Reseptit Ruoka ja viini Viini

Olipas yllätyksellisiä makuja!!

En ehkä ihan aloittelijoille tarjoaisi!

Oli minun vuoroni järjestää BOn viininmaistiaiset.  En tiedä, missä naksahti, ehkä siinä, kun on monta kertaa Pehtoorin kanssa nautittu Ranskan Juran alueen hyviä cremant-kuohuviinejä, joku kelpo valkkarikin. Ja alue on jäänyt katveeseen niin  meidän reissuilla kuin viinikerhomme maisteluilloissa, joten halusin kokeilla, etsiä tietoa ja saada vertaisnauttijoita, – vai -kärsijöitä??

Juran viinialue on pieni alue Ranskassa Sveitsin rajan kupeessa, vuoristossa.

Jo opiskellessani alueesta ja sen viineistä, vähän epäilin, josko sittenkään ovat maistamisen arvoisia, mutta mikseipä! Porukalla testataan ja maistetaan, ja teen viineille hyviä makupareja paikallisesta keittiöstä. Siispä tilasin Juniorin vinkkaaamasta viinikaupasta [Alkosta näitä ei saa…] viinit, opiskelin mökillä ja kotona. Vähän aloin miettiä, oliko sittenkään hyvä teema, mutta mikseipä, oppia ikä kaikki!

Ja eiku rohkeasti etsimään Juran reseptejä: mitä siellä syödään, miten paikalliset viininsä nauttivat?  Vuoristossa tarvitaan tuhtia ruokaa, työ on raskasta ja karjankasvatuksesta saadaan lihaa ja juustoa. Minähän en juuri ranskalaista keittotaitoa hallitse enkä tunne, mutta ei muuta kuin rohkeasti kokkaamaan.

Ja menu on tässä:

Pitihän se ranskaksi vääntää…  🙂    Yksinkertaisesti: palsternakka-juusto-savuporokeittoa ja leipäsiä savujuuston ja savuporoleikkeleen kera. Pääruokana Lyonin kanaa, paahdettuja perunoita ja oma kehitelmä vihersalaatti-viinirypäleistä.

Ja jälkkäri! Sen olen tehnyt ennenkin, monta kertaa. Kirsikka-clafoutis ja tonkapapu-kermamoussea. Tänään onnistui oikeinkin hyvin. Sen oheen olin löytänyt ranskalaisen (hapan)kirsikkaliköörin. Ja sehän olikin kaltaiselleni kirsikkafriikille mitä makoisin pieni lisäherkku. SITÄ ostan toistekin. 🙂

Kerron huomenna viinien saamat pisteet ja kommentit! Varoituksen ja suositusten sanoja on tulossa.

Neulottua

Tämän talven neuleita

Viime viikkoina automatkoilla ja La Promesan ääressä ei ole ollut yhtäkään villapuseroa puikoilla, mutta parit normivillasukat olen tehnyt ja neljät lapaset! Yhdet (Pehtoorin) jäivät mökille, ja tässä kolmet vähän pienemmät.

Nuo keskimmäiset olivat minulla käytössä aika kovallakin pakkasella hiihtäessä ja muutenkin ulkona liikkuessa ja olihan ne lämpimät!! Ja mukavat kädessä. Ne on vähän ”tanakat”, tuntuvat melkein rukkasilta, mutta kyllä me molemmat on tykätty noita käyttää.

Ja ne valmistuvat nopsasti ja helposti. Kutosen puikoilla Alafosslopi-langasta tulee valtavan kokoiset tumput, mutta hienopesulla 40-asteessa kutistuvat reilusti, ja kosteana ne voi sitten venytellä sopivan kokoisiksi.  Ohje näihin on Mirja Heikkilän Kuura-lapaset. Ohjeessa on myös selkeä ja toimiva huovutusohje. Jos tässä vielä talvi saataisiin  … kannattaa kokeilla.

Heikkilän neuleohjesivulla on myös mukavannäköisen pipon ohje: ostin siihenkin jo langat, mutta saattaa mennä syksyn puolelle, että teen. Perheellä taitaa tällä hetkellä olla pipoja tarpeeksi.

