Tuulestatemmattua

Kotimatkalla jo

27.1.2025 klo 16.20 (18.20 Suomen aikaa): Kotimatkalla. Jossain Portugalin yläpuolella… juuri ollaan syöty, ensimmäinen (Finnairin keittiöstä) liha-ateria viikkoon. Ei se huono ollut.

Aeroporto Reina Sofian (= Teneriffan eteläiseltä) kentältä kone lähti liki tunnin myöhässä, mutta ei sillä meille väliä, sillä liittymälento Hki – Oulu lähtee vasta puolelta öin.

Bussi haki meidät hotellilta yhdentoista jälkeen, ja 16 kilometrin matka kentälle sujui nopsasti. Isolla, toimivalla kentällä sekä bag drop että turvatarkastus ja jonotus niihin kesti yhteensä noin 15 minuuttia. Ehkä ennätys meidän lentomatkustushistoriassa.

~~~~~~~~~~~

Ennen kotimatkan alkua ehdimme vielä käydä aamulenkillä. Hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, auringonnousun aikaan, lähdimme rantakadulle, jossa ei vielä muita kuin juoksulenkkeilijäturisteja…

Sitten suihkuun, tukka hyvin, kaikki hyvin ja brunssille. Valitsimme kaikkia parhaiksi todettuja hyviä juttuja: veriappelsiini ja jamon serrano minulle tärkeimmät, toki muutakin ja pieni kirsikkajuustopala. Mistähän sellaista Suomessa saisi! Ja tietysti kahvia kuuman maidon kera. Yksi churrokin piti tietysti tällä reissulla syödä.

Yhdentoista jälkeen check-out ja ”Adidos, Jardin de Nivaria”. Hyvin meitä pidit! Muy bien!

Tuskin enää Teneriffalle matkaamme, ehkä joskus jollekin toiselle Kanariansaarelle, – ehkä, – joskus. Joka tapauksessa toivottavasti vielä moniin paikkoihin, – merenrannoille ulkomaille.

Reissuun lähtiessä ideana oli, että lähdetään etelän lämpöön kävelemään ja syömään, – molempia hyvin, kävelemään paljon, syömään aika kohtuullisesti. Ja tavoitteeseen päästiin. Ajankohta – tammikuu – meille vähän erikoinen, mutta sehän osoittautuikin nimenomaan Kanarian matkan ajankohdaksi aika hyväksi: lämmintä oli, hyvin vähän sadetta, eikä liikkumista lamauttavaa kuumuutta. Päivälämpötilat + 19–24 C.

Yhdistelmämatka oli – ainakin tällä kertaa ja näissä kohteissa – oikeinkin hyvä vaihtoehto: kolme yötä saaren isossa pääkaupungissa Santa Cruzissa + neljä yötä rantalomakohteessa Costa Adejessa. Riitti katseltavaa, ja käveltävää. Ja käsitys Costa Adejesta parani päivä päivältä. Oikein hyvä kohde se on.

Loma numeroina
0 museokäyntiä
0 hautausmaakäyntiä (2 ½ vakavasti otettua yritystä 😊 )
0 tutustumista uusiin ihmisiin
0 lähetettyä postikorttia
0 ”terveysongelmaa”
0 särkylääkettä
1000+ otettua kuvaa/räpsyä
muutama tunnistettu lintu (tiltaltti, peipponen, tuulihaukka)
1 vuohi vuorilla
1 maksullinen nähtävyys (rotkopatikka)
1 kauppahalli
1 El Corte Ingles
0 markkinat
5 (ainakin) kirkkoa
2 kellotornia
1 tovi iltamessussa
1 patikka vuoristossa
2 meressä uintia, altaassa joka päivä
0 jäätelöä
7 hyvin nukuttua yötä
yhteensä satoja euroja illallisiin
monia, monia hyviä ruokakokemuksia
aurinkoa päivettymiseen asti
yhteensä ostettuna 5 puseroa/paitaa (tuliaisia muksuillekin)
0 ruoka/viinituliaista kotiin
120 kilometriä kävelyä

Summa summarum: ei ihan tavallinen saldo meidän lomalla. Mutta silti ja ehkä siksikin oikein hyvä viikko.

Päällimmäisenä tuntuma, että on kävelty kaiket päivät (ja illatkin), syöty joka päivä aamuin illoin erinomaisesti, nautittu lämmöstä, luonnosta, kaupunkielämästä ja merestä.

Kuvat huomenna.
Ja niitä riittää ensi viikoksikin! 🙂 Ja kuvakansioihin.

Rotkopatikalla ja juhlaillallisella

Niitä näitä Reissut Teneriffa

Rannoilla kävellen ja syöden

Eilen tuli tieto, että (jo lokakuussa varattu) retki ”Teneriffan makuja ja maisemia” on peruttu. Ei siis sittenkään bussiretkelle saaren keskiosien maisemiin, ei viinitilavierailua, ei maaseutumarkkinoille menoa.

