Niitä näitä

Ruokajuhlaa edelleen – ja E.!

Johan se päivä pitenee, vaikka eipä aurinko keskipäivälläkään kovin korkealle kapua. Mutta aika lupaavasti, jopa toiveikkaasti se kuitenkin paistoi. Joulukuun aurinko talvipäivänseisauksen jälkeen, puolenpäivän aikoihin on tällainen.

Liukasta ja röpelöistä oli, joten nastakengät olivat ihan mahdottoman tarpeen ja hyvät. Kaikkinensa: ulkoilma ja liikkuminen tuntui hyvälle – ja jotenkin hassusti ansaitultakin. 

Aamupäivällä on pieni ilon hetki, jo ennen lenkille lähtöä: Emmiliini piipahti vielä tänään, joten ehdimme vähän tonttuja ja jouluvaloja vielä yhdessä katsella.  

Jostain, täysin arvoituksellisesta syystä, päätin tänään tehdä meille kahdelle ”Kuhaa Walewska”. Pehtoori kävi hallista hakemassa kalaa (myös mökkireissua varten) ja minä kokkailin. Ohje Hätälän kalaruokareseptiikkaa, joka on ennenkin tullut todetuksi hyväksi kokoelmaksi kalaruokia tehdessä.  Walewska vaikuttaa vähän monimutkaiselta: on ensin erikseen tehtävä perunamuusi, on kypsennettävä kala ja vielä tehtävä juusto-sienikuorrutus. Siis kolme osaa, josta sitten lopuksi liitetään yhteen ja gratinoidaan uunissa. Vaikuttaa isotöiseltä, ei kuitenkaan ole. Ja mikä parasta, tämän voi tehdä valmiiksi tunteja ennen tarjoilua, ja sitten kun vieraat tai ystävät ovat pöydässä  vuoka toviksi uuniin ja voilà! ruoka on valmis tarjoiltavaksi. 

Alunperin ruokalaji on (kai) tehty merianturasta. Ja juustogratiinissa pinnalla on keisarillisissa kattauksissa ollut hummeria ja tryffeleitä, mutta korvasin ne vaatimattomimmilla ja edullisimmilla raaka-aineilla (Hangasojan tatit ja pakastekatkaravut pelittivät oikein hyvin). Nimensä tämä klassikkoruoka on saanut Napoleonin rakastajattaren (puolalainen kreivitär Marie Walewska (1786–1817)) mukaan.

Ja Engel!! Pitäisiköhän joku patikkareissu suunnitella taas Alsacen kukkuloille. Engel ja moni muu Alsacen viini on meille kovasti mieleen. Tätä rieslingiä ei olla ennen ´tavattu´, mutta soisimme jälleen kohtaavamme.

Mutta ennen Alsacea ja ennen Keski-Eurooppaan suuntautuvia haaveita/reissuja, meillä on tammikuussa tiedossa/aikeissa ensin mökkireissu (vihdoin hiihtämään??) ja loppukuusta myös vuoden 2025 ulkomaan reissu!

Joulu

Hiljalleen joulusta luopumista

Syksyllä suuret tuulet! Sellainen tuli mieleen tänään keskipäivällä kulkiessa Rajakylän ja Mustasuon liukkailla teillä. Ilma tuntui tuulenpuuskista huolimatta jotenkin väljähtyneeltä, niinkuin tänään joulukin. Tunnelma on hailakka, tosin illan tullen vain kaipaileva. Ikävähän se jo…

Lämpöasteisessa, eilisen vesisateen jälkeen, lumipeitteet menettäneessä lähiömaisemassa tepastellessa (ja jälkikasvua vielä aatellen) tuli väistämättä miettineeksi muutakin kuin nastakenkien jälkiä jalkakäytävillä. Mielessä olivat hiilijalanjäljet, vesisateiset joulut ja lastenlasten elämä silloin kun he joskus mahdollisesti ovat isovanhempia… ehkä juuri sää teki tapaninpäivästä vähän ”vesittyneen”.

Toisaalta kun takana on viiden päivän juhlaruokakokkailu brunsseineen – olkoonkin että hyvin paljon olin tehnyt puolivalmiiksi – niin tänään jo ihan mukava kaksistaan omiin ”asetuksiin” järjestelyssä kodissa elellä ja kokata. Semminkin kun viimeöinen uni oli piiiiiitkästä aikaa riittävä. Sellaista osaa arvostaa kun on ollut vähän aikaa ilman.

Tavallaan jouluruokaa vielä tänäänkin: pizzaa, johon tein tomaattikastikkeen luomusti, itse, ja sitten kaikkea rääppiäistä: graavilohiviipaleet, savuporoa, katkoja, juustojen jämiä… Tuli ehkä parasta – oikeasti – kotipizzaa ikinä.

 

[Otsikkokuvassa kotipiha aattona. Enää ei todellakaan ole noin kaunista, kimmeltävää.]

Joulu Ruoka ja viini

Nyt joulu

Joulu. Onhan se vielä, itse asiassa juuri NYT.

Taas kerran havahdun siihen, että joulu on parasta sitä odottaessa, tai sitä kohti mennessä. Kuinka usein olenkaan lainannut kuuluisaa maailmankirjallisuuden tunnettua hahmoa, joka toteaa: ”Hetki ennen hunajapurkin avaamista on paras”.  Nalle Puhin lähtemättömään lausahdukseen voisin oikeastaan lisätä, että jännittävin. Elämä on opettanut, ettei voi toivoa mahdottomia, se on opettanut varomaan luottamista siihen, että kaikki sujuu hyvin, se on ehkäissyt kuvittelemaan, ettei tapahtuisi jotain odottamatonta. Aina on osattava epäillä, tuleeko kaikki sittenkään menemään niin kuin toivot, luulet, ajattelet. Aina voi ja usein sattuukin jotain odottamatonta, ikävää, peruuttavaa…

Ja kuinkas sitten kävikään!! Me kaikki yksitoista olimme kuin olimmekin yhteisen, ison, aika juhlallisenkin joulupöydän äärellä. Nauravaisen, aika ajoin aika ääneekkäänkin perheen kesken. Mutta me kaikki, yhdessä, ilman flunssia tai muuta akuuttia huolta. Ja Emmiliinikin viihtyi vallan mainiosti. Semminkin kun serkut pitivät seuraa ja leikkivät kaverina lattialla aina kun oli taukoa ….

