Olen tänään ollut varkaissa.

Yleensä, periaatteessa, helposti, enempiä miettimättä olen varsin kuuliainen kansalainen, sääntö-Suomessa kurinalaisesti tottelevainen. Tietoisesti ja tarkoituksella en ”rötöstele”, en tee rikkeitä tai riko sääntöjä.

Varastamalla varastin nuoruudessa jonkun kerran. Molemmilla kielikurssimatkoilla, jolloin jo olin aktiivinen tupakoija, varastin meidän kurssilaisten lähipubista tuhkakupin – perustelin sitä sillä, että niin tekivät kaikki muutkin. Siis kaikki muutkin alaikäisenä pubisssa viikonloppuisin käyneet ja olutta nauttineet. Siis siltäkin osin rikoin sääntöjä, lakiakin. Ja niin tein lukioaikana myös kotimaassa. Oulun Seurahuoneella kävin jo 16-vuotiaana monta kertaa.

Toinen ”rikesarjani” liittyy liikenteeseen. Ennen ABCD-kortin (linja-autokortti) ajamista ajelin ylinopeutta – varsinkin Lappiin tai Helsinkiin mennessä – oikeastaan poikkeuksetta. Mutta se oli meillä kyllä ihan perhesynti: yhtä lailla isä, äiti ja veljeni huristelivat luvattoman lujaa. Muutamat ylinopeussakot sainkin noina vuosina.

Työpaikalla tulin käyttäneeksi toimistotarvikehuoneessa  ainakin sekä (väri)tulostinta että levykevarastoja myös yksityisiin tarpeisiin. Mutta esimerkiksi omenavarkaudet, näpistykset, toisten omaisuuden rikkominen tai muu ilkivalta eivät ole koskaan kuuluneet ”vapaa-ajanviettotapoihini”. Ei ole tullut pieneen mieleenikään.

Mutta tänään! On tunnustettava, että oikein valmistelin ”anastustoimenpidettä”, suunnitelmallinen toiminta ja ennakkoon varustauminen oli huolellista. Ajoitin toimenpiteen juuri oikeaan aikaan, ennen lumentuloa ja syksyn kosteuden ollen juuri paras. Useaan kertaan pitkin kesää ja syksyä olin käynyt vaivihkaa tarkastamassa, että paikka on sopiva ja suojaisa, hieman syrjässä vilkkaimman liikenteen väyliltä. Pyörä oli paras väline päästä mahdollisimman lähelle kohdetta, joten aamupäivällä pukeuduin tummiin vaatteisiin, pakkasin satulalaukkuun vinyylisormikkaat, sopivia muovipusseja ja suuntasin kohti pohjoista.

Jälkiä jättämättä kuljin reitin Rajakylä, Pateniemi, Holstinmäki, Kello, josta käännyinkin Virpiniemeen, enkä Haukiputaalle. Virpiniemessä poikkesin metsätielle – tietämättä edes kenen maille kuljin. Sydän pamppaillen (mitä se kyllä tekee nykyisin muutoinkin) jätin pyörän polun alkuun, kävelin syvemmälle metsään vilkuilematta ympärilleni. Hämäsin ja tepastelin ”ihan muina naisina tässä puskapissalle olen menossa” -tyyliin. Ja sitten TOIMINTA: ainakin puolen neliön alueelta keräsin jäkälää. Noin vain! Kaunista, pehmeää, sopivan kosteaa jäkälää. Ihan ilman lupaa, ihan vaan omaan käyttöön. Toki otin sieltä täältä jäkälikön reunamilta, koetin olla tekemättä reikiä, koloja jäkälämattoon, mutta silti: omiin pusseihin keräsin.

Tämän kanssa minun nyt on elettävä.

Aamupäivällä minulla oli treffit Toppilan koulun leikkipuistoon. Siellä hyvä verryttely/lämmittely pyörälenkin aluksi, kun pari kohtuullisen vaativaa PT:tä olivat isänsä kanssa rimpuilemassa ja juoksemassa. Piha raikui kun pyöräilin portille: Mummmmiiiiiiiiii, tuuuuuuu! Puolituntisen jälkeen oli taas heipattava; syyslomaviikolla monet näkemiset oovat nyt taas tältä kertaa ohitse.