Joululahjaneuleista en voinut laittaa kuvia ennen joulua, – en tietenkään. Nyt kun villapaidat ja -takki ovat jo käytössä, laittelen kuvat tähän. Vasemmalla ylhäällä Miniälle ”Tähkä” (Mirja Heikkilän Villaunelmia-kirjasta, keskellä Siiveniskuja systerin miehelle, oikeassa reunassa sekin Heikkilän malli ”Routa”, sen tein plötylopi-langasta kuten Tyär halusikin (Otsikkokuvassa).

Tähkä-neule on ollut kuulemma hyvä ratsastaessa. 🙂  Heppa-hommissa kulkeva Miniä valitsi itse mallin, joten lahja oli oikein mieluisa. Kahdella langalla oli helppo neuloa. Tosin musta Lettlopi-lanka oli ihan mahdottoman karkeaa, minkä vuoksi talvisin muutenkin ´aukeilevat´ käteni välillä hieman kärsivät.

Alhaalla Eepin villatakki. Sen ohje on klassikkokirjasta ”Islantilaisia neuleita” ja sen nimi on Lappi (tai Musti, molempia nimiä näytetään käytettävän). ”Steekkaus” eli pyöröpuikolla sileää neuletta tehdyn puseron leikkaaminen auki ja ”vetoketjuttaminen” ei ole minun juttuja, en todellakaan osaa/uskalla sellaista edes yrittää, joten käytin neuleen ompelijallani. Ja ilokseni Eepi tykkäsikin tästä kovasti. Ja oikealla alhaalla on Emmiliinin kevättalven neule, joka myös on Heikkilän malli, nimeltään Ruska.

Historiaa Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Taste-vin – viiniammattilaisten ja -harrastajien työkalu

”Jo antiikin aikana– ”
Vesuvion juurella Pompeijissa yksi hienoimmista taloista on Vettin talo. Talo oli kahden miehen, joilla oli viinikauppaa, viljelyksiä, ehkä myös ilotalo, ja sen talon seinästä on paljastunut fresco, jossa cupidot maistelevat viiniä, ja heillä on käsissään pieni kuppi, hyvin paljon taste-vin´n näköinen pieni pyöreä astia.

Se on paljolti samannäköinen kuin myös se, jollaisesta on mainintoja 1400-luvun Ranskasta. Silloin maistelukupin nimi oli ´bordolese´(mikä on myös pullon muodolle nimitys Burgundissa). Tämä 1400-luvun bordolese oli pyöreä, sen keskellä oli aukko, eikä siinä ollut kahvaa tai ketjua. Sen halkaisija oli kahdeksan senttiä ja syvyys kaksi senttiä, ja se näytti vähän siltä kuin halkaistu donitsi.

Nykyisen kaltaisena taste-vin syntyi ilmeisesti 1700-luvulla, ja oli yleisesti käytössä Ranskassa jo 1800- ja 1900-luvuilla.

Maistelukupin ”kuplat”

Maistelukuppeja on valmistettu monista eri raaka-aineista, mutta tässä viime vaiheessa oli tärkeää, että se ei mene rikki mm. hevoskyydillä kuljettaessa. Taste-vin tehtiin enimmäkseen hopeasta tai hopeoidusta metallista – paitsi että se kestää, se taittaa hyvin valoa, jota taas tarvitaan viinin värin tunnistamiseen.  Lisäksi hopean käytön kerrotaan mahdollistavan viinien, erityisesti valkoisten, hyvän hapetuksen.

Vuosisatoja sitten viinien arviointi tehtiin pimeässä, kynttilänvalossa kellareissa, joten taste-vin´n reunoille suunniteltiin syvennykset, pienet kuopat tai kuplat, jotka vangitsevat ja heijastavat valoa. Oikealla on kahdeksan isompaa kuoppaa, ja niitä käytetään nimenomaan punaviinien värin ja kirkkauden arviointiin. Vasemmalla on yhteensä 17 pientä ”kylkiluuta” ja ne puolestaan korostavat valkoviinien vivahteita. Kupissa on pohjalla ympyrässä 14 pientä nystyä, ja niiden tarkoitus on edistää viinin hapettumista. Keskellä, pohjassa on suuri kupla, jonka yläreuna on raja, johon asti viinin sai kaataa.  Siis todellakin vain maisteluannos näistä kipoista maistettiin!

