Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Edelläkävijä

Ole edelläkävijä: tee torstaista perjantai!

Näin opiskelijat kerran mainostivat torstai-illan bileitään. Pidin ajatuksesta,  ja tänään olen ollut edelläkävijä. Töiden jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoiseen. On jo neljäs kerta kun vietetään tämä isänpäiväviikonloppu mökillä.

Ei niin, etteikö olisi ollut töitäkin huomenna,  mielenkiintoinen seminaarikin, tärkeä tiedotustilaisuuskin keskipäivällä, illalla kirjajulkkarit, oma artikkelikin siinä mukana, olisi lukemista ja kirjoittamista yllin kyllin. Vähän otin mukaankin, mutta vähän vain. 😉  Lappi houkuttaa. Kolmen kuukauden jälkeen oli niin hyvä palata.

Matka jotenkin erilainen kuin useimmiten: pitkään aikaan ei olla tultu suunnilleen koko matkaa pimeässä. Liikennettä talveksi, torstaiksi, yllättävän paljon, rekkoja, onneksi ei poroja. Nukuinkin. Yleensä en.

Ei pysähdytty edes ruoka(- ja kukka)ostoksilla kuten tavallisesti. Pehtoori oli päivällä käynyt Oulussa jo kaupassa, ja minä toin kukat tullessani. Valmistunut maisterismies kävi tuomassa, hieman hämmentynyt olin: ihan kuin olisi tiennyt millaiseen tilaan ne päätyvät. Millaiseen maljakkoon. Kauniita ovat. Ajatus vielä parempi.

kukat

Toinenkin ”vanha” meiltä valmistunut kävi: vuosikymmenen jälkeen. Väitöskirja-aikeissa. Ja kolmannenkin ”vanhan” kanssa väitöskirja-asioissa tänään. Tarkoitukseni oli mennä kanssaan kahville JA jollekin välipalalle iltapäivällä, mutta unohdin syödä mitään, joten koko matkan tänne tullessa ja nyt on kamala nälkä! Ryhdyn paistamaan makkaraa.

Ai niin, millainen kelikö? Täällä on reilu 10 senttiä lunta, pikkupakkanen, kaunista sikäli kuin mitään näkee. Hangasojalla ei muita. Hiihdämmekö huomenna? Tiedä häntä. Huomenna illalla tulee nuoripari.

Luettua Niitä näitä

Ajatuksia alkuun?

Mietitkö koskaan, miten aloittaisit, jos kirjoittaisit romaanin? Millainen olisi ensimmäinen lause?

Minun ensimmäisen (painetun) kirjani ensimmäinen lause on tämä:

Kiimingin koululaitos aloitti toimintansa tammikuussa vuonna 1885, jolloin kirkonkylälle rakennetussa kansakoulussa ryhdyttiin antamaan opetusta kiiminkiläisille lapsille. – – 

Ja muutamaa vuotta myöhemmin julkaistun seuraava alku:

Linja-autoliikenteen historiaan liittyvä kirjallisuus on vähäistä. Suomessa alan kehitystä on selvitellyt Yrjö Raevuori jo vuonna 1948 ilmestyneessä teoksessa – – – 

Kului melkein kymmenen vuotta ennen kuin seuraava opus tuli painosta, eikä meno paljon vetävämmäksi kyllä ollut siinäkään muuttunut:

Väestökirjanpito Suomessa alkoi vuonna 1749, mutta Kemin väestönkehityksen tarkka kokonaiskuva saadaan vasta vuoden 1785 jälkeisestä tilanteesta  – – 

Seuraavassa on jo vähän jotain elämänmenoa havaittavissa:

Koko Suomea raastaneet onnettomuudet ja tuhot olivat 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa koetelleet väestöä myös Iissä. 

Väitöskirjan johdannon aluksi totean:

Kemijokisuun agraariyhteisön historian tutkimus ei ehkä ollut se, mitä olin ammatinvalintaa tehdessäni suunnitellut yhdeksi elämäntyökseni. – – 

Eikä ilman ajanmäääreitä päästä ensimmäisen keittokirjani alussakaan:

Vuosi vuodelta tärkeämmiksi ovat tulleet hetket, jolloin olemme P:n ja lasten kanssa saaneet ystäviä kotiimme vieraaksi, viettämään iltaa ja illastamaan.

Toisen keittokirjan alku on jo kerrassaan lennokas!

Tervetuloa makumatkalle tuntureilta Toscanaan! Siitähän tässä toisessa keittokirjassani on kyse: ruokamuistoista matkan varrelta.