[Kuvassa on Totti. Meidän uusin tonttu, jonka ostin Pienestä joulupuodista jo marraskuun puolella. Se on kohta kuukauden kiikkunut takkahuoneen katosta. Ja saanut ihastuneita kommentteja osakseen. ]

Ruoka oli hyvää.  Perinteistä. Ainakin meillä perinteistä. Paitsi jälkkäri. Sisareni toi tullessaan kakun! Eikä mitä tahansa suklaakakkua tai kermavaahtokuorrutteista höttöä. Tällainen taideteos, installaatio, käsityötaidon ja kärsivällisyyden hedelmä, ”herkkukori”. Ja nuo macaronsit!  Eikä siinä kaikki: siihen kuului kolme pientä leivoskakkua kaikille pöydässä olleille muksuille. Kolme pikkutäykkäriä lapsille. Emmiliinille tietysti sokeriton. Olimme tovin ihan hiljaa kun näimme sen.

 

 

Jouluaatto 2024

Parmesankeksit
Lohimousse ruisipsillä
Kurkkua ja pateeta
Cheddarkalat

Graavilohta
Mätimoussea
Mustaherukkasilliä
Fenkolisalaattia
Paahdettuja perunoita

Lasten oma salaatti

Saaristolaisleipää
Joululimppua
Suolakidevoita

Poronpaistia ja kastiketta
Korvasienimuhennosta
Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa

R:n Joulukakkua  (kuvissa)
Rolling Cheese ( Gorgonzola Dolce ja La Tor)

Ehkäpä huomenna kerron jotain viimeisen viikon aikana nautituista viineistä, vaikka vinkkinä uudenvuoden illallispöytään.

 

Joulu

Aatonaattona valmistellen ja jo nauttienkin

Aamupalalla oltiin Järvenpään pikkuperheen kanssa. Tuntui jo joululta.

Yhdessä lähdimme Jäälin isomummua katsomaan ja vähän jouluruokia viemään: Emmiliinillekin jo toinen kerta siellä, mutta vähän arkailuahan se. Hyvähän oli käydä sielläkin.

Pikkuinen ja isänsä lähtivät päikkäreille jo meille, mutta me Pehtoorin ja Esikoisen kanssa kävimme vielä haudoilla, melkoinen myräkkä oli juuri tuolloin.

Jatkettiin Kauppahalliin, jonne olimme onneksi tehneet kaloista ennakkotilauksen. Olisi jonottaessa hyvinkin tunti mennyt. Me heippasimme kauppiaat, kummipojan ja siinä samalla tavattiin tuttu vuosikymmenten takaa. Olipa mukava kohtaaminen sekin.

Vielä vähän tonttuilua ja kierroksen lopuksi vielä kerran ruokakauppaan! Ruokaa tarvitaan, onhan meitä on huomenna 11 henkeä joulun ruokapöydässä: hyvin perinteiseltä menuni vaikuttaa. Mikäpä siinä. Eikös se vähän niin jouluisin ”kuulu” ollakin? Ja mikäpä minulle mieluisampaa kuin saada koko perhe koolle.

Iltapäivä leppoisasti, vähän valmistellenkin, E:n touhuja katsellen. Hyvin on äitinsä oloinen samanikäisenä… 💕

Reseptit Ruoka ja viini

Joulun tunnelmaa jo tänään

Koko päivä Emmiliinin ympärillä, me kaikki.

Aamupäivällä eno ja serkut tulivat hekin meille. Oltiin vaan, ja katseltiin lasten touhuamista. Eepi varsinkin oli hyvin iloinen ja touhukas, kun vihdoinkin sai kunnolla olla serkkunsa kanssa. Mummin elämässä tällaiset ovat mahdottoman tärkeitä hetkiä, rakkaita hetkiä.

Tänään iltapäiväruoalla muonavahvuus oli vain viisi, mutta kuitenkin vähän sellaista juhlaruoan oloista värkkäilin. Alkuun suupalat, joissa torttutaikinaa alla (2 levyä), päälle auramurua, päärynäsuikaleita ja sitten vielä munalla voitelu ja uuniin 12 minuutiksi.

Nämä sopivat hyvin myös päivän tuhdin keiton oheen. Keitin kattilallisen ”Jouluista tomaattikeittoa”. (Ohje linkin takana)

Esikoinen ja miehensä tykkäsivät. Ja myös maritozzit maistuivat. Meillä oli viime pääsiäisenä näitä maritozzeja eka kertaa, – eihän ne varsinaisesti pääsiäiseen kuulu, vaan nimenomaan joulukuun ruokakalenteriin.

Maritozzien historiaa ja resepti on TÄÄLLÄ.  Tänään meillä oli tarjolla nimenomaan suolaisia, graavilohimoussella täytettyjä. Eivät vaikeita, mutta vaatii toki tovin aikaa. Mutta kyllä kannatti.

Miten jos vaikka uudenvuoden pöytään tekisit?

Isovanhemmuus Joulu Ruoka ja viini Vanhemmuus

Onnen päivä – kaikki kotikotona

Oulussa on lunta. Kimmeltävät hanget. Tyventä. Ja talvenpäivänseisaus, vuoden lyhin päivä.

Oulussa ovat kaikki kolme lastenlasta.

Kaikki hyvin.