Pienessä sumussa, melkein tihkusateessa jatkoin Oulujokivarteen. Sumu on kuvaajan kaveri, myös päiväsaikaan. Tämä puupariskunta on varsinkin näin lehdettömään aikaan aika harmoninen.

Olihan happirikasta ilmaa, ilo liikkua, lokakuun loppua. Melankoliaa, harmaata. Rauhoittumistakin.

Kävin iltakävelyllä Toppilansalmen rannalla. Sillan kupeeseen tehdyt rautaiset, ruosteiset puut olivat kauniit pimeässä illassa, katuvalojen paistaessa ”läpi”. Nyt kun lumikin on taas sulanut pois, nurmi viheriöi, näyttää lämpimämmältä kuin onkaan.

Sillan valaistus on hieno, mutta muutoin jalkakäytävät ja kadut pimeitä, ja kuinka paljon olikaan liikkujia ilman heijastimia!! Pikkuista vaille, että huomautin asiasta. Mutta oli siellä kyllä sellaisiakin (varsinkin koiran ulkoiluttajia), joilla oli heijastavat ”henkselit”. Aika hyvä henkivakuutus ovat ne.

Muutakin valoasiaa ollut tänään: kävimme Pehtoorin kanssa Zeppelinissä asti (Kempeleessä) shoppailemassa ja ostettiin pihalle valonauha omenapuuhun, kun viime talvinen sammui totaalisesti. Kujamme isäntien kilpavarustelu kausi/jouluvalojen sytyttelyssä on jo alkanut. 🙂 Minua ei haittaa, on mukavan näköistä kun pihoilla on valoja.

Shoppailureissulle lähdettiin kun olin kuskina Pehtoorille, joka kävi glaukoomakontrollissa aamupäivällä. Sieltä päästyään lähdettiin täydentämään mun aloittamia lastenvaateostoksia. Ihan vähän vaan lähti mummilla lapasesta hankkiessa Eevikselle uusia vaatteita. Minähän en pienillekään tykkää ostaa halpiskaupoista ”kiinatuonti” vaatteita. PolarnOPyret, Reima, Yozen, Gugguu, Metsola, mitä näitä nyt on, ovat suomalaisia (ja ruotsalaisia = POP) ja ekologisia, kestäviä, kauniin värisiä, hyviä vaatteita. Tänään kyllä hankin myös ranskalaisen espanjalaisen neuleen (Mayoral), vähän niin kuin paremmaksi vaatteeksi, ehkä jouluksikin.

Menimmepä vielä EspressoHouseen lounaskahville – jääteelle ja croissanteille – näin yleisen syyslomaviikon merkeissä mekin ”etelässä” ja ”katukahvilassa”. 😀

Vähän kalsea on päivä ollut. Toisaalta aika lempeästi sumuinen, tihkusateinen. Viimeisen päälle lokakuinen sää. Vain vähän siitä kuitenkin nautiskelin.

Kesäneuleiden pyykki, tennareiden ja läpsyttimien yms. ”varastointi”, ja vaatehuoneen päivitys: kolme kassillista lähtee taas matkaan. Yksi Konttiin, yksi mökille ja yksi ompelijalle saumojen säätöön. Tämä vuodenaikojen ja säiden välissä tapahtuva järjestely, lämpimien esille laitto, kenkien vaihto varrellisiin on minulle paitsi käytännön takia hyvä juttu, myös eräänlainen riitti siirtyessä tekemisestä, päivien sisällöstä toiseen. Ja nyt sellainenkin juttu, että kun sosiaalinen elämä tuntuu heräävän korona-unen jälkeen, on tarvetta muillekin kamppeille kuin kulahtaneille kotifarkuille, villasukille ja virttyneille villapaidoille.

