Päivä on ollut hyvinkin erilainen kuin lukukauden aloitusmaanantait joskus ennen.
Kyllä tänäkin aamuna ajelin kahdeksan pintaan kohti yliopistoa, ja parkkeerasin auton kampuksen parkkiin. Mutta sitten ulos. Pakkasta – 12 C, ihan tyven, maisema mitä kaunein. Kasvitieteellisen pyramidit Romeo ja Julia kauniita aamun sinisessä hetkessä. Kiertelin koko kampuksen. Ja kuinka nautinkaan! Maanantaina aamulla ulkona kuvailemassa. Noin vain.
Yliopiston kirjasto ”Tiedon valo” on kaunis. Pimeässä talviaamussa varsinkin.
Linnanmaalta ajelin kaupunkiin, ja torinrantaan. Oli otettava kuvia teemalla ”Valakia talavikaupunki”. Paistinkääntäjien kapitulin ohjelmalehtiseen ja muuhun tiedottamiseen tarvitaan kuvia.
Kiertelin ja kaartelin, koko aamupäivä meni ulkoillessa ja kuvaillessa. Olipa kyllä kummallinen turisti olo. Ihanalle tuntui.
Ja sitten iltapäivän nettiyhteyden korjausyrityksessä yksin ja Telia-Soneran puhelintuen kanssa. Ja ongelmaa ei löydetty. Ei tuntunut ihanalle se. Oikeasti kyllä ahdisti, kun netti hidasteli, yhteys katkeili, kuvien laataaminen em. materiaalien painattamiseksi ei onnistunut, … vähän kiirekin, kun näillä asioilla jo on. Ja sitten yhtäkkiä, tsädääm! Kaikki kunnossa. Ei ajatustakaan, mikä auttoi. Pääasia, että nyt taas pelittää. Nettiaddiktioni on taas
Illansuussa sitten työkokous ja sen jälkeen kapituli-illallisen koemaisto voutineuvoston toimesta. Enkä tietenkään saa kertoa, mitä on tulossa.
PS. Eilisen postauksen jatkoa sitten huomenna. Ja eilisen postauksen lopussa on nyt onnistuneesti liitetty se arvontavideokin!
Juuri kun tänään on blogin 10-vuotissynttäriarvonnan päivä, juhlakuukauden ”huipennus”, niin netti pätkii… Tämmöistä tämä intternetissä päiväkirjanpito on!
Ihan ensiksi kiitos kaikille kommentoineille, blogissani myötäeläneille, siitä mielipiteensä kertoneille, siitä pitäneille, sen jatkoa toivoneille… ja kaikille taustallakin seuranneille.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 57 henkilöä, mikä on ennätysmäärä ikinä tämän blogin 10-vuotisessa historiassa. Paljon (16) oli sellaisia, jotka minut tuntee, joskin luulen, että blogin vakiseuraajissa taitaa olla paljon enemmänkin tuttuja, olisitte kyllä voineet vastailla… 😉 . Kyselyyn vastanneista kommenttinsa blogiin ja siten osallistumisen arvontaan jätti 17 henkeä: Toini, Pena, Katri, Jarin, Sini, Annu, MS, Kati, Tarjuliini, Anneli, Tanja, Satu, Anneriina, AK, Laura, Salli ja Terhi. MOnet teistä myös kommentoivat, antoivat palautetta, korjausehdotuksia, mistä kiitän lämpimästi. Olen aina ollut sitä mieltä että palaute on tärkeää, vain reflektoimalla, suhtauttamalla tekemisiään ympäröivään maailmaan, lukijakuntaan, läheisiin, opiskelijoihin, kollegoihin, oppii ja lopettaa paikallaan junnaamisen.
Kyselyn tuloksia olen tässä analysoinut: sellainenhan oli ”entisessä elämässäni” ihan työtehtävänikin… Tutkiskella tilastoja ja tehdä niistä tulkintoja. Tämänkertaisen kyselyn dataa on seuraavat tiedot:
vain 10 % seuraajista (tai siis vastaamaan rohjenneista?) on miehiä, puolet kaikista on Pohjois-Suomesta, ikärakenne oli vähintäänkin oletettava: alle kolmekymppisiä on opiskelijoideni jäätyä pois lukijakunnasta, on vain muutamia. Minulle ilahduttava tieto oli, että suunnilleen puolet kyselyyn vastanneista on suositellut blogiani ystävilleen. Annan itseni tulkita, että suosittelijalla on ollut iloa, hyötyä tai mukavaa ajankulua tämän parissa, jotta sana on lähtenyt kiertämään. Kiitos näistä!