 

~~~~~~~~~~

Heräsin taas liian aikaisin. Mutta toisaalta – olin taas sinisen hetken aikaan liikkeellä. Tepastellen ja kameran kanssa. Pimeä ei ole minua häirinnytkään, mutta ei haittaa vaikka valoa tuleekin lisää. Toisaalta… Jos/kun viikon päästä lähdetään pohjoiseen, on kaamos vielä tosiasia. Ei haittaa sekään.

Kauppahallista hain kalaa, huomiselle.

Toripolliisi on päässyt tänä vuonna valokeilaan. Se on – vihdoin – valaistu, joten sen saa talvikuviinkin helposti näkyviin.

Tänään meillä jouluruukkua, (kaupan, ei niin hyvää kalkkunan paistia), ranskalaista pateeta, kaikkea pientä ohessa ja ennen. Ja jälkkäriksi suklaa-kirsikkakakku! Jo sitä tehdessä tuli itsellekin painoa varmaan kilo lisää! Voita, sokeria, valkosuklaata, kermaa, sokeroituja kirsikoita, — kaikkea. Ja olihan se hyvää. Tämmöinen pala jäi seuraavaan päivään…

Aihioni jouluhalosta sai jäädä pakkaseen. Se ei ollut ihan onnistunut aihio. 🙁 Mutta synttärikakku (Vävyn synttärit), nimpparikakku (Juniorin nimipäivä) ja Eepin etukäteisnimmarikakku oli hyvää. Ja täyteläistä!

Mutta ruoka oli sivuseikka. Parasta oli nähdä serkukset keskenään. Yhdessä. Yhdeksänvee ja kuusivee leikkivät, opettivat, juttelivat yksveen kanssa. Emmiliini tottui aika pian ympäröivään huomioon, ja tuntui jopa nauttivan seurasta. Hyvä, että lapset ehtivät syödä mitään.

Ja minä olin tyytyväinen, että olin tehnyt melkein kaiken valmiiksi: sain olla läsnä melkein kympillä. Näitä hetkiä tällä poppoolla kun ei ole turhan paljoa. Nyt on hyvä. Taisin jo sanoakin.

Joulu Oulu

Kaupungilla ja keittiössä

Pitkäperjantai? Eikun pitkä perjantai. Päivään on mahtunut paljon! Aika varhain heräsin, aika varhain olin kaupungilla kameran kanssa. Talvinen aamu, valoja ja joulua pitkin Oulun keskustaa. Kiertelin pitkästi toista tuntia pitkin poikin keskustaa.

Ensimmäistä kertaa on Rotuaarille (kävelykatu keskustassa) tehty joulumetsä. Kun siinä tovin pyörin ja kuvailin, tuli mieleen kuinka pentuna, lapsuudessa siis, samoilla sijoilla oli tärkeää päästä käymään. Silloin ei ollut kuusimetsää, vaan tässä samaisessa kohtaa oli Sokoksen aukio (= parkkipaikka). Ja Sokoksen jouluikkunaa päästiin joka joulu katsomaan, ehkä parikin kertaa. Ei ollut liikkuvia osia, kuin ehkä yksi, mutta kaikki näyteikkunassa oli satumaista, jouluista. Tuliko siihen jostain äänetkin, vai kuvittelinko vain?

Parin päivän lumisateet ovat tehneet kaupunkimetsänkin tunnelmalliseksi. Ja kun kerran on metsä niin on tietysti myös laavu!

Melkein pitäisi patikointiharrastuksen vuoksi käydä tulistelemassa joku päivä tulla. Makkaratikutkin näyttävän olevan valmiina. Hassua, mutta aattelen että tunnelma olisi vähän eri kuin vaikkapa Sivakkaojan tai Aittajärvien laavulla. 🙂 Mutta toisaalta, ihan mukava idea ja vaikka lapsiperheille mukava ulkoiluhetki käydä retkellä.

Kaupungintalon edusta on (sekin) lämmitetty, joten lunta ei paljon näy, mutta komea kuusen oksilla kuitenkin. Ja se, mikä tässä kuvassa on uutta, on tuo tornissa näkyvä luku: 377. Arvaatko/tiedätkö, mihin se viittaa? – Sen verran on vuoden 2026 alkuun ja se merkitsee, että Oulusta tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki!

Loppupäivä onkin sitten mennyt keittiössä ja kotona jouluun valmistautuessa. Järvenpäästä tulee huomenna Emmiliini ja vanhempansa, joten kun kerran aikaa on, olen laittanut heille vierashuoneen ja yhtä sun toista muuta valmiiksi: mainostin, että täällä on All inclusive -palvelu, suklaat tyynyille. 🙂 Että odotanko? No ehkä vähän. Olen koettanut pidätellä riemua siitä, että ”kaikki” ovat aattona täällä. Pidätellä siksi, että tiedän kokemuksesta, että aina voi sattua jotain. Jos on yksi päiväkotilainen, yksi eskarilainen, yksi alakoululainen, kaksi jouluruuhkaisessa palveluammatissa olevaa ja koko Suomi vilisee tauteja, niin  …. Mutta päivä kerrallaan.

On jo joulunaika! 🎄

Niitä näitä

Ennen kirjahaastetta musiikkia – joulu!

Eilen julkaistiin ensi vuoden Helmet-lukuhaaste 2025 (Ks. alla).  Yleensähän julkistus on vasta joulukuun lopussa, mutta nyt jo ennen joulua – hyvä näin. Mielelläni taas yritän tätä seurata ja kirjat haastekohtiin valita. Neljänä edellisenä vuonna olen näin tehnyt, ja yhteensä 200 kirjaa ”haastettuna” kuunnellut, ja muutaman niistä oikein kirja kirjana lukenutkin.

Nyt onkin – ehkä – pieni tauko kirjojen kuuntelussa koska
a) tulee joulu ja on seuraa ja tekemistä
b) eilen valmistui viimeinen joululahjaneule, joten illat takkahuoneen lepotuolissa islantilaisneuleita tikuttaen ja kirjoja kuunnellen ovat nyt tauolla
c) Book Beatista ei ole nyt tähän hetkeen löytynyt oikein innostavia romaaneja tai tietokirjoja (äänikirjapalvelusta olen jo pitkästi yli 700 kirjaa kuunnellut)