Mitäs tehtäis? Etsitäänkö päiväretki La Gomeran naapurisaarelle? – Mutta mehän on käyty ja patikoitu siellä monta päivää. 🙂 No löytyisikö retki Teidelle. Tulivuorta katsomaan? – Sielläkin on käyty. Kunnolla ei ehtisi kulkea…

Tovin etsittyämme patikkareittisovelluksesta löytyi, aika lähitienoolta, yksi kiehtovan oloinen vuoristopatikka, sen lähtöpisteeseen voitaisiin mennä vaikka taksilla. Sovellus näytti myös sään vuorilla: aamukymmeneltä sumua ja +8 C. Samaan aikaan toisaalla: merenrannassa paistoi aurinko täysin kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli +22 C. Lähdimme siis tänään kävelemään ”Paseo Maritimoa” vastakkaiseen suuntaan kuin eilen: Las Americas (ks. bannerikartta) tänään.

Mukavanhan se oli taas kulkea. Sää paras mahdollinen.

Americanos olikin oikein mukavan ja tyylikkään näköinen – ainakin siltä osin kun me näimme.

Siellä oli kyllä aika hiljaista. Lauantaihan on vaihtopäivä, joten sekin varmaan vaikutti. Ainakin meidän hotellin allasalueella oli tosi vähän väkeä tänään. Iltapäivällä tosin olikin jo pilvessä, joten ehkä sekin vaikutti. Toisaalta eivät pilvet ole muina päivinä juuri allaselämää viettäneihin näyttänyt vaikuttaneen.

Kauempaa katsellen meidän hotelli suunnilleen keskellä kuvaa. Siis yhtä ”aurinkorannikkoa” on koko tienoo.

Playa toisensa perään, ja koko ranta täynnä putiikkeja, ravintoloita, kaikkea. Tyylikästä ja vähemmän tyylikästä.

Ja meri! Ja aurinko! Surffareita katselimme pitkään.

Iltapäivällä Pehtoori vielä ”kylälle” ja minä mereen uimaan. Eipä riitä sanat kertomaan, kuinka hyvälle tuntui. Lempeät aallot, – mutta aallot kuitenkin. Suolainen vesi ja sen tuoksu.

Olimme varanneet ALKUillaksi pöydän Amalfi-ravintolaan, päivällä kävelimme ohi ja totesimme, että varmastikin ihan kelpo paikka. Oikein kukkamekko ylle ja aperitiivit oman hotellin allasbaarissa auringon hiljalleen laskiessa.

Lauantai- ja loppuloman fiilistä.

Käveltiin lämpimässä illassa, auringon jo laskiessa ravintolaan, ja ovella vähän pohdimme, että voitaisiinko vain livistää. Aikamoinen hulabaloo ovea ja meidän pöytäämme läheisessä 10 hengen pöydässä. Tuntui, että se täytti koko ravintolan. Varsin kantavaäänisiä britti-nuoria-aikuisia hallitsivat koko tilaa… Jäimme kuitenkin, tilasimme seabassia Möet-kastikkeessa ja hakea (kummeli-turskaa) scampien ja simpukoiden sekä ryppyperunoiden (papas arragudas) kera. Ruokahan oli todella hyvää, ja siitä nauttiessa em. seurue lähti ja koko tunnelma muuttui.

Siis voidaan suositella ko. paikkaa. Muy bien!

Huomenna taas uusiin maisemiin!

Niitä näitä Reissut Teneriffa

Rantaviivan tuntumassa

Hotellimme Jardines de Nivaria on iso. Ja tällaisessa hotellissa myös aamiaiset/brunssit ovat valtavia. Tai siis buffetit ovat. Tässäkin monitähtisessä hotellissa buffet on monessa huoneessa/salissa! Ja valtavan ravintolan parvekkeelle mahtui hyvin vielä, olimme taas varhaisimpia aamiaisella.

Me ja muut eläkeläiset: keski-ikä on aika lailla 65 v., enimmät hotelliasukkaat, joista osa näyttää olevan vakiasukkaita, ovat saksalaisia tai englantilaisia.

Taivas sininen ja ilma lämmin (aamukahdeksalta – 18 C) joten lähdetään patikalle. Teemana on, että kävellään nyt jonnekin. Ensimmäiseksi kohteeksi hautausmaa vuorijonon juurella.

Ja niinhän se reittimme menikin vähän ohi ja ylös. Costa Adejen reunoilta kiersimme takaisin rantaan ja sieltä La Caletaan ja sen ohi.

Heti lähdettyämme, ensimmäisen kilometrin aikana mietimme, että minkä ihmeen takia otimme ohuet hupparit mukaan! Aika äkkiä ne reppuun!