Taste-vin´n oikeaoppinen käyttö noudatti tiettyä kaatotapaa; näin siksi, että viiniin saadaan oikea ”valon kulma”. Valkoviinin analysoinnissa taste-vin´ä pidettiin vasemmalla kädellä ja viiniä kaadettiin oikealla kädellä. Punaisen kohdalla toisinpäin: kuppia pidettiin oikealla kädellä ja viiniä kaadettiin vasemmalla.

Taste-vin jäi pois ammattikäytöstä tai ylipäätään viininmaistelusta, koska sen muoto ei sovellu tuoksun arvioimiseen. Tuoksu haihtuu matalasta, avoimesta taste-vinis´tä melko nopeasti. Niinpä maistelulasit syrjäyttivät taste-vin´n ja nyttemminhän se on enimmäkseen sommelierien, viiniasiantuntijoiden ja -harrastajien tunnuksena, ketjussa tai nauhassa kaulalla roikkumassa. Mainittava vielä, että  pieni taste-vin-kippo on viiniharrastaja-rotissöörien (OMGD) käädyissä (kuva yllä).

Dionysoksen symboli ja taste vin

Menneinä vuosisatoina maistelukipoissa oli usein myös pieni kahva/varsi. Kahva muodostui usein toisiinsa kietoutuneista käärmeistä, mikä oli viittaus tai kunnianosoitus Dionysokselle, viinin jumalalle.

Dionysoshan oli ylijumala Zeuksen ja Semele-nimisen kuolevaisen naisen poika. Kuten voitte kuvitella, Zeuksen vaimo Hera ei ollut aivan tyytyväinen, kun hän sai tietää Semelen olevan raskaana. Hera järjesti Semelen kuoleman (pelästyi kuollakseen Zeuksen salamia). Semelen kuoleman jälkeen Zeus otti Dionysoksen Semelen kohdusta ja kasvatti tämän omalla reidellään kuin kohdussa. Ja muutamaa kuukautta myöhemmin Dionysos syntyi Zeuksen reidestä, ja Zeus antoi hänelle käärmekruunun.

Vuosia myöhemmin, kun ihmiset alkoivat palvoa Dionysosta (Cult of Dionysys -juhlissa), he kiersivät käärmeitä käsivarsiensa ympärille, mistä sitten aihe myös taste-vin´n kahvaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva Vettin talon frescosta Wine News -nettijulkaisun artikkelista. 

Kuva Dionysoksesta Dionysus and members of his thiasos on an Attic black-figure krater-psykter (525–500 BCE, Louvre Museum)

Niitä näitä

Säät säätelevät liikkumista

Ilmastonvaihdos. Tai noh, ainakin säätilassa melkoinen muutos viime viikkoon. Nyt myrskyää, sataa jäätävää tihkua, on yksi aste pakkasta ja lunta on häthätää 15 senttiä.  Ja viikon päästä taas varmastikin erilaista. Vähän ”välitilaolo ja -viikko” tässä on menossa.

Aamulla oli vielä kiva pikkupakkanen, ja vaikka Oulun latukarttapalvelun mukaan kaikki ladut on ” suljettu”, eivätkä latukoneet kulje, lähdin varmistelemaan, josko Auranmajalta Heikinharjuun kuitenkin pääsisi suksimaan. Ja pääsihän sitä, luistoakin hyvin, mutta latu oli paikka paikoin puhki, joten oli eteensä katseltava ettei tupsahtaisi mättääseen. Kaunista oli täälläkin [otsikkokuva]. Tämän iltamyrskyn jälkeen huomenna sitten ei ehkä enää… Aika torso taitaa tästä hiihtotalvelta tulla. 😥

Onkin ollut hyvä viettää ilta netissä ja etsiä ensi viikon reissulle metsäisiä polkuja ja kaupunkien katuja kuljettavaksi.