d) nappikuulokkeissa on tänäänkin leipoessa ja neulelahjoja paketoidessa (viisi puseroa ja yksi pipo) soinut Jarkko Ahola. Minähän jäin viime viikon konsertin jälkeen ihan koukkuun: kuuntelin jopa elämänkertansa viikonloppuna. 😅 Joten Aholalta nyt myös muutakin kuin joululauluja. Ei Teräsbetonia kuitenkaan, mutta Nessun Dorma, Minä olen muistanut, Alone  …

Mutta joulun jälkeen on taas kirjojen aika: tänään ja eilen on satanut niin paljon lunta, että toiveet hiihtämään pääsystä vahvistuvat ja laduilla kuluu kirjoja. Ja viimeistään mökille mennessä on joku isompi neule varmasti jo alulla: vaikka sitten lisää tyynyjä jämälangoista.

Seuraavat päivät jouluun laskeutumista ja paljon yhteistä aikaa perheen kanssa. 🥰🥰🥰

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Helmet-lukuhaaste 2025

1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio (että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes)

2. Fantasiakirja

3. Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä

4. Kirjassa valvotaan yöllä

5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle

6. Kirjassa on prologi eli esipuhe

7. Hyvän mielen kirja

8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä

9. Kirjassa on konflikti

10. Kirjassa käydään elokuvissa

11. Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla

12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo

13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa

14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon

15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

16. Kirja, jossa on sukupuu tai hahmoluettelo

17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira

18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa

19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla

20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja

21. Kirjassa on muusikko

22. Kirjassa lomaillaan

23. Pidät kirjan nimestä

24. Kirjassa tehdään laittomuuksia

25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme

26. Kirjassa on itse valittu perhe

27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

28. Kirjassa ollaan järvellä

29. Kirjailijan viimeisin teos

30. Kirjassa on häät tai hautajaiset

31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä

32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin

33. Kirjassa ratsastetaan

34. Kirjassa on tunnettu rakennus

35. Kirjan nimessä on sana ”mies” tai ”poika” tai niiden taivutusmuoto

36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa

37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä

38. Elämäkertaromaani

39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen

40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys

41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää

42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

43. Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste

44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta)

45. Kirjassa on isä ja tytär

46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen

47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt

49. Kirja on julkaistu vuonna 2025

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Joulu Oulu

Joulua kohti

Toppilansalmessa satamapaikkaa pitää symppis pikkuhinaaja ST355, jolla on sellainen laivaprofiili, että se on äänestetty maailman kauneimmaksi jossain laiva-alan lehdessä ja jonka vuoksi laivatyyppi on saanut lempinimikseen “Mikki Hiiri-” tai ”Aku Ankka -hinaaja”.

Tuulestatemmatun vakilukijat ovat nähneet siitä kuvia kesät talvet vuosien varrella. Ja nytkin se pääsee taas esille. Eilen pakkasaamun kuutamossa ja jouluvaloissaan se oli ehkä entistäkin mukavamman näköinen.

Vaikea uskoa että se oli työssä ja toimessa Normandian maihinnousussa. Kaksi kertaa se on osallistunut maihinnousun vuosijuhallisuuksiin: ensimmäisen kerran kerällä 2004 ja toisen kerran tänä kesänä.

Oulu-laiva on tämän talven salmen eteläpuolella.

Salmenrannalla on uusia, aika hienoja kerrostaloja.

Tänään en ole ehtinyt ollenkaan ulkoilemaan; tonttuilua ja terveysasioita hoidellen kului aika pitkälle iltapäivään.

Olen saanut sekä eilen että tänään mahdottoman mukavaa postia: eilen tuli kirje ”vanhalta” blogini seuraajalta, – kylläpä ilahdutti ja tänään tuli rotissööriystävältä paketti kotiovelle! Sellainen lämmin läikähdys sydänalassa tuli ja jäi näistä. Päinvastainen tunne, huoli, joka ei ole ihan häivähdys, tuli yhden ”virallisen” viestin jälkeen. Noh, aika näyttää ja kerron sitten, onko huoli aiheeton tai ainakin saatavissa pois päiväjärjestyksestä. Ja ystävältä sain kirjan, tai ainakin käsikirjoituksen. Se on ilon asia. Monestakin syystä. Siis plussan puolella tänään.

Joulu Oulu

Aamulla jouluvalopihalla