 

Monissa artikkeleissani on ollut oltava jonkinlaiset ingressit, johdannot, mielenkiinnon herätys, ehkä minulla on ollut  jo tietoinen pyrkimys houkuttavaan ja koukuttavaan kerrontaan, mutta nuo esimerkkikirjat eivät kyllä mistään verbaaliakrobatiasta kerro.

Miksikö näitä pohdin? Olen tässä viime aikoina lukenut pari kirjaa, joista olen pitänyt kovasti, ja joita lukiessa olen miettinyt  – taas kerran – kuten aina enemmän tai vähemmän toistuvasti elämässäni, että haluaisin kirjoittaa kirjan. Oikean kirjan, siis ei mitään tieteellistä monografiaa tai keitto/historiakirjaa vaan romaanin tai jonkinlaisen muun mukavan kirjan.

Nuo kaksi inspiroivaa kirjaa ovat olleet ”Puntsin riipaiseva omaelämäkerta. Juosten kustannettu. Pienkustantajan salaiset kansiot” jonka nimiölehdiltä alkaa riemullinen kertomus: ”Kustannus-Puntsi 16,3 vuotta. Päättymättön kulttuuriteko (joka päättyi) eli opasluonteinen kertomus pienkustantamisesta kiinnostuneille siitä, miksi alalle ehdottomasti kannattaa ryhtyä, jos haluaa pysyä köyhänä.” Lukunautintoa lisäsi se, että tunnen yhden niistä kolmesta Lehtolasta, jotka kirjan kirjoittivat. Ja että kirja on saatu ystäviltä lahjaksi. Mutta vaikka näitä lisäpointteja ei olisikaan, voin suositella kirjaa. Se on hauska, satiirinen ja tarina on tosi.

Toinen kirja, joka on saanut pohtimaan, millaisen kirjan kirjoittaisin, jos kirjoittaisin, on Dieter Herman Schmitzin ”Täällä Pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi”. Kustantajan sivulla lukee näin: ”Täällä pohjoisnavan alla on hykerryttävä romaani miehestä, jolla on missio. Se on paitsi kertomus siitä mitä ulkomaalaiset ajattelevat meistä myös kertomus siitä mitä me heistä ajattelemme.” Allekirjoitan. Eilen meni Downtonin jälkeen lukiessa pitkälle yli puolen yön, lukiessa ja hihittäessä, mikä sitten kostautuikin iltapäivällä töissä: viiden tunnin yöuni ei riitä minulle, – oli pakko tavoista poiketen hakea kahvia iltapäivällä. Siitä huolimatta kirja kannattaa lukea.

Sen sijaan Tuomas Kyrön uusinta ”Kunkkua” en ole päässyt sataa sivua pidemmälle. Liekö se, minkä siinä miellän ”historian vääristelyksi” tökkii minulla vastaan – ammattiongelma?  Tai mikä? Ei vaan ole minun juttuni.

Mutta siis, miten aloittaisit kirjan, jos kirjoittaisit? – Oli synkkä ja myrskyinen yö?

Liikennevaloissa
Liikennevaloissa

Minun romaanini alkaisi varmastikin merenrannasta, kirjan kertojaminän ajatuksilla.

Kliseistä? Ihan sama.

Tai sitten se alkaisi keittiöstä, illalla.

 

Meksiko Niitä näitä Vanhemmuus

Terveisiä Meksikosta vol. V

Nyt kun tytär on ollut Meksikossa kolme viikkoa, lienee aika kertoa kuulumisia.

Menomatka Oulu – Helsinki – Lontoo – Dallas – Monterrey (välimatka hieman alle 10 000 km!!) sujui ensimmäistä reissuaan jouhevammin, eikä aikaakaan kulunut kuin 28 tuntia. Kaverit olivat olleet vastassa ja tytär sai makuusijan ystävänsä Alicen kämpiltä. Puolenkymmentä nuorta naista olivat vuokranneet ison asunnon, josta yksi huone siis Alicen ja tyttären asuntona.

huone

Lennettyään tiistaina esikoisella oli jo torstaina ensimmäinen työpäivä, mistä saimme raportin:

Oli kyllä mukavan oloinen paikka 🙂 ja hommat tapahtuu!! Tuhat viissataa kertaa nopeammin ku fsb:llä. Ja ihmiset on pilkulleen töissä niinku kuuluu eikä paljon ylimääräistä häsellä. Ilmeisesti toimitusjohtaja on aika tiukkis, yhden uuden tytön oli potkassu pellolle ku se oli vähän hidas ja se ei pomo ei vaan kauheesti tykänny siitä. Eli kyllä täällä ihan parastaan saa laittaa.

