Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Elämä on juhla!

Iltaan on tultu, viikonloppu vietetty. Nyt se on ohi.

Vielä tänään koko poppoo istuimme yhdessä ruokapöydässä – seuraavan kerran samalla kokoonpanolla toukokuun toisella viikolla. Siitäkin puhuttiin, tänäänkin. Nythän reissuun lähtöön on vähemmän kuin seitsemän viikkoa.

Myöhäisen lounaan jälkeen tyär vei poikaystävänsä (tästä minua askarruttaneesta termiasiasta keskustelimme eilen, kysyin asiasta nuorilta, ja poikaystävä on oikea valinta 😉 ) lentokentälle, ja palasi itse tänne takaisin. Tyär on tulevan viikon kotikotona. Onhan mukava juttu! Mutta poikaystävänsä, josta voisin vastedes käyttää Apsun antamaa nimeä ”Pappikki”, joutui lähtemään takaisin Helsinkiin ja huomenna duuniin. Juurikin sinne Alma Mediaan, josta tyär on nyt irtisanoutunut, – mistä olen erinomaisen helpottunut. Pääsykokeisiin voi lukea Oulussakin.

Eilinen oli erilainen ilta ikinä. Kuten Juniori Instassa kirjoitti: ”A bit different ”Two men champagne club” -evening today. @veskuyks cooks at our parents place and of course I have chosen the wines.” Ja hyvin oli poika valinnut.

Liki kellon ympäri oli meillä vieraileva kokki, vietimme aikaa Festassa, välillä nuoret pelasivat Trivial Pursuitia, kuuntelimme minua kovasti miellyttänyttä soulia, maistelimme samppanjaa, juttelimme tulevasta ja menneestä ja söimme. Maistelimme punaviiniä, juttelimme ja söimme.

Ensimmäinen eturuoka oli ihan mielettömän hyvää, eikä mikään sen jälkeenkään jäänyt vaille ihastusta. Vierailevan master cheffin ruoanlaittoa oli mielenkiintoista seurata: kovin erilaista kuin minulla. Koskaan en jaksaisi tehdä niin perusteellisesti ja kauan … eikä minulla ole taitoa, eikä tarvikkeita ja vempaimia (jotka V. toi mukanaan. Mm. Sous vide -sirkulaattori!) Pikkuisen oli eri levelillä kokkaaminen kuin minun karitsankyljysten paisto voissa pannulla ja hetkeksi uuniin. 😉

Klikkaamalla kuvat suurenevat …

 

Tänään sitten aika myöhään nukkumista, eilisen siivoilua, lenkille, minun vuoroni kokata. Kevyt myöhäinen lounas: sinihomejuusto-amuset, kasvislasagne ja lemon posset, ja lopuksi korvapuusteja ja kahvia. Viikonloppu on kulunut hyvin, nauttien ja nopeasti. Kuin eri maailmassa.

Mitä minä huomenna teen?

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlaviikonlopun tietokilpailu

Tämä viikonloppu on juhlaviikonloppu. Monin tavoin.

Parhaillaan (la klo 15) meidän Festassa, ”kakkoskeittiössä”, on kokki, joka valmistelee neljän ruokalajin juhlapäivällistä apunaan meidän Juniori. Festassa ovat myös tyär ja poikaystävänsä.

Eilen juhlaviikonloppu alkoi, kun olimme vain perheen kesken ruokapöydässä ja vihdoin sain pitää tietokilpailun, joka liittyi matkaan.

Varasin tammikuussa matkan, enkä vain itselleni ja Pehtoorille, vaan koko perheelle (= Juniori perheineen ja tyär + P.). Juttuhan on niin, että päätin lopulta, etten vietä valmistujaisia, enkä myöskään tasavuosijuhlia. Isot juhlat menevät vähän ”hukkaan”. Niissä ei ehdi kenenkään kanssa kuitenkaan jutella, kohdata, ja puheita en todellakaan halua. Vähän mietin sellaistakin kuin olivat läksärini töistä. Kutsuin työkaverit meille nyyttäreille. Kaikki toivat jotain syötävää ja olimme kimpassa. Se oli hyvä ilta, eikä pönötystä.

Niinpä vuoden alussa päätin, että lähden synttäriviikolla reissuun, ja haluan rakkaat sinne mukaan. Kyselin, ovatko halukkaita lähtemään, pääsevätkö töiden, koulun ja kaiken muun puolesta viikoksi jonnekin tuntemattomaan, jonne heidät ”vien”. Vähän laajennettu versio Pehtoorin elokuun kuuskymppisistä. Ja kaikki sanoivat, että ´joo, pääsevät ja lähtevät mielellään, varaa vaan´. Ja minä varasin. Ja eiliseen iltaan asti olen pantannut tietoa siitä, minne lähdetään.