Eilen kävimme lapsenlasten kanssa autolla pyörähtämässä Toppilan Tuulentiellä. Sen päässä on Jalmarin jouluvalopiha. Tänään menin aamulla uudelleen ja yksikseni kameran kanssa. Kiertelin puu-Toppilassa ja Jalmarin kotipihan ympärillä. Tänään pakkasaamuna (-17 C), kun maassa oli jo vähän lunta ja kuutamotaivas syvän sininen, piha loisti ja tuikki todella kauniina.

Jalmari nyt 13-v., vai jo 14-v.? Hän on monta vuotta käyttänyt taskurahansa kotipihansa jouluvalaisuun.

Ideastaan hän kertoo  näin: ”Idea valopihasta syntyi, kun halusin laittaa valoja pihalle. Enemmän ja enemmän. Ostin alennusmyynnistä lisää valoja. Ohikulkijat tykkäsivät niin innostuin lisää.”  

Valonauhoja pihalla on yhteensä viisi kilometriä. Tämä ja paljon muuta mukavaa tietoa löytyy sivulta: Jouluvalopiha.fi ja Instassa #jouluvalopiha. Valopihasta on tehty lyhyt joulusatukin, joka löytyy YLE Areenasta.  

Alla olevan aamusella kuvaamani gallerian kuvat aukeavat isommiksi kun klikkaat ensimmäisen kuvan auki. Kannattaa klikata.  

Jalmarin Jouluvalopiha

Pakkasesta huolimatta kävin vielä Toppilan satamassakin ja aamuruskon kajastaessa taivaanrannassa ihmettelin, missä vaiheessa olen luopunut aamulenkeistä. Tai siis siirtynyt puolenpäivän ulkoiluihin. Pitäisi taas useammin olla aamuisin liikkeellä.

Isovanhemmuus Oulu

Maanantai-iltapäivä tonttujen kanssa

Tässä tänään kolmen jälkeen otetussa kuvassa kiteytyy kolme tämän päivän keskeistä asiaa.

Maassa on lunta! ❄ ❄❄  Maanantaina pojantytär (kuin myös veljensä) oli meillä. 🥰 Eepi on jo niin iso, että haluaa ja nimenomaan osaa jo huolellisesti pitää tähtisädetikkua omassa kädessä. ✨

Muksujen kanssa sovittiin jo joulukuun alussa, että kun on sopiva välämä, niin haen heidät ihan vaan keskenään meille. Syysloman Kalajoen reissun jälkeen ei olla paljoakaan oltu keskenään. Ei vaikka Eepi viimeksi itsenäisyyspäivän aikaan ilmoitti, että minä voin ”jäädä tänne vaikka tuhanneksi yöksi”. Tänään kun Apsu pääsi jo yhdeltätoista koulusta, haettiin hänen kanssaan yhdessä Eepi eskarista ja ajeltiin meille. Maanantaina, arkena, lapset ilonamme ja puuhailemassa mukavia.

Joulukalenterissa, jota minä edelleen heille täytän, kuten Apsu varsin hyvin tietää ja johon liittyen Eepikin jo arvelee jonkin sellaisen olevan mahdollista, oli pieni paketti pieniä tähtisädetikkuja. Ja kun niitä pihalla muutama polteltiin, hoksasin, kuinka lapset ovatkaan jo isoja, kaukana mistään taaperoista/leikki-ikäisistä. Yhtäkkinen kasvupyrähdys –  tai ehkä se yhtäkkisyys onkin vain mummin mielessä.

Leivottiin joulupullaa. Aika kätevästi sekin jo kävi, varsinkin ”insinööri-kolmannessa-polvessa” Apsulta. Ja Eepi piti ihan omaa showtaan: laulelikin välillä, papan kanssa duettonakin.

Pullista, joista ei kuitenkaan tehty mallia laskiainen, kuten A. olisi halunnut, tuli hyviä, lämpimänäkin niitä syötiin, mutta kolmen jälkeen oli jo oikeakin nälkä ja olin luvannut, että mennään jonnekin ulos syömään: Mäkkäriä en kelpuuttanut vaihtoehdoksi, ja sain suostuteltua, että mennään ”oikeaan ravintolaan”: Amarilloon siis. Milloinhan me on Pehtoorin kanssa oltu siellä viimeksi? 10 vuotta, 15 vuotta sitten? Lapset eivät koskaan, mutta sanoivat, että voidaan mennä toistekin.

Rotuaarin aukioilla oleva ”joulumetsä” oli siinä sopivasti hollilla: varsinkin loputtoman eläinrakas Eepi tykkäsi eläinhahmoista ja kierteli kuusien lomassa mielellään. Jouluiselta tuntui, mielessäkin.

PS. Menomatkalla kaupunkiin kävimme ihailemassa ”Jalmarin jouluvalopihaa”. Me kaikki neljä ihmeteltiin ja ihailtiin – palaan huomenna asiaan. 

Niitä näitä

Kuuhulluutta päivin, öin

Tänään sain täydenkuun kuviin. Huonossa paikassa olin, mutta kuitenkin. Ja jotenkin tykkäänkin tästä kuvasta. Ei mikään jouluinen, ennemminkin marraskuinen tunnelma, mutta silti. Pakkasiltapäivänä kuutamo oli niin vahva, että se sai houkuteltua ulos sitä kuvailemaan. Siitä huolimatta, että sää oli aika rapsakka: – 16 C. Kun ne ”pakolliset” 10 000 askelta olivat täynnä, oli oikeastaan jo ihan lämmin. 🙂

Tänään hyvä päivä sikälikin, että sain aika paljon kaikenmoista aiottua (ja luvattua) tehtyä. Pitkästä aikaa on ollut sunnuntai ilman Teamsissa opiskelua.

Kuuhullluus on vaivannut myös yöllä. Ei sentään saanut lähtemään ulos, mutta sai heräilemään usein, eikä kuuden jälkeen ollut enää toivoakaan nukkumisesta. Näin ollen: vain kuusi tuntia heikohkoa unta viime yönä tarkoittaa nukkumaan menoa kohta (nyt klo 21).

 

Joulu Oulu

Jouluisia juttuja

Joulun etkot jatkuu … joulusta jo etukäteen nauttien paljosta hyvästä.

Tänään Kempeleessä joulumarkkinat. Ajelin sinne aamupäivällä, – ja kuinka kaukana Kempele onkaan!! Kesällä ajelin sinne pyörällä harva se viikko, ainakin joka toinen viikko joko/tai hautuumaalle toviksi tai kauppakeskus Zeppelinin Robert´s Coffeen lounaskahville. Tänään autolla tuntui, että matka on hyvinkin pitkä (oikeasti 20 km suuntaansa). Mutta kannatti tänäänkin autolla ajella.