Kaunista ja ”turistia on Costa Adejen pohjoisosassa. Hyvä oli hiljaa tepastella. Koko kierrokseen meni neljä tuntia, josta melkein tunti istuttiin rantakahvilassa lounassmoothieilla ja lasillisilla, kilometrejäkin kertyi tusinan verran. Illansuussa vielä muutama lisää, joten liikunta hoideltu. Liian kuuma ei ollut, liekö lämpötila nousi yli 25 asteeseen, – joten oikein hyvä.

Iltapäivällä pari tuntia altaalla, huolimatta siitä, että pilvistyi. Pienet unosetkin onnistuin nauttimaan. Ja uimaan tietysti.

Illansuussa käytiin pieni kierros lähistöllä, mm. läheisessä ”ostarissa”, joka ei olekaan ihan tavallinen. Luxury on sekin: Plaza del Duque. Samat merkit kuin Rooman Via Condottilla tai Milanon Galleria Vittoria Emmanuelissa. Aika kalsea paikka. Noh, en tullut hankkineeksi Vuittonin Totea ”allaskassiksi” kuten ainakin kahdella ladyllä tänään näin. Barcleyn alennuspaitapusero sentään miellytti silmää ja sopi reissukassan rajoihin.

Eikä me sitten menty hotellimme ykkösravintolaan. Ei vaikka se on rotissöörikilpipaikka, ei vaikka se on Michelin-haarukalla merkitty. Tai ehkä juuri siksi ei menty: menuvaihtoehdot olivat noin 150 €/henkilö. Ei ollut edes kovin kova nälkä. 😄 Valitsimme siis hotellin buffet-ravintolan: 45 €. Mitenhän nyt kokemusta luonnehtisin. Mennään positiivisen kautta: siinä oli paljon hyvääkin.

Kuten maisemissa täällä!

Teneriffa

Maiseman vaihdos

[Iberostar Heritage Mencey. Voidaan suositella. Takana keskellä 3. krs. meidän huone.]

Tämä lomamme on Aurinkomatkojen yhdistelmämatka, mikä meidän tapauksessamme tarkoittaa sitä, että olimme (vain) kolme yötä Teneriffan pääkaupungissa Santa Cruzissa ja loppulomamme vietämmekin ”maaseudulla”.

Puolenpäivän aikaan jätimme erittäin hyväksi ja liki loisteliaaksi todetun Iberostar Menceyn ja lähdimme länteen. Kaltaisiamme yhdistelmälomalaisia ei tälle viikolle ehkä ollut muita kuin me, koska ensin jo maanantaina tullessamme saimme yksityiskuljetuksen lentokentältä Santa Cruziin ja tänäänkin saimme ihan oman kyydin Mersu-minibussiilla paikkakuntaa vaihtaessamme.

Matka (n. 70 km) paikoin tihkusateisessa säässä, etelärannikon motaria pitkin, kesti tasan tunnin. Nyt olemme Costa Adejessa (ks. bannerin kartta, siinä näkyy lännessä aurinkovarjon kohdalla.) Tähän kohteeseen päädyttiin, koska toiveena oli päästä merenrannalle ja patikkareittien äärelle. Valitsimme Costa Adejen, koska ajattelin/sain käsityksen, että tämä on aika pieni rantalomakohde, että on vähän maalaisidylliä ja että oltaisiin pois ihan massaturismin mestoilta. Noh, eihän nyt ihan niin mennyt! Hasta la vista tai elämä on tai miten se nyt menikään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamupäivällä Santa Cruz näytti uusia puoliaan

Tänään olimme melkein ensimmäisiä hotellin huikean aamiaissalongin monipuolisen, ah, niin hyvän tarjonnan äärellä.

Sen jälkeen meillä oli aamupäivä aikaa vielä Santa Cruzin rannoilla ja plazoilla, kaduilla ja Ramblasilla kulkemiseen. Ja mehän kuljettiin, kilometrikaupalla kuljettiin. Kaupungin itäpuolella ja satamassa käveltiin pitkään.

Kaikkinensa Santa Cruzissa kannatti viettää muutama päivä. Se on hyvä lomakohde. Pidän siitä samalla tavalla kuin esimerkiksi Madeiran Funchalista: siksi, että siellä on paikallisia, siellä on vuosisatojen kerrostumia, siellä on arkea, siellä kadunvarren kuppiloissa on enemmän paikallisia kuin turisteja (saksalaisia ja englantilaisia taitaa olla turisteistaeniten), siellä on kaunista (ja kamalaa) arkkitehtuuria, kulttuuria, lapsia matkalla kouluun, perheenäitejä ruokakaupoissa, ukkoja hallin kuppiloissa vaihtamassa kuulumisia, opiskelijoita aukioiden laidalla tai ratikassa. Kuvat kertonevat, mitä tarkoitan. Ja kuvia julkaisen paljon lisää, kunhan kotiudumme.