Aluks Roxanna käytti vähän tourilla, sen jälkeen Ximena selitti vähän yleistä yrityksestä. Sitte sain läppärin ja tunnukset kaikkiin ohjelmiin ja sit greg selitti mitä alan tekemään. Alotettiin niistä urleista, niitä tein tänään puolikkaan päivän eri adnetworkseille. Eli me siis ostetaan mainostilaa niiltä ja mulla tulee olee kaikki ne Gregin accountit eli pitää pitää yhteyksiä suunnilleen kahdeksaan-yhdeksään ihmiseen ympäri maailmaa ja varmistaa et homma pelaa. Yks tyttö on mm. virolaisen onlinemainostoimiston ihmisiä ja on käyny yliopiston Turussa eli varmaan pääsen puhuu suomeaki 😀 Sit analysoin niitä tuloksia ja kattoa et mitkä networkit toimii ja mitkä ei.

Aika paljon tähän alkuun varsinki teen Gregin kans töitä mikä on ihan mukava. Ruokkiksella mentiin sen kämpille syömään ku se asuu aika vieressä ja pelaamaan marioa 🙂 huomenna analysoidaan kuulemma niitä joitain kampanjoita ja sit mulle tulee ihan oma eka account ilmeisesti israelilaiselta bannertilan myyjältä. Et tällaista, tylsää ei kyllä tuu olemaan!

Firman nimi on siis binbit. Työpaikka on tuossa lasiseinäisesä toimistossa.

Binbit

Mitenkö tytär tuonne osasi edes hakea duuniin? Se ei ole sama firma, jossa oli keväällä  (se oli FSB, josta tyär tuon viestinsä alussa mainitseekin)?

Kaikkihan – myös se kevään harjoittelupaikka – juontaa juurensa siihen, kun tytär oli opiskeluaikana Strasbourgissa vaihdossa paikallisessa kauppakorkeakoulussa. Siellä kansainväliset vaihtarit tutustuivat toisiinsa, tytär juurikin Aliceen (ja Anaan).Strassessa oli muitakin meksikolaisia nuoria naisia, joiden palattua vaihtarivuoden jälkeen takaisin kotiinsa Meksikoon ja nimenomaan Monterreyhin, ”veivät mukanaan” myös eurooppalaisia nuoria miehiä (mm. saksalais-turkkilainen Kaan jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä, ranskalainen Etienne, joka pitää sunnuntaisin ”pop-up greperie-ravintolaa” (kuvassa takanaan monterreylainen Gloria).   Tämä suunnilleen koko nuorten porukka on kauppatieteilijöitä ja yksi heistä on Greg, joka on kotoisin Ranskasta ja jolla on meksikolainen tyttöystävä (joko ovat jo kihloissakin? en muista).

IMG-20131103-WA0005

Greg sai siis syyskuussa Binbitissä ylennyksen ja hänen ”Marketing Executive” -paikkansa tuli auki. Ja hänhän se sitten meidän duunia hakevalle tyttärelle vinkkasi: täällä olisi just sulle passeli duunipaikka tyrkyllä. Uskokaa, että Gregillä on hengenlähtö lähellä jos koskaan tapaamme. 😉 Minusta kun tämä suositus ei niin järin riemastuttava ollut. No, nyt tytär siis hoitelee markkinoinnin analyysiä ihan globaalisti. Asiakkaiden kanssa kielenä englanti, mutta toimistossa työkielenä espanja, ja kuulemme jo ihan sujuu.

Kun Madeiralle lähdön sunnuntaina Helsingistä tyttären kanssa Skypeilimme tämä kertoi, että ei sittenkään pääse Alicen ja tämän perheen kanssa viettämäään joulua koko laajan suvun kesken, sillä pomo oli ilmoittanut, että tyttärellä on jouluaattona vain puolipäivää vapaata, ja joulupäivä. Siinä kaikki. Minulla pala kurkussa, en sanonut mitään.

Edelleen kuulimme, että työpäivien pituus on klo 9 – 19, ja kahden tunnin siesta välissä. Vuosilomapäiviä on huikeat kuusi! Minä jo itku kurkussa laskeskelin, että ei varmaan lapsi niitä käytä edes juhannuksena Suomeen lentääkseen; ehtisi vain kääntyä ja lähteä takaisin. Saman skypen aikana oli ilmeisen väsynyt: puolen tusinaa samassa kämpässä merkitsi unettomia öitä, rauhattomuutta. Kaikkinensa minulla tämän Skypen jälkeen ahistusta, lievää, mutta silti.