Vaatekaapin päivitys on myös jonkinlainen uuden alku. Alkaa talviaika. Alkaa juhla-aikakin. Seuraava juhla on jo lauantaina kun vietämme täällä Eeviksen kolmivuotissynttäreitä. Teema on – tietysti – pinkki! Kakkupohjat jo vispasinkin.

Ja tein tänään retroruokaa! Jauhemaksapihvejä. Nehän eivät meidän perheen ruokalistalla ole olleet koskaan, koska kukaan muu kuin minä ei niistä pidä. Mutta tänään niitä tein, kun Pehtoori kävi kaverinsa kanssa lounaalla ja tiesin, ettei hän välttämättä tarvitse kovastikaan ruokaa kotosalla. Rohkeni sentään yhden pihvin syödä: ”Kun laittaa tarpeeksi puolukkaa ja sipulia niin ihan hyvää”. Kyllä oli. Marttojen luottoreseptillä tein, jos joskus toiste teen niin enemmän meiramia. Rosamunda oli hyvä perunalajike tähän.

Illansuussa on WhatsApp laulanut. Perhe-chatti tyttären tentistä ja koronasta, Juniorin & R:n kanssa lasten vaatteista, ystävien kanssa leteistä (jotka minulla oli vasta kansakouluun mennessä) ja äideistä, sisarusten kanssa kotiapulaisista ja äidistä. Pöytäkoneella yhtäaikaa neljä kanavaa auki, enkä kertaakaan laittanut kommenttia väärään ryhmään, vaikka pitkiä ketjuja kuvineen on illan kuluessa kulkenutkin.

Ei ollut kolmivuotiskuvassa lettejä, eikä luonnonkiharoita (vasta puberteetin myötä hiukset kihartuivat) mutta oli rusetti!

Suostuisikohan Eevis samanlaiseen tälläytymiseen kolmivuotiskuvassaan kuin mummi omassaan. 😀

Näyttää, on itse asiassa näyttänyt jo viikon verran, pahasti siltä, että minun pyöräilykauteni tälle vuodelle on ohi. Lauantaina tosin kävin parin tunnin lenkin vielä polkemassa, mutta oli jo liukasta ja kylmää, ja ne eivät sovi yhteen minun pyöräilyintoni kanssa.

Kuntosalikorttia olin tänään jo lähdössä hankkimaan, mutta löysin (keksin?) monia, monia syitä, miksi siirränkin sen vasta parin viikon päähän. Uimahalliinkin olen ajatellut hankkiutuvani. Hyvin huolella olen asiaa pohtinut. Muuta ei asian etenemiseksi ole kyllä tapahtunut. 🙂

On siis ollut ”keksittävä” muuta tekemistä, ja ihan tarpeellistakin on ollut, kun olen päivitellyt sekä Muistikuvia-sivustoani, että siivonnut tämän blogin valtaisaa kuvavarastoa: liki 20 000 kuvaa on blogin mediapankissa. Siivottavana on niistä ne muutama tuhat kuvaa, jotka kevään 2017 ”Suuressa palvelinsotkussa” hävisivät blogin sivuilta, eikä silloinen SJR-webhotelli saanut niitä palautettua. Se oli kyllä ison ressin paikka!

Mutta ne näkymättömät kuvat ovat kuitenkin edelleen viemässä tilaa ja näkyvät tyhjinä ruutuina postauksissa, joten aika ajoin niitä siivoilen pois, jotta saan taas tilaa uusille postauksille ja kuville. Tätäkin olen siis tänään tehnyt ja saanut yhden sun toisenkin kohdan juntturaan ja mm. bannerikuvankin hävitetyksi. Laitoin kyllä väliaikaisen tilalle. Enimmäkseen kuitenkin ihan hyödyllisiä askareita tietokoneella.

Jos huomenna koettais taas kuvaillakin. Nyt on mennyt pari viikkoa vain kuvia työstäessä ja tuotteistaessa. Kameralla on ollut syysloma.

Tuntuu, varovaisesti ajatellen, että koronan suurin kirous on jo ohi.