Sattuipa rantakadulla vastaan valtava leikkipuisto, jonne mielelläni olisin lastenlasten kanssa mennyt. Ja heti sen jälkeen tämä: tietysti siinä Emmiliini ja Eepi. 💕

Iltapäivällä Costa Adeje

Santa Cruzin jälkeen ja hieman väärien odotusteni jälkeen Costa Adeje aiheutti pienen kulttuurishokin. Varsinkin kun majoittauduttuamme hotelliimme, lähdimme rantaan (Playa de Fañabé kävelemään. Olinhan valinnut ja maksanut siitä, että hotelli on rannassa, että (tästä) parvekkeelta näkee edes pienen kaistaleen merta.

Mitään vastaavaa ei olla koskaan nähty. Ei Meksikon Cancunissa (2013), ei Thaimaan Hua Hinissä (1998), ei Italian Riminillä (1978), ei (Kreikan) Kolymbiassa (2018), ei edes Kanarian Lanzarotella (2017) – tai mitä näitä rantalomakohteita nyt on käytykään. Tosin näistä kaikista on vuosia/vuosikymmeniä aikaa. Rannassa on ehkä noin kolme kilometriä ravintoloita, putiikkeja, tilpehööripaikkoja, peliputiikkeja, erilaisia kuppiloita, teknomusiikkia, pelihalleja, rättikauppoja, matkamuistoputiikkeja. (Ei kuvia, mutta ehkä huomenna, tässä viikonloppuna käydään siellä toistamiseen, ja kuvailen.)

Mutta sitten siellä on myös meri, joka toisin kuin sääennuste oli uhkaillut, oli turkoosi ja se kimmelsi. Rannalla vuoroveden lasku, pienet aallot, suolainen tuoksu ja takana vuoristo, jossa polut odottavat kulkijoita.

Ja sitten kun nousimme rantakadulta vähän ylemmäs kylään, olikin näkymä liki sellainen kuin olimme toivoneetkin: isoja valkoisia, tyylikkäitäkin hotelleja, hoidettuja pihoja, leveitä puutarhakatuja, pittoreskeja putiikkeja. Helpottihan se.

Istahdimme samppanja (= cava) sangrialle ja heittäydyimme ihan lomamuudiin, rantalomailijoiksi, viikonlopunviettäjiksi. Liekö huomenna mihinkään patikalle viitsitäänkään? 😎

Kävin hotellille palattua tovin altailla ruskettumassa ja uimassa (en vielä meressä, mutta sekä lämpimässä makean veden altaassa että viileämmässä suolaveden altaassa). Onneahan se semmoinen.

Ja tänään, kun ollaan turistimaailmassa, ei tarvinnut odottaa liki nukkumaanmenoaikaan asti, että pääsisi syömään, vaan kävelimme kylälle La Nonna -ravintolaan (kiitos Internet, kiitos Tripadvisor) jo puoliseitsemäksi. Kyllä! Italialaista ruokaa Kanarian saaren turistikohteessa! Kyllä!

Ja jo matka sinne. Reilu kilometri ”meiltä”, ja maisema, miljöö, auringonlasku, – kaikki todistivat, että ei tämä ole ollenkaan huono kohde meillekään.

Reissut Teneriffa

Retkelle La Lagunaan

Eilinen ravintolakokemus ansaitsee tulla mainituksi tähän alkuun. Etéreo by Pedro Nel on muutaman korttelin päästä hotellistamme, silti sitä ei varmastikaan olisi löydetty ilman ystävän neuvoa.

Alkuun Jamón de bellota 100 % Iberico.
”Jamón Ibérico de Bellota on maailman paras ilmakuivattu kinkku. Tätä kinkkua saadaan iberiansioista, jotka ovat laiduntaneet vapaana tammenterhoja (bellota) ja muita luonnonantimia syöden. Tammenterhot tuovat Iberian kinkkuun hiuksenhienon pähkinäisen maun.”

Aamupäivällä olimme nähneet sitä myytävän Mercadossa: kilohinta on 187 €/kilo! Hyväähän se on! Tuo lautasellinen oli meille kahdelle, leivän kera hieno alkuruoka.

Pääruoaksi molemmille kotkakalaa (”Stone bass”), bataattia ja La Palman pippurikastiketta. Olipa lihaisaa kalaa, jos sokkona olisi pitänyt maistaa, olisin luullut liharuoaksi. Erinomaisesti valmistettua. Pidin hyvin paljon.

Ja jälkkäri! En edes tiedä mitä kaikkea siinä oli: makeaa, rapeaa, raikasta, marjaisaa… Kaunistakin! [kännykuva ei tee oikeutta.]