Eilen sitten, pitkän päivällisen ohessa oli tietokilpailu, jossa oli matkaan, sen kohteeseen ja kulkuun liittyviä kysymyksiä. Ja kilpailussa oli myös aika hyvät palkinnot. Mm. matka kaikille 😀 . Matka kaikille, jotka edelleen senkin jälkeen kun tietävät, millaisen matkan ja mihin olen varannut, lähtevät. Ja kyllä: kaikki haluavat edelleen lähteä. Apsukin sanoi nähdessään kuvan paikasta ”ou mai kaad”! 🙂

Olipa mukava pitää kilpailu, kuunnella arvuutteluja, syötiin välillä, ja taas palasimme kysymyksiin ja lopulta vastauksiinkin. Kysymykset on täällä (pdf tallentuu koneellesi) jos kiinnostaa… Arvaatkos, minne mennään, ja millaiselle matkalle? Sen voin sanoa, että ihan oikeaa vastausta perheestä ei kukaan keksinyt. Mutta kaikille tuntui valintani kelpaavan. Oikeinkin hyvin.

Ja nyt: kun kerran helsinkiläiset ovat täällä, on Juniori kutsunut kaverinsa, jonka kanssa pitävät kahden miehen illallis-samppanjakerhoa noin neljä kertaa vuodessa, kokkaamaan meille. Juniori toimii sommelierina ja kaverinsa (joka installoitiin tammikuussa Oulun voutikunnassa paistinkääntäjäksi) master cheffinä. Neljän ruokalajin dinner valmistuu parhaillaan… nyt lähden kuvaamaan, katsomaan, oppimaan, ja kattamaan pöydän.

Huomenna tulee paljon kuvia!!

Niitä näitä Oulu

Parempi päivä tänään

Pakkasaamussa ajelin – taas – Data Groupin parkkiin, ja roudasin läppärini huoltoon. Luottavaisia olivat, että kyllä se kuntoon saadaan. Jatkoin matkaa Caritakseen, ja kun parin tunnin päästä olin hissillä ajelemassa alas, tuli viesti ”Huoltotyö valmis”. Yesh! Yesh! Hyvä, että vein liikkeeseen, eipä olisi minulla taito riittänytkään käynnistyssektorin korjaamiseen. Asia kunnossa.

Seuraava hyvä asia oli sää. Pakkasta toki, pientä vinkkaakin väistämättä, mutta silti. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja viime päivinä satanut lumi kimmelsi valkoisena ja pehmeänä melkein kuin tunturissa. Kiertelin ja kaartelin Canon kaulalla, kuvailin kaunista kotikaupungin keskustaa ja Tuiraa.

Voimalaitoksella oli ollut joku turbiinivika, minkä vuoksi oli tehty talvisin harvinaisia ohijuokstuksia. Ja olipa koski, vaikka padottu onkin, kauniin näköinen tänään.

(klikkaa ensimmäistä kuvaa, niin kuvakaruselli aukeaa… )

 

Sitten hain lisää kukkia, ruokaa ja pientä yllätystä viikonloppuun. Ruokapöydässä sitten totesin Pehtoorille, että teen melkein kuin joulua… – Nii-in, onko siitä jotain uutta? totesi mies.

Ihan sama. Teen jos haluan. Ja haluan.

Niitä näitä

Kätevä emäntä

Olenpas tänään ollut oikein kotihengetär, voisinpa melkein sanoa, että ”kätevä emäntä”. Voisi sanoa jos suostuisin siihen, että minua sanotaan emännäksi. Mutta minähän en suostu. Muistanette, että asiasta on mainittu parikymmentä vuotta sitten myös valtiomiesuraansa nyt  noloon loppuun ajavalle Paavo Väyryselle. 😉 (juttu on täällä)

Ensi töikseni raivasin ”studiostani” tyttärelle ja poikaystävälleen (missä vaiheessa/iässä lasten poika- ja tyttöystäviä pitää ruveta nimittämään mies/naisystäviksi? Jolleivat ole kihlattuja tai avokkeja, mikä P. kyllä taitaa jo olla, vaikkeivät ”virallisesti” yhdessä asukkaan…) huoneen viikonlopuksi. Tulevat ylihuomenna illalla, ja senpä vuoksi kaikkea muutakin touhuamista.

Leivoin mm. kuppikakkujen pohjia (tämän ohjeen mukaan) ja ajattelin tällä kertaa päällystää kaakao-kahvikreemillä. Ja sitten tein tuulihattuja. Niitä täyttelen chorizotahnalla alkupalatarjoiluun.