Tuntuu hyvälle, että tänään olemme viettäneet illan ystävien parissa, kätelleet, unohtaneet maskit, istuneet lähekkäin. Yhteisen aterian äärellä. Hyvin syöden, paljon kertoen, paljon kuunnellen. Sopivasti viiniä maistellen. Levollisesti monta tuntia yhteisen pöydän ääressä muistellen menneitä. Takana, menneinä vuosikymmeninä yli 300 tapaamista, ja vielä paljon enemmän muistoja.

Tässä iässä, näinä päivinä ruoka ja viini yhdistävät entistä enemmän. Tällaisinä iltoina kuulen korvissani Suurlähettiläiden biisin: ”Kuka voisi kellot seisauttaa… ”

Vielä on lunta ulkona, mutta ei se valaise. Se on märkää, roiskuvaa, enimmäkseen likaisen harmaata. Pimeys on aamuin, illoin, öin paksua, tiivistä.

Olen viimeisen neljän päivän aikana liikkunut vähemmän kuin tavallisesti yhdessä päivässä. Olen neljänä yönä nukkunut enemmän kuin kuin yleensä viikossa. Olen syönyt kaikenmoista makeaa ja  höttöruokaa, vaaleaa leipää ja juustoa ja sen sellaista, enemmän kuin yleensä siedän. Olen istunut koneella melkein kaiket päivät ja illat, toki tehnytkin jotain, mutta siis istunut. Eikä edes kovin huono omatunto ole moisesta. 🙂 Ei oikeastaan ollenkaan. Siitäkin olen iloinen.

Pimeyskään ei ole haitannut, eihän minua yleensäkään. Juuri se antaa olla rauhassa, levätä, vetäytyä omiin oloihin, tekemään jotain, sytyttämään kynttilöitä ja takkatulen. Nauttimaan lämmöstä ja kodista.

Pehtoorikin jo vetäytyy sisätiloihin. Nimekkeensä mukaisesti hän (pehtoori ~ valttari ~ isäntärenki ~tilanhoitaja) 🙂 on pari-kolme viikkoa touhunnut pihapiirissä: haravoinut, leikannut pensaita ja puita, putsannut perennapenkit, vaihtanut kesäkukat callunoihin, pessyt rännit, roudannut pihakalusteet talvisäilöön, pessyt pihakiveykset, hommannut liiterin pullolleen polttopuita, ja ties mitä kaikkea. Minunkin olisi osallistuttava osaltani ja vihdoin viikonloppuna takapihan yrttipenkit putsattava. Siihen menee ehkä tunti. 🙂

Metkaa on se, että aina kun meillä (kesäisin) käy vieraita he kehuvat pihaa ja puutarhaa, joskus ohikulkijatkin pysähtyvät mainesanoja lausumaan, ja sanovat, että on se varmaan iso työ tuon kaiken tekemisessä ja huoltamisessa, mihin Pehtoori aina toteaa jotain sellaista, että ”no ei se nyt niin iso homma, siinä se menee, hyötyliikuntaa, tämä nyt on semmonen harrastus … ” Ja keväisinhän on samanlainen parin viikon intensiivinen rupeama, kun kaikki taas herää eloon ja paljastuu lumen ja hämärän alta. Mutta minä en valita. Hyvänen aika, en todellakaan.

Tahoiltamme taas istahdimme yhteiseen ruokapöytään, sitten takkahuoneeseen lukemaan. Ensimmäiset kausivalot jo laittelin, pienet valokranssit keittiöön ja työhuoneeseeni. Pimeys tuntuu entistä turvallisemmalta.

”Keskeneräistä työtä ei saa näyttää” vai ”keskeneräistä työtä ei saa arvostella”? – Muistan, että koulussa jotain tuollaista hoettiin; oisko ollut kuviksen tunnilla? Nyt en kuitenkaan malta olla näyttämättä keskeneräistä työtä. Ehkä on vaikea uskoa, mutta tämä on jo voitonpuolella, melkein valmis. 🙂 Voi olla että teen tähän joulukauteen vielä toisenkin kortin. Ja voi olla, että ensi vuonna en sitten enää teekkään. Viime vuotisistakin otin jo pienen uusintapainoksen, tulivat tänään postissa.