Ravintolan palvelu vähän ontui, viiniparit annoksille olivat vähän vaikeita saada, eikä sommelier juuri vakuuttanut, mutta ei me mitään huonojakaan lasillisia lopulta saatu.

Naapuripöytään tulleen naisoletetun parfyymi oli kyllä niin raskasta ja päällekäyvää, että viinien ja ruoan tuoksut olivat jäädä kokematta. Joku raja pitäisi olla tuoksujen suhauttelussa ennen ravintolaan tai mihinkään lähtemistä!

Kuitenkin, olipa mukava syödä hyvin, ja erilaisesti! Muy bien!

~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamulla mietimme, mihin ja mitä? Vuorille vai ratikka-ajelulle kohti San Cristobal de La Lagunaan vai pikku patikalle vuorille? Koskapa oli luvannut sadekuuroja erityisesti tänne ”alas”, siis rannikolle, päätimme lähteä La Lagunaan. (Ks. Kartta bannerikuvassa.)

Ratikalla matka korkealle vuorille eli 550 mpy korkeuteen kestää tasan puoli tuntia ja maksaa 1,30 €/henk: tulipahan matkalla nähtyä sekä Santa Cruzin että La Lagunan asutusta ja elämää enemmän kuin ihan vain (historiallisen) keskustan katuja tepastellessa.

La Laguna on Unescon maailmanperintökohde, joka oli Teneriffan pääkaupunki 1700-luvun alkupuolelle asti. Sen rakennuskanta on n.s mudéjar-arkkitehtuuria (mm. Sevilla taitaa olla samaa) ja lähes 400 kaupungin rakennuksista on peräisin 1500- 1700-luvulta. Ja katedraalia ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1511, eikä mennyt kuin 400 vuotta sen valmistumiseen.

Ensimmäiseksi kävimme siellä. Kirkon sisällä on sen pienoismalli, josta kirkon näkee kerralla.

Oli aika juuri tänään, kolmen vuoden jälkeen, sytyttää kynttilä.

Kirkosta toiseen ja kaduilla koko ruutukaava-alueen kadut ainakin kertaalleen käveltiin.. Kellotornin juurelle pysähdyimme espressolle, viesteilyä ja muistelua, ja sitten kapusimme torniin. Ja sade alkoi!!

Ja kun jäin vielä kellojen viereen kuvailemaan iso vaskikello löi puoliyksi! Kaukana ei ollut että tipahdin alas säikähdyksestä.

Sadekuurot kulkivat ohi, jatkoimme kulkemista, kuvailua. Kaupunki on hyvin kuvauksellinen.

Varmastikin tämänkin reissun jälkeen teen kotosalla nettikuva-albumin…

Siestan aikaan (kahden aikoihin) olimme takaisin hotellissa. Aika pienelle välipalalle sateen ropistellessa … Kuuro oli pian ohi.

Hotellin altaalla eikä altaassa ruuhkaa. Merivesialtaassa lämmin vesi, – niin hyvälle tuntui uida. Askeleita taas oli kertynyt, joten olipa vedessä virkistävää lillua ja uida.

Tällekin illalle on varaus ravintolaan. Espanjassahan on sellainen – meille ei niin kovin mieluisa – tapa, että illalliselle ravintolat avaavat ovensa vasta kahdeksalta! Rantalomakohteissa toki aiemminkin, mutta ”oikeissa” kaupungeissa useat vasta kahdeksalta.

On siis elettävä maassa maan tavalla.

Reissut Teneriffa

Santa Cruzin puutarhoissa, kaduilla ja kaupoissa

Päivän ohjelmaan olimme suunnitelleet puiston, kauppahallin, hautausmaan, El Corte Inglesin. Ja iltapäivälle ehkä lisää kävelyä joko vuorille hotellin takana tai sitten … jotain.

Hotellimme Iberostar Heritage Mencian aamiainen
Hyvin nukutun yön jälkeen olimme aamukahdeksalta hotellin aamiaisella: ihan juhlaahan se. Kaikkea mahdollista tarjolla. Vain kaurapuuro puuttui, mutta Pehtoorikin pärjäsi ilman. Emme edes munakkaita paistattaneet ja cavatkin jäivät nauttimatta, mutta hedelmiä, hedelmiä, ja proteiineja (jamon iberico ja vähän juustoja etc.). Ja parasta: oikein hyvin tarkeni jo aamusta istua puutarhan puolella, nauttia linnunlaulusta ja vihreän tuoksusta.