Tiesin kuitenkin, että hakivat Alicen kanssa uutta vuokra-asuntoa ja yksi tietty oli jo kiikarissa ja sainkin keskiviikkona Madeiralle viestin:

Vuokrattiin se kämppä 🙂 !! Ja töissä menee hyvin, elämä on mukavaa 🙂

Kummasti helpotti huolestuneen äidin oloa.

Kyselin viime viikolla, joko pääsivät muuttamaan, ja vastaus:

Holaa!! Ei vielä muutettu 1.11. alkaa soppari 🙂 mut vuokraisäntä sano et voiaan tuua kamoja jo aikasemmin, ei oo niin justiinsa. Niinku minä, koko kaks matkalaukullista omaisuutta !

Lapsi kun muutti Meksikoon ruhtinaallisen 2o + 5 kg vaate/tavaramäärän kanssa (minulla oli samanverran matkatavaroilla painoa kun olimme VIIKON Madeiralla).

Tämä uusi kämppä on nyt vuokrattu vuodeksi: tyär ja Alice asuvat valtavaa lukaalia kaksistaan, mutta etsivät siihen kolmatta vuokralaista. Päältä päin on kuulemma kamalan näköinen, mutta sisältä hyvä. Kaverit ja Alicen vanhemmat olivat luvanneet roudata sinne huonekaluja ja tytär aikoi tänään mennä ostamaan itselleen sängyn. Parasta on, että asunto on hyvin  lähellä työpaikkaa (voi siestalla käydä kotona, lähellä kuntosalia (jossa voi käydä aamulla tai siestalla ilman taksia), lähellä Alicen vanhempia (jotka siis ovat tärkeä osa turvaverkkoa ja joilla on pyykkikone :)).  Kuva tämän uuden kotikadun nurkalta.

1453557_10201000917358192_387166347_n

Olenko jo tottunut lähtöönsä? No en. Hyvin sattui, että ne kaksi ensimmäistä sunnuntaita, kun lapsi oli pois kotona, me olimme menossa Madeiralle ja olimme siellä. Sunnuntaisin se ikävä kun konkretisoituu: on katettava ruokapöytä vain neljälle. Tyttären pulputusta ei kuulu.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Pieniä askeleita

Niinhän se ruukaa tähän aikaa vuodesta olla: pimeä, pimeä, pimeä! Sataakin vielä. Satakoon!

Olaus

On erinomaiset olosuhteet tehdä töitä. Pitkää rästilistaa ryhdyin aamusella purkamaan,  nyt kun kandirumba on pariksi kuukaudeksi ohi, voi taas hoidella sälääkin. Siinä se päivä iltapuolelle asti humpsahti. Käynnistin jopa ensimmäiset kaksi uudistustakin professori-positioni turvin. Pikku juttuja, mutta kuitenkin. Toinen on pienen pieni: kanditutkinnon suorittaneiden nimet julkistetaan vastedes isolla, virallisella ilmoitustaulullamme joka publiikkia ennen. Näkyvästi. Toiveissa on, että se kannustaisi muitakin kokoamaan ja ottamaan ulos kandinpaperit heti kun mahdollista. Maistereiden nimet on meillä julkistettukin jo vuosikausia.

Inkunaabelit

Toinen vähän isompi juttu on, että kyselin tohtorikoulutettavilta kandi- ja graduaiheita perustutkinto-opiskelijoille; toiveena ensinnäkin se, että voisin omaa – lopultakin aika rajallista – tutkimus- ja asiantuntemusalaani laajemmin jakaa opinnäytetöiden aiheita ja toiseksi se, että saataisiin väitöskirjantekijät ja gradulaiset yhteistyöhön, josta uskon olevan tiedollista ja tutkimuksellista iloa ja antia molemmin puolin. 

Clementioff

Katsotaan nyt, onko näillä yrityksilläni mitään merkitystä. Oppiaineessa tuntuu olevan isompiakin hankkeita ja intohimoja tulevien tutkimusten osalta; ihan mahdottoman tyytyväinen olen kun voin pysytellä ulkopuolella moisesta.