Paikan päällä oli paljon käsityöläisiä, leipureita, leirikoululaisia, yhdistyksiä, seuroja … huolimatta hyytävän kylmästä tuulesta ja pakkasesta (enemmän kuin – 10 C) paikalla oli paljon väkeä.

Kalapuohista ostin meidän tämän päivän sapuskaksi siika- ja ahvenpihvejä, toisesta puodista lisäksi yhden koristellun katuharjan, josta sain ideaa ja vinkkiä mökin harjojen maalaukseen sekä kolmannesta kojusta pienen tonttuoven. Mökillekin sellainen tarvitaan. Luonnollisesti. Riddareita, saaristolaisleipiä, joulukortteja, joulukakkuja en kotiin tuonut; niitä syntyy täällä ihan omin avuin. 🙂

Iltapäivällä meillä oli Pehtoorin kanssa talkoot: lanttu- ja porkkanalaatikot, jouluruukkuvuoat ovat nyt pakastamista vaille valmiit. Leivinuunin lämmössä niistä tulee niiiin hyviä.

Otsikkokuva aamuselta. Ennen kuin ajelin Kempeleeseen kävin kameran kanssa kaupungilla. Etsimässä täysikuuta linssin eteen. Näin sen kotipihalla lähtiessäni, mutta missään en sitä kaupungilla nähnyt. Taivas kuitenkin huikean värinen. Ihan sävy sävyyn lyseon, tuomiokirkon ja kolmiotalon kanssa.

 

Niitä näitä

Lucian päivänä silmiä etsien

Siinähän se on ilta kulunut. Kimpassa etsittiin kuvaa, jonka me molemmat varmasti muistamme otetuksi: tavoitteena löytää tänä Pyhä Lucian päivänä kuva, jonka otin kirkossa/museossa Andalusian reissulla – vai sittenkin Veronassa? – Kuvassa on naisen käsi, jonka päällä tarjottimella on kaksi silmää. Melkein vastenmielinen näky, mutta on legendan kuvitusta, jollaista (keskiaikaisissa ja myöhemmissäkin) kirkoissa on paljonkin. Marttyyrikuoleman kärsineen, silmänsä menettäneen Lucian tarinaa, tarua, pyhimyslegendaa on pian jo 2000 vuotta kerrottu. Lucia kärsi marttyyrikuoleman Sisiliassa  13.12.304.

Aiemmasta postauksestani suora lainaus

Lucia (lat. lux ~valo) kuoli kristittyjen vainoissa vuonna 310. Vanhempansa olivat sopineet hänen avioliitostaan, mutta Lucia antoikin rukkaset sulhaselle ja päätti sen sijaan ryhtyä Kristuksen morsiameksi. Katkera sulhaskandidaatti kosti, ja järjesti niin, että keisarin armeijan voimalla Lucia pakotettiin ilotaloon töihin. Mutta Lucia jähmettyikin paikoilleen, eikä pyhää neitsyttä saatu liikahtamaan, ei edes kuumalla öljyllä. Marttyyrin silmät puhkaistiin, mutta turhaan, legendan mukaan hänelle kasvoi aina uudet näkevät silmät [mikä selittää sen, että Lucia on sokeiden pyhimys]. Kun kirkkotaiteessa näkyy nainen, jolla on kädessään tarjotin, jossa on silmät, on kyse Luciasta.

Skandinaavisen Lucia-juhlan tarina pohjautuu sisilialaiseen legendaan, mutta täällä Pohjolassa Lucia on ennen kaikkea valon tuoja.

Kuvaa ei löydy! Mutta meillä oli lasilliset madeiraa, Santa Luciaa telkkarin ääressä.

Edelleen La Promesa on jokapäiväinen viihteemme, nyt on kyllä kerrassaan dramaattiset jaksot menossa. Niin dramaattiset, että meillä menee osa katselukokemusta siihen, että mietimme, miten kuvaukset, lavastukset, näyttelijäsuoritukset, roolijaot yms. on toteutettu ja miten käsikirjoitus jatkuu. Onko Manuel sittenkin pahis? Ja kuinka loistavaa näyttelijäsuoritusta Cruz edelleen tekee! Ja kuinka sarjassa aikamääreet, ajan syklinen ja lineaarinen kulku ovat hyvinkin ailahtelevia.

Tietysti meitä ilahdutti toissa viikolla tullut tieto, että sarja on saanut Emmy-palkinnon, minkä seurauksena kymmeniä jaksoja on luvassa lisää. Kaikkea sitä, sanon minä! Mutta on osattava iloita arjen jutuista!

Muistikuvia Oulu

Vielä yksi keikka!

Tämä oli nyt VARMASTI viimeinen kuvauskeikka. Melko varmasti. 😅  Asiakas oli sellainen, jolle olen tehnyt kuvauksia ennenkin, yhden aika isonkin projektin, joten aattelin, että voinhan minä vielä. Perhe kyllä jo nauraa tälle mun vetkuttelulle tämän firmani lopettamisen alasajon kanssa. Mutta kyllä tämä tästä hiipuu.

Kuvaus ja kuvaeditointi, jota jäi kyllä huomisellekin ihan kylliksi, olivat hyvä syy vältellä lenkille lähtemistä. Tänään oli hyytävä pohjoinen ilmavirtaus ja kylmä tuuli, joten ei ollutkaan mitään intoa ulkoiluun. Eilen aamusella ei ihan niin paha, ja silloin oli aika pitkään lenkkiin Meri-Toppilan ”teletappikukkuloilla”, merenrannassa. Valo ja lumeton maisema olivat jotenkin maagisia, kaikkea muuta kuin jouluisia. Klikkaamalla kuvat suurenevat. 

Joulu Ravintolat Ruoka ja viini

Sinfoniassa ja konsertissa

Joulun aika on hyvää. Useimmiten. Ja varsinkin tässä elämän vaiheessa kun jouluajasta voi nauttia pitkään, jo paljon ennen joulua. Niin kuin tänäänkin.

Olimme Pehtoorin kanssa joulutunnelmissa Sinfoniassa ja konsertissa.

Sinfonia on uusi italialainen ravintola Oulussa Kirkkokadulla (Crecianin vieressä). Varasin sinne pöydän neljäksi: onneksi varasin, ei sinne olisi ilman varausta päässytkään. Kävimme siellä ennen konserttiin menoa. Konserttikin oli kirkkokadulla: Tuomiokirkossa oli Jarkko Aholan ”Jouluntähti” -konsertti.