Luottoresepti on äidin peruja

Tuulihatut
(12 –16 kpl)

75 g voita
1½ dl vettä
1 dl vehnäjauhoja
2 munaa
(ripaus sokeria ja/tai suolaa)

Kiehauta voi ja vesi. Vatkaa vehnäjauhot sekaan.
Ota kattila pois liedeltä ja anna taikinan vähän jäähtyä.
Vatkaa jäähtyneeseen taikinaan kaksi munaa yksitellen.

Ota lusikalla nokareita ja laita leivinpaperin päälle pellille.
Uunin lämpö ensin 225 astetta
ja 20 minuutin jälkeen laske lämpö 150 asteeseen,
jossa kannattaa pitää 5 – 10 minuuttia.
Uuninluukkua ei saa aukoa välillä. 

Täyttäähän voi melkein millä vain, suolaista tai makeaa.

Leipomisen lisäksi villapyykkiä, pöytätablettien ja kaitaliinojen pyykkiä, Festan siistimistä ja keväiseksi laittamista.

Vaihdoin kukkiin multia ja pakkailin Apsun lelukopasta vauvaleluja jo pois. Kauppareissua lukuunottamatta en saanut lähdetyksi ulos; meinaa vähän lähipiirissä pyörinyt flunssa uhkailla minuakin. Pehtoori on tosi köhässä ja flunssainen. En todellakaan halua viikonlopuksi samaa. Toisaalta eikö just siksi olisi kannattanut lähteä ulos edes toviksi flunssaisen luota?

Ja sitten rupesin laittelemaan Festassa läppäriä hollille, että viikonlopun Suuri Tietokilpailu voidaan screenille näyttää, ja tarvitaan yhteiseen surffailuunkin isoa näyttöä.

Ja kyllä monta kirosanaa olen ladellut. Läppäri on aika uusi; ostin sen pari vuotta sitten Gigantista,  jossa ”väkisin” asennettiin siihen Windows 10 vaikka nimenomaan sanoin haluavani seiskan, joka minulla on tässä isossa ”myllyssänkin”. Ja nyt! Se kymppi on ”pudonnut”. Se pitäisi asentaa uudestaan. Olen pari tuntia yrittänyt nettiohjeilla tehdä asennusta, mutta ei vaan pelitä. En saa konetta lukemaan USB-tikkua, jossa olisi palautukseen tarvittava ohjelma tms. Ja nettijutuista lukee, että kun tekee asennuksen uudelleen häipyvät (tietysti) aiemmat asetukset! Mm. Office ja kaikki ne muut, jotka ovat tarpeellisia nettiyhteyden ja screenin ja kaiken yhteistoiminnalle ja joiden asentamisessa on mennyt eräskin oma ja maksettu asiantuntijatunti. Argh!! Onko muilla Windows kymppi vaatinut uudelleen asennusta, miten ja missä se on onnistunut?

Niitä näitä

Todistajaksi?

Tänään Tuirassa lenkillä yhdessä aliskassa korviini kantautui takana tulevien miesten keskustelu, – – ja kävelivät niin lähellä takanani, että vielä alikulun jälkeenkin kuulin kaiken: tuosta vaan kertomus murrosta ja ryöstöstä!

– no eihän meillä ollut tarkotus sinne murtautua, mutta se vaan meni nii
– miten nii?
– noku oltiin oltu siinä Haukiputtaalla ja mietitty että lähetää Samanttaan mutta ku Jaska ei kuitenkaan olis päässy sisälle, oli jo alkuillasta nii jurrissa, ryypännä ainaki kaks päivää putkee. Ja sitte käytiin vaan hakee lisää kaljaa ja sitten saatiin kyyti Iihin.
– miten te sinne?
– no v-ttu,ku Hanen (tai Janen tai tms) luo piti mennä. Mutta eihä se v… ollu kotona. Ja oli ihan mielettömä kylymä.
– ja sitten murtaujuitte sen kottiin?
– eiku mä oon sen porukoitten mökillä joskus pentuna ollu ja se o …. (keskustelu häviää)   ja sitten me aateltiin että jos se on sielä. Ei ollu. Mutta ku oli nii v-n kylymä, nii aateltiin, että mennää sisälle vaikka miten. Ja sitte me murtau´uttiin sinne. Särettiin kaks ikkunaa.
– oliko sielä ees lämmin?
– no ei tietenkää, mutta me pantiin paikka sekasin, löydettiin niitten kaapeista viinaa ja …. porukkaa tuli lisää ja v-tu että ne alko rähisee

Tässä vaiheessa aloin jo miettiä, mitä mun pitäis tehdä. Keskustelu kavereiden kesken oli aika agressiivisen oloista, ja minä en uskaltanut tietenkään vilkaistakaan taakseni. Olin jo suunnilleen kartalla, missä tämä murron kohteeksi joutunut mökki oli ja odotin kauhulla, että pian tämä ”päätekijä” kertoisi henkirikoksesta tai jotain.