Ensin Parque Garcia Sanabria
– Santa Cruzin suurin (?) puisto on hotellimme Iberostar Heritage Mencian vieressä, ”etupihalla”. Eilen jo käveltiin puiston läpi pariinkin kertaan, tänään tutustuimme siihen kunnolla. Kiertelimme ison puiston ristiin rastiin, ja ihailimme palmuja, kukkia, arkadeja, patsaita, polkuja. Lempeä sää ja leppoisa tunnelma, vain paikallisia koiran ulkoiluttajia oli liikkeellä. Ja puiden siimeksessä puiston reunan nurmikentällä aasialaisia voimistelemassa.

Sitten Mercado
Ja se ei olekaan mikään yhden käytävän kauppahalli: kahdessa kerroksessa on ´kaikkea´. Opiskelimme kaloista ja äyriäisistä, ihmettelimme vihannesten valikoimia, määrää, kauneutta, lihatiskien monipuolisuutta ja leppoisaa tunnelmaa, enimmäkseen paikallisia asiakkaina.

Turhan varhaista oli brunssin nautittuamme ryhtyä lounastamaan pienissä kalaravintoloissa tai edes istahtaa johonkin hallin kuppiloista espressolle. Teimme sen sitten myöhemmin jonkin pienen puiston reunan caffessa.

Mercadon jälkeen vuorossa hautausmaa (Cemeterio de San Rafael). Etsittiin ja etsittiin, ja lopulta löydettiinkin: kiinni. Korkeiden valkoisten muurien yli ei nähty vilaustakaan siitä. 🙁

El Corte Ingles
Sehän on klassikko – jos vain Espanjassa sellainen sattuu samalla paikkakunnalla olemaan niin kyllähän siellä on päästävä käymään. Lastenvaateosasto ja ”Herkku” tietysti ne tärkeimmät osastot, mutta eipä sitten kuitenkaan niistä mitään. Mutta – täysin poikkeuksellisesti – kävimme yhdessä vaateostoksilla. Sellaistahan me ei juuri harrasteta, hyvin harvoin olen ollut Pehtoorin mukana makutuomarina, mutta niinpä vain tänään kävi. Minulle neule, kaksi vyötä ja huulipuna, Pehtoorille kevyt ”kevättakki” tai pusakka ja pikeepaita. Ihan shoppailuksi meni homma.

Siestan aikaan yhden jälkeen tepastelimme hotellille huilaamaan. Lounastamaan ei ruvettu, hotellin puutarhaloungessa kävimme ”yhillä” ja päätimme että lähdetään vielä toiselle kävelykierrokselle kaupungin nähtävyyksillä. Lähdettiin ja päivän kävelykilometrit ylittivät lopulta 17 km.

Auditorio
Auditorio de Tenerife ”Adán Martín” on oopperatalo, jonka suunnitteli arkkitehti Santiago Calatrava, ja se rakennettiin vuosituhannen vaihteessa. Jotain Sydneyn oopperatalon häivähdystä siinä näen. Ohjelmassa näytti olevan paljon konsertteja, maailmantähtiäkin.

Parque Maritimo Cesar Manrique
on auditorion lähellä, merenrannalla oleva maauimala ja vesipuisto, jonka on suunnitellut Cesar Manrique. Sama mies joka on ”luonut” Lanzaroten arkkitehtuurin ja jonka museoidussa kodissa kävimme 2017. Hänen kädenjälkensä näkyy kyllä tässä Teneriffan maritimossakin. Suurin osa altaista oli näin off-seasonin aikaan vedettömänä, mutta suurin allas oli käytössä ja muutama auringonpalvoja sen reunalla iltapäivän lämmössä (+22 C tänään) näytti olevan.

Palmetum – kaiken maailman palmut

Vähän kaupungin keskustan ulkopuolella on kasvitieteellinen puutarha Palmetum, jossa on lähes 500 palmua kaikkialta maailmasta. Monen hehtaarin alue on kukkulalla (ent. kaatopaikka) ja sieltä on hienot näköalat merelle.

Siisti, ainakin tänään hyvin rauhallinen puisto, jossa riitti ”patikoitavaa” ja kuvattavaa! Pehtoori, kotipihamme mestaripuutarhuri oli tietysti täpinöissään.

Illansuussa hotellille, suihkuttelua, Pehtoorilla surffailua, minulla kuvasaaliin purkua ja tätä postausta.

Ja nyt illalliselle. Saatiin rotissööri-ystäväpariskunnalta (E & A) muutamia vinkkejä hyvistä ravintoloista ja tein jo viimeviikolla varauksen sinne. Saapa nähdä. Onneksi se on tuossa vieressä ja nälkä on vähintäänkin kohtuullinen.

[Jos jaksan, liittelen illan päälle lisää kuvia… Tälle päivälle muistikortilla 280, joista valita. ]

Niitä näitä Teneriffa

Teneriffan talvessa

Olemme Kanarialla. Ollaan oltu jo koko ilta, juuri palasimme syömästä ja kello on paikallista aikaa melkein kymmenen (Suomen aikaa puoliyö.)