Pehtoorihan tykkää katsella telkkarista suunnilleen kaikki mahdolliset (suomalaiset) musiikkiohjelmat ja suomalaisartistien konsertit, joten ostin hänelle lipun vähän kuin joululahjaksi. Ja koskapa minä olen jo monta vuotta tykännyt Aholan joulumusiikista – jopa enemmän kuin Three Tenorseista, Tapani Kansasta tai Andrea Botticellista, niin mielelläni lähdin aveciksi. 🙂

Oi, että. Olipa vaikuttavaa. Vielä vaikuttavampaa kuin osasimme odottaa. Tuomiokirkon akustiikka ja kirkon täysi muita kuulijoita (1500 henkeä) tekivät osaltaan konsertista hienon. Välillä silmät kiinni ja kyynelissäkin kuuntelín: Adagio, Jouluyö, Walking in the Air…. Korkealta, kirkkaasti ja kovaa!

Ja entäs Sinfonia! Se ei ole mikään tavis pizzeria, enemmänkin trattoria tai ristorante. Listalla toki on pizzoja, mutta myös muita italialaisen keittiön klassikkoruokia: antipastit (leikkeleitä), primit (insalata mistot, pastat ja risotot), muutamia secondoja (lihaa ja kalaa) ja dolcet. Me valitsimme tattirisoton ja prosciuttosalaatin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Pehtoori söi jälkkäriksi suklaakakkua ja gelatoa, minä vaniljapannacottan. Perushyviä nekin. Viinilista on oikeinkin laadukkaan oloinen, viinejä lähes kaikista Italian maakunnista. Lasilliset otimme ja varsinkin minun Baroloni oli niin hyvä, että päätin ostaa sellaista jouluaatoksi porolle kaveriksi. Ravintolamiljöö on tyylikäs, vähän turhankin tumma. Kaikkinensa tervetullut lisä oululaiseen ravintolamaailmaan.

Uusia hyviä joulumuistoja tästä päivästä …

Joulu Niitä näitä Reseptit

Lounassalaattia ja muuta tykkäämistä

Paahdettua punajuurta ja porkkanaa Burratalla

3 punajuurta & 6 porkkanaa leikattuna ja kuorittuna
Oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
Suolaa

Kastike:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
Suolaa, maun mukaan

Ohjeet:
Esilämmitä uuni 200 °C:seen
Leikkaa punajuuret viipaleiksi ja ripottele päälle oliiviöljyä, (hunajaa) ja suolaa. Asettele punajuuret ja porkkanat uunipellille yhdeksi kerrokseksi. Paista 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat paahtuneet ja karamellisoituneet.

Vatkaa pienessä kulhossa oliiviöljy, valkoviinietikka, hunaja, jauhettu valkosipuli, rosmariini ja ripaus suolaa.

Kokoa salaatti:
Kun vihannekset ovat kypsiä,
anna niiden jäähtyä hieman.
Asettele rucolaa tai vihreää salaattia tarjoiluastian pohjalle, päälle juurekset.
Valuta kastike salaatin päälle, lisää burratajuustoa ja pistaasirouhetta.

Etsin tänään punajuuripeston ohjetta (viime viikolla sellaista sain ystävän luona, ja tykästyin paljon. Löysinkin ohjeen, mutta ennen kuin ehdin hankkia sitä varten ainekset, näin Instassa Ellen Jokikunnaksen ohjeen yllä mainittuun salaattiin. Siispä meillä olikin sitä tänään. Ja pidin kovasti.

Jokikunnasta olen seuraillut Instassa aika aktiivisesti viime kevättalvesta asti. Siitä asti kun alkoi hänen ja miehensä ohjelma Unelmia Italiassa. Sehän olikin ihan mukava ohjelma. Ja siinäkin, kuten aiemmin satunnaisesti lehtien palstoilla, pariskunnan lapsettomuusvuodet ja pitkittynyt adoptioprosessi tuli esille, ja koskettikin. Ja kyllähän kyynelehdin, kun näin isänpäivänä netissä kuvan, jossa Ellen ja Jari olivat Manilassa – ja heillä oma poika! Aika harvojen julkkisten elämänmeno on näin koskettanut.

Mutta siis: salaatti sopii varmasti joulunpyhien pöytään lisukkeeksi esim/vaikka rosollin sijaan tai lounaaksi vuodenvaiheen jotenkin poikkeuksellisen monilta tuntuvina viikonloppuina. [Olipa selkeästi ilmaistu!! Tarkoitan että vaikka ennen tai joulun jälkeen. 😅]

Tänään olin jouluostoksilla kaupungilla. Perheessä melkein kaikki ovat ilmoittaneet, että eivät halua lahjoja, vaan että vietetään paketitonta joulua.

Periaatteessa sopii minulle ihan hyvin, muttaku. Kun marraskuussa tästä keskusteltiin, totesin, että puolet lahjoista on jo neulottu, langat kaikkiin hankittu, että samoin kalenterit myös perheenjäsenille tilattu, että lastenlapsille ostan ihan varmasti sekä pehmeitä että kovia paketteja, että tradition mukaisesti ainakin joulun tienoon hyvin syöminen ja juhlalliset juomat päivällisten yhteydessä kuuluvat minun jouluuni ja sen valmisteluun, niin ei kukaan sitten kieltänytkään. 🤶 Ymmärsivät, että ruoalla rakastaminen on edelleen mun juttu ja minullehan on ilo saada lahjoa; on ilo ilahduttaa ja antaa jotain mukavaa, omaa, hemmottelevaa, luettavaa, syötävää. Siispä tänään muksujen lahjoja – ja muutamia muitakin 🤫 – hankkimassa.

Joulu Reseptit

Hillaherkkuja vaikka joulupöytään

