Tuulestatemmattua

Tänään on minun päiväni. Minun retriittini. Ei, ei hiljaisuudessa, ei luonnon keskellä tai mökin takkatulen ääressä, vaan keskellä Helsinkiä. Tämä on alku meidän tämän syksyn reissulle.

Kun 2017 perustin oman valokuvausyritykseni, en hetkeäkään uskonut, että siitä tulisi kovin tuottoisa, ei ollut tarkoitus eikä tarve tienata leipäänsä sen turvin, vaan lähinnä rahoittaa valokuvausharrastusta. Hiljalleen kuvauskeikkoja kuitenkin alkoi tulla, pian keksin ruveta myymään Oulu- ja Saariselkä-kalentereita, tekemään postikortteja ja jo 2017 ryhdyin myymään kuviani valokuvatoimisto Vastavalon kautta.

Rahaa Muistikuvien tilille alkoi euro kerrallaan tallentua, ja päätin, että voitaisiin vaikka joku reissu niillä valokuvaustienesteillä tehdä. Se motivoi tekemään kuvausjuttuja. Kuvaushommma laajeni, ja säästöjä kertyi. Heti koronan jälkeen oli mahdollista, että tehtiin kuvausrahoilla reissu Kroatiaan. Vuoden 2023 ulkomaanmatkamme oli siis ensimmäinen Muistikuvilla maksettu reissu.

Kuvaustouhuni (myös vähän ”historiakonsultaatiota”) vain laajeni, ja reissuja voitiin tehdä lisää. Seuraavaksi Teneriffa 2024, Sardinia-Korsika 2025 ja tänä vuonna sitten Irlanti. Irlannin reissu oli niin edullinen – ja lyhyt, sitä paitsi se meni vähän puolikuntoisena (solisluun murtuman vuoksi särkylääkkeillä koko viikko), joten varsinkin minulla on tässä ollut vielä toisen reissun haavetta pitkin kesää. Kun reilun tonnin verran oli vielä ”kuvausrahojakin” jäljellä, niin mietin, että voitaisiin vielä lennellä jonnekin etelään, esimerkiksi vaikka nyt, hhhmmmm Italiaan, Sisiliaan? – Onhan meillä nämä saaret olleet viime aikoina kohteina… Että toinen ulkomaanmatka tälle vuodelle?

Mutta eipä sittenkään. Ei lennnellä, mutta reissataan vielä, mutta sitä ennen: minulla ensin tämä mini-Helsinki-retriitti ja huomenna aamulla lähden siis mummeilemaan Järvenpäähän!

Jo perinteinen (kolmas) syyskuun lopun viikonloppu, jolloin Vävyllä on työreissu-viikonloppu ja me ollaan tyttöjen kesken kolmmen sukupolven y

triä; museoissa (Kiasma ja Ateneum), Kauppahalleissa, Helsingin kaduilla, Stockmannilla, lastenvaateliikkeissä ja muuallakin (tulisia kassillinen kaikille Järvenpäässä ja itsellekin jotain), käynyt syömässä Osteria Dei Gustissa (eduskuntatalon kupeessa, Storyvillen takana, voin suositella), kierrellyt ”muistoissa” (kävin mm. Hgin yliopiston kirjastossa, otsikkokuva), ja taas jatkoin matkaa, ja lähdin vain kiertelemään. Helsingin keskusta on kyllä kaunis, ainakin aurinkoisena, lämpimänä syyspäivänä.

Muistoissa olen ollut myös tässä hotellissa: majoitun tällä kertaa Elielin aukion Scandicissa, joka on entinen Holiday Inn. Viime aikoina (kastajaisreissut etc.) on asuttu joko Marskissa tai Grand Centralissa, ja niistä yöpymisistä on kertynyt kanta-asiakkuuspisteitä niin paljon, että sain tämän yöpymisen ”ilmaiseksi” kun valitsin tämän hotellin. Edellisen kerran olen ollut täällä äidin kanssa: olimme Helsingissä kun kummitätini, äidin sisar, täytti 80 v. Onko ainoa reissu, jonka aikuisiällä tein äidin kanssa kaksistaan? Miten hotelli voi tuoda vuosikymmenten takaisia keskustelujakin niin elävästi mieleen?

Ja huomenna sitten uusia muistoja luomaan! Huomenna aamujunalla Järvenpäähän, ja sunnuntaina matka jatkuu eteenpäin, kun Pehtoori tulee hänkin ensin näille huudeille.

Oli taas aika lähteä, että voi palata.

Vajaa pariviikkoinen ”ruskaloma” oli sekä sateinen että aurinkoinen. Hyvä että tässä järjestyksessä: ensimmäisellä viikolla tuli maalaushommat, siivoukset ja muutamat ylläpitotoimet etc. tehtyä, mökki ja pihapiiri aseteltua jo talvimuudiin. Esimerkiksi … minä kannoin kaikkien tulisijojen puulaatikoihin ja koreihin polttopuut valmiiksi, Pehtoori putsaili rännit ja imuroi suodattimet, tuulenkaatoja roudattiin ja pienittiin liiterin taakse, – ja kaikenmoista muuta pientä.

Ja sitten toisella, kuluneella viikolla vain ulkoiltiin, liikuttiin ja oltiin. Olisin kyllä oikeastaan voinut olla vielä yhden viikon. Patikointia tutuilla poluilla jaksaa aina vain. Meidän ”huiputuskivien” nurkka on tämän kauden lopussa jo aika vaikuttava. Jokaisesta tunturin laelle kavutusta kerrasta saa tuoda tähän kiven.

Vähän haravoinkin, mutta ”nurmenleikkuun” meidän mökkitien varresta olemme ulkoistaneet: tämä charmantti pariskunta pitää nurmen sopivan lyhyenä ja vihreänä.

Poroista puheenollen: olipa tänään elämäni ”läheltäpiti”-tilanne! Ajeltiin kotiin ja Tervolan eteläpuolella, satasen rajoitusalueella, liikenteen ollessa aika vähäistä ja näkyvyys erinomainen näin yhtäkkiä oikealta poukkaavan tielle jotain: ei ollut poro vaan oli peura (joita ei juuri ennen olla mökki – Oulu -välillä olla nähty). Tämä yksilö tuli todella vauhdilla ja meni myös ohi onneksi todella vauhdilla, eikä auton keulan ja peuran väliin jäänyt kuin parikymmentä metriä, ehdin sentään vähän jarruttaa… Aika kauan tykytti sydänalassa.

Nyt tovi kotosalla, ja sitten kohti uusia seikkailuja. Melkein ulkomaille seuraava reissu.