Lähdimme aamuneljältä kotoa, tuskin mitään nukuttuamme. Ja olimme tasan neljältä Teneriffan Santa Cruzin hotellissamme: tasan 12 tuntia Suomen kotoa hotelliin. Lento lähti tunnin myöhässä ja turbulenssit Atlantille tullessa aikamoisia (tuuli kuulemma 38 m/s), muuten kaikki sujui hyvin.

Teneriffalle tultiin, mutta jo lentokentällä katsoin, että sittenkin Kilpisjärvelle! Että Saanako se siinä!

Kun saimme kohtuullisen tovin odoteltuamme laukut: minä ensimmäisenä, Pehtoori reilun parinkymmenen minuutin jälkeen viimeisenä, oli meitä odottamassa kyyti Teneriffan eteläiseltä Sofia Reinan lentokentältä kohti Santa Cruzin kaupunkia (bannerikuvan kartassa oikeasta reunasta löytyy). Matka on noin 60 km, ja alle tunnissa olimme perillä. Hotelli on aikas hieno! Iberostar Heritage.

Tähän mennessä hotellissa kaikki muu paitsi nettiyhteys ovat olleet priimaa. Mm. äsken hotellin Papa Negra ravintolan ruoka ja tarjoilu! Tulette näkemään kuvia.

Mutta siis, tultuamme… Pikaisesti vähän freesailua kylppärissä, ja sitten kohti merta, kohti kaupungin puistoja, ulos.

Kaupungin satamassa oli menossa tämän purjealuksen matkaan saattaminen, laulut raikui, soittokunta paikalla…

Sen verran olimme lennolla onnistuneet torkkumaan, että hyvin jaksettiin muutama tunti tepastella tuulisessa 20-asteen lämmössä. Sellaiset 55 astetta lämpimämpää kuin toissaviikolla mökillä. 🙂

Täällähän on nyt talvi: juuri tämän kylmemmäksi päivät eivät täällä kai mene. Aamuisin voi (varsinkin vuorilla ja sisämaassa) olla viileämpää. Ei haittaa. Kunhan voidaan olla ulkona ja liikkua.

Olemme kaupungin suurimman, ehkä upeimman puiston reunalla (mm. otsikkokuvan kello on siellä). Palannen asiaan.

Kuvia ja juttua lisää, kunhan reissaaja saa vähän nukutuksi ja kaikki ATK-asiat kondikseen. Viikko on edessä, mikä tuntuu hyvälle. Buenos Noches …

Niitä näitä

Reissuun lähdössä

Nyt on pakattu! Hyvä niin, sillä huomenna aamuneljältä on lähtö reissuun.

Tämän vuoden matka päätettiin poikkeuksellisesti tehdä heti tammikuussa. Viime vuosina ulkomaan reissut ovat olleet (useimmiten) toukokuussa tai loka-marraskuussa.

Tästä reissusta taitaa muutenkin tulla vähän erilainen kuin meillä yleensä. Ei ole kovinkaan paljon suunnitelmia etukäteen, ei ohjelmaa, ei ohjattuja patikkareissuja, ei mitään Olympian kokopäiväistä ryhmämatkailua historian ja kulttuurin kehdoissa ja kaupungeissa, ei auton vuokrausta, ei ”must-to-see” nähtävyyksiä. Kunhan lähdetään lämpimään, ei kylläkään mihinkään helteeseen, ei uima-altaiden reunoille ruskettumaan, ei kaukolentoja, ei valtamerten ylityksiä.

Mutta lähdetään tuttuun kohteeseen. Ei kuitenkaan Madeiralle, joka oli kyllä pitkään vaihtoehto numero yksi, muttaku: me on oltu siellä jo kolmesti, ja ennen kaikkea lennot sinne olivat niin huonosti: olisi pitänyt olla ainakin joko palatessa tai mennessä Helsingissä yötä. No way, sellaista ei haluttu.

Ajatuksena ja aikeena, toiveena ja tavoitteena on, että kävellään päivät, ehkä maastossa, ehkä vuorilla, ehkä vain kaupungeissa ja kylissä. Iltaisin käydään syömässä hyvin, aamuisin hotellin altaalla uimassa. Kunhan kuleksitaan, liikutaan ja syödään hyvin.

Vaikka ei Madeira, vaikka ei Italia, niin tuttu paikka silti: minä olen käynyt siellä jo viisivuotiaana, yhdessä oltiin helmikuussa 2012 [aika hyvä kuvakansio siitä Tema-matkojen patikkareissusta on täällä].

Aamusella lennetään Helsinkiin ja yhdeksältä lähtee kone Kanarialle, – jos kaikki menee hyvin, huomenna ollaan tähän aikaan jo illastamassa Teneriffalla. Läppäri ja kamera ovat mukana ja pyrin postailemaan päivittäin, joten tervetuloa blogireissulle mukaan!