Sitten tein ensimmäiset suositukseni (professorina) tohtorikoulutettavien apurahahakemuksiin. Suomen Kulttuurirahastolle vakuutin kolmen meidän väikkärintekijän tarvitsevan – ja ennen kaikkea ansaitsevan – rahoituksen tutkimukselleen. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminenhan se on olennaista yliopistoelämässä nykyisin. Aiemminkin sitä olen ollut tekemässä  ja parin, ihan isonkin (EU-) projektin onnistuneessa haussa,  tuloksessa ja päätöksessä touhusin paljolti itsekseni. Mutta niistä on aikaa ja ne liittyvät enemmän opetukseen kuin tutkimukseen. Se oli silloin kun minulla oli vielä paljon enemmän ambitioita ja intohimoa duuniin kuin nykyisin.

Tänään minä haluan vain tehdä huomisen hyvin. Päivän kerrallaan.

arkistluettelo

Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Mistä on sunnuntai tehty?

Madeira-kastike ja  fenkoliperunamuusi ovat niitä asioita, jotka tältä päivältä kannattaa mainita. Ehkä niistä tulee meidän marraskuun vakioruoka, pyhäinpäivän perinneruoka? – vaikka Koivu kommentissaan kovasti vieroksuukin ulkomaan hömpötyksiä. 😉 Ei meilläkään niin ulkomaalaisia kuin ensin saattaisi vaikuttaa.

Meillä oli kotimaisia rosamundia (enää en mistään muista perunoista muussia tee), kotimaisia ihania fenkoleita ja madeira-kastike selittynee sillä, että se nyt vaan on poronfileiden kanssa hyvää.

Reseptiikkaa noihin? Hyvä on; tässä tulee.

Rosamunda-fenkoli-muussi

8 rosamunda-perunaa
2 isoa fenkolia
50 g voita
3 dl maitoa
suolaa
tuoretta rakuunaa

Kuori perunat, paloittele fenkoli.
Keitä perunat suolavedessä, puolivälisssä kypsennystä lisää joukkoon paloiteltu fenkoli.
Keitä kypsäksi. Kaada liki kaikki keitinvesi pois. Lisää joukkoon voi. Survo/pistä pamixilla muusiksi. Maitoa nesteeksi. Lisää lopuksi joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa (minulla oli noin 4 rkl). Hyvää! Ihan hurjan hyvää.

Ja Madeira-kastike?

Kaada kattilaan 2 dl madeiraa ja yksi häränlihaliemifondi. Keitä kokoon siten, että jäljellä on vain noin desi. Lisää purkillinen demi-glace. Keitä, pienennä lämpöä. Anna makuuntua, suolaa kevyesti, ja juuri ennen tarjolle vientiä lisää kuumaan kastikkeeseen 1 rkl voita ja 1 rkl madeiraa. Ui-jui! Se oli hyvää.

 

Niin ja kastanjat. Niitähän tähän aikaan vuodesta kaupataan maailman turuilla ja toreilla. Niin New Yorkissa, Lontoossa kuin Lissabonissa olen nähnyt kärryjä, joista ”töttöröllisiä” näitä alkutalvesta/loppusyksystä myydään. Tuoksu kantautuu kauas.

Ehkä tuo kipollinen (kahdeksan euroa Stockalla) ei ollut kaikkein tuoreimpia, olisi pitänyt kerätä levadoilla… Mutta kokeilimmepa. Poika ei muistanut koskaan maistaneensa, eikä J:kään. Kastanjat maistuvat perunan ja pähkinän välimuodolta. Parhaimmillaan ovat hyvinkin makoisia.

Ja valmistushan on ihan ylenpalttisen vaikeaa: leikkaa kastanjaan ristiviilto, pistä merisuolapedille, sitten uuniin (180 C) puoleksi tunniksi – 40 minuutiksi. Tarjolle tuotaessa mukana kuuluu olla voita ja suolaa. Siinä kaikki.

Vielä palatakseni viikonlopun ruokateemaan globaalimminkin. Tyttären työpaikalla Meksikossa nautittiin perjantaina tällaisia.

binbitin halloween

Kotitöitä, töitä kotona, kerrassaan hyväätekevä pitkä lenkki aamulla, Intersportin alennusmyynnistä verraten tyyris uusi ulkoilukampe (housut ja takki) ja vihdoin asunnon löytäneen tyttären kanssa skype. Niistä oli meitsin sunnuntai tehty.

Hautausmailla Madeira Niitä näitä Ruoka ja viini

Pastéis de nata ja pyhäinpäivän ruoka

Täällä on ihan hillitön käry. Ihme ettei palohälyttimet soi.