Ja vähän ennen kuin olin Paulaharjuntien suojatien valoristeyksessä, tämä tarinan kertoja toteaa: ”v-u että sitä voi penskana olla tyhymä. no olihan mää kuitenki jo 17 Hane ja K-lainen vasta kuustoista. No narahittaan me…

Ja sitten kun risteyksen jälkeen uskalsin vilkaista taakseni olivat nämä takanani ”suuresta murrosta” keskustelleet kaverit ainakin kakskymppisiä. Onneksi olivat jo narahtaneet. 😉

Kuva ei liity millään lailla tähän päivään. Paitsi että olen vanhoja kuvia hakenut ja muokannut myyntiin. Voisin VR:lle tämän kaupata. 😉

 

Niitä näitä

Niin epäreilua

Eihän siitä ole kauaakaan kun kirjoitin, että ”Itku auttaa” ja että olen kohtuullisen herkkä liikuttumaan. Nyt ei ole oikein tullut itkua.

Eilen kun myöhään illalla Helsingistä tuli tieto, olin merkillisesti ihan hirmu vihainen. En vaan tiennyt kenelle voisin raivota. Itkua ei ollut, eikä siitä siis apua.

Ei siitä ole kuin muutama viikko, kun vielä sähköposteilimme. Eikä kahta kuukauttakaan, kun viimeksi tapasimme. Itseasiassa vietimme koko lauantain aika lailla samojen pöytien äärellä. Silloin kaiken piti olla jo voiton puolella. Ja eilen tuli tieto ”menehtyi äkillisesti”.

Emmehän me usein olleet tutustuttuamme tavanneetkaan, ehkä parikymmentä kertaa kolmen vuoden aikana? Aika säännöllisesti posteilimme, olihan hän yhdellä tavalla esimieheni, mutta kirjoittelimme myös ohi ”virallistenkin” asioiden, varsinkin nyt tammikuun kapitulin aikoihin ja sen jälkeen. Ruoka-asioista ja historiasta, vuotuisjuhlista, matkoista, muutenkin elämänmenosta, ja myös kuolemasta.

Hän oli sydämellinen, hieno, vahva ja oikeudenmukainen lukee monissa muistosanoissa. Niin hän oli.

Olen minä vieläkin vähän vihainen, mutta paljon enemmän surullinen.

Niitä näitä

Muissa maailmoissa

Merkillinen sunnuntai sikäli, että en ole ottanut yhtään kuvia. Yleensä sunnuntaisin kamera laulaa… Yleensä tavallista pidemmällä lenkillä ja yleensä tavallista parempaa ruokaa laittaessa. Mutta ei tänään.

Keli on tuhnu – kaukana kirkkaista pakkaspäivien valosta ja kirkkaista näkymistä. Joten ei innostanut lähteä mihinkään kauemmas. Auraamattomilla lähitienoon teillä tepastelin pienoisessa lumipyryssä. Ihan suorittamista oli, ei mitään liikkumisen iloa tai kuvauksellisten miljöiden etsimistä.

Ja ruoka. Hampurilaisia ja salaattia. Jälkkäriksi sitrus-rahka-kerma-mousse (lue: mössö). Eipä paljon noillakaan revitellä.

Siksipä tähän vielä kuva mökkiviikolta.

Maaliskuun sunnuntai onkin mennyt paljolti tulevaa suunnitellessa. Ensi viikonloppuna on juhlaa ja toukokuussa on juhlaa ja ne liittyvät olennaisesti toisiinsa. Ja niitä molempia varten olen tehnyt tänään yhtä ja toista. Yllätyksiä olen perheelle järjestämässä, enkä millään malttaisi odottaa, että saisin jo kertoa … Enkä siis kerro vielä täälläkään.

Ruoka ja viini

Teatterissa ja Teatteriravintolassa

Palasimme juuri teatterista, – ja teatteriravintolasta.