Kovin jouluiselta ei vielä näytä, mutta nämä kuvat otinkin jo viime vuoden puolella nimenomaan korttien tekoa varten.

Mökkimaisemissa on jo varsin jouluista, tai paremminkin kevättalviselta siellä tänään näytti, kun Tyär lähetteli kuvia. Toiveissa olisi, että kolmen viikon päästä me vuorostamme menisimme sinne. Jos terveyttä eri osapuolilla riittää, niin sitten. Tänään minä sain viime kokeiden jälkeen yhden helpottavan tiedon, ainakin yksi huono mahdollisuus on nyt poissuljettu, mutta testataan ja labrataan vielä. Marraskuun toisena lauantaina on Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytätapahtuma, ja sinne mielisimme päästä. Olenpa kutsunut samana viikonloppuna mahdollisesti Saariselälle tulevia paistinkääntäjiä piipahtamaan meidän möksän pihapiiriin makkaranpaistoon ja kuukkeleita ruokkimaan. Saapa nähdä.

Kävinpä kaupunkireissulla ostamassa itselleni uuden talvitakin. Sellaisen lämpimän ulkoilutakin; sopivan ja uuden. Oulussa on ollut Kekäle-vaatekauppa kai jo vuoden tai parikin, nyt siellä kävin ja ihastuin. Mutta sopivaa takkia ei kuitenkaan löytynyt, joten siispä Sokokselle, jossa oli vielä – 20 %  takeista! Sielläkin oli mieluinen Tommy Hilfigerin takki, mutta sielläkään ei M-kokoa, mutta aika hyvä vastaava (tosin musta, ei tummansininen, kuten olisin halunnut) löytyi RLL-toppatakkimallistosta.  Nyt on hyvä talvi tepastella, kulkea kuvailemassa kotikaupunkia ja sen rantoja.

Tulkoon talvi tännekin!

Mappien siivousta aamupäivä!

Varsinkin pikkuruisen firmani paperit vaativat setvimistä, samoin äidin paperit, byrokratia tuottaa paperia, joka on hyvä säilyttää. Samalla touhusin kirjahyllyistä kaksi kassillista kirjoja kiertoon. Kuinkahan monta sataa kirjaa olen elämässäni laittanut jakoon, divareihin, töissä ”ota omaksesi” -hyllyyn, kirppareille, – nyt kirjoja ei enää töiden puolesta kerry, hyvin harvoin enää ostan kirjoja, ja ne, jotka ostan ovat ”käsikirjamaisia” eli neulekirjoja, ruokakirjoja, keittokirjoja, joulukirjoja, matkakirjoja, valokuvauskirjoja tms. Niitäkin hankin aika harvoin. Mutta melkein hyllymetri on Mauri Kunnaksia ja muita lastenkirjoja. Niitä en poista! Pehtoori on ostanut minulle  lahjoiksi – enimmäkseen keittokirjoja, itselleen vielä viime vuosinakin (kirjakerhon kautta) romaaneja. Hän kun ei ole hurahtanut äänikirjoihin. Mutta joka tapauksessa nyt taas on vähän tilaa hyllyillä.

Pyöräilemään ehdin vasta iltapäivällä, mutta eipä sään puolesta mikään erityinen nautinto: kaikki on paljasta, karua, pohjoinen tuuli ja sattuipa kohdalle pieni lumikuurokin, melkein rakeita. Katsoin parhaaksi kierrellä pikkuteillä ja asutusalueilla, – jätin tuuliset baanat ajelematta.

Myllyojalta, vai oliko jo Laanilan puolella, hienojen aika uusien arvotalojen välissä eteen tupsahti tällainen; ainoa juttu, mikä sai kaivamaan kameran repusta. 🙂

Sai miettimään, josko onnistuisin kuvankäsittelyllä tekemään tästä kummitustalon? Ehkä yritän.