Lappi Valokuvaus

Kohti kotia ja tulevaa

Kuunvalo ilahdutti ja ihmetytti monena mökkipäivänä ja iltana. Se kai piti huolen tänä aamuna, että tuli herättyä ajoissa. Vaikka oltaisiin me ehditty kotimatkalle myöhemminkin kuin seitsemän jälkeen. Hyvin ehdittiin sitä ennen syödä puurot, juoda aamukahvit ja pakkailla auto. Kun on tienpäällä ajoissa, on kotonakin ajoissa. Mahdollisimman hyvä ajokeli, vähän liikennettä. Sodankylän jälkeen taivaanranta antoi vihjettä mitä kohti ollaan menossa…

Kännykällä auton ikkunasta vauhdissa muutama otos.
Kuin olisi maastopaloja edessä,
mutta tuli mieleen jotain muutakin puna-keltaista 🙂

Kokosin parin viikon kuvista koosteen, jossa on enimmäkseen ulkona otettuja kuvia: ladulla, mökkipihassa, Saariselän keskustassa, purolla ja pihalla, pakkasessa, jääsaippuakuplia, kaamoksen päättymisen aikaan Kaunispään huipulla odottamassa auringon pilkahdusta, ei näkynyt 😂,  seuraavana päivänä ladulla näkyi, paljon kuvia 10. päivänä auringonlaskun aikaan tunturissa ja kylällä.

Juuri tuolta toissapäivän ”kuvausretkeltäni” on muutamia oikeinkin mieluisia kuvia, pohjoisen valo ja  pimeys, korkea taivas ja pakkasen kirkkaus näkyvät paremmin kun klikkailet kuvasarjan kuvat auki.

Nämäkin kuvat selittänevät miksi pohjoiseen niin mieluusti mennään. Pakkasellakin!

KLIKKAA KUVIIN TÄSTÄ

 

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Viipyilevä tunnelma

Lähdin aamupäivähämärän aikaan ja palasin vasta kun taivaalla auringon haaleat purppuraraidat olivat hiipumassa tuntureiden taakse. Olisin varmaan nopeammin kävellyt kuin hiihtänyt noin reilut 10 kilometriä.

Ensimmäiset kilometrit satoi pakkaslunta, joka vei loputkin luistot, eivätkä kaikki latupätkät olleet latukonetta toviin nähneetkään. Mutta väliäkö sillä? Josko käyttäisin nykytermejä, niin kunhan ”fiilistelin, hifistelin, hengailin, chillailin… ” Nautin todella paljon. Vaikka oli pilvistä, vaikka oli kunnolla pakkasta (- 15 C tai jotain), vaikkei luistanut yhtään ja vaikka pilvisenä päivänä oli aika hämärääkin, niin hengästyttävän kaunista, lähes satumaista ja hiljaista.

Itsekseni juttelin, pysähtelin, nautin. Onkohan se niin, että mitä vanhemmaksi (ja huonokuntoisemmaksi?) elelee, niin luonnosta nauttiminen on aina vain parempaa. Tai onko kyse siitäkin, että osaa jo relata? Kun enää niin paljon ”pidä”, ”tarvi”, ”ehdi” ….. niin voi vain kulkea, olla, hengittää, elää.

Ollaan oltu nyt kaksi viikkoa täällä, voitaisiin ihan hyvin olla kolmastkin. Ennen riitti, että sai olla pidennetyn viikonlopun, tai viikon, ehkä 10 päivää, mutta nyt kun velvoitteita ja huollettavia, töitä tai tekemistä Oulussa on vuosi vuodelta vähemmän, tuntuu, että täällä voisi olla yhä pidempään. Mutta nyt on ensi viikoksi luvattua, aiottua, lääkäreitä, ”Vuoden Ulkomaanreissuun” valmistelua ja muksujen näkemistä (ikävä on iso) niin tämä reissu alkaa olla tässä. Huomenna kotiin.

Koko eilisen illan taivas oli kirkas, tähdet korkealla, mutta melkein kuin pieniä kristalleja tummaa taivaankantta koristamassa. Ja sitten iltasella (klo 11 aikoihin) kun jo sammuttelin pihavaloja, oli jo menossa nukkumaan, mutta hanget jäivätkin kimmeltäviksi ja maisema valoisaksi. Katselin tarkemmin: purolla vähän tavallista häävimmät luomuvalot! Kuu valaisi enemmän kuin aurinko näinä päivinä. Melkein taikaa tuntui olevan…

Jääsaippuakuplista vielä

VIime viikolla puhaltelemistani jääsaippuakuplista äänestys keräsi ääniä siten, että seiska oli ylivoimainen voittaja.

Ilokseni kommetteihinkin tuli muutamia vastauksia: seiska on kuin

  • maapallo avaruudesta kuvattuna,
  • kuin sellainen snowball/lumisadepallo, jota heiluttamalla saa pallon sisäisen maiseman muuttumaan
  • sinistä ja valkoista , korostuu suomalaisuus, kylmyys, pelkistetty

Ja ”Ensimmäinen on kuin lampun kuupa, kaunis”.