Paistinkääntäjien ”kulttuurikevät” jatkuu. Viime kuussa Rioja-elokuva, jonka ohjaaja Rax Rinnekangas oli paikalla maistelemassa viiniä ja tapaksia kanssamme, kertomassa elokuvan teosta ja nyt sitten Oulun Teatterissa ”My Fair Lady” ja sen jälkeen makulautanen (kampasimpukoita, lohta, muikunmatiä, piirasia, paistia… ) ja iso juustopöytä. Lasillinen ja toinen viiniä. Niin ja väliajalla oli tarjolla lasillinen kuohuvaa ja Huovisen leipomon ”Pallero-leivos”. Sisällä lakritsia (hopeatoffeeta?). Nam.

Ja ravintolassa meidän 30-hengen seurueeseen liittyi mukaan musikaalin Oulun teatteriin ohjannut Merja Larivaara. Olipa mielenkiintoista kuulla näyttelijän ja ohjaajan työstä, musikaalin tekoprosessista, perhe-elämän ja teatterielämän yhteensovittamisesta. Ihan erilainen ”kupla” kuin aikoinaan oman duunin ja perhe-elämän sovittaminen.

Luulenpa, että ilman paistinkääntäjyyttä tällaista iltaa ei olisi koskaan tullut kokeneeksi. Ruoka tuo kulttuuriakin elämään.

Niin ja musikaali? – Olipa hyvä, ammattitaitoinen, viihdyttävä, visuaalisestikin katsojaa hellivä. Mielenkiintoista on että roolijako on tehty ”tuplasti” eli Eliza Doolittlen roolissa vuorottelevat Rosanna Kemppi ja Yasmine Yamajako ja Henry Higginsin rooleissa Janne Raudaskoski ja Kari-Pekka Toivonen. Tänään olivat Yasmine (jolla on ihan mielettömän hieno lauluääni) ja Janne Raudaskoski, josta en ole koskaan pitänyt mutta joka aina vaan on hyvä. Näytelmän loppu — pidin ratkaisusta. Kaikkinensa suosittelen! 

Reseptit Ruoka ja viini

Sopeutumisruokaa

Hieman hakusessa oli päivän kulku, mutta sen tiesin jo mökillä, että kalaruokaa tai edes jotain äyriäisiä tms. kotona on taas saatava ruoaksi. Mökillä kun kalaruoan puute on ihan ilmeinen. Ainakin hyvälaatuisen kalaruoan. Helpottaa vähän tänne kaupunkikulttuuriin palautumista kun saa merenantimia eteensä.

Siispä tänään Kauppahalliin paitsi hakemaan äidille graavilohta, myös kotiin jotain perjantaisapuskaa. Ja mitä ihmettä M:lla olikaan tiskissä? – Valmiiksi rapsuteltuja ja pestyjä sinisimpukoita. Niinhän se on, että en ole koskaan, en ikikuunapäivänä itse keittänyt sinisimpukoita, mutta tänään keitin. Iso paketti simpukoita lähti mukaan ja kohti henk.koht. koekeittiötä.

Edellisen kerran simpukoita on syöty Liguriassa. Syyspatikka ja illallinen La Spezian parhaassa simpukkaravintolassa olivat kohtalokas yhdistelmä. Siitä huolimatta tänään – ja ensimmäistä kertaa ikinä – keitin itse kattilallisen sinisimpukoita. Jostain oli jemmassa alla oleva kermainen ohje. Merimiehen vaimon tapaan (Moules marinières) niitä yleensä olen ravintolassa tilannut, mutta nyt tällä ohjeella.

Eihän me noita kaksistaan kaikkia syöty. Mutta ainakin puolikattilallista kuitenkin. ”Pääruoaksi” olin varannut paketillisen ravioleja. Kahdessa minuutissa Italia lautasella. Kuvasta puuttuu parmesanhunnutus.  Se on olennainen osa nautintoa. Mutta muuta ei tarvita. Tuli kevät!

 

 

Sinisimpukat kotikeittiössä

1 kg sinisimpukoita
1 iso sipuli 
2 rkl voita 
2 dl kuivaa valkoviiniä 
2 dl ranskankermaa tai kuohukermaa 
½ tl suolaa 
1 dl persiljasilppua 

Sulata voi kattilassa, lisää sipulisilppu ja freesaa pehmeäksi.
Lisää viini ja suolaa. Pane kaikki simpukat kattilaan.
Peitä kannalla ja keitä voimakkaasti viitisen minuuttia,
Kun simpukat ovat avautuneet, ruoka on valmista.
Annostele simpukat reikäkauhalla kuumille syville lautasille.
Lisää liemen joukkoon kerma, kiehauta, kaada liemi simpukoille ja ripottele persiljasilppua päälle.

Oheen samaa viiniä kuin keittäessä ja rapeaa maalaisleipää.