Tänään muiden hommien ohessa huoltopäivä. Minulla on tapana suunnilleen kerran kuussa käydä ”varmuusvarastojen” täydennysreissulla kaupassa. Mehän käydään yleensä pari kertaa viikossa kaupassa: to tai pe viikonlopun ruoat ja maanantaina sitten täydennys, lähinnä salaattivärkkejä, hedelmiä ja muuta tuoretavaraa. Mutta kerran kuussa käyn joko Ruskon Cittarissa tai Linnanmaan Prismassa ostamassa Barillan tai Rummon pastaa, Barillan Pecorinoa, teriyaki-kastiketta, pakastetonnikalaa, katkoja, marinadeja, oliiviöljyä, pienille mehuja ja karkit, sen sellaisia, purkkeja ja paketteja, ja samalla katselen, onko jotain uutuustuotteita. Joskus samalla reissulla sitten myös Alko, niin tänäänkin. Sunnuntain vieraille aion tarjota pataruokaa, johon on ”täsmäviini”, ja toki ateriallekin hankintoja. Sitten vielä Tokmannille hakemaan Serlaa, pesuaineet, mm. uuninpesuaine, sillä kun on nykyisin kovasti kysyntää leipomisteni jälkeen. 🙂

Huoltopäivään kuului myös kevyt kenttäsiivous ja imururoinnin jälkeen ”kylpyläpäivä”. Aika usein minulla on sunnuntaisin tapana pitää yhden hengen DIY spa-tuokio kylppärissä: kasvonaamio, jalkahoito, kuorinta kropalle, hiuksiin tehohoito, ”se parempi” kosteusvoide käytössä ja samaan settiin kuuluu, että laittelen korut (korvikset, sormukset, kaula- ja ranneketjut) lillumaan lämpimään Fairy-veteen. Tänään siis myös kylpylä.

Myös tietskaria olen huoltanut, laittanut taustalle varmuustallennukset pyörimään. Melkein kaikilta osin minulla jo onkin automaattinen varmennustallennus, mutta epäsäännöllisen säännöllisesti lähettelen kuvakansioita myös pilveen. Erityisesti koetan huolehtia, että kuvat pienistä, lomista sekä projekteista ovat tuplavarmennetut.

Vaatehuoltoon en tänään ehtinyt, olisko ollut oikein tarvettakaan?

Huomaatteko – ei juuri nyt kummoisia elämänmenossa, kun tämmöistäkin tulee kirjoiteltua. 😀

Tänään on mennyt melkein kuin Strömsössä, ei ole ollut eilisen kaltainen Strömö-päivä. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

• Aamulla oli kylmä, mutta poutaa, aurinkoakin.
• Vielä aamupäivällä oli kaunis sumu. Se teki maiseman kauniiksi, elokuvamaiseksi.

• Ilma oli happirikasta hyvä hengittää, paljon pysähtymisen arvoisia näkymiä, vielä värejä maisemassa.
• Mihinkään ei sattunut, taival taittui.
• Lounas: mandariinit. Nyt ne on mehukkaita ja makeita, niissä on C-vitamiinia ja kaliumia, niitä voi syödä peräjälkeen niin paljon, että riittävät lounaaksi. Niistä tulee hyvä olo.
• Hammaslääkärissäkään ei ollut kipua (toisin kuin viime viikolla, kolmesta puudutuspiikistä huolimatta). Ja lääkäri pyöristi laskua niin paljon, että se jäi sitten alle 1000 euron. Lisäksi KELA korvasi laskusta kokonaista kolme euroa. No se ei minua oikeastaan ilahduttanut, melkein jurppi.
• Hammaslääkärin jälkeen saa palkinnon, eikö? Menin ja ostin meille take away -sushit ruoaksi.
• Ja Joe Blasco on palannut kaupunkiin! Se on ollut pari vuotta poissa Oulusta, mutta nyt taas Sokkarilla ”livenä”, verkkokaupasta en ole osannut hankkia. 🙂
• Sain vihdoin ostetuksi Suomen ruokahistorian. Kunhan ehdin perehtyä siihen, kerron lisää.