Päätinpäs nimittäin tänään tehdä portugalilaisia vaniljaleivoksia, joihin olen sekä Lissabonin reissulla että Madeiralla kovasti tykästynyt. Pastéis de nata tai pastéis de Belem on niiden nimi. Belem-nimi viittaa Lissabonin reunamilla olevaan Hieronymos-luostariin, jossa näiden pikku leivonnaisten arvellaan syntyneen. Joka tapauksessa ovat jotain hyvin portugalilaista. Ja hyviä. Pieniä hyviä.

pasteis de nata

 Joka aamu Madeiralla niitä nautimme.

Ja kun pari vuotta sitten olimme nuoren parin kanssa Lissabonissa, myös miniäkokelas piti niistä kovastikin, joten ajattelin, että leipasen niitä huomiseksi, kun nuoripari tulee syömään. Löysin netistä ohjeen ja hieman soveltelin, mutta ei ihan vielä tullut odotuksenmukaisia. 😉 Eivät nuo tekemäni huonojakaan ole, mutta vaatii vielä hienosäätöä. 😉

Pyhäinpäivän ruoka meillä muutoin kovin arkista, vaikka broilerwokki kyllä onnistuikin vallan mainiosti. Huomenna sitten vähän juhlavampaa ruokaa kun nuoret tulee.

Sitä mietin, että mikähän on suomalaisille tyypillisin pyhäinpäivän sapuska? Onko se joku lihapata, paisti, jotain amerikkalaista halloween-henkistä, jotain oranssi tai ehkä kurpitsaa? Meidän perheessä ei ole mitään vakiintunutta pyhäinpäivän ruokaa, ja olisin kyllä kiinnostunut mitä muut tänä viikonloppuna syövät? Teinpä sitten pikku kyselynkin…

Hautuumaallakin kävin, olin hyvissä ajoin, joten ei ruuhkaa, mutta merkillisen ankeaa siellä oli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pastéis de nata

Paketti pakastelehtitaikinaa

Täyte

5 dl kuohukermaa
2 viipaletta sitruunankuorta
2 kanelitankoa
1  dl sokeria
2 tl vehnäjauhoja
8 keltuaista

Ota lehtitaikinasta kahvikupilla ”kiekkoja” ja painele ne vedellä leivosmuottien (tai muffinipellin) pohjille ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Mittaa kerma, sitruunankuoret ja kanelitanko teflon-kattilaan. Kiehauta ja siirrä sivuun. Annan maustua 20 min. Poista kuoret ja tanko. Sekoita vehnäjauhot sokeriin ja yhdistä keltuaisten kanssa kulhossa. Vatkaa keltuaisseos kermaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä hieman. Sen jälkeen täytä leivosmuotit ja paista 250 asteessa n. 12 minuuttia.

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Pestuuviikonloppuna vaihdetaan hommia

Viisi vuotta sitten kirjoitin näin:

– –  römppä (runtu, kekri, jne). Lainaus suoraan viime kevään luennoltani::

Pyhäinpäivä oli talven kynnyksellä, marraskuun alussa maaseudun ihmisille paitsi uskonnollinen juhlapäivä, myös työvuoden taitekohta. Pyhäinpäivän yhteyteen liittyi pakanallinen kekri – vanhan loppu ja uuden alku. Satokausi päättyi ja karja tuotiin laitumilta sisään. Itse asiassa sato- ja työkausi loppui viimeistään jo lokakuun puolessa välissä, mutta sen päätöstä juhlittiin vasta kekrinä, jolloin oli vuosipalkollisten, piikojen ja renkien, vapaaviikko tai kaksikin. Runtuviikko eli römppä oli tanssien ja vierailujen aikaa, sillä silloin palvelusväki oli vapaa: myös vapaa vaihtamaan palveluspaikkaa ja paikkakuntaakin. Römpän aikana nuorisoseurat ja muut yhdistykset järjestivät ohjelmallisia iltamia ja silloin pidettiin markkinoita ja tavattiin tuttavia ja sukulaisia.

Olen jo kauan ajatellut, että tutkisin itse tai saisin jonkun opiskelijan tekemään opinnäytetyön römppäviikon vaikutuksesta maaseudun syntyvyyslukuihin. Tiedetäänhän, että 1900-luvun jälkipuolella 9 kk juhannuksen jälkeen syntyi keskimääräistä enemmän lapsia, mutta miten oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla. Kuinka paljon – ja oliko? – syntyvyys korkeammalla 9 kk römpän jälkeen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

No tämä projekti on nyt jo (viiden vuoden jälkeen!) aluillaan. Aineistoa jo hiljalleen keräillään: kuukaudeksi palkattu tutkimusapulainen on jo paljon aineistoa kerännyt, ja ehkäpä tässä piakkoin pääsen vähän aineistoa analysoimaan. Pääsen tutkimaan, tänään kun alkoi minun ”tutkimusrauhani”, eli 16 kandityötä on nyt ohjattu, käsitelty ja arvosteltu. Tammikuussa alkanut urakka on tässä