[Kuvat vielä eilisiä helmiäispilviä.]

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Juran viinit ja reseptejä

Eilisen jälkeen vielä täydennystä.

Juran viinialue ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu. Sieltä tulevia viinejä on Alkossa tällä hetkellä myynnissä yhteensä 11: yksi punaviini, muutama valkoviini ja loput kuohuviinejä (cremant de Jura). Cremantit ovat hyviä, jolleivät erinomaisia. Muut aika tuntemattomia meille. Nyt on tutustuttu.

Yli kolme vuosikymmentä kokoontunut viinikerhomme ei ole aiemmin Juraan tutustunut. Mutta nyt on: ”Jura on nyt hanskassa” todettiin eilisen illan päätteeksi.

Sen lisäksi, että viinit olivat – sanoisinko, hieman erikoisia – ne olivat aika tyyriitä. Kuusi pullollista tasan 200 euroa. Toisaalta kun sen jakaa yhdeksällä, ei maistellut viinit maksaneet per maistelija kuin kahden ravintolassa nautitun viinilasillisen verran. Tässä on yksi tämän ”kerhotoiminnan” hyvä puoli: yhteishankinnalla päästään maistelemaan monia eri viinejä. Kalliitakin viinejä ja pullollisesta riittää yhdeksälle maisteluannos ja sitten vielä ruoalle viiniä.

Ja jostain syystä eiliseltä jäi aika paljon viinejä pullojen pohjalle: illan viinin pisteytysten keskiarvo (bonuksia ja likööriä ei pisteytetty) oli 7- ! Siitä on aikaa, kun noin alhaisia arvosanoja on jaettu. Mutta yksikään viini ei ollut juomakelvoton, ei paha. Mutta olen aika vakuuttunut siitä, ettei meistä kukaan noista yhtäkään erikseen tilaile ulkomailta.

Paikallinen (tai ainakin sen tapainen) ruoka auttoi. Jos olisi pisteytetty ruoan yhteydessä, olisivat pisteet varmaan olleet korkeammat.

Otsikkokuvassa on punaisten ykkönen ja kakkonen, joka oli illan kallein viini ja sen saama pistemäärä oli 5½! Se on luomu, vege, biodynaaminen, mikä näkyy sameutena, vähän kuin mansikkamehu. Tämä viini oli niitä harvoja, joita kaadeltiin jo eilen ”sylkykuppiin”. SILTI: hyvä oli maistaa ja oppia.

Niin paljon porukkamme ei Juran viineille lämmennyt, että vaikka kerroin , että helmikuussa Juran vuoristomaisemissa on Ranskan suurimmat viinifestarit, ei kannatusta yhteiselle viinimatkalle tullut. Viinilehden artikkelissa on paljon tietoa noista festivaaleista sekä Juran viineistä: tässä linkki artikkeliin. Jos viinikulttuuri kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea.

Ja sitten siitä ruoasta. Tässä vielä menu.

Keiton ohje on suoraan Valion sivulta. Koska Juran vuoristomaisemissa savustetut ruoat ovat tavallisia ja suosittuja nimenomaan paikallisten viinien kanssa, lisäsin keittoon savuporolastuja, ja oheen noita leipäsiä. Pääruokana oli ”tietysti” Lyonin kanaa. Taas tuli todettua, että on eri asia tehdä ruokaa kahdelle tai yhdeksälle. Pitäisi uskaltaa rohkeammin maustaa… Yritän muistaa.

Ja sitten se kirsikkapannari. Clafoutis! Tällä kertaa muokkailin aiempaa, ties mistä, poimimaani ohjetta. Ja kyllä nyt tuli parasta. VOL. 3 on ”oma”.

Kirsikka-clafoutis vol. 3

tölkki hapankirsikoita (Stollenwerk) (tai tuoreita kirsikoita)
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
1 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta
2 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokokidesokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk. 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Valuta tölkkikirsikat (tai poista tuoreista kivet).

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, vehnäjauhot, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.

Ota kourallinen kirsikoita erilleen koristelua odottamaan. Laita loput marjat vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen ripottele loput kirsikat päälle ja koristele tomusokerilla ja kermavaahdolla. Myös tarjolle kermavaahtoa.

JOS jostain saat tonkapapuja, niin niiden raastetta kermavaahdon, creme fraichen ja (vanilja)sokerin kanssa vaahdoksi. Makupari kirsikoiden (ja vielä kirsikkaliköörin) kanssa on kyllä hyvä. Ainakin minun makuuni erinomainen. Varsinkin kun tonkapapuihin liittyy lämmin muisto.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä hienoja helmiäispilviä! [Instagram-sivullani lisää kuvia]