• Aamun hieno sää jatkui iltaan asti. Meri niin tyven koko päivän. Se tuntui hyvin hyvälle.
• Oulu kuvissa -kalenteri vol. X valmistui, sekin lähti painoon. Nyt enää uusi joulukortti työstettävä, ehtii hyvin sekin vielä.
• Tätini soitti. Molempien vanhempieni sisarussarjoissta on enää yksi täti elossa, ja tänään soitti äidin pikkusisko. Ehkä noin kerran vuodessa soitellaan, me on tavattu 10 vuotta sitten ja nyt se oli täti, joka soitti. Tuulien geeniperimästä juteltiin, Tavastilan mammasta, serkuista, meidän pienistä, oli ilo kuulla hänen olevan vielä aika pirteä ja liikkuvainen. Hyvä puhelu oli.

• Kutsuin meille ystäviä viikonlopuksi syömään.
• Yrttipenkissä on vielä paljon kelpo vihreää.
• Muistin ostaa kynttilöitä kaupasta. On nyt niiden aika.

Huomennakaan ei sada. Ei ainakaan aamupäivällä, vielä on valoa.

Taas niitä päiviä, jolloin kaikki laahaa jäljessä kun herää aamulla ihan liian myöhään. Repalaisen yön jälkeen aamulla nukutti yli kahdeksaan, ja nyt sitten sisäinen kello parituntia pielessä. Noh, eipä tuo elämänmenoani paljon hetkauta.

Touhukas päivä kuitenkin, ja parasta oli pitkästä aikaa hyvä, reipas melkein kolmetuntinen pyöräily naapurikunnan puolelle asti. Oli lämmin, eilisen taukopäivän ja sisäpäivän jälkeen oikeinkin ilo aika lämpimässä (+ 12 C) kelissä sykkelöidä. Vähän jo sellainen luopumisen haikeus on kyllä ilmassa…

Kalenterikauppa on ollut vilkasta tänään, mistä erinomaisen hyvä mieli.

Koko päivän olen duunaillut kuvia ja nettisivuja,  – laittanut jo ”Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2022” -mainoksen nettiinkin! Ja sitä on jo tilattu!! Monta! Miten on – kiinnostaisiko Sinuakin? Täällä lisätietoa ja tilauslomake.  Oulu kuvissa -kalenterikin tulee vielä myyntiin, mutta ei vielä tähän hätään.

Sateisen sunnuntain kahden hengen sapuskalle vaatimatonta, mutta hyvää italialaista ruokaa. Salaatissa kyllä vähän lihaakin! Kauppahallissa Kylmäsellä on paljon italialaisia ja saksalaisia(?) leikkelemakkaroita, joista olen testannut ja ostanut jo useamman kerran vain yhtä: fenkoli-meetwursti! Se siivutetaan paperinohueksi, joten 100 grammasta riittää moneen kertaa. Salaatissa on jäävuorisalaattipeti, sen päällä cantaloupe-melonia (hunajameloni on vielä parempi) ja leikkelettä ja rucolanversoja. Kastikkeeksi joko paksua balsamico-kastiketta tai oliiviöljy-balsamico-etikkaa.

Ja pääruokana Cacio e pepe. Elokuun Ruoka & Viini -lehdessä oli resepti, vastaavia löytyy netistä vaikka kuinka monta, ja siitä inspiraatio. Höttöhiilarit ja juusto rules! Pippureiden paahtaminen pannulla on pieni vaiva, mutta tuo ruokaan pientä bonusta, paljon hyvää makua!

Toisin kuin yleensä lauantaisin en aloittanutkaan päivän hommia mummituurilla tai viikonloppuruoan esivalmisteluja tehden, vaan palailin kuvaprojektien pariin. Hiljalleen ne etenevät.

Sään seljetessä oli päästävä jo ulos: Oulujokivartta poikkimaantiesillalle. Keväällä, puoli vuotta sitten, sen oli tänä vuonna ylittänyt 46 372 pyöräilijää kaupungista Hiukkavaaraan päin ja tänään melkein neljännesmiljoonaa lisää, yhteensä 285 900 pyöräilijää.