16 x  valmista on_

Näyttää aika vähältä, mutta ei ole…

Ei  opiskelijoille eikä minulle. Hailuodon siltahankkeen 1980-luvulla aiheuttama ympäristöhistoriallinen keskustelu, talvisodan psykiatriset potilaat Oulun sotilassairaalassa, Ruukin sahan työyhteisö reilu sata vuotta sitten, Pohjois-Suomesta Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistot, karamellin historia Suomessa, Lappi matkailukohteena 1960-luvulla, Kainuun vesikot (kuollut vesikko :D) vastaan tienrakennus, vänrikki Stoolin tarinoiden propagandistinen luonne, naisten vaatemuoti Suomessa ja Pariisissa II maailmansodan aikana ja paljon muuta mielenkiintoista. Tämän vuoden kanditöitä valmistui yhteensä 25 (kuvassa vain syksyn ”saalis” = 16 työtä, ja nelisensataa sivua), mikä on ainakin minun urani aikana ennätysmäärä. Hyvä niin. Ja ohi on.

Nelipäiväisen työviikon tunnit ylsivät ohi viisipäiväisen, mutta siitä viis. Nyt helpottunut olo. Nyt pimeä, isompia vaatimaton viikonloppu edessä.

Nyt ennen kuin itse kukin siirrymme telkkarin ääreen katsomaan ”Vain elämää” ja ehkäpä hieman kyynelehtimään kuten tv-sarjan formaattiin kotisohvilla kuuluu, kannattaa katsoa tämä KLIKS Se on enemmän kuin vain elämää. Pari minuuttia vain…Hyvää verryttelyä. Puhdistavia kyyneleitä. 😉

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Kollegoista ja töistä

Vaalipäivä. Tänään yliopistolla valittiin uusi hallitus, yliopistokollegio ja tiedekuntaneuvostot. Kollega hurahti hallitukseen. Erinomaista.

Äänestyksen lisäksi suunnilleen ainoa juttu, mikä ei liittynyt kandiseminaariin, oli oikein oikea lounas meidän uudessa Snellmanian ruokalassa toisen kollegan kanssa. Kannattaisi oikeastaan käydä useammin syömässä ruokalassa; siellä on hyvää ja halpaa ruokaa. Minä kun aina vaan Hesarin äärellä evääni mutustelen. Eväiden äärellä usein seurana ollut kollega muutti tänään perheineen Japaniin, joten siksikin syytä vähentää eväsruokailua ja siirtyä yliopistoruokalaan.

Kun iltasella lähdin töistä, oli ajatuksena ajella Stockalle, ostamaan pyhäinpäiväksi herkkuja itselle, äidille, nuorille, mutta enpäs sitten jaksanutkaan, vaan ajelin vain Linnanmaan markettiin. Ja kas! Olihan muutama sata muutakin ajatellut tänään ehtoolla käydä kaupassa. Ja minähän en marketeissa viihdy oikein muutenkaan, saatikka satojen muiden kanssa. Varsinkaan kun ei ollut selkeää visiota mitä ostaa. Mutta koetin pysyä rauhallisena ja hiljalleen edetä hyllyltä toiselle, tupisematta ja tuskastumatta, vain tyynesti tarpeelliset etsien. Mutta kyllä minä sitä vaan mietin, miksi ihmiset jää kärryineen seisoskelemaan, juttelemaan ja tukkimaan käytävät. Ja vain kolme päivää Madeiralta paluun jälkeen katsoin tarpeelliseksi ostaa purkillisen D-vitamiinia. Näillä mennään.

 

Loman lopulla-12

Madeira Valokuvaus

Yksityiskohtia

 Päivän aikana olen keskustellut paljon yksityiskohdista. Jatkanpa samoilla linjoilla.
Tähän kuvia levada-polkujen varsilta.

Loman lopulla-7

Alla joku rahapuun sukulainen?
Älkää minulta kysykö, hyvänen aika. Eikä pehtoorikaan tiedä. 😉

Loman lopulla-8

Pintakasvillisuutta. Sanoisin.

Loman lopulla-4-2

Tämä oli hieno. Jotain juuria?

Loman lopulla-3-3

Ja sama lähempää. Klikkaa isommaksi. Kaunis on.

Loman lopulla-2-3

Tässä juuria. Ei niin kauniita.

