Elämä kulkee filminauhana silmien edessä .. joskushan käy niin. Tänään vähän sellainen päivä. Ehkä paremminkin sellainen ”työura kulkee käsien ja silmien kautta mappeihin ja roskiin”.
Tänään on ollut Aapeli-päivä, mutta siitä huolimatta aloittelin jo aamupäivällä (pojan ja papan leikkiessä autoilla 🙂 ) mappien perkausopetaation, ja nimenomaan aloin homman työmapeista. Siksikin kun – paitsi että kouluun pääsemiseksi oli koottava jonkinlainen CV – on koulutuksesta (läpi)pääsemiseksi tehtävä uskottava ja realistinen liiketoimintasuunnitelma kaikkine tykötarpeineen, – siis liitteeksi myös ajantasainen ja kohdennettu CV. Ei muuta kuin penkomaan omia tekemisiä vuosikymmenien varrelta…
Mietin paperipinoja ja mapillisia poispakatessani ja toisaalta huolella takaisin hyllyyn laittaessani, että mitkä ovat ne kriteerit, joilla jotain pois heitän ja joilla säilytän.
Mitä varten päätin vieläkin säilyttää ne kolme mapillista (sanoma)lehtileikkeitä, joissa on joko oma artikkelini tai artikkeli minusta tai tekemisestäni. Ketä varten niitä säilön? – Entä samoin kolme mapillista esitelmiä (yliopiston ulkopuolella pidettyjä, ei siis varsinaisia luentoja), joita olen maakunnissa pitkin Suomenniemeä rampannut pitämässä. Itseäni varten? Että voin vielä palata juttuihin (joista oikeasti osasta tunnen melkein myötähäpeää itseäni kohtaan!) vai kuvittelenko tosiaan niistä jotain vielä hyötyväni? Hyötyväni paperisista, vaikka viimeisen 20 vuoden ajalta kaikki on myös digitaalisena tallessa, siis miksi vielä mappeina varaston hyllylle?
Vai säästänkö niitä perillisiä varten, vaikka tasan tarkkaan tiedän, ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa äidin Lahdessa tai Kuusamossa pitämät esitelmät tai Kalevan alakertaan kirjoitetut monet, monet ”historiapläjäykset” kuten he minun historian popularisoijan tuotoksiani nimittävät.
Miksi panin vieläkin hyllyyn mapillisen materiaalia, jota olen kerännyt ”Vegetarismin historia Suomessa” -(tiede)artikkeliin, joka oli yhden opiskelijani kanssa tarkoitus tehdä. Irtolaisia koskevat kaksi mapillista lähteitä ja tutkimuksia sen sijaan lähti kaatskarille. Ja vastaavia ”linjattomia” päätöksiä tein vaikka kuinka paljon.
Historiantutkijana tietysti kiinnostaa, millä perusteella ihmiset omia arkistojaan kokoavat. Mitä tutkijat työnsä vaiheista ja tuloksista itsellään säästävät? Perusteellisimman tutkijan arkiston, jonka on olen koskaan nähnyt on J. Juhani Kortesalmen tutkmusarkisto, jonka hän on ainakin osaksi luovuttanut Oulun maakunta-arkistoon (nyk. Kansallisarkiston Oulun toimipiste). Siinä arkistossa on suunnilleen kaikki arkisto- ja haastattelureissuilla käytettyjen bussimatkojen ja lounaiden kuititkin!
Kuka säilyttää kaikkea vanhaa? Nimenomaan vanhoja papereita? Miksi? Ketä varten? Kiinnostaisi.
Valokuvia varmasti säilyttävät kaikki, mutta kirjeenvaihtoa? Päiväkirjoja? Työmappeja?
















