Joulureseptejä-harjoitussivu syntyi jokunen viikko sitten kun aloitin Word Press-sisällönhallintajärjestelmä -kurssin. Menin kurssille mm. siksi, että oppisin uutta, erityisesti käyttämään WP-alustan uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Perusteet ovat olleet hallinnassa jo vuosikausia. Kolmen viikon kurssi ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin, – monestakaan syystä. Mutta menemättä niihin tarkemmin totean, että kunnianhimoinen aikeeni tehdä tuosta harjoitussivusta ”sivuhaara” blogiin, ehkä jonkinlainen nettikeittokirja, jää nyt toteutumatta.

Jatkan siis entiseen malliin blogin pitämistä tavalla, jossa on ruoanlaittoa, patikkaretkiä, juttuja päivieni kulusta, edelleen jaan jotain vinkkejä hyviksi havaituista liikkeistä, neuleista, tapahtumista etc. ja kaikenmoiset tarinat ovat entiseen tapaan suloisessa, satunnaisessa sekamelskassa ryyditettynä valokuvilla päivieni ja matkojeni varrelta.

Jotain uutta mm. julkaisemisen sujuvoittamiseksi sentään opin ja vähän uusia välineitä sain käyttööni, joten ei kurssiin käytetty aika ja raha ihan hukkaan mennyt. Silti kyllä turhautti, vähän. Mutta se siitä.

Joulureseptejä kuitenkin olen ehtinyt hakea omista arkistoista, uusista keittokirjoista ja netistä, ja koska en niitä tuonne jouluresepti-sivulle laittelekaan, niin tiputtelen tänne blogiini.

Yksi sellainen on Hillajäädyke ja suolakaramellikastike


Ainekset
3 dl kuohukermaa
2 dl tomusokeria
2 kananmunan valkuaista
2 kananmunan keltuaista
300 – 400 g hilloja

Ohje
Paseeraa marjat (tai käytä valmista Lapin jängän kivetöntä hillasosetta)
Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset.
Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää vaahdon joukkoon marjasose.
Vaahdota kerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi.
Yhdistä vaahdot.
Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa ja nostele varovasti valkuainen jäädykemassan sekaan.
Kaada massa noin litran vetoiseen vuokaan, kääri kelmuun ja jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.

Ota jäädyke noin puoli tuntia ennen tarjoilua jääkaappiin sulamaan.

Jäädykkkeen voit tarjota valmiin kinuskikastikkeen kanssa tai lämmittää purkillisen kondentoitua maitoa ja lisätä sen joukkoon suolakiteitä tai tehdä itse suolakaramellikastikkeen.

Suolakaramellikastike
2 1/2 dl sokeria
100 g voita
1 1/2 dl kuohukermaa
3/4 tl  maldon- tai karkeaa merisuolaa

Mittaa kaikki kastikkeen ainekset valmiiksi. Kaada sokeri pinnoitetulle pannulle.
Anna sokerin lämmetä keskilämmöllä, ja liikuttele sitä välillä puuhaarukalla.

Kun sokeri alkaa sulaa, pienennä lämpöä ja sekoita sokeria koko ajan puuhaarukalla. Sokeri ei saa palaa. Tavoitteena on toffeen tai konjakin värinen, paahtunut sokeri.
Lisää voi parissa, kolmessa erässä. Sekoittele vispilällä voi ja paahdettu sokeri sekaisin.
Kun seos on tasainen, ota pannu pois hellalta ja lisää vähitellen joukkoon kerma. Sekoita koko ajan. Jos kastikkeeseen tulee paukkuja, voit lämmittää kastiketta varovasti pienellä lämmöllä. Lisää lopuksi kastikkeeseen suola ja anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä kastike jääkaapissa. Voit lämmittää kastiketta halutessasi hieman ennen jäädykkeen tarjoilua.

Toinen meillä 90-luvulla usein tarjolla ollut hillaherkku on VALKOSUKLAAHILLAKAKKU

150 g voita
1½ dl sokera
1½ vaniljasokeria
3 munaa
100 g valkosuklaata (Valhrona tai Panda)
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl konjakkia tai sitruunamehua
Kuorrutus
½ dl kermaa
100 g valkosuklaata

Vatkaa rasva ja sokerit vaahdoksi, ja lisää munat yksitellen.
Sekoita karkeaksi pilkottu suklaarouha huihin kuiviin aineksiin ja sekoita taikinaan, lisää neste. Kaada taikina voideltuun jauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä.

Kuorrutusta vasrten pilko suklaa kulhoon, kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Levitä kuorrutus kakulle. Tarjoile hillojen kera (tai ilman).

Otsikkokuvan hillaresepteihin sopiva väritys on tämänpäiväisen iltapäivälenkin varrelta!

Niitä näitä

Juhlaviikonlopun lopulla

Joulupuurobrunssi tänään aamupäivällä

 …. sehän olikin oikein mukava juttu. 🤶

Olihan puuron lisäksi kaikenmoista muutakin, ehkä vähän liikaa makeaa, mutta niinhän sitä on tapana joulun pienissäkin juhlahetkissä. Ja parasta, että oli ihan rauhallinen pyhäaamu yhdessä. Joulua voi viettää jo odotellessa, ja sekin tuntuu hyvälle. Pieni kutkutus, mutta toisaalta rauha.

Apsullehan se tuli manteli puurosta: ei aio mennä naimisiin tänä vuonna. 🙂 Hedelmärahka oli minulle parasta, lapsille ei tarpeeksi makeaa. 🙂

Toissapäiväisen lakkajäädykkeen reseptin kirjoittelen vielä illan päälle, viimeistään aamusella… Sitä voin kyllä suositella joulupöytäänkin.

Muutoin päivä on mennyt joululahjaneuleiden parissa. Muutaman viimeistelyssä, yhden kaarroke vielä kokonaan tekemättä, mutta sekin nyt jo kunnolla alulla.