On tunnustettava, että minulla on jo yhdenlainen joulukalenteri olemassa. Se on pöytäkoneen näytöllä aamuisin aukeava joulukuusikuva, ja sen myötä näytöllä alkaa lumisade (My Christmas Tree on sen nimi). Se näyttää myös päivät, joita jouluun on: nyt niitä on enää 49.

Ja jouluun liittyy myös se, että jo pari viikkoa sitten jostain internetin syövereistä (neulesivustoilta) silmiini sattui neulottu (joulu)kranssi. Hankin langat ja ajattelin tekeväni mökille neulotun vihreän palmikkoneulekranssin. Ja voisin väittää, että viime vuosina noin 30 kirjoneulevillapaitaa ja about 30 villasukat neulottuani, saatikka edellisten vuosikymmenten monet, monet neuleet (myös palmikkoneuletta) takanani, osaan kutoa mutta olihan tämän aloitus melkoista äpöstämistä! Aloitin, purin, alotin, purin kunnes lopulta annoin periksi ja istuin kudin kädessä tietokoneen näytön äärelle ja voilà! Puolessa tunnissa ymmärsin, mitä ohjeen merkit tarkoittivat ja kaksikin kranssia tuli nopeasti valmiiksi. (Ohje ja video täällä)

Tykkään näistä. Sillä seurauksella, että tänään kävin etsimässä lisää ko. lankaa (Drops Snow) ajatuksena tehdä mökille kaksi syvänpunaista kranssia. Siellä ne voisivat olla vaikka ympärivuotisia … Pyörälenkillä oli pari muutakin kohdetta ja sitten kohti Ruskon Puuiloa. Eihän siellä ollut oikeaa väriä, joten kohti Lyöttyä! Ei sielläkään. Kaupan pyöräparkissa oli otettava puhelin ja Google esiin: mistä löytyy oikea lanka? – Kärkkäinen! Minähän olen jo vuosikymmenen Kärkkäistä boikotoinut, mutta niin vain tänään sinne poljin! Mitäpä sitä ei harrastuksen ja mökin viihtyisyyden vuoksi tekisi! – Siellä oli punaista lankaa, mutta se ei ollut sellaista punaista (burgundin?), jota kaipasin, joten luovutin ja ostin vihreää ja valkoista. Ne menevät mökillä ympärivuotisena.

Mutta onneksi kilometrejä pyörän mittariin kertyi. Onhan se koetettava liikkumistakin harrastaa, kilometrejä kartutettava. Kamerakin on ollut taas mukana.

Merikosken voimalaitoksen patoluukut ovat olleet monta viikkoa avoinna, ja tulvavesi on tehnyt Ainolan puistosta uudella tavalla viehättävän, – ainakin kuvauksellisen.

Liikkumisen ilo (välttämättömyys?) mielessä eilenkin keksin itselleni kohteen, mihin pyöräillä (hitonmoisessa pohjoistuulessa kotimatka!!). Olin lukenut, että Kempeleessä, jonne aika usein pyöräilen Robert´s Coffeen jääkahvit mielessäni, on Wanillan Kirppis, jossa on myös vintagea!

Olen kerran aiemminkin yrittänyt löytää tämän, – silloin ilman karttapalvelua, mutta nyt karttasovelluksen avulla koetin löytää perille. Normisti kotoa Kempeleen keskustaan (jonka tyvessä ko. kirppari on) matkaa kertyy tasan 20 km. Eilen meni 23 km ennen kuin olin perillä. Eräskin sivutie tuli ajeltua! Kirppari oli siisti, -ja valtava. Mutta vintage? – Okei, löysin yhden kauniin vanhan Karhulan lasin ruskea pullon (7 €). Noh, hyvä kirja koko puolensataa kilometriä, ei paljoakaan rahankulua, joten ehkä sittenkin win-win.

2 Comments

  1. Kauniit kranssit! Pitäisi ehkä etsiä ohjeet ja yrittää?! käsitöitä juuri ja juuri pystyn tekemään.
    Olen aina ihaillut reipasta liikuntaasi. Minä olen sellainen laiskan pulskea, mutta muutaman viimesen vuoden aikana saanut nostettua kuntoa itselle mieleiselle tasolle. Nyt on kaksi ja puoli kuukautta tuhonnt sen saavutuksen.
    Nyt yritän vain saada henkeä, hengittää ja pärjätä epätietoisuuden kanssa ”mikä minua vaivaa”.

    Mukavaa loppusyksyä/ alkavaa talvea!

    1. Huomenta, Anneli!

      Kranssin ilmainen ohje ja video löytyvät osoitteesta:
      https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=9457&cid=11
      Laitoin linkin nyt myös postaukseen.

      Epätietoisuus on pahasta, – minun mielestäni jo se voi ylläpitää tautia. Tai ainakin olla yksi este toipumisen tiellä.

      Kiitos viestistäsi, ja toivottelen hyvää talven odottelua sinne etelään. Ja ennen kaikkea paranemista ja kuntoilun pariin pääsyä pikaisesti.

Jokainen kommentti on ilo!