Kuluneen puolen vuoden aikana minä olen ainakin 50 kertana mukana tuossa luvussa. 😀 Lempparireittini kulkevat tuonne tai tuon paikan ohi. Muutama viikko ehkä vielä mahdollista jatkaa sykkelöintiä… Mitä sitten?

”Mun” kuntosali Eden Fit lopettaa, koska Oulun Eden suljetaan, hiihtämään ei vielä pääse (vaikka tänään mökkipihassa olikin jo viiden sentin lumipeite). Uimista olen vähän harkinnut. En tiedä. Tai on etsittävä uusi kuntis? Tai jotain… Pohdiskelen.

Iltapäivän ohjelmassa tänäänkin äidin luona iltapäiväkahvittelu. Joka ei kyllä oikein sujunut, mutta tervehdyskäynti kuitenkin.

Ja illalla jotain erinomaisen mukavaa. Vietimme illan ystävien kanssa ravintolassa. Istanbulin kabinetti Bodrum oli varattu meidän kuuden hengen seurueelle. Vietimme tasavuosijuhlia (70!, mitä on vaikea uskoa). Vietimme juhlistaen 40-vuotista ystävyyttä, joka alkoi Kasarmintiellä historian laitoksella (1979) ja vahvistui Kreikan ekskursiolla (1982) ja sen jälkeen monilla yhteisillä matkoilla, Hangasojalla, kaivauksilla, kalaaseissa, töissä, arjessa ja juhlassa. Eikä me pahastikaan liikututtu, vaikka monta kertaa oli lähellä. Suunnittelimme tulevaa, muisteltiin menneitä. Ja syötiin hyvin. Erinomaisesti.

Tähtihetkiä tällaiset.

Aamun sadetihkun vuoksi ajelin kampaajalle autolla, mutta sieltä palattua vaihdoin kulkupeliä ja Helkaman kanssa lähdettiin syksyisille teille, merenrantaan ja kuntoreiteille kulkemaan. Ilman kosteus helli hengittämistä, matka taittui, mieli rauhoittui. Melkein meditatiivista oli pyöräily tänään. Hyvää tekevää ainakin.

Samalla energialla lähdin vielä laittamaan isän haudan talvikuntoon. Eilen hain tarpeeksi hakoja lähimetsälenkillä, joten tuli oikein mukavan näköinen.

Melkein pari kuukautta sitten aloitin ”Huolettomuus-sukat”. Piti olla ”hyvän mielen villasukat” – kauniissa kirjassa niin vähän luvattiin, ja samalla kehotettiin kutoessa opettelemaan ”sopivasti itsekästä” huolettomuutta. Kirjan mainoksessa sanottiin: ”Huom! Kirja sopii hyvin myös aloittelijoille! Ei tarvitse osata. Tarvitsee vain istua alas ja tehdä parhaansa. Se riittää.”

Ei riittänyt, vaikka ajattelin onnistuvani, sillä olinhan vastikään saanut kaksi riddaria ja yhden kesäneuleen kudotuksi. Ei onnistunut huolettomuus, eikä sukat. Ensimmäinen sukka on sentään valmis, mutta monta kertaa sitä tehdessä piti purkaa ja lopulta soveltaa kuvioita. Enempi oli tuskastusta kuin rentousta tuon aikaansaamisessa. Ehkä siitä tulee joulusukka takan reunukselle, ehkä joskus olen kärsivällisempi ja huolellisempi ja teen sen parin valmiiksi. Mutta sitä tehdessä ei katsota Netflix-leffoja tai TTKoota, se vaatii sen verran paljon silmukoiden laskemista, eikä huolettomuus lisäänny.

Lopulta nielin epäonnistumiseni sukkakutimen kanssa, ja tilasin viime viikolla uusia Léttlopi-lankoja, hain ne äsken postista! Nyt aloitan uuden riddarin! Aiempia vaaleampi tulee tästä.