Tuulestatemmattua

Tyhjäkäyntiä.

Tai siltä tuntuu. Jokivarressa Poikkimaantien sillalle asti ja takaisin nautin jokimaisemista, auringosta, lämmöstä, kirjasta, liikkumisesta, ajatuksettomuudesta.

Kotona taas järjestelin. Vähän siivosinkin. Ihan niin kuin meillä ei olisi järjestystä tai että olisi sotkuista. On ja ei. Silti. Tuli mieleen se puolitoista kuukautta syksyllä 1989, jolloin odotin esikoista. Jäin elokuun alussa äitiyslomalle ja tytär syntyi syyskuun lopulla (10 pv ohi lasketun ajan). Ja syyskuussa jo noukin satunnaisia, pudonneit omia hiuksiani lattialta. Tuon syyskuun jälkeen siisteysvaatimukseni kodillemme ovat merkittävästi höltyneet. Nyt löydän itseni joka päivä suihkupullo kädestä jostakin huushollin nurkasta. Pahimman sortin tyhjäkäyntiä.

Kyllä tämä tästä taas — huomenna jo normimpi päivä.

Väistämättä käy niin, että miettii menneitä ja tulevia: ”Viime ja toissa pääsiäisenä sitä ja tätä. Sitteku…. ensi pääsiäisenä toivottavasti niin ja näin…”  Minähän olen pahimman laatuisesti menneessä viipyilevä ja tulevaa toivova. Juhlapyhät, erityisesti erityistilanteissa, ovat kaltaiselleni loputon suo. Olen yrittänyt (taas) opetella elämään tässä ja nyt. Opettelun asteella olen vielä …

Paikoin onnistunutkin, hyvinkin. Siinä hetkessä, kun Apsu vanhempineen kävi hakemassa synttärilahjansa, elin hetkessä. Todella. Synttärilahja jo nyt, vaikka viis vee on tosiasia vasta toukokuuun lopussa. Mutta, koska korona, koska synttäreitä ei ehkä järjestetä, koska kevät, koska ei pääse päiväkotiin, koska pyörätiet jo sulat.

Ja tänään Apsu oli osoittanut, tuosta vaan, osaavansa lukea. Oli äidilleen lukenut jotain mainoslehtistä, sana kerrallaan, ei tavu kerrallaan kuten meidän aikanamme opittiin lukemaan, vaan äänne äänteeltä. Hämmentävää. Ja niin hienoa. Onhan poika tykännyt että hänelle luetaan, vaatinutkin sitä, tykännyt kirjoitella sanoja ja nimiä, ja tsädääm! Nyt kuukautta vaille viisi vuotiaana osaa lukemisen alkeet.

Juuri noin teki isänsäkin. Muistan, kuinka hän nelivuotiaana pari viikkoa ennen 5-vuotissynttäreitään sairastui flunssaan, joka sitten tietysti tarttui minuunkin ja olin nukuttamassa lasta, lukemassa, ja ääneni sortui kurkkukivun käheyttäessä ääneni. Silloin Juniori, neljä vee, otti kirjan käteensä ja alkoi itsekseen lukea satua eteenpäin. Olin vakuuttunut, että osaa sen jo ulkoa, kun oltiin niin paljon luettu samaa kirjaa, ja hain toisen kirjan, ennen lukemattoman, ja voila!  Kyllä hän osasi! Hienoja hetkiä ovat tällaiset!

Kirkollinen, liturginen violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen (eikö voisi olla myös parantumisen) väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla. (Lainaus Sanasto, evl.fi)

HIljainen viikko on ollut aika hiljainen. Ehkä ikimuistoinen? – Koetan olla ajattelematta kovin paljoa. Päivä kerrallaan.

Meillä on keltaisia kukkia, narsisseja, tulilatvoja ja tulppaaneja, pihalla. Niitä on sisäpihalla ja ovisyvennyksessä.

Niitä on myös sisällä. Pikkupöydällä, isolla pöydällä, keittiössä, Festassa.

Enimmäkseen ne ovat Pehtoorin ostamia puutarhalta, mutta myös minä olen niitä ostanut kauppareissulla, ja me olemme saaneetkin yhden kimpun.

JA minähän en erityisesti pidä keltaisista kukista, minkä myös Pehtoorin luottopuutarhuri (Aleniuksella) tietää.

Ja tiedättekö mitä? – Nämä keltaiset pihakukat, kukkakimput, narsissiruukut tuovat ihan mahdottomasti iloa ja valoa kotiin.

Kuvilla niistä toivottelen kaikille, kaikkiin koteihin iloa, valoa, toivoa, terveyttä ja turvallista oloa. Voikaa hyvin. Nautitaan pääsiäisen pyhistä, valosta, keväästä, lintujen laulusta.

Viime yönä oli superkuu. Aamulla klo 5.35 vaaleanpunainen täysikuu kirkkaimmillaan? – Niinhän se eilen lehdessä luki. Ja minä heräsin 5.31! Lähdinkö kuvaamaan? – No en todellakaan. Yritin nukkua vielä, kun yö oli ollut täynnä painajaisia ja pätkittäisiä unia.

Varhain kuitenkin nousimme molemmat ja liikkeelle lähdimme jo kahdeksalta. Oltiin omassa marketissa ”turvalliseen” aikaan, suositusten mukaan kauppalappujen kanssa, molemmilla kärryt ja pääsiäisen ostokset saimme tehdyksi. Kaupassa käynti on nykyään kaukana ”luovuudesta”, uusien ideoiden keksimisestä tai sesonkiraaka-aineiden etsimisestä. Enempi tahtoo olla suorittamispuolella askelmerkkien ja turvavälien viitoittaessa asiointia. Hyväksihän ne vaan ovat, turvallisuutta takaamassa, joten mikäpä siinä. Meillä oli sitten ruokakassitoimitusten lisäksi viinin ”trokausta”; kävimme vähän ympäri Oulua ystävien portaille viemässä kaksi viinipulloa – pääsiäisen viinit ovat maistelua varten valmiina. Oven pielistä tai ikkunoista toivottelimme hyvät pääsiäiset! Elämme merkillisiä aikoja!

Ja lämpimiä päiviä. Ainakin tänään oli jo hyvin keväinen (+7 C) keli, katu- ja siitepöly lenteli kovassa tuulessa, mutta hyvin pystyin pyörälenkin tekemään. Nyt on hyvä kuvailla kaupungilla rakennuksia, kun ei ole autoja haittoina. 😉 Limingantullissa oleva sininen talo ”Siljonkatu 75” näkyi hyvin siksikin kun ei ole vielä lehti puussa.

5DPoikkeuksellisen monta ”komponenttia” tänään arkiruoassamme, koska piti testata eilisen kastikekurssin oppeja ja tehdä broilerille ja riisille salaatin lisäksi myös kastike. Paahdetut paprikat ja sipulit olivat perusainekset, sitten yrttejä, kermaa, kanalientä, soseutus, siivilöinti ja voila! Kylläpä tuli arkisafkasta ihan gourmettia.

Chattailyä, soittelua, videoyhteyksiä … Siinä se taas yksi päivä humahti, ja lopulta kontakteja paljon enemmän kuin silloin, kun keskiviikot ja maailma olivat entisensä.