Odotettava tulos oli se, että noin neljännes lopettaa blogin seuraamisen jos se muuttuu päivittäisestä viikottaiseksi. Ja yllättävää se, että neljä olisi kiinnostunut kuvahaasteen paluusta. Hmmm…
Melkein kolmannes vastanneista ei koskaan, ei koskaan! ole kommentoinut täällä. Olisitte vain rohjenneet, enhän minä tai ei kukaan blogin lukijoista ole kohdellut kaltoin ketään kuka on kommentoinut. Olen ennenkin sanonut, että minä ja blogini olemme saaneet olla rauhassa netissä riukkuvista rienaajista, kurjista kommentoijista. Sekin on ollut yksi syy, että olen jatkanut tätä kaikki nämä vuodet. Ja toisaalta se, että kuitenkin aina ollut jokunen kommentoija, ettei ole mennyt ihan vaan bittiavaruuteen nämä julkiset höpinäni.
Sitten kyselyn ”Muuta”- laatikkoon tulleet vastaukset. Ne ovat ihan tavattoman tärkeitä minulle, joka kuitenkin haluan tietää Tuulestatemmattua-blogin vahvuuksista ja heikkouksista. Vain palautteen kautta voi pysyä tasolla ja/tai kehittyä siitä.
Tässä vastaukset, anonyymit sellaiset.
Ilolla katselen sitä, että blogin monipuolisuudesta on tykätty. Sillä eihän minusta muuhun ole. En ole yhden asian, aatteen, ajatuksen ihminen. Päiväni ja elämäni on monenlaista! Onneksi. Siksi myös Tuulestatemmattua on sellaista; sekametelisoppahan se on! Ihan toisin kuin yhdessäkään ”blogin pitämisen 10 kultaista sääntöä” -ohjekirjassa mainitaan. Ei voi mitään. 😉
Pikkuisen on itsellä parin viime vuoden aikana ollut sellainen olo, jotta ihanko liikaa kuvia tänne tungen (no taloudellisesti tarkastellen kylläkin liikaa, sillä tallennustilan kustannukset alkavat (yli 16 000 kuvan kanssa) olla melkoiset, mutta moni mainitsee niistä pitävänsä. Hyvä niin.
Ja sitten kaikki ne jotka kommentoivat kyselyn alle! Kiitos ihan mahdottoman paljon teille kaikille. Palautetta ja kannustusta tarvitaan, toki minäkin. Blogin kehittämisestä ja jatkamisesta tulevalla viikolla. Tämä ei siis suinkaan ole viimeinen postaus, ehei!
Kaikkien nimellä tai nimimerkillä kommentoiden kesken oli sitten tänään arvonta.
Meidän blinipäivällisen jälkeen jo liki ammattimaisesti hommaansa suhtautuva pojanpoika valitsi arpalippujen joukosta yhden! Ja voittaja on
Onneksi olkoon, minulla on vähän muistikuva, että olet kerran ennenkin voittanut Tuulestatemmatun arpajaisissa? Joka tapauksessa, ilmoitatko minulle yhteystietosi, niin postittelen palkinnon sinulle.
Elämää blogin ulkopuolella? – Toki. Tänäänkin. Ja huomennakin. Ja huomenna blogissakin, palaan tähän päivään vielä, jos tämä nettiyhteys vain toimisi!!!
Nyt on taas se aika vuodesta kun lehdet ja nettipalstat pursuavat laihduttamiseen ja uuden uljaan elämän kannustamiseen liittyviä artikkeleita, vinkkejä, varoituksia ja viinin ja viinan vierotuskamppanjoita. Mutta älkää huoliko: ”Ei huolta”, kuten Apsulla on tapana sanoa vähän jokaiseen asiaan. Vanhassa (tiedossa) vara parempi.
Oulun Lehti kirjoitti jo vuonna 1884 artikkelin, jonka otsikko oli: ”Raswan synnystä ja häwiämisestä ihmisruumiista”:
Kun iloitsemme nähdessämme lasten pyöreitä poskia, kun ihmettelemme naisten kauniita ruumiinmuotoja, ei meidän silmäämme silloin miellytä lihasten pyöreys, vaan näiden lihaksien ja nahan välillä makaava rasva, joka täyttää ne nurkat ja pyöristää ne särmät, jotka kauhistuttavat meitä laihojen ihmisten kasvoissa.
Rasva vain pyöristää kauniisti.
Ja jos sinulla on ongelma, etteivät särmäsi ole pyöristyneet, niin tässä täsmähoito! Eta – Tragol – Bonbon! Ei tarvita suklaata, portviiniä, juustoja tai jätskiä että ”ruumiinpaino lisääntyy 4 – 12 kilolla muutamassa viikossa!” Ja samalla saadaan ”hermovoimaa ja verta”!!
Vaikka ”rasva [on] useille elimille, kuten munuaisille, silmäterälle, rinnan rauhasille, välttämätön täyteaine” tein tänään kuitenkin salaattisafkaa.
