Onhan tästä ollut aiemminkin puhetta. Mutta tänään olin jo lähellä ennätystä. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, tai edes suunnilleen?
Kaikki sujui hyvin hukkaamatta yhtään mitään aina aamiaisen viime hetkiin asti. Siis kävin suihkussa, pesin tukan, siirryin pyjamasta kylpytakin kautta kotikamppeisiin. Ja kaikki löytyivät: samppoo, hoitoaine, kosteusvoiteet, dödö, vaatteet, aamiaistarpeet, jopa vitamiinit ja glukosamiini. So far, so good. Vielä kaupunkivermeet ja jonkinmoista renovointia kasvoille ja edelleen liki kaikki tarpeeellinen löytyi, paikoiltaan kuten pitääkin.
Sitten alan tehdä lähtöä kaupunkiin. Ihan ensimmäisenä etsittävä resepti, jonka mukaan ajattelin huomenna kokata: siis, että mitä spesiaalia on kaupasta hankittava. Jaahas, mitä se olikaan kun aioin tehdä? Jotain kalaa, aika tavallista mutta kastike oli se juttu… Etsin parista kalaruokakeittokirjasta, googletan, käyn tiedostojani eri hakusanoilla läpi. Eikä löydy. Okei, teen siis kalaa pannulla ja kuorrutan panko-jauhoilla, ja jotain oheen kun kerran spesiaalireseptiä ei löydy.
Seuraavaksi, missä ja mikä oli se parsalle suositeltu viini, josta luin … luin mistä? Viinilehdestä, jostain nettipostauksesta, Alkon sivuilta, vai oliko sittenkin joku FB:ssä suositellut jotain? Tovin surffailtuani päätin, että ostan sitä, mikä Alkossa sattuu eteen ja vaikuttaa sopivalta.
Ja sitten: se sähköposti, jossa oli sovittu mahdollisesta objektiivin vaihtokaupasta. Missä se on?
Näitä hakiessa tulee yksi kysely ensi viikon paistinkääntäjätapaamisesta: ”onko-se-ja-se-tulossa? Voisinko tarkistaa hänen sähköpostiosoitteensa, jota tarvittaisiin .– eikös minulla ole pääsy osoitetietokantaan?” – Toki on, pikku hetki. Ja sitten alan etsiä salasanaa siihen tietokantaan. Eikä mene yhtään kauempaa kuin varttitunti, että saan sen palautetuksi, mutta löytyi.
No sitten, vihdoin, olen jo eteisessä liki kaikki valmiina: kauppakassi, käsilaukku ja lompakko tallessa. Ja mihinhän eilen sitten laitoinkaan autonavaimen? Milloin ja mihin ajoin viimeksi, mikä takki päällä? Ja sitten kun piti sitä objektiivia käydä näyttämässä Digitarvikkeessa, niin missä linssisuojus on? – EI oo todellista, että se on TAAS hukassa. Onneksi on kuitenkin kello, ”vihkimykset”, hanskat, kännykkä ja kotiavaimet mukana… Autonavainkin löytyy juuri sieltä, missä sen kuuluukin olla: tuulikaapin pienessä korissa, mutta mokoma oli piiloutunut heijastimien etc. alle.
Tässä vaiheessa päädyn vastaamaan vielä tyttären whatsappiin ja sitten samalla tsekkaan Instagramin. Ja Facebookin ja sähköpostin. Vastaankin yhteen viestiin. Tykkään monesta kuvasta. Ja vielä yksi viesti.
Ja sitten! Siis vihdoin kaupunkiin: siellä ehdin (omasta mielestäni) hukata hanskat, kauppalapun ja unohtaa muutaman muun asian. Vaateostoksillekin olin – taas – aikonut mennä, ja – taas – jätin menemättä. Kun hanskat ja kauppalappu olivat löytyneet ja lappuun kirjatut hankinnnat oli suoritettu, laskeuduin Oulun uudehkoon, uljaaseen parkkiluolastoon, Kivisydämeen. Tiesin, mistä kohtaa olin noussut ylös, eli tiesin suunnilleen, millä käytävällä autoni oli, mutta kun … olinko sittenkin parkkeerannut lähelle Digitarviketta vai ehkä Pekuria? Tai sittenkin Torin lähelle? Kolmen painavan kassin kanssa seisoin hissin ulostulossa ja – olin hukannut autoni!
Tiesittekö, että Kivisydämen info-pisteen lähellä olevan hissin vieressä on digitaalinen näyttö, johon voi syöttää oman autonsa rekkarin (sikäli kuin sen muistaa, ja hah! se onkin siinä parkkilipukkeessa!! Kuinka nerokasta!) ja näytölle tulee kartta, jossa on oman menopelisi sijainti merkitty. Kyllä on teknologiakaupunki Oulussa kätevää vaikka on hieman ”hukkaileva”.
En edes viitsi kertoa, mitä kaikkea ehdin vielä päivän mittaan kotona kadottaa: mies oli kuitenkin tallessa. Ruoka houkuttaa saman pöydän ääreen ilman isompia etsimisiä. 😀
Eikä tämä ole ollut edes kaikkein, ei läheskään, hävöksissä olevin päivä.
