kun aamu valkeni, yhdeksän jälkeen, selvisi että illalla tullessamme vielä satumaailmalta näyttänyt pihapiiri olikin aika lailla porojen temmeltämä. Yksi niistä kopsutteli alkuyöstä mökin terassillakin.

Ja aamusella mökin oven avatessani lennähti iso metso lentoon. Oliko kameraa? No ei ollut, ei.

Mutta onneksi oli, kun alkuiltapäivästä kävimme käveleskelemässä kylillä, Saariselän keskustassa. Sattuipa nimittäin taivaalla olemaan oikein komea halo-ilmiö.

Hätäisesti sitä kuvailin. Olisin suonut jalustan ja telen olevan mukana, mutta näkyy se noissa normiputkellakin otetuissa kuvissa. (Toisessa postauksessa lisää KLIKS)

Kauppa-asioiden jälkeen ajeltiin vielä Kaunispään päälle. Olette nähneet sieltä kymmeniä kuvia ennenkin, tässä tämänpäiväinen ”näytös”.

Mäkeen ei menty.

Päivä siis kulunut ulkoillessa (lumitöitä, pihapiirin siistimistä, lyhtyjä, saunanlämmitystä, vedet ja puut, kävelyä).

Ja lähiruokaa. Kiveliön kalan savustamaa rautua haimme Siulan kaupasta. Kun ei sieltä eikä Kuukkelista (kelvollista) mätiä löytynyt, varioin smetanakastikkeen: 1 prk smetanaa, muutama pieni cocktail-kurkku pikkusilppuna, 2 rkl sinappia, vähän valkopippuria, ½ tl suolaa ja 1 rkl valkoviiniä ja tilliä. Kyllä se oli ihan hyvää kalan ja uunissa kypsennettyjen rosamunda-puolikkaiden kanssa.

Ja tämä viini: Cono Surin ”artesaani” Riesling, jota eräs ystävämme suositteli (”hemmetin hyvää” :)). Mekin voidaan suositella: hedelmäinen, hieman sitruksen makua.

Ja jälkkäriksi. Kakkua.

Pohjoisen porkkanakakku

4 – 5 luomuporkkanaa
1,5 dl mantelirouhetta
½ dl kookoshiutaleita
4½ dl vehnäjauhoja
4 dl cane- tai ruokokidesokeria
4 kananmunaa
1 prk ananasmurskaa (valuta hyvin!)
1½ dl rypsiöljyä + ½ dl turkkilaista jukurttia

3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Kuorrutus

400 g maustamatonta Philadelphiaa (tällä kertaa toinen prk oli Viola-mangoa, toimii!)
2 dl tomusokeria
1½ rkl sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, kookos ja mantelirouhe ensin keskenään ja sitten varovasti taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja valutettu ananas. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan; 26-senttiseen irtopohjavuokaan menee täydellisesti. (Itse kyllä rutistin leivinpaperin Sikke Sumarin tapaan nyrkkiin ja levitin sen vuoan pohjalle ja reunoille. Käy ihan hyvin porkkanakakullekin.) Paista 175-asteisessa uunissa 55 min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Anna kakun rauhassa mehevöityä seuraavaan päivään jääkaapissa (siis alkujäähdyttelyn jälkeen).
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä seos kylmän kakun päälle.

Tämä sopii näin joulun alla oikein hyvin. Kaneli sen tekee, – vähän jouluisen maun. Ja ehdottomasti kannattaa antaa ässehtiä pari päivää. Olen tehynyt tämän joskus ennenkin tänne mökille, ja yleensä lähtöpäivänä viimeiset palaset on kaikkein parhaita.

Mieheni tuossa siteerailee Fransiscus Assilaista: ”Missä on lepoa ja mietiskelyä, siellä ei huolta ja harhailua.”

Pieni huoli vielä kuitenkin: nuoripari edelleen tien päällä, pääsivät lähtemään vasta viideltä. Mutta muutoin hyvä.