Oliskohan tämä vähän sukua kreetalaiselle palikari-salaatille. Siellä loppiaissalaatilla on liki ekumeeninen tai maailmanrauhaa lisäävä merkitys: koko luomakuntaa yhdistänyt seremoniallinen psarokukiá-salaatti sisältää paljon papuja ja siemeniä, tässä minun versiossani on vain pinjansiemeniä edustamassa sitä osaa juhlasalaatista. Ja huom. pinjansiementen paahtamisessa ei sitten fuskata.
Loppiaissalaatti
Revi kulhoon erilaisia salaatteja (rucola, jäävuorisalaatti, tammenlehvä). Siivuta sekaan kiwi-hedelmiä, muserra joukkoon mozzarella-juustoa, lisää tomaattilohkoja tai kurkkuviipaleita ja revi lopuksi sekaan ohuita parman- tai serranokinkun siivuja. Lisää lopuksi basilikan lehtiä sekä paahdettuja pinjansiemeniä ja kaada kastikkeeksi kylmäpuristettua oliiviöljyä ja hieman balsamicoa.
Minulla ei ollut kinkkua, eikä paljon juustoakaan, joten rasvan kerryttäminen oli sitten taattava punaviinillä ja toki meillä oli tämän kanssa tarjouspaistista ja jääkaapin laarin pohjalta kerätyistä kasviksista yms, yms. tehtyä lihapataa… 😉 Sitä tulikin jätti-iso kattilallinen, onpahan moneen arkipäivään soosi valmiina pakkasessa. Ja tuosta salaatista vielä: kylläpä oli kiiwi hyvää pippurisen lihapadan ohessa. Kelpo salaatti.
Nyt kun – vielä kesken oleva – Lukijakysely 2018 ihan selvästi näyttää, että aika iso osa seuraajista on joko satunnaisia ja / tai aika vastikään tulleita, niin rohkenenpa linkittää vanhaan postaukseeni. Kun kerran on loppiainen. Miksikähän meillä tänään on pyhäpäivä? Täällä on asiaan muutama selitys.
Huomenna en lähdekään aamuvarhain tarpomaan Koskelantietä eestaas, vaan lähden ensin autolla jonnekin, jossa on edessä ja takana tilaa, ja siitä sitten kävelemään ja kuvailemaan! Huomenna näkyy aurinko! Vähän viilenee, mutta hyvä vaan.
Ja huomenna illansuussa on lukijakyselyn arvonta sen jälkeen kun olemme pikkuperheen kanssa ensin nauttineet blineistä (lisää hermovoimaa!). Siis osallistu nyt! Kommentteja saa edelleen lähettää kyselyn kautta nimettömänä ja sähköpostilla suoraan… Tähän astisista jo kaunis kiitos!
Lunta alkaa olla aika lailla riittävästi, voisi antaa pimeään eteläänkin tästä jo osan. Pehtoori on kolaillut pitkin päivää, ja taas pihalla on jokunen sentti puhdasta, valkeaa pehmeää lunta. Kaunistahan se on.
Olin aamulla jo kamera kaulassa lähdössä lenkille, mutta jätin sittenkin kotiin. Parempi niin, sauvakävely oli nyt tarpeen ja pyryssä, tuiskussa en olisi jaksanut puolipimeässä keskittyäkään. Siis oikea, topakka tepastelu ilman mitään kuvailukävelyjä.
Puolelta päivin varsin perusteellinen kauppareissu, mutta muutoin kotona. Ja kuinka se on tuntunutkaan hyvälle. Tiedättehän ne IKEAn mainokset, joissa luodaan sellainen (ruotsalaiselta kuulostava 😉 ) idyllinen kuva kotona olon mukavuudesta. Juuri sellainen fiilis on tänään ollut. Huolimatta siitä, että on ollut kotitöiden monitahoista touhuamista koko päivän, on ollut ihan tavattoman leppoisaa olla kotosalla.
Nyt olen kyllä pöyristynyt, eikä ole mitään kukkahattutäteilyä, vaan ihan inhimillistä, humaania, välittävää tuohtumista.
Jo ennen joulua kuulin radiosta, että nyt on tullut joku ihmeen ”Rosvoradio”, jota voi kuunnella radioplayn kautta. Ohjelmassa haastatellaan ”tosimiehiä, ammattilaisia”, jotka kertovat rikollisesta elämästään. Miksi? Opiksi muille, roolimalliksi? Muistatteko Kouluradion? Onko sitä enää?
Ja vielä älyttömämpi, mielestäni täysin epäeettinen ja arvoton on telkkariin tuleva ohjelma, vai pitäisikö sanoa formaatti: ”Nelonen hakee osallistujia ohjelmaan, jossa toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset tekevät keskenään lapsia.” En muista milloin viimeksi olen kirjoittanut jonkun adressi alle. Nyt kirjoitin syvästi paheksuen tuollaisen ohjelman tekoa. Ensitreffit alttarilla on mielestäni ihan eri kategoriassa, siinä aikuiset ihmiset vastaavat omasta elämästään, ja sepä on heidän juttunsa, mutta tämä uus! Ei ymmärrä minun pieni sydän tämmöstä, ei millään.
Postauksen kuvitus on minun ”tutkielma joulutulppaanin lähdöstä” maanantailta. Ostin tänään uusia, valkoisia. On jo tulppaanien aika.
Ja on kutomisen aika. Ei niin, että minä ihan välttämättä tarvitsisin uutta pipoa (mitä nyt se uusi untuvatakki ja piakkoin tulevat uudet rillit vähän vaativat), mutta ajattelin, että jos minulla olisi kudin, niin lukisin muutenkin kuin juuri ennen nukkumaanmenoa ja katselisin telkkaria joskus sen sijaan, että illat nökötän tällä koneella. Siis tietskarin äärestä takkatulen ja telkkkarin ääreen useammin. Ostin siis ihania uusia lankojakin tänään.
Ja ostin muutakin. Ostin meille loman! Nyt on levollisempi olo, tässä onkin monta kuukautta oltu ilman yhtäkään matkavarausta. Nyt on.
PS. äsken blogin ”dashboard” näytti tältä (huom. oikea alareuna: 10 000 kommenttia tuli iltapäivällä täyteen! Mainio ajoitus, Pasi!
Kommenteissa ja kävijämäärissä onkin ollut nyt mukavan vilkasta. Ihan juhlaviikko on menossa. Ja arvontaankin on jo monia osallistujia ilmoittautunut. Aikaa on vielä sunnuntai-iltaan asti. Kyselyynkin on osallistunut jo puolensataa blogissa kävijää, hyvä, hyvä! 🙂
Nyt on sellainen harvinainen tilaisuus, että minä olen kertakaikkiaan kyllästynyt kokkaamaan. Tai ainakin kokkaamaan monta monituista tuntia päivässä jotain enemmän tai vähemmän juhlaruokaa. Jo pari päivää ennen joulua se alkoi, ja leipien ja laatikoiden tekoa en siihen edes laske, mutta toscakakut ja Tuomaksen päivän brunssit jo kuuluvat siihen kyllä.
Ja sitten jo aatonaattona kun tyär oli kotona, kolme joulun pyhää, vielä välipäivinäkin noista edellisistä tavallista hienompia rääppiä eikä mitään mikrolämmityksiä tai ”sotke-kaikki-mahdollinen-lasagne-levyjen- väliin-ja-kehu-hyväksi -pöperöitä. Sitten ystäville juhlaillallinen ja pikkuperheen vielä uudenvuoden aattona. Ihan vaatimattomuuttani voin sanoa, että meillä on syöty pari viikkoa ihan hyvin, ja lähes kaikkina päivinä päivinä erilaista ja alusta asti itse tehtynä, eturuokineen ja jälkkäreinee ainakin pyhinä. Niinpä eilen ja tänään jotain tosi simppeliä: tee salaatti ja paista broilerfileet tai silppua kaikki kasvispussien pohjilta, ryöppää ja paista oliiviöljyssä, sekoita joukkoon smetanan jämät ja raastetut juustonkannikat.
Mutta muutama uusi ruoka joka oli joulun tienoolla meillä, vaativat tulla mainituksi. Ensinnäkin lehtikaalisipsit. Joo, tiedetään, että tämä voimaruoka/superfood on trendiherkku parin vuoden takaa, jolloin minäkin ystävien luona Helsingissä niitä eka kertaa maistoin, mutta enpä ole kertaakaan aiemmin itse tehnyt, vaikka jo parina kesänä on komeat lehtikaalipuskat omassa yrttipenkissä kasvaneet. Ja näistä tykkäsivät kyllä kotiväki ja ystävät! Enkä nyt tiedä onko nopeampaa ja helpompaa pikkuherkkua. No mikro popcornit? – Eipä niitä ole kyllä meillä ainakaan kymmenen vuoteen tehty. Mutta näitä tehdään vielä monesti.
Lehtikaalisipsit
Huuhtele lehtikaalin lehdet ja poista lehdistä puiseva varsiosa. Leikkaa lehdet suupaloiksi. Levitä lehtikaalit pellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle öljy ja sekoittele niin, että öljy leviää tasaisesti kaikkialle. … Kypsennä 150-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Varo polttamasta sipsejä.
Jouluaaton pöytään minulle oli systeri esittänyt toiveen ”Tee joku hieno jälkkäri”. No niinhän sitten piti kehitellä ”hillaa kolmella tavalla”. Tehän tiedätte että ravintoloissa ruokien nimet ja se pipirtely miten annoksen kootaan vaikuttavat myös makuun: siksi Hillaa kolmella tavalla. Ja vielä hillaparfait! Kuva (ylikontrastinen kylläkin) on tuolla.
Kaikki oheistarpeisto oli tarpeen tämän simppelin herkun saamiseksi tasolle ”hieno”. Ananaskirsikan alla on ”sipaisu” suklaamönjää. Se on uusi löytö ja siis suoraan purkista. Suklaata kondensoidusta maidosta. Ihan täyttä kaloria koko purkki. Mutta aika hyvää, sopisi varmasti täytekakun väliin tai vaikka muffinsien täytteeksi tai jos teki sellaisia suklaa-croissanteja kuin ulkomailla on aamiaispöydissä, joita meidän Juniori syö yleensä ihan turhan paljon.
Hillaparfait
5 annosta
3 munankeltuaista 2 rkl sokeria 2 ½ dl kuohukermaa 150 g lakkahilloa 5 cl lakkalikööriä
Sekoita keltuaiset ja sokeri kulhossa. Pane kulho vesihauteeseen ja lämmitä. Vatkaa taikinaa kunnes lämpötila kohoaa 50 asteeseen. Kun taikina alkaa saostua, ota kulho pois vesihauteesta, mutta jatka vatkaamista. Vatkaa, kunnes taikina on hieman jäähtynyt ja sen koostumus on hieno ja tasainen.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää varovasti munataikinan joukkoon lakkahillo, likööri ja vatkattu kerma. Täytä annosvuoat taikinalla ja pane pakkaseen. Käytä vuokia ennen tarjoilua lämpimässä vedessä, silloin parfait irtoaa helpoiten. Koristele hedelmillä ja marjoilla.
Parfaitin alle ”peiliksi” keittelin Lapin jängän kastikkeesta ohuen kiisselin. Ja sitten päälle tuoreita pakastemarjoja. Kolmen hillan…
Hillan makuun kun oli päästy, niin sitä oli myös uudenvuoden aaton jälkkärissä. Älkääkö nyt vaan kysykö, mitä noissa on! Kermaa, rahkaa, piparimuruja, paahdettuja manterilastuja, (niitä oli myös tuossa parfaitissa ja että ne on hyviä!) ja … vaniljasokeria ja — ei voi muistaa.
Sitten on vielä mainittava yhdestä joulupöydän jutusta. Liina! Minullahan tahtoo olla aika usein liinakriisi meidän ison ruokapöydän, tai tarkemmin ottaen useammankin ruokapöydän kanssa. Mutta nyt on viinikerhon synttärit ja jouluntienoo nautittu uudesta liinasta ihan ilman kriisin häivääkään.
Valkoinen, tekstillä (joululaulun sanat in english) ja oksakuviolla keskellä. Ja se on kerniä! Luulisi, ettei tällainen kattamisfriikki jouluna mitään keinokankaita pöytäänsä laita, mutta kyllä vaan laittoi, ja oli ihan erinomaisen tyytyväinen ostokseen, jonka jollain Jäälin reissulla tein. Siellä (melkein Kiimingin keskustassa) on Whitehouse. Kiimingin Valkoisesta talosta olen kertonut ennenkin ja siellä näitä ihania ranskalaisia (?) kankaita on. Koko pitkän pöydän liina maksoi 78 euroa. Ja on kätevä. Edes Apsu ei tarvitse muovitablettia juhlapöydässä, eikä viininmaisteluillassa tarvitse sydän syrjällään kaadella viiniä vaikka pöydässä onkin valkoinen liina. Ei muuta kuin pyyhkäisee ja kaikki on taas hienoa.
Nyt en vähään aikaan edes puhu tai kirjoita herkuista ja päivällisistä! Saattaa hyvinkin vierähtää viikonloppuun ennen kuin tämä kylläytyminen on ohi. 😉
Vuosi on alkanut kaikenmoisella kuvaukseen liittyvillä jutuilla. Ja uuden opettelulla. Ja päätöksellä osallistua haasteisiin ja asettaa itselleni haasteen.
Kun mökillä sain vihdoinkin tehtyä valmiiksi kuvakirjan Apsusta, joka oli ollut tarkoitus tehdä pojan ekasta vuodesta, mutta vitkutteluni ja kuvamäärän kasvaessa tuhansiin, valinta ja työstäminen kävivät aina vaan työläämmiksi, joten aina jäi kesken. Noh, 48-sivuinen kirja, jossa on 250 kuvaa Apsun kahdesta ja puolesta ensimmäisestä vuodesta, tuli siis lopulta valmiiksi, ja Miniä sekä vanhempansa saivat sellaisen joululahjaksi. Joten nyt voin ryhtyä puuhaamaan paria muuta kirjaa. Oma portfolio sekä kirjana että nettisivulle pitäisi saada aikaseksi. Ja samalla päivittää tai oikeastaan rakentaa Muistikuva-sivu oikeaksi ”myyntisivuksi”.
Tänään olen käyttänyt ison osan päivästä Paistinkääntäjien Puhemiesneuvoston tilaaman kuvaprojektin aloittamiseen (muistatteko lasin särkyminen tarjousta tehdessä). Vähän samanlainen projekti se on kuin Lasaretille syyspuolella tekemäni paketti, ja sinnehän tulee nyt kevätpuolella projektin viimeinen kolmannes tehtäväksi.
Jo eilen, vuoden vaihduttua, päätin sitten vihdoin ottaa käyttöön piirtopöydän, jollaisen hankin jo VAT-opintojen alkumetreillä. Kaikki kun sitä koulussa kehuivat, käytön pitäisi auttaa ”partiellirevenneeseen” olkapäähäni ja olla kaikinpuolin hyvä, mm. nopeuttaa ja tarkentaa kuvankäsittelyhommia Olen pari kertaa aiemminkin aloittanut tuolla pöydällä (se on siis hiiren sijaan käytettävä), mutta kun alku on kovin hankalaa. Niin se on ollut muillakin, mutta minä olen aina ”kiireessä” tms. syystä jättänyt opettelun myöhemmäksi. NYT en anna periksi, vaikka totta puhuen koko käsivarsi on pienessä krampissa tässä opetteluvaiheessa.
Sitten olen päättänyt (ei mikään uudenvuodenlupaus vaan päätös), että opettelen kaksi uutta asiaa kuvaamisesta, valonkäytöstä, kuvankäsittelystä, tms. joka kuukausi. Siis kahden viikon välein pitäisi joku uusi tekniikka olla kokeiltavana ja opittavana. Joskos vaikka 15. ja kuun viimeinen päivä olisivat ne, jolloin jotain tulosta pitäisi olla. Siis olen laittanut itselleni läksyjä.
Sitten, lähdin FB:ssä mukaan kahteenkin kuvahaasteeseen. Toissa ja viime vuonna osallistuin (mm.) viikkokuvahaasteeseen, jonka vetäjänä oli Amerikan serkkuni. Ja osin sen ja koulun viikkohaasteen innoittamana aloitin täällä blogissakin kuvahaasteeseen, joka eli ja voi aika hyvin meidän pienellä porukalla reilun puoli vuotta. Kuvat kommentteineen ovat vieläkin täällä KLIKS. Myös koulun viikkohaastekuvia on kuvasivultollani.
Ja viime vuotisen Vilmaajat 2 -ryhmään lähettämäni viikkohaastekuvat, joista vakilukijat ovat jo osan nähneetkin, ovat täällä. Vilmaajat kakkosessa oli kuukausikuvahaastekin (ehkä laitan joku päivä siitä vähän juttua).
Nyt alkaneessa Vilmaajat 3 -haasteessa on viikkohaaste ja kuukausihaaste. Tämän eka viikon aiheena on ”Osa kokonaisuutta”. No kuinka ollakkaan eilen lenkillä sitten keksin tuon vuosilukujutun. Ja kävin lenkkimatkan varrelta kaupasta ostamassa sinisiä tuikkuja. Nyt pitäisi sitten vielä päättää, että laitanko tuon sinisäväyisen vai tämän lämpimämmän?
Uusi vuosi, ja Tuulestatemmattua-blogin 10 vuotta on takana.
Loppiaisena 2008 julkaisin ensimmäiset postaukset (joissa oli koko edellisen syksyn jutut kerralla). Ja sen jälkeen ja ne mukaanlukien olen kirjoittanut (ja kuvannut) 3736 artikkelia. Kommentteja (joista suunnilleen puolet omiani) on 9968. Jos näihin lisätään viime kevään liki kuukauden kestäneen pakomatkan aikana tulleet kommentit, niin kommentteja on yhteensä yl 10 000!
Kävijöitä on vuoden 2009 helmikuussa käynnistetyn laskurin mukaan noin 922 000! Jos tähän lisätään laskurin ulkopuolelle jäänyt vuosi ja kevään katkoksen aikana toisaalla syntyneet käynnit, on miljoonan raja mennyt rikki!
Kymmenen vuotta, 10 000 kommenttia, miljoona kävijää, lähes 4000 postausta, tuhansia tunteja bloggailua, noin 16 000 kuvaa, pitkälti yli 2 000 euroa (pelkästään) blogin julkaisuun, tilastointiin, kilpailujen palkintoihin, teemojen ostoon ja wordpress-konsultaatioon liittyviä kuluja …
Nyt on korkea aika miettiä, kannattaako tämä? Miksi minä tätä teen? Käytän aikaa ja rahaa moiseen? Onko tässä mitään mieltä? Kun kävijäluvut ovat menneenä vuonna monista yrityksistä huolimatta laskeneet, toisin loppuvuosi on ollut parempi… eikö olisi hyvä aika palata pitämään päiväkirjaa ihan itsekseen, paperille, julkaista satunnaisesti ja entistä enemmän kuvia FB:ssa ja Instassa ja valokuvaajien monilla foorumeilla. Joka ilta olisi tunti, kaksi enemmän aikaa katsella telkkaria, kuvailla, lukea, surffailla, kirjoittaa, ryhtyä kirjoittamaan lehtiin, leipoa, nukkua, kutoa.
Olen harkinnut myös siirtyväni johonkin blogiyhteisön alle (ks. esim. Kodin Kuvalehti, Anna tai Lifestyle), mikä merkitsisi, että saisin bloggaamisesta ehkä vähän rahaa, eikä se ainakaan maksaisi satasia vuodessa. Olisi kyllä muutettava ”konseptia”, oltava vähemmän henkilökohtainen, mutta toisaalta jutuille (ja kuville) markkinat laajenisivat. Silloin olisi varmasti palattava omiin päiväkirjoihin, ja ehkä en halua ryhtyä markkinoimaan yhtään mitään… Ja silloin en voisi kirjoittaa ihan mitä sattuu, tai siis, en sitä, mitä haluan.
Olen harkinnut, että palaisin alkupisteeseen tämän kanssa: kirjoittaisin vaikka kerran viikossa tänne. Joskus reseptejä, joskus matkakertomuksia, joskus parhaita kuvia, viinisuosituksia kerran vuodessa, historian pieniä anekdootteja tai kuulumisia töistä, opiskeluista, perhe-elämästä. Joulukuussa voisin tehdä blogiin kalenterin, en kuitenkaan erillistä, sillä tämän vuotinen oli minulle suuren suuri pettymys: blogin 10-vuotisjuhlan kunniaksihan ostin Joulukalenterit.fi -palvelusta aika laajalle kävijäkunnalle käyntioikeuden, mutta kävijöiden määrä jäi todella vähäksi. Tyär kertoi – kun huonoa menestystä häneltä, digimarkkinoinnin ammattilaiselta – kyselin, että kännyversio oli kuulemma toiminut huonosti, mikä saattoi olla yksi syy … 🙁 Mutta ei se kyllä minusta kokonaan selitä huonoa menestystä. Liian pitkiä juttuja? Liian tavallisia? Noh, ei ainakaan sellaista enää.
Olen harkinnut, että teen Muistikuviin liittyvän blogin. Siis, että julkaisen periaatteessa vain kuvia, ehkä lyhyin päiväkirjamaisin saatesanoin. Siten kuin monet kurssikaverit ja muut oikeat valokuvauksen ammattilaiset tekevät.
Paljon olen siis harkinnut, ja sen myötä olen taas tarkastellut tilastointia: se ei kerro, kuka käy ja milloinkin, mutta kertoo se kuitenkin monia asioita.
PÄIVITTÄISET KESKIARVOT
KÄVIMÄÄRÄT
Tilastot kertovat esimerkiksi myös sen, mitkä artikkelit ovat saaneet eniten huomiota, ja nimenomaan mitä ilmeisimmin satunnaisilta kävijöiltä ja googlettamalla tietoa hakeneilta: ”kaikkien aikojen” tilastoissa yli 7000 käyntiä Rex-kakku -sivulla ja Erikoisten etunimien harrastuksestani on lukenut yli 5000 ( 2500 + 1000) kävijää.
Kuukausittainen tilasto kertoo enemmänkin siitä, mitä vakkarilukijat ovat eniten lukeneet. Joulukuun tilasto näyttää tältä (alla). Jouluviinipostausta markkinoin FB:n kautta ja sähköpostillakin ja Juniori teki Alkossakin tiettäväksi harrastelijan kommentit jouluviineistä. 679 kävijää + päivittäinen ”normaali” kävijävirta. Siis noin 1000 lukijaa sille postaukselle, mikä puoltaisi, että voisin kyllä ryhtyä tyrkyttämään viini- ja ruokajuttuja myös laajemmille foorumeille.
Osana blogin ”juhlaviikkoja on joulukalenterin ja joulumusiikkiarvonnan lisäksi uusi kysely ja sen yhteydessä arvonta.
Edellinen lukijakysely on jo muutaman vuoden takaa, joten nyt jos koskaan on aika kysellä teidän lukijoiden mielipiteitä. … Kommentointi suoraan kyselyn tai postauksen alle tai vaikka sähköpostilla olisi ihan mahdottoman ilahduttavaa, mutta osallistukaapa hyvät blogiystävät ainakin klikkailemalla vastauksia alla olevaan kyselyyn.
Vastailla voit täysin anonyymisti, mutta jos haluat osallistua kyselyn myötä myös arvontaan, niin laita blogin kommentteihin maininta osallistumisestasi.
Fiskarsin veitsisetti ja sakset Arabian Muumimukit Marimekon keittiöpyyhkeet Marimekon kukkarot ja Orionin tuotteita
Olen taas kerännyt nuo tuohon kamppanjaan tarvittavat viisi leimaa ja nyt laitan tämän kamppanjapalkinnon eteenpäin jakoon. Siis osallistu arvontaan vastaamalla kyselyyn ja kommentoimalla alle vaikka vain ilmoittamalla ”mukana” tai mieluusti kertomalla jotain, mikä liittyy blogiini.
Kommentointiaikaa on sunnuntai-iltaan 7.1.2018 klo 17 asti. Silloin suoritamme arvonnan kaikkien kommentoiden kesken.
PS. Jos joku ehti vastata ennen klo 19.30 (ma 1.1.2018), niin pliis, voitko klikkailla uudelleen. Oli pieni tekninen häiriö, eivätkä vastaukset tallentuneet.. )
Tuntuu ihan kummalliselle olla täällä, kaupungissa, kun vuosi vaihtuu. Viimeiset kymmenen vuotta lukuunottamatta vuorotteluvapaavuoteni uutta vuotta 2012, jolloin tähtäsimme pohjoiseen loppiaiseksi ( koska osa BOsta + naantalilaiset), olemme olleet Hangasojalla.
Täällä paukkuu koko ajan. Apsulla meinasi itku tulla kun illansuussa lähtivät perinteiseltä perhepäivälliseltä, jatkuva pauke pelotti, semminkin kun mitään ei näkynyt.
Oikeastaan päivällinen oli kyllä tavallista parempi: lehtikaalisipsejä, kampasimpukoita, scampeja, tonnikalaa, graavilohta, majoneesikastiketta, korvasienimuhennosta,,.. ja kaikkea hyvää. Sapuskan ohessa chattailimme Helsinkiin tyttärelle ja poikaystävälleen. Juniori toi tullessaan samppanjan, joka ei ole tässä lavastetussa kuvassa…
Kuitenkin juuri tämän kuvan myötä toivottelen kaikille Tuulestatemmattua-blogin ystäville ja vieraille kaikkea hyvää ensi vuodelle. Elämän iloa ja paljon valoa! Pysykäähän blogin liepeillä. 😉
Uskon ja toivon että seuraavana vuodenvaihteena voin lähettää terveiset revontulten alta ja hiljaisen Hangasojan rannalta.
Meillä on tänään (siis lauantaina) ollut juhlat. Ystävät kylässä.
Ystävillä on nyt elämässään surua ja sairautta, murhetta ja melankoliaa, joten oli hyvä nähdä ja tarjota vähän iloa ja herkkuja, ja pieni hetki irti murheista. Tosin ”terapiaksihan se meni” totesivat ystävät lähtiessään. Siinä se humahti seitsemän tuntia ruokapöydässä… Ja kyllä me aika syvissä vesissä kävimme, ehkä se auttoi, oli hyväksi .. .. Ja minä hiljaa mielessäni ihan itsekseni vietin tutkintokaronkkaa, ehkä tämä oli valmistujaisjuhlaksi juuri sopiva…
Joten menu ja juomat itsekkäästi minulle mieluiset, ja toki kuuden hengen pieni karonkkaväkemme nautti niistä… Oikeastaan ihan samoja ruokia kuin meillä oli jouluna perheen kanssa. Nyt vaan kolmen päivän joulupäivällisiltä parhaat palat yhdellä illallisella.
Ei mikään kevyt iltapala, mutta annoskoot olivat kuitenkin aika pieniä. Vähän sellaista fine dining -meininkiä yrittelin. Ja juomat myös minun makuuni, muut eivät kärsineet… 😉 Lupailen tässä reseptejä piakkoin … tuo hillaa kolmella tavalla sisältää hilla parfaitin… suosittelen.
Ei mikään kevyt iltapala, mutta annoskoot olivat kuitenkin aika pieniä. Vähän sellaista fine dining -meininkiä yrittelin. Ja juomat myös minun makuuni, muut eivät kärsineet… 😉 Lupailen tässä reseptejä piakkoin … tuo hillaa kolmella tavalla sisältää hilla parfaitin… suosittelen.