Itse tykkäsin kakkosesta paljon. Eihän se pallo ole, mutta …

Ehkäpä ensi talvena taas uusia. Aineksia jäi kaappiin, ja jospa vaikka saisi lapsenlapsia tänne kaveriksi puhaltemaan. Ehkä vähimpikin pakkanen silloin riittäisi.

Lappi Mökkielämää

Viikon lopulla mökkielämää

Iltapäivällä – vihdoin – lähdin ”ihan sillä töin” – Kaunispäälle, Etelärinteelle ja Saariselän keskustaan, kylille, kuvailemaan pakkasta, tammikuun valoja ja värejä. Ja olihan niitä.

Aika lailla reilusti kampetta keräsin ylleni, kaikkea ainakin kolminkertaisesti, koska terassin mittarissa – 29 C. Ja kuinkas sitten kävikään: kun nousin (autolla luonnollisesti 🙂 ) tunturiin, olikin siellä vain – 15 C. Eikä huipulla edes tuullut. Ja toki japanilaiset turistit tarkenivat avopäin ja -käsin, mitä katselin vähän kummeksuen, mutta edelleen tyytyväisenä omaan varustukseeni.

Säätutkan huipulla ei ole lamppu, vaan sovittelin nousevan kuun sen huipulle. 🙂

Olin ajatellut vain ”piipahtaa” räpsäisemässä pari otosta, mutta kaikkinensa sekä ylhäällä että kylällä vierähti liki pari tuntia. Tulipahan oltua ulkona, vaikka hiihtämään en tarennutkaan.

Kulkieassa ja kuvaillessa unohtui kaikki muu, kaikki. Vielä minä jaksan ilahtua, ihastua ja ihmetellä Lapin valoa ja luonnon kauneutta. Että se on!

Sydänkin löytyi tunturista. 🧡

Muutoinkin päivä ollut hyvä. Aamupäivä järjesteltiin, siivoiltiin, Pehtoori kantoi puita, tein sapuskaa puolivalmiiksi. Kotihommia, tai siis mökkihommia! Sisällä. Koska taas kylmä. Aamureposet kävin pihalla kuvailemassa, mutta ei mitään ladulle lähtemistä.

Perjantaina parempaa pöytään. Poikkeuksellisen makoisaa  tuli tänään.

 

Kuvia tältä päivältä lisää, ehkä huomenna, ehkä tulevassa kalenterissa. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Yhden jutun päivä

Rohkeasti ladulle heti kun mittarilukema mökkiterassilla putosi alle -15 C.

 Oli ihan mahdottoman kaunista, joten ei haitannut, että luisto oli ties missä. Alamäetkin oli hiihdettävä. Noh, hiihtämään, enkä laskemaan, olin lähtenytkin. 😊 Eikä ollut ruuhkaa. Pikkuisen reilun kympin lenkillä näin tasan yhden hiihtäjän. Pehtoori oli omallaan nähnyt kaksi.

Kuu ei ollut vielä ehtinyt painua mailleen, eikä häipyä näkyvistä, kun menomatkalla hiihtelin kohti pohjoista. Pastellisävyt, sininen hämärä ja ilo olla ulkona.

Kun olin päässyt Savottakahvilan nurkalle (= alas) tuntui, että pakkanen alkoi taas kiriä, ja  mittari näyttikin jo melkein kahtakymmentä astetta.

Pakastumisen myötä taivas selkeni ja kun paluumatkan aluksi olin noussut Laaniselän huipuille, näkyi se, mitä olen jo kaksi päivää yrittänyt puolenpäivän aikoihin saada kuviin: aurinko horisontin yläpuolella! Polaariyö ON ohi. Kaamos on nyt hiipunut. Olipa ilo saada olla tämäkin päivä täällä.

Ja mitä muuta tänään on ehditty? – No eipä juuri muuta! Mutta tässähän olikin jo paljon! 💙

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Pakkasella ”ulos” syömään

Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.

Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis. 

Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!) 

Uusi Kuksa koettu

Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta  – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola  avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.

Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.

Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.

Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.

Näissä paljon hyviä makuja.

Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.

Meille molemmille tällainen annos.

Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.

Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.

Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!

Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.

Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.