Loman lopulla-2-5

Ja eukalyptuspuista madeiralaiset eivät pidä ollenkaan.
Tässä on 12-vuotias puu. Kasvavat hurjaa vauhtia.

Loman lopulla-11

Sunnuntain postauksessa kyselin tietääkö kukaan mitä ne napin näköiset nappulat olivat.
Ne on eukalyptus-puun käpyjä.

Madeira VI 169 (Custom)

Hortensiat kasvavat villinä.

Loman lopulla-4-3

Loman lopulla-3-4

Kastanjapuita oli paljon, ja levadoilla näitä.
Ajattelinkin että voisi viikonloppuna laittaa kastanjoita.
Oiskohan Stockalla?

Loman lopulla-2-4

Loman lopulla-10

Loman lopulla-9

Niitä näitä Yliopistoelämää

Matkan jälkeen on tekemistä

Nyt istahdin koneelle. Siis koti sellaiselle. Oikeastaan vihdoin.

Eilen Oulu – Helsinki lento lähti reilun tunnin myöhässä (suoranaisesti syynä ei ollut myrsky, vaan se, että lentäjiä odoteltiin; olivat jääneet Köpiksen kentälle jumiin ja tulivat sieltä vasta puolen yön jälkeen kuljettamaan meidän konetta). Siis olimme Oulunsalossa kahden jälkeen ja kotisänkyyn kaaduin kolmelta. Seitsemältä suihkussa, ja kahdeksan jälkeen töissä.

Loman lopulla-2-2

Kun 10 vuotta sitten tulimme Madeiralta oli minulla enää kaksi kuukautta Koneen säätiön vuoden apurahasta käyttämättä, väitöskirjan loppusuora ja virkaan paluu vuoden vaihteessa edessä, joten ilmoitin perheelle, että nyt menee kuukausi, ehkä jouluun asti, ettei minua paljon kotona näy. Lähden aamulla aikaisin, tulen kun ehdin, yön tunteina kotiin kömmin, joudutte selviämään kolmestaan, ehkä viikonloppuisin sentään kokkaan, mutta muutoin saatte pärjätä keskenänne. On aika pistää väikkäri lopulliseen pakettiin ja esitarkastajille lähetettävään kuntoon.

Loman lopulla-2

Itsenäisyyspäivän aattona olin hommani tehnyt, mapillisen tekstiä tiedekuntaan tarkastettavaksi jättänyt, kalpeana ja väsyneenä ajelin kotiin Stockan herkun kautta: ostin kaikkea hyvää, kokattavaa ja herkuteltevaa koko perheelle ja kun tulin kotiin, oli vasta tytär koulusta kotiutunut. Hihkuin hänelle, että ”ohi on”, nyt levätään ja herkutellaan koko viikonloppu. Ja mitä toteaa meidän sarkasmin mestari, tuolloin 14 vee esikoinen? Toteaa: ”Hyvä, tosi hyvä. Ollaan aina T:n kanssa tykätty pastasta, mutta kuusi viikkoa putkeen makaronia on jo vähän liikaa meillekin.” 😀 Pehtoori oli pitänyt pennut sapuskassa, mikäpä siinä.

Loman lopulla-5

Tuli tämä juttu vaan mieleen kun tänään palasin Linnanmaalle. Nyt ei edessä ole mitään noin massiivista rutistusta, mutta kyllä tässä perjantai-iltapäivään asti saa ihan intensiivisesti heräilläoloajan duunia tehdä. Tänään hoksasin että minulla taitaa sittenkin olla kaikenmoista hiljaista tietoa, – olipa monenlaista kyselijää aamupäivällä.

Sähköpostit hoitelin jo reissussa aina aamuisin – kuten periaatteenani on ja käytännön opettamana tiedän juuri noin parhaiten ja helpoiten sujuvan. Useimmat sähköpostiasiat kun pystyy hoitelemaan nopsasti etänäkin. Ei sitten eka työpäivä mene niitä purkaessa. Minusta sujuu helpoiten noin.

Duunista suoraan kampaajalle, ja kotiin tullessa oli mukava ylläri, sillä pehtoori oli tehnyt ruoan. Arvaattekos? Kyllä, spaghetti bolognese! Molto bene! Excellent!

Matkalaukku on nyt purettu, kuvat (vain noin 1000) koneelle siirretty, paperiposti aukaistu, – ja nyt lähden nukkumaan.

Loman lopulla-6

 (kuvat eilen aamulla meidän parvekkeelta… tuntuu kovin kaukaiselta jo nyt. ;))