Kuukauden mökkielon jälkeen Tyär ja poikaystävänsä ”laskeutuivat” Ouluun: ”Onpas täällä värikästä ja vilkasta”.
Minä en ole koskaan ollut kuukautta yhtäjaksoisesti Hangasojalla. Pisin jakso taitaa olla kevättalvelta 1989. Oltiin Pehtoorin kanssa ensin yksi viikko yhdessä ja sitten minä jäin melkein kahdeksi viikoksi yksikseni mökkieloon. Silloin meidän käytössä oli vanha, nyttemmin jo purettu, kovin alkeellinen (ei vessaa eikä vettä, sähköt sentään) pienen pieni Alatuuli-mökki.
Olin etätöissä! Jo silloin. Kirjoittelin tuolloin päätyökseni Keminmaan historiaa, ja odottelin esikoista syksyllä syntyväksi. Tuo ”vetäytyminen kirjoittamisprosessiin” oli hyvin onnistunut; kahdessa viikossa kirjoitin parin, kolmen liuskan päivävauhtia liki valmista tekstiä ja ehdin lähes joka päivä käydä hiihtämässäkin. Nyt sitä ajatellessa tuntuu melkein unelta tuollainen. Oli juuri sen ikäinen kuin tytär nyt, – tuntuu todella kaukaiselta, melkein vaikealta uskoa. Joka tapauksessa sen jälkeen pisimmät jaksot ovat olleet 10 – 12 päivää. Koska on ollut lapsi(a), töitä, opintoja, ”yhteismökki”, taas töitä, ei etätöitä, yms. ja ne seikat ovat rytmittäneet mökkieloa.
Tytär kertoi kokemuksen ja kuukauden etäilyn ja mökkeilyn – myös J:n mielestä – olleen hyvä, levollinen, aikaansaapa, ulkoileva. Ja Oulu ja kotikoti on nyt välietappi matkalla Helsinkiin – ei ole kiirettä sinne vaan tarkoituksena on/ovat pari viikkoa täällä. Mieluista